OS Syntisistä suurin (1. Tim. 1:12–17, Apos) (OPETUKSET, SAARNAT)
(luonnos)
Apostolien päivän rippipuhe ja saarna
https://www.gen.fi/os-syntisista-suurin.html
1. PAAVALI ON KRISTIKUNNAN SUURIN OPETTAJA
2. KASVAMINEN SUURESTA PIENEKSI
3. OMA KUTSUMISENI
4. JEESUS JA SEURAKUNTA OVAT YHTÄ
5. SUURIN SYNTINEN TUNTEE SYVIMMIN ARMON
RIPPIPUHE
Veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa! Tänään on kuudes sunnuntai helluntaista, joka on nimetty apostolien päiväksi. Otsikkona on ”Herran palveluksessa” tai vanhan kirkkokäsikirjan mukaan ”Opetuslapsen tehtävä”. Muistamme Herramme Jeesuksen Kristuksen sanan julistamiseen ja armonvälineiden hoitamiseen erottamia apostoleja sekä kaikkia opetuslapsia. Kirkkotekstiilien väri on punainen, joka saarnaa Pyhän Hengen lisäksi myös marttyyrien verta.
Sunnuntain Psalmi 145 kertoo apostolien ja opetuslapsien tehtävästä, kääntää ajatuksemme Jumalan kansan kokemiin suuriin ihmeisiin ja Herran kiittämiseen.
”Suuri on Herra ja sangen ylistettävä, ja Hänen suuruutensa on tutkimaton. 4. Sukupolvi ylistää sukupolvelle Sinun tekojasi, ja he julistavat Sinun voimallisia töitäsi. 5. Sinun valtasuuruutesi kirkkautta ja kunniaa ja Sinun ihmeellisiä tekojasi minä tahdon tutkistella. 6. Sinun peljättävien töittesi voimasta puhutaan, Sinun suurista teoistasi minä kerron. 7. Julistettakoon Sinun suuren hyvyytesi muistoa ja Sinun vanhurskaudestasi riemuittakoon.” (Ps. 145:3-7)
Psalminkirjoittaja mietiskelee Israelin Jumalan ihmetekoja: miten valtavia ja pelottavia ne ovatkaan! Kun kaikkivaltias Luoja näyttää valtasuuruutensa, niin se saa maan tomusta luodun ihmisen vapisemaan ja pelkäämään. Myös me olemme tänään tulleet tähän jumalanpalvelushuoneeseen Kaikkivaltiaan kasvojen eteen. Kun ajattelemme Hänen pyhyyttään ja täydellisyyttään, Hänen suuruuttaan ja mahtiaan, niin meidätkin täyttää pelko ja vavistus.
Kuinka minä, kaikessa vajavainen ja läpikotaisin syntinen ihminen, voin tulla pyhän ja oikeamielisen koko maailmankaikkeuden Herran ja valtiaan eteen? Enhän minä ole rakastanut Jumalaa yli kaiken enkä lähimmäistäni niin kuin itseäni. Enhän minä ole kyennyt Jumalan antamaa kymmenen käskyn lakia noudattamaan. Olen ollut epäuskoinen, kovasydäminen ja itsekäs; olen ajatellut, sanonut ja tehnyt paljon sellaista, mikä ei ole puhdasta eikä kestä totuutta kaikkein salatuimpaan asti vaativan Jumalan edessä. Minussa on omavanhurskautta ja ylpeyttä, pelkuruutta ja laiskuutta, katkeruutta ja ilkeyttä, laittomuutta ja uppiniskaisuutta, väkivaltaa ja vihaa, haureutta ja irstautta, varkautta ja valhetta, himoa ja kateutta.
Kenelläkään meistä ei ole Jumalan edessä mitään muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa syntimme ja pyytää armoa. Teemme sen yhteen ääneen synnintunnustuksen sanoin, joka alkaa ’Minä vaivainen syntinen ihminen’.
SAARNA
1. PAAVALI ON KRISTIKUNNAN SUURIN OPETTAJA
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
"Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa 13. minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; 14. ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
15. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. 16. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi." (1.Tim. 1:12-16).
Pakanoiden apostoli Paavali on Jeesuksen seuraajista yksi kaikkein tunnetuimmista. Eikä hän ainoastaan ole tunnetuimpia, vaan myös merkitykseltään ehkä kaikkein tärkein. Ilman Paavalin kirjeitä ja opetuksia meidän käsityksemme kristinuskosta ja seurakunnasta olisi vain puolinainen ja hyvin hatara. Jopa kaikkein tärkein ja kallein asia, syntisen pelastuminen yksin armon eli yksin Jeesuksen sovitustyön tähden, lepää kaikkein painokkaimmin juuri niiden kirjoitusten varassa, jotka Jumala on Raamattuun Paavalin kautta antanut. Myös kristillisen kirkon kaste, ehtoollinen, virka, jumalanpalvelusjärjestys ja seurakuntakuri perustuvat monilta keskeisiltä osiltaan juuri Paavalin kirjoituksiin.
