OK Koehlerin katekismusselitys 1-351 plus liite, luonnos (OPETUKSET, KATEKISMUS)

ok-1-351.pdf
File Size:	1489 kb
File Type:	pdf

Download File

---

 
 
Julkaistu vuonna 1926
Suomentanut Petri Kivenheimo 2004
Muokannut ja täydentänyt Juha Muukkonen 2017–
 
http://www.luterilainen.net/category/opetukset/1kirkonusko/katekismusselitys/
 
 
SISÄLLYSLUETTELO
 
JOHDANTO 1–6
Johdanto katekismukseen 1-6
1. Mikä on katekismus?
2. Kuka kirjoitti Vähän katekismuksemme?
3. Mitä hän käsittelee tässä kirjassa?
4. Mistä kirjasta Martti Lutherin oppi on peräisin?
5. Mikä Raamattu on?
5.1 Nimet ja nimitykset
5.2 Kielet
5.3 Jaottelu
5.4 Raamatun olemus
5.5 Raamatun käyttö
6. Mitkä ovat tärkeimmät kristityille opetettavat asiat?
 
ENSIMMÄINEN LUKU: KYMMENEN KÄSKYÄ 7–97
Kymmenen käskyn johdanto 7–12
7. Mitä ovat Jumalan Kymmenen käskyä?
8. Milloin ja miten Jumala antoi lakinsa?
8.1 Luodessaan ihmisen Jumala kirjoitti lakinsa ihmissydämeen
8.2 Kaksi laintaulua Mooseksen kautta
8.3 Moraalilaki, seremonialaki, yhteiskunnallinen laki
9. Mikä on lain ensimmäisen taulun summa?
10. Mikä on lain toisen taulun summa?
11. Mikä on yhdellä sanalla ilmaisten kaikkien käskyjen summa?
12. Kenelle jumala on osoittanut kaikki Kymmenen käskyään?
 
Lain ensimmäinen taulu 13–81
Ensimmäinen käsky 13–16
Toinen käsky 17–28
Kolmas käsky 29–35
 
Lain toinen taulu 36–81
Toisen taulun johdanto 36–37
Neljäs käsky 38–44
Viides käsky 45–48
Kuudes käsky 49–55
Seitsemäs käsky 56–61
Kahdeksas käsky 62–72
Yhdeksäs käsky 73–76
Kymmenes käsky 77–81
 
Käskyjen päätös 82–97
 
TOINEN LUKU: USKONTUNNUSTUS
Ensimmäinen uskonkohta, luomisesta
Toinen uskonkohta, lunastuksesta
Kolmas uskonkohta, pyhityksestä
 
KOLMAS LUKU: HERRAN RUKOUS
 
NELJÄS LUKU: PYHÄN KASTEEN SAKRAMENTTI
 
VIIDES LUKU: AVAINTENVALTA JA RIPPI
 
KUUDES LUKU: ALTTARIN SAKRAMENTTI
 
LIITE: KRISTILLISIÄ KYSYMYKSIÄ HERRAN EHTOOLLISELLE VALMISTAUTUMISEKSI
 
 
JOHDANTO KATEKISMUKSEEN 1-6
 
1. MIKÄ ON KATEKISMUS?
 
Se on opetuskirja, joka koostuu kysymyksistä ja vastauksista.
 
 
2. KUKA KIRJOITTI VÄHÄN KATEKISMUKSEMME?
 
Pyhän Raamatun tohtori Martti Luther kirjoitti Vähän katekismuksen. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1529. Luther syntyi 10.11.1483 ja kuoli 18.2.1546.
 
 
3. MITÄ HÄN KÄSITTELEE TÄSSÄ KIRJASSA?
 
Kristillisen uskon pääkohtia.
 
1) 1. Piet. 2:2. Halatkaa niin kuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen.
 
Tämä teksti opettaa meitä, että niin kuin vastasyntyneitä lapsia ruokitaan yksinkertaisella ruualla: maidolla, samoin lapsille ja vastakääntyneille opetetaan ensiksi kristillisen uskon alkeis- ja pääkohdat, "sanan väärentämätöntä maitoa". Niin kuin lapset kasvavat maidon kautta, samoin nuoret kristityt "kasvavat" tiedossa ja uskossa tällaisen opetuksen kautta siihen asti kunnes he pystyvät ymmärtämään sanan opetuksen vaikeampia kohtia. Niin kuin lapset haluavat saada maitoa, samoin nuorten kristittyjen tulee haluta kristinuskon pääopinkohtien oppimista.
 
 
4. MISTÄ KIRJASTA MARTTI LUTHERIN OPPI ON PERÄISIN?
 
Pyhistä kirjoituksista eli Raamatusta.
 
Luther ei keksinyt tätä oppia eikä liioin ottanut sitä ihmisten kirjoittamista kirjoista, kuten kirkkoisien tai kirkolliskokousten teksteistä, vaan Raamatusta. Raamatunkohtiin viitataan tässä kirjassa sen tähden, että ne todistavat, että katekismuksemme opetukset ovat täysin yhtäpitäviä Jumalan sanan kanssa.
 
 
5. MIKÄ RAAMATTU ON?
 
Se on Jumalan sana, jonka ovat kirjoittaneet Vanhan testamentin pyhät profeetat ja Uuden testamentin apostolit ja evankelistat Pyhän Hengen inspiroimina tehdäkseen meidät viisaiksi, niin että pelastumme uskon kautta Kristukseen Jeesukseen.
 
2) 2. Piet. 1:21. Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.
 
3) 2. Tim. 3:15–17. Jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, ja on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut. (oma käännös JM)
 
4) 1. Kor. 2:13. Siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
 
5) Joh. 5:39. Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta.
 
6) Luuk. 11:28. Autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat.
 
 
5.1 NIMET JA NIMITYKSET
 
Raamattu-sana on peräisin kreikan kielestä:
τὰ ἱɛρὰ γράμματα τα ιɛρα γραμματα ta hiera grammata "Pyhät kirjoitukset"
 
Biblia, joka on myös vanhan suomenkielisen raamatunkäännöksen nimenä, on sekin kreikasta johdettu sana.
 
Kantasanana on biblion, "kirjanen", "kirjakäärö", "kirjoitus", jonka monikkomuoto biblia "kirjakääröt" "kirjoitusten kokoelma"
 
Heprean helmi 3, Biblia, rajan asettaminen 1/2, 10.12.2017 (0.24)
AC-tallenne: https://gen.adobeconnect.com/p4i539ew5yb0/
Youtube-video: https://youtu.be/7_0pDh-cUDA
Tekstitiedosto: https://www.gen.fi/h7-gbl.html
 
Heprean helmi 4, Biblia, rajan asettaminen 2/2, 10.12.2017 (0.26)
AC-tallenne: https://gen.adobeconnect.com/ptwsdgs1rqma/
Youtube-video: https://youtu.be/efOI7XD91R0
Tekstitiedosto: https://www.gen.fi/h7-gbl.html
 
Raamattu on (se) Kirja eli "Kirja isolla K:lla". Kyseessä on siis kaikista tärkein ja merkittävin kirja, Kirjojen kirja.
 
Pyhät kirjoitukset. "Kirjoitukset", koska ne on jo alun perin kirjoitettu. "Pyhät", koska Pyhä Henki inspiroi ne ja koska niiden kirjoittajina olivat "pyhät ihmiset", jotka tekivät meille tiettäviksi pyhät asiat, Jumalan opetukset.
 
 
5.2 KIELET
 
Vanhan testamentin kirjat on alun perin kirjoitettu heprean kielellä ja jotkut sen osat aramean kielellä. Uuden testamentin kirjat on kirjoitettu hellenistisen aikakauden kreikaksi. Näistä kielistä Luther käänsi Raamatun mestarillisesti saksaksi vuosina 1522–1534. Ensimmäinen suomenkielinen Uusi testamentti ilmestyi vuonna 1548 Mikael Agricolan kääntämänä. Koko Raamattu ilmestyi suomeksi ensi kerran vuonna 1642. Biblia-niminen vanha käännös on varsin pitkälle tämän ensimmäisen käännöksen mukainen.
 
Vähintään yksi raamatunkirja on käännetty jo yli kahdelle tuhannelle kielelle. Käännösprojekteja on käynnissä eri puolilla maailmaa. Hepreankielinen aamen-sana yhdistää kaikki nämä käännökset: Sitä ei ole tiettävästi koskaan käännetty kohdekielelle, vaan aina jätetty heprealaiseen muotoon.
 
 
5.3 JAOTTELU
 
Raamattu jaetaan Vanhaan ja Uuteen testamenttiin, joihin kuuluu yhteensä 66 kirjaa. Vanha testamentti (39 kirjaa) sisältää kaikki ne ohjeelliset eli kanoniset kirjat, jotka on kirjoitettu ennen Kristusta (n. 1400–300 eKr.), Uusi testamentti (27 kirjaa) puolestaan ne, jotka on kirjoitettu Kristuksen jälkeen (n. 50–90 jKr.).
 
Kumpikin testamentti jakaantuu kirjoihin, jotka on yleensä nimetty Jumalan inspiroimina toimineiden kirjoittajiensa mukaan. Nämä kirjat on myöhemmin jaoteltu lukuihin ja edelleen jakeisiin. Raamatun käytön helpottamiseksi kannattaa opetella siinä olevien kirjojen nimet ja harjoitella viitteinä annettujen tekstikohtien hakemista Raamatusta.
 
 
5.4 RAAMATUN OLEMUS
 
Vaikka monet ihmiset (profeetat, evankelistat ja apostolit) ovat olleet osaltaan kirjoittamassa Raamattua, Raamatulla on varsinaisesti vain yksi tekijä, nimittäin Jumala itse.
 
Raamattuviite 3 opettaa, että Raamattu "on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta". Jumalan Henki vaikutti (2) sen, milloin pyhät miehet kirjoittivat. Sillä ainoastaan silloin, kun ja niin kauan kuin nämä olivat Pyhän Hengen vaikutuksen ja johdatuksen alaisina, he puhuivat tai kirjoittivat Jumalan omaa sanaa. Pyhä Henki kertoi heille myös sen, mitä kirjoittaa.
 
Monet heille entuudestaan tuntemattomat asiat he oppivat suorasta ilmoituksesta. Joitakin asioita he oppivat toisilta ihmisiltä tai omista havainnoistaan ja kokemuksistaan, mutta kaikissa tapauksissa juuri Pyhä Henki antoi heille ne ideat, ne ajatukset ja sen sisällön, mikä heidän oli kirjoitettava. Pyhä Henki kertoi heille myös sen, miten kirjoittaa, antaen heille juuri oikeat sanat (ja kirjaimet!), joilla ilmaista ajatuksensa. Jokainen kirjoittaja käytti omaa sanavarastoaan ja säilytti oman tyylinsä.
 
Pyhä Henki kuitenkin vaikutti ja ohjasi kaikkia kirjoittajia siten, että jokainen sana, lause ja ilmaisu, jonka he kirjoittivat, on Jumalan oma sana, lause ja ilmaisu. Tätä kutsutaan sanainspiraatioksi. [JM: Kirjaininspiraatio!]
 
Raamattuviite 4 osoittaa, että apostolien käsittelemät aiheet ja heidän antamansa opetukset ilmaistiin, ei inhimillisen viisauden sanoilla, vaan Pyhän Hengen apostoleille opettamilla sanoilla ja termeillä. Tällä tavoin apostolit toimivat "selittäen hengelliset hengellisesti" eli yhdistäen ja yhteensovittaen hengelliset opetukset hengellisten sanojen kanssa ilmaisten näin Hengen opetukset Hengen sanoilla. Inspiraatio käy hyvin selväksi helluntai-ihmeen yhteydessä, kun opetuslapset, Pyhän Hengen vaikutuksesta, puhuivat, "mitä Henki heille puhuttavaksi antoi" (Ap. t. 2:4).
 
Raamattuviitteessä 3 sanotaan, että jokainen pyhä kirjoitus on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta. Biblia: "kaikkinainen kirjoitus on Jumalalta annettu".
 
Inspiraatio-sana liittyy tähän tekstiin: "Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta" voitaisiin kääntää "koko Raamattu on Jumalan (ulos)henkäyttämä". Jumala on siis "uloshenkäyttänyt", "henkäissyt tai "henkeyttänyt" Raamatun.
 
Latinaksi tämä ilmaistaan verbillä inspiro [inspīrō], joka sananmukaisesti tarkoittaa: "puhaltaa sisään". Näin ilmaistaan, että se Henki, joka on lähtöisin Jumalasta, on antanut meille Raamatun kirjoitukset. Hän on täyttänyt ne ja asuu niissä pysyvästi.
 
Paavali viittaa tässä kohdin Vanhaan testamenttiin, mutta raamattuviitteestä 4 näemme, että tämä sama pätee myös Uuden testamentin kirjoituksiin. Sana "jokainen" ei sisällä apokryfisiä kirjoituksia vaan ainoastaan kanoniset kirjat.
 
Siten Raamattu ei ainoastaan sisällä Jumalan sanaa, vaan se on Jumalan sana kauttaaltaan. Raamatunkäännökset eivät ole inspiroituja eli ne ne eivät ole täydellisen tarkkoja. Samoin eivät täydellisiä ole myöskään kopioidut käsikirjoitukset, joissa on pieniä jäljennysvirheitä. Vain alkuperäinen käsikirjoitus on täydessä merkityksessä inspiroitu. Silti se, mikä käsikirjoituskopioissa ja käännöksissä on tarkasti alkuperäisen tekstin mukaista, on tietysti myös sen inspiraation mukaista.
 
Raamattu on totta eikä sisällä mitään virheitä, myyttejä tai vanhentuneita ajatuksia (raamattuviitteet 175, 368 ja 438; Joh. 10:35). Se on riittävän selkeä lapsenkin ymmärrettäväksi (3). Se on täydellinen: kaikkeen riittävä, niin että pystyy toteuttamaan tarkoituksensa (3). Sen tähden meillä ei ole tarvetta traditiolle tai uusille ilmoituksille.
 
 
5.5 RAAMATUN KÄYTTÖ
 
Meidän todellakin tulisi käyttää uutterasti Raamattua.
 
Lukea
Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta. (Joh. 5:39)
 
Kuulla ja noudattaa
Autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat. (Luuk. 11:28)
 
Mietiskellä
Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen. (5. Moos. 6:6–7)
 
Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. (Luuk. 2:19)
 
Puhua ja laulaa
Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. (Kol. 3:16)
 
Meidän tulee käyttää Raamattua moniin eri tarkoituksiin.
 
Jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta ja on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut. (2. Tim. 3:15–17, oma käännös)
 
Opetukseksi, sillä Raamatusta meidän on opittava, mitä Jumala haluaa meidän uskovan.
 
Nuhteeksi, sillä Raamatun perustella meidän on osoitettava väärä opetus vääräksi eli "kumottava vastaansanojain väitteet". (Tit. 1:9)
 
Ojennukseksi, sillä Raamattu osoittaa meille virheemme ja syntimme, jotka on anteeksi pyydettävä, anteeksi uskottava ja korjattava.
 
Kasvatukseksi vanhurskaudessa, sillä se ei ainoastaan opeta sitä, mikä on oikein Jumalan silmissä, vaan myös opastaa ja kouluttaa meitä tekemään sen, mitä Jumala vaatii, jotta kristitty olisi "täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut".
 
Raamattu myös lohduttaa meitä ahdistuksessa.
 
Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo. (Room. 15:4)
 
Sinun sanasi tulivat, ja minä söin ne, ja sinun sanasi olivat minulle riemu ja minun sydämeni ilo; sillä minä olen otettu sinun nimiisi, Herra, Jumala Sebaot. (Jer. 15:16)
 
 
6. MITKÄ OVAT TÄRKEIMMÄT KRISTITYILLE OPETETTAVAT ASIAT?
 
1. Kymmenen käskyä
2. Uskontunnustus
3. Isä meidän -rukous eli Herran rukous
4. Pyhän kasteen sakramentti
5. Avaintenvalta ja rippi
6. Alttarin sakramentti eli pyhä ehtoollinen
 
 
KYMMENEN KÄSKYÄ 7–97
KYMMENEN KÄSKYN JOHDANTO 7–12
 
7. MITÄ OVAT JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ?
 
Ne ovat Jumalan pyhä tahto eli laki. Siinä Jumala ilmoittaa meille, millaisia meidän on oltava ja mitä meidän on tehtävä tai mitä me emme saa tehdä. Ennen kaikkea Kymmenen käskyä – niin kuin kaikki muutkin Raamatun lait – ovat opetusta ja kuvausta siitä, millainen Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus on.
 
7) 3. Moos. 19:2. Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen
pyhä.
 
8) Miika 6:8. Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?
 
9) 5. Moos. 6:6–7. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen.
 
Kymmentä käskyä kutsutaan myös laiksi tai Dekalogiksi.
hepr. aseret hadvarim "(ne) kymmenen sanaa"
עֲשֶׂרֶת־הַדְּבָרִים עשרת הדברים
 
kreik. δɛκάλογος δɛκαλογος dekalogos "kymmenen sanaa"
 
Ja hän kirjoitti tauluihin saman, minkä edellisellä kerralla, ne kymmenen sanaa, jotka Herra oli puhunut teille vuorelta, tulen keskeltä, seurakunnan kokouspäivänä. Ja Herra antoi ne minulle. (5. Moos. 10:4)
 
Se ei ilmaise pelkkiä toiveita tai pyyntöjä, jotka me voisimme sivuuttaa, vaan selkeät ja ankarat käskyt, jotka me olemme velvolliset täyttämään.
 
Käskyt eivät ole ihmisten, Mooseksen tai inhimillisen esivallan käskyjä vaan Jumalan laki.
 
Kymmenessä käskyssä Jumala ilmoittaa meille meidän elämäämme koskevan tahtonsa. Hän kertoo, millaisia meidän on oltava ja mitä meidän on tehtävä tai jätettävä tekemättä.
 
Kymmenen käskyä on Jumalan pyhä tahto, koska käskyissä Herra ilmoittaa oman pyhyytensä. Hän vaatii myös meitä olemaan pyhiä. Vaikka Jumalan käskyt eivät meitä aina miellytäkään, ne ovat kaikilta osiltaan oikeudenmukaisia ja totuudellisia. Mitä Jumala sanoo, sitä hän myös tarkoittaa. Hän vaatii ehdotonta kuuliaisuutta. Meidän tulee kuitenkin tehdä jaottelu eli distinktio yhtäältä laissa ilmaistun Jumalan pyhän tahdon ja toisaalta Hänen evankeliumissa ilmaistun hyvän ja armollisen tahtonsa välillä.
 
Laki on annettu meille, nimittäin kaikille ihmisille (8: "sinulle, ihminen"), eikä se sido ainoastaan niitä, jotka tunnustavat Jumalan Herrakseen, vaan jokaista olentoa, jota kutsutaan ihmiseksi, siis koko ihmiskuntaa.
 
Jumala on sitoutunut lakiinsa. Hän tulee viimeisellä tuomiolla tutkimaan ja tuomitsemaan jokaisen ihmisen Kymmenen käskyn lain perusteella.
 
 
8. MILLOIN JA MITEN JUMALA ANTOI LAKINSA?
 
Raamatunkertomus: 2. Moos. 19–20
 
8.1 LUODESSAAN IHMISEN JUMALA KIRJOITTI LAKINSA IHMISSYDÄMEEN
 
Pakanoilla ei ole kirjoitettua lakia kuten meillä Raamatussa. Silti he tekevät luonnostaan ilman opetusta joitakin lain vaatimia tekoja. Tämä osoittaa vääjäämättä, että heillä luonnostaan on jonkinlainen laintuntemus: "he ovat itse itsellensä laki". Kun Jumala loi ihmisen, Hän antoi tälle Luojansa tahdon täydellisen tuntemisen. Synnin kautta tämä lain tunteminen on kuitenkin pahasti hämärtynyt, mutta ei kokonaan kadonnut. Jotain tietoa laista jäi jäljelle ihmissydämeen. Tätä kutsutaan lain luonnolliseksi tuntemiseksi. Tämä lain tuntemisen jäännös ilmenee kullekin ihmiselle hänen omassatunnossaan. Osa yhteiskunnallisesta lainsäädännöstäkin ilmentää sitä. Tämä luonnollinen lain tunteminen on totuudenmukaista niin pitkälle kuin se yltää, mutta täydellinen se ei ole.
 
 
8.2 KAKSI LAINTAULUA MOOSEKSEN KAUTTA
 
Myöhemmin Jumala antoi lakinsa kahteen laintauluun kirjoitettuna Kymmenessä käskyssä ja saattoi sen ihmisten tietoon Mooseksen kautta.
 
10) Room. 2:14–15. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä.
 
Ilmoitettu laki kirjoitettiin alun perin kahteen kivitauluun. Ne ovat kadonneet. Mutta Jumala sisällytti käskynsä myös Raamattuun, josta yhä löydämme ne (2. Moos. 19–20). Emme tiedä, kuinka monta käskyä kirjoitettiin ensimmäiseen tauluun ja kuinka monta toiseen. Siksi käytämme niiden sisällön mukaista jaottelua. Tällöin ensimmäiseen tauluun sijoitetaan jumalasuhdetta koskevat käskyt. Toiseen tauluun taas sijoitetaan lähimmäistämme koskevat käskyt.
 
Reformoidut kirkot numeroivat käskyt toisin kuin luterilaiset. Niiden toinen käsky on 2. Moos. 20:4–5. Meidän toinen käskymme on heidän kolmantensa jne. Meidän yhdeksättä ja kymmenettä käskyämme ne pitävät yhtenä, siis kymmenentenä käskynä.
 
 
8.3 MORAALILAKI, SEREMONIALAKI, YHTEISKUNNALLINEN LAKI
 
Kymmenen käskyn lakia kutsutaan moraalilaiksi. Se on edelleen voimassa ja koskee sitovasti kaikkia ihmisiä. Vanhan testamentin rituaalista jumalanpalvelusta ja uhrikulttia koskevia sääntöjä ja ohjeita kutsutaan seremonialaiksi. Koska ne olivat vain varjo Kristuksesta, niiden lainvoimaisuus ja merkitys päättyi Kristuksen tultua.
 
Ne eivät siis ole enää lakina voimassa niin, että ihmisen tila Jumalan edessä riippuisi niiden noudattamisesta. Sen sijaan ne antavat meille yhä todistuksen Kristuksen uhrin voimasta ja merkityksestä. Katso esim. Hepr. 9. luku.
 
Yhteiskunnalliseksi laiksi kutsutaan niitä määräyksiä, jotka ohjasivat Israelin kansaa ja valtakuntaa ajallisten asioiden suhteen. Niiden lainvoimaisuus koski ainoastaan juutalaisvaltiota sen keston ajan.
 
Silti ne edelleen muistuttavat meitä siitä, miten vakava asia synti on Jumalan edessä; katso esim. Room. 1:32.
 
 
9. MIKÄ ON LAIN ENSIMMÄISEN TAULUN SUMMA?
 
11) Matt. 22:37. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.
 
 
10. MIKÄ ON LAIN TOISEN TAULUN SUMMA?
 
12) Matt. 22:39. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
 
 
11. MIKÄ ON YHDELLÄ SANALLA ILMAISTEN KAIKKIEN KÄSKYJEN SUMMA?
 
Rakkaus eli Jeesus!
 
13) 1. Tim. 1:5. Käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä.
 
14) Room. 13:10. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sen tähden on rakkaus lain täyttymys.
 
 
12. KENELLE JUMALA ON OSOITTANUT KAIKKI KYMMENEN KÄSKYÄÄN?
 
Minulle ja kaikille muillekin ihmisille, koko ihmiskunnalle.
 
Laki vaatii jokaiselta ihmiseltä, ei ainoastaan lain kirjaimen ulkonaista tottelevaisuutta, vaan rakastavasta sydämestä kumpuavaa kuuliaisuutta. Jumalan rakastaminen (11) on edellytyksenä ensimmäisen laintaulun täyttämiseksi. Lähimmäisen rakastaminen (12) taas on välttämätöntä, jotta täytettäisiin lain toisen taulun käskyt. Jos meidän rakkautemme olisi täydellistä, silloin sitä olisi myös meidän kuuliaisuutemme (13 ja 14). Itsekkäistä vaikuttimista, Jumalan tai ihmisten suosion ansaitsemistarkoituksesta, nouseva lain täyttäminen on farisealaista omavanhurskautta eikä se ole lain pitämistä oikeassa hengessä.
 
 
LAIN ENSIMMÄINEN TAULU 13–81
 
13. MITEN KUULUU ENSIMMÄINEN KÄSKY?
 
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
 
Jumalan pyhä nimi (Herra) on hepreaksi useimmiten kirjoitettu muodossa Jahve, jota kutsutaan myös kreikankielisellä nimellä tetragrammi eli nelikirjaiminen. Nimen alkuperäistä lausumistapaa ei tiedetä. Todennäköisesti se on lausuttu muodossa Jahve (Jahwέ). Nimen voisi yksinkertaisesti suomentaa "Hän On". Yksin Jumala voi käyttää itsestään nimeä "Minä Olen". Kun me puhumme Herrasta, niin me käytämme nimeä "Hän On".
יהוה Jahve, Hän On
אֶהיֶה אהיה Ehje, Minä Olen
 
 
14. MITÄ SE TARKOITTAA?
 
Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua yksin häneen.
"Hän On" on Kolmiyhteinen Jumala, joka on ilmoittanut itsensä Pyhässä Raamatussa.
 
"Minun rinnallani": yhdessä minun kanssani, minun paikallani. Jumala tahtoo kunnian olla meidän Jumalamme ja tulla palvotuksi Jumalana yksinomaan itselleen
 
Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille. (Jes. 42:8)
 
Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman. (Matt. 4:10)
 
"Jumalia": nimittäin niin sanottuja jumalia, joita ei kutsuta jumaliksi, siksi että ne todella olisivat jumalia, vaan siksi koska ihmiset pitävät niitä jumalinaan. Kysymys on epäjumalista, joita ihmiset tekevät käsillään tai kuvittelevat mielessään.
 
Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee. Mutta heidän epäjumalansa ovat hopeata ja kultaa, ihmiskätten tekoa. (Ps. 115:3, 4)
 
 
15. MITÄ ENSIMMÄISESSÄ KÄSKYSSÄ KIELLETÄÄN?
 
Kaikenlainen epäjumalanpalvelus. Sekä senkaltainen, jossa jotain luotua todella pidetään ja palvotaan jumalana, että sellainen, jossa pelätään tai rakastetaan jotain luotua enemmän kuin Jumalaa tai luotetaan johonkin luotuun enemmän kuin Jumalaan (karkea ja hienostunut epäjumalanpalvelus).
 
15) Jes. 42:8. Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.
 
16) Matt. 4:10. Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.
 
17) Ps. 115:3, 4. Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee. Mutta heidän epäjumalansa ovat hopeata ja kultaa, ihmiskätten tekoa.
 
18) Matt. 10:28. Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin pelätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
 
19) Matt. 10:37. Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias.
 
20) Sananl. 3:5. Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi.
 
21) Jer. 17:5. Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta.
 
22) Ef. 5:5. Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella — sillä hän on epäjumalanpalvelija — ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.
 
23) Fil. 3:19. Vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
 
24) Ps. 14:1. Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa". Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa.
 
25) Joh. 5:23. [Isän Jumalan tarkoitus on,] että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niin kuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.
 
Raamatunkertomuksia:
2. Moos. 32. Kultainen vasikka
Luuk. 16:19. Rikas mies
Matt. 19:16. Rikas nuorukainen
 
Epäjumalanpalveluksella tarkoitetaan vääristyneisiin mielikuviin perustuvaa uskonnollisuutta ja palvontaa, jossa jotain epäjumalaa pidetään ja kunnioitetaan Jumalana. Karkeasta epäjumalanpalveluksesta on kysymys aina silloin, kun jotain luotua palvotaan Jumalana.
 
Esimerkkejä siitä ovat muinaisen Egyptin eläintenpalvonta ja muinaisarabien auringonpalvonta. Tähän kuuluu myös kuvainpalvonta sanan konkreettisessa merkityksessä, esim. kultainen vasikka, Daagon ja hinduepäjumalien kuvat.
 
Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee. Mutta heidän epäjumalansa ovat hopeaa ja kultaa, ihmiskätten tekoa. (Ps. 115:3–4)
 
Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. 5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat.
(2. Moos. 20:4–5)
 
… ja hän [Aaron] otti vastaan kullan heidän käsistään, kaavaili sitä piirtimellä ja teki siitä valetun vasikan. Ja he sanoivat: "Tämä on sinun jumalasi, Israel, se, joka on johdattanut sinut Egyptin maasta". (2. Moos. 32:4)
 
Niin filistealaisten ruhtinaat kokoontuivat uhraamaan suurta uhria jumalalleen Daagonille ja iloa pitämään, sillä he sanoivat: "Meidän jumalamme on antanut vihollisemme Simsonin meidän käsiimme." (Tuom. 16:23)
 
Epäjumalia ovat myös kuvitellut henkiolennot, esim. muhamettilaisten Allah, intiaanien Suuri henki, Jeesuksen torjuvien juutalaisten jumala, vapaamuurariloosien jumala ja unitaarien (esim. mormonit ja Jehovan todistajat) eli kolminaisuuden kieltäjien jumala jne.
 
[Isän Jumalan tarkoitus on,] että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niin kuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt. (Joh. 5:23)
 
Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. (1. Joh. 2:23)
 
Yhden jumalan palvomista kutsutaan monoteismiksi. Monijumalaisuutta kutsutaan puolestaan polyteismiksi. Panteismi taas opettaa, että maailmankaikkeus eli universumi kokonaisuudessaan — tai siinä ilmenevät lait ja voimat — on jumala.
 
Hienomuotoisempana epäjumalanpalvelus esiintyy siellä, missä ihmiset eivät suoranaisesti palvo luotua tms. Jumalana, mutta pelkäävät ja rakastavat jotain muuta yhtä paljon tai enemmän kuin Jumalaa tai luottavat johonkin muuhun yhtä paljon tai enemmän kuin Jumalaan. Syyllistymme epäjumalanpalvelukseen silloin, kun osoitamme enemmän pelkoa, rakkautta tai luottamusta ihmistä kohtaan kuin Jumalaa. – Vertaa siihen, kuinka filistealaiset luottivat Goljatiin.
 
Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin pelätkää Häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. (Matt. 10:28)
 
Mutta Pietari istui ulkopuolella esipihassa. Ja hänen luoksensa tuli muuan palvelijatar ja sanoi: "Sinäkin olit Jeesuksen, galilealaisen, seurassa".70 Mutta hän kielsi kaikkien kuullen ja sanoi: "En ymmärrä, mitä sanot". 71 Ja kun hän oli mennyt ulos portille, näki hänet toinen nainen ja sanoi siellä oleville: "Tämäkin oli Jeesuksen, Nasaretilaisen, seurassa". 72 Ja taas hän kielsi valalla vannoen: "En tunne sitä miestä".
 
73 Vähän sen jälkeen tulivat ne, jotka siinä seisoivat, ja sanoivat Pietarille: "Totisesti, sinä myös olet yksi heistä, sillä kielimurteesikin ilmaisee sinut". 74 Silloin hän rupesi sadattelemaan ja vannomaan: "En tunne sitä miestä". Ja samassa lauloi kukko. 75 Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat, jotka hän oli sanonut: "Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät". Ja hän meni ulos ja itki katkerasti. (Matt. 26:69–75)
 
Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias. (Matt. 10:37)
 
Mutta Eelin pojat olivat kelvottomia miehiä; he eivät välittäneet Herrasta 13 eivätkä siitä, mitä papeilla oli oikeus kansalta saada. Niin usein kuin joku uhrasi teurasuhria, tuli papin palvelija lihan kiehuessa, kolmihaarainen haarukka kädessänsä, 14 ja pisti sen kattilaan tai ruukkuun tai pannuun tai pataan, ja kaikki, minkä haarukka toi mukanaan, sen pappi otti itselleen. Niin he tekivät kaikille israelilaisille, jotka tulivat sinne Siiloon. 15 Jo ennen kuin rasva oli poltettu, tuli papin palvelija ja sanoi miehelle, joka uhrasi: "Anna liha paistettavaksi papille, sillä hän ei ota sinulta keitettyä lihaa, vaan raakaa". 16 Kun mies sanoi hänelle: "Ensin poltettakoon rasva; ota sitten itsellesi, mitä haluat", niin hän sanoi: "Ei niin, vaan anna se nyt heti, muutoin minä otan väkisin".17 Ja nuorten miesten synti oli kovin suuri Herran edessä, koska he pitivät Herran uhrilahjan halpana.
 
22 Mutta Eeli oli käynyt hyvin vanhaksi; ja kun hän sai kuulla, mitä hänen poikansa tekivät kaikelle Israelille, ja että he makasivat niiden naisten kanssa, jotka toimittivat palvelusta ilmestysmajan ovella, 23 sanoi hän heille: "Miksi te sellaista pahaa teette, mitä minä teistä kuulen kaikelta tältä kansalta? 24 Ei niin, poikani! Ei ole hyvä se huhu, jonka minä kuulen kulkevan Herran kansan seassa. 25 Jos ihminen rikkoo ihmistä vastaan, niin Jumala voi olla hänellä välittäjänä; mutta jos ihminen rikkoo Herraa vastaan, niin kuka voi ruveta hänelle välittäjäksi?" Mutta he eivät kuulleet isäänsä, sillä Herra tahtoi surmata heidät.
 
27 Ja Eelin luo tuli Jumalan mies ja sanoi hänelle: "Näin sanoo Herra: Enkö minä ilmestynyt sinun isäsi suvulle, kun he olivat Egyptissä faraon huoneen vallassa? 28 Ja minä valitsin heidät kaikista Israelin sukukunnista olemaan pappeinani, nousemaan minun alttarilleni, polttamaan suitsuketta ja kantamaan kasukkaa minun edessäni; ja minä annoin sinun isäsi suvulle kaikki israelilaisten uhrit. 29 Miksi te häpäisette minun teurasuhrini ja ruokauhrini, jotka minä olen säätänyt asuntooni? Ja miksi sinä kunnioitat poikiasi enemmän kuin minua, niin että te lihotatte itseänne parhaalla osalla jokaisesta minun kansani Israelin uhrilahjasta? 30 Sen tähden Herra, Israelin Jumala, sanoo: Minä olen tosin sanonut: sinun sukusi ja sinun isäsi suku saavat vaeltaa minun edessäni iäti. Mutta nyt Herra sanoo: Pois se! Sillä minä kunnioitan niitä, jotka minua kunnioittavat; mutta jotka minut ylenkatsovat, ne tulevat halveksituiksi. (1. Sam. 2:12–17, 22–25, 27–30)
 
Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta. (Jer. 17:5)
 
Niin filistealaisten joukoista tuli kaksintaistelija nimeltä Goljat, kotoisin Gatista. Hän oli kuuden kyynärän ja vaaksan pituinen. 5 Hänellä oli vaskikypärä päässänsä ja suomuspanssari yllänsä, ja rintahaarniska, joka painoi viisituhatta sekeliä, oli vaskea. 6 Ja hänellä oli säärissään vaskivarukset ja selässään vaskikeihäs. 7 Hänen peitsensä varsi oli niin kuin kangastukki, ja hänen peitsensä kärki, joka painoi kuusisataa sekeliä, oli rautaa. Ja kilvenkantaja kävi hänen edellänsä.
 
8 Hän astui esiin ja huusi Israelin taisteluriveille sanoen: "Miksi te lähditte sotaan ja asetuitte sotarintaan? Minä olen filistealainen, ja te olette Saulin palvelijoita; valitkaa joukostanne mies, joka tulee tänne minun luokseni. 9 Jos hän kykenee taistelemaan minua vastaan ja surmaa minut, niin me olemme teidän palvelijanne; mutta jos minä voitan ja surmaan hänet, niin te olette meidän palvelijamme ja palvelette meitä." 10 Ja filistealainen sanoi vielä: "Minä olen tänä päivänä häväissyt Israelin taistelurivit. Antakaa tänne mies, niin me taistelemme keskenämme."
 
45 Mutta Daavid sanoi filistealaiselle: "Sinä tulet minua vastaan miekan, peitsen ja keihään voimalla, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt. 46 Tänä päivänä Herra antaa sinut minun käsiini, ja minä surmaan sinut, katkaisen sinulta pään ja annan filistealaisten sotajoukon ruumiit tänä päivänä taivaan linnuille ja metsän pedoille; ja kaikki maat tulevat tietämään, että Israelilla on Jumala. 47 Ja koko tämä suuri joukko tulee tietämään, ettei Herra anna voittoa miekan eikä keihään voimalla; sillä sota on Herran, ja hän antaa teidät meidän käsiimme."
 
48 Kun filistealainen lähti tulemaan ja lähestyi Daavidia, niin Daavid juoksi nopeasti sotarintaan filistealaista vastaan. 49 Ja Daavid pisti kätensä reppuunsa ja otti sieltä kiven, linkosi ja satutti filistealaista otsaan, niin että kivi upposi hänen otsaansa, ja hän kaatui maahan kasvoillensa. 50 Niin sai Daavid voiton filistealaisesta lingolla ja kivellä ja löi filistealaisen kuoliaaksi, eikä Daavidilla ollut miekkaa kädessään. 51 Sitten Daavid juoksi ja asettui filistealaisen ääreen, tarttui hänen miekkaansa, veti sen tupesta ja tappoi hänet ja löi sillä häneltä pään poikki. Kun filistealaiset näkivät, että heidän sankarinsa oli kuollut, pakenivat he. (1. Sam. 17:4–10, 45–51)
 
Samoin on kyse epäjumalanpalveluksesta silloin, kun rakastamme rahaa ja luotamme varallisuuteen (vertaa rikas nuorukainen). Sekin on epäjumalanpalvelusta, kun rakastamme itseämme niin, että omien tarpeidemme tyydytys on elämämme päämäärä. Kun luotamme omaan järkeemme, viisauteemme ja voimaamme, niin se on epäjumalanpalvelusta.
 
Ateistin mukaan mitään Jumalaa ei ole olemassa, mutta silti hänkin sydämessään turvaa johonkin. Ja mihin ikinä sydämemme turvautuu, juuri se on meidän jumalamme. Sellainen sydän, joka irtautuu elävästä Jumalasta, tarrautuu johonkin muuhun ja tekee siitä itselleen epäjumalan.
 
Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella – sillä hän on epäjumalanpalvelija – ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa. (Ef. 5:5)
 
Vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä. (Fil. 3:19)
 
Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. (Sananl. 3:5)
 
Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa". Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa. (Ps. 14:1)
 
 
16. MIHIN ENSIMMÄINEN KÄSKY MEITÄ VELVOITTAA?
 
Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua yksin Häneen.
 
26) 1. Moos. 17:1. Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton.
 
27) Ps. 33:8. Pelätköön Herraa kaikki maa, hänen edessänsä vapiskoot kaikki maanpiirin asukkaat.
 
28) 1. Moos. 39:9. Kuinka minä siis tekisin niin suuren pahanteon ja rikkoisin Jumalaa vastaan!
 
29) Ps. 73:25–26. Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti.
 
30) Ps. 42:12. Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää Häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.
 
31) Ps. 118:8. Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin. (Raamatun keskimmäinen jae)
 
Lukukappaleita Raamatusta
Dan. 3. Kolme miestä tulisessa pätsissä
1. Moos. 22. Aabraham on valmis uhraamaan Iisakin
Dan. 6. Daniel leijonien luolassa
 
Jumala käskee, että meidän on pidettävä yksin Hänet Jumalanamme. Sen tähden meidän täytyy tuntea Hänet, tunnustaa ja hyväksyä Hänet meidän Jumalaksemme sekä palvoa Häntä Jumalanamme.
 
 
16.1 MEIDÄN TÄYTYY TUNTEA HÄNET
 
On syntiä olla tuntematta Jumalaa. Me opimme tuntemaan tosi Jumalan Raamatusta. Hän on kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki
 
Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat Sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja Hänet, jonka Sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. (Joh. 17:3)
 
 
16.2 MEIDÄN TÄYTYY TUNNUSTAA JA HYVÄKSYÄ HÄNET MEIDÄN JUMALAKSEMME
 
Minä, Herra, se on Minun nimeni, Minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille. (Jes. 42:8)
 
 
16.3 MEIDÄN TÄYTYY PALVOA HÄNTÄ JUMALANAMME
 
Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaa ja Häntä ainoata palvella. (Matt. 4:10)
 
Miten se tapahtuu, että me palvomme Kolmiyhteistä Jumalaa ainoana tosi
Jumalana?
 
 
16.3.1 ME PELKÄÄMME JUMALAA
 
Me palvomme Jumalaa ensiksi niin, että me pelkäämme Jumalaa. Emme kuitenkaan sellaisella pelolla, jota Aadam koki langettuaan syntiin ja joka sai hänet pakenemaan Jumalaa. Oikealla Jumalan pelolla tarkoitetaan arvonantoa ja kunnioitusta Jumalaa kohtaan samalla tavoin kuin lapsi kunnioittaa vanhempiaan – "vapiseminen" ilmaisee kunnioittavaa pelkoa ja syvää kunnioitusta.
 
Meidän tulee pelätä Häntä yli kaiken, enemmän kuin mitään muuta, koska Hän on kaikkivaltias Jumala eikä ole olemassa ketään eikä mitään Häntä suurempaa. Tällainen jumalanpelko estää meitä rikkomasta Hänen käskyjään. Jumalan edessä eli Hänen silmiensä alla vaeltamisen tulisi johtaa meidät pysymään erillämme kaikesta, mikä voisi olla Hänelle vastenmielistä.
 
Pelätköön Herraa kaikki maa, hänen edessänsä vapiskoot kaikki maanpiirin asukkaat. (Ps. 33:8)
 
Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella Minun edessäni ja ole nuhteeton.
(1. Moos. 17:1)
 
Kuinka minä siis tekisin niin suuren pahanteon ja rikkoisin Jumalaa vastaan! (1. Moos. 39:9)
 
 
16.3.2 ME RAKASTAMME JUMALAA
 
Toiseksi me palvomme Jumalaa niin, että me rakastamme Häntä, haluamme olla Hänen kanssaan, kaipaamme Häntä yli kaiken, enemmän kuin mitään tai ketään maan päällä.
 
Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti.
(Ps. 73:25–26)
 
Aabraham rakasti Jumalaa enemmän kuin omaa poikaansa.
 
Meidän tulee rakastaa Häntä, koska Hän on hyvä meitä kohtaan, ja erityisesti, koska Hän on rakastanut meitä ensin. Tällainen rakkaus saa meissä aikaan sen, että mielellämme noudatamme Hänen käskyjänsä.
 
Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia tekojansa. (Ps. 145:9)
 
Me rakastamme, sillä Hän on ensin rakastanut meitä. (1. Joh. 4:19)
 
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sen tähden on rakkaus lain täyttymys. (Room. 13:10)
 
Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme Hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat. (1. Joh. 5:3)
 
 
16.3.3 ME LUOTAMME JUMALAAN
 
Kolmanneksi me palvomme Jumalaa siten, että me luotamme Häneen, jättäydymme Hänen varaansa, asetamme toivomme Häneen, odotamme Häneltä apua kaikissa vaaroissa ja elämän tarpeissa (Daniel leijonaluolassa).
 
Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani. (Ps. 42:12)
 
Tämän Jumalaan luottamisen pitää perustua Hänen lupauksiinsa; siinä kohdin, missä Jumalalta ei ole lupausta, meilläkään ei voi olla todellista luottamusta. Saamme luottaa Jumalaan yli kaiken muun, koska Hän on sekä halukas että kykenevä auttamaan meitä.
 
Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. (Ps. 50:15.)
 
Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa. (Ef. 3:20–21)
 
Sen tähden meidän ei tarvitse murehtia, vaan saamme luottaa Herraan.
 
Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani. (Ps. 42:12)
 
Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. (Sananl. 3:5)
 
Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin. (Ps. 118:8, Raamatun keskimmäinen jae)
 
Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee. (Ps. 37:5)
 
Todellinen jumalanpalvelus ei ole määrättyjen ulkonaisten seremonioiden noudattamista, vaan sydämemme pelkoa, rakkautta ja luottamusta yli kaiken Jumalaan, siis sydämen jumalanpalvelusta.
 
 
TOINEN KÄSKY 17–28
 
17. MITEN KUULUU TOINEN KÄSKY?
 
Älä turhaan lausu Herran (Jahven), sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra (Jahve) ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
 
 
18. MITÄ SE TARKOITTAA?
 
Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme Hänen nimensä avulla toivota pahaa, vanno, noidu, valehtele emmekä petä, vaan että me sitä kaikessa hädässä avuksi huudamme, rukoilemme, kiitämme ja ylistämme.
 
 
19. MIKSI TÄMÄN KÄSKYN SEKÄ TÄTÄ SEURAAVIEN KOHDALLA SANOMME
 
"Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa"?
 
Sen tähden, että Jumalan pelkääminen ja rakastaminen on kaikkien muiden käskyjen täyttämisen alkulähde.
 
Näiden jokaisen käskyn kohdalla toistettavien sanojen tarkoituksena on muistuttaa meitä yhä uudestaan siitä, ettei pelkkä käskyn ulkoinen noudattaminen riitä, vaan sen tulee kummuta sydämen todellisesta Jumalan pelkäämisestä ja rakastamisesta. Jollemme sydämestämme noudata ensimmäistä käskyä, emme voi todellisesti pitää muitakaan käskyjä. Jumalan pelko estää meitä tekemästä sitä, minkä Hän kieltää. Jumalan Rakkaus puolestaan saa meidät tekemään sen, mitä Hän vaatii.
 
 
20. MITÄ ON JUMALAN NIMI?
 
Jumalan nimi on itse Jumala sellaisena, kuin Hän on itsensä meille ilmoittanut.
 
32) Ps. 48:11. Jumala! Niin kuin on Sinun nimesi, niin myös on Sinun kiitoksesi hamaan maailman ääreen: Sinun oikea kätesi on täynnä vanhurskautta. [Biblian teksti muokattuna]
 
Me tunnemme henkilön hänen nimestään. Nimi on myös kaikki, mitä hänestä tiedämme. Jumalan nimi on kaikki, mitä tiedämme ja voimme tietää Hänestä. Hän on tehnyt itsensä meille tunnetuksi sanassaan. Siksi juuri Jumalan Sana on Hänen nimensä.
 
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. (Joh. 1:1)
 
Hänellä oli yllään vereen kastettu viitta, ja nimi, jolla Häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. (Ilm. 19:13)
 
 
21. MITÄ TOISESSA KÄSKYSSÄ KIELLETÄÄN?
 
Siinä kielletään se synti, että Jumalan nimeä käytetään turhaan. Erityisesti kielletään pahan toivottaminen, vannoskelu, noituminen, valehtelu ja pettäminen Hänen nimeään käyttäen.
 
"Turhalla" tarkoitetaan hyödytöntä, turhanpäiväistä ja tarpeetonta, kuten ajattelematonta, teeskentelevää ja rienaavaa Jumalan nimen käyttöä.
 
 
22. MITÄ ON PAHAN TOIVOTTAMINEN JUMALAN NIMEÄ KÄYTTÄEN?
 
Se on Jumalan pilkkaamista tai Jumalan vihan ja rangaistuksen rukoilemista itselleen tai toisille.
 
33) 3. Moos. 24:15,16. Kuka ikinä Jumalaansa kiroaa, se joutuu syynalaiseksi. Ja joka Herran nimeä pilkkaa, rangaistakoon kuolemalla.
 
34) Gal. 6:7. Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata.
 
35) Jaak. 3:9, 10. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.
 
Ja kun Pilatus näki, ettei mikään auttanut, vaan että meteli yhä yltyi, otti hän vettä ja pesi kätensä kansan nähden ja sanoi: "Viaton olen minä tämän miehen vereen. Katsokaa itse eteenne." 25 Niin kaikki kansa vastasi ja sanoi: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle." (Matt. 27:24–25)
 
Kun kuningas Daavid tuli Bahurimiin, niin katso, sieltä tuli mies, joka oli sukua Saulin perheelle, nimeltä Siimei, Geeran poika; hän tuli ja kiroili tullessaan. 6 Ja hän viskeli kivillä Daavidia ja kaikkia kuningas Daavidin palvelijoita, vaikka kaikki väki ja kaikki urhot olivat hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan. 7 Ja kiroillessaan häntä Siimei sanoi näin: "Pois, pois, sinä murhamies, sinä kelvoton! 8 Herra kostaa sinulle kaiken Saulin perheen veren, hänen, jonka sijaan sinä olet tullut kuninkaaksi. Ja Herra antaa nyt kuninkuuden sinun poikasi Absalomin käteen. Ja katso, sinä olet itse joutunut onnettomuuteen, sillä murhamies sinä olet."
 
9 Niin Abisai, Serujan poika, sanoi kuninkaalle: "Miksi tuo koiranraato saa kiroilla herraani, kuningasta? Anna minun mennä ja lyödä häneltä pää poikki." 10 Mutta kuningas vastasi: "Mitä teillä on minun kanssani tekemistä, te Serujan pojat? Jos hän kiroilee ja jos Herra on käskenyt häntä: 'Kiroile Daavidia', niin kuka voi sanoa: 'Miksi teet niin?'"
 
11 Ja Daavid sanoi vielä Abisaille ja kaikille palvelijoillensa: "Katso, oma poikani, joka on lähtenyt minun ruumiistani, väijyy henkeäni; miksi ei sitten tämä benjaminilainen? Antakaa hänen olla, kiroilkoon vain; sillä Herra on häntä käskenyt. 12 Ehkä Herra vielä näkee minun kurjuuteni, ja ehkä Herra maksaa minulle hyvällä sen kirouksen, joka tänä päivänä kohtaa minua." 13 Ja Daavid kulki miehinensä tietä myöten, ja Siimei kulki pitkin vuoren kuvetta rinnan hänen kanssansa, kiroili kulkiessaan ja viskeli kiviä ja heitteli soraa. (2. Sam. 16:5–13)
 
Mutta Pietari istui ulkopuolella esipihassa. Ja hänen luoksensa tuli muuan palvelijatar ja sanoi: "Sinäkin olit Jeesuksen, galilealaisen, seurassa." 70 Mutta hän kielsi kaikkien kuullen ja sanoi: "En ymmärrä, mitä sanot." 71 Ja kun hän oli mennyt ulos portille, näki hänet toinen nainen ja sanoi siellä oleville: "Tämäkin oli Jeesuksen, Nasaretilaisen, seurassa." 72 Ja taas hän kielsi valalla vannoen: "En tunne sitä miestä."
 
73 Vähän sen jälkeen tulivat ne, jotka siinä seisoivat, ja sanoivat Pietarille: "Totisesti, sinä myös olet yksi heistä, sillä kielimurteesikin ilmaisee sinut." 74 Silloin hän rupesi sadattelemaan ja vannomaan: "En tunne sitä miestä." Ja samassa lauloi kukko. 75 Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat, jotka hän oli sanonut: "Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät." Ja hän meni ulos ja itki katkerasti.
(Matt. 26:69–74)
 
Pahan toivottaminen ja kiroaminen tarkoittaa sitä, että Jumalaa pyydetään satuttamaan, vahingoittamaan tai rankaisemaan jotakuta. Se on siunaamisen vastakohta.
 
Jumalanpilkka puolestaan tarkoittaa ilkkuvaa ja loukkaavaa, epäkunnioittavaa ja halveksivaa puhetta Jumalasta (Goljat).
 
Pietari ja juutalaiset langettivat itse kirouksen ylleen. On varottava julistamasta itseään "kirotuksi", sillä ihminen on viime kädessä kirottu vain joutuessaan iankaikkiseen kadotukseen, eikä sellaista osaa pidä toivottaa itselleen edes "leikillään". Jos niin kuitenkin on tehnyt, niin tuotakin hirvittävää syntiä saa pyytää anteeksi. Niin kauan kuin Jumalan sana kolkuttaa omaatuntoa, on toivoa ja mahdollisuus pyytää ja saada anteeksi.
 
Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: "Menkää pois minun luotani, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä." (Matt. 25:41)
 
Siimei kirosi Daavidia. Kirouksen julistaminen tai toivottaminen muille ihmisille, varsinkin Jumalan nimeä käyttäen, on Jumalan tuomion tuottava tapa. Hirveitä kirouksia syytävä suu ei ole sovelias ylistämään Jumalaa, ja "Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu" (2. Moos. 20:7).
Jumala kiroaa synnintekijät ja väärät opettajat, ja meidän on kavahdettava heidän esimerkkiään.
 
Kirottu olkoon se, joka ei pidä tämän lain sanoja eikä täytä niitä. Ja kaikki kansa sanokoon: "Aamen." (5. Moos. 27:26)
 
Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. (Gal. 1:8)
 
 
23. MITÄ ON VANNOMINEN JUMALAN NIMEEN?
 
Jumalan nimeen vannominen on Jumalan kutsumista ihmissanan totuuden takaajaksi tai valheellisuuden kostajaksi esim. oikeudessa.
 
36) 2. Kor. 1:23. (Paavali:) Minä kutsun Jumalan sieluni todistajaksi.
 
37) Matt. 5:33–37. Vielä te olette kuulleet sanotuksi vanhoille "Älä vanno väärin", "Täytä Herralle valasi". 34 Mutta minä sanon teille: Älkää ensinnäkään vannoko. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin. 35 Älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astianlauta. Älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki. 36 Älä vanno pääsi kautta, sillä et sinä voi yhtään hiusta tehdä valkeaksi tai mustaksi. 37 Vaan olkoon teidän puheenne: "On" tai "Ei". Mitä siihen lisätään, se on pahasta. (oma käännös)
 
 
24. MILLAINEN VANNOMINEN ON SALLITTUA JA JOPA VELVOITETTUA?
 
Mikä tahansa sellainen vannominen, jota Jumalan kunnia ja lähimmäisemme etu vaatii.
 
38) 5. Moos. 6:13. Pelkää Herraa, sinun Jumalaasi, ja palvele häntä ja vanno hänen nimeensä.
 
39) Hepr. 6:16. Sillä ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus ja tekee lopun kaikista vastaväitteistä.
 
Mutta Jeesus oli vaiti. Niin ylimmäinen pappi sanoi hänelle: "Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika." 64 Jeesus sanoi hänelle: "Sinäpä sen sanoit. Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä." (Matt. 26:63–64)
 
Abram sanoi Sodoman kuninkaalle: "Minä nostan käteni Herran, Jumalan, Korkeimman, taivaan ja maan luojan, puoleen ja vannon: 23 En totisesti ota, en langan päätä, en kengän nauhaa enkä mitään muuta, mikä on sinun, ettet sanoisi: 'Minä olen tehnyt Abramin rikkaaksi.' 24 En tahdo mitään, paitsi mitä palvelijat ovat kuluttaneet ja mikä on niille miehille tuleva, jotka minua seurasivat, Aanerille, Eskolille ja Mamrelle; he saakoot osansa." (1. Moos. 14:22–24)
 
Aabraham oli vanha ja iälliseksi tullut, ja Herra oli siunannut Aabrahamia kaikessa. 2 Niin Aabraham sanoi palvelijallensa, talonsa vanhimmalle, joka hallitsi kaikkea, mitä hänellä oli: "Pane kätesi kupeeni alle. 3 Minä vannotan sinua Herran, taivaan ja maan Jumalan, kautta, ettet ota pojalleni vaimoa kanaanilaisten tyttäristä, joiden keskuudessa minä asun, 4 vaan menet minun omaan maahani ja sukuni luo ja otat sieltä vaimon pojalleni Iisakille." (1. Moos. 24:1–4)
 
On olemassa kirkkokuntia ja ryhmiä, esim. kveekarit ja mennoniitit, jotka opettavat, että vannominen on kaikissa tilanteissa väärin. Monet Raamatun esimerkit osoittavat kuitenkin päinvastaista: Aabrahamin palvelija ja itse Aabrahamkin vannoivat. Samoin Paavali ja Jeesus vannoivat. Myös Jumalan käsky [5. Moos. 6:13, Pelkää Herraa, sinun Jumalaasi, ja palvele häntä ja vanno hänen nimeensä.] osoittaa, ettei valan vannominen ole syntiä. Mutta silloin, kun vannomme valan, sen tulee tapahtua Jumalan nimeen eikä minkään muun kautta. Jos emme jossain tilanteessa rohkene vannoa Jumalan nimeen, meidän ei tule vannoa lainkaan.
 
Kristittyjen ei tule käyttää sellaisia ilmaisuja kuin "jessus", "jösses", "jumalauta", "sus siunatkoon" tai muita Jumalan tai Vapahtajamme nimestä väännettyjä sanoja. Myöskään itsessään oikeita ilmaisuja "halleluja", "(taivas) varjelkoon" jne. ei tule käyttää kuin silloin, kun oikeasti haluaa ilmaista kiitollisuutta elävälle kolmiyhteiselle pyhälle Jumalalle tai pyytää Häneltä varjelusta.
 
Vala on sangen vakava ja pyhä asia, jota tulee käyttää vain polttavan tärkeissä ja merkittävissä tilanteissa, jolloin Jumalan kunnia (esim. pappisvala) tai lähimmäisemme etu (esim. oikeudenkäynnissä) sitä vaatii. Voimme vannoa siis esimerkiksi virkamiesvalan tai todistajanvalan oikeuden istunnossa tai sotilasvalan. Valan vannominen ei koskaan ole vähäpätöinen asia, ja annetut valat on täytettävä tunnontarkasti. Me emme saa tehdä väärää valaa emmekä rikkoa oikeaa valaa tai juhlallista vakuutusta.
 
Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. (1. Kor. 10:31)
 
Jumala on säätänyt tietyt järjestykset, ja vain Jumalan asettama esivaltamme näissä instituutioissa – kuten kodissa, valtiossa ja kirkossa – voi vaatia valan vannomista, mutta eivät esim. vapaamuurarit tms. tahot, joita Jumala ei ole säätänyt.
 
 
25. MILLAINEN VANNOMINEN ON KIELLETTYÄ?
 
Valheellinen, pilkkaava, turhanpäiväinen ja kaikki epävarmoja asioita koskeva vannominen on kielletty.
 
Vielä te olette kuulleet sanotuksi isille: "Älä vanno väärin." "Täytä Herralle valasi." 34 Mutta minä sanon teille: Älkää ensinnäkään vannoko. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin. 35 Älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astianlauta. Älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki. 36 Älä vanno pääsi kautta, sillä et sinä voi yhtään hiusta tehdä valkeaksi tai mustaksi. 37 Vaan olkoon teidän puheenne: "Kyllä" tai "Ei". Mitä siihen lisätään, se on pahasta.
(Matt. 5:33–37, oma käännös)
 
Päivän tultua juutalaiset tekivät salaliiton ja vannoivat valan, etteivät söisi eivätkä joisi, ennen kuin olivat tappaneet Paavalin. 13 Ja niitä oli yli neljäkymmentä miestä, jotka yhtyivät tähän valaan. 14 He menivät ylipappien ja vanhinten luo ja sanoivat: "Me olemme kirouksen uhalla vannoneet, ettemme mitään maista, ennen kuin olemme tappaneet Paavalin." (Ap. t. 23:12–14)
 
Emme saa vannoa valheellisesti, kuten Pietari (Matt. 26:72), emmekä sellaisia asioita, jotka ovat synnillisiä ja Jumala pilkkaavia, kuten Paavalia vastaan tehdyssä salaliitossa (Ap. t. 23:12). Emme saa vannoa joutavissa, vähäpätöisissä ja merkityksettömissä arkipäiväisissä asioissa. "Älkää ensinkään vannoko" (Matt. 5:34) ei ole absoluuttinen kielto valan vannomiselle, vaan se on tarkoitettu kieltämään pahantapainen ja epäkunnioittava vannoskelu, jossa arkipäiväisen keskustelun väitteiden tueksi vannotaan jonkun korkeamman kautta. Emmekä saa valalla vakuuttaa meille epävarmoja asioita tosiksi tai lupautua meille vielä tuntemattomiin tekoihin, kuten Herodes.
 
Jos joku, ajattelemattomasti puhuen huulillansa, tietämättään vannoo tekevänsä jotakin, pahaa tai hyvää – vannoipa mitä hyvänsä, mitä ihminen saattaa ajattelemattomasti vannoa – mutta sitten huomaa sen ja joutuu johonkin sellaiseen vikapääksi, 5 niin, jos hän on vikapää johonkin sellaiseen, tunnustakoon sen, mitä on rikkonut. 6 Hän tuokoon hyvityksenä Herralle rikkomuksesta, jonka hän on tehnyt, naaraspuolen pikkukarjasta, uuhen tai vuohen, syntiuhriksi; ja pappi toimittakoon hänelle sovituksen hänen rikkomuksestansa. (3. Moos. 5:3–6)
 
Kun Herodeksen syntymäpäivä tuli, tanssi Herodiaan tytär heidän edessään, ja se miellytti Herodesta. 7 Sen tähden hän valalla vannoen lupasi antaa hänelle, mitä ikinä hän anoisi. (Matt. 14:6–7)
 
 
26. MITÄ TARKOITETAAN NOITUMISELLA JUMALAN NIMEN AVULLA?
 
Sillä tarkoitetaan Jumalan nimen tai Hänen sanansa käyttämistä ilman Hänen asetustaan ja lupaustaan yliluonnollisten ilmiöiden aikaansaamiseksi, kuten taikuuteen, ennustamiseen, yhteydenpitoon kuolleiden kanssa ja muihin vastaavanlaisiin saatanallisiin temppuihin.
 
40) 5. Moos. 18:10–12. Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa ja tyttärensä kulkemaan tulen läpi [eli uhraa lapsensa tuliuhrina Molok-epäjumalalle], tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta ja velhoutta, 11 joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. 12 Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi karkottaa heidät sinun tieltäsi.
 
Useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa. 20 Näin Herran sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui. (Ap. t. 19:19–20)
 
Raamatunkertomuksia:
2. Moos. 7–8. Egyptiläiset tietäjät
1. Sam. 28. Een-Doorin noita
 
Kun Aaron Jumalan käskystä ja voimassa teki yliluonnollisia tekoja, hän teki ihmeitä. Kun taas Egyptin tietäjät tekivät ilman Jumalan käskyä ja lupausta samankaltaisia tekoja, se oli noituutta. Se, mikä näyttää taikuudelta, paljastuukin usein silmänkääntötempuksi ja humpuukiksi. Tällainenkin toiminta on väärin, koska petokseen ja hämäykseen käytetään Jumalan nimeä ja sanaa. On olemassa myös sellaista noituutta, joka on todella saatanallista. Tällöin yliluonnollisia asioita tehdään Perkeleen avulla, ja on Jumalan pilkkaa käyttää Jumalan nimeä tällaisessa asiayhteydessä.
 
Sekä noituuden harjoittaja, ennustaja ja selvänäkijä että hänen asiakkaansa tekevät syntiä, koska he panevat luottamuksensa Perkeleeseen ja sen lisäksi käyttävät Jumalan nimeä turhaan.
 
 
27. MITÄ TARKOITETAAN VALEHTELEMISELLA TAI PETTÄMISELLÄ JUMALAN NIMESSÄ?
 
Sitä, että väärää oppia tai jumalatonta elämää kaunistellaan Jumalan sanalla ja nimellä.
 
41) Jer. 23:31. Katso, minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat: "Se on Herran sana."
 
42) Matt. 15:8. Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana.
 
Eräs mies, nimeltä Ananias, ja hänen vaimonsa Safiira myivät maatilan, 2 ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta, ja osan hän toi ja pani apostolien jalkojen eteen. 3 Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta? 4 Eikö se myymättömänä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Jumalalle." 5 Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat. 6 Ja nuoret miehet nousivat ja korjasivat hänet ja kantoivat hänet pois ja hautasivat.
 
7 Noin kolmen tunnin kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut. 8 Niin Pietari kysyi häneltä: "Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?" Hän vastasi: "Kyllä, juuri siihen hintaan". 9 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois." 10 Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa eteen ja heitti henkensä; ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena, kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä viereen. 11 Ja suuri pelko valtasi koko seurakunnan ja kaikki ne, jotka tämän kuulivat. (Apt. t. 5:1–11)
 
Raamatunkertomus:
Matt. 23. Fariseukset ja kirjanoppineet
 
Valehteleminen tässä yhteydessä täytyy erottaa siitä valehtelemisesta, joka kielletään kahdeksannessa käskyssä. Valehtelemisella Jumalan nimessä tarkoitetaan sellaista opetusta, jossa ihmissanaa opetetaan Jumalan sanana tai Jumalan sanaa vain ihmissanana. Tämän lisäksi se pitää sisällään Jumalan sanan turmelemisen ja vääristelemisen. Me emme saa opettaa, uskoa, levittää tai tukea väärää oppia.
 
Katso, minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat: "Se on Herran sana." (Jer. 23:31)
 
Sen papit tekevät väkivaltaa minun lailleni ja häpäisevät sitä, mikä on minulle pyhitetty. (Hes. 22:26)
 
Sillä me emme ole niin kuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niin kuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme. (2. Kor. 2:17)
 
Pettäminen tässä asiayhteydessä täytyy erottaa seitsemännessä käskyssä kielletystä pettämisestä eli varastamisesta. Pettämisellä Jumalan nimen avulla tarkoitetaan sitä, että puhutaan kyllä hurskaasti, mutta eletään jumalattomasti.
 
43) Matt. 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: "Herra, Herra!", pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
 
Sinä, joka laista kerskaat, häpäiset lainrikkomisella Jumalaa. Sillä "teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa". (Room. 2:23–24)
 
Samoin se merkitsee sitä, että ulkoisesti eletään kylläkin kristillisesti, mutta kuitenkin ilman todellista sydämen pelkoa ja rakkautta Jumalaa kohtaan.
 
Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana. (Matt. 15:8)
 
Jos Jumalan sana otetaan synnillisen elämän tai pahojen tekojen tueksi, silloin myös petetään Jumalan nimen avulla.
 
Minun käteni on profeettoja vastaan, jotka petosnäkyjä näkevät ja valhetta ennustelevat. Ei pidä heidän oleman minun kansani yhteydessä, ei heitä kirjoiteta Israelin heimon kirjaan, eivätkä he tule Israelin maahan; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra Jahve. 10 Siksi, juuri sen tähden, että he vievät minun kansani harhaan, sanoen: "Rauha!", vaikka ei rauhaa ole. … 15 Ei ole enää … 16 Israelin profeettoja, jotka ennustivat Jerusalemista ja näkivät sille rauhan näkyjä, vaikka ei rauhaa ollut; sanoo Herra Jahve.
 
17 Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan 18 ja sano: Näin sanoo Herra Jahve: Voi niitä naisia, jotka sitovat taikasiteet kaikkiin ranteisiin ja tekevät hunnut kaikenkorkuisiin päihin pyydystääksensä sieluja! Toisia sieluja te pyydystätte minun kansaltani pois, toisten sielujen annatte elää omaksi eduksenne. 19 Ja te häpäisette minut kansani edessä muutamista ohrakourallisista ja leipäpalasista, kun kuoletatte sieluja, joiden ei olisi kuoltava, ja annatte elää sielujen, jotka eivät saisi elää; kun valehtelette minun kansalleni, joka kuuntelee valhetta. (Hes. 13:9–19, korjattu käännös)
 
Ulkokultaiset ihmiset pyrkivät peittämään pahan sydämensä ja jumalattoman elämänsä Jumalan sanalla ja hurskastelevalla käytöksellä. He valehtelevat Jumalalle ja ihmisille ja toivovat pettävänsä molempia, mutta viime kädessä he pettävät itseään. Jumala on rankaiseva niitä, jotka käyttävät hänen nimeään turhaan.
 
 
28. MIHIN TOINEN KÄSKY MEITÄ VELVOITTAA?
 
Meidän tulee kaikessa hädässä huutaa Jumalan nimeä avuksi, rukoilla, kiittää ja ylistää häntä.
 
Toinen käsky opettaa selkeästi, että meidän tulee käyttää Jumalan nimeä oikealla ja tarkoituksenmukaisella tavalla. On syntiä olla käyttämättä lainkaan Jumalan nimeä.
 
Käytämme Jumalan nimeä oikein, kun
 
1. pyydämme hädässämme Hänen apuaan
 
2. olemme yhteydessä Hänen kanssaan
 
3. esitämme Hänelle pyyntömme
 
4. ylistämme Häntä
 
5. kerromme muille siitä siunauksesta ja avusta, jota hän on meille ja muille antanut
 
6. olemme Hänelle kiitolliset ja ajattelemme sydämessämme sitä, mitä Hän on meidän hyväksemme tehnyt
 
7. kiitämme Häntä siitä suullamme
 
44) Ps. 50:15. Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.
 
45) Matt. 7:7. Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
 
46) Ps. 103:1. Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä.
 
47) Ps. 118:1. Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
 
Raamatunkertomus:
1. Sam. 1–2. Hanna ja Samuelin syntyminen
 
 
KOLMAS KÄSKY 29–35
 
29. MITEN KUULUU KOLMAS KÄSKY?
 
Muista pyhittää lepopäivä.
 
 
30. MITÄ SE TARKOITTAA?
 
Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pidämme sen pyhänä, mielellämme sitä kuulemme ja opimme.
 
Muista pyhittää lepopäivä. (2. Moos. 20:8)
 
Zachor et jom hashabat lekadsho.
"Taukoamispäivän muistaminen sen pyhittämiseksi."
זָכוֹר אֶת־יוֹם־הַשַּׁבָּת לְקַדְּשֽׁוֹ׃
שמות כ׳ ח׳
 
On kyse lepopäivästä ja pyhäpäivästä. Paino on kuitenkin pyhittämisessä eikä lepäämisessä. Käsketäänhän meitä juuri pyhittämään lepopäivä.
 
 
31. TARKOITTAAKO TÄMÄ KÄSKY SITÄ, ETTÄ MEIDÄN ON VIETETTÄVÄ SAPATTIA, JUHLIA TAI MUITA PYHÄPÄIVIÄ, KUTEN JUMALAN KANSA VANHASSA TESTAMENTISSA?
 
Ei, sillä Uudessa testamentissa Jumala itse on lakkauttanut kaiken tämän.
 
48) Matt. 12:8. Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra.
 
49) Kol. 2:16, 17. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
 
Juutalaisia varten Jumala oli Vanhassa testamentissa asettanut viikon seitsemännen päivän eli lauantain sapatiksi, jolloin kaikki työ oli kiellettyä.
 
Muista pyhittää lepopäivä. 9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi. 10 Mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin älä mitään askaretta toimita: älä sinä tai sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi, ei myöskään muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. 11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on. Mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi. Sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
(2. Moos. 20:8–11)
 
Jo Vanhan liiton aikana sapattina oli kuitenkin lupa tehdä rakkauden ja pakottavan tarpeen vaatimia tekoja.
 
Katso, siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut. Niin he kysyivät häneltä sanoen: "Onko luvallista sapattina parantaa?" voidaksensa nostaa syytteen häntä vastaan. 11 Niin hän sanoi heille: "Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta sitä ylös? 12 Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sen tähden on lupa tehdä sapattina hyvää." (Matt. 12:10–12)
 
Sapatin rikkojia rangaistiin kuolemalla.
 
Herra puhui Moosekselle sanoen: 13 "Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät. 14 Siis pitäkää sapatti, sillä se on teille pyhä. Joka sen rikkoo, rangaistakoon kuolemalla. Sillä kuka ikinä silloin työtä tekee, hävitettäköön kansastansa.
 
15 Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, Herralle pyhitetty. Kuka ikinä tekee työtä sapatinpäivänä, rangaistakoon kuolemalla. 16 Ja pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona. 17 Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä; sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti." (2. Moos. 31:12–16)
 
Israelilaisten oleskellessa erämaassa tavattiin mies kokoamassa puita sapatinpäivänä. 33 Niin ne, jotka hänet tapasivat puita kokoamasta, toivat hänet Mooseksen ja Aaronin ja koko seurakunnan eteen. 34 Ja he panivat hänet vankeuteen, koska ei ollut vielä määrätty, mitä hänelle oli tehtävä. 35 Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Se mies rangaistakoon kuolemalla, koko seurakunta kivittäköön hänet leirin ulkopuolella". 36 Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niin kuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut. (4. Moos. 15:32–36)
 
Sapatti tarkoittaa esikuvallisesti Jeesusta ja erityisesti hänen kuolemaansa. Jeesus oli pitkäperjantain jälkeisen sapatin haudassa. Joka pitää halpana Herran Jeesuksen kuolemaa syntien sovittamiseksi, ei voi jäädä eloon pyhän Jumalan edessä. Se, joka alkaa itse tehdä työtä Jumalan edessä ansioita saadakseen (omavanhurskaus ja ylpeys), hylkää Jumalan antaman yhden ja ainoan pelastustien; se on uskon synnit sovittaneeseen ja kuoleman voittaneeseen Vapahtajaan.
 
Vertaa sapatinrikkojan kuolemanrangaistusta kertomukseen häävieraasta, joka ei ollut puettu hääpukuun. Häävaatteet ovat Jeesuksen viaton vanhurskaus ja puhdas pyhyys, johon meidät on jo kasteessa puettu. Tuon saman itsemme ulkopuolelta tulevan täydellisyyden ja kauneuden saamme joka päivä uudelleen omaksemme uskoa. Sinäkin, hyvä kuulijani ja lukijani, saat tässä ja nyt uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen Kristuksen viattoman elämän ja loppuun asti kuuliaisen kärsimyksen tähden.
 
Palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita. 11 Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. 12 Hän sanoi hänelle: "Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?" Mutta hän jäi sanattomaksi. 13 Silloin kuningas sanoi palvelijoille: "Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. 14 Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut." (Matt. 22:10–14)
 
Seitsemännen päivän asettaminen sapatiksi johtui siitä, että Jumala lepäsi silloin. Lauantailepo tarkoittaa siis Jeesuksen lepäämistä haudassa raskaan perjantairistin jälkeen. Se, joka tähän Jeesuksen sovitustyöhön perustaa uskonsa ja elämänsä, on siunattu.
 
Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. 3 Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt. (1. Moos. 2:2–3)
 
Sapatin oikea viettäminen ei kuitenkaan tarkoittanut vain lepäämistä, sillä Jumala pyhitti ja asetti sen erilleen pyhää käyttöä varten. Pyhä käyttö tarkoittaa Jumalan sanan harjoittamista ja Herran hyvien lahjojen vastaanottamista Kristuksen asettamien armonvälineiden (rippi, ehtoollinen) kautta.
 
Vanhan liiton kansan tuli silloin "pyhittäytyä" ja "pitää sapatti pyhänä". Tämä tapahtui uhraamalla ilmestysmajassa ja sittemmin temppelissä. Vanhan liiton uhrien toimittaminen tarkoittaa esikuvallisesti Kristuksen veriuhria Golgatalla ja Uuden liiton ehtoollista, jossa saamme vastaanottaa Vapahtajan, syödä ja juoda hänet sakramentillisesti sekä yhdistyä hänen kanssaan yhdeksi lihaksi.
 
Sapatinpäivänä uhraa kaksi vuoden vanhaa virheetöntä karitsaa ynnä kaksi kymmenennestä lestyjä jauhoja, öljyyn sekoitettuna, ruokauhriksi, sekä siihen kuuluva juomauhri. 10 Tämä on sapatin polttouhri, joka uhrattakoon kunakin sapattina jokapäiväisen polttouhrin ja siihen kuuluvan juomauhrin ohella. (4. Moos. 28:9–10)
 
Huomaa miten Vanhan liiton sapatinpäivän temppeliuhrissa yhdistyvät veriuhri (Karitsa), jauhot (Elämän Leipä / ehtoollisleipä), öljy (Pyhä Henki), ruoka (aterialiitto, hepr. בְּרִית brit) ja juomauhri, joka oli viiniä (Kristuksen veri / ehtoollisviini).
 
Sapatin viettämiseen liittyi temppeliuhrin lisäksi myös seurakunnan kokoontuminen, "pyhä kokous".
 
Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, pyhä kokous; silloin älkää yhtäkään askaretta toimittako, se on Herran sapatti, missä asuttekin. (3. Moos. 23:3)
 
Sapattina kokoonnuttiin oppimaan ja tutkimaan Jumalan sanaa ja hänen tekojaan.
 
[Jeesus] saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagogaan ja nousi lukemaan. (Luuk. 4:16)
 
Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hylättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; 5 sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella. (1. Tim. 4:5).
 
Jottei kukaan aineellisen hyödyn tavoittelemisen takia työskentelisi itse tai pitäisi työntekijöitä työssä ja näin estäisi itseään tai muita "pyhittäytymästä" Jumala määräsi juutalaisille, ettei tiettynä päivänä saanut tehdä työtä. Sapatin lisäksi Jumala määräsi kuukausittaiset (uudenkuun juhla) sekä vuotuiset juhlat (pääsiäisen ja happamattoman leivän kaksoisjuhla, helluntai, lehtimajanjuhla ja suuri sovituspäivä eli Jom Kipur).
 
Kuukausienne ensimmäisenä päivänä tuokaa polttouhriksi Herralle kaksi sonnivasikkaa, pässi (eli jäärä) ja seitsemän virheetöntä vuoden vanhaa karitsaa. (4. Moos. 28:11)
 
Kolme kertaa vuodessa vietä juhlaa minun kunniakseni. 15 Pidä happamattoman leivän juhla: seitsemänä päivänä syö happamatonta leipää, niin kuin minä olen sinua käskenyt, määrättynä aikana abib-kuussa, sillä siinä kuussa sinä olet lähtenyt Egyptistä; mutta tyhjin käsin älköön tultako minun kasvojeni eteen. 16 Ja vietä leikkuujuhla, kun leikkaat uutiset viljastasi, jonka olet kylvänyt vainioon, ja korjuujuhla vuoden lopussa, kun korjaat satosi vainiolta. 17 Kolme kertaa vuodessa tulkoon kaikki sinun miesväkesi Herran, Herran, kasvojen eteen. (2. Moos. 23:14–17)
 
Tämä olkoon teille ikuinen säädös: Seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä, kurittakaa itseänne paastolla älkääkä yhtäkään askaretta toimittako, älköön maassa syntynyt älköönkä muukalainen, joka asuu teidän keskellänne. 30 Sillä sinä päivänä toimitetaan teille sovitus teidän puhdistamiseksenne; kaikista synneistänne te tulette puhtaiksi Herran edessä. 31 Se olkoon teille levon päivä, kurittakaa silloin itseänne paastolla; se olkoon ikuinen säädös. (3. Moos. 16:29–31)
 
Kaikkia näitä juhlia vietettäessä "pyhittäminen" eli Jumalan sanan kuuleminen ja sen mukaisesti elämän ojentaminen oli varsinainen pääasia ja velvollisuus. Mikäli se puuttui, juhlat olivat kauhistus Herralle.
 
Kuulkaa Herran sana, te Sodoman päämiehet, ota korviisi meidän Jumalamme opetus, sinä Gomorran kansa. 11 Mitä ovat minulle teidän paljot teurasuhrinne? sanoo Herra. Minä olen kyllästynyt oinas-polttouhreihin ja juottovasikkain rasvaan. Mullikkain, karitsain ja kauristen vereen minä en mielisty. 12 Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii – minun esikartanoitteni tallaamista? 13 Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta. 14 Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt.
 
15 Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä. 16 Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmieni edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. 17 Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. 18 Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. (Jes. 1:10–18).
 
Jesajan parannussaarnassa Sodoma ja Gomorra tarkoittavat Jumalan valittua kansaa, joka oli hylännyt Herransa.
 
Ajankohtia ja työntekoa koskevat säädökset olivat avuksi annettuja lisämääräyksiä, joita israelilaisten oli määrä noudattaa sukupolvesta sukupolveen.
 
Sapatti oli Jumalan antama merkki liitosta, jonka hän oli solminut valitun kansan kanssa.
 
Herra puhui Moosekselle sanoen: 13 "Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät. 14 Siis pitäkää sapatti, sillä se on teille pyhä. – – 17 Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä. (2. Moos. 31:12–14, 17)
 
Myös ympärileikkaus oli Jumalan liiton merkki. Alun perin paimentolaiskulttuurissa ympärileikkaus olikin nimenomaan avioliiton solmimisen merkki.
 
Jumala sanoi Abrahamille: "Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen. 10 Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne. 11 Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän.
 
12 Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi. 13 Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi. 14 Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni." (1. Moos. 17:9–14)
 
 
Ympärileikkaus on profeetallinen esikuva Golgatalla tapahtuvan Sulhasen verenvuodatuksesta eli "ympärileikkauksesta".
 
Vanhan liiton merkit ja lait (sapatti, juhlat, ympärileikkaus, uhrit, ruokasäädökset jne.) lakkasivat olemasta hengellisesti merkityksellisiä Uuden liiton koittaessa. Kun Vanha liitto loppui Kristuksen tullessa maailmaan, nämä merkit menettivät hengellisen merkityksensä. Vanhan liiton merkkien ja lakien kautta ei enää pääse Kristuksen tultua Jumalan yhteyteen. Sitä varten Kristus on säätänyt armovälineensä: Sanan saarnan, kasteen, ripin ja ehtoollisen sekä asettanut apostolisen paimenviran näitä seurakunnan keskellä hoitamaan.
 
Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan usko, joka vaikuttaa rakkauden kautta. (Gal. 5:6)
 
Matt. 12:8 (Sillä Ihmisen Poika on sapatin Herra) osoittaa, että Kristuksella on oikeus ja valta lakkauttaa sapatti. Tarkkaan ottaen Kristus itse täytti sapattilain omalla haudassa olemisellaan.
 
Kolossalaiskirjeen toinen luku vahvistaa sen, että Uudessa testamentissa sapatti on lakkautettu.
 
Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, 17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
 
20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikään kuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: 21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!" 22 – sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta – ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? (Kol. 2:16–17, 20–22)
 
Niin kauan kuin "syömistä, juomista, juhlia, uuttakuuta ja sapattia" koskevat lait olivat voimassa, henkilö oli niiden alainen ja tuomittiin sen mukaan, miten hän piti nämä lait. Oli synti rikkoa niitä vastaan. Koska Uudessa liitossa emme enää saa antaa kenenkään tuomita itseämme näistä asioista, nämä lait eivät voi olla enää meitä sitovia. Koska Jumala itse sanoo: "Älköön kukaan teitä tuomitko…", niin juuri hän itse on kumonnut sapattia koskevat lait. Ne olivat vain varjoja tulevasta, ja varjo menettää merkityksensä, kun se, joka varjon piirtää, ilmestyy näkyviin. Niinpä nämä juhlapäivät ovat menettäneet merkityksensä Kristuksen saapumisessa.
 
Nyt sitä vastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla? 10 Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista. (Gal. 4:9–11)
 
 
32. MIKSI SITTEN PIDÄMME SUNNUNTAITA PYHÄPÄIVÄNÄ JA VIETÄMME MUITA JUHLIA?
 
Emme pidä pyhäpäiviä jumalallisen käskyn takia, vaan jotta meillä olisi aika ja mahdollisuus julkisen jumalanpalvelukseen viettoon.
 
50) Hepr. 10:25. Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niin kuin muutamien on tapana.
 
51) Ap. t. 2:42. He pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
 
Jotkut opettavat yhä vielä, että meidän on jumalallisen säädöksen mukaan pidettävä kiinni viikon seitsemännen päivän pyhittämisestä (seitsemännen päivän adventistit). Toiset taas sanovat, että meidän on vähintäänkin pyhitettävä jokin tietty päivä viikosta ja että kaikki Vanhan testamentin sapattisäädökset koskevat nyt sunnuntaipäivää.
 
Asia on kuitenkin niin, ettei Jumala eivätkä apostolit ole säätäneet sunnuntaita eivätkä mitään muutakaan viikonpäivää lepo- tai jumalanpalveluspäiväksi.
 
Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. 6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa. (Room. 14:5–6)
 
Nyt sitä vastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla? 10 Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista. 11 Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt. (Gal. 4:9–11)
 
Hän sanoi heille: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten." (Mark. 2:27)
 
Omasta vapaasta valinnastaan ensimmäiset kristityt kokoontuivat viikon
ensimmäisenä päivänä jumalanpalvelukseen.
 
Kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka. (Ap. t. 20:7)
 
Mitä tulee keräykseen pyhiä varten, niin tehkää tekin samalla tavoin, kuin minä olen määrännyt Galatian seurakunnille. 2 Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani. (1. Kor. 16:1–2)
 
Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niin kuin muutamien on tapana. (Hepr. 10:25)
 
He pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. (Ap. t. 2:42)
 
Ensimmäiset kristityt kokoontuivat muinakin päivinä, mutta erityisesti sunnuntaina Kristuksen ylösnousemuksen muistoksi. Siitä muodostui kristikunnalle pysyvä käytäntö. Uudessa testamentissa ei ole kuitenkaan mitään Jumalan lakia, jossa säädettäisiin jumalanpalvelusajat tai kiellettäisiin työnteko tiettyinä päivinä. Painopiste ei ole "päivässä" tai "lepäämisessä" vaan "pyhittämisessä". Yksinkertaisimmassa muodossaan kolmas käsky kuuluu nyt: "Muista pyhittää." Tämä tapahtuu Jumalan sanalla ja rukouksella.
 
Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hylättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; 5 sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella. (1. Tim. 4:5).
 
Jokainen päivä tai hetki, jolloin rukoilemme tai luemme, kuulemme tai pohdiskelemme Jumalan sanaa, on sapatinpäivä ja sapattihetki. Jotta meillä olisi aika ja mahdollisuus tällaiseen "pyhittämiseen", meidän todellakin täytyy määrätä tietty aika ja päivä jumalanpalvelukseen. Tällöin emme myöskään voi tehdä työtä.
 
Sunnuntain lisäksi vietämme monia vuotuisia juhlia, joista merkittävimmät ovat joulu, pääsiäinen ja helluntai. Kirkkovuosi jakaantuu neljään pääosaan: ns. juhlakauteen, johon kuuluvat joulu- pääsiäis- ja helluntaiaika sekä ns. juhlaton eli arkiaika, joka on kolminaisuudenpäivän jälkeinen jakso. Suomen ev.lut. kirkossa on siirrytty vuonna 2000 uuteen järjestykseen, jossa ns. juhlattoman kauden sunnuntait on laskettu helluntaista käsin.
 
Jouluaika ja samalla kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Siihen kuuluvat joulunpyhät ja se kestää loppiaisen jälkeisiin sunnuntaihin asti.
 
Pääsiäisaika alkaa yhdeksännestä sunnuntaista ennen pääsiäistä. Päivää kutsutaan nimellä septuagesimasunnuntai (lat. seitsemäskymmenes). Septuagesima on tekninen termi, tarkkaan ottaen päiviä pääsiäiseen on enää jäljellä vain 63 (9x7). Nimi johtuu laskiaissunnuntain nimestä quinquagesima (viideskymmenes, seitsemän viikkoa eli 49 päivää pääsiäiseen, 7x7). Edellisen sunnuntain nimeksi on annettu täysin kymmenin ylimalkaisesti nimi "sexagesima/seksagesima" (60.) ja sitä edelliselle septuagesima (70.). Pääsiäisaika sisältää paastonajan, joka alkaa tuhkakeskiviikkona, sekä kärsimysviikon, johon kuuluvat kiirastorstai ja pitkäperjantai. Kirkkovuoden suurin juhla on pääsiäissunnuntai, Kristuksen ylösnousemuksen päivä.
 
Helluntaiaika alkaa neljännestä pääsiäisen jälkeisestä sunnuntaista ja sisältää helatorstain eli Kristuksen taivaaseenastumisen päivän sekä helluntaipäivän.
 
Kolminaisuudenpäivästä alkaa kirkkovuoden viimeinen jakso, joka kestää aina tuomiosunnuntaihin saakka. Sen aikana vietetään mm. uskonpuhdistuksen muistopäivää, Lutherin 31.10.1517 Wittenbergin linnankirkon oveen naulaamien 95 teesin muistoksi. Muita juhlapyhiä ovat esim. juhannus, pyhäinmiestenpäivä ja mikkelinpäivä.
 
 
33. MITÄ KOLMANNESSA KÄSKYSSÄ SIIS KIELLETÄÄN?
 
Kolmannessa käskyssä kielletään Jumalan sanan ja sen saarnan halveksiminen.
 
 
34. MITEN TÄMÄ HALVEKSIMINEN TAPAHTUU?
 
Halveksimme Jumalan sanaa ja sen saarnaa siten, että osallistumme jumalanpalvelukseen tai kirjoitetun Jumalan sanan tutkisteluun ja sakramentteihin vain huolimattomasti ja välinpitämättömästi tai emme ollenkaan.
 
52) Joh. 8:47. Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sen tähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta.
 
53) Luuk. 10:16. Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt.
 
54) Hoos. 4:6. Minun kansani joutuu häviöön, sillä se on taitoa vailla. Koska sinä olet hylännyt taidon, hylkään minä sinut, niin ettet saa olla minun pappinani. Koska olet unohtanut Jumalasi lain, unohdan myös minä sinun lapsesi.
 
 
Me halveksimme Jumalan sanaa, kun
 
1. kuuntelemme ja käytämme sitä välipitämättömästi, nimittäin vain satunnaisesti eikä säännöllisesti
 
2. kuuntelemme ja käytämme sitä huolimattomasti, siis ottamatta sitä sydämestä vastaan, pelkkänä "muistamattomana kuulijana"
 
Olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. 23 Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; 24 hän katselee itseään, lähtee pois ja unohtaa heti, millainen hän oli. 25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään. (Jaak. 1:22–25)
 
3. emme käytä tai ota ollenkaan vastaan Jumalan sanaa
 
Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sen tähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta. (Joh. 8:47)
 
Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt. (Luuk. 10:16)
 
Mutta fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan tarkoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta. (Luuk. 7:30)
 
4. kun käytämme Jumalan sanaa kevytmielisesti, niin että emme käytä sitä annettuun tarkoitukseen, vaan pilkkaavassa tarkoituksessa kuten leikinlaskussa
 
5. typerästi kuten vapaamuuraririiteissä
 
6. löytääksemme siitä virheitä tai väittääksemme sitä vastaan
 
7. kun emme elä Jumalan sanan mukaan.
 
Silloin Samuel sanoi: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin pässien rasva." (1. Sam. 15:22)
 
Jumala rankaisee niitä, jotka halveksivat Hänen sanaansa.
 
Minun kansani joutuu häviöön, sillä se on taitoa vailla. Koska sinä olet hylännyt taidon, hylkään minä sinut, niin ettet saa olla minun pappinani. Koska olet unohtanut Jumalasi lain, unohdan myös minä sinun lapsesi.  (Hoos. 4:6)
 
 
35. MIHIN KOLMAS KÄSKY MEITÄ VELVOITTAA?
 
Siihen, että me pidämme Jumalan sanan ja sen saarnan pyhänä sekä mielellämme kuuntelemme ja opimme sitä.
 
55) Jes. 66:2. Minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.
 
56) Saarn. 4:17. Astu varoen, kun menet Jumalan huoneeseen. On parempi tulla kuulemaan kuin antaa tyhmien tavoin teurasuhri, sillä tietämättään he pahaa tekevät.
 
57) Ps. 26:6–8. [Minä] astun kulkueessa sinun alttarisi ympäri, Herra, antaakseni kuulua kiitokseni äänen ja julistaakseni kaikkia sinun ihmeitäsi. Herra, minä rakastan sinun huonettasi, sinun asuinsijaasi, sitä paikkaa, jossa sinun kirkkautesi asuu.
 
58) 1. Tess. 2:13. Te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niin kuin se totisesti on, Jumalan sanana.
 
59) Kol. 3:16. Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.
 
60) Luuk. 11:28. Autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat.
 
61) Gal. 6:6. Jolle sanaa opetetaan, se jakakoon opettajalleen kaikkea hyvää.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1. Sam. 1–3. Hanna ja Samuel
 
Jeesus 12-vuotiaana Jerusalemin temppelissä
Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä. 47 Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. 48 Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua." 49 Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?" (Luuk. 2:46–49)
 
Naisprofeetta Hanna
Oli naisprofeetta, Hanna, Penuelin tytär, Asserin sukukuntaa. Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, 37 ja oli nyt ollut leskenä kahdeksankymmenen neljän vuoden ajan. Hän ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää. 38 Ja juuri sillä hetkellä hän tuli siihen, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta. (Luuk. 2:36–38)
 
Jeesuksen äiti
Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. (Luuk. 2:19)
 
Hän [Jeesus] lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä. (Luuk. 2:51)
 
Maria, Martan sisar
Hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa. (Luuk. 10:39)
 
Lepopäivä pyhitetään harjoittamalla Jumalan sanaa – ei pelkästään lepäämällä arjen töistä, lehteä lukemalla, autoajelulla ja rentoutumalla harrastuksissa.
 
Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hylättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; 5 sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella. (1. Tim. 4:5)
 
Me pidämme Jumalan sanan pyhänä, kun todella tunnustamme sen olevan Jumalan sanaa ja sen tähden sitä suuresti arvostamme ja meillä "on arka tunto" sen äärellä.
 
Te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niin kuin se totisesti on, Jumalan sanana. (1. Tess. 2:13)
 
Minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä. (Jes. 66:2)
 
Meidän tulee iloiten kuunnella sitä kirkossa ja kätkeä kuulemamme sydämeemme, muuten meidän kirkossa käyntimme on "tyhmän uhri".
 
Astu varoen, kun menet Jumalan huoneeseen. On parempi tulla kuulemaan kuin antaa tyhmien tavoin teurasuhri, sillä tietämättään he pahaa tekevät. (Saarn. 4:17)
 
Kun rakastamme Jumalan huonetta ja Hänen sanaansa, kirkossa käyminen ei ole raatamista ja raskas velvollisuus, vaan ilo ja onni.
 
[Minä] astun kulkueessa sinun alttarisi ympäri, Herra, antaakseni kuulua kiitokseni äänen ja julistaakseni kaikkia sinun ihmeitäsi. Herra, minä rakastan sinun huonettasi, sinun asuinsijaasi, sitä paikkaa, jossa sinun kirkkautesi asuu. (Ps. 26:6–8)
 
Matkalaulu. Daavidin virsi. Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: "Menkäämme Herran huoneeseen." (Ps. 122:1)
 
Meidän tulisi opiskella Raamattua kotona, lukea sitä säännöllisesti perheen omassa jumalanpalveluksessa.
 
Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. (Kol. 3:16)
 
Meidän tulee pitää kiinni sanasta ja elää sen mukaan.
 
Autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat. (Luuk. 11:28)
 
Ei jokainen, joka sanoo minulle: "Herra, Herra!", pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. (Matt. 7:21)
 
Meidän tulee tukea Jumalan sanan saarnaa.
 
Jolle sanaa opetetaan, se jakakoon opettajalleen kaikkea hyvää. (Gal. 6:6)
 
Ettekö tiedä, että ne, jotka hoitavat pyhäkön toimia, saavat ravintonsa pyhäköstä, ja jotka ovat asetetut uhrialttarin palvelukseen, saavat osansa silloin kuin alttarikin? 14 Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajien tulee saada evankeliumista elatuksensa. (1. Kor. 9:13–14)
 
Vain kristittyjen on määrä tukea saarnaviran hoitoa ja lähetystyötä. Se ei ole valtion tai ei-kristittyjen tehtävä. Meidän ei pitäisi kerätä avustusta kirkon ulkopuolisilta kirkkomme tarpeisiin, vaan Kristuksen omien tulisi tukea Kristuksen työtä.
 
 
LAIN TOINEN TAULU 36–81
 
TOISEN TAULUN JOHDANTO 36–37
 
36. MIKÄ ON LAIN TOISEN TAULUN SUMMA?
 
62) Matt. 22:39. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
 
63) Matt. 7:12. Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
 
Luonnostaan jokainen ihminen rakastaa (vain) itseään. Meidän tulisi rakastaa lähimmäistämme kuitenkin yhtä vilpittömästi ja kestävästi kuin itseämme ja myös osoittaa tämä rakkaus tekemällä toisille niin paljon hyvää kuin toivoisimme itsellemme tehtävän.
 
 
37. KUKA ON LÄHIMMÄISEMME?
 
Lähimmäisemme on jokainen, joka tarvitsee meiltä rakkautta.
 
64) Gal. 6:10. Sen tähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.
 
65) Matt. 5:44, 45. Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa. Sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaille.
 
Raamatunkertomus:
Luuk. 10:25–37. Laupias samarialainen.
 
Laupias samarialainen opettaa meitä pitämään lähimmäisinämme kaikkia ihmisiä, jotka ovat apumme ja rakkautemme tarpeessa, jopa vihollisiammekin. Meidän olisi hyvä pitäytyä tähän järjestykseen, että ensiksi autamme niitä, jotka ovat meitä lähimpänä, sitten muita kristittyjä ja lopuksi kaikkia niitä, jotka mahdollisesti tarvitsevat rakkauttamme.
 
Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi. (1. Tim. 5:8)
 
 
NELJÄS KÄSKY 38–44
 
38. MITEN KUULUU NELJÄS KÄSKY?
 
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.
 
 
39. MITÄ SE TARKOITTAA?
 
Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme halveksi emmekä vihoita vanhempiamme tai hallitusväkeämme, vaan pidämme heitä kunniassa, palvelemme heitä, olemme heille kuuliaiset ja pidämme heitä rakkaina ja kalliina.
 
Tässä käskyssä Jumala suojelee niiden tehtävää ja kunniaa, jotka hän on asettanut edustajikseen meidän yläpuolellemme. Tämä on meille tarpeellista, koska luonnostamme olemme taipuvaisia halveksimaan vanhempiamme ja esimiehiämme ja kaikkia niitä, joilla on arvovaltainen asema.
 
Tämä käsky on osoitettu lapsille, palvelijoille, alamaisille ja kaikille niille, jotka on asetettu jonkin auktoriteetin alle. Alun perin Vanhassa liitossa tämä käsky on kuitenkin suunnattu aikuisille lapsille, joiden tehtävä ja velvollisuus on pitää huolta vanhoiksi ja heikoiksi käyneistä vanhemmistaan: "…että kauan eläisit."
 
Me kunnioitamme niitä, jotka ovat asetetut auktoriteettiasemaan yläpuolellemme. Siitä, että Jumala käskee meitä kunnioittamaan isäämme ja äitiämme, ymmärrämme, että hän itse on asettanut heidät meille auktoriteeteiksi. Näin ollen he ovat hänen edustajiaan, ja sellaisina meidän on heitä pidettävä.
 
Omistusliite (possessiivisuffiksi -si) ilmaisee sen, keitä vanhempia ja esimiehiä meidän on kunnioitettava, nimittäin juuri niitä, joiden alaisiksi meidät on asetettu, omia vanhempiamme, omaa hallitusväkeämme.
 
 
40. MITÄ TARKOITETAAN VANHEMMILLA JA ESIMIEHILLÄ?
 
Vanhemmilla ja esivallalla tarkoitetaan kaikkia niitä, jotka Jumala on asettanut yläpuolellemme
 
1. kodissa, ennen kaikkea isää ja äitiä
2. valtiossa ja yhteiskunnassa
3. koulussa
4. kirkossa ja seurakunnassa
 
Raamatunkohtia:
 
[Faarao] antoi [Joosefin] ajaa omissa, lähinnä parhaissa vaunuissaan, ja hänen edellään huudettiin: "Abrek!*" Niin asetettiin hänet koko Egyptin maan hallitusmieheksi. (1. Moos. 41:43)
* אַבְרֵךְ avrech interj. (1x, 1. Moos. 41:43) Abrek! Polvillenne!
בֶּ֫רֶךְ berech fem. polvi
 
Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Fil. 2:9–11)
 
Kun Elisa sen näki, huusi hän: "Isäni, isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!" Sitten hän ei enää nähnyt häntä. Ja hän tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne kahdeksi kappaleeksi. (2. Kun. 2:12)
 
Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa. (1. Kor. 4:15)
 
Tämän käskyn piiriin kuuluvat kodissa isä ja äiti tai heidän sijassaan toimivat (otto- tai kasvatusvanhemmat ja kotiopettajat); työelämässä esimiehet ja työnantajat. Yhteiskunnassa hallitus ja valtion virkamiehet ovat Jumalan palvelijoina meihin nähden auktoriteettiasemassa. Koulussa ja kirkossa tässä asemassa ovat opettajat ja pastorit. Meidän on kunnioitettava heitä Jumalan edustajina ja palvelijoina.
 
Vanhemmilla ja hallitusväellä ei ole kuitenkaan yhtäläinen valta ja auktoriteetti meihin nähden. Vanhemmilla on suurin valta. Kirkon valta taas poikkeaa suuresti yhteiskunnallisesta vallasta. Kenelläkään näistä ei ole oikeutta eikä valtaa vaatia ketään toimimaan missään kohdin vastoin Jumalan sanaa.
 
Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. (Ap. t. 5:29)
 
Jeesus kutsui [opetuslapsensa] luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat hallitsevat niitä herroina, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. 26 Näin älköön olko teidän keskellänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne. 27 Joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne – 28 niin kuin Ihmisen Poikakaan ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä."
(Matt. 20:25–28)
 
Mutta Jeesus ymmärsi heidän pahuutensa ja sanoi: "Miksi kiusaatte minua, te ulkokullatut? 19 Näyttäkää minulle veroraha." Niin he toivat hänelle denaarin. 20 Hän sanoi heille: "Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on?" 21 He vastasivat: "Keisarin". Silloin hän sanoi heille: "Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on". 22 Kun he sen kuulivat, ihmettelivät he ja jättivät hänet ja menivät pois. (Matt. 22:18–22)
 
Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehotan – minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä: 2 Kaitsekaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, 3 ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina. 4 Niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen. (1. Piet. 5:1‑4)
 
OK Huoneentaulu
    https://www.gen.fi/ok-40.html
 
 
41. MITÄ NELJÄNNESSÄ KÄSKYSSÄ KIELLETÄÄN?
 
Me emme saa {1}halveksia emmekä {2}vihastuttaa vanhempiamme emmekä esimiehiämme.
 
42. MITEN TÄMÄ TAPAHTUU?
 
{1}Jos emme kunnioita heidän arvovaltaansa ja tahtoansa sekä {2}tottelemattomuudellamme ja pahuudellamme pakotamme heidät oikeudenmukaiseen vihaan.
 
66) Sananl. 30:17. Joka isäänsä pilkkaa ja pitää halpana totella äitiänsä, häneltä korpit puron luona hakkaavat silmän, ja kotkan poikaset syövät sen.
 
67) Room. 13:2. Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säädöstä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.
 
68) 1. Piet. 2:18. Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1. Sam.2:12. Eelin pojat. –
2. Sam. 15. luku. Absalom. –
2. Kun. 2:23,24. Beetelin pojat.
 
Me halveksimme vanhempiamme ja esimiehiämme silloin, kun emme osoita heille kuuluvaa arvostusta emmekä pidä heitä Jumalan valtuuttamina, vähättelemme ja pilkkaamme heitä (66 ja 71); kun emme noudata heidän tahtoaan (66), olemme tottelemattomia, nurisemme, vastustamme ja kapinoimme heitä vastaan (67, 68).
 
— Vanhemmilla on meihin jumalallinen hallintavalta, ja meidän täytyy hyvän omantunnon säilyttämiseksi totisesti totella heitä. Vanhemmilla ja esivallalla on oikeus vihastumiseen ja tarvittaessa rankaisemiseen (67; Sananl. 23:13). Vaikka pystyisimmekin pakoilemaan esivallan ajallista rankaisua, Jumalan tuomiota emme pysty välttämään (66; 2. Moos. 21:17; 5. Moos. 27:16).
 
43. MIHIN NELJÄS KÄSKY VELVOITTAA?
 
Meidän tulee {1}kunnioittaa, {2}palvella ja {3}totella sekä {4}rakastaa ja arvostaa vanhempiamme ja esimiehiämme.
 
44. MITEN TÄMÄ TAPAHTUU?
 
Kun {1}todella pidämme heitä Jumalan edustajina, {2}omasta puolestamme teemme heidän hyväkseen sen, mihin pystymme, {3}tottelemme heitä kaikissa niissä asioissa, joiden suhteen Jumala on antanut heille meihin määräysvaltaa ja {4}arvostamme heitä Jumalalta saatuina kalliina lahjoina.
 
69) Ef. 6:2,3. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" — tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus — "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä."
 
70) Kol. 3:20. Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa, sillä se on otollista Herrassa.
 
71) Sananl. 23:22. Kuule isääsi, joka on sinut siittänyt, äläkä äitiäsi halveksi, kun hän on vanhennut.
 
72) 1. Tim. 5:4. Mutta jos jollakin leskellä on lapsia tai lapsenlapsia, oppikoot nämä ensin hurskaasti hoitamaan omaa perhekuntaansa ja maksamaan, mitä ovat velkaa vanhemmilleen, sillä se on otollista Jumalan edessä.
 
73) Hepr. 13:17. Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä.
 
74) Room. 13:1. Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
 
75) 3. Moos. 19:32. Nouse harmaapään edessä ja kunnioita vanhusta.
 
76) Ap. t. 5:29. Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1. Moos. 46. ja 47. luku. Joosef. –
Ruut. 1:16. Ruut. –
1. Kun. 2:19. Salomon. –
Luuk. 2:51. Jeesus.
 
Ajallisen rauhan ja onnen kannalta perheessä ja yhteiskunnassa on ensiarvoisen tärkeätä vanhempien ja esimiesten kunnioittaminen ja totteleminen. Sen tähden Jumala on tähän käskyyn liitänyt lupauksen: "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä", jotta me sitä halukkaammin noudattaisimme tätä käskyä.
 
 
VIIDES KÄSKY 45–48
 
45. MITEN KUULUU VIIDES KÄSKY?
 
Älä tapa.
 
46. MITÄ SE TARKOITTAA?
 
Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme vahingoita lähimmäistämme ruumiin tai hengen puolesta emmekä pahoita häntä, vaan autamme ja hoivaamme häntä kaikissa vaaroissa ja elämän tarpeissa.
 
Tällä käskyllä Jumala suojelee sekä meidän että lähimmäisemme henkeä. Se onkin tarpeellista, sillä luonnostamme me olemme taipuvaisia tappamaan (Kain; raamattuviite 83).
 
— Meillä on lupa tappaa eläimiä saadaksemme ruokaa ja vaatteita (1. Moos. 3:21; 18:7,8) ja silloin, jos ne aiheuttavat meille vahinkoa tai vaaraa. Ihmisen tappamiseen meillä ei kuitenkaan ole mitään oikeutta (77), ei itsemme eikä lähimmäisemme. Itsemurha on synti, sillä meidän elämämme ei ole yksityisomaisuuttamme. Jumala näet antoi sen meille, ja yksin Hänellä on oikeus ottaa se meiltä. Tämän Hän tekee sairauden tai onnettomuuden kautta. Murhaaja on surmattava (77 ja 78), mutta tämä ei merkitse "jokamiehenoikeutta" lynkkaukseen, vaan ainoastaan laillisella esivallalla on oikeus kuolemantuomion langettamiseen ja täytäntöönpanoon (78 ja 79).
 
— Jumalan todellinen pelkääminen ja rakastaminen on oikea motiivi tämän käskyn pitämiseen, ei rangaistuksen pelko.
 
47. MITÄ VIIDENNESSÄ KÄSKYSSÄ KIELLETÄÄN?
 
Me emme saa {2}vahingoittaa lähimmäistämme ruumiin tai {1}hengen puolesta emmekä {3}pahoittaa hänen mieltään. {4}Emme siis saa tehdä emmekä sanoa mitään sellaista, mikä voi tuhota hänen elämänsä tai lyhentää tai katkeroittaa sitä, emmekä kantaa sydämessämme kaunaa tai vihaa häntä kohtaan.
 
77) 1. Moos. 9:6. Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvaksensa.
 
78) Matt. 26:52. Kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat.
 
79) Room. 13:4. Se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.
 
80) Room. 12:19. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra."
 
81) Matt. 5:21,22. Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: "Älä tapa", ja: "Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion." Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: "Sinä tyhjänpäiväinen", on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: "Sinä hullu", on ansainnut helvetin tulen.
 
82) 1. Joh. 3:15. Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.
 
83) Matt. 15:19. Sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
 
– 5. Moos. 22:8. Kuoleman aiheuttaminen huolimattomuudella.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1. Moos. 4:8. Kain. –
1. Moos. 37:31–34. Joosefin veljet. –
2. Sam. 11:15. Daavid. –
Matt. 26:51. Pietari. –
Jer. 18:18. Jeremian vainoajat. –
Ap. t. 7:54. Stefanuksen kuulijat.
 
Kiellettyä on:
 
1. tappaa: riistää jonkun henki, niin kuin Kain surmasi Aabelin ja Saul tappoi itsensä, tai järjestää asiat niin, että joku muu tekee "likaisen työn" meidän puolestamme, kuten Daavid (2. Sam. 12:9) ja Herodes (Matt. 2:16) tekivät. Kielto koskee myös "kielellä lyömistä" (Jer. 18:18), kuolemantuomion tuottamista lähimmäiselle väärän todistuksen kautta, niin kuin Iisebel teki Naabotille ja juutalaiset Kristukselle;
 
Abortti
 
Elävä, mutta vielä syntymätön lapsi on sikiämishetkestä saakka Jumalan edessä persoona. Koska abortti riistää ihmishengen, sen tekeminen ei kuulu ihmisen moraalisen valinnan vapauden piiriin, muuta kuin siinä tapauksessa, kun pystytään estämään toisen ihmisen kuolema eli äidin.
 
Jer.1:5 Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin.
 
Ps.139:16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoatakaan niistä oli tullut.
 
Eutanasia
 
Vakavasti vammautuneet, raihnaiset, avuttomat ja ikääntyneet ovat persoonia Jumalan edessä. Hän on elämän antaja ja vain hän on myös sen päättäjä.
 
Sananl. 6:16–17 Näitä kuutta Herra vihaa ja seitsemää hänen sielunsa kauhistuu: ylpeitä silmiä, valheellista kieltä, käsiä, jotka vuodattavat viatonta verta.
 
Sananl. 31:8 Avaa suusi hiljaisen puolesta ja hanki oikeutta syrjityille.
 
Ap. t. 17:25 Hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
 
2. vahingoittaa lähimmäistämme ruumiillisesti aiheuttamalla hänelle ulkoisen ruumiinvamman, kuten Pietari teki Malkukselle. Näin ihmisen henki vaarannetaan ja toisinaan hänen elämäänsä lyhennetään. Me emme saa vahingoittaa emmekä satuttaa omaakaan ruumistamme (1. Kun. 18:28);
 
3. pahoittaa lähimmäisemme mieltä loukkaamalla hänen tunteitaan, aiheuttamalla hänelle huolta, murhetta ja ahdistusta tai katkeroittamalla hänen elämäänsä, niin kuin faarao teki israelilaisille (2. Moos. 1:14) ja Joosefin veljet tekivät isälleen (1. Moos. 37:31–35). Lapset pahoittavat usein vanhempiensa mieltä aiheuttamalla näille murhetta. Meidän ei pidä pahoittaa omaakaan mieltämme ylettömällä työnteolla ja murehtimisella, laiminlyömällä huolenpidon omasta ruumiistamme tai heittäytymällä vahingollisten tapojen harjoittamiseen.
 
4. Rikomme tämän käskyn teoilla (77 ja 78), sanoilla (81) ja huolimattomuudella (5. Moos. 22:8). Myös sydämemme ajatukset rikkovat tämän käskyn, kun halveksimme lähimmäistämme, toivomme hänelle jotain ruumiillista vahinkoa tai vammaa (83), suutumme tai raivostumme hänelle epäoikeutetusti (81 ja 80; Jaak. 1:19,20) tai katkeroidumme häntä kohtaan sydämessämme, niin että alamme vihata häntä (82; Ap. t. 7:54), minkä välttämiseen meitä ohjaa Ef. 4:26. Me emme saa edes kostaa itse, kun olemme kärsineet vääryyttä, vaan meidän olisi annettava sijaa eli tilaa Jumalan vihalle, joka maksaa pahalle palkkansa (80; 1. Piet. 3:9).
 
 
48. MIHIN TÄMÄ KÄSKY MEITÄ VELVOITTAA?
 
Siihen, että {2}autamme ja {3}hoivaamme lähimmäistämme {1}kaikissa vaaroissa ja elämän tarpeissa {4}ja siis olemme armollisia, pitkämielisiä ja anteeksiantavaisia häntä kohtaan.
 
84) Jes. 58:7. Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?
 
85) Room. 12:20. Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle."
 
86) Matt. 5:5,7,9. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
 
87) Matt. 5:25. Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1. Moos. 14:12–16. Aabraham. –
1. Sam. 26. luku. Daavid. –
Luuk. 10:33. Laupias samarialainen. –
Luuk.1:41–44. Johannes täytetään kohdussa Pyhällä Hengellä –
Matt. 25:31–46. Viimeinen tuomio.
 
1. Elämän tarve tarkoittaa sairautta, nälkää, janoa, yösijan puutetta, köyhyyttä yms. (84 ja 85); lähimmäistä on myös suojeltava kaikilta häntä uhkaavilta vaaroilta.
 
2. Autamme häntä: torjumme vaaran, autamme hänet eroon hänen vaikeuksistaan (84: "Etkä kätkeydy…", kuten laupiaan samarialaisen edellä kulkeneet pappi ja leeviläinen; 85: "Tuliset hiilet" saavat hänet häpeämään meille tekemäänsä pahaa). Tällaiset ystävyyden teot, jos ne on tehty Herran tähden, Kristus lukee itselleen tehdyiksi (Matt. 25:40).
 
3. Hoivaamme häntä: olemme ja toimimme häntä kohtaan kuin tosi ystävä ainakin, niin ettemme ainoastaan auta häntä hänen välittömästä ahdingostaan vaan tuemme häntä siitä eteenkinpäin, niin että hänen tilansa voisi parantua. Niinhän laupias samarialainenkin teki. –
 
4. Meidän on pidettävä tämä käsky myös sydämessämme olemalla armollisia, niin että meillä on todellista sääliä ja aitoa myötätuntoa lähimmäistämme kohtaan ja tunnemme hänen hätänsä sydämessämme kuin oman hätämme (86); pitkämielisiä, ystävällisiä sanoissamme ja teoissamme lähimmäistämme kohtaan, kärsivällisiä, hyväntahtoisia, vaikeasti ärsytettävissä ja suututettavissa olevia (86); anteeksiantavaisia, aina valmiita sopimaan ja tekemään rauhan vastustajiemme kanssa (86, 87 ja 460).
 
 
KUUDES KÄSKY 49–55
 
49. MITEN KUULUU KUUDES KÄSKY?
 
Älä tee huorin.
 
50. MITÄ SE TARKOITTAA?
 
Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin että olemme puhtaat ja siveät ajatuksissa, sanoissa ja töissä ja että itse kukin rakastaa ja kunnioittaa aviopuolisoaan.
 
51. MIKÄ ON AVIOLIITTO?
 
Avioliitto on {1}Jumalan asettama, {2}miehen ja naisen välinen {5}elinikäinen elämänyhteys. Puolisot {3}tulevat yhdeksi lihaksi. {4}Avioliittoa edeltää pätevä kihlaus.
 
Raamatunkertomus:
 
1. Moos. 2:18–24. Avioliiton asettaminen.
 
Tällä käskyllä Jumala haluaa varjella avioliiton.
 
1. Jumala asetti avioliiton, kun Hän teki Aadamille vaimon ja toi hänet Aadamin luo ja siunasi heidän liittonsa (1. Moos. 2:18–24). Vielä tänäkin päivänä Jumala liittää miehen ja vaimon pyhään avioliittoon (90). Avioliitto kuuluu Kristuksen voiman valtakuntaan ja näin ollen maallisen hallintavallan piiriin. Se ei ole sakramentti, joiden välityksellä jaetaan hengellisiä siunauksia. Ei ole välttämätöntä, että avioliittoon vihkimisen toimittaa roomalaiskatolinen pappi tai minkään kirkkokunnan edustaja, vaan siviilivihkiminenkin on pätevä.
 
2. Avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen kerrallaan (1. Moos. 2:21–24). Moniavioisuus on Jumalan asetuksen vastainen, sillä Paratiisissa Hän liitti yhteen yhden miehen ja yhden naisen (1. Kor. 7:2). Mutta meidän ei ole lupa mennä naimisiin kenen kanssa tahansa. Me emme saa solmia avioliittoa niiden kanssa, a) jotka ovat verisukulaisiamme tai sukulaisiamme avioliiton välityksellä ensimmäisessä tai toisessa polvessa (3. Moos. 18. luku; Matt. 14:3,4); b) emme niiden, joiden kanssa esivalta kieltää meitä avioitumasta (Room. 13:1); c) emme niiden kanssa, jotka ovat eronneet lain vastaisesti (91); d) emmekä niiden kanssa, jotka ovat naimisissa tai kihloissa jonkun toisen kanssa (katso alempana); e) meitä varoitetaan solmimasta avioliittoa pakanan kanssa tai eri uskoon kuuluvan kanssa (5. Moos. 7:3,4; 1. Kor. 7:16).
 
3. Aviollinen yhteys on niin läheinen, että mies ja vaimo ovat yksi liha (1. Moos. 2:24), ja vain aviopuolisoita koskevat sanat: "Lisääntykää ja täyttäkää maa" (1. Moos. 1:28). –
 
4. Jumalan ja ihmisten edessä avioliitto alkaa vihkitoimituksella. Kihlaus puolestaan tarkoittaa molemminpuolisesta lupausta solmia avioliitto tulevaisuudessa (Matt. 1:18,20). Laillinen kihlaus edellyttää avioliittoon aikovien kihlakumppanien vapaata ja molemminpuolista suostumusta ja myös heidän vanhempiensa suostumusta (1. Moos. 24:50–58). (Kihlaus voidaan tarvittaessa myös purkaa. Suom.huom.)
 
5. Koska avioliitto on elinikäinen elämänyhteys, sitä ei saa purkaa kumpikaan puoliso yhdessä eikä erikseen. Mikään muukaan inhimillinen viranomainen ei saa purkaa avioliittoa (90). Se tosiasia, että oikeusistuimet myöntävät avioeroja, ei todista, että sellainen avioliiton purkaminen olisi Jumalan edessä pätevä. Se osapuoli, joka on vastuussa tuollaisesta avioliiton purkamisesta, syyllistyy tämän käskyn rikkomiseen. Jumala purkaa miehen ja naisen välisen aviollisen yhteyden kuoleman kautta siten, että jompikumpi puolisoista kuolee. Avioliitto ei jatku taivaassa, kuten mormonit opettavat (Matt. 22:30).
 
6. Ainoa oikeutettu avioeroperuste on aviorikos eli huoruus (91). Siinä tapauksessa, että avioliitto rikkoutuu sillä tavalla, että toinen puolisoista hylkää toisen perusteettomasti, hylätty puoliso ei ole syyllistynyt avioeroon vaan joutunut sen uhriksi (1. Kor. 7:15). Se, joka on syyllistynyt aviollisen yhteyden rikkomiseen jommallakummalla edellä mainituista tavoista, ei saa avioitua uudelleen (91). Syytön osapuoli saa sitä vastoin mennä uudelleen avioliittoon (91).
 
52. Mitä kuudennessa käskyssä kielletään?
 
Kaikki sellainen, minkä kautta avioliiton pyhä säätäminen {1}murretaan, sitä {2}vahingoitetaan tai häpäistään, joko avioliiton sisällä tai sen ulkopuolella, teoin, {3}sanoin tai himoin.
 
88) Ef. 5:3–4. Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne – niin kuin pyhien sopii – älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.
 
89) Ef. 5:12. Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät.
 
90) Matt. 19:6. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.
 
91) Matt. 19:9. Joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, ja nai toisen; se tekee huorin.
 
92) 2. Piet. 2:14. Heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kyllikseen synnistä.
 
93) Matt. 5:27–28. Te olette kuulleet sanotuksi: "Älä tee huorin." Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on sydämessänsä tehnyt huorin hänen kanssansa.
 
94) Hepr. 13:4. Haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.
 
Raamatunkertomuksia:
 
2. Sam. 11. luku. Daavid.
Matt. 14. luku. Herodes.
 
1. Avioliitossa olevat rikkovat aviolliset siteensä haureuden harjoittamisen (91; Daavid), puolisonsa omavaltaisen hylkäämisen (1. Kor. 7:15) sekä lainvastaisen avioeron kautta (90 ja 91). –
 
2. Naimisissa olevat ja naimattomat loukkaavat ja häpäisevät avioliiton pyhyyttä haureuden harjoittamisella (88; Tuom. 16:1. Simson), riettaudella (88 ja 95; 1. Moos. 19:5; Room. 1:27), saastuttamalla itsensä ja häpäisemällä itse omat ruumiinsa (89; Room. 1:24).
 
3. Tämän käskyn rikkovat myös sopimaton puhe, rivo ilvehtiminen (88 ja 96; 1. Kor. 15:33), silmien ja kasvojen vihjailevat eleet ja liikkeet (92 ja 93; Potifarin vaimo), säädytön vaatetus tai vaatetuksen puute. Käskyn rikkovat myös epäpuhtaat ajatukset ja sydämen himot (83 ja 93). Jumala rankaisee kaikki synnit tätä käskyä vastaan. Usein rangaistus toteutuu jo täällä maan päällä kauhistuttavien ruumiillisten sairauksien muodossa, mutta varmasti iankaikkisuudessa (94 ja 22).
 
53. MIHIN TÄMÄ KÄSKY VELVOITTAA KAIKKIA IHMISIÄ?
 
Meidän tulee elää niin, että olemme puhtaat ja siveät sanoissa ja teoissa.
 
95) Room. 13:13. Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa.
 
96) Ef. 4:29. Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat.
 
97) 1. Kor. 6:19. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
 
Raamatunkertomus:
 
1. Moos. 39. Joosef.
 
Puhtaus tarkoittaa, että meidän tulee olla sydämeltämme puhtaat. Meillä ei saa olla saastaisia ajatuksia ja himoja (98 ja 100).
 
Siveys tarkoittaa puheen siveyttä (96 ja 88), sillä Jumala kuulee myös sen, mitä on puhuttu salassa (172). Meidän tulee olla siveät myös käytöksessämme, pukeutumisessamme ja töissämme (95). Tätä käskyä vastaan tehdyt synnit saastuttavat meidän ruumiimme (1. Kor. 6:18), mutta koska ruumiimme on Jumalan temppeli, meidän pitäisi varjella se puhtaana ja saastumattomana (97).
 
54. MITÄ SE VAATII MEILTÄ?
 
Se vaatii sitä, että me tukahdutamme pahat himot {1}Jumalan sanan, {2}rukouksen, {3}ahkeruuden ja {4}kohtuullisuuden (tai raittiuden) avulla ja {5}että me pakenemme ja vältämme kaikkia siveettömyyteen johtavia mahdollisuuksia ja tilanteita.
 
98) Ps. 51:12. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki.
 
99) 1. Kor. 6:18. Paetkaa haureutta.
 
100) 1. Tim. 5:22. Pidä itsesi puhtaana.
 
101) 2. Tim. 2:22. Pakene nuoruuden himoja.
 
102) Sananl. 23:31–33. Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas. Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko. Niin katsovat sinun silmäs muita vaimoja, ja sinun sydämes puhuu toimettomia asioita. [jae 33 vanhan Biblian mukaan]
 
103) Sananl. 1:10. Poikani, jos synnintekijät sinua viekoittelevat, älä suostu.
 
Epäpuhtaat ajatukset ja himot nousevat joskus sydämessämme vastoin tahtoammekin. Ne tulevat myös uniimme. Miten me voimme tukahduttaa ne?
 
1. Ajattelemalla Jumalaa ja Hänen sanaansa (28);
 
2. pyytämällä Jumalaa pitämään sellaiset ajatukset ja unet poissa luotamme ja antamaan meille puhtaan sydämen (98);
 
3. välttämällä joutilaisuutta, joka "on kaikkien paheitten äiti", ja tekemällä työtä ja keskittymällä siihen (2. Sam. 11. luku: kun Daavid oli joutilaana, hän lankesi syntiin);
 
4. noudattamalla kohtuutta syömisessä ja juomisessa (95 ja 102: juopumus johtaa riettauteen);
 
5. pakenemalla ja välttämällä huonoa seuraa (99, 101, 103; 1. Moos. 39:12), sopimattomia ajanvietepaikkoja sekä rivoja kirjoja ja kuvia. Me emme saa altistaa itseämme tällaisille kiusauksille emmekä johtaa muita niihin.
 
55. MIHIN TÄMÄ KÄSKY VELVOITTAA ERITYISESTI AVIOPUOLISOITA?
 
Siihen, että sekä miehen että vaimon tulee rakastaa ja kunnioittaa puolisoaan. Miehen tulee rakastaa ja kunnioittaa vaimoaan kumppaninaan, joka sopii hänen avukseen, ja vaimon tulee kunnioittaa ja rakastaa miestään omana ja koko perheen päänä.
 
Katso tarkempia Raamatun ohjeita aviopuolisoille Huoneentaulusta Vähän katekismuksen lopusta.
 
 
SEITSEMÄS KÄSKY 56–61
 
56. MITEN KUULUU SEITSEMÄS KÄSKY?
 
Älä varasta.
 
57. MITÄ SE TARKOITTAA?
 
Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme ota lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta emmekä saata sitä itsellemme petollisella kaupalla tai vääryydellä, vaan autamme häntä enentämään ja varjelemaan tavaraansa ja elatustansa.
 