Ilman sitä valtavaa työtä, mitä Jumalan Pyhä Henki teki Paavalin kautta, kristillinen kirkko olisi ainakin inhimillisesti katsoen saattanut jäädä vain yhdeksi Lähi-idässä juutalaisuuden keskellä vaikuttavaksi suuntaukseksi. Paavali toi kristinuskon pakanakansoille ja Eurooppaan. Olisikohan ilman Paavalin lähetystyötä ja kirjoituksia meillä täällä Suomessakaan tänäkään päivänä kristillistä seurakuntaa ja avointa pelastustietä helvetistä taivaaseen?
2. KASVAMINEN SUURESTA PIENEKSI
Pakanain apostoli Paavalin nimi on kreikkaa ja tarkoittaa ’pieni’ (kr. paulos). Alkuperäiseltä nimeltään hän oli Saul, eli kreikkalais-latinalaisittain Saulos tai Saulus. Paavali oli kotoisin nykyisen Turkin alueelta Tarson kaupungista. Alkuperäisen Saul-nimensä hän oli saanut Israelin ensimmäisen kuninkaan Saulin mukaan. Saul-nimi on heprean kieltä (sha'ul) ja tarkoittaa ’pyydetty’ eli siis rukouksessa Jumalalta pyydetty ja saatu. Kuningas Saul oli benjaminilaista sukukuntaa kuten tämä yli tuhat vuotta myöhemmin syntynyt tarsolainen kaimansakin. Kuningas Saul oli päätään pidempi muuta kansaa.
Ilmeisesti Tarson Sauluksen vanhemmat odottivat pojastaan tulevan suurmiehen. Saulus lähetettiin opiskelemaan Jerusalemiin rabbi Gamaliel vanhemman, kuuluisan rabbi Hillelin pojanpojan luokse. Oman kertomansa perusteella tämä farisealainen poika edistyikin erinomaisesti juutalaisen lain ja perimätiedon opiskelussa. Vaikka Saulus jäikin kooltaan pieneksi, niin lyhytkasvuisuutta kompensoi täydellisyyteen ja ehdottomuuteen pyrkivä luonne. Intoa ja tietoa oli vaikka muille jakaa. Sauluksen lyhytkasvuisuus saattoi johtua myös siitä, että hän mahdollisesti oli keskonen (1.Kor. 15:8).
Sauluksen eli myöhemmän Paavalin ulkonäöstä ja olemuksesta on säilynyt kuvaus Raamatun ulkopuolisessa kirjoituksessa nimeltään ’Paavalin ja Teklan teot’. Näin siellä Paavalista kerrotaan: ”Paavali oli pienikokoinen, päälaeltaan kaljuuntunut, vääräsäärinen, mutta ruumiiltaan hyväkuntoisen näköinen; hänen kulmakarvansa olivat yhteenkasvaneet ja hän oli kyömynenäinen. Ja hän oli täynnä armoa: välillä hän näytti ihmiseltä, välillä hänen kasvonsa olivat kuin enkelin kasvot.”
Saulus oli mukana ja hyväksyi ensimmäisen kristityn marttyyrin Stefanuksen surmaamisen. Saulus alkoi itsekin vainota kristillistä seurakuntaa, Jeesuksen seuraajia. ”Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen.” (Ap. t. 8:3) Ja myöhemmin sanotaan:
”Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo 2. ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.” (Apt. 9:1-2)
Saulus oli uskonnollinen fanaatikko, joka kreikankielisen sanamuodon mukaan "sisäänhengitti” (kreik. empnéoo) eli puuskutti uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia kohtaan.
Paavali itse kertoo vainoojan ajastaan Jerusalemissa näin:
"Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette. 4. Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia, 5. niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi.” (Ap. t. 22:3-5)
Vainoamismatkallaan Damaskoon Saulus kuitenkin kohtaa Jeesuksen.
Niin tapahtui, kun minä matkalla ollessani lähestyin Damaskoa, että keskipäivän aikaan yhtäkkiä taivaasta leimahti suuri valo minun ympärilläni; 7. ja minä kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan minulle: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?' 8. Niin minä vastasin: 'Kuka olet, herra?' Ja hän sanoi minulle: 'Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat'. … 10. Ja minä sanoin: 'Herra, mitä minun pitää tekemän?' Herra sanoi minulle: 'Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sinulle sanotaan kaikki, mikä sinulle on tehtäväksi asetettu.'” (Apt. 22:6-8, 10)
Jumala oli sanonut Ananiakselle Sauluksesta:
"… hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. 16. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden." (Apt. 9:15-16)
Damaskon tiellä tästä suurmieheksi haluavasta Sauluksesta tuli siis kuitenkin "Paulos" eli pieni. Elävän ja kuolleista ylösnousseen Jeesuksen - jonka seuraajia hän oli juuri julmasti vainonnut - kohtaaminen mursi Sauluksen ylpeyden ja itseriittoisuuden.