Jumala varjelee tässä käskyssä meidän ja lähimmäisemme omaisuutta, koska kaikki ihmiset ovat luonnostaan taipuvaisia varastamaan. Jumalalla on oikeus antaa tämä käsky, koska Hän on kaiken luoja ja siksi myös kaiken todellinen omistaja (1. Kor. 10:26). Hän saa jakaa omastaan ihmisille niin kuin Hän hyväksi näkee. Toisista Hän tekee rikkaita, toisista köyhiä (Sananl. 22:2). Jumalan edessä itse kukin meistä on vain kaiken hänelle uskotun omaisuuden huoneenhaltija. Me joudumme myös tekemään Jumalalle tilin siitä, miten olemme käyttäneet Hänen omaisuuttaan (Luuk. 16:2). Ihmisten edessä me olemme omistajia. Näin ollen yksityisen omaisuuden omistaminen on oikein (Ap. t. 5:4; yhdeksäs käsky: "lähimmäisesi huone"). Koska Jumala antoi lähimmäisellemme hänen omaisuutensa, me emme Jumalan tähden saa ottaa sitä häneltä. Se, joka pidättyy varastamasta vain kiinni jäämisen tai rangaistuksen pelosta, ei pidä tätä käskyä hengellisesti oikealla tavalla.
 
58. MITÄ SEITSEMÄNNESSÄ KÄSKYSSÄ KIELLETÄÄN?
 
Me emme saa ottaa lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta emmekä saattaa sitä itsellemme petollisella kaupalla tai vääryydellä.
 
Me saamme ottaa vastaan lähimmäisemme omaisuutta hänen tahtonsa ja suostumuksensa perusteella, kun hän esim. antaa, testamenttaa tai lainaa sitä meille. Varastaminen: tarkoittaa sitä, että otamme itsellemme sellaista, mikä oikeutetusti kuuluu lähimmäisellemme, hänen tietämättään ja ilman hänen lupaansa.
 
– Petollinen kauppa tarkoittaa kauppaa, jossa kauppatavara ei ole sellaista kuin sen on esitetty olevan, vaan se on laadullisesti ala-arvoista tai sitä on määrällisesti liian vähän.
 
Vääryys sopimuksenteossa tarkoittaa kaikkia sellaisia kaupallisia sopimuksia, juonia, keinottelua tai taloudelliseen ahdinkoon ajamista, joilla me epärehellisesti pyrimme pettämään toista kaupanteossa.
 
59. MITKÄ ERITYISET SYNNIT TÄSSÄ KIELLETÄÄN?
 
Kaikenlainen ryöstö, varkaus, koronkiskonta ja petos sekä sydämessämme oleva kateus ja toisen omaisuuden himoitseminen.
 
104) Ef. 4:28. Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle.
 
105) Hab. 2:6. Voi sitä, joka hankkii paljon omaisuutta, mikä ei ole hänen – ja kuinka pitkäksi aikaa? – ja kasaa päällensä pantteja!
 
106) 1. Tess. 4:6. …ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja.
 
107) 3. Moos. 19:35–36. Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne älkääkä käyttäessänne pituus-, paino- tai astiamittaa. Olkoon teillä oikea vaaka, oikeat punnukset, oikea eefa-mitta ja oikea hiin-mitta. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.
 
108) 3. Moos. 25:36. Älä ota korkoa tai voittoa häneltä, vaan pelkää Jumalaasi ja anna veljesi elää luonasi.
 
109) Jer. 22:13. Voi häntä, joka ei vanhurskaudella taloansa rakenna eikä yläsalejansa oikeudella; joka ilmaiseksi teettää työtä lähimmäisellään eikä anna hänelle hänen palkkaansa.
 
110) 2. Tess. 3:10. Kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä.
 
111) Ps. 37:21. Jumalaton ottaa lainan eikä maksa.
 
112) Sananl. 29:24. Joka käy osille varkaan kanssa, se sieluansa vihaa.
 
Raamatunkertomuksia:
 
Luuk. 10:30. Ryöstö.
Joos. 7. luku. Aakan.
2. Kun. 5. luku. Geehasi.
 
Ryöstö tarkoittaa toisen ihmisen omaisuuden itselleen ottamista väkivalloin (Luuk. 10:30).
 
Varkaus tarkoittaa sen viemistä salaa, viekkaasti, kuten taskuvarkaat tekevät (104; Aakan).
 
Koron kiskominen tarkoittaa niin suuren palkkion tai koron ottamista, että lähimmäisemme hengissä pysyminen tulee lähes mahdottomaksi (108). Tässä asiassa meidän täytyy antaa rakkauden kaksoiskäskyn ohjata toimintaamme.
 
Petos tarkoittaa sitä, että me väärin perustein saatamme lähimmäisemme rahan tai tavaran omaksemme petollisella kaupalla tai vääryydellä (105: joka hankkii paljon omaisuutta, mikä ei ole hänen; 106: älä sorra veljeäsi äläkä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa; 107; Geehasi). Me rikomme tätä käskyä vastaan myös silloin, kun emme maksa kunnon palkkaa hyvin tehdystä työstä (109) ja kun emme tee kunnollista työpanosta palkkamme vastineeksi (110). Rikomme tätä käskyä vastaan myös, kun pidätämme työmiehemme palkan vastoin hänen tahtoaan (3. Moos. 19:13; Jaak. 5:4) ja kun emme maksa velkojamme ajallaan tai kun jätämme velkamme kokonaan maksamatta (111). Varkaudet lähtevät sydämestä (83). Jo varastamisen ajatus on synti.
 
Kateus tarkoittaa lähimmäisemme omaisuuden kadehtimista ja sitä, että emme soisi sitä hänelle.
 
Himoitseminen tarkoittaa sitä, että haluamme lähimmäisemme omaisuuden itsellemme. Me emme saa ottaa tavaroita, jotka toiset ovat varastaneet (112). Emme saa myöskään pitää itsellämme tavaroita, jotka olemme varastaneet, vaan meidän on palautettava ne (Luuk. 19:8).
 
60. MIHIN TÄMÄ KÄSKY VELVOITTAA?
 
Siihen, että me autamme lähimmäistämme enentämään ja varjelemaan tavaraansa ja elatustansa.
 
61. MITEN SE TAPAHTUU?
 
Niin, että me autamme lähimmäistämme sanoin ja teoin, jotta hänen omaisuutensa ja elatuksensa enenisivät ja varjeltuisivat vahingolta.
 
113) Matt. 5:42. Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
 
114) Sananl. 19:17. Joka vaivaista armahtaa, se lainaa Herralle, ja hän maksaa jälleen hänen hyvän tekonsa.
 
115) Hepr. 13:16. Mutta älkää unohtako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1. Moos. 13:1–12. Aabraham ja Loot. –
Luuk. 19:8. Sakkeus.
 
Omaisuus tarkoittaa kaikkea sitä, mikä kuuluu lähimmäisellemme.
 
Hänen elatuksensa tarkoittaa hänen ammattiansa, työpaikkaansa, työtänsä ja kaikkea sitä, millä hän elättää itsensä.
 
Meidän tulee auttaa lähimmäistämme enentämään omaisuuttaan ja elatustaan. Tämä tarkoittaa, että meidän on toimittava niin, että lähimmäisemme omaisuus ja elatus paranisi ja lisääntyisi. Näin Joosef teki työskennellessään uskollisesti isäntänsä alaisuudessa (1. Moos. 39. luku). Samoin teki Aabraham antaessaan Lootin ensimmäisenä valita laidunmaan (1. Moos. 13. luku).
 
Meidän tulee auttaa lähimmäistämme varjelemaan omaisuuttaan ja elatustaan vaaroilta ja tuholta, kuten tulelta, varkaudelta yms., niin kuin Aabraham teki pelastaessaan Lootin omaisuuden (1. Moos. 14. luku). Tämä varjelemisvelvollisuus koskee myös koulun, kirkon ja yliopiston omaisuutta.
 
Kaiken tämän voimme tehdä sanallisesti antamalla lähimmäisellemme hyviä neuvoja, jotta hän voisi hoitaa omaisuuttaan ja elatustaan entistä paremmin ja tehdä työnsä menestyksekkäämmin. Siihen kuuluu myös lähimmäisemme puolesta puhuminen silloin, kun muut tahtoisivat vahingoittaa hänen omaisuuttaan ja elatustaan.
 
Lähimmäisemme omaisuuden varjeleminen voi tapahtua myös teoin. Se tarkoittaa sitä, että työskentelemme uskollisesti hänen hyväkseen silloin, kun teemme työtä hänelle, ja että autamme häntä, kun hän ei pysty tekemään omaa työtään. Se tarkoittaa myös sitä, että meidän tulee lainata tai antaa lähimmäisellemme rahaa tms., kun hän on puutteenalainen (113, 114 ja 115).
 
 
KAHDEKSAS KÄSKY 62–72
 
62. MITEN KUULUU KAHDEKSAS KÄSKY?
 
Älä sano {2}väärää {1}todistusta {3}lähimmäisestäsi.
 
63. MITÄ SE TARKOITTAA?
 
{4}Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme valhettele lähimmäisestämme emmekä häntä petä, panettele taikka saata pahaan huutoon, vaan puolustamme häntä, ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää ja selitämme kaikki parhain päin.
 
Tämä käsky varjelee meidän omaa ja lähimmäisemme hyvää nimeä ja mainetta. Tällainen suoja on tarpeen, koska kaikki ihmiset ovat luonnostaan taipuvaisia antamaan väärän todistuksen (83). –
 
1. Todistus tarkoittaa kaikkea sitä, mitä me sanomme lähimmäisestämme. Sisällöllisesti se voi olla hyvää tai pahaa, totta tai valhetta. –
 
2. Väärä todistus tarkoittaa sitä, että sanomme lähimmäisestämme jotakin sellaista, mikä ei ole totta, tai vaikka puhuisimmekin totta, niin tarkoituksenamme on vahingoittaa sillä lähimmäisemme mainetta. –
 
3. Lähimmäisestäsi (eli lähimmäistäsi vastaan) tarkoittaa puhumista lähimmäisemme vahingoksi, niin että voimme romuttaa sen hyvän käsityksen, joka muilla ihmisillä saattaa olla hänestä. –
 
4. Lähimmäisemme ei ehkä kuule eikä saa koskaan tietääkään, mitä me olemme puhuneet häntä vastaan, mutta Jumala kuulee ja tietää sen. Sen tähden Jumalan pelon pitäisi estää meitä sanomasta väärää todistusta.-
 
64. MITÄ TÄSSÄ KÄSKYSSÄ KIELLETÄÄN?
 
Siinä kielletään {1}kaikki valheellinen todistaminen oikeudessa, mutta myös {2}kaikki lähimmäistämme vastaan suunnatut puheet ja ajatukset, jotka nousevat petollisesta sydämestä.
 
116) Sak. 8:17. Älkää hautoko mielessänne pahaa toinen toisellenne.
 
1. Kor. 6. luku (käräjöimishalu).
 
1. Oikeudessa tätä käskyä vastaan rikkovat valheelliset todistajat (1. Kun. 21:13; Matt. 26:59–61). Sitä vastaan rikkovat myös muut väärämieliset oikeudenkäynnin osapuolet: asianajajat ja syyttäjät (Luuk. 23:2), valamiehet ja tuomarit (Pontius Pilatus). Kristittyjen ei pidä viedä keskinäisiä riitojaan oikeuteen riidelläkseen siellä toistensa kanssa maallisten tuomarien edessä. Heidän tulisi mieluummin sopia asia keskenään tai turvautua jonkun muun kristityn apuun riitakysymyksen ratkaisemiseksi (1. Kor. 6. luku). –
 
2. Päivittäisessä elämässämme rikomme tätä käskyä vastaan, kun puhumme kaikenlaista pahaa lähimmäisestämme (120), valehtelemme hänestä, petämme tai panettelemme häntä tai saatamme hänet huonoon maineeseen, ja jo silloinkin, kun vain ajattelemme tai kuvittelemme hänestä pahaa sydämessämme (116). Epäluulo on sydämen väärää todistusta. Kaikesta tästä me joudumme tekemään tilin Jumalalle (Matt. 12:36).
 
65. MITÄ TARKOITTAA LÄHIMMÄISELLEMME VALEHTELEMINEN?
 
Sitä, että me {1}petollisin sydämin {2}kerromme lähimmäisellemme valheen tai {3}jätämme kertomatta hänelle totuuden.
 
117) Ef. 4:25. Pankaa sen tähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä.
 
118) Sananl. 19:5. Väärä todistaja ei jää rankaisematta, ja joka valhetta puhuu, se ei pelastu.
 
Raamatunkertomuksia:
 
2. Kun. 5:25. Geehasi. –
1. Kun. 21:13. Vääriä todistuksia Naabotia vastaan. –
Matt. 26:59–61. Vääriä todistuksia Jeesusta vastaan.
 
1. Kysymys on sellaisesta valheesta, joka lähtee petollisesta sydämestä. Se on tarkoitettu pettämään ja vahingoittamaan lähimmäistämme. –
 
2. Kyse on tietoisesta ja tarkoituksellisesta toisen erehdyttämistä, valehtelusta "päin naamaa" (117; Geehasi). –
 
3. Kyse on totuuden salaamisesta asiassa, jonka tietämiseen lähimmäisellämme on oikeus. Valehtelijat ovat Paholaisen lapsia (211). Jumala rankaisee heitä (118).
 
66. MITÄ TARKOITTAA LÄHIMMÄISEMME PETTÄMINEN?
 
Lähimmäisen pettäminen tarkoittaa sitä, että me petollisin sydämin paljastamme hänen salaisuuksiaan.
 
119) Sananl. 11:13. Joka panettelijana käy, ilmaisee salaisuuden, mutta jolla luotettava henki on, se säilyttää asian.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1. Sam. 22:6–19. Dooeg. –
Matt. 26:14. Juudas.
 
Mitään sellaista, minkä lähimmäisemme on luottamuksellisesti uskonut meille, tai salaisuuksia, joita me saatamme hänestä tietää, me emme saa paljastaa, mikäli ne ovat omiaan tuhoamaan hänen maineensa (119). Kun Jumalan kunnia ja lähimmäisemme hyvinvointi sitä edellyttävät, silloin me kyllä saamme ja meidän täytyykin paljastaa salaisuuksia (Ap. t. 23:16).
 
67. MITÄ TARKOITTAA LÄHIMMÄISEMME PANETTELEMINEN?
 
Lähimmäisemme panetteleminen tarkoittaa sitä, että me petollisin sydämin puhumme hänestä pahaa.
 
120) Jaak. 4:11. Älkää panetelko toisianne, veljet.
 
121) Luuk. 6:37. Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta.
 
122) Matt. 18:15. Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken.
 
Raamatunkertomus:
 
2. Sam. 15:1–6. Absalom.
 
Panetteleminen tarkoittaa pahan puhumista toisista ihmisistä heidän selkänsä takana (Absalom) sekä sitä, että me pahansuovasti toistamme heistä kuulemiamme asioita (120) tai puhumme heistä totta, mutta pahassa tarkoituksessa. Älä sano lähimmäisesi selän takana mitään sellaista, mitä et uskalla sanoa hänelle itselleen. Jos hän on tehnyt syntiä, sano se hänelle itselleen, älä muille (122). Me emme saa tuomita emmekä paheksua ketään hätiköiden kuulopuheen tai juorun perusteella (121). Mutta kuka ikinä osoittautuu selvästi paatuneeksi, hänet on tuomittava ja erotettava ehtoollisyhteydestä "pakanana ja publikaanina" (513).
 
 
68. MITÄ TARKOITTAA LÄHIMMÄISEMME SAATTAMINEN HUONOON MAINEESEEN?
 
Lähimmäisemme saattaminen huonoon maineeseen tarkoittaa sitä, että me petollisin sydämin vahingoitamme lähimmäisemme hyvää mainetta tai tuhoamme sen.
 
123) Ps. 50:16,19–22. Mutta jumalattomalle Jumala sanoo: Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi punoo petosta. Sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, sinä panettelet äitisi poikaa. Näitä sinä teet, ja minäkö olisin vaiti? Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen. Ymmärtäkää tämä te, jotka Jumalan unhotatte, etten minä raatelisi, eikä olisi pelastajaa.
 
Huonoon maineeseen saattaminen tarkoittaa henkilön maineen tai hyvän nimen tuhoamista. Tämä tapahtuu silloin, kun puhumme hänestä kaikenlaista pahaa – olkoon totta tai valhetta –, kun puhumme hänen synneistään ja puutteistaan tai kun valehtelemme hänestä. Niin ikään silloin, kun levitämme hänestä pahansuopia tietoja siinä tarkoituksessa, että saisimme vahingoitettua hänen mainettaan ja tekisimme hänet "haukutuksi". Jumala rankaisee varmasti tällaisia maineen tuhoajia.
 
 
69. MIHIN TÄMÄ KÄSKY VELVOITTAA?
 
Siihen, että meidän tulee puolustaa lähimmäistämme, ajatella ja puhua hänestä hyvää ja selittää kaikki parhain päin.
 
70. MITÄ TARKOITTAA LÄHIMMÄISEMME PUOLUSTAMINEN?
 
Lähimmäisemme puolustaminen tarkoittaa hänen suojelemistaan vääriä syytöksiä vastaan.
 
124) Sananl. 31:8–9. Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus.
 
Meidän tulee puhua mykkien puolesta, heidän puolustuksekseen; se on, niiden puolesta, jotka ovat poissa paikalta eivätkä sen tähden voi itse puhua puolestaan.
 
71. MITÄ TARKOITTAA HYVÄN PUHUMINEN LÄHIMMÄISESTÄMME?
 
Hyvän puhuminen lähimmäisestämme tarkoittaa hänen hyvien tekojensa ja ominaisuuksiensa kehumista, sikäli kuin se voi tapahtua totuuden mukaisesti.
 
Raamatunkertomus:
 
1. Sam. 19:4. Joonatan.
 
Ihmiset ovat kovin taipuvaisia puhumaan lähimmäisestään hyvää ja imartelemaan häntä hänen läsnäollessaan (Sananl. 20:19; 1. Tess. 2:5). Selän takana he usein tekevät juuri päinvastoin. Me saamme kertoa lähimmäisellemme hänen hyvät tekonsa ja ominaisuutensa. Meidän tulee kuitenkin erityisesti kehua niitä toisille silloin, kun lähimmäisemme ei ole läsnä (Joonatan).
 
72. MITÄ TARKOITTAA KAIKEN SELITTÄMINEN PARHAIN PÄIN?
 
Kaiken selittäminen parhain päin tarkoittaa lähimmäisemme vikojen ja heikkouksien rakkaudellista peittämistä ja kaiken mahdollisen selittämistä hänen edukseen.
 
125) 1. Piet. 4:8. Rakkaus peittää syntien paljouden.
 
126) 1. Kor. 13:7. Kaikki rakkaus peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
 
Silloin, kun lähimmäistämme vastaan esitetään tosia syytöksiä tai meille osoitetaan hänen todellisia vikojaan ja heikkouksiaan, me emme saa suurennella, mutta emme myöskään katteettomasti kaunistella niitä. Sen sijaan meidän tulee selittää ne parhaamme mukaan, vihjaamatta lähimmäisellämme olevan toimilleen pahoja vaikuttimia. Aito lähimmäisenrakkaus peittää hänen syntinsä eikä puhu niistä muille (125). Se myös uskoo ja toivoo parasta hänestä (126).
 
 
YHDEKSÄS KÄSKY 73–76
 
73. MITEN KUULUU YHDEKSÄS KÄSKY?
 
Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.
 
74. MITÄ SE TARKOITTAA?
 
Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme petoksella tavoittele lähimmäisemme perintöä tai huonetta emmekä anasta sitä lain ja oikeuden varjolla, vaan autamme häntä, että hän saisi pitää omansa.
 
Himoitseminen tarkoittaa tavaroiden ja asioiden ahnasta haluamista, niiden innokasta ja kiihkeää tavoittelemista omaksi. Meidän tulisi palavasti haluta hengellisiä siunauksia, Jumalan sanaa (1) ja Jumalan valtakuntaa (455). Me saamme haluta sellaisia asioita, joita Jumala ei ole meiltä kieltänyt (2.Aikak. 1:10: viisaus ja tieto). Me emme saa himoita sellaista, mitä ei ole tarkoitettu meille tai minkä Jumala on meiltä kieltänyt (Eeva, Ahab).
 
75. MITÄ NÄMÄ SANAT KIELTÄVÄT?
 
Ne kieltävät tavoittelemasta lähimmäisemme perintöä tai huonetta (kotia) petoksella ja anastamasta sitä lain ja oikeuden varjolla.
 
127) Jes. 5:8. Voi niitä, jotka liittävät talon taloon, yhdistävät pellon peltoon, kunnes ei jää enää tilaa ja te yksin asutte maassa!
 
128) Matt. 23:14. Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka syötte leskein huoneet, ja muodoksi pidätte pitkät rukoukset: sentähden te saatte sitä kovemman kadotuksen. [käännös vanhan Biblian mukaan; vrt. Mark. 12:40 ja Luuk. 20:47]
 
129) 1. Tim. 6:6–10. Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
 
Raamatunkertomus:
 
1. Kun. 21:1–16. Naabot.
 
Me emme saa edes haluta mitään sellaista, mikä on lähimmäisemme omaa, jos hän ei halua antaa sitä meille emmekä me voi saada sitä rehellisin keinoin (Ahab).
 
Se, joka himoitsee sydämessään, usein myös pyrkii saamaan itselleen sen, mitä hän himoitsee. Ei ole syntiä pyrkiä saamaan haluamansa laillisin keinoin.
 
Me emme kuitenkaan saa tavoitella haluamaamme petoksen avulla, turvautuen johonkin epärehelliseen temppuun tai juoneen. Vaikka emme onnistuisi petoksessamme, niin jo se, että tavoittelemme jotakin petoksella, on synti.
 
Synti on erityisen paha silloin, kun jotakin on saatu omaksi lain ja oikeuden varjolla. Tällä tavalla kuningas Ahab sai itselleen Naabotin viinitarhan. Me syyllistymme tähän, kun epäämme velalliseltamme hänen oikeutensa kiinnelainan takaisinmaksamiseen, kun sen osamaksu on myöhästynyt, siinä tarkoituksessa, että saisimme pitää lähimmäisemme omaisuuden hinnalla, joka on sen todellista arvoa paljon alhaisempi, tai kun maksamme maksettavaksi langenneen veron lähimmäisemme omaisuudesta ja lopulta vaadimme itsellemme koko hänen omaisuutensa maksamaamme veroa vastaan (127). Toimittamalla messuja kuolleiden puolesta roomalaiskatolinen kirkko vielä tänäkin päivänä "syö leskien huoneet" (128). Ei ole väärin olla rikas, mutta rikastumisen halu johtaa meidät ahneuteen ja rahanhimoon yms. (129).
 
76. MIHIN TÄMÄ KÄSKY VELVOITTAA?
 
Siihen, että meidän tulee auttaa ja avustaa lähimmäistämme, että hän saisi pitää oman perintönsä ja kotinsa.
 
130) Fil. 2:4. … että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta.
 
131) Gal. 5:13. Palvelkaa toisianne rakkaudessa.
 
Rakkauden tulisi saada meidät palvelemaan lähimmäistämme (131), edistämään hänen hyväänsä ja huolehtimaan hänen tavaroistaan yhtä hyvin kuin omistammekin (130), niin että hän saisi pitää ne. Näinhän Aabraham teki (1. Moos. 14:16–23).
 
KYMMENES KÄSKY 77–81
 
77. MITEN KUULUU KYMMENES KÄSKY?
 
Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.
 
78. MITÄ SE TARKOITTAA?
 
Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme anasta, houkuttele emmekä vieroita lähimmäiseltämme hänen aviopuolisoansa, palvelijoitansa tai karjaansa, vaan kehotamme ja vaadimme heitä pysymään alallaan ja ahkerasti täyttämään velvollisuutensa.
 
79. MITÄ TÄSSÄ KÄSKYSSÄ KIELLETÄÄN?
 
Siinä kielletään millään tavoin {1}vieraannuttamasta, {2}pakottamasta tai {3}viekoittelemasta lähimmäisemme puolisoa tai palvelijoita jättämään hänet ja tulemaan omaksemme tai johtamasta hallintaamme lähimmäisemme karjaa tai muuta omaisuutta.
 
132) Room. 13:9. Älä himoitse.
 
1. Vieraannuttaminen tarkoittaa sitä, että lähimmäisemme meidän toimiemme tähden koetaan vastenmieliseksi ja häntä kohdellaan kuin tuntematonta ihmistä. Vieraannuttaminen tarkoittaa myös puolison tai palvelijoiden kiintymyksen ja luottamuksen vahingoittamista niin, etteivät he enää rakasta lähimmäistämme eivätkä luota häneen. Absalom varasti ihmisten sydämet isältään Daavidilta (2. Sam. 15:1–6). Tämä tapahtuu petoksella ja usein lain ja oikeuden varjolla. Olemme toimivinamme vain sen henkilön parhaasta kiinnostuneina, jonka haluamme vieraannuttaa puhumalla hänelle pahaa hänen lähimmäisestään. –
 
2. Pakottaminen pois lähimmäisemme luota ei tarkoita fyysisen voiman käyttämistä siten kuin esim. ryöstön yhteydessä tapahtuu. Pakottaminen tarkoittaa sanallista vaikuttamista lähimmäiseemme, kuten kärttämistä, pyynnöillä ahdistamista ja painostamista, siinä toivossa, että hän lopulta antaa meille karjansa tms. Pakottaminen on sitä, että me suostuttelemme lähimmäisemme tekemään jotakin vastoin hänen omaa tahtoaan. Pakottamista on myös sellaiseen temppuun turvautuminen, jonka vaikutuksesta lähimmäisemme on lopulta pakko antaa meille se, mitä himoitsemme. –
 
3. Viekoittelu tarkoittaa sellaisten lupausten ja houkutusten esittämistä lähimmäisemme puolisolle, palvelijoille tai lapsille, että he niiden vuoksi jättävät perheensä ja tulevat omaksemme.
 
80. MIHIN TÄMÄ KÄSKY VELVOITTAA?
 
Siihen, että meidän tulee kehottaa lähimmäisemme puolisoa ja palvelijoita pysymään asemassaan ja tekemään velvollisuutensa.
 
Raamatunkertomus:
 
Paavalin kirje Filemonille.
 
81. MISTÄ JUMALA ERITYISESTI MUISTUTTAA MEITÄ NÄISSÄ VIIMEISISSÄ KÄSKYISSÄ SANOESSAAN "ÄLÄ HIMOITSE"?
 
Kahdesta asiasta:
1. siitä, että Jumalan silmissä jo paha himo on todella ja sanan varsinaisessa merkityksessä synti; ja
2. että sydämessämme ei saa olla mitään pahaa himoa, vaan ainoastaan pyhiä haluja sekä rakkaus Jumalaa ja kaikkea hyvää kohtaan.
 
133) Room. 7:7. En minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse."
 
134) Jaak. 1:14–15. Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.
 
135) 3. Moos. 19:2. Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä.
 
136) Matt. 5:48. Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.
 
137) Ps. 37:4. Silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa.
 
1. Ihmiset eivät yleensä pidä himoa syntinä. Paavali (133) tiesi, että hänen sydämessään oli himoa, mutta hän ei tiennyt, että sellainen himo oli syntiä, ennen kuin laki opetti hänelle, että himoitseminen on kiellettyä. –
 
2. Kun ihminen tietoisesti himoitsee jotakin tiettyä [kiellettyä] kohdetta, kuten Eeva himoitsi kiellettyä hedelmää ja Ahab Naabotin viinitarhaa, hän tekee jotakin sydämessään. Tätä kutsutaan himotoiminnoksi (engl. actual lust). Mutta se, että ihminen himoitsee tällä tavalla, osoittaa, että hän on olemukseltaan himoitseva. Himoitsevuus on siveellinen (alennus)tila, [langenneen] ihmisluontomme ominaistila. Sitä kutsutaan perinnäishimoksi (engl. inherited lust). Me himoitsemme, koska olemme olemukseltamme himoitsevia. Mutta myös tämä himoitsevuus (paha himo) on synti, sillä Jumala vaatii meidän olevan täydellisen puhtaita ja pyhiä sydämeltämme (135 ja 136) ja että meillä on vain pyhiä haluja (137).
 
 
KÄSKYJEN PÄÄTÖS 82–97
 
82. MITÄ JUMALA KAIKISTA NÄISTÄ KÄSKYISTÄ SANOO?
 
Hän sanoo näin: Minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
 
83. MITÄ SE TARKOITTAA?
 
Jumala uhkaa rangaista kaikkia niitä, jotka rikkovat nämä käskyt. Sentähden meidän tulee peljätä hänen vihaansa, niin ettemme riko näitä käskyjä. Mutta hän lupaa armonsa ja kaikkea hyvää kaikille, jotka pitävät nämä käskyt. Sentähden meidän tulee rakastaa Jumalaa, turvautua häneen ja mielellämme elää hänen käskyjensä mukaan.
 
2. Moos. 20:1–6:sta huomaamme, että nämä sanat on liitetty ensimmäiseen käskyyn. Koska näiden sanojen vaikutus ulottuu kaikkiin käskyihin, voimme tutkia niitä myös käskyjen päätöksen yhteydessä.
 
84. MIKSI JUMALA KUTSUU TÄSSÄ ITSEÄÄN KIIVAAKSI JUMALAKSI?
 
Koska Hänellä on, paitsi oikeus antaa meille käskyjä, myös voima toteuttaa uhkauksensa ja täyttää lupauksensa.
 
138) Jaak. 4:12. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa.
 
Sanat "Minä, Herra, sinun Jumalasi" eivät ole minkään kuvitellun jumalan käskyjä, vaan ne ovat ainoan tosi Jumalan käskyjä. Siitä johtuen Hänellä on oikeus antaa nämä käskyt ja vaatia jokaiselta ihmiseltä niiden noudattamista. Jumala on "kiivas Jumala", koska Hän vaatii ehdotonta kuuliaisuutta eikä salli pienintäkään lakinsa rikkomista (135 ja 139). "Jumala" tarkoittaa, että Hän on väkevä ja kaikkivaltias, kykenevä rankaisemaan lainrikkojaa (138).
 
85. MILLÄ JUMALA UHKAA KAIKKIA NIITÄ, JOTKA VIHAAVAT HÄNTÄ JA RIKKOVAT HÄNEN KÄSKYNSÄ?
 
Vihallaan ja epäsuosiollaan (armottomuudellaan) sekä ajallisella kuolemalla ja iankaikkisella kadotuksella.
 
139) 5. Moos. 27:26. Kirottu olkoon se, joka ei pidä tämän lain sanoja eikä täytä niitä. Ja kaikki kansa sanokoon : "Aamen."
 
140) Room. 6:23. Synnin palkka on kuolema.
 
Jumala kostaa ihmisille heidän syntinsä, kuten Hän kosti Aadamille (1. Moos. 3:8–24). Jumalan kosto ilmenee Jumalan armottomuutena, vihana ja rangaistuksena. Jumalan kirous sisältää kaikki ajalliset rangaistukset, kuoleman ja iankaikkisen kadotuksen (139: Me "pidämme lain" täyttämällä sen. "Sanokoon: Amen" tarkoittaa sitä, että kaikkien ihmisten tulee hyväksyä laki ja pitää Jumalan kiroamaa ihmistä kirottuna; 140: hengellinen, ajallinen ja iankaikkinen kuolema).
 
86. MILLAISILLE LAPSILLE JUMALA KOSTAA HEIDÄN ISIENSÄ PAHAT TEOT KOLMANTEEN JA NELJÄNTEEN POLVEEN?
 
Sellaisille, jotka vanhempiensa tavoin vihaavat Jumalaa ja rikkovat hänen käskynsä.
 
141) Hes. 18:19–20. Se sielu, joka syntiä tekee — sen on kuoltava. Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1. Moos. 9:25. Kanaan.
Matt. 27:25. Juutalaiset.
 
1. Raamattuviite 141 osoittaa, ettei kukaan joudu helvettiin toisen ihmisen syntien tähden, vaan että jos joku on vanhurskas, se koituu hänen omaksi hyväkseen, ja että jos ihminen on jumalaton, niin häntä syytetään jumalattomuudestaan. Vaikka Jumala armossaan todella sälytti jumalattomuutemme Kristuksen päälle ja luki hyväksemme Hänen vanhurskautensa, niin ihmisten kesken pätee se, että jokainen kantaa oman syntitaakkansa ja saa palkan tekojensa mukaan (321). –
 
2. Mutta jos lapsetkin vihaavat Jumalaa ja jatkavat isiensä synneissä, niin Jumala kostaa heille antamalla heille ajallisia rangaistuksia, kuten köyhyyttä, epäsuosiota, sairautta yms. Jumala rankaisee heitä paitsi heidän omista synneistään, myös heidän vanhempiensa synneistä (1. Kun. 15:25–30). –
 
3. Toisinaan myös hurskaat lapset kärsivät tällaisista ulkoisista seuraamuksista, kuten sairaudesta, köyhyydestä ja epäsuosiosta, isiensä syntien tähden – isänsä Saulin tähden Joonatanista ei tullut Israelin kuningasta (1. Sam. 16:1; 23:17) – mutta nämä eivät ole heille rangaistusta heidän synneistään, sillä kristittyjä ei sanan varsinaisessa merkityksessä lainkaan rangaista, vaan paremminkin kuritusta, risti, jonka Jumala laskee heidän päällensä heidän parhaaksensa (470). Esimerkiksi jumalattomien vanhempien jumalaton poika ja hurskas poika voivat molemmat kärsiä samanlaisista ajallisista vanhempiensa synnin seuraamuksista, kuten sairaudesta. Toiselle se on rangaistus, mutta toiselle hyvää tarkoittavaa kuritusta.
 
87. MITEN TÄMÄN UHKAUKSEN PITÄISI VAIKUTTAA MEIHIN?
 
Niin, että me pelkäisimme Jumalan vihaa emmekä toimisi Hänen käskyjensä vastaisesti.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1. Moos. 7. luku. Vedenpaisumus.
1. Moos. 19. luku. Sodoma.
Luuk. 19:43–44. Jerusalemin hävitys.
 
88. MITÄ JUMALA LUPAA NIILLE, JOTKA RAKASTAVAT HÄNTÄ JA PITÄVÄT HÄNEN KÄSKYNSÄ?
 
Jumala lupaa heille armonsa ja kaikkea hyvää.
 
142) Luuk. 10:28. Tee se, niin sinä saat elää.
 
143) 1. Tim. 4:8. Jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen.
 
89. MIHIN TÄMÄ LUPAUS KUTSUU LEMPEÄSTI MEITÄ?
 
Siihen, että me rakastaisimme Jumalaa, luottaisimme ja turvautuisimme Häneen ja noudattaisimme halukkaasti Hänen käskyjänsä elämässämme.
 
Me emme ansaitse näitä siunauksia, eikä meillä ole oikeutta vaatia niitä palkaksi teoistamme (Luuk. 17:10), mutta Jumala on liittänyt tähän lupauksen erityiseksi kannustimeksi saadakseen meidät halukkaammin noudattamaan Hänen käskyjään. Jumala pitää varmasti oman lupauksensa, jonka mukaan Hän siunaa tässä elämässä sekä vanhurskaan ihmisen (Joosef; neljäs käsky), että hänen lapsensa (2. Moos. 2:24: Jumala vapahti Israelin Aabrahamin tähden; 1. Kun. 15:4: Daavidin tähden hänen lapsensa pysyivät Juudan kuninkaina). Jumala palkitsee jopa epäuskoisten noudattaman maallisen vanhurskauden ajallisilla siunauksilla (Sananl. 14:34; Jes. 33:15–16). Jumalisuuteen liittyy myös tulevan elämän lupaus (143; Ilm. 14:13). Jumala palkitsee lastensa hyvät teot suuremmalla kunnialla – armosta. Jumala lupaa iankaikkisen elämänkin (142), mutta tämä on ehdollinen lupaus, joka toteutuu vain, jos pidämme käskyt sillä tavalla kuin Jumala tahtoo.
 
Millä tavalla Jumala tahtoo meidän pitävän nämä käskyt? Me emme saa pitää käskyjä vain sikäli kuin pystymme tai haluamme, vaan meidän täytyy pitää Jumalan koko laki (139 ja 142), noudattaa sen jokaista käskyä täydellisesti (150 ja 136), rakkaudesta Jumalaa kohtaan (14), ei kauppiashengessä, voittoa ja palkintoa tavoitellen. Niin tekevät omavanhurskaat. He noudattavat lakia itsekkäistä syistä, ansaitakseen taivaan.
 
90. PYSTYMMEKÖ ME PITÄMÄÄN JUMALAN KÄSKYT SILLÄ TAVALLA KUIN HÄN HALUAA MEIDÄN PITÄVÄN NE?
 
Emme. {1}Syntiinlankeemuksen jälkeen luonnollinen ihminen ei pysty pitämään Jumalan lakia lainkaan. {2}Uudestisyntyneetkin pystyvät pitämään lain vain epätäydellisesti.
 
144) Ps. 14:3. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.
 
145) Saarn. 7:20. Sillä ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä.
 
146) Jes. 64:6. Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niin kuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme.
 
147) Job 14:4. Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
 
148) Fil. 3:12. Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
 
149) Ps. 143:2. Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi.
 
150) Jaak. 2:10. Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
 
Ennen syntiinlankeemusta ihminen kykeni täydellisesti pitämään Jumalan lain. Siihen, että ihminen oli luotu Jumalan kuvaksi (214) sisältyi täydellinen vanhurskaus ja oikea elämän pyhyys (216).
 
1. Luonnollinen ihminen ei syntiinlankeemuksen jälkeen ja ennen kääntymystään, uudestisyntymättömässä tilassaan, kykene lainkaan noudattamaan Jumalan lakia. Vaikka hän voi ulkonaisesti jossakin määrin taipua joihinkin lain vaatimuksiin ja näin saada aikaan yhteiskunnallista vanhurskautta, hän ei pysty pitämään eikä pidä lakia hengellisesti oikealla tavalla. Tämä johtuu siitä, ettei hänellä ole oikeaa Jumalan pelkoa eikä oikeaa Jumalan rakastamista. Siksi hän ei pidä käskyjä sydämessään eikä sydämestään (144 ja 145; 146: Se, mitä ihmiset pitävät vanhurskautena, on Jumalan silmissä "saastainen vaate"; 147: Saastainen, syntinen ihminen ei pysty aikaansaamaan yhtäkään puhdasta ja täydellistä tekoa).
 
2. Kristitytkään eivät pysty pitämään lakia täydellisesti, vaikka jotkut niin kuvittelevat (roomalaiskatoliset pyhimykset ja perfektionistit). Koska kristityt rakastavat Jumalaa, niin he kyllä haluavat pitää Hänen käskynsä, ja he onnistuvatkin jossakin määrin, mutta lihansa eli vanhan luontonsa tähden he eivät koskaan tule täydellisiksi tämän elämänsä aikana. Kristitty Paavali myöntää, ettei hän elämässään vielä ollut tullut täydelliseksi, vaan hän pyrkii lakkaamatta lain täydellisempään noudattamiseen (148 ja 159; Room. 7:14–23). Jumalan palvelija Daavid (149) tietää, ettei hän eikä kukaan muukaan ihminen ole täysin vanhurskas Jumalan edessä. Paraskin kristitty joutuu myöntämään ainakin yhden lainrikkomuksen, ja jo sekin tekee hänet syypääksi koko lain rikkomiseen (150). Laki on kokonaisuus. Se on yhtenäinen ketju. Jos yksi lenkki murretaan, rikkoutuu koko ketju; jos yksi käsky rikotaan, rikotaan koko laki.
 
91. MIKÄ SITTEN ON JUMALAN LAIN TARKOITUS JA TEHTÄVÄ?
 
Ensiksi: Laki estää jossain määrin synnin karkeita purkautumisia ihmiselämässä. Siten laki auttaa ylläpitämään ulkonaista kuria ja kunniallisuutta maailmassa. Tässä merkityksessä laki toimii synnin hillikkeenä.
 
Toiseksi: Laki opettaa meitä oikein tuntemaan syntimme Jumalan edessä. Tämä on lain pääasiallinen tehtävä. Tässä merkityksessä laki toimii peilinä.
 
151) Room. 3:20. Lain kautta tulee synnin tunto.
 
152) Room. 7:7. Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muutoin kuin lain kautta. Sillä minä en olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse."
 
Kolmanneksi: Laki osoittaa uudestisyntyneille, mitkä ovat Jumalan tahtomia, todella hyviä tekoja. Tässä merkityksessä laki toimii ohjeena.
 
153) Ps. 119:9. Kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana? Siten, että hän noudattaa sinun sanaasi.
 
1. Luonnollinen laki (kysymys 8, kohta 1), joka säätelee ihmisen omaatuntoa ja on lisäksi kirjoitettu moniin maallisen esivallan antamiin säädöksiin, estää monia meistä tekemästä väärin, koska me pelkäämme rangaistusta. Myös Jumalan kirjoitettu laki uhkaa rikkojaansa rangaistuksella (kysymys 85). Näin laki toimii kuin kahle tai hillike, joka rajoittaa, pidättää ja jossain määrin estää synnin karkeita purkautumisia ihmiselämässä. Rangaistuksen pelko estää monia tekemästä sitä, minkä laki kieltää. Mutta tällainen kuuliaisuus on orjan kuuliaisuutta.
 