3. OMA KUTSUMISENI
En tässä kohtaa malta olla kertomatta omaa elämänhistoriaani, jossa on jotakin samankaltaista kuin Sauluksen eli Paavalin elämässä. Minusta piti tulla suurmies, ja en tarkoita nyt fyysistä lähes parimetristä mittaani. Sain koulussa yleensä korkeimpia arvosanoja, esimerkiksi peruskoulun päästötodistukseni keskiarvo oli 9,9 ja lukion päästötodistuksen 9,8. Hain opiskelemaan oikeustiedettä ja sain opiskelupaikan huippupistein. Sain parhaimmat pisteet pääsykokeen oikeustapausten ratkaisemisesta 3000 hakijan joukossa.
Voisin Paavalin tavoin sanoa ’edistyneeni erinomaisesti lain ja perimätiedon opiskelussa’. Myös hengellinen tilani oli lähes yhtä pimeä ja synkkä kuin Saulilla. Muistan esimerkiksi syksyllä 1985 kirjoittaneeni oikeustieteilijöiden lehteen jutun, jossa avoimesti pilkkasin Jeesukseen uskovia. Olin sitä mieltä, että kristityt olivat tyhmiä, sinisilmäisiä ja heikkoja, jotka eivät omin voimin pärjää – toisin kuin minä! Olin täysin vakuuttunut siitä, että Jeesus on jäänyt hautaansa makaamaan ja että Raamattu on vain satukirja, ei missään nimessä totta.
Mutta sitten eräänä tammikuisena iltana (7.1.) vuonna 1986 Herra kohtasi minut kuin Sauluksen ikään. Olin edellisenä syksynä joutunut ’rikoksentuntoon’ lakikirjaa lukiessani. Toimin opiskelujeni ohessa isäni kanssa autokorjaamo- ja huoltamoalan yksityisyrittäjänä, ja emme ikävä kyllä halunneet maksaneet lain edellyttämiä veroja: Otimme itsellemme välistä enemmän kuin mitä laki salli.
Opiskelukaupungissani Turussa sattui syksyllä 1985 tapaus, joka herätti minussa syyllisyyden veronkiertäjänä ja lain rikkojana. Laitapuolen kaveri varasti Turun Puutorin apteekista Punaisen Ristin keräyslippaan, jossa oli reilut sata markkaa rahaa. Kiinni jäätyään hän sai parin vuoden ehdottoman vankeustuomion – taustalla oli myös aiempia rikoksia. Aloin laskea, kuinka kauan minun pitäisi virua vankilassa, jos jokaista varastettua reilua sataa markkaa kohti pitäisi kärsiä kaksi vuotta 'kakkua'. Eipä taitaisi pitkäkään ikä riittää.
Päätin lopettaa hienosti alkaneen oikeustieteilijän urani. Enhän voisi rehellisesti ihmisiä silmiin katsoen mennä valmistuttuani varatuomarin arvoa hankkimaan tuomioistuimiin. Minunhan pitäisi tuomita toisia ihmisiä rangaistuksiin ja vankeuteen teoista, joihin myös itse syyllistyn. Päätin pyrkiä lääketieteelliseen tiedekuntaan ja ryhtyä lääkäriksi.
Muutaman päivän uusia pääsykoekirjoja luettuani sain isältäni puhelinsoiton Turkuun. Isäni asui kotipaikallamme Nuijamaalla Etelä-Karjalassa. Hän vaati minua jatkamaan oikeustieteen opintoja, minä puolestaan yksiselitteisesti kieltäydyin. Perustelin päätöstäni sillä, että on sitä ihmisen elämässä muitakin arvoja kuin raha, valta ja kunnia, joita olin tullut oikeustieteellisestä etsimään. Puhuin itsensä kunnioittamisesta ja rehellisyydestä. Parin tunnin tuloksettoman väittelyn jälkeen lopetimme puhelun.
Noustuani puhelimen äärestä ehdin ottaa pari-kolme askelta, kun yhtäkkiä koin kuin moukarin iskun. Ääni puhui minulle, vaikka huoneistossa ei ollut paikalla ketään muita. Ääni ei edes kuulunut fyysisillä korvilla, vaan ajatuksissa sisälläni ja se sanoi selvästi ja vastaansanomattomasti: "Minä, Jeesus, elän. Minä rakastan sinua, Juha. Minä vien sinut taivaaseen."
Järkeni sanoi minulle, että olin tullut hulluksi. Joku vieras persoona puhuu minulle minun sisässäni! Samalla sydän todisti: Nyt, Juha, olet löytänyt sen, mitä kaikkein eniten kaipaat. Sinua rakastetaan ja sinä pääset ikuiseen elämään taivaaseen!
Vapisevin polvin raahauduin opiskelijasolun huoneeseeni ja etsin pölyyntyneen Raamatun käsiini. Aloin sitä heti polvillani sängyn vieressä lukea. Vaikka sitä minulle kukaan ei sanonutkaan, niin jotenkin vain sen tiesin, että Raamattu on totta ja kertoo juuri tuosta Herrasta, joka oli minut muutama sekunti sitten kohdannut. Kymmentä sekuntia aiemmin olisin vielä väittänyt, että Jeesus ei elä eikä Raamattu ole totta.