2. Vertaamalla ajatuksiamme, sanojamme ja tekojamme lain vaatimuksiin me opimme tuntemaan syntimme (151). Paavali tiesi, että hänen sydämessään oli himoa, mutta hän ei tiennyt, että sellainen himo oli syntiä, ennen kuin laki opetti sen hänelle sanoen: "Älä himoitse." Vasta silloin Paavali tajusi tuon himon olevan vastoin Jumalan lakia eli synnin olevan kyseessä (152). Näin laki toimii peilinä uudestisyntymättömien ja omavanhurskaiden elämässä. Lain tarkoituksena on opettaa heitä tuntemaan syntinsä. Myös kristittyjen tulisi säännöllisesti tutkia tilaansa Jumalan kymmenen käskyn valossa vanhan Aadamin tähden, joka heissä on ja joka on "turmellut itsensä pahoissa himoissaan". Laki julistaa rikkojalleen myös Jumalan kirouksen (139). Siksi me opimme laista tuntemaan myös Jumalan vihan (Room. 1:18). Jumalan viha täyttää ihmisen sydämen kauhulla ja tyrmistyksellä (Ps. 38) ja saattaa hänet näkemään kadotetun tilansa ja Vapahtajan tarpeensa (Room. 7:24–25). Näin laki on valvojamme, joka ajaa kääntymätöntä Kristuksen kohtaamiseen. (Gal. 3:24).
 
3. Kristityt eivät ole lain orjuuttamia, koska ja siltä osin kuin he ovat uudestisyntyneet. Heitä ei tarvitse pakottaa toimimaan lain jyrkkien käskyjen avulla, kuten: "tee" tai "älä tee". Kristityt tekevät halukkaasti ja rakkaudesta Jumalaan kaiken, mikä on mieluista heidän taivaalliselle Isälleen. Kristityille on tarpeen ainoastaan osoittaa, mitä Jumala tahtoo heidän tekevän. He tekevät sen heti mielellään. Tämä on uusi kuuliaisuus, joka kumpuaa uskosta. Se on Jumalan lapsen kuuliaisuus. Jumalan lapsille laki on pelkästään ohje, opas, joka ei enää käske eikä pakota heitä kuuliaisuuteen, vaan ainoastaan ohjaa ja opastaa sitä osoittaen heille, mikä on todella hyvää ja otollista Jumalalle (153: jos ihminen elää Jumalan lain mukaan, hänen "tiensä" tai elämänsä on "puhdas" ja moitteeton Jumalan ja ihmisten edessä).
 
Synnistä.
 
92. MITÄ SYNTI ON?
 
Syntiä on {2}jokainen {1}poikkeama {3}Jumalan lain viitoittamalta tieltä.
 
154) 1. Joh. 3:4. Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
 
1. Synti on sen tekemistä, minkä Jumala kieltää (Eeva), tai sen tekemättä jättämistä, mitä Jumala vaatii (163). Kummassakin tapauksessa kyse on siis tottelemattomuudesta Jumalaa kohtaan. Syntiä on kaikki sellainen, mikä ei ole sopusoinnussa Jumalan lain kanssa: se on laittomuutta, poikkeamista laista (154). Mitä ihminen tekee omaatuntoaan vastaan, on sekin syntiä (Room. 14:23). –
 
2. Jokainen tällainen poikkeama on syntiä, olipa se suuri tai pieni, tietoinen tai tiedostamaton, ajatuksin, sanoin tai teoin tapahtuva. Syntiä on jo sekin, kun me emme ole sellaisia kuin Jumala tahtoo meidän olevan, nimittäin pyhiä ja täydellisiä (136). –
 
3. Toisaalta ainoastaan se on syntiä, mikä on Jumalan sanaa vastaan tai ristiriidassa sen kanssa. Ihmisten näkemykset ja mielipiteet eivät voi tehdä mitään synniksi, lukuunottamatta sellaisia tapauksia, joissa me omantuntomme harhautuessa erehdymme luulemaan synniksi sellaista, mitä Jumala ei ole sen enempää käskenyt kuin kieltänytkään. Jos me tällöin toimimme omaa omaatuntoamme vastaan, teemme syntiä (Room. 14:23). Sellaiset asiat, joita Jumala ei ole käskenyt eikä kieltänyt, ovat olemuksensa puolesta hengellisesti merkityksettömiä (Mitteldinge, adiafora), eikä sen enempää niiden tekeminen kuin tekemättä jättäminenkään ole mikään synti.
 
93. KUKA TOI SYNNIN MAAILMAAN?
 
{2}Perkele, joka ensimmäisenä luopui Jumalasta, {3}ja ihminen, joka omasta vapaasta tahdostaan antoi johtaa itsensä harhaan ja lankesi näin syntiin.
 
155) 1. Joh. 3:8. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti.
 
156) Room. 5:12. Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema.
 
Raamatunkertomus:
 
1. Moos. 3:1–7. Ihmisen syntiinlankeemus.
 
1. Synti ei ole peräisin Jumalasta, sillä Hän on pyhä (135), vihaa vääryyttä (236), ei ole pahan kiusattavissa eikä kiusaa ketään pahaan (462). –
 
2. Perkele, joka oli luotu hyväksi ja täydelliseksi, ei joutunut kenenkään muun kiusaamaksi eikä viettelemäksi, vaan ensimmäinen ajatus synnistä ja kapinasta Jumalaa vastaan sai alkunsa hänessä (155: Hän teki synnin alun, alkoi ensimmäisenä tehdä syntiä). Miten täydellinen enkeli saattoi saada mieleensä ensimmäisen ajatuksen synnistä, sitä me emme tiedä. Perkele ja hänen enkelinsä lankesivat pois Jumalan yhteydestä joskus luomisen seitsemännen päivän, jolloin kaikki, mitä Jumala oli tehnyt, oli vielä sangen hyvää, ja ihmisen lankeemuksen välisenä aikana. –
 
3. Perkele kiusasi ja vietteli ihmistä (1. Moos. 3:1–7). Täydellisenä [juuri sellaisena, jollaiseksi Jumala oli hänet luonut] ihminen olisi voinut menestyksekkäästi vastustaa tätä kiusausta ja näin säilyttää vanhurskautensa [otollisuutensa Jumalalle], mutta sen sijaan hän halukkaasti antoi myöten kiusaukselle ja on näin ollen vastuussa rikoksestaan [Jumalan lakia vastaan] (156: Aadamin synti [lankeemuksessa] oli ihmisen synnin alku. Tämän ensimmäisen synnin kautta kuolema tuli Aadamin itsensä osaksi, mutta myös hänen lastensa osaksi. Kaikki ihmiset näet lankesivat Aadamissa, ja Aadamin alkusynti, ensimmäinen rikkomus, luetaan kaikkien ihmisten synniksi [Jumalan edessä]. Tämä on [perisyntiin kuuluva] perisyyllisyys. Room. 5:12–14).
 
94. MONTAKO SYNNIN LAJIA ME EROTAMME TOISISTAAN?
 
Kaksi lajia: perisynnin ja tekosynnin.
 
95. MITÄ PERISYNTI ON?
 
Se on se synti, {1}jonka me olemme perineet Aadamilta, {2}meidän koko inhimillisen luontomme täydellinen turmeltuneisuus. Meidän luontomme on näet nykyisin turmeltunut ja menettänyt luomisessa saadun alkuvanhurskautensa, taipuvainen ja halukas kaikkeen pahaan {3}ja kadotustuomion alainen.
 
157) Ps. 51:7. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.
 
158) Joh. 3:6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
 
159) Room. 7:18. Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää.
 
160) 1. Moos. 8:21. Ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka.
 
161) Ef. 2:3. Ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin.
 
1. Perisynti ei ole sellainen siveellinen tila, joka olisi hankittu elämämme aikana, se ei ole syntynyt epäsuotuisista kasvuympäristöistä ja huonoista vaikutteista, vaan se on meillä synnynnäisenä (157) heti yksilöllisen olemassaolomme alusta saakka. Syntisistä vanhemmista syntyneinä me olemme syntisiä jälkeläisiä (158). Siksi, että olemme vanhempiemme välityksellä perineet tämän synnin Aadamilta asti, sitä kutsutaan myös vanhaksi Aadamiksi (kysymys 294). –
 
2. Tämä synti ei ole mikään meidän tekemämme teko, vaan sellainen tila ja sisäinen olosuhde, jossa me luonnostamme olemme, verrattavissa vanhemmilta perittyyn sairauteen. Se on koko inhimillisen luontomme täydellisen turmeltunut, pilaantunut ja syntinen tila. Tässä tilassa meillä ei enää ole ruumiin alkuperäistä voimaa eikä terveyttä, ei ymmärryksen eikä tahdon alkuperäistä täydellisyyttä eikä myöskään sydämen eikä sielun alkuperäistä pyhyyttä eikä puhtautta. Niin kuin vesilasiin sekoitettu myrkkypisara muuttaa lasin sisältämän veden kauttaaltaan myrkylliseksi, samoin Aadamin ja Eevan tekemä ensimmäinen synti myrkytti heidän koko olemuksensa, ja heistä syntyneet lapset perivät tämän syntisen olemuksen. Näin ollen ihminen ei enää ole olemukseltaan hyvä eikä vanhurskas, ei pyhä eikä täydellinen (159), vaan paha ja yksinomaan pahaa kohti suuntautunut (160). –
 
3. Me emme siis enää ole sellaisia, jollaiseksi Jumala alussa teki ihmisen ja jollaisia Hän tahtoo meidän olevan (135 ja 136). Tämä syntinen tila, jossa havaitsemme luonnostamme olevamme, alistaa meidät Jumalan tyytymättömyyden ja vihan alle (161).
 
4. Kaikki ihmiset ovat lihasta syntyneinä perineet tämän synnin (158). Ainoa poikkeus on itse Kristus, joka on ainoa ihminen, joka on siinnyt saastattomasti (284).
 
5. Tämä perisynti on kaikkien tekosyntien alkulähde (160 ja 162: koska sydän on paha, pahat ajatukset syntyvät siinä).
 
96. MITÄ TEKOSYNTI ON?
 
Jokainen Jumalan lain rikkominen himoissa, ajatuksissa, sanoissa ja teoissa.
 
162) Matt. 15:19. Sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
 
163) Jaak. 4:17. Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi.
 
Tässä on kyse sellaisista synneistä, joita me teemme, suoritamme ja toteutamme. Sydämen pahat himot, toiveet ja kaipaukset (132, 133 ja 134) ovat syntejä; Eeva teki tekosynnin jo kaivatessaan kiellettyä hedelmää (1. Moos. 3:6). Pahat ajatukset ja mielen kuvitelmat ovat syntejä (160 ja 162), samoin pahat sanat (81, 88 ja 120) ja pahat teot (162). Laiminlyönnin synteihin kuuluu se, että jätämme tekemättä, laiminlyömme tai unohdamme tehdä sen, mikä meidän tulisi tehdä (163; Luuk. 10:31,32: pappi ja leeviläinen). Luokittelemme syntejä myös tietoisiin ja tiedostamattomiin (517) sekä heikkoudensynteihin ja harkittuihin synteihin ja tunnemme helmasynnin ja vallitsevan synnin käsitteet.
 
97. MITEN MEIDÄT SITTEN VOIDAAN VAPAUTTAA SYNNISTÄ JA TEHDÄ VANHURSKAIKSI JA PELASTUKSEN PERILLISIKSI?
 
Ei lain tekojen kautta, vaan uskon kautta.
 
164) Room. 10:4. Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
 
1. Laki vaatii meiltä täydellistä kuuliaisuutta kaiken aikaa, kaikissa tapauksissa ja kaikissa olosuhteissa. Siksi mikään kuuliaisuus, jota voisimme osoittaa nyt ja vasta, edes täydellinenkään, ei voisi hyvittää jo tapahtuneita lainrikkomuksiamme: sata hyvää työtä ei peitä näkymättömiin yhtä pahaa tekoa. Kun Jumalan lakia on yhdenkin kerran rikottu, on mahdotonta pyyhkiä tätä yhtä syntiä pois senjälkeisellä täydellisellä kuuliaisuudella (150). Kuka ikinä yrittääkin pelastua lain kautta, joutuu sen kirouksen alle, jos hän epäonnistuu edes yhdenkin kohdan täyttämisessä (Gal. 3:10). Koska kukaan ihminen ei kykene pitämään Jumalan lakia (kysymys 90), kukaan ei voi pelastua sen kautta (Room. 3:20).
 
2. Kristus tehtiin Jumalan lain alaiseksi, jotta Hän pitäisi sen meidän puolestamme (276). Täyttämällä lain täydellisesti (Matt. 5:17) Hänestä tuli lain loppu (164: käsky on saatu päätökseen eli saanut loppunsa, kun se on täytetty). Toimivalla eli aktiivisella kuuliaisuudellaan Kristus sai aikaan lain täydellisen täyttämisen, siis täydellisen vanhurskauden [syyttömyyden lain edessä]. Tätä Hän ei kuitenkaan tehnyt itseään varten, vaan niiden puolesta ja niitä varten, jotka olivat lain alaisina eivätkä pystyneet sitä täyttämään, siis kaikkien ihmisten puolesta ja heitä varten.
 
3. Minkä Kristus näin hankki, se tarjotaan ihmiselle ilmaiseksi evankeliumissa. Se ihminen, joka uskoo tämän Kristuksesta, sovittaa itseensä ja ottaa omakseen sen, mitä Kristus on tehnyt hänen puolestaan. Jumala näkee sitten näin uskovan ihmisen samoin, kuin jos tämä itse olisi täyttänyt Jumalan lain, ja julistaa hänet vanhurskaaksi.
 
TOINEN LUKU.
USKONTUNNUSTUS
 
98. MITÄ TARKOITTAA USKONTUNNUSTUS?
 
Se on [kristillisen] uskon tunnustus tai oppi[sisältö] sellaisena kuin se sisältyy Apostoliseen uskontunnustukseen.
 
1. Uskontunnustus (engl. Creed, latinan kielen sanasta "credo"—"minä uskon"), ilmaisee sitä, mitä uskotaan, siis uskonnollisten uskomusten järjestelmää. Se on eri asia kuin "usko", joka on se sydämen toiminto, jolla me uskomme (Fides, quae et qua creditur — uskottu ja uskova usko).
 
2. Opit eli opetukset, jotka meidän on määrä uskoa, löydämme Raamatun eri kirjoituksista.
 
3. Se, mitä nämä kirjoitukset opettavat, sisältyy lyhyessä, tiiviissä ja suppeassa muodossa uskontunnustuksen kolmeen uskonkohtaan.
 
4. Näitä uskonkohtia kutsutaan Apostoliseksi uskontunnustukseksi (Apostolien uskontunnustukseksi), ei siksi, että apostolit olisivat laatineet ne, vaan siksi, että ne sisältävät tiivistelmän apostolien opetuksesta. Niiden nimenä on myös Apostolinen symbolum (symboli, nimittäin jonkin asian tuntomerkki), koska ne, jotka tunnustavat nämä Kolme uskonkohtaa, tunnetaan ja tunnistetaan sillä perusteella kristityiksi ja erotetaan siten muihin uskontokuntiin pitäytyvistä, kuten muhamettilaisista (islaminuskoisista), buddhalaisista, juutalaisista jne.
 
5. Jotkut ihmiset vastustavat kaikkia ja kaikenlaisia uskontunnustuksia. Tämä on mieletöntä, sillä heti, kun joku tunnustaa suullaan sen, mitä uskoo sydämessään (Matt. 10:32; Room. 10:9), kyse on hänen uskontunnustuksestaan.
 
Kirkolliset uskontunnustukset eli kirkon uskon tunnustukset ovat seuraavat:
 
I. Yleiset, ekumeeniset:
1. Apostolinen uskontunnustus, joka on todennäköisesti kehittynyt varhaisen kirkon kastetunnustuksesta,
2. Nikaian tunnustus, jonka ensimmäinen yleiskirkollinen (ekumeeninen) kirkolliskokous omaksui Nikaian eli Nikean kaupungissa v. 325 j.Kr.,
3. Athanasioksen uskontunnustus, tekijä tuntematon, neljäsataaluvulta, sisältää opin Pyhästä Kolmiyhteydestä.
 
II. Erityiset, luterilaiset:
1. Augsburgin tunnustus,
2. Augsburgin tunnustuksen puolustus,
3. Schmalkaldenin uskonkohdat,
4. Lutherin Vähä katekismus,
5. Lutherin Iso katekismus,
6. Yksimielisyyden ohje.
 
Kaikki nämä uskontunnustukset koottiin ja yhdistettiin v. 1580 Yksimielisyyden kirjaksi, (suomeksi Tunnustuskirjat)
 
99. Mistä löydämme uskon opin?
 
Evankeliumista.
 
100. Mitä evankeliumi on?
 
Se on hyvä sanoma Jumalan armosta Kristuksessa Jeesuksessa.
 
165) Joh. 3:16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
 
166) Room. 1:16. Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi.
 
1. Luonnostaan ihminen tietää jotain laista (kysymys 8), mutta hän ei tiedä mitään evankeliumista, sen sisältö on hänelle uutta, siis sanoma, viesti, uutinen.
 
2. Laki ei ilahduta sydäntä; evankeliumi (eu—hyvä, anggelion—sanoma [engl. gospel: god—good—hyvä ja spell—story—kertomus]) on hyvä uutinen, joka pystyy tekemään synnin synkistämän sydämen iloiseksi ja onnelliseksi. --
 
3. Tämän se saa aikaan, koska se ilmoittaa meille armon, suosion, Jumalan rakkauden syntisiä kohtaan, jotka eivät sitä mitenkään ansaitse (raamattuviite 165). --
 
4. Sellaisen armon löydämme Jumalasta ainoastaan Kristuksessa ja Kristuksen tähden, ja koska kyseessä on Kristuksen evankeliumi (raamattuviite 166), se on myös armon evankeliumi (Joh. 1:17). Ilman Kristusta ei ole armollista Jumalaakaan. Kuka ikinä tulee Jumalan luo ilman Kristusta, joutuu huomaamaan Hänet tinkimättömän oikeudenmukaiseksi Tuomariksi, mutta ei armolliseksi Isäksi (Joh. 14:6).
 
Kukaan ihminen ei pysty omien olettamustensa tai kokemustensa varassa tietämään, mitä Jumalan mielessä on, kukaan ei voi tietää Jumalan armosta Kristuksessa Jeesuksessa, ellei Jumala kerro sitä hänelle (1.Kor. 2:9–11). Jumala kertoo kuin kertookin meille armostaan evankeliumissa, ja ainoastaan tämän, Jumalan oman ilmoituksen perusteella tiedämme tästä armosta ja voimme uskoa siihen. Kaikki tietämys ja varmuus Jumalan armosta tulee meille evankeliumin kautta, emmekä tiedä mistään Jumalan armosta tämän evankeliumin ulkopuolella.
 
101. Mikä on lain ja evankeliumin välinen ero?
 
1. Laki opettaa, mitä meidän on tehtävä ja oltava tekemättä; evankeliumi opettaa, mitä Jumala on tehnyt, ja yhä tekee, pelastukseksemme.
 
2. Laki näyttää meille syntimme ja Jumalan vihan; evankeliumi näyttää meille Vapahtajamme ja Jumalan armon.
 
3. Laki vaatii, uhkaa ja tuomitsee; evankeliumi lupaa, antaa ja vahvistaa meille anteeksiantamuksen, elämän ja pelastuksen.
 
4. Laki tuottaa vihaa ja tappaa; evankeliumi kutsuu ja vetää meidät Kristuksen luo, vaikuttaa uskon ja antaa siten meille hengellisen elämän.
 
5. Lakia on saarnattava paatuneille syntisille, evankeliumia sellaisille, jotka ovat hätääntyneet ja kauhistuneet.
 
[1.-3.: ei lisäselityksiä]
 
4. Laki saa ihmisen vihaamaan Jumalaa, joka vaatimalla vaatii täydellistä kuuliaisuutta, ja kiroaa rikkojansa; siten se myös tappaa ihmissydämestä kaiken rakkauden ja luottamuksen Jumalaa kohtaan; näin ollen lain vaikutus ihmiseen on täysin vastakkainen evankeliumin vaikutukselle.
 
5. Paatuneet syntiset ovat niitä, jotka eivät tunne syntejään tai joita ne eivät kauhista.
 
ENSIMMÄINEN USKONKOHTA
LUOMISESTA
102. Mikä on uskontunnustuksen ensimmäinen kohta?
 
Minä uskon Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan Luojaan.
 
103. Mitä se merkitsee?
 
Uskon, että Jumala on luonut minut sekä koko luomakunnan, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit sekä pitää niitä jatkuvasti yllä. Hän antaa myös vaatteet ja kengät, ruoan ja juoman, kodin ja konnun, vaimon ja lapset, pellon, karjan sekä kaiken omaisuuden. Hän suo minulle joka päivä runsaasti ruumiin ravintoa ja kaikkia elämän tarpeita, suojelee kaikilta vaaroilta, turvaa ja varjelee kaikesta pahasta. Kaiken tämän hän tekee yksinomaan isällisestä, jumalallisesta hyvyydestään ja laupeudestaan, vaikka en sitä lainkaan ansaitse enkä ole sen arvoinen. Tästä kaikesta minun on häntä kiitettävä ja ylistettävä ja tämän vuoksi häntä palveltava ja toteltava. Tämä on varmasti totta.
 
Jäsentely:
1. Jumalasta, kysymykset 104–106;
2. Uskosta Jumalaan, kysymykset 107–108;
3. Luomisesta, kysymykset 109–111;
4. Näkymättömistä luoduista olennoista, kysymykset 112–115;
5. Näkyvistä luoduista olennoista, kysymykset 116–119;
6. Miten Jumala ylläpitää ja hallitsee luomakuntaansa, kysymykset 121–122;
7. Jumalan toiminnan vaikutin ja tarkoitus, kysymykset 123–124.
 
Ensimmäisessä uskonkappaleessa tunnustamme uskovamme, että on olemassa Jumala. Ateistit kiistävät Jumalan olemassaolon, eivät siksi, että pystyisivät todistamaan Jumalan olemattomaksi, eivätkä siitäkään syystä, että Jumalaan uskominen olisi järjetöntä, vaan siksi, että pahuutensa takia heillä on syytä pelätä Häntä (raamattuviite 24) [ja siis toivoa, ettei Häntä olisi olemassa].
 
Luonnollinen Jumalan tunteminen (raamattuviitteet 179 ja 10). Kaikki pakanakansat, olivatpa miten raakoja ja alkukantaisia tahansa, uskovat jonkin korkeamman voiman olemassaoloon. Tämä totuus käy jokaiselle järjelliselle olennolle selväksi luonnon ja hänen oman omantuntonsa kautta. Itsessään näkymätön Jumala on ilmaissut itsensä luonnossa, sillä ei voisi olla olemassa mitään luotua maailmaa, ellei joku olisi tehnyt sitä; luotujen olentojen olemassaolo todistaa Luojan olemassaolon. On mieletöntä hullutusta olettaa, että ne oliot, jotka näemme luonnossa, saivat alkunsa itsestään ja että evoluutio ja sokea sattuma tuottivat tämän taitavasti järjestetyn maailmankaikkeuden lukemattomine erilaisine elollisine ja elottomine olentoineen. Elämää itseään ei voi selittää ilman elävää Jumalaa, eikä sellaista tarkoituksellisuutta, joka on ilmeistä kaikkialla luonnossa, voi selittää, ellei ole olemassa älykästä Jumalaa. Myös ihmisen omatunto todistaa, että on olemassa korkeampi voima, jolle jokainen ihminen on vastuussa. Niinpä pakanakansat, joilla ei koskaan ole ollut Raamattua, tietävät, että on olemassa Jumala, että Hän on mahtava, viisas, pyhä ja oikeudenmukainen. Tämä luonnollinen jumalantuntemus ei ole täydellistä, se ei kerro meille, kuka tämä Jumala on, eikä se anna meille Hänen ominaisuuksistaan ja teoistaan sitä tietoa, jonka saamme Raamatusta; varsinkaan emme opi luonnosta, mitä Jumala on jo tehnyt ja vielä nyt ja tulevaisuudessa tekee pelastaakseen meidät. Siksi Jumala on ilmoittanut itsensä kattavammin Raamatussa.
 
104. Millainen Jumala on?
 
2Jumala on Henki; 3Hän on ikuinen, kaikkialla läsnäoleva, kaikkivaltias, kaikkitietävä, pyhä, oikeudenmukainen (vanhurskas), uskollinen, hyvä, sääliväinen ja armollinen.
 
167) Joh. 4:24. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.
 
168) Ps. 90:1,2. Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen. Ennenkuin vuoret syntyivät ja sinä loit maan ja maanpiirin, iankaikkisesta iankaikkiseen olet sinä, Jumala.
 
169) Ps. 102:28. Sinä pysyt samana.
 
170) Jer. 23:23,24. Olenko minä Jumala vain lyhyeltä matkalta, sanoo Herra; enkö ole Jumala myöskin kaukaa? Saattaako joku niin piiloon piiloutua, etten minä häntä näe? sanoo Herra. Enkö minä täytä taivasta ja maata? sanoo Herra.
 
171) Luuk. 1:37. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.
 
172) Ps. 139:1–4. Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
 
173) Jes. 6:3. Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa.
 
174) Dan. 9:7. Sinun, Herra, on vanhurskaus, mutta meidän on häpeä.
 
175) Ps. 33:4. Herran sana on oikea, ja kaikki hänen tekonsa ovat tehdyt uskollisuudessa
 
176) Ps. 145:9. Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia tekojansa.
 
177) 2.Moos. 34:6,7. Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, joka pysyy armollisina tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit.
 
178) 1.Joh. 4:8. Jumala on rakkaus.
 
179) Room. 1:19,20. Sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa.(Luonnollinen jumalantuntemus.)
 
1. Jumala ei ole pelkkä ajatus, ihmisten kuvitelma, jolta puuttuu vastine todellisuudessa, vaan Jumala ON. Raamatunkohdassa 2.Moos. 3:14 Hän nimeää itsensä: "Minä Olen Se, Joka Minä Olen", siten erottaen itsensä sinä ainoana, joka ON, epäjumalista, jotka ovat "pelkkää tyhjää" (Jes. 41:24; 1.Kor. 8:4). Hän on olemukseltaan ehdottoman ja äärimmäisen OLEVAINEN. [Langennut inhimillinen järkemme ottaa lähtökohdakseen näkyvän maailman pitäen sitä varmana, mutta Jumalan olemassaoloa epävarmana. Todellisuudessa kuitenkin Jumalalla on iankaikkinen ja varma olemassaolo, kun taas meidän maailmamme on jo nyt turmeluksen ja katoavaisuuden alainen, ja tuli tuhoaa sen kokonaan Jumalan määräämänä viimeisenä päivänä: katso kysymys 166, kohta 4. Kaikki muu olemassaolo on ehdollista ja alisteista: koko luotu maailma on olemassa vain Hänen viisaudestaan, tahdostaan ja voimastaan ja Häntä varten, jolla on kuolematon elämä ja iankaikkinen olemassaolo itsessään. Katso kysymyksen 120, 121 selitys. Suom. huom.]
 
2. Jumala on Henki (167), nimittäin elävä, näkymätön, itsestään olemassa oleva, persoonallinen olento, jolla on tietoisuus, äly, tunne-elämä ja tahto. Raamattu puhuu toisinaan Jumalasta ikään kuin Hän olisi ihmisolento, jolla on käsivarsi, käsi, sormi, kasvot (2.Moos. 6:6; Ef. 1:20; Luuk. 11:20; 4. Moos. 6:24–26). Tällainen kuvakieli (antropomorfismi) on mukautettu äärelliseen mieleemme, joka ei pysty käsittämään ääretöntä Jumalaa. Taivaassa pääsemme täysin tuntemaan Jumalan, sillä saamme nähdä Hänet sellaisena kuin Hän on (398; 1.Kor. 13:12).
 
3. Jumala on
ikuinen, aluton ja loputon (168);
muuttumaton olemukseltaan, ominaisuuksiltaan ja tahdoltaan tai mieleltään (raamattuviite 169; Jaak. 1:17);
kaikkialla läsnäoleva, koko Jumaluus on kaikkialla kaikkina aikoina (170);
kaikkivaltias, kaikkivoiva, Hän on Väkevä Jumala, hepreaksi EL GIBBOOR (171 ja 263);
kaikkitietävä, Hän tietää kaikkien ihmisten ajatukset, sanat ja teot, kaiken, mitä tapahtuu koko maailmankaikkeudessa (raamattuviite 172);
viisas, Hän tietää, kuinka toimia toteuttaakseen tarkoituksensa (Sananl. 3:19; Dan. 2:20; Room. 11:33);
pyhä, puhdas, täydellinen, Hänessä ei ole mitään pahaa (173; 5. Moos. 32:4);
oikeudenmukainen ja vanhurskas, niin että tekee aina oikein (74);
totuudellinen ja uskollinen, niin että puhuu aina totuuden ja pitää antamansa lupaukset (raamattuviite 175; 5. Moos. 32:4; Room. 3:3,4);
hyväntahtoinen, ystävällisesti asennoituva, suopea (176);
armelias, myötätuntoinen ja sääliväinen kärsiviä kohtaan;
armollinen, niin että rakastaa niitä, jotka eivät lainkaan ansaitse rakkautta, anteeksiantavainen;
pitkämielinen, kärsivällinen, niin ettei kiirehdi rankaisemaan (raamattuviite 177; Neh. 9:17). Nämä ominaisuudet eivät merkitse sitä, että Jumalan olemuksessa olisi yhtä monta osaa, vaan Jumalan olemus ja ominaisuudet ovat yhtä, niinpä Jumala on Rakkaus (178), Hän on Totuus, Hän on Armo jne. Jumala on absoluuttinen ykseys, yhtenäisyys.
 
105. Kuka on oikea Jumala?
 
Kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, 2kolme erillistä persoonaa 1yhdessä jumalallisessa olemuksessa.
 
180) 5. Moos. 6:4. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.
 
181) Matt. 28:19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
 
182) 2.Kor. 13:13. Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.
 
4. Moos. 6:24–26. Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
 
Raamatunkertomus:
 
Matt. 3:16,17. Jeesuksen kaste.
 
1. 2.Moos. 6:2,3:ssa Jumala kutsuu Itseään nimellä Jahve [JHVH], jonka merkitys selitetään 2.Moos. 3:13,14:ssä. Juutalaiset pitivät tätä nimeä niin pyhänä, etteivät tahtoneet lausua ja ääntää sitä, vaan lukivat ja sanoivat sen sijaan aina Adonai, nimittäin Herra. Juuri tämä Jahve-nimi kuvaa Hänet yhtenä ja ainoana oikeana ja todellisena Jumalana. Tämä sanotaan nimenomaisesti raamattuviitteessä 180: on vain YKSI Jahve, YKSI Herra ( 256; 1.Kor. 8:4,6). Raamattu opettaa monoteismia (yksijumalaisuutta).
 
2. Raamattuviitteissä 181 ja 182 mainitaan kolme persoonaa: Isästä opimme, että Hän on Jumala (196), samoin Pojasta (238), niin myös Pyhästä Hengestä (327"). Silti ei ole kolmea jumalaa vaan yksi Jumala; eikä ole niinkään, että kukin heistä olisi Jumalan kolmasosa, niin että kaikki kolme yhdessä muodostaisivat koko Jumalan, vaan jokainen on koko Jumala (262); eikä ole niinkään, että kukin heistä olisi vain Jumalan eri esiintymistapa ja ilmenemismuoto, vaan jokainen on oma erillinen persoonansa (Luuk. 3:22), Kristus puhuu Isästä "toisena", joka todistaa (Joh. 5:32), ja Hengestä "toisena" Puolustajana (Joh. 14:16), siten osoittaen, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kolme erillistä persoonaa; silti on vain yksi Jumala: kolme erillistä persoonaa yhdessä jumalallisessa olemuksessa; Kolmiyhteinen (kolme yhtenä) Jumala. Lue Athanasioksen tunnustus. Järki ei kykene käsittämään Pyhän Kolminaisuuden salaisuutta. Muhamettilaiset, unitaarit [harhaoppiset, jotka ovat perustavinaan opetuksensa Raamattuun, mutta kieltävät Jeesuksen ja Pyhän Hengen jumaluuden, suom. huom.], nykyjuutalaiset ja muutkin kieltävät Kolmiyhteisen Jumalan olevan olemassa.
 
— Raamattuviitettä 182 sanotaan Apostoliseksi siunaukseksi; 4. Moos. 6:24–26:ta taas Aaronilaiseksi siunaukseksi.
 
106. Miten nämä Jumalan persoonat eroavat toisistaan?
 
Isä on synnyttänyt Pojan ikuisuudessa; Poika on syntynyt Isästä ikuisuudessa; Pyhä Henki lähtee ikuisuudessa Isästä ja Pojasta.
 
Erityisesti Isälle omistetaan luomisteko; Pojalle pelastusteko; Pyhälle Hengelle pyhitysteko. (Sisäinen ja ulkoinen ero.)
 
183) Ps. 2:7. Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
 
184) Joh. 15:26. Kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
 
185) Gal. 4:6. Koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
 
Sisäinen ero on selvästi ilmaistu raamattuviitteissä 183, 184 ja 185. Kreikkalaisortodoksinen kirkko kiistää sen, että Pyhä Henki lähtee myös Pojasta, mutta raamattuviite 185 puhuu siitä, että Pojan Henki on lähetetty meidän sydämeemme, ja puhaltamalla opetuslastensa päälle Kristus antaa heille Pyhän Hengen (Joh. 20:22), siispä Henki lähtee myös Pojasta.
 
— Huomaa sana "erityisesti", sillä mikään näistä teoista ei ole yksinomaisesti sen persoonan teko, jolle se on ensisijaisesti omistettu.
 
107. Mitä Jumalaan uskominen on?
 
Se on sen tietämistä ja totena vastaanottamista, mitä [Raamatun] Kirjoitukset sanovat Jumalasta, ja luottamista ja turvautumista lujalla luottamuksella Jumalaan.
 
186) Room. 10:14. Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?
 
187) Room. 10:17. Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
 
188) Joh. 17:3. Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. (Tuntemus.)
 
189) Joh. 5:46. Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.
 
190) Joh. 3:36. Joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä. (Myöntyminen.)
 
191) Hepr. 11:1. Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
 
192) 2.Tim. 1:12. Minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu. (Luottamus.)
 
193) Jaak. 2:19. Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. (Pään ja suun [tiedollinen ja tunnustettu] usko.)
 
Raamatunkertomuksia:
 
Luuk. 7:1–10. Kapernaumin sadanpäämies. --
Joh. 4:47–53. Kuninkaan virkamies. --
Matt. 15:21–28. Kanaanilainen vaimo.
 
1. Oikean uskon, jolla uskomme sydämessämme, on perustuttava Raamattuun. Siellä, missä ei ole Jumalan sanaa ja lupausta, ei voi olla oikeaa uskoakaan, vaan ainoastaan kuvittelua ja taikauskoa. Ennen kuin uskomme mitään jumalallisena totuutena meidän on varmistuttava siitä, että se on yhtäpitävää Raamatun kanssa (Ap.t. 17:11). Meidän on ehdottomasti kieltäydyttävä uskomasta Jumalan opetukseksi mitään, mitä ei voi selvästi näyttää toteen Jumalan omasta sanasta; mutta meidän on mielessämme hyväksyttävä kaikki, mitä ikinä Hänen sanansa opettaakin, vaikka järkemme voikin olla kykenemätön ymmärtämään sitä. --
 
2. Meidän on ensin opittava ja tiedettävä se, mikä meidän on määrä uskoa ( 186 ja 187), eihän kukaan voi uskoa sellaista, mitä hän ei tiedä. --
 
3. Kukaan ei usko sellaista, minkä tietää tai olettaa olevan virheellistä ja pätemätöntä, joten meidän on hyväksyttävä todeksi se, mitä Raamattu opettaa, ennen kuin voimme uskoa sen. Jonkun henkilön uskominen tarkoittaa sitä, että hyväksyy todeksi sen, mitä hän sanoo, niinpä se, että uskoo Moosesta (189) tai Poikaa (190) merkitsee ennen muuta sitä, että hyväksyy todeksi sen, mitä he sanovat. Sitäkin, että tietää ja hyväksyy todeksi sen, mitä Raamattu opettaa, kutsutaan joskus uskomiseksi; tällä tavoin uskomme historialliset tosiasiat tai sen, mitä kuulemme muilta ihmisiltä. Tätä kutsutaan historialliseksi uskoksi eli aivouskoksi. Sellainen usko on riivaajillakin (193). Mutta tämä ei ole Jumalaan uskomista. Huomaa ero seuraavien asioiden välillä: uskoa kertomus, uskoa ystävää, uskoa [luottaa] ystävään.
 
Uskominen Jumalaan tarkoittaa sitä, että me sydämen [sisimpämme] lujalla luottavaisuudella luotamme ja turvaudumme Jumalaan, että sydämessämme tiedämme Hänen olevan Jumalamme ja Isämme, että sydämessämme hyväksymme todeksi sen, mitä Hän sanoo ja lupaa, että sydämessämme tunnemme olomme varmaksi ja luottavaiseksi ja että ilman epäilystä tai epäluuloa jättäydymme sen varaan, että Hän tahtoo pitää ja todella pitääkin jokaisen antamansa lupauksen. Paholaisella ei voi olla sellaista uskoa, sillä vaikka hän tunteekin Jumalan lupaukset oikein hyvin, hän ei voi luottaa niihin eikä soveltaa niitä itseensä, sillä niitä ei ole hänelle tarkoitettu. Tämä usko Jumalaan edellyttää Jumalan puolelta lupausta ja meidän puoleltamme älyllistä tietämystä ja hyväksyntää, mutta olemuksellisesti usko ei ole älyn vaan sydämen — tunteen — asia; se on luottavaisuuden, luottamisen ja turvautumisen kohdistaminen siihen, mitä Jumala lupaa, se on siis sydämessä vallitseva kaikinpuolisen vakuuttuneisuuden (192) tunne siitä, että Jumala kyllä toteuttaa kaiken, minkä on luvannut. Näin meidän on ymmärrettävä myös sanat "tuntea" raamattuviitteessä 188 ja "olla kuuliainen" raamattuviitteessä 190. Usko kurottautuu näkymättömiä, hengellisiä asioita kohti ("ojentautuminen"), mutta usko on näitä asioita koskeva henkilökohtainen vakuuttuneisuuden tunne ("luja luottamus"), niin kuin meillä olisi ne konkreettisesti hallussamme, varmuus niistä niin kuin meillä tosiaankin olisi ne (raamattuviite 191). Usko on vakuuttuneisuus siitä, mitä toivotaan, näkymättömiä asioita koskeva vakaumus. Luther määrittelee uskon oikein osuvasti sanoilla "Gewisse Zuversicht", varma luottamus. Katso tämän kappaleen raamatunkertomuksista esimerkkejä sellaisesta uskosta.
 
108. Miksi sanomme jokaisessa kolmesta Uskonkappaleesta: "Minä uskon" emmekä "Me uskomme"?
 
Koska kukaan ei voi tulla pelastetuksi toisen uskolla, vaan jokaisen on uskottava itse omasta puolestaan.
 
194) Hab. 2:4. Vanhurskas on elävä uskostansa.
 
195) Luuk. 7:50. Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan.
 
Raamatunkertomus:
 
Matt. 25:8–12. Tyhmät neitsyet.
 
Meidän tulisi rukoilla toisten puolesta, mutta yhtä vähän kuin voimme syödä tai juoda toisten puolesta voimme uskoakaan kenenkään toisen puolesta.
 
109. Miksi kutsumme tässä ensimmäistä Persoonaa "Isäksi"?
 
Koska Hän on 1meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä 3ja myös meidän oikea Isämme.
 
196) Joh. 20:17. Minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.
 
197) Mal. 2:10. Eikö meillä kaikilla ole sama Isä? Eikö sama Jumala ole meitä luonut?
 
198) Ef. 3:14,15. Sentähden minä notkistan polveni [meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen] Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä.
 
1. Jumala on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä (196 ja 198), sillä Hän on synnyttänyt Hänet iankaikkisuudesta (raamattuviite 183) ja koska Pyhän Hengen ihmeellisen toiminnan kautta Kristus sikisi Neitsyt Marian kohdussa (284). --
 
2. Hän on kaikkien ihmisten Isä, sillä Hän on luonut heidät (197). --
 
3. Erityisesti Hän on kaikkien kristittyjen Isä, sillä he ovat uudestisyntyneet ja uskon kautta Kristukseen tulleet Hänen lapsikseen ( 442, 488 ja 198).
 
110. Miksi Isää Jumalaa sanotaan "Kaikkivaltiaaksi" ja "Luojaksi"?
 
Koska Hän on sanallaan luonut kaiken tyhjästä.
 
199) 1.Moos. 1:1. Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
 
200) Hepr. 11:3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
 
201) Ps. 115:3. Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä Hän tahtoo, sen Hän tekee.
 
"Kaikkivaltiaaksi" Häntä sanotaan, koska Hänellä on kaikki voima ja valta (171 ja 529).
 
Tämän Hän osoitti luomalla maailman (raamattuviitteet 179 ja 201), minkä vuoksi Häntä sanotaan "Luojaksi" (raamattuviite 199) eli "Tekijäksi".
 
On järjetöntä olettaa, että tämän maailman muodostava perusaines ["materiaenergia"] olisi putkahtanut olemaan ilman jonkin Korkeimman olennon luomistekoa, ja on yhtä järjetöntä uskoa, että tämä aines olisi itsestään, ilman mitään tämän saman olennon määrätietoista vaikutusta kehittänyt evoluutioprosessien kautta ne monet ja monenlaiset (elämän)muodot, jotka nyt havaitsemme luonnossa. Järjenkin näkökulmasta Raamatun selonteko maailman luomisesta on paljoa uskottavampi kuin kuin tieteilijöiden teoriat. Luovan Sanansa voimalla kaikkivaltias ja iankaikkinen Jumala kutsui olemaan sen aineksen, josta tämä maailma on tehty (1.Moos. 1:1). Kuuden 24-tuntisen päivän (vuorokauden) aikana Hän Sanansa voimalla muovasi ja muotoili tämän ainemäärän tehden moninaiset luotujen tyypit ja lajit sellaisiksi kuin ne ovat luonnossa havaittavissa (200). Jos meidän on myönnettävä, että tarvitaan kaikkivaltias Mahti luomaan se aines, josta tämä maailma koostuu, meidän on myös myönnettävä, että Hän pystyy kuudessa päivässä muovaamaan ja järjestämään tämän aineksen eivätkä epämääräisen pitkät kehitysjaksot ole lainkaan välttämättömiä nykyisen maailmamme muodostumiseen. Sitä paitsi kukaan ihminen ei ollut paikalla, kun maailma tehtiin, joten kukaan ihminen ei pysty antamaan meille luotettavaa tietoa siitä, miten tämä maailma sai syntynsä. Ainoa, joka pystyy puhumaan tästä aiheesta arvovaltaisesti, on Luoja itse, ja Hänen selontekonsa on löydettävissä 1.Moos. 1. luvussa. Lajien, eliöiden yms. syntyä koskeva evoluutioteoria ei ole sen enempää tieteellinen — sillä se ei perustu suorille havainnoille tai koejärjestelyille — kuin järjellinenkään, ja se on epäuskottavampi kuin Raamatun opetus. Jumala teki maailman, Hän kertoo meille, miten Hän sen teki, ja kaikki Jumalan oman selonteon kanssa ristiriitainen ajattelu on tyhjänpäiväistä arvailua ja ihmistekoista teoriaa.
 