Minun tieni ei sitten vienyt lääketieteelliseen, vaan teologiseen tiedekuntaan. Ja tässä nyt olen toisillekin tuosta Herrasta saarnaamasta, joka kohtasi minut – ei Damaskon tiellä – vaan Turun ylioppilaskylän soluasunnon käytävällä.
4. JEESUS JA SEURAKUNTA OVAT YHTÄ
Mutta takaisin Paavaliin ja hänen kutsumiseensa. Itsevarmasta ja itseään täynnä olevasta suurmies Sauluksesta tuli siis Herran käsissä täysin avuton ja toisten varassa ja ohjauksessa oleva. Voima tyhjentyi heikkoudeksi, viisaus sokeudeksi. Sauloksesta tuli Paulos, pieni. Jeesus kohtaa Sauluksen sanoilla: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?'
Herra mainitsee puhuteltavan nimen kahteen kertaan vain seitsemässä kohtaa koko Raamatussa (1.Moos. 22:11 Aabraham; 1.Moos. 46:2 Jaakob; 2.Moos. 3:4 Mooses; 1. Sam. 3:10 Samuel; Luuk. 10:41 Martta; Luuk. 22:31 Simon eli Pietari; ja tässä Saul). Kysymyksessä on siis erittäin tärkeä ja painokkaasti ilmaistu asia.
Huomaamme myös sen, että Herra sanoo Saulin vainoavan häntä itseään, Jeesusta. Se tarkoittaa sitä, että Jeesus samastuu seurakuntaansa. Jeesus sanoo lähettämälleen 70 opetuslapselleen: ”Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut.” (Luuk. 10:16) Seurakunnan eli uskovien vainoaminen on sama asia kuin Jeesuksen itsensä vainoaminen.
Saulille ilmestyvä Jeesus ilmoittaa lyhyesti: ”Minä olen Jeesus”. Tuon lauseen ’Minä olen Jeesus’ voisi myös kääntää: "Jahve on Jeesus!" Eli ’Minä olen’ sanoilla Jeesus samastaa itsensä Vanhan testamentin Jumalaan, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Herraan, Israelin Pyhään. Jeesus nimi tarkoittaa jo itsessään: ’Jahve on pelastus’ tai ’Jahve pelastaa’.
Sauluksen tie kristityksi alkoi Herran ilmestyksestä ja siitä seuranneesta kasteesta. Kasvaminen Jumalan lapsena tapahtui seurakunnan opetuksen ja Jumalan kirjoitetun sanan, Pyhän Raamatun tutkimisen kautta. Kukaan ei voi olla kristitty ilman seurakuntaa. Oman tien kulkija joutuu ennemmin tai myöhemmin harhaan. Herra ei enää Raamatun ajan profeettojen ja apostolien jälkeen, kristillisen kirkon aikana, koskaan anna ilmestyksissä mitään kattavaa uskonopin sisältöä. Hän kehottaa kääntymään seurakunnan ja kirjoitetun Jumalan Sanan, Raamatun puoleen.
5. SUURIN SYNTINEN TUNTEE SYVIMMIN ARMON
Uuden Herran tulo Sauluksen elämään vaikutti lopulta ennennäkemättömän laajan ja kauaskantoisen lähetystyön. Paavali kulki vastuksista lannistumatta lähetysmatkoillaan tuhansia kilometrejä jalan ja meriteitse, joskus harvoin myös hevosen tai muun vetojuhdan avulla. Eräiden laskelmien mukaan Paavalille kertyi lähetysmatkoillaan jopa 60.000 kilometriä! Ja valtaosa niistä kävellen. Ei siis ihme, että jalan kulkemista kutsutaan ’apostolinkyydiksi’!
Mutta se, mikä on vielä Paavalin ainutlaatuista lähetystehtävääkin tärkeämpi, on evankeliumi eli syntien anteeksisaamisen sana. Paavali itse kirjoittaa Timoteukselle näin: ”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.” (1.Tim. 1:15)
Jos Jumalan lain edessä koet itsesi syntiseksi, niin ole autuas. Juuri sinä saat Paavalin tavoin uskoa, että Jeesus Kristus on tullut syntisiä pelastamaan. Mitä lähemmäksi Jumalaa, mitä lähemmäksi kirkkautta tulet, sen enemmän huomaat itsesi syntiseksi, mustaksi. Paavali, joka oli lähimpänä Jumalaa, saattoi siis totuudenmukaisesti tunnustaa olevansa syntisistä suurin. Mitä pahemmaksi ja kelvottomammaksi itsemme Jumalan lain ja pyhyyden edessä näemme, sitä suurempana myös voimme kokea ja uskoa armon ja anteeksiantamuksen kohdallemme. Ja sitä enemmän meillä on aihetta rakastaa ja palvoa Jeesusta. Tämä on varmasti totta. Aamen.
Apostolien päivän rippipuhe ja saarna
https://www.gen.fi/os-syntisista-suurin.html
1. PAAVALI ON KRISTIKUNNAN SUURIN OPETTAJA
2. KASVAMINEN SUURESTA PIENEKSI
3. OMA KUTSUMISENI
4. JEESUS JA SEURAKUNTA OVAT YHTÄ
5. SUURIN SYNTINEN TUNTEE SYVIMMIN ARMON
RIPPIPUHE
Veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa! Tänään on kuudes sunnuntai helluntaista, joka on nimetty apostolien päiväksi. Otsikkona on ”Herran palveluksessa” tai vanhan kirkkokäsikirjan mukaan ”Opetuslapsen tehtävä”. Muistamme Herramme Jeesuksen Kristuksen sanan julistamiseen ja armonvälineiden hoitamiseen erottamia apostoleja sekä kaikkia opetuslapsia. Kirkkotekstiilien väri on punainen, joka saarnaa Pyhän Hengen lisäksi myös marttyyrien verta.
Sunnuntain Psalmi 145 kertoo apostolien ja opetuslapsien tehtävästä, kääntää ajatuksemme Jumalan kansan kokemiin suuriin ihmeisiin ja Herran kiittämiseen.
”Suuri on Herra ja sangen ylistettävä, ja Hänen suuruutensa on tutkimaton. 4. Sukupolvi ylistää sukupolvelle Sinun tekojasi, ja he julistavat Sinun voimallisia töitäsi. 5. Sinun valtasuuruutesi kirkkautta ja kunniaa ja Sinun ihmeellisiä tekojasi minä tahdon tutkistella. 6. Sinun peljättävien töittesi voimasta puhutaan, Sinun suurista teoistasi minä kerron. 7. Julistettakoon Sinun suuren hyvyytesi muistoa ja Sinun vanhurskaudestasi riemuittakoon.” (Ps. 145:3-7)
Psalminkirjoittaja mietiskelee Israelin Jumalan ihmetekoja: miten valtavia ja pelottavia ne ovatkaan! Kun kaikkivaltias Luoja näyttää valtasuuruutensa, niin se saa maan tomusta luodun ihmisen vapisemaan ja pelkäämään. Myös me olemme tänään tulleet tähän jumalanpalvelushuoneeseen Kaikkivaltiaan kasvojen eteen. Kun ajattelemme Hänen pyhyyttään ja täydellisyyttään, Hänen suuruuttaan ja mahtiaan, niin meidätkin täyttää pelko ja vavistus.
Kuinka minä, kaikessa vajavainen ja läpikotaisin syntinen ihminen, voin tulla pyhän ja oikeamielisen koko maailmankaikkeuden Herran ja valtiaan eteen? Enhän minä ole rakastanut Jumalaa yli kaiken enkä lähimmäistäni niin kuin itseäni. Enhän minä ole kyennyt Jumalan antamaa kymmenen käskyn lakia noudattamaan. Olen ollut epäuskoinen, kovasydäminen ja itsekäs; olen ajatellut, sanonut ja tehnyt paljon sellaista, mikä ei ole puhdasta eikä kestä totuutta kaikkein salatuimpaan asti vaativan Jumalan edessä. Minussa on omavanhurskautta ja ylpeyttä, pelkuruutta ja laiskuutta, katkeruutta ja ilkeyttä, laittomuutta ja uppiniskaisuutta, väkivaltaa ja vihaa, haureutta ja irstautta, varkautta ja valhetta, himoa ja kateutta.
Kenelläkään meistä ei ole Jumalan edessä mitään muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa syntimme ja pyytää armoa. Teemme sen yhteen ääneen synnintunnustuksen sanoin, joka alkaa ’Minä vaivainen syntinen ihminen’.
SAARNA
1. PAAVALI ON KRISTIKUNNAN SUURIN OPETTAJA
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
"Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa 13. minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; 14. ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
15. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. 16. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi." (1.Tim. 1:12-16).
Pakanoiden apostoli Paavali on Jeesuksen seuraajista yksi kaikkein tunnetuimmista. Eikä hän ainoastaan ole tunnetuimpia, vaan myös merkitykseltään ehkä kaikkein tärkein. Ilman Paavalin kirjeitä ja opetuksia meidän käsityksemme kristinuskosta ja seurakunnasta olisi vain puolinainen ja hyvin hatara. Jopa kaikkein tärkein ja kallein asia, syntisen pelastuminen yksin armon eli yksin Jeesuksen sovitustyön tähden, lepää kaikkein painokkaimmin juuri niiden kirjoitusten varassa, jotka Jumala on Raamattuun Paavalin kautta antanut. Myös kristillisen kirkon kaste, ehtoollinen, virka, jumalanpalvelusjärjestys ja seurakuntakuri perustuvat monilta keskeisiltä osiltaan juuri Paavalin kirjoituksiin.