111. Mitä me tarkoitamme "taivaalla ja maalla"?
 
Tarkoitamme kaikkia luotuja, näkyviä ja näkymättömiä.
 
202) Kol. 1:16. Hänessä [Pojassa] luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät.
 
112. Mitkä ovat näkymättömistä luoduista tärkeimpiä?
 
Enkelit.
 
113. Monenkolaisia enkeleitä on olemassa?
 
Kahdenlaisia: hyviä ja pahoja enkeleitä.
 
114. Mitä ne hyvät enkelit ovat?
 
He ovat pyhiä 1henkiolentoja, 2jo vahvistettuja autuudessaan ja sangen mahtavia, niitä, 3jotka ylistävät Jumalaa, täyttävät Hänen käskynsä ja palvelevat ihmiskuntaa.
 
203) Hepr. 1:14. Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?
 
204) Matt. 25:31. Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin Hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
 
205) Matt. 18:10. Heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa.
 
206) Ps. 103:20,21. Kiittäkää Herraa, te Hänen enkelinsä, te väkevät sankarit, jotka Hänen käskynsä täytätte, kun kuulette Hänen sanansa äänen. Kiittäkää Herraa, kaikki Hänen sotaväkensä, te Hänen palvelijansa, jotka Hänen tahtonsa teette.
 
207) Ps. 34:8. Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka Häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät.
 
208) Ps. 91:11,12. Hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi. He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.
 
Raamatunkertomuksia:
 
2.Kun. 19:35. Sanheribin armeija. --
Luuk. 2:13,14. Enkelien laulu. --
Ap.t. 12:5–11. Pietarin vapautus. --
Dan. 3. ja 6. luku. Daniel ja hänen toverinsa. --
Luuk. 16:22. Lasarus.
 
Kun Jumala loi enkelit, he kaikki olivat sangen hyviä (1.Moos. 1:31). Heidät luotiin jossain vaiheessa ensimmäisten kuuden päivän aikana, mutta emme tiedä, missä vaiheessa. --
 
1. Enkelit ovat luotuja henkiolentoja (203).
 
2. He ovat pyhiä, synnittömiä ( 204); koska he aina näkevät Jumalan kasvot, he eivät voi langeta pois Jumalasta tekemällä syntiä, vaan ovat nykyään vahvistettuja autuudessaan (205); he ovat väkeviä, heillä on suurempi voima kuin ihmisellä (206).
 
3. Heidän tehtäviään ovat ylistää Jumalaa (206; Luuk. 2:13,14; Jes. 6:2,3); täyttää Hänen käskynsä (203 ja 206; 2.Kun. 19:35; Luuk. 1:26); palvella ihmiskuntaa, varsinkin kristittyjä (203, 207, 208 ja 205: lasten suojelusenkelit). --
 
4. Enkeleitä on valtavat määrät (206; Dan. 7:10; Luuk. 2:13; Matt. 26:53) ja he jakautuvat eri luokkiin tai arvoasteisiin (kerubit, 1.Moos. 3:24; serafit, Jes. 6:2; valtaistuimet, herraudet, hallitukset ja vallat, Kol. 1:16; arkkienkeli, 1.Tess. 4:16). Kirjoitukset mainitsevat muutamia enkeleitä nimeltä: Gabrielin ([Dan. 8:16; 9:21;] Luuk. 1:19) ja Miikaelin (Dan. 10:13; Juud. j. 9).
 
115. Mitä ne pahat enkelit ovat?
 
Langenneita 1henkiolentoja, 2iankaikkisesti hyljättyjä, 3jotka ovat Jumalan ja ihmisen vannoutuneita vihollisia ja pyrkivät tuhoamaan Jumalan työt.
 
209) Juud. jae 6. Hän [Herra] ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon.
 
210) Ef. 6:12. Meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
 
211) Joh. 8:44. Perkele on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
 
212) 1.Piet. 5:8,9. Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1.Moos. 3:1–5. Käärme. --
Job 2. luku. Saatana. --
Matt. 4:1–11. Kiusaaja.
 
1. Paholainen ei ole pelkkä maailman tai ihmisen pahuuden henkilöitymä, vaan hän ja pahat enkelit ovat persoonia, henkiolentoja, jotka ovat todella olemassa (209, 210, 211 ja 212).
 
2. Alussa he olivat hyviä ja pyhiä ja heillä oli asumuksensa taivaassa (209), mutta omasta vapaasta tahdostaan, ilman että Jumala olisi ollut millään tavalla siihen syynä, he "eivät säilyttäneet valta-asemaansa", "eivät pysyneet totuudessa" (211) ja ovat siksi iankaikkisesti hyljättyjä (209; Matt. 25:41). Heille ei ole mitään vapahdusta, mikään armon lupaus ei koske heitä, laskeutuessaan helvettiin Kristus ei saarnannut evankeliumia heille (303). Myös langenneet enkelit ovat monilukuisia (Mark. 5:9) ja yhä sangen voimakkaita (raamattuviite 210). Tuomiopäivään asti Jumala sallii heidän olla myös maailmassa (210 ja 212; Matt. 8:29), mutta lopulta heidät heitetään helvetin tuleen (Ilm. 20:10).
 
3. He osoittivat olevansa Jumalan vihollisia jättämällä oman asumuksensa ja olemalla pysymättä totuudessa pyrkiessään tuhoamaan ja estämään Jumalan työn (ihmisen syntiinlankeemus, Kristuksen kiusaus). He ovat ihmisenkin vihollisia, sillä he kiusaavat ja viettelevät ihmistä ja pyrkivät tuhoamaan hänet (211 ja 212; Isä meidän –rukouksen kolmas pyyntö; kertomus Jobista).
 
116. Mikä on näkyvistä luoduista tärkein?
 
Ihminen, koska itse Jumala valmisti hänen ruumiinsa, antoi hänelle järjellisen sielun ja, ennen kaikkea, teki hänet omaksi kuvakseen.
 
213) 1.Moos. 2:7. Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
 
214) 1.Moos. 1:27. Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
 
Raamatun kuvaus ihmisen luomisesta näyttää monesta lapselliselta ja typerältä, lastentarhaan sopivalta, mutta nykykoulutuksella ja –tiedoilla varustettujen miesten ja naisten kannalta mahdottomalta hyväksyä konkreettiseksi todellisuudeksi. Mutta verratkaapa kohtuuden nimessä tätä selontekoa modernin tieteen piiristä nousseeseen ihmisen polveutumisteoriaan ja arvioikaa omin päin, kumpi on järjellisempi ja tekee paremmin oikeutta sille asemalle, joka ihmisellä on tässä maailmassa. Raamattu kertoo meille, että kaikkivaltias Jumala teki ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen ja että Hän rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka Hän oli ottanut miehestä. Tämä on yksinkertainen kertomus, muttei laisinkaan uskomaton, sillä on olemassa kaikkivaltias Jumala, joka takaa tämän kertomuksen.
 
Tieteilijöiden teoriathan ne vasta mielikuvituksellisia ovatkin ja vaativat ihmiseltä huomattavaa herkkäuskoisuutta. Olipa kerran eräs solu — sitä, mistä se tuli, emme tiedä — tämä solu havaitsi olevansa täynnä elämää — sitä, mistä tämä elämä tuli, meille ei kerrota. Nytpä tämä solu kehittyi hitaan mutta pitkällisen prosessin myötä — se, miten tämä oli mahdollista, on selittämätön arvoitus. Monet tämän kehityksen tuotteet suistuivat tien oheen, vain vahvimmat jäivät eloon. Näiden joukossa olivat nuijapäät ja apinat, ja näistä jollain tavalla, jota moderni tutkimus ei ole vielä täysin selvittänyt, mutta varmasti miljoonia vuosia myöhemmin, kehittyi ihminen, nykyihminen, tieteellinen evolutionisti (kehitysopin kannattaja). Toisten tieteilijöiden mukaan ihmisen evoluutio kulkee toisia reittejä myöten, mutta kaikissa tapauksissa orgaanisen elämän on täytynyt kehittyä epäorgaanisesta aineesta. Ja mikähän takaa tämän kehitysopin? Tieteen alati muuttuva teoria ja mielipide. Ei ole vaikeaa päättää, kumpainenko, Raamatun kertomus vai tieteen kuvitelma, on ajattelevalle ihmiselle uskottavampi. [Olennaista on, että mestariteos vaatii tekijän ja tekijä itse parhaiten tietää, miten on työnsä suorittanut. Tiedeyhteisö ei ole pystynyt eikä pysty rakentamaan ensimmäistäkään elävää solua, vaikka riittäisi kopioida joku jo olemassaoleva solu tarvitsematta itse edes keksiä mitään uutta ja alkuperäistä. On siis todella herkkäuskoista luottaa tämän yhteisön tämänhetkisen enemmistön väitteisiin siitä, ettei solujen suunnitteluun ja rakentamiseen mitään järkeä eikä taitoa edes tarvita, vaan ne ovat alun perin syntyneet sattumanvaraisesti itsestään. Katso myös kysymyksen 110 selitys. Suom. huom.]
 
117. Mitä Jumalan kuvaan kuului?
 
Autuas Jumalan tunteminen ja täydellinen vanhurskaus ja pyhyys.
 
215) Kol. 3:10. Ja pukekaat päällenne uusi ihminen, joka hänen tuntemiseensa uudistetaan, hänen kuvansa jälkeen, joka sen luonut on. [käännös Biblian mukaan]
 
216) Ef. 4:24. Teidän tulee pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.
 
Jumalan kuva, ei fyysinen vaan hengellinen kaltaisuus, ei sisältänyt ainoastaan sitä, että ihmisellä oli järjellinen sielu, vaan ennen muuta ihmisen hengellisen luonnon Jumalan mukaisuuden. Ihminen tunsi Jumalan, Hänen tahtonsa ja Hänen tekonsa, jota tietämystä hänen ei tarvinnut hankkia opiskelemalla ja havainnoimalla, vaan jonka hän luonnostaan omisti ja joka täytti hänen sydämensä äärimmäisellä ilolla ja onnella (215). Ihmisen tahto ja mieli ei, toisin kuin nykyään, poikennut Jumalan tahdosta (335), vaan oli täydessä sopusoinnussa sen kanssa; ihmiselle oli luonnollista sydämestään haluta ja käytännössä tehdä niitä asioita, joiden hän tiesi miellyttävän Jumalaa. Näin ollen hänen elämänsä oli täydellisen vanhurskasta ja pyhää (216).
 
Ihminen ei menneinä aikoina ollut raakalainen, joka kehitysprosessin kautta vähitellen tuli sivistyneemmäksi, kultivoituneemmaksi ja hienostuneemmaksi ja on yhä edistymässä tiedon ja vanhurskauden korkeampia tasoja kohti, vaan on tapahtunut selvä huonontuminen, eikä hän koskaan tässä maallisessa elämässä enää uudelleen saavuta sitä täydellisyyden tilaa, joka Aadamilla ja Eevalla oli, kun he olivat vielä Jumalansa kuvaan puettuja. Tämän kuvan takia ihminen oli kuolematon (1.Moos. 2:17) ja vallitsi kaikkia muita luotuja olentoja (1.Moos. 1:26–28).
 
118. Onko meissä edelleenkin tällainen Jumalan kuva?
 
Ei ole; 1se menetettiin syntiinlankeemuksessa, ja 2vaikka sen uudistaminen onkin pantu alulle uskovissa, 3se uudistetaan täysin vasta iankaikkisessa elämässä.
 
217) 1.Moos. 5:3. Aadamille syntyi poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa, ja hän antoi hänelle nimen Seet.
 
Kol. 3:10. Ef. 4:24. Katso kysymys 117.
 
218) Ps. 17:15. Mutta minä saan nähdä sinun kasvos vanhurskaudessa; minä ravitaan herättyäni sinun kuvas jälkeen. [käännös Biblian mukaan]
 
[Vrt. raamattuviite 398: 1.Joh. 3:2. Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. Suom. huom.]
 
1. Synnin kautta luomisperäinen vanhurskaus ja pyhyys menetettiin täydellisesti ja Jumalan tuntemisesta jäi heikkona jäänteenä luonnollinen Jumalan (179) ja Hänen lakinsa (10) tuntemus, joka ei kuitenkaan ole autuasta tuntemista. Raamattuviite 217 osoittaa, että Aadamin lapsilla oli isänsä syntinen kuva, ei Jumalan täydellistä kuvaa.
 
2. Kristityt taas oppivat tuntemaan Jumalaa armollisena Isänään Kristuksessa; tämä on pelastavaa, autuasta tuntemista (215), ja tästä syystä he myös pyrkivät viettämään pyhää elämää (216). Näin Jumalan kuva on uudistettu heissä; mutta ei heidän Jumalan tuntemisensa (Kol. 1:9) sen enempää kuin heidän elämänvanhurskautensakaan (148) ole täydellinen.
 
3. Jumalan täydelliseen tuntemiseen (1.Kor. 13:12), täydelliseen pyhyyteen (398) ja näin ollen Jumalan kuvan täydelliseen palauttamiseen (218) pääsemme taivaassa.
 
119. Mitä muuta tunnustat Ensimmäisen uskonkappaleen selityksessä?
 
Uskon, että Jumala 1on luonut minut sekä koko luomakunnan, 1antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit.
 
219) Ps. 139:14. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
 
1. Jumala ei tehnyt minua ja kaikkia luotuja olentoja samalla tavalla kuin Hän teki ensimmäiset kasvit, linnut, maaeläimet ja ihmiset (1.Moos. 1. luku). Alussa Hän teki kaikki kasvit kantamaan siementä lajinsa mukaan, ja nyt ne lisääntyvät siemenistä. Kalat, linnuston ja kedon eläimet Hän siunasi olemaan hedelmälliset ja lisääntymään kukin lajinsa mukaan; samoin Hän siunasi ihmisen, joka nykyään lisääntyy luonnollisen sikiämisen ja syntymän kautta. Silti aina tähän päivään asti kasvit kasvavat siemenistä, linnut kuoriutuvat munista ja ihminen sikiää ja syntyy vanhemmistaan Jumalan alussa puhuman sanan ja siunauksen nojalla (Ps. 119:73).
 
2. Ihmisellä on ruumis, joka on ihmeellisesti tehty: näkevät silmät, kuulevat korvat ja muut ruumiinjäsenet, jotka on rakennettu täyttämään tarkoituksensa mitä ihailtavimmilla tavoilla; hänellä on mieli, järki, äly, tunne-elämä, tahto; hänellä on kuolematon sielu. Jos tutkimme ihmisen henkistä ja fyysistä puolta, hänen monenlaisia elintoimintojaan ja henkisiä kykyjään, meidän on pakko myöntää, että meidät on todellakin "ihmeellisesti tehty" (219). Nerokkainkaan inhimillinen kekseliäisyys ei voisi rakentaa tällaista ruumista eikä saada sitä elämään ja toimimaan, ja vielä paljoa vähemmän tällainen ruumis pystyisi kehittymään itsestään, sattumalta, kuten evolutionistit pyrkivät meille uskottelemaan. Oma upea, elävä ruumiimme on todiste elävän, älykkään, viisaan ja kaikkivaltiaan Luojan olemassaolosta.
 
120, 121. Mitä Jumala yhä tekee sinun ja kaikkien luotujen olentojen hyväksi?
 
1Hän pitää minua ja kaikkia luotuja jatkuvasti yllä ja 2tässä tarkoituksessa Hän antaa myös vaatteet ja kengät, ruoan ja juoman, kodin ja konnun, vaimon ja lapset, pellon, karjan sekä kaiken omaisuuden. Hän suo minulle joka päivä runsaasti ruumiin ravintoa ja kaikkia elämän tarpeita.
 
220) Ap.t. 17:27,28. Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme.
 
221) Hepr. 1:3. Poika kantaa kaikki voimansa sanalla.
 
[222) ja 223) tulevat seuraavassa luvussa. Suom. huom.]
 
224) Ps. 145:15,16. Kaikkien silmät vartioitsevat sinua, ja sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan. Sinä avaat kätesi ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät.
 
225) 1.Piet. 5:7. Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1.Moos. 9:1–3. Nooa ja hänen jälkeläisensä. --
5. Moos. 8:3,4. Israel autiomaassa. --
1.Kun. 17. luku. Elia. Leski.
 
1. Jo yksin jokaisen ihmisen (220) ja kaikkien luotujen olentojen (221) olemassaolokin riippuu Jumalasta. Kaikki luodut olennot ovat olemassa, elävät ja liikkuvat, koska Luoja tahtoo näin olevan. Hänen tahtonsa ja sanansa on se perimmäinen perusta, jonka varaan näiden olemassaolo rakentuu, mutta ilman Jumalan kaikkivaltiasta tahtoa koko maailmankaikkeus ja kukin luotu yksilö häviäisi olemattomiin.
 
2. Pitääkseen yllä elämäämme Jumala antaa meille kaiken elämässä välttämättömän. Jumala voisi pitää meidät terveinä ja teräkunnossa ilman mitään välikappaleitakin, pelkän tahtonsa voimalla, kuten Hän ylläpiti Moosesta Siinain vuorella, mutta Hän on nähnyt hyväksi käyttää ylläpitämiseemme tiettyjä välikappaleita (1.Moos. 1:29), jotka ihmisen on hankittava työskentelemällä (1.Moos. 2:15; 451).
 
— Sen lisäksi, että on antanut minulle ruumiin ja sielun yms., Jumala antaa minulle "myös" ne asiat, joita tarvitsen tämän ruumiini ja elämäni ylläpitämiseen ja sen tarpeiden tyydyttämiseen, kuten vaatetuksen, ravinnon, suojan (sisätilat), perheen, elinkeinon ja ammatin, työpaikan, voiman ja ymmärryksen tehdäkseni työni, menestyksen työssäni, omaisuuden (1.Moos. 9:1–3; 5. Moos. 8:3,4; 1.Kun. 17).
 
Hän antaa "runsain määrin", siis riittävästi (224: "ravitset").
 
Hän antaa "päivittäin", siis silloin, kun sitä tarvitsen (224: "ajallaan"; 2.Moos. 16:12). Todellakin, Hän antaa jo paljon aikaisemminkin: yltäkylläisten vuosien aikana Hän antaa katovuosia varten (1.Moos. 41:25–57), tänä vuonna Hän antaa sen sadon kypsyä, josta saan leipäni ensi vuonna, joten saan olla huoleti tulevaisuudestani (455 ja 222).
 
122. Mitä muuta Jumala tekee sinun ja kaikkien luotujen hyväksi?
 
1Hän ohjaa minua ja kaikkia luotuja olentoja, 2etenkin suojelee kaikilta vaaroilta, turvaa ja varjelee kaikesta pahasta.
 
222) Ps. 33:13–15. Herra katsoo alas taivaasta, näkee kaikki ihmislapset; asumuksestaan, valtaistuimeltaan hän katselee kaikkia maan asukkaita, hän, joka on luonut kaikkien heidän sydämensä, joka tarkkaa kaikkia heidän tekojansa.
 
223) 1.Moos. 8:22. Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.
 
[224) ja 225) ovat edellisessä luvussa. Suom. huom.]
 
226) Matt. 10:29,30. Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut.
 
227) Ps. 91:10. Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi.
 
228) 1.Moos. 50:20. Te tosin hankitsitte minua vastaan pahaa, mutta Jumala on kääntänyt sen hyväksi, että hän saisi aikaan sen, mikä nyt on tapahtunut, ja pitäisi hengissä paljon kansaa.
 
229) Ps. 37:5. Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1.Moos. 19. luku. Loot. --
2.Moos. 13.–14. luvut. Eksodus (israelilaisten lähtö Egyptistä). --
2.Moos. 2. luku. Mooses.
 
1. Jumala on maailmankaikkeuden yksinvaltias hallitsija. Hän ohjaa kansojen ja kansakuntien kohtalon (israelilaisten, assyrialaisten, babylonialaisten ym. historia; raamattuviite 222) ja myös jokaisen yksityisen henkilön elämän (Aabraham; Mooses; Daavid; Ap.t. 17:26; Job 14:5). Hän säätää luonnonlait (223; Jes. 40:26), Hänen tahtomattaan ei varpunenkaan voi pudota maahan (226). Mitään ei tapahdu vahingossa tai sattumalta Jumalan hallitsemassa maailmankaikkeudessa.
 
2. Aika ajoin vaarat uhkaavat, mutta Jumala "puolustaa" meitä, nimittäin kääntää ne syrjään, niin etteivät ne hipaisekaan meitä (Loot; eksodus; 226 ja 227). Toisinaan Jumala kuitenkin lähettää meille pahaa ja onnettomuutta (Aamos 3:6), jolloin tämä on rangaistuksena pahoille (vedenpaisumus; Jerusalemin hävitys), mutta Hänen lapsilleen se on valepukuinen siunaus: Hän "suojelee ja varjelee" tällöin heitä niin, että kaiken yhdessä on vaikutettava heidän parhaakseen (Mooses; Job; 228; Room. 8:28). Näin ollen meidän tulee kaikessa hiljaisuudessa luottaa Jumalamme johdatukseen ([Val.v. 3:22–28;] 229).
 
123. Mikä saa Jumalan tekemään sinulle kaiken tämän?
 
Kaiken tämän Hän tekee 2yksinomaan isällisestä, jumalallisesta hyvyydestään ja laupeudestaan, vaikka 1en sitä lainkaan ansaitse enkä ole sen arvoinen.
 
230) Ps. 103:13. Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.
 
231) 1.Moos. 32:10. Minä olen liian halpa kaikkeen siihen armoon ja kaikkeen siihen uskollisuuteen, jota sinä olet palvelijallesi osoittanut; sillä ainoastaan sauva kädessäni minä kuljin tämän Jordanin yli, ja nyt on minulle karttunut kaksi joukkoa.
 
Raamatunkertomus:
 
Luuk. 7:6,7. Kapernaumin sadanpäämies.
 
"Kaiken tämän", nimittäin että Hän on luonut minut ja yhä ylläpitää ja ohjaa minua, Jumala tekee "yksinomaan isällisestä jne."
 
1. Jumala ei toimi hyväksemme "ansiomme" perusteella: ansaitseminen edellyttää hyviä tekoja; me emme ole ansainneet näitä asioita emmekä ole niihin oikeutettuja, Hän ei ole meille velkaa vähintäkään niistä, emmekä näin ollen saa vaatia niitä Häneltä.
 
Emme myöskään ole niiden "arvoisia": arvollisuus edellyttää hyvää moraalista tilaa, jonka nojalla meille annetaan jotain, joskaan emme varsinaisesti ansainneetkaan sitä töillämme. Meissä ei ole mitään henkilökohtaista hyvyyttä tai erinomaisuutta, joka voisi saada Jumalan antamaan meille kaikkea tätä. Meissä ei ole yhtikäs mitään, minkä varaan voisimme perustaa vaatimuksen saada yhtäkään näistä siunauksista (raamattuviite 231; sadanpäämies). Tämän ymmärtäessämme meillä ei ole syytä nurkua ja nurista Jumalaa vastaan, kun elämämme ei suju mielemme mukaan (2.Moos. 16:2–8), vaan tyytyä siihen, mitä ikinä Jumala tehneekin hyväksemme ja meille.
 
2. "Yksinomaan", ainoastaan: ei mikään muu kuin Jumalan oma armo ja sääli saa Häntä tekemään kaikkea tätä meidän hyväksemme;
 
"isällisestä" (r230),
 
"jumalallisesta": Jumalan hyvyys ja sääli on suurempi kuin isän tai äidin (Jes. 49:15).
 
124. Mikä siis on velvollisuutesi taivaallista Isää kohtaan?
 
Tästä kaikesta minun on häntä kiitettävä ja ylistettävä ja tämän vuoksi häntä palveltava ja toteltava.
 
232) Ps. 118:1. Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
 
233) Ps. 116:12. Kuinka minä maksan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan?
 
Kaikesta, minkä Jumala on tehnyt ja yhä tekee, meidän tulisi "kiittää" Häntä: ajatella näitä lahjoja, ymmärtää, että ne todella ovat lahjoja, tuntea kiitollisuutta sydämessämme ja ilmaista tämä sanoin (232).
 
Meidän tulisi myös "ylistää" Jumalaa: puhua toisille siitä, mitä Hän on tehnyt meille ja meidän puolestamme (44).
 
Niin myös "palvella" Häntä teoillamme: aito kiitollisuus ilmenee aina sen tekemisenä, mikä Jumalaa miellyttää, ilman, että meitä olisi erikseen siihen komennettu (raamattuviite 233).
 
Meidän kuuluu niinikään "totella" Häntä: täyttää halukkaasti Hänen käskynsä, muttei kuitenkaan siinä tarkoituksessa, että sillä tavoin ansaitsisimme lisää lahjoja tai maksaisimme jo vastaanottamistamme, vaan pelkästään kiitollisuutemme ilmauksena.
 
125. Kun siis vakaasti uskot kaiken tämän, mitä sanot lopuksi?
 
Tämä on varmasti totta.
 
"Aamen"-sana, joka on Kolmannen uskonkohdan lopussa, voidaan ilmaista toisin sanomalla: "Tämä on varmasti totta." Tällä tavalla tunnustamme, että uskomme henkilökohtaisesti sen, mitä tämä Uskonkohta opettaa.
 
 
TOINEN USKONKOHTA
LUNASTUKSESTA
126. Mikä on uskontunnustuksen toinen kohta?
 
Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, kaikkivaltiaan Isän, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
 
127. Mitä se merkitsee?
 
Uskon, että Jeesus Kristus, Isästä ikuisuudessa syntynyt tosi Jumala ja neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen, on minun Herrani. Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän lunasti minut, jotta tulisin hänen omakseen, eläisin kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisin häntä ikuisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän itsekin kuolleista nousseena elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta.
 
Jäsentely:
 
I. Kristuksen persoona:
1. Hänen nimensä;
2. Hänen luontonsa;
3. Persoonallinen yhtymys;
4. Ominaisuuksien yhteisyys;
5. Miksi Vapahtajamme täytyi olla tällainen Persoona?
(Kysymykset 128–138.)
 
II Kristuksen virka:
1. Profeetallinen virka;
2. Papillinen virka;
3. Kuninkaallinen virka.
(Kysymykset 139–142.)
 
III. Kristuksen tilat:
1. Alennuksen tila:
a) mitä se sisältää eli mitä se on;
b) sen vaiheet;
c) sen tarkoitus — mistä, millä, mihin Kristus vapautti meidät ja kenet Hän vapautti?
2. Korotuksen tila:
a) mitä se sisältää;
b) sen vaiheet;
c) sen tarkoitus.
(Kysymykset 143–167.)
 
KRISTUKSEN PERSOONA
128. Kenestä tässä uskonkohdassa puhutaan?
 
Jeesuksesta Kristuksesta.
 
129. Miksi Häntä kutsutaan Jeesukseksi?
 
Koska Hän on 2koko ihmiskunnan 3ainoa 1Vapahtaja.
 
234) Ap.t. 4:12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.
 
235) Matt. 1:21. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.
 
1. Jeesus on Vapahtajan henkilökohtainen nimi, jonka Jumala on itse valinnut (235). Jeesus-nimi merkitsee Vapahtajaa ja Auttajaa (234 ja 235), ja Hän todella on se, mitä Hänen nimensä sanoo.
 
2. Hän ei ole ainoastaan juutalaisten vaan kaikkien ihmisten Vapahtaja (300; 164: "jokaiselle, joka uskoo"; 165: "ettei yksikään, joka Häneen uskoo").
 
3. Ei ole muuta Vapahtajaa kuin Hän (234; Joh. 14:6).
 
130. Miksi Häntä kutsutaan Kristukseksi?
 
Häntä kutsutaan Kristukseksi eli Messiaaksi, nimittäin Voidelluksi, koska Hän sai Pyhän Hengen äärettömän voitelun ollakseen profeettamme, ylimmäinen pappimme ja kuninkaamme.
 
236) Ps. 45:8. Sinä rakastat vanhurskautta ja vihaat vääryyttä; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä enemmän kuin sinun osaveljiäsi.
 
237) Ap.t. 10:38. Jumala oli Pyhällä Hengellä ja voimalla voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen.
 
Kristus on Vapahtajan virkanimitys. Kristus (kreikaksi), Messias (hepreaksi), Gesalbter (saksaksi), Anointed (englanniksi) tai Voideltu (suomeksi). Öljyllä voiteleminen ilmaisi viran ja tähän virkaan tarvittavan Pyhän Hengen lahjan saamista (1.Sam. 16:13).
 
— Sen, että raamattuviitteessä 236 todella on kysymys Kristuksesta, näemme Hepr. 1:9:stä. "Iloöljy" on, kuten näemme raamattuviitteestä 237, Pyhä Henki, joka vuodatettiin Kristuksen päälle Hänen kasteensa yhteydessä, mikä osoitti Hänen astumisensa julkiseen tehtäväänsä tai virkaansa. "Osaveljet" ovat ne, joilla on sama virka, nimittäin Vanhan testamentin ylipapit (2.Moos. 29:4–7), profeetat (1.Kun. 19:16) ja kuninkaat (1.Sam. 16:13). "Enemmän kuin osaveljiäsi" osoittaa, että Kristus sai enemmän, todellakin täyden määrän Pyhää Henkeä (Joh. 3:34), joten Hänen asemansa oli korkeampi kuin Hänen osaveljiensä. Vanhan testamentin profeetat, ylipapit ja kuninkaat olivat Kristuksen tyyppejä, esikuvia, varjoja: he ennakoivat viroissaan todellisen profeettamme, ylimmäisen pappimme ja kuninkaamme kolminkertaista virkaa.
 
131. Kuka Jeesus Kristus on?
 
Isästä ikuisuudessa syntynyt tosi Jumala ja neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen.
 
132. Miksi me uskomme, että Jeesus Kristus on tosi Jumala?
 
Koska Kirjoitukset omistavat Hänelle {1}jumalallisia nimiä, {2}jumalallisia ominaisuuksia, {3}jumalallisia tekoja ja {4}jumalallista kunniaa ja kirkkautta.
 
238) 1.Joh. 5:20. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
 
239) Room. 9:5. Heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!
 
240) Joh. 20:28. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
 
241) Jer. 23:6. Tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: "Herra on meidän vanhurskautemme."
 
242) Ps. 2:7. Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
 
243) Joh. 3:16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
 
244) Room. 8:32. Jumala, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
 
245) Joh. 1:1,2. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
 
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
 
246) Hepr. 13:8. Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
 
247) Matt. 28:18. Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
 
248) Joh. 21:17. Herra, sinä tiedät kaikki.
 
249) Matt. 28:20. Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
 
250) Joh. 1:3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
 
251) Hepr. 1:3. Hän kantaa kaikki voimansa sanalla.
 
252) Matt. 9:6. Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi.
 
253) Joh. 5:27. Isä on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.
 
254) Joh. 5:23. Että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.
 
255) Hepr. 1:6. Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit.
 
Raamatunkertomuksia:
 
Joh. 2:1–11. Kaanan häät. --
Matt. 9:1–8. Halvattu mies. --
Luuk. 8:22–25. Kristus nuhtelee myrskyä. --
Joh. 11:38–44. Lasaruksen herättäminen kuolleista.
 
Areios, aleksandrialainen presbyteeri [seurakuntapastori], opetti vuonna 318 j.Kr., että Kristus oli ainoastaan samankaltainen (homoiousios [homoi’ú:sios]) kuin Isä, muttei samaa olemusta (homoousios [homo’ú:sios]) Isän kanssa, mikä itse asiassa merkitsi Kristuksen jumaluuden kieltämistä. Kirkko hylkäsi areiolaisuuden Nikaian ja Athanasioksen uskontunnustuksissa. Meidän aikoinamme monet ylistävät Jeesusta suureksi opettajaksi ja uudistajaksi, mutta kieltävät, että Hän on todella Jumala. Ellei Kristus ole tosi Jumala, niin Hän oli halpamainen petkuttaja eikä missään nimessä mikään hyveen ja totuudellisuuden esimerkki; siinä tapauksessa Hänen uskontonsa on huijausta. Tässä kuten kaikissa muissakin opin yksityiskohdissa meidän on tarkoin varottava seuraamasta inhimillistä järkeilyä ja sen sijaan uskottava, mitä Raamattu opettaa.
 
1. Ne jumalalliset nimet, jotka Hänelle omistetaan raamattuviitteissä 238–245, eivät ole pelkkiä kunnianimityksiä, vaan ne kertovat meille juuri sen, mikä Hän on. Raamattuviitteessä 241 Messiasta kutsutaan Herraksi, siis Jahveksi (Jehovaksi); raamattuviitteessä 245 Sanaa kutsutaan Jumalaksi, ja tämä Sana on Kristus (katso jae 14); kristitytkin ovat Jumalan lapsia, Hänen poikiaankin [Luuk. 15:24], mutta Kristus on Jumalan oma, ainokainen Poika (244, 243 ja 242).
 
2. Ne jumalalliset ominaisuudet, jotka Hänelle omistetaan raamattuviitteissä 246–249, kuvaavat Kristusta sellaisena kuin Hän todella on: Hän on iankaikkinen (246; Joh. 17:5), kaikkivaltias (247), kaikkitietävä (248) ja kaikkialla läsnäoleva (249). --
 
3. Tässä mainittujen jumalallisten tekojen — luomisen (250), ylläpitämisen (251), syntien anteeksiantamisen (252) ja viimeisen tuomion (253) — lisäksi meidän on Kristuksen jumaluuden todisteina viitattava myös niihin ihmetekoihin, jotka Hän suoritti omassa nimessään ja voimassaan (katso ylläolevat raamatunkertomukset), ja Hänen ylösnousemukseensa (305).
 
4. Kirjoitukset omistavat Hänelle jumalallisen kunnian taivaassa (raamattuviite 255) ja vaativat kaikkia ihmisiä palvomaan Häntä Jumalana (raamattuviite 254).
 
133. Miksi me uskomme, että Jeesus Kristus on myös tosi ihminen?
 
Siksi, että Kirjoitukset {1}nimenomaan nimittävät Häntä "ihmiseksi" ja {2}sanovat Hänellä olevan kaikki, mikä ihmiselle kuuluu, niin olemuksen kuin {3}toimintojenkin puolesta.
 
256) 1.Tim. 2:5. Yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.
 
257) Luuk. 24:39. Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan.
 
258) Matt. 26:38. Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti.
 
Raamatunkertomuksia:
 
Mark. 4:38. Jeesus nukkui. --
Matt. 4:2. Jeesukselle tuli nälkä.
 
1. Joskin Jeesus on Jumalan Poika ja myös kutsui itseään siksi (243), Hän enimmäkseen puhui itsestään "Ihmisen Poikana" (252). Hän syntyi ihmisäidistä (raamattuviite 284), ja äitinsä puolelta Hänellä on esivanhempinaan ihmisiä (raamattuviite 239), joten Hän on oikea, tosi ihminen (raamattuviite 256: On olemassa yksi Jumala, ja on myös olemassa yksi välimies tämän taivaassa olevan Jumalan ja maan päällä elävien ihmisten välillä, ja tämä välimies on ihminen Kristus Jeesus; tämän nimenomaisen raamatunkohdan tarkoituksena ei siis ole opettaa Kristuksen olevan sekä ihminen että Jumala, vaan että Hän ihmisenä on ihmiskunnan ja Jumalan välimies).
 
2. Todellisena ihmisenä Kristuksella on myös todellinen ihmisruumis (257 ja 269) ja tässä ruumiissa todellinen ihmissielu (258).
 
3. Ylläolevat raamatunkertomukset osoittavat, että Kristuksella oli myös ihmisen toiminnot.
 
— Koska Kristus on tosi ihminen, Hän ei ainoastaan tiedä, miten olemme heikkoja, vaan Hän myös myötätuntoisesti "säälii meidän heikkouksiamme" (Hepr. 4:15).
 
134. Mitkä kaksi luontoa Kristuksella siis on?
 
Jumalallinen luonto ja inhimillinen luonto.
 
259) 2.Sam. 7:19. Ja tämä on sen ihmisen laki, joka on Herra Jumala. [käännös Biblian mukaan]
 
Room. 9:5. [Israelilaisten ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!] Katso kysymys 132.
 
Selvitellessään mielessään sen lupauksen sisältöä, jonka oli saanut, Daavid tässä raamatunkohdassa (259) puhuu omasta, siis Daavidin siemenestä eli jälkeläisestä (jae 12), jonka oli määrä olla myös Jumalan Poika (jae 14). Näin ollen Daavid ihmettelee, miten erikoislaatuinen onkaan tämä ihminen, joka on myös Herra Jumala. Raamattuviite 239 [Room. 9:5]: Puhuessaan Jeesuksesta Kristuksesta Paavali kertoo meille, että Hänellä, lihan puolesta, on esi-isinä ihmisiä, jotka olivat juutalaisia, joten Hän on myös itse tosi ihminen ja Hänellä on ihmisluonto, mutta samanaikaisesti Hän on myös Jumala. Näin ollen Kristuksella on kaksi luontoa: täydellinen jumalallinen luonto ja täydellinen inhimillinen luonto.
 
135. Miten nämä kaksi luontoa ovat yhdistyneet Kristuksessa?
 
{1}Sellaisella tavalla, että Jumalan Poika omaksui inhimillisen luonnon omaan persoonaansa {2}ja että tässä yhdessä Persoonassa kumpikin näistä kahdesta luonnosta on osallinen toisensa ominaisuuksiin.
 
260) Joh. 1:14. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
 
261) 1.Tim. 3:16. Se on julkisesti suuri jumalisuuden salaisuus, että Jumala on ilmoitettu lihassa. [käännös Biblian mukaan]
 
262) Kol. 2:9. Hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti. (Jumalallisen ja inhimillisen luonnon persoonallinen yhtymys Kristuksessa, unio personalis.)
 
263) Jes. 9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
 
264) Matt. 28:18. Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
 
265) Matt. 28:20. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
 
266) Ap.t. 3:15. Elämän ruhtinaan te tapoitte.
 
267) 1.Joh. 1:7. Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (Kristuksen kummankin luonnon ominaisuuksien yhteisyys, communicatio idiomatum.)
 
I. Kristuksen kahden luonnon PERSOONALLINEN YHTYMYS.
Samoin kuin ruumis ja sielu ovat yhtyneet olemaan yksi ihmisolento, niin myös Kristuksen inhimillinen luonto ja jumalallinen luonto ovat niin läheisesti ja tiiviisti yhtyneet, että ne yhdessä muodostavat yhden jakamattoman ja jaettavaksi mahdottoman persoonan, yhden Kristuksen. Neitsyt Marian Poika ja Jumalan Poika "on minun Herrani". (Lue Athanasioksen tunnustus.) Jumalallinen luonto ei muuttunut inhimilliseksi eivätkä molemmat luonnot myöskään sulautuneet yhteen ja sekoittuneet muodostaakseen uuden persoonan, vaan molemmat luonnot, vaikkakin erottamattomasti yhtyneinä yhdessä persoonassa, ovat yhä erilaiset, ja kumpikin on itsessään täydellinen. Lihaa ei tehty Jumalaksi, toisin sanoen inhimillinen luonto ei hetkeäkään ollut olemassa omana persoonanaan, minkä jälkeen se olisi saanut jumalallisen luonnon persoonallisuuteensa; Jeesus Nasaretilaista ei tehty Jumalan Pojaksi kasteensa yhteydessä, vaan Kristuksen inhimillinen luonto oli aivan alusta asti, sikiämisestään saakka (284) yhtyneenä Jumaluuden toiseen Persoonaan eikä siksi koskaan ollut olemassa erillisenä persoonana.
 
— "Sana tuli lihaksi" (260): Jumalan Poika, joka oli iankaikkisesti ollut olemassa Pyhän Kolminaisuuden erillisenä Persoonana (raamattuviite 242), omaksui ajan täytyttyä jumalalliseen Persoonaansa toisen, inhimillisen luonnon (raamattuviitteet 269 ja 276). Näin kohtaamme Jeesuksessa tämän suuren salaisuuden, jota ihmismieli ei voi koskaan selvittää: että Hänessä Jumala, iankaikkinen jumalallinen luonto, "on ilmoitettu", tullut näkyväksi, "lihassa", inhimillisessä luonnossa (raamattuviite 261); niinpä opetuslapset katselivat tässä miehessä, Jeesus Nasaretilaisessa, "senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä" (raamattuviite 260), koska Jumaluus oli tehnyt Hänen inhimillisen luontonsa asumuksekseen (raamattuviite 262). Kristuksen inhimillinen luonto ei koskaan ole ollut olemassa eikä koskaan ole oleva itseään varten ja itsenäisenä, vaan on aina ollut ja on aina oleva erottamattomasti yhtyneenä jumalallisen luonnon kanssa. Tämän persoonallisen yhtymyksen vuoksi Kristusta kutsutaan täydestä syystä Jumal-ihmiseksi. Ei ole koskaan ollut eikä koskaan tule toista tällaista inkarnaatiota.
 