Ilman sitä valtavaa työtä, mitä Jumalan Pyhä Henki teki Paavalin kautta, kristillinen kirkko olisi ainakin inhimillisesti katsoen saattanut jäädä vain yhdeksi Lähi-idässä juutalaisuuden keskellä vaikuttavaksi suuntaukseksi. Paavali toi kristinuskon pakanakansoille ja Eurooppaan. Olisikohan ilman Paavalin lähetystyötä ja kirjoituksia meillä täällä Suomessakaan tänäkään päivänä kristillistä seurakuntaa ja avointa pelastustietä helvetistä taivaaseen?
2. KASVAMINEN SUURESTA PIENEKSI
Pakanain apostoli Paavalin nimi on kreikkaa ja tarkoittaa ’pieni’ (kr. paulos). Alkuperäiseltä nimeltään hän oli Saul, eli kreikkalais-latinalaisittain Saulos tai Saulus. Paavali oli kotoisin nykyisen Turkin alueelta Tarson kaupungista. Alkuperäisen Saul-nimensä hän oli saanut Israelin ensimmäisen kuninkaan Saulin mukaan. Saul-nimi on heprean kieltä (sha'ul) ja tarkoittaa ’pyydetty’ eli siis rukouksessa Jumalalta pyydetty ja saatu. Kuningas Saul oli benjaminilaista sukukuntaa kuten tämä yli tuhat vuotta myöhemmin syntynyt tarsolainen kaimansakin. Kuningas Saul oli päätään pidempi muuta kansaa.
Ilmeisesti Tarson Sauluksen vanhemmat odottivat pojastaan tulevan suurmiehen. Saulus lähetettiin opiskelemaan Jerusalemiin rabbi Gamaliel vanhemman, kuuluisan rabbi Hillelin pojanpojan luokse. Oman kertomansa perusteella tämä farisealainen poika edistyikin erinomaisesti juutalaisen lain ja perimätiedon opiskelussa. Vaikka Saulus jäikin kooltaan pieneksi, niin lyhytkasvuisuutta kompensoi täydellisyyteen ja ehdottomuuteen pyrkivä luonne. Intoa ja tietoa oli vaikka muille jakaa. Sauluksen lyhytkasvuisuus saattoi johtua myös siitä, että hän mahdollisesti oli keskonen (1.Kor. 15:8).
Sauluksen eli myöhemmän Paavalin ulkonäöstä ja olemuksesta on säilynyt kuvaus Raamatun ulkopuolisessa kirjoituksessa nimeltään ’Paavalin ja Teklan teot’. Näin siellä Paavalista kerrotaan: ”Paavali oli pienikokoinen, päälaeltaan kaljuuntunut, vääräsäärinen, mutta ruumiiltaan hyväkuntoisen näköinen; hänen kulmakarvansa olivat yhteenkasvaneet ja hän oli kyömynenäinen. Ja hän oli täynnä armoa: välillä hän näytti ihmiseltä, välillä hänen kasvonsa olivat kuin enkelin kasvot.”
Saulus oli mukana ja hyväksyi ensimmäisen kristityn marttyyrin Stefanuksen surmaamisen. Saulus alkoi itsekin vainota kristillistä seurakuntaa, Jeesuksen seuraajia. ”Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen.” (Ap. t. 8:3) Ja myöhemmin sanotaan:
”Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo 2. ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.” (Apt. 9:1-2)
Saulus oli uskonnollinen fanaatikko, joka kreikankielisen sanamuodon mukaan "sisäänhengitti” (kreik. empnéoo) eli puuskutti uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia kohtaan.
Paavali itse kertoo vainoojan ajastaan Jerusalemissa näin:
"Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette. 4. Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia, 5. niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi.” (Ap. t. 22:3-5)
Vainoamismatkallaan Damaskoon Saulus kuitenkin kohtaa Jeesuksen.
Niin tapahtui, kun minä matkalla ollessani lähestyin Damaskoa, että keskipäivän aikaan yhtäkkiä taivaasta leimahti suuri valo minun ympärilläni; 7. ja minä kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan minulle: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?' 8. Niin minä vastasin: 'Kuka olet, herra?' Ja hän sanoi minulle: 'Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat'. … 10. Ja minä sanoin: 'Herra, mitä minun pitää tekemän?' Herra sanoi minulle: 'Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sinulle sanotaan kaikki, mikä sinulle on tehtäväksi asetettu.'” (Apt. 22:6-8, 10)
Jumala oli sanonut Ananiakselle Sauluksesta:
"… hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. 16. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden." (Apt. 9:15-16)
Damaskon tiellä tästä suurmieheksi haluavasta Sauluksesta tuli siis kuitenkin "Paulos" eli pieni. Elävän ja kuolleista ylösnousseen Jeesuksen - jonka seuraajia hän oli juuri julmasti vainonnut - kohtaaminen mursi Sauluksen ylpeyden ja itseriittoisuuden.
3. OMA KUTSUMISENI
En tässä kohtaa malta olla kertomatta omaa elämänhistoriaani, jossa on jotakin samankaltaista kuin Sauluksen eli Paavalin elämässä. Minusta piti tulla suurmies, ja en tarkoita nyt fyysistä lähes parimetristä mittaani. Sain koulussa yleensä korkeimpia arvosanoja, esimerkiksi peruskoulun päästötodistukseni keskiarvo oli 9,9 ja lukion päästötodistuksen 9,8. Hain opiskelemaan oikeustiedettä ja sain opiskelupaikan huippupistein. Sain parhaimmat pisteet pääsykokeen oikeustapausten ratkaisemisesta 3000 hakijan joukossa.
Voisin Paavalin tavoin sanoa ’edistyneeni erinomaisesti lain ja perimätiedon opiskelussa’. Myös hengellinen tilani oli lähes yhtä pimeä ja synkkä kuin Saulilla. Muistan esimerkiksi syksyllä 1985 kirjoittaneeni oikeustieteilijöiden lehteen jutun, jossa avoimesti pilkkasin Jeesukseen uskovia. Olin sitä mieltä, että kristityt olivat tyhmiä, sinisilmäisiä ja heikkoja, jotka eivät omin voimin pärjää – toisin kuin minä! Olin täysin vakuuttunut siitä, että Jeesus on jäänyt hautaansa makaamaan ja että Raamattu on vain satukirja, ei missään nimessä totta.
Mutta sitten eräänä tammikuisena iltana (7.1.) vuonna 1986 Herra kohtasi minut kuin Sauluksen ikään. Olin edellisenä syksynä joutunut ’rikoksentuntoon’ lakikirjaa lukiessani. Toimin opiskelujeni ohessa isäni kanssa autokorjaamo- ja huoltamoalan yksityisyrittäjänä, ja emme ikävä kyllä halunneet maksaneet lain edellyttämiä veroja: Otimme itsellemme välistä enemmän kuin mitä laki salli.
Opiskelukaupungissani Turussa sattui syksyllä 1985 tapaus, joka herätti minussa syyllisyyden veronkiertäjänä ja lain rikkojana. Laitapuolen kaveri varasti Turun Puutorin apteekista Punaisen Ristin keräyslippaan, jossa oli reilut sata markkaa rahaa. Kiinni jäätyään hän sai parin vuoden ehdottoman vankeustuomion – taustalla oli myös aiempia rikoksia. Aloin laskea, kuinka kauan minun pitäisi virua vankilassa, jos jokaista varastettua reilua sataa markkaa kohti pitäisi kärsiä kaksi vuotta 'kakkua'. Eipä taitaisi pitkäkään ikä riittää.
Päätin lopettaa hienosti alkaneen oikeustieteilijän urani. Enhän voisi rehellisesti ihmisiä silmiin katsoen mennä valmistuttuani varatuomarin arvoa hankkimaan tuomioistuimiin. Minunhan pitäisi tuomita toisia ihmisiä rangaistuksiin ja vankeuteen teoista, joihin myös itse syyllistyn. Päätin pyrkiä lääketieteelliseen tiedekuntaan ja ryhtyä lääkäriksi.
Muutaman päivän uusia pääsykoekirjoja luettuani sain isältäni puhelinsoiton Turkuun. Isäni asui kotipaikallamme Nuijamaalla Etelä-Karjalassa. Hän vaati minua jatkamaan oikeustieteen opintoja, minä puolestaan yksiselitteisesti kieltäydyin. Perustelin päätöstäni sillä, että on sitä ihmisen elämässä muitakin arvoja kuin raha, valta ja kunnia, joita olin tullut oikeustieteellisestä etsimään. Puhuin itsensä kunnioittamisesta ja rehellisyydestä. Parin tunnin tuloksettoman väittelyn jälkeen lopetimme puhelun.
Noustuani puhelimen äärestä ehdin ottaa pari-kolme askelta, kun yhtäkkiä koin kuin moukarin iskun. Ääni puhui minulle, vaikka huoneistossa ei ollut paikalla ketään muita. Ääni ei edes kuulunut fyysisillä korvilla, vaan ajatuksissa sisälläni ja se sanoi selvästi ja vastaansanomattomasti: "Minä, Jeesus, elän. Minä rakastan sinua, Juha. Minä vien sinut taivaaseen."
Järkeni sanoi minulle, että olin tullut hulluksi. Joku vieras persoona puhuu minulle minun sisässäni! Samalla sydän todisti: Nyt, Juha, olet löytänyt sen, mitä kaikkein eniten kaipaat. Sinua rakastetaan ja sinä pääset ikuiseen elämään taivaaseen!
Vapisevin polvin raahauduin opiskelijasolun huoneeseeni ja etsin pölyyntyneen Raamatun käsiini. Aloin sitä heti polvillani sängyn vieressä lukea. Vaikka sitä minulle kukaan ei sanonutkaan, niin jotenkin vain sen tiesin, että Raamattu on totta ja kertoo juuri tuosta Herrasta, joka oli minut muutama sekunti sitten kohdannut. Kymmentä sekuntia aiemmin olisin vielä väittänyt, että Jeesus ei elä eikä Raamattu ole totta.