II. OMINAISUUKSIEN YHTEISYYS tämän persoonallisen yhtymyksen puitteissa. --
1. Samoin kuin [luonnostaan kuuma] tuli kuumentaa raudan [joka ei ole kuuma luonnostaan], niin myös Kristuksen jumalallinen luonto, jolla on jumalalliset ominaisuudet, osallistuttaa inhimillisen luonnon niihin ja antaa ne inhimilliselle luonnolle. Raamattuviitteessä 263 Kristusta sanotaan "lapseksi", siis ihmiseksi, mutta silti tälle lapselle annetaan jumalallisia nimiä, eivätkä nämä nimet ole tyhjiä arvonimiä, vaan tämä lapsi todella on kaikkea, mitä nämä nimet sanovat hänen olevan. Kristuksen jumalallinen luonto on kaikkivaltias iankaikkisuudesta asti, mutta raamattuviite 264 opettaa, että kaikki valta, kaikkivaltius, on annettu Hänelle, mikä voi merkitä vain sitä, että se on annettu inhimilliselle luonnolle; näin ollen myös inhimillisestä luonnosta on tullut kaikkivaltias. Ja sama inhimillinen luonto, jolle kaikki valta on annettu, on raamattuviitteen 265 mukaan myös kaikkialla läsnäoleva.
 
2. Samoin kuin sielu on osallinen aivan kaikkeen, mitä ruumis tekee ja kärsii, niin myös Kristuksen jumalallinen luonto on osallinen kaikkeen siihen, mikä on ominaista inhimilliselle luonnolle. Jumalallista luontoa itseään ei voi tappaa, se ei voi kuolla, vaan ainoastaan inhimillinen luonto; kun kuitenkin tämä nimenomainen inhimillinen luonto on, persoonallisen yhtymyksen tähden, Jumalan Pojan inhimillinen luonto, on aivan asianmukaista sanoa: "Elämän ruhtinaan te tapoitte" (266), tai että Jumalan Poika kuoli ristillä, tai puhua "Jumalan Pojan verestä" (267). Koska Jumalan Pojalla oli tosi inhimillinen luonto, Hänellä oli myös ruumis, Hänellä oli veri ja luut, ja tässä inhimillisessä luonnossaan Hän teki ja kärsi kaiken, mitä varsinaisesti ainoastaan ihminen voi tehdä ja kärsiä. Kaikki, mikä on pohjimmiltaan ominaista kummalle hyvänsä näistä kahdesta luonnosta, voidaan täydellä todella sanoa siitä Persoonasta, jolla nämä kaksi luontoa on: Kristus on syntynyt Isästä iankaikkisuudessa, nimittäin jumalallisen luontonsa puolesta; Hän on syntynyt neitsyt Mariasta [ajassa], nimittäin inhimillisen luontonsa puolesta.
 
136. Mitä tarkoitusta varten Jumalan Poika omaksui inhimillisen luonnon?
 
Lunastaakseen ja pelastaakseen syntisen ihmissuvun.
 
268) Matt. 18:11; Luuk. 19:10. Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on.
 
137. Miksi Lunastajamme oli välttämättä oltava tosi ihminen?
 
Jotta Hän {2}pystyisi sekä täyttämään lain että {3}kärsimään ja kuolemaan kaikkien {1}ihmisten sijaisena.
 
269) Hepr. 2:14. Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen.
 
1. Ihmissuvun sijaisena Vapahtajamme on välttämättä oltava itsekin ihminen. Kaikesta, mitä sijainen tekee, hän saa ansion niiden hyväksi, joita hän edustaa.
 
2. Laki annettiin ihmissuvun täytettäväksi, mutta kun ihmiskunta ei siihen kyennyt (kysymys 90), Kristus täytti sen ihmissuvun puolesta, ja siksi Hänen täytyi olla itsekin ihminen (276: Jumalan Poika oli "vaimosta syntynyt", oli syntynyt ihmiseksi, jotta Hänet voitaisiin "tehdä lain alaiseksi", nimittäin Jumalan lain, joka Hänen oli määrä täyttää meidän puolestamme, jotka lain alaisina emme sitä pystyneet täyttämään). Koska Vapahtajan oli määrä toteuttaa ihmiselle määrätty työ ihmissuvun sijassa, oli välttämätöntä, että Hänen itsensäkin pitäisi olla ihminen.
 
3. Ihmisen piti kuolla syntiensä tähden (140); pelastaakseen ihmisen Kristus kärsii ihmisen kuoleman; koska Jumala ei voi kuolla, Vapahtajan täytyi olla ihminen (269: Hän myös tuli itse ihmiseksi, lihaksi ja vereksi, voidakseen kuolla ja kuolemansa kautta kukistaa jne.).
 
138. Miksi Hänen oli välttämättä oltava tosi Jumala?
 
Jotta Hän riittäisi lepyttämään Jumalan vihan ja voittamaan synnin, kuoleman ja perkeleen.
 
270) Ps. 49:8,9. Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta.
 
1. Syntinen ihminen ei pysty pitämään lakia omastakaan puolestaan, paljoa vähemmän toisen puolesta, eikä hän kärsimisellään ja kuolemallaan kykene sovittamaan omiakaan syntejään, paljoa vähemmän toisen syntejä (raamattuviite 270: Sielun lunastaminen maksaa niin paljon, ettei yksikään syntinen ihminen pysty maksamaan riittäviä lunnaita Jumalalle; näin ollen hänen on lakattava yrittämästäkään ja luovuttava kaikesta toivosta koskaan lunastaa veljeään).
 
2. Jos olisi olemassa täydellinen [pelkkä] ihminen, vaikkakaan sellaista ei ole (raamattuviite 145), niin hän pystyisi pitämään lain vain omasta puolestaan eikä toisen puolesta; jos hän yrittäisi kärsiä synnin rangaistuksen toisen puolesta, hän voisi tehdä sen vain yhden henkilön puolesta (havainnollistus: Yksi uusi dollarin seteli voi korvata vain yhden [esim. käytöstä poistettavan] vanhan setelin) ja hänen olisi kärsittävä ikuisesti. Mutta tälläkään hinnalla hän ei pystyisi saamaan tämän yhden henkilön lunastusta täydelliseksi, sillä hän ei [ollut alun perin] pitänyt lakia tämän puolesta eikä näin ollen pystyisi koskaan saamaan sovitusta täysin valmiiksi. Siksipä pyhimyskään ei pystyisi lunastamaan meitä.
 
Jumala lähetti Kristuksen, ja näin ollen Hän on Jumalalle kelpaava sijainen. Kristus oli Jumalana lain yläpuolella eikä Hänen tarvinnut pitää sitä omasta puolestaan; siksi Hän pystyi täyttämään sen muiden puolesta. Vailla mitään omaa syntiä, jonka tähden Hänen täytyisi kärsiä (raamattuviite 294), Hän oli sellaisessa asemassa, jossa oli mahdollista kärsiä kuolema toisten puolesta. Ja se tosiseikka, että Kristus on Jumalan Poika, antaa Hänen sijaiskuuliaisuudelleen, –elämälleen ja –kuolemalleen sellaisen äärettömän arvon, että se on riittävä pelastamaan kaikki syntiset, kaikkein viheliäisimmätkin. Se, mikä on vuotanut puolestamme, on nimenomaan Jumalan Pojan veri, ja juuri siksi tämä veri voi puhdistaa meidät kaikesta synnistä (267). (Havainnollistus: Yksi sadan dollarin seteli riittää korvaamaan sata yhden dollarin seteliä; samoin tämä yksi Jumalan Poika riittää korvaamaan kaikki ihmiset, ja se, mitä Hän teki, on riittävä lunastushinta heidän kaikkien puolestaan. Rautakimpale ja kultakimpale voivat painaa yhtä paljon, mutta silti kultakimpale on näistä arvokkaampi; samaten sen luontainen arvo, mitä Jumalan Poika kärsi ja teki, on paljon suurempi kuin sen arvo, mitä mikään luotu voisi tehdä tai kärsiä.) Ei [pelkkä] ihminen, vaan yksin Jumala voi sovittaa maailman Jumalan kanssa (381"). Kristushan on tosi Jumala, ja juuri siksi Hän on se aivan ainoa sijainen, jonka elämä ja kärsimys, joka kesti kaikkiaan noin kolmenkymmenenkolmen vuoden ajan, riittää hyvittämään sen ikuisen kärsimyksen, jonka ihmiskunta oli synneillään ansainnut.
 
KRISTUKSEN VIRKA.
139. Kuinka moninkertainen on se virka, jonka Kristus omaksui pelastukseksemme?
 
Kolminkertainen: profeetan, ylimmäisen papin ja kuninkaan.
 
140. Mitä kaikkea Kristuksen profeetalliseen virkaan kuuluu?
 
Tämä, että Hän sanoin ja teoin ilmoitti itsensä, ja evankeliumin saarnassa yhä ilmoittaa itsensä, Jumalan Poikana ja maailman Lunastajana.
 
271) 5. Moos. 18:15. Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.
 
272) Matt. 17:5. Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä.
 
273) Joh. 1:18. Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
 
274) Luuk. 10:16. Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt.
 
1. Profeetta on henkilö, joka puhuu toisen, nimittäin Jumalan, puolesta — siis henkilö, joka tekee Jumalan Sanan ja tahdon tunnetuksi ihmisille; hän on näin ollen Jumalan edustaja, virallinen lähettiläs (2.Kor. 5:20).
 
2. Raamattuviitteestä 271 opimme, että Israelin kansasta oli määrä nousta profeetta, jonka oli määrä olla samankaltainen kuin Mooses, joka oli suurin Vanhan testamentin profeetoista — niin, Hänen oli määrä olla suurempikin kuin Mooses, sillä Häntä ihmisten oli määrä kuulla sitten, kun Hän olisi tullut; Ap.t. 3:19–26:sta näemme, että Jeesus on tämä profeetta. Raamattuviite 272 opettaa meille, että Jeesus on Jumalan profeetta, sillä Jumalahan käskee meidän kuulla Häntä. Raamattuviitteestä 273 opimme, että kaiken, mitä ikinä tiedämmekin Jumalasta, meille on ilmoittanut Jumalan Poika, jota tästä syystä kutsutaankin "Sanaksi" (245). Kristus ei puhunut meille inspiroituna, kuten profeetat tekivät, vaan omakohtaisen asiantuntemuksensa perusteella (Joh. 3:32). Kaiken meille tulevan Jumalan ilmoituksen välittää Kristus, joka on lähettänyt Pyhän Hengen pyhien Jumalan ihmisten sydämeen [niin, että nämä ovat voineet kirjoittaa Raamatun] (2, 4 ja 184; Joh. 16:13,14). Näin ollen Kristus on [perimmältään] aivan ainoa profeetta, eikä ainoasta tosi Jumalasta ole mitään ilmoitusta paitsi Hänen kauttaan.
 
3. Kaiken ilmoituksen pääsisältö ja –sanoma on tämä, että Kristus Jeesus on Jumalan Poika ja maailman Lunastaja (165).
 
4. Vanhassa testamentissa Kristus toteutti profeetallista virkaansa profeettojen, Jumalan pyhien ihmisten kautta (2); maan päällä eläessään saarnaamalla itse ja tekemällä ihmeitä; sitten apostoliensa ja evankelistojensa kautta; nykyaikana evankeliumin saarnaamisen kautta (274; Mark. 16:15).
 
5. Kristuksen profeetallinen virka on tärkeä, koska tämän virkansa kautta Hän tekee meille tiettäväksi sen, mitä on meille hankkinut ylimmäispapillisessa virassaan.
 
141. Mitä kaikkea Kristuksen ylimmäispapilliseen virkaan kuuluu?
 
Se, että Hän meidän puolestamme täydellisesti täytti lain ja uhrasi itsensä meidän puolestamme ja yhä puhuu meidän puolestamme taivaalliselle Isälleen.
 
275) Hepr. 7:26,27. Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.
 
276) Gal. 4:4,5. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi tehdyn, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. [käännös osittain Biblian mukaan]
 
277) 1.Piet. 2:24. Kristus "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut."
 
278) 1.Joh. 2:1,2. Jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
 
1. Pappi pyrkii uhraamisen ja esirukouksen kautta sovittamaan ihmiset Jumalan kanssa; hän on tekemisissä Jumalan kanssa ihmisten puolesta ja edustaa heitä Jumalan edessä (Hepr. 5:1; 3.Moos. 16. luku).
 
2. Kristus on todellinen ja ainoa ylimmäinen pappimme, jonka pelkkiä varjoja ja tyyppejä [ennakkokuvia] kaikki Vanhan testamentin papit olivat; huomaa ero Hänen ja heidän välillään raamattuviitteissä 275 ja 537.
 
3. Kristus ei ollut ainoastaan ylimmäinen pappi, vaan Hän oli myös uhri (275 ja 299). Vanhan testamentin uhreilla, jotka olivat Kristuksen varjoja, oli arvoa ja voimaa vain siitä syystä, että ne ennustivat Hänen uhriaan Golgatalla (havainnollistus: kun Yhdysvaltain seteliraha oli sidottu kultakantaan, 20 dollarin setelillä oli arvoa vain siksi, että valtion kassaholvissa sitä vastasi tasan 20 dollarin arvoinen määrä puhdasta kultaa). --
 
4. Ylimmäisenä pappinamme Kristus täytti Jumalan lain puolestamme (276 ja 164), ja tätä sanotaan Hänen toimivaksi (aktiiviseksi) kuuliaisuudekseen. Hän uhrasi itsensä meidän puolestamme kärsimällä meidän rangaistuksemme ja kuolemamme (275, 277, 287, 294, 295 ja 299), ja tämä on Hänen alistuva (passiivinen) kuuliaisuutensa. Puolustajanamme Hän puhuu Jumalalle, vetoaa Jumalaan ja esirukoilee Jumalaa meidän kristittyjen puolesta (278; Room. 8:34; Hepr. 7:25; Luuk. 22:32; Joh. 17:9) ja maailman puolesta (Luuk. 13:6–9). Ei kukaan pyhimys, ei Neitsyt Mariakaan, vaan Kristus on meidän ainoa Puolustajamme ja välimiehemme (256); näin on ensinnäkin siksi, että Hän on itse vanhurskas eikä joudu vastaamaan ainoastakaan itse tehdystä synnistä, ja toiseksi siksi, että Hän on meidän syntiemme sovitus ja myös koko maailman syntien (278).
 
— Tämä virka on keskeisen tärkeä, sillä ylimmäisenä pappinamme Kristus todella hankki ja takasi meille armon ja syntien anteeksiantamuksen (377").
 
142. Mitä kaikkea Kristuksen kuninkaalliseen virkaan kuuluu?
 
Se, että {1}Hän hallitsee väkevästi kaikkia luotuja ja {2}erityisesti hallitsee ja suojelee kirkkoaan ja {3}lopulta johtaa sen kunniaan.
 
279) Matt. 28:18. Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Matt. 11:27.(Voiman valtakunta.)
 
280) Joh. 18:37. Niin Pilatus sanoi hänelle: "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Jeesus vastasi: "Sinäpä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni."
 
281) Matt. 21:5. Sanokaa tytär Siionille: "Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla."(Armon valtakunta.)
 
282) 2.Tim. 4:18. Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.(Kirkkauden valtakunta.)
 
Kuninkaalla on valta ja laillinen oikeus hallita jotain valtiota.
 
— Se, että Kristuksen oli määrä olla kuningas, oli ennustettu (2.Sam. 7:12). Häntä myös sanotaan kuninkaaksi (281), ja Hän kutsuu itseään kuninkaaksi (raamattuviite 280).
 
— Hän ei ole maallinen kuningas (Joh. 18:36).
 
Kristus on:
 
1. luomakunnan — ihmiskunnan, enkelien ja riivaajien — kaikkivaltias kuningas (raamattuviitteet 279 ja 302). Tätä valtakuntaa Hän hallitsee itsevaltaisella ja kaikkivaltiaalla voimalla, niinpä sitä kutsutaankin voiman valtakunnaksi;
 
2. Kirkkonsa kuningas. Totuuden todistuksen (280), armon evankeliumin, kautta Hän voittaa seuraajia, jotka uskovat Häneen, ja rakentaa näin omaa kirkkoaan; saman evankeliuminsa kautta Hän hallitsee kirkkoaan. Kristittyjä ei ole orjuutettu lain alle (Room. 6:14), vaan Jumalan armo, jota he nauttivat uskon kautta, on heidän elämässään liikkeellepanevana voimana. Kaikki, jotka todella uskovat evankeliumin, ovat tämän valtakunnan kansalaisia (358"). Tytär Siion (281) on se oikea kirkko, jonka kuningas Kristus on. Hän hallitsee voiman valtakuntaa armon valtakuntansa tarpeiden mukaisesti ja sen hyväksi (kysymys 165165). Armon valtakunta päättyy viimeisenä päivänä;
 
3. kunnian kuningas. Kirkkauden valtakunta ei ole maan päällä, vaan taivaassa, missä Kristuksella itsellään on oleva kaikki kirkkaus ja kunnia (282 ja 400") ja missä myös kaikki oikeat uskovat kristityt, kuoleman [tai Kristuksen paluun, paruusian: katso kysymys 202, 6. toteamus] kautta armon valtakunnasta taivaan valtakuntaan siirtyneinä, tulevat kirkastetuiksi (401"). Tämä valtakunta jatkuu iankaikkisesti.
 
KRISTUKSEN TILAT.
ALENNUKSEN TILA.
143. Mitkä kaksi tilaa erotamme Kristuksen hoitaessa tätä virkaansa?
 
Alennuksen tilan ja korotuksen tilan.
 
144. Mitä kaikkea kuului Kristuksen alennuksen tilaan?
 
Se, että Kristus, inhimillisen luontonsa puolesta, ei aina eikä täysin käyttänyt sitä jumalallista majesteettisuutta, josta Hänen inhimillinen luontonsa oli tehty osalliseksi.
 
283) Fil. 2:5–8. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
 
Raamatunkertomuksia:
 
Joh. 2:11. Joh. 11:40. Joh. 18: 6. Salatun kirkkauden säteitä.
 
Se, että Jumalan Pojasta tehtiin ihminen, ei sinänsä merkinnyt Kristuksen alentumista: inkarnaatio ei ole sama asia kuin alennus. Kysymys ei ollut siitäkään, että Hänen inhimillinen luontonsa olisi luopunut kaikista jumalallisista ominaisuuksista, jotka se oli saanut jumalalliselta luonnolta, sillä ne ihmeet, jotka Kristus teki omassa nimessään ja omalla voimallaan, osoittavat, että myös Hänen inhimillinen luontonsa, jopa alennuksen tilassa ollessaankin, omisti jumalallisen majesteettisuuden (Joh. 1:14; 2:11).
 
Sen sijaan Kristuksen alennuksessa on kysymys siitä, että Hänen inhimillinen luontonsa ei täysin eikä kaiken aikaa julkisesti käyttänyt omistamiaan jumalallisia ominaisuuksia. Hänen jumalallinen luontonsa, joka on muuttumaton, ei hetkeksikään lakannut täysin käyttämästä jumalallista voimaansa ja majesteettisuuttaan; silloinkin, kun Hän makasi seimessä ja kun Hän riippui ristillä, Hän ylläpiti ja hallitsi kaikkea (221; Joh. 5:17). Kuitenkin Kristuksella oli inhimillisenkin luontonsa puolesta "Jumalan muoto", Hän oli "Jumalan kaltainen" (283; katso Ominaisuuksien yhteisyys, kysymys 135), mutta silti "Hän ei katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen", mikä tarkoittaa, että Hän ei seurannut voitokkaiden kenraalien tapaa esitellä sotasaalista triumfikulkueessa kansan silmien edessä, ei siis pitänyt julkisesti ja jatkuvasti esillä (304) sitä, että Hän inhimillisessä luonnossaankin omisti jumalallisen majesteettisuuden. Ihmiset ovat ylpeitä ja haluavat esitellä sitä, mitä ovat; mutta Kristus osoitti nöyrää mieltä siinä, että Hän ei ottanut asiakseen osoittaa ihmisille kaiken aikaa, että Hän oli "Jumalan kaltainen", vaan vain tilanteen niin vaatiessa Hän teki ihmeitä, väläyttäen näin esiin salatun kirkkauden säteitä (Joh. 2:11). Jos Hän olisi maanpäällisen elämänsä aikana täysin ja kaiken aikaa käyttänyt jumalallista majesteettisuuttaan myös inhimillisessä luonnossaan, Hänen vihollisensa eivät olisi pystyneet vangitsemaan eivätkä tappamaan Häntä (Joh. 18:6) eikä Hän olisi voinut kuolla meidän lunastukseksemme. Mutta vaikkakin Hänellä tosiasiassa oli "Jumalan muoto", Hän "otti" päällensä, omaksui ja ilmaisi "orjan muodon", kätkien jumalallisen majesteettisuutensa, kuten kuningas voi kätkeä kuninkaalliset vaatteensa kerjäläisen kaavun alle. Hän oli väkevä Jättiläinen, joka ei käyttänyt voimaansa, vaan antoi heikkojen lasten surmata Hänet. Kaiken tämän Hän teki kuuliaisena Jumalalle, jotta Hän voisi kärsiä ja kuolla meidän syntiemme tähden.
 
— "Olkoon teillä se mieli": kristittyjen on määrä seurata Kristuksen nöyryyden esimerkkiä.
 
145. Millä sanoilla Toinen uskonkappale kuvaa alennuksen tilaa?
 
Näillä sanoilla: "sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin."
 
Näitä tapahtumia voidaan sanoa alennuksen vaiheiksi; niitä ei kuitenkaan pidä sanoa alennuksen asteiksi, sillä alennuksen asteista puhuminen tarkoittaisi alennuksen syvyyden vaihtelua, mutta tällaista vaihtelua ei ollut, vaan ensimmäisestä viimeiseen vaiheeseen asti alennus oli yhtäläinen.
 
146. Mitä Kirjoitukset opettavat Kristuksen sikiämisestä?
 
Sen, että Kristus Pyhän Hengen ihmeellisen toiminnan kautta sikisi tosi ihmiseksi Neitsyt Mariasta.
 
284) Luuk. 1:35. Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
 
Kristus oli joka suhteessa muiden ihmislasten kaltainen (Hepr. 2:14–17), paitsi että Hän ei ollut inhimillisen isän siittämä, vaan Hän on "Jumalan Poika", ja että Hän sikisi synnittä, oli "pyhä". Hänen — ja ainoastaan Hänen — sikiämisensä oli saastaton.
 
147. Mitä Kirjoitukset opettavat Kristuksen syntymästä?
 
Sen, että Kristus syntyi Neitsyt Mariasta tosi ihmisenä ja suuressa köyhyydessä.
 
285) Jes. 9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu.
 
Luuk. 2:1–14. Jouluevankeliumi.
 
Matt. 8:20. Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi. (Kristuksen köyhyys.)
 
148. Mitä Kirjoitukset todistavat Kristuksen kärsimisestä ja kuolemasta?
 
Sen, että Pontius Pilatuksen aikana Hän kärsi sanoinkuvaamattomat ruumiin ja sielun kidutukset ja kuoli kirotussa ristinpuussa.(Kertomus Kristuksen kärsimisestä ja kuolemasta.)
 
149. Mitä Kirjoitukset sanovat Kristuksen hautaamisesta?
 
Sen, että Hänen pyhä ruumiinsa asetettiin hautakammioon ja pysyi siellä kolmanteen päivään asti näkemättä turmelusta eli mätänemättä.
 
286) Ps. 16:10. Et salli sinun pyhäs näkevän turmelusta. [käännös Biblian mukaan]
 
150. Mitä tarkoitusta varten Kristus tällä tavoin nöyryytti itsensä?
 
Lunastaakseen minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen.
 
Lunastaa-sana merkitsee sitä, että joku vapauttaa jonkun toisen maksamalla tästä lunastusmaksun.
 
Kadotetun: synnin kautta me olimme joutuneet eroon Jumalasta ja harhautuneet kauas Hänen luotaan emmekä pystyneet löytämään tietä takaisin Hänen yhteyteensä.
 
Tuomitun: synnin tähden olimme Jumalan kirouksen alaisia (139) ja iankaikkisen kuoleman ansainneita (140).
 
151. Mistä Kristus lunasti sinut?
 
Kaikista synneistä, kuolemasta ja paholaisen vallasta.
 
152. Missä merkityksessä Kristus lunasti sinut kaikista synneistä?
 
Hän vapautti minut synnin {2}syyllisyydestä, {3}rangaistuksesta ja {4}hallintavallasta.
 
287) Gal. 3:13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme — sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu."
 
288) 1.Piet. 1:18,19. Tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan.
 
1. Kristusta ei tehty syntiseksi meidän puolestamme, Hän ei tehnyt syntiä meidän puolestamme, eikä Hän näin ollen vapauttanut meitä synnin tekemisestä, sillä sitä tosiasiaa, että juuri me teimme syntiä, ei voi kumota.
 
2. Me olemme itse vastuussa jokaisesta tekemästämme synnistä, ja synnin kautta meistä on tullut syyllisiä Jumalan edessä. Tämä syyllisyys kuitenkin asetettiin ja sälytettiin Kristuksen päälle ja luettiin Hänen syykseen, Hänet Jumala "meidän tähtemme teki synniksi" (294). Me teimme kielletyn teon, mutta Kristus otti kantaakseen kaiken vastuun, syytöksen ja syyllisyyden tästä teosta. Näin ollen me olemme nyt syyttömiä ja viattomia eli vanhurskaita Jumalan edessä (294).
 
3. Kantaessaan syyllisyytemme Kristus otti kantaakseen myös rangaistuksemme: Hänet kirottiin meidän puolestamme (287) ja Hän kärsi meidän rangaistuksemme (295; kärsimyskertomus). Näin ollen me olemme nyt vapaita synnin kirouksesta ja rangaistuksesta ja meillä on rauha Jumalan kanssa.
 
4. Ihminen on luonnostaan synnin palvelija ja orja (Room. 7:14). Kuitenkin ne, jotka uskovat Kristukseen, ovat pyhitetyt tämän uskon kautta, eikä heidän tarvitse, ei pitäisi, eivätkä he tahdokaan olla kuuliaisia synnille (Room. 6:12–14). Juuri tämä usko Kristukseen vapauttaa meidät synnin hallintavallasta. Sellaista uskoa ei meillä voisi olla, ellei Kristus olisi lunastanut meitä synnin syyllisyydestä ja rangaistuksesta. Mutta kun hän on tämän tehnyt, hän on lunastanut meidät myös synnin hallintavallasta ja hirmuvallasta, tästä "turhasta vaelluksesta", arvottomasta elämäntavasta, synnin hallitsemasta elämästä. Siinä määrin kuin annamme periksi vanhan Aadamin himoille, olemme edelleen myydyt synnin alaisuuteen (Room. 7:14), mutta siinä määrin kuin Jumalan armo eli uskon voima Kristuksessa hallitsee meitä, olemme vapaat synnin hallintavallasta.
 
153. Missä merkityksessä Kristus on vapauttanut sinut kuolemasta?
 
Minun ei tarvitse pelätä ajallista kuolemaa, sillä iankaikkisella kuolemalla ei enää ole mitään valtaa minuun.
 
289) Hepr. 2:14,15. Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
 
290) 2.Tim. 1:10. Kristus kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden.
 
1. Kuolema on eroon joutumista: hengellisessä kuolemassa sielu joutuu eroon Jumalasta, ajallisessa kuolemassa sielu ja ruumis joutuvat eroon toisistaan, ja iankaikkisessa kuolemassa sielu ja ruumis joutuvat iankaikkisesti eroon Jumalasta.
 
2. Se on hengellinen kuolema, että ihmiseltä puuttuu tosi pelko, rakkaus ja luottamus Jumalaa kohtaan. Ellei Kristus olisi lunastanut meitä synnistä, emme voisi koskaan uskoa Häneen syntiemme anteeksiantamiseksi, emme voisi todella pelätä emmekä rakastaa Jumalaa emmekä luottaa Jumalaan, vaan meidän täytyisi näin ollen jäädä epäuskoon eli hengelliseen kuolemaan. Tällä tavoin Kristuksen lunastustyö tekee meille mahdolliseksi uskoa Jumalaan ja saada siten takaisin hengellinen elämä.
 
3. Myös uskovat kristityt kuolevat ja kokevat ajallisen kuoleman kauheuden — ihminenhän luotiin elämään eikä kuolemaan —, mutta heille ajallinen kuolema ei ole asia, jota tarvitsisi pelätä: heidät on päästetty kuoleman pelosta (raamattuviite 289); kuolema on heille vain pimeä käytävä, joka johtaa heidät Jumalan ihaniin taivaallisiin asuinsijoihin (raamattuviitteet 395 ja 396). Tietäessään, että taivas odottaa heitä tuonpuoleisessa, tosi kristityt eivät kauhistu ajatusta kuolemasta, sillä kuolema on menettänyt otansa ja helvetti voittonsa (1.Kor. 15:55–57); pikemminkin heillä on harras halu päästä eriämään tästä elämästä (Fil. 1:23).
 
4. Siksi, että kristityt on uskon kautta saatettu sovintoon Jumalan kanssa, iankaikkisella kuolemalla ei ole yhtään minkäänlaista valtaa heihin (290), vaan he saavat periä iankaikkisen elämän (165).
 
154. Missä merkityksessä Kristus lunasti sinut paholaisen vallasta?
 
Hän voitti paholaisen, niin että tämä ei voi enää syyttää minua ja että voin nyt voittoisasti vastustaa sen kiusauksia.
 
291) 1.Moos. 3:15. Minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenes ja hänen siemenensä välille; sen pitää rikki polkeman sinun pääs, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän. [käännös vanhan Biblian mukaan]
 
292) 1.Joh. 3:8. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
 
Hepr. 2:14,15. Katso kysymys 153.
 
1. Sen tähden, että teimme syntiä, paholaisella oli valta syyttää meitä (Ilm. 12:10) ja kiusata meitä tekemään lisää syntiä (212; 1.Tess. 3:5).
 
2. Kristus voitti paholaisen (291, 292 ja 289) vastustamalla menestyksekkäästi tämän kiusausta (Matt. 4:3–11) ja maksamalla meidän puolestamme meidän syyllisyytemme rangaistuksen (kysymys 156).
 
3. Näin ollen paholainen ei nyt enää voi syyttää meitä (380), ja me voimme menestyksekkäästi vastustaa hänen kiusauksiaan (212).
 
155. Millä Kristus lunasti sinut?
 
{1}Ei kullalla eikä hopealla, {2}vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan.
 
1.Piet. 1:18,19. Katso kysymys 152.
 
293) 1.Joh. 1:7. Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
 
1. Kaikki tämän maailman aarteet eivät riitä maksamaan yhdenkään synnin rangaistusta eivätkä lunastamaan yhtäkään sielua (raamattuviitteet 270 ja 288). Tässä suhteessa rikkaalla ei ole etua köyhään verrattuna: hänen miljoonansa eivät osta hänelle taivaspaikkaa.
 
2. Kristuksen veri on pyhää, sillä se on synnitöntä. Se on kallista, sillä se on Jumalan Pojan veri. Kristuksen kärsimisen ja kuoleman pelastava voima ei ole perimmältään Hänen kärsimyksensä pituudessa eikä suuruudessa, vaikka se toden totta olikin äärimmäisen suuri, vaan siinä, että se mies, joka kärsi ja kuoli meidän sijastamme, oli nimenomaan Jumalan Poika.
 
156. Miten tämä tuottaa sinulle lunastuksen?
 
Kristus maksoi sillä tavoin hyvityksen minun puolestani ja kärsi minun syyllisyyteni rangaistuksen.
 
294) 2.Kor. 5:21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
 
295) Jes. 53:4,5. Totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
 
1. Me olimme laiminlyöneet sen, mitä Jumala vaatii meiltä laissaan, joten Jumalan ankara viha oli noussut meitä vastaan. Toimivalla (aktiivisella) kuuliaisuudellaan Kristus teki puolestamme sen, mitä meidän oli määrä tehdä, ja sillä tavoin Hän maksoi hyvityksen Jumalan pyhyyden vaatimuksille, jotka vaativat meiltä täydellistä kuuliaisuutta.
 
2. Se, joka on yrittänyt kiertää verojaan, ei joudu maksamaan pelkästään veroja, vaan hänen on lisäksi kärsittävä rangaistus. Samoin ei riitä, että Kristus suorittaa velvollisuutemme vain lain täyttämisen osalta, vaan lisäksi on myös rangaistus kärsittävänä. Olimmehan synninteollamme nostattaneet Jumalan oikeutetun (vanhurskaan) vihan ja ansainneet rangaistuksen. Alistuvassa (passiivisessa) kuuliaisuudessaan Kristus kärsi syyllisyytemme rangaistuksen ja täytti sillä tavoin Jumalan oikeuden vaatimukset (295: "Hänen haavainsa kautta me olemme para[nne]tut"; 294: Siitä syystä, että Kristus tehtiin synniksi meidän puolestamme ja kärsi synnin rangaistuksen, kirouksen, me olemme nyt vanhurskaita [syyttömän asemassa] Jumalan edessä).
 
157. Kenen omaksi sinä olet tämän lunastuksen kautta tullut?
 
Kristus on lunastanut minut, ostanut ja voittanut minut, niin että minä olen nyt Hänen omansa, ja Hän on minun Herrani.
 
296) Ilm. 5:9. Sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset.
 
297) Jes. 53:11. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
 
Aina, kun lunastamme, ostamme tai voitamme mitä hyvänsä, siitä tulee meidän omaamme; Kristus lunasti, osti ja voitti meidät, joten näin ollen me olemme Hänen omiaan ja Hän on meidän Herramme.
 
Kristus on lunastanut meidät "Jumalalle" verellään (raamattuviite 296): Hän on ostanut meidät Jumalalle, joten me kuulumme nyt Jumalalle.
 
Raamattuviite 297: "vaiva" on tuskallista työtä ja raadantaa. Jos ei näe mitään palkkaa vaivastaan, ei näe tuloksia työstään; mutta Kristus saa "sielunsa vaivan tähden… nähdä sen": Hän saa nähdä lunastustyönsä tuloksen, sen menestyksen; ja Hän tulee "ravituksi": tyydytetyksi menestyksestään. Näin ollen Kristuksen työ ei jäänyt turhaksi, vaan Hän todella sai lunastuksemme päätökseen.
 
Se, minkä joku saavuttaa vaivallaan, on hänen omaansa; vaivallaan Kristus ansaitsi ja voitti meidät — me olemme Hänen omansa.
 
"Tuntemuksensa kautta Hän vanhurskauttaa monet"; toisin sanoen: sen kautta, että ihmiset tuntevat Hänet, nimittäin uskon kautta Häneen, heidät vanhurskautetaan (julistetaan ja asetetaan syyttömän asemaan Jumalan edessä).
 
158. Lunastiko, ostiko ja voittiko Kristus omakseen ainoastaan sinut?
 
Ei, vaan {1}sekä minut {2}että koko kadotetun ja tuomitun ihmiskunnan.
 
298) Matt. 18:11. Luuk.19:10. Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on.
 
299) Joh. 1:29. Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
 
300) 1.Joh. 2:2. Hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
 
301) 2.Piet. 2:1. Valheenopettajat kieltävät Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
 
1. Meidän on painotettava "minut"-sanaa, sillä saadakseen osakseen tämän lunastuksen hyödyn itse kunkin on sovitettava itseensä henkilökohtaisesti se, mitä Kristus on tehnyt hänen puolestaan. Minun on uskottava, että minut on lunastettu, ja sinun on vastaavasti uskottava, että sinut on lunastettu.
 
2. Kalvinismi opettaa, että Kristus lunasti ainoastaan valitut, mutta raamattuviitteet 298, 299 ja 300 opettavat, että Hän lunasti ja pelasti kaikki ihmiset, ja raamattuviite 301 osoittaa, että Hän osti myös ne, jotka lopulta joutuvat kadotukseen. Kukaan ihminen ei joudu kadotukseen siitä syystä, ettei häntä olisi lunastettu, vaan siksi, että hän ei hyväksy sitä lunastusta, jonka Kristus on hankkinut hänellekin.
 
KOROTUKSEN TILA.
159. Mitä kaikkea kuuluu Kristuksen korotuksen tilaan?
 
Se, että Kristus, inhimillisen luontonsa puolesta, täysin ja lakkaamatta käyttää sitä jumalallista majesteettisuutta, josta Hänen inhimillinen luontonsa on tehty osalliseksi.
 
302) Fil. 2:9–11. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
 
Se, että inhimillinen luonto omaksuttiin Jumalan Pojan persoonaan, ei sinänsä merkinnyt Kristuksen korotusta: korotus ei ole sama asia kuin persoonallinen yhtymys (unio personalis); vaan kysymys on siitä, että Kristus, joka maallisen elämänsä ajan esiintyi orjan muodossa, nyt näyttää Jumalan muodon myös inhimillisessä luonnossaan, ja Hänet siitä syystä tunnistetaan siksi Herraksi, jonka edessä kaikkien on notkistettava polvensa (raamattuviite 302).
 
160. Millä sanoilla Toinen uskonkohta kuvaa tätä tilaa?
 
Näillä sanoilla: "Jeesus Kristus astui alas tuonelaan [helvettiin], nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita."
 
161. Mitä Kirjoitukset opettavat Kristuksen astumisesta alas helvettiin?
 
Sen, että Kristus, sitten kun Hänet oli tehty eläväksi haudassaan, näyttäytyi helvetissä sen valloittajana ja sai riemuvoiton kaikista helvetillisistä vihollisistaan.
 
303) 1.Piet. 3:18,19. Kristus… kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille.
 
304) Kol. 2:15. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
 
Kristus laskeutui alas helvettiin sen jälkeen, kun Hänet oli tehty eläväksi (303), ja ennen kuin Hän ylösnousi pääsiäisaamuna. Näiden kahden tapahtuman välissä, kenties vain lyhyen hetken ajaksi, jo kirkastettu Kristus ilmestyi alisessa maailmassa.
 
— Ei ainoastaan jumalallinen vaan myös inhimillinen luonto astui alas, sillä juuri tämä luonto oli elävöitetty eli tehty eläväksi sitä tarkoitusta varten, että sekin osallistuisi Kristuksen astumiseen alas helvettiin.
 
"Kristus kuoletettiin lihassa." "Liha"-sana ei merkitse inhimillistä luontoa — vaikka onkin totta, ettei Kristus kuollut jumalallisen vaan inhimillisen luontonsa puolesta — vaan tässä se tarkoittaa, samoin kuin Hepr. 5:7:n sanonta: "lihansa päivinä", sitä olemassaolemisen muotoa ja tapaa, joka on ominainen tälle lihassa elettävälle maalliselle elämälle. Tässä merkityksessä Kristus oli lihassa sikiämisestään hautaamiseensa saakka. Mitä tulee tähän maalliseen, lihalliseen elämään, jota mekin yhä tällä hetkellä elämme, Kristus kuoletettiin; Hän on kuollut tällaiselle elämälle, eikä Hänellä enää ole sen kanssa mitään tekemistä.
 
"Tehtiin eläväksi hengessä" — tässä ei ole kysymys Pyhästä Hengestä eikä Kristuksen jumalallisesta luonnostakaan. On kylläkin totta, että jumalallinen luonto oli inhimillisen luonnon eläväksi tekemisen edellytyksenä. Tässä "henki"-sana kuitenkin merkitsee sitä olemassaolemisen muotoa ja tapaa, joka on ominainen kuolleista herätetyille pyhille taivaassa, heille, joilla on oleva "hengellinen ruumis" (1.Kor. 15:44,45), jonka elämää ei voi kuvata tämän maallisen elämän käsitteillä ja jota eivät hallitse samat fysiikan lait, jotka hallitsevat meidän elämäämme lihassa. Kun Kristus tehtiin eläväksi, Hän ei, toisin kuin Nainin lesken poika, palannut tähän maalliseen elämään "lihassa", niin että Hän olisi taaskin elänyt samalla tavoin kuin oli elänyt noin 33 vuoden ajan, vaan Hän kävi sisään "uuteen, hengelliseen elämään". Me elämme nykyistä elämäämme lihassa, ja ruumiimme kylvetään kuollessamme, nimittäin luonnollinen ruumis; mutta tämä sama ruumis nousee hengellisenä ruumiina ja elää hengellistä elämää ylösnousemisemme jälkeen. Eläväksi tekemisensä kautta Kristus on käynyt sisään tähän hengelliseen elämään. Tässä hengellisessä olomuodossa Kristus astui alas helvettiin, kadotettujen olinpaikkaan.
 
Kristus ei laskeutunut helvettiin kärsiäkseen syntiemme tähden — Hänhän kärsi helvetin tuskat joutuessaan Jumalan hylkäämäksi ristillä, ja sovitus oli loppuun suoritettu, kun Hän huusi: "Se on täytetty."
 
Hänen tarkoituksenaan ei myöskään ollut vapauttaa patriarkkojen (vanhan liiton pyhien) sieluja "isien helmasta" (limbus patrum), niin kuin roomalaiskatolisen kirkon virallisen teologian edustajat opettavat; eikä Hän saarnannut armon evankeliumia kadotukseen tuomituille, vaan sen sijaan Hän saarnasi ja julisti tuomion.
 
Niiden ihmisten henget (sielut), jotka lihansa päivinä maan päällä olivat olleet tottelemattomia Hänen evankeliuminsa kutsulle ja olivat halveksineet Häntä epäuskossa, katsoivat Häntä nyt voittajana; ja langenneet henget, riivaajat, jotka Kristuksen kuollessa olivat riemuinneet, näkivät nyt, että loppujen lopuksi Hän oli valloittaja. Ei ollut ehdottoman välttämätöntä, että tämä saarna toimitettiin suusanallisesti, sillä jo pelkkä Kristuksen näyttäytyminen elävänä helvetissä oli väkevä saarna, joka vakuutti helvetin henkiolennot Hänen voitostaan ja niiden omasta tappiosta ja kadotuksesta. Kristuksen astuminen alas helvettiin osoitti avoimesti, että Hän oli "riisunut aseet hallituksilta" jne. (raamattuviite 304): oli riistänyt niiltä niiden vallan ja voiman, saaden riemuvoiton niistä niiden valloittajana.
 