Minun tieni ei sitten vienyt lääketieteelliseen, vaan teologiseen tiedekuntaan. Ja tässä nyt olen toisillekin tuosta Herrasta saarnaamasta, joka kohtasi minut – ei Damaskon tiellä – vaan Turun ylioppilaskylän soluasunnon käytävällä.
4. JEESUS JA SEURAKUNTA OVAT YHTÄ
Mutta takaisin Paavaliin ja hänen kutsumiseensa. Itsevarmasta ja itseään täynnä olevasta suurmies Sauluksesta tuli siis Herran käsissä täysin avuton ja toisten varassa ja ohjauksessa oleva. Voima tyhjentyi heikkoudeksi, viisaus sokeudeksi. Sauloksesta tuli Paulos, pieni. Jeesus kohtaa Sauluksen sanoilla: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?'
Herra mainitsee puhuteltavan nimen kahteen kertaan vain seitsemässä kohtaa koko Raamatussa (1.Moos. 22:11 Aabraham; 1.Moos. 46:2 Jaakob; 2.Moos. 3:4 Mooses; 1. Sam. 3:10 Samuel; Luuk. 10:41 Martta; Luuk. 22:31 Simon eli Pietari; ja tässä Saul). Kysymyksessä on siis erittäin tärkeä ja painokkaasti ilmaistu asia.
Huomaamme myös sen, että Herra sanoo Saulin vainoavan häntä itseään, Jeesusta. Se tarkoittaa sitä, että Jeesus samastuu seurakuntaansa. Jeesus sanoo lähettämälleen 70 opetuslapselleen: ”Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut.” (Luuk. 10:16) Seurakunnan eli uskovien vainoaminen on sama asia kuin Jeesuksen itsensä vainoaminen.
Saulille ilmestyvä Jeesus ilmoittaa lyhyesti: ”Minä olen Jeesus”. Tuon lauseen ’Minä olen Jeesus’ voisi myös kääntää: "Jahve on Jeesus!" Eli ’Minä olen’ sanoilla Jeesus samastaa itsensä Vanhan testamentin Jumalaan, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Herraan, Israelin Pyhään. Jeesus nimi tarkoittaa jo itsessään: ’Jahve on pelastus’ tai ’Jahve pelastaa’.
Sauluksen tie kristityksi alkoi Herran ilmestyksestä ja siitä seuranneesta kasteesta. Kasvaminen Jumalan lapsena tapahtui seurakunnan opetuksen ja Jumalan kirjoitetun sanan, Pyhän Raamatun tutkimisen kautta. Kukaan ei voi olla kristitty ilman seurakuntaa. Oman tien kulkija joutuu ennemmin tai myöhemmin harhaan. Herra ei enää Raamatun ajan profeettojen ja apostolien jälkeen, kristillisen kirkon aikana, koskaan anna ilmestyksissä mitään kattavaa uskonopin sisältöä. Hän kehottaa kääntymään seurakunnan ja kirjoitetun Jumalan Sanan, Raamatun puoleen.
5. SUURIN SYNTINEN TUNTEE SYVIMMIN ARMON
Uuden Herran tulo Sauluksen elämään vaikutti lopulta ennennäkemättömän laajan ja kauaskantoisen lähetystyön. Paavali kulki vastuksista lannistumatta lähetysmatkoillaan tuhansia kilometrejä jalan ja meriteitse, joskus harvoin myös hevosen tai muun vetojuhdan avulla. Eräiden laskelmien mukaan Paavalille kertyi lähetysmatkoillaan jopa 60.000 kilometriä! Ja valtaosa niistä kävellen. Ei siis ihme, että jalan kulkemista kutsutaan ’apostolinkyydiksi’!
Mutta se, mikä on vielä Paavalin ainutlaatuista lähetystehtävääkin tärkeämpi, on evankeliumi eli syntien anteeksisaamisen sana. Paavali itse kirjoittaa Timoteukselle näin: ”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.” (1.Tim. 1:15)
Jos Jumalan lain edessä koet itsesi syntiseksi, niin ole autuas. Juuri sinä saat Paavalin tavoin uskoa, että Jeesus Kristus on tullut syntisiä pelastamaan. Mitä lähemmäksi Jumalaa, mitä lähemmäksi kirkkautta tulet, sen enemmän huomaat itsesi syntiseksi, mustaksi. Paavali, joka oli lähimpänä Jumalaa, saattoi siis totuudenmukaisesti tunnustaa olevansa syntisistä suurin. Mitä pahemmaksi ja kelvottomammaksi itsemme Jumalan lain ja pyhyyden edessä näemme, sitä suurempana myös voimme kokea ja uskoa armon ja anteeksiantamuksen kohdallemme. Ja sitä enemmän meillä on aihetta rakastaa ja palvoa Jeesusta. Tämä on varmasti totta. Aamen.