162. Mitä Kirjoitukset opettavat Kristuksen ylösnousemuksesta?
 
Sen, että Kristus kolmantena päivänä tuli voittoisasti ja kirkastetussa ruumiissa ulos haudasta ja näyttäytyi elävänä opetuslapsilleen.
 
Pääsiäisevankeliumi.
 
Monet kieltävät Kristuksen ylösnousemuksen tosiasian. Yli 1900 vuotta itse tapahtuman jälkeen on ihmisiä, jotka yrittävät todistaa, että Kristus ei noussut ylös. Mutta ne miehet, jotka alun perin olivat itse hyvin hitaita uskomaan, että Kristus oli noussut ylös (Luuk. 24:25; Joh. 20:25), mutta jotka näkivät Hänet, Häntä käsin koskettivat, söivät Hänen kanssaan Hänen ylösnousemisensa jälkeen ja olivat näin kaikin kuviteltavissa olevin tavoin vakuuttuneet siitä, että Hän oli todellakin ylösnoussut (Ap.t. 1:3; 2:32; 1.Joh. 1:1–3), todistavat Hänen ylösnousemuksensa. Tämä todistus ei ollut valhetta, sillä he olivat valmiit kärsimään vainon ja kuoleman sen tähden (Ap.t. 5:41; 7:56; 2.Kor. 11:23–27). Sitä paitsi juutalaiset, joille asialla oli suunnatonta merkitystä, yrittivät ehkäistä ylösnousemuksen (Matt. 27:62–66) ja, mikäli olisivat siihen pystyneet, olisivat varmasti todistaneet, ettei Kristus koskaan noussut kuolleista. Millään historian tosiasialla ei ole kumoamattomampaa todistusaineistoa kuin Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksella. Lue Matt. 28. luku; Mark. 16. luku; Luuk. 24. luku; Joh. 20. luku; 1.Kor. 15:4–9.
 
163. Miksi Kristuksen ylösnousemus on meille niin suuri lohtu?
 
Siitä syystä, että se on ratkaiseva todiste siitä,
 
1. että Kristus on Jumalan Poika ja että Hänen oppinsa on totuus;
 
2. että Isä Jumala hyväksyi Poikansa uhrin maailman syntien sovitukseksi; ja
 
3. että kaikki uskovat kristityt nousevat kuolleista iankaikkiseen elämään.
 
305) Room. 1:4. Jeesus Kristus on väkevästi ilmoitettu Jumalan Pojaksi pyhityksen hengen jälkeen, että hän on noussut ylös kuolleista. [käännös Biblian mukaan]
 
306) Joh. 2:19. Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä.
 
307) 1.Kor. 15:17. Jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
 
308) Room. 4:25. Herra Jeesus on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.
 
309) Joh. 14:19. Koska minä elän, niin tekin saatte elää.
 
310) Joh. 11:25,26. Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.
 
1. Kristus itse viittasi ylösnousemukseensa lopullisena todisteena jumalallisesta tehtävästään (Matt. 12: 38–40; raamattuviite 306). Hän todella nousi kuolleista; siispä Jumala oli lähettänyt Hänet.
 
— Raamattuviitteessä 305 Paavali tekee meille tiettäväksi, että Kristus, joka oli lihan (inhimillisen luonnon) puolesta Daavidin siementä, oli jumalallisen luontonsa ("pyhityksen hengen") puolesta väkevästi osoitettu tai asetettu "Jumalan Pojaksi voimassa" ylösnousemisen kautta kuolleista. Kristus on aina ollut Jumalan Poika, myös lihansa päivinä, mutta erityisesti Hänen ylösnousemisensa erotti Hänet muista ja asetti Hänet Jumalan Pojaksi voimassa: voimalliseksi, kaikkivaltiaaksi ja majesteettiseksi Jumalan Pojaksi.
 
— Raamattuviitteestä 308 ja Ap.t. 2:32:sta opimme, että Jumala herätti Kristuksen kuolleista; sitä Jumala ei olisi missään tapauksessa tehnyt, ellei Kristus olisi todella ollut se, mikä Hän julisti olevansa, nimittäin Jumalan Poika. Kristus näet oli joko Jumalan Poika tai halpamainen huijari, joka teeskenteli olevansa Jumalan Poika, eikä tässä viimemainitussa tapauksessa Jumala varmasti olisi sallinut Hänen nousta kuolleista: sehän olisi merkinnyt avunantoa petokseen; mutta Jumala herätti kuin herättikin Kristuksen kuolleista, ja sillä tavoin julisti Kristuksen Pojakseen ja tämän opettamien oppien olevan jumalallisia totuuksia.
 
— Raamattuviitteessä 306 Kristus puhuu oman ruumiinsa temppelistä (ks. Joh. 2:21,22), jonka Hän nostaisi kuolleista. Näin ollen Kristus herätti itsensä ylös kuolleista. Hänen, joka pystyy herättämään itsensä kuolleista, täytyy olla enemmän kuin pelkkä ihminen: Hänen täytyy olla Jumala.
 
2. Havainnollistus: Kuninkaan poika tarjoutuu vapaaehtoisesti kärsimään kapinallisen kaupungin rangaistuksen; nyt se tosiseikka, että jonkin ajan kuluttua kuningas käskee päästämään poikansa vapaaksi, todistaa, että tämä on täysin maksanut tämän velan isänsä tyydytykseksi ja että näin ollen kaupungin asukkaat ovat vapaat syyllisyydestä ja rangaistuksesta. Tällä tavoin Jumalan Pojasta tuli syntisten sijainen, joka kantoi heidän syyllisyytensä ja kärsi heidän rangaistuksensa; Hänen ylösnousemuksensa — Hänen vapauttamisensa kuoleman vankilasta — todistaa, että Hän on maksanut meidän syntivelkamme, että me olemme vapaat. Koska Kristus herätettiin kuolleista, me emme enää ole synneissämme (raamattuviite 307).
 
Kristuksen ylösnousemus ei tee meistä vanhurskaita, se ei sovita meidän syntejämme, tämänhän Kristus toteutti "olemalla alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden", siis kärsimisellään ja kuolemallaan; mutta Hänen ylösnousemuksensa todistaa meille, että ristinsovituksellaan Hän todella sai lunastuksemme päätökseen, se osoittaa, että me olemme Jumalan edessä vanhurskaita ja syyttömiksi julistettuja (308).
 
Kristus kantoi koko maailman synnit (299) ja kärsi kuoleman kaikkien ihmisten puolesta (324); jos siis Jumala herätti Kristuksen kuolleista, Hänen uhrinsa on täytynyt olla riittävä lunastus kaikkien aikojen kaikkien ihmisten kaikista synneistä (299). Näin ollen Kristuksen ylösnousemus on ratkaiseva todistus siitä, että Jumalan silmissä syntivelka on kokonaisuudessaan maksettu, että kaikki synnit ovat anteeksiannetut, että kaikki ihmiset ovat vanhurskaita ja syyttömiksi julistettuja Hänen edessään (381). Tämä yleinen vanhurskautus on julistettu evankeliumissa, uskon kautta se on käsitettävä, ja sillä tavoin se sovelletaan uskovaan kristittyyn henkilökohtaisesti (katso kysymys 197).
 
3. Kristuksen ylösnousemus osoittaa todeksi kuolleiden ylösnousemuksen (1.Kor. 15:12,16,20) ja sen, että uskoville kristityille on varattu elämän ylösnousemus (raamattuviitteet 309 ja 310: "Minä olen ylösnousemus ja elämä" tarkoittaa sitä, että Kristuksella on valta ja voima herättää meidät kuolleista ja antaa meille iankaikkinen elämä ja että Hän tekee tämän varmasti niille, jotka uskovat Häneen. Joh. 10:28).
 
164. Mitä Kirjoitukset todistavat Kristuksen astumisesta ylös taivaaseen?
 
Sen, että Kristus, {1}inhimillisen luontonsa puolesta, silminnähtävällä tavalla kohosi {2}korkeuksiin ja {3}saapui Isänsä kirkkauteen {4}valmistamaan meille sijaa sinne.
 
311) Ps. 68:19. Sinä astuit ylös korkeuteen, ja olet vangiksi ottanut vankeuden. Sinä olet lahjoja saanut ihmisille: vastahakoiset myös. [käännös vanhan Biblian mukaan]
 
312) Ef. 4:10. Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.
 
313) Joh. 12:26. Missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva.(Taivaaseenastumiskertomus.)
 
Neljänkymmenen päivän kuluttua ylösnousemuksestaan Kristus astui ylös taivaaseen. Näiden päivien aikana Hän toistuvasti ilmestyi opetuslapsilleen (1.Kor. 15:4–9), vakuutti heidät ylösnousemuksensa todellisuudesta ja puhui heille valtakuntaansa koskevista asioista (Ap.t. 1:2,3). --
 
1. Raamattuviite 315. --
2. Raamattuviitteet 311 ja 312; Joh. 16:28. --
3. Luuk. 24:26; Joh. 17:5. --
4. Raamattuviite 313; Joh. 14:2,3.
 
— Kristuksen taivaaseenastuminen todistaa sen, että Hän oli suorittanut sen työn, jota varten Isä oli lähettänyt Hänet tähän maailmaan.
 
165. Mitä on Kristuksen istuminen Jumalan oikealla puolella Kirjoitusten mukaan?
 
Sitä, että Kristus, {2}niinikään inhimillisen luontonsa puolesta, {3}hallitsee kaikkea ja täyttää kaiken jumalallisella vallalla, voimalla ja majesteettisuudella {4}ja erityisesti hallitsee ja suojelee kirkkoaan, jonka pää Hän on.
 
314) Ps. 110:1. Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi. (Isän Jumalan sanat Kristukselle)
 
Ef. 1:20–23. Jumala asetti hänet (Kristuksen) oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
 
1. Kristuksen istumista Jumalan oikealla puolella (314) ei saa käsittää kirjaimellisesti vaan kuvaannollisesti. Jumalan oikealla puolella istuminen tarkoittaa kunniapaikan (Ef. 1:20–23: "korkeammalle kaikkea hallitusta… myös tulevassa"; katso myös 1.Kun. 2:19) ja myös laillisen vallan ja voiman ("ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle") haltijana olemista.
 
2. Jumalallisen luontonsa puolesta Kristus on aina ollut Jumalan oikealla puolella, jumalallinen voima ja valta maailman hallitsemiseen on aina ollut Hänen, ja Hän on sitä käyttänyt (Joh. 5:17). Myös Hänen inhimillinen luontonsa oli tehty osalliseksi tästä majesteettisuudesta, mutta alennuksensa tilassa ollessaan Hän pidättäytyi käyttämästä sitä täysin ja jatkuvasti; mutta nyt myös Hänen inhimillinen luontonsa osallistuu täysin tämän vallan ja voiman varsinaiseen harjoittamiseen.
 
3. Joosef oli Egyptissä faaraon "oikea käsi": faarao hallitsi hänen kauttaan ja välityksellään (1.Moos. 41:40–44). Isä Jumala, joka on asettanut Kristuksen oikealle puolelleen, hallitsee ja ohjaa kaikkea taivaassa ja maan päällä Kristuksen, oman oikean kätensä, kautta ja välityksellä. Jumal-ihminen, Nasaretin Kristus Jeesus, on nyt kaiken kaikkivaltias ja itsevaltias hallitsija (Ef. 1:20–23).
 
4. Kuten Joosef käytti Egyptissä kuninkaallista valtaansa veljiensä edun mukaisesti ja heidän parhaakseen (1.Moos. 46:47), samoin Kristus hallitsee maailmankaikkeutta omien veljiensä, kristittyjen, erityiseksi eduksi ja hyvinvoinniksi. Samoin kuin pää pitää hyvää huolta ruumiistaan ja saattaa kaiken palvelemaan sen hyvinvointia, niin Kristuskin, joka on kirkkonsa pää, rakkaudella hallitsee ja väkevästi suojelee omaa kirkkoaan ja ohjaa maailman tapahtumia niin, että kaiken on yhdessä vaikutettava Hänen kristittyjensä hyväksi (Room. 8:28).
 
5. Korotettu Vapahtaja toimittaa yhä kolminkertaista virkaansa: profeetallista antamalla meille opettajia (311: "lahjat" ovat evankeliumin oikeita opettajia ja sananpalvelijoita, Ef. 4:8–12); ylimmäispapillista rukoilemalla meidän puolestamme (278; Room. 8:34); ja kuninkaallista hallitsemalla niin, että Hänen voiman valtakuntansa on palveltava Hänen armon valtakuntaansa (Ef. 1:20–23).
 
166. Mitä me Kirjoitusten perusteella uskomme Kristuksen tulemuksesta tuomiolle?
 
Sen, että {4}viimeisenä päivänä {1}Hän palaa {2}näkyvällä tavalla ja kirkkaudessa {3}tuomitsemaan maailman vanhurskaudessa.
 
315) Ap.t. 1:11. Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.
 
316) Ap.t. 10:42. Hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
 
317) Ap.t. 17:31. Jumala on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt.
 
318) 2.Piet. 3:10. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
 
319) Mark. 13:32. Siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.
 
320) 1.Piet. 4:7. Kaiken loppu on lähellä. 2.Tess. 2. (Antikristus.)
 
321) 2.Kor. 5:10. Kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
 
322) Joh. 12:48. Se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
 
Raamatunkertomus:
 
Matt. 25:31–46. Viimeinen tuomio.
 
1. Se tosiasia, että Kristus tulee takaisin, on ilmeinen raamattuviitteen 315 ja Hepr. 9:28:n perusteella.
 
2. Hänen tulemisensa tapa ja siihen liittyvät olosuhteet: näkyvällä tavalla (315), kirkkaudessa (204; Matt. 24:30), kaikkien kuolleiden ylösnousemus (316; 1.Kor. 15:22,23; 1.Tess. 4:15,16; Ilm. 20:13), tämän nykyisen maailman tuho (318; Matt. 24:29,30).
 
3. Tämän toisen tulemuksen tarkoituksena on tuomita (317 ja 321). Tuomitseminen tarkoittaa tuomion langettamista yksilölle (321; Matt. 25:34,41). Kristus tuomitsee kaikki ihmiset, elävät ja kuolleet (317 ja 316), sekä langenneet enkelit (2.Piet. 2:4), vanhurskaudessa (317) oman sanansa mukaan (raamattuviite 322). Tämä tarkoittaa sitä, että yksilö saa tuomionsa sen perusteella, miten on suhtautunut Kristuksen evankeliumiin, onko hän uskonut sen vai eikö, sillä Kristus erottaa kansat toisistaan heidän uskonsa ja heidän epäuskonsa perusteella (Matt. 25:32,33; 397). Hyvät teot osoittavat, että oikealle puolelle asetetuilla todella oli usko, kun taas hyvien tekojen puuttuminen muiden osalta osoittaa, että heiltä puuttui uskokin, ja kun usko puuttui, heillä ei ole sitä vanhurskautta (vapautta syyllisyydestä), jonka Kristus on heille hankkinut (Matt. 25:31–46). Opimme raamattuviitteestä 321, että ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan, joko hyvien tai pahojen; uskovien syntejä ei edes mainita tuomiopäivänä, sillä Kristus, siis itse tuomari, on sovittanut ne, ja he ovat uskon kautta vastaanottaneet anteeksiantamuksen (Joh. 3:18; 5:24); heidän hyvät tekonsa todistavat kuitenkin heidän uskonsa, ja ne kruunataan armopalkalla (2.Kor. 9:6; 143). Epäuskoiset tuomitaan rangaistukseen: ei syntiensä tähden, sillä Kristus on sovittanut heidänkin syntinsä, vaan epäuskonsa tähden (Mark. 16:16; Joh. 3:18), sillä heillä ei ole Kristuksen vanhurskauden "häävaatteita" (Matt. 22:11–14). Samalla kertaa heidät kylläkin tuomitaan myös kaikesta siitä pahasta, mitä he ovat tässä ruumiissa tehneet.
 
4. "Viimeinen päivä" saa tämän nimensä siksi, että se on tämän nykyisen asiainjärjestyksen viimeinen päivä; taivas ja maa, jotka luotiin ensimmäisenä päivänä, katoavat silloin (318). Tämä päivä on jo nyt säädetty (raamattuviite 317), sen tarkka ajankohta on valittu — kukaan ihminen ei kuitenkaan tiedä tätä päivämäärää, vaan Jumala yksin (r319).
 
— Tämä päivä tulee pian (320; 2.Piet. 3:7–12), sillä ne merkit, jotka ilmaisevat sen olevan jo lähellä (Matt. 24. luku; Luuk. 21. luku; 2.Tess. 2. luku) ovat täyttyneet ja täyttymässä. Merkit ihmisten ja kansakuntien elämässä: sodat, kulkutaudit, nälänhätä, epäoikeudenmukaisuus, vihamielisyys kirkkoa vastaan, vainot; merkit luonnossa: maanjäristykset, tulvat, häiriöt tähtitaivaalla; merkit näkyvässä kristikunnassa: väärät opettajat, rakkauden kylmeneminen, luopuminen uskosta, antikristus, joka on Rooman paavinvalta (2.Tess. 2. luku). Lopun alku eli ne asiat, jotka johtavat loppuun ja kehittyvät loppua kohden, olivat havaittavissa jo apostolienkin aikoina, kuten raamattuviite 320 antaa ymmärtää. Nykyään nämä merkit ovat vielä ilmeisemmät ja selvemmät, ja seuraava vaihe, jota voimme odottaa, onkin itse loppu.
 
— Se päivä tulee yllättäen ja odottamatta (raamattuviite 318; Luuk. 21:35). Kiliasmi eli ajattelutapa, jonka mukaan opetetaan tuhatvuotista valtakuntaa, Kristuksen tuhat vuotta kestävää maanpäällistä hallintaa ennen Hänen tulemistaan tuomitsemaan, on Kirjoituksia vastaan. Ilm. 20:4 puhuu "sieluista hallitsemassa", mikä ei tapahdu maan päällä vaan taivaassa. Saatanan "sitominen tuhanneksi vuodeksi" (Ilm. 20:2) tarkoittaa Uuden liiton aikaa (Luuk. 10:18), sillä heti, kun joku yksilö uskoo Kristukseen, Saatana on sidottu hänen osaltaan (Ap.t. 26:18; 491). "Ensimmäinen ylösnousemus" (Ilm. 20:6) on ylösnousemus hengellisestä kuolemasta eli kääntymys (Pyhän kasteen lahja ks. Room.6:1–5; Kol.2.12) ; "toinen ylösnousemus" on ruumiin ylösnousemus viimeisenä päivänä. Sitä paitsi opimme Joh. 18:36:sta, että Kristuksen valtakunnan ei kuulu olla tästä maailmasta, ja 2.Tess. 2:3:sta ja Matt. 24:12,37:stä, ettei meillä ole syytä odottaa kirkolle kukoistuksen tilaa ennen Kristuksen tulemista tuomiolle.
 
167. Mitkä Katekismuksen sanat kuvaavat Kristuksen korotuksen hedelmää ja samalla koko lunastustyön tarkoitusta ja päämäärää?
 
Nämä sanat: "Että minä olisin hänen omansa ja eläisin hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan ja palvelisin häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän on noussut kuolleista, elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta."
 
323) Luuk. 1:74,75. Suodakseen meidän, vapahdettuina vihollistemme kädestä, pelkäämättä palvella häntä pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elinpäivinämme.
 
324) 2.Kor. 5:15. Hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
 
Kristuksen omina elämme täällä maan päällä Hänen armon valtakunnassaan, Hänen valtansa ja suojeluksensa alaisina, ja palvelemme Häntä viettämällä vanhurskasta — tekemällä oikeita ja hyviä tekoja — viatonta — varjelemalla itsemme niin, ettei maailma saastuta ja pitämällä hyvän omantunnon —, autuasta, siunattua ja onnellista elämää (323 ja 324).
 
— Taivaassa elämme Hänen alamaisinaan Hänen kirkkauden valtakunnassaan ja palvelemme Häntä siellä iankaikkisessa vanhurskaudessa jne. Samoin kuin Kristus nousi kuolleista, elää ja hallitsee, niin mekin nousemme kuolleista, elämme ja hallitsemme Hänen kanssaan iankaikkisesti (Ilm. 20:4; 22:5).
 
— Amen, minä uskon henkilökohtaisesti kaiken sen, mitä toinen uskonkohta opettaa, olevan aivan varmasti totta.
 
KOLMAS USKONKOHTA
PYHITYKSESTÄ
168. Mikä on uskontunnustuksen kolmas kohta?
 
Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksisaamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Amen.
 
169. Mitä se merkitsee?
 
{1}Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla Hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa; {2}niinkuin Hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksessa Kristuksessa varjelee ainoassa oikeassa uskossa; {3}jossa kristikunnassa Hän antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi, {4}herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet {5}ja antaa minulle sekä kaikille uskoville Kristuksessa iankaikkisen elämän. Tämä on varmasti totta.
 
170. Mitkä ovat ne viisi seikkaa, joita tämä uskonkohta käsittelee?
 
1. Pyhää Henkeä;
2. kirkkoa;
3. syntien anteeksiantamusta;
4. ruumiin ylösnousemista; ja
5. iankaikkista elämää.
 
Toinen uskonkohta osoittaa, miten Kristus hankki meille pelastuksen, kolmas taas osoittaa, miten me voimme saada itsellemme tämän pelastuksen.
 
1. PYHÄSTÄ HENGESTÄ.
171. Miten ensimmäinen käsiteltävä seikka ilmaistaan?
 
Minä uskon Pyhään Henkeen.
 
Näin lausumalla me tunnustamme Pyhän Hengen olevan tosi Jumala, yhdenvertainen Isän ja Pojan kanssa, joista molemmista olemme jo oppineet, että he ovat Jumala. Se järjestys, jossa nämä Pyhän Kolminaisuuden kolme persoonaa on ilmaistu, ei merkitse eroa arvoasemassa tai heidän tekojensa tärkeydessä (181 ja 182).
 
172. Kuka Pyhä Henki on?
 
Pyhän Kolminaisuuden kolmas Persoona, tosi Jumala yhdessä Isän ja Pojan kanssa.
 
325) Matt. 28:19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
 
326) 1.Kor. 3:16. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?
 
327) Ap.t. 5:3,4. Pietari sanoi: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä? … Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle."
 
328) Ps. 33:6. Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä.
 
329) Ps. 139:7–10. Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun.
 
330) 1.Kor. 2:10. Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
 
1. Pyhälle Hengelle omistetaan jumalallisia nimiä (325: Hän on yhdenvertainen Isän ja Pojan kanssa; 326: Jumalan Hengen, joka asuu Jumalan temppelissä, täytyy olla itse Jumala; 327: Pyhälle Hengelle valehdellessaan Ananias valehteli Jumalalle);
 
2. jumalallisia ominaisuuksia (329: Pyhä Henki on kaikkialla läsnäoleva; 330: Hän on kaikkitietävä; 331: Hän on pyhä);
 
3. jumalallisia tekoja (328: Hänelle omistetaan luomisteko).
 
173. Miksi Häntä kutsutaan Pyhäksi Hengeksi?
 
1. Koska Hän itse on pyhä;
 
2. koska Hän pyhittää meidät vaikuttamalla meissä uskoa ja antamalla Kristuksen ja Hänen pelastuksensa meidän omaksemme.
 
331) Jes. 6:3. Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa.
 
332) [Ks. Kysymys . Suom. huom.]
 
2. Pyhän Hengen työtä kutsutaan lyhyesti pyhittämiseksi. Tätä sanaa käytetään tässä laajemmassa merkityksessään, jolloin se käsittää Pyhän Hengen koko työn (katso kysymys 176). Suppeammassa merkityksessään se merkitsee vain osaa tästä työstä (katso kysymys 179).
 
174. Millä sanoilla tunnustat, ettei pyhityksesi ole omaa työtäsi?
 
Näillä sanoilla: "Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla Hänen tykönsä."
 
Synergismi opettaa, että luonnollinen ihminen pystyy omilla yrityksillään saamaan itsensä kääntymään tai että hän omalla voimallaan voi ainakin jossain määrin tehdä yhteistyötä Pyhän Hengen kanssa oman kääntymyksensä aikaansaamiseksi. Totta onkin, että luonnollinen ihminen voi todella kuunnella saarnan, lukea ja tutkia Raamattua, oppia ja älyllisesti ymmärtää evankeliumin opetuksia, mutta hän ei kykene omalla järjellään, voimallaan eikä tahdollaan millään tavoin käännyttämään itseään tai avustamaan omassa kääntymyksessään — kukaan ihminen ei millään omalla yrityksellään pysty saamaan itseään uskomaan Kristukseen omana Vapahtajanaan.
 
175. Miksi uskot, ettet voi omasta järjestäsi, voimastasi etkä tahdostasi uskoa Jeesukseen Kristukseen etkä tulla Hänen tykönsä?
 
Koska uskon Kirjoituksia, jotka sanovat, että luonnostani olen {1}hengellisesti sokea ja {2}kuollut ja {3}Jumalan vihollinen.
 
333) 1.Kor. 2:14. Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
 
334) Ef. 2:1. Te olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne.
 
335) Room. 8:7. Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan.
 
336) 1.Kor. 12:3. Ei yksikään taida Jesusta kutsua Herraksi, vaan Pyhän Hengen kautta. [käännös vanhan Biblian mukaan]
 
"Kirjoituksia": Niiden oppien, jotka me uskomme, ei tarvitse pitää yhtä ihmisten mielipiteiden ja järkeilyjen kanssa, mutta niiden on kaikilta osin ja kaikissa kysymyksissä pidettävä yhtä Raamatun kanssa. Mikä ikinä ei ole raamatullista, se ei ole todella luterilaista.
 
Sen, että ihminen on sokea hengellisissä asioissa, näemme raamattuviitteestä .
 
"Luonnollinen ihminen" on ihminen ennen kääntymystään vallitsevassa turmeltuneessa luonnollisessa tilassaan, siis uudestisyntymätön ihminen (katso kysymys 95). Ihminen on joko uudestisyntynyt tai uudestisyntymätön, ei ole mitään puolueetonta maaperää näiden kahden tilan välillä (485; Luuk. 11:23). "Se, mikä Jumalan Hengen on" tarkoittaa niitä asioita, jotka Pyhä Henki ilmoittaa meille Raamatussa, erityisesti evankeliumin opetukset (1.Kor. 2:9–14). "Ei ota vastaan": henkisesti normaali henkilö voi ottaa vastaan, oppia ja tietää nämä asiat älyllisesti, hän voi ahkeralla opiskelulla saada selvän käsityksen siitä, mitä Raamattu opettaa, hän voi saavuttaa hengellisten totuuksien älyllisen tuntemisen, mutta syystä tai toisesta tämä kaikki "on hänelle hullutus", ja siitä syystä hän ei pysty ottamaan eikä ota niitä vastaan sydämellään, hän ei pysty uskoen hyväksymään niitä, hän ei pane niihin luottamustaan.
 
"Tutkisteltava hengellisesti": jotta klassista sävelteosta voisi tutkistella ja asianmukaisesti ymmärtää, tarvitaan musikaalisuutta; kukaan, jolta tämä kyky puuttuu, ei pysty musiikillisesti tutkistelemaan jotain Bachin sävellystä, vaan se on hänelle pelkkää meteliä. Luonnollisella ihmisellä on lihallinen mieli (158 ja 335), häneltä puuttuu hengellisyys (kyky tajuta hengellisiä asioita); näin ollen hän on hengellisten asioiden suhteen sokea eikä pysty hengellisesti vastaanottamaan, tuntemaan eikä uskomaan sitä, mikä Jumalan Hengen on. Samoin kuin jotkut ihmiset ovat värisokeita, niin kaikki ihmiset ovat luonnostaan hengellisesti sokeita. Vaikka ihmisen henkiset kyvyt olisivat täysin kunnossa, ne eivät tee hänelle mahdolliseksi uskoa Kristukseen; näin ollen hän ei pysty omasta järjestään tulemaan Kristuksen tykö tai uskomaan Häneen. Järki on se kyky tai ominaisuus, jota käyttämällä ymmärrämme älyllisesti sen, minkä kanssa olemme tekemisissä, se tuottaa mielen ymmärrystä mutta ei sydämen uskoa. Pikemminkin ajatussisältö, joka vaikuttaa sydämeen (sisimpään), voi aiheuttaa joko iloa tai surua, luottamusta tai epäluottamusta jne. Niinpä järki voi antaa meille älyllisen tietämyksen siitä, mitä Raamattu opettaa, mutta se ei itsessään pysty liikuttamaan sydäntä, niin että se uskoisi sen, mitä olemme oppineet. Uskon synnyttävä voima on sen sijaan myötäsyntyisenä niissä totuuksissa, joita opimme. Mutta niin kauan kuin luonnollinen ihminen pitää näitä totuuksia "hullutuksena", ne eivät koskaan pysty vaikuttamaan sydämeen sillä tavoin, että usko syntyisi.
 
2. Sen, että luonnollinen ihminen on hengellisesti kuollut, näemme raamattuviitteestä 334 ja Ef. 2:5:stä: "Te olitte kuolleet." Fyysisesti nämä ihmiset olivat olleet eläviä luonnollisesta syntymästään (sikiämisestään) asti, ja he olivat olleet hyvinkin toimeliaita kaikenlaisten syntien harjoittamisessa, mutta juuri nämä synnit osoittivat, että siihen aikaan he olivat hengellisesti kuolleita: että heillä ei ollut todellista Jumalan pelkoa, ei rakkautta eikä luottamusta Häneen; heillä ei ollut Jumalaan kohdistuvia tunteita, vaan heidän sydämensä, jotka elivät pahoille himoille, olivat kuolleet kaikelle hengelliselle. Sellainen on kaikkien ihmisten tila luonnostaan ennen heidän kääntymystään. Ei ole olemassa mitään väliasemaa, jossa ihminen ei olisi hengellisesti kuollut muttei hengellisesti eläväkään (Ef. 2:1).
 
— Samoin kuin kuolleella ruumiilla ei ole fyysistä voimaa minkään fyysisen teon tekemiseen, samoin hengellisesti kuolleilla ei ole hengellistä voimaa minkään hengellisen teon tekemiseen. Kristukseen uskominen on hengellinen teko, siispä ihminen ei omalla voimallaan voi uskoa Kristukseen eikä tulla Hänen tykönsä. Samoin kuin Lasarus (Joh. 11:43) ei pystynyt tulemaan ulos haudastaan omin voimin, vaan vasta sen jälkeen kun Herran sana oli tehnyt hänet eläväksi, samoin hengellisesti kuolleet eivät pysty tulemaan Kristuksen luo omin voimin, vaan Jumalan Sanan täytyy ensin tehdä heidät hengellisesti eläviksi.
 
3. Sen, että ihminen on Jumalan vihollinen, me näemme raamattuviitteestä 335. Luonnostaan ihminen on lihallismielinen (158; Room. 7:14): hänen mielensä on suuntautunut lihan tekoihin (Room. 8:5; Gal. 5:19–21), eikä hänen tahtonsa siksi ole vapaa tai puolueeton, vaan vahvasti ennakkoluuloinen ja taipuvainen pahaan (160). Koska tällainen lihallinen mieli on suuntautunut niihin asioihin, jotka Jumala kieltää, se on suuntautunut Jumalaa vastaan, se on "vihollisuus Jumalaa vastaan" (335). Luonnollinen ihminen ei ole hengellinen raajarikko, jolla, vaikka voimat puuttuvatkin, voi ainakin olla harras halu uskoa Kristukseen; ei, vaan hänen sydämensä on niin turmeltunut, että se on vastahakoinen hengellisiä asioita kohtaan, ja ihmiselle onkin mahdotonta tosissaan päättää uskoa Kristukseen. Jonkin ulkoapäin tulevan vaikutuksen täytyy saada ihmisessä aikaan mielenmuutos (metanoia — Matt. 3:2; 4:17 — on kreikankielen sana, joka tarkoittaa katumusta ja parannusta, ja sen sananmukainen merkitys on "mielenmuutos") ennen kuin hän voi muuttua halukkaaksi tulemaan Kristuksen tykö. Näin ollen ihminen ei voi millään oman tahtonsa yrityksillä kääntyä synnistä Jumalan puoleen.
 
4. Raamattuviite 336 toteaa, ettei kukaan ihminen pysty minkään oman kykynsä avulla uskoen tunnustamaan, että Jeesus on hänen Herransa. Jos hänen on määrä tehdä tämä, Pyhän Hengen täytyy vaikuttaa tämä usko hänessä.
 
5. Usko on ihmisen teko siinä mielessä, että ihminen toteuttaa uskomisen, sillä juuri ihminen, eikä Pyhä Henki, on se, joka uskoo; mutta se ei ole ihmisen teko siinä mielessä, että hän omalla järjellään, voimallaan tai tahdollaan tuottaisi tämän uskomisen. Havainnollistus: Minä elän, mutta Jumala on se, joka antaa ja ylläpitää tämän fyysisen elämäni; samoin minä uskon, mutta Jumala luo ja varjelee tämän hengellisen elämän sydämessäni. Kun siis kääntymys on olennaisesti sitä, että usko eli hengellinen elämä luodaan tai tuotetaan ihmissydämeen, on ilmeistä, että luonnollinen ihminen pystyy kääntymään tai avustamaan oman kääntymyksensä toteuttamisessa yhtä vähän kuin hän pystyy tuottamaan omaa fyysistä elämäänsä.
 
176. Millä sanoilla tunnustat, että pyhitys on Pyhän Hengen työtä?
 
Näillä sanoilla: "Vaan {1}Pyhä Henki on {3}kutsunut minua {2}evankeliumin kautta, {3}valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa."
 
332) 1.Kor. 6:11. Te olette pestyt, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskaaksi tulleet Herran Jesuksen nimen kautta ja meidän Jumalamme Hengen kautta. [käännös vanhan Biblian mukaan]
 
1. Pyhä Henki on se, joka tuo meidät Jeesuksen luo ja synnyttää uskon sydämeemme (332, 336 ja 340).
 
2. Tämän tekemiseen Hän käyttää välikappaleita, armonvälineitä, jotka ovat evankeliumi (187; Jaak. 1:18) ja sakramentit (Tiit. 3:5). Mutta sakramenteissakin evankeliumin lupaus on se, mikä todella tekee niistä armonvälineitä. Evankeliumi ei ole pelkkä kertomus lunastuksestamme, se ei ainoastaan kerro meille, miten syntien anteeksiantamus hankittiin, vaan sen kautta Jumala tarjoaa omaa armoaan ja Kristuksen ansioita kaikille, jotka kuulevat sen (521; Luuk. 24:47: Meidän ei pitäisi saarnata vain syntien anteeksisaamisesta, vaan syntien anteeksisaamista itseään pitäisi julistaa). Tämän evankeliumin kautta Pyhä Henki myös toimii ihmisen sydämessä aiheuttaen siinä sellaisen vaikutuksen, että se kääntyy Jumalan puoleen. Ei voi olla mitään uskoa ihmisen puolelta siellä, missä ei ole mitään lupausta Jumalan puolelta (186); lupaus edellyttää uskoa, mutta se myös synnyttää sen uskon, jota se edellyttää (187). Tällä tavoin Pyhä Henki, joka toimii evankeliumin kautta, muuttaa ihmisen lihallisen mielen, synnyttää hänessä uskoa, käännyttää ja uudestisynnyttää hänet (Jaak. 1:18).
 
3. Armonjärjestys osoittaa ne eri vaiheet, joiden kautta Pyhä Henki johtaa kadotetun syntisen Kristuksen luo ja lopulliseen pelastukseen. Nämä viisi vaihetta ovat seuraavat: Hän kutsuu, valistaa, pyhittää, varjelee ja pelastaa meidät.
 
177. Mitä Pyhä Henki on tehnyt tuodakseen sinut Kristuksen tykö ja pyhittääkseen sinut?
 
Hän on kutsunut minua evankeliumin kautta.
 
337) Luuk. 14:17. Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina.
 
Raamatunkertomuksia:
 
Luuk. 14:16–24. Suuret illalliset (suuri ehtoollinen). --
Matt. 22:1–14. Kuninkaan pojan häät.
 
Ensimmäinen vaihe.
 
1. Pyhä Henki saarnauttaa evankeliumin meille (Mark. 16:15; Luuk. 24:47).
 
2. Hän kutsuu hartaasti meitä tulemaan ja ottamaan osaa Kristuksen valmistamaan pelastukseen (337 ja 539; Jes. 55:1–3).
 
3. Hän tarjoaa meille armoa ja anteeksiantamusta, sillä evankeliumin lupaus ei ole koskaan tyhjä, vaan se sisältää aina lupaamansa lahjan (Luuk. 24:47). Lupauksen hylkääjä hylkää sen, mitä lupaus tarjoaa (494).
 
4. Ei ihmisen ansio tai arvollisuus, vaan Jumalan armo ja rakkaus syntisiä kohtaan saavat Hänet ulottamaan heille tämän evankeliumin kutsun (338).
 
178. Mitä Pyhä Henki on saanut aikaan sinussa tämän kutsun kautta?
 
Hän on evankeliumin kautta valistanut minua lahjoillaan, niin että tunnen Jeesuksen Vapahtajanani, luotan ja uskon, iloitsen ja saan lohdutuksen Hänessä. (Uudestisyntyminen. Kääntymys.)
 
338) 2.Tim. 1:9. Jumala on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja.
 
339) 1.Piet. 2:9. Te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.
 
340) Jer. 31:18. Palauta minut, niin minä palajan; sillä sinä olet Herra, minun Jumalani.
 
341) 2.Kor. 4:6. Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.
 
342) Ef. 2:8,9. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
 
Toinen vaihe.
 
1. Evankeliumin kutsu on aina vaikuttava, yhtä voimakas ja todenperäinen (vilpitön) kaikkien suhteen, jotka sen kuulevat (Jes. 1:18; Jer. 3:12; Room. 10:21; 355), mutta se ei ole aina tuloksellinen (354 ja 355).
 
2. Ollessaan tuloksellinen evankeliumin kutsu vaikuttaa sydämessä Jumalan kutsun vastaanottamisen (388 ja 339: Evankeliumin kutsun vaikutus on se, että me olemme "pelastettuja", kääntyneitä, että olemme tulleet "pimeydestä Hänen ihmeelliseen valkeuteensa"), eli siten Pyhä Henki "valistaa meitä lahjoillaan".
 
Havainnollistus: Mies on vakaasti päättänyt tehdä tietyn asian eikä löydä itsestään yhtään mitään syytä muuttaa mieltään. Sitten joku hänen ystävänsä osoittaa hänelle hänen väärät asenteensa; tämä uusi informaatio saa hänet näkemään aikeensa uudessa ja erilaisessa valossa, hän valistuu, tämä muuttaa hänen mielensä, eikä hän toteuta alkuperäisiä suunnitelmiaan. Tällä tavoin luonnollisen ihmisen sydän on suuntautunut syntiin ja on täynnä vihollisuutta Jumalaa vastaan, mutta Pyhä Henki osoittaa hänelle hänen väärät asenteensa, opettaa hänet näkemään Jumalan armollisena Isänään Kristuksessa, jne. Käy niin, että ellei ihminen tieten tahtoen paaduta itseään Pyhän Hengen vakuuttavaa vaikutusta kohtaan, tämä uusi tietämys saa ihmisen näkemään Jumalan uudessa valossa, vaikuttaa hänen sydämeensä, muuttaa hänen mielensä niin, että se kääntyy pois synnistä Vapahtajan puoleen. Tällä tavoin Hän antaa meille tietämystä, sydämen uutta hengellistä tietämystä, niin että me nyt uskoen ja luottavaisina tiedämme Kristuksen olevan Vapahtajamme. Meidän on osattava erottaa toisistaan hengellisten asioiden älyllinen tietämys ja niiden hengellinen tietämys. Tämä hengellinen tietämys on usko, joka valaisee ja ilahduttaa pimeän ja epätoivoisen sydämemme (341: Jumala, joka alussa luovalla Sanallaan kutsui valon olemaan, on armon Sanallaan valaissut pimeän ja tietämättömän sydämemme antamalla meille kirkkaan armonsa tuntemuksen, niin kuin se on ilmoitettu Kristuksessa Jeesuksessa).
 
"Lahjat" ovat yhtä kuin hengellinen tietämys. Monikkomuotoa käytetään siitä syystä, että Kristuksen tuntemuksemme kasvaa, opimme alati lisää, ja jokainen hengellisen tietämyksen lisäys on Jumalan "lahja". On kuitenkin niin, että vähäisinkin Kristuksen tosi tuntemus on tosi ja pelastava usko. Hänelle, joka näkee "sen, mikä Jumalan Hengen on," uskon valossa, kyse ei enää ole "hullutuksesta", vaan kallisarvoisesta viisaudesta (1.Kor. 1:23–24; 2:6–7).
 
3. Antamalla meille tietämyksen eli uskon Pyhä Henki muuttaa lihallisen mielemme ja kääntää sen Jumalan puoleen (340), Hän käännyttää meidät; näin uusi, hengellinen elämä on luotu ja synnytetty meihin, ja me näin ollen olemme syntyneet uudesti, meidät on uudestisynnytetty.(485) (Raamatun käyttää termiä uudestisyntyminen vain kasteeseen liittyen, kääntymyksestä ja parannuksesta sen sijaan ’unesta nouseminen’ herääminen´etc. suom.huom.)
 
Varsinainen kääntymys on siksi silmänräpäyksellinen ja sen sisältönä on se, että Pyhä Henki on saanut aikaan uskon sydämessämme. Katuvan syntisen heikoinkin aito Kristuksessa olevan Jumalan armon kaipaaminen on tosi, vaikkakin vielä heikko, usko, ja juuri sillä hetkellä, kun tämä uskon kipinä on läsnä, ihminen on todella kääntynyt.
 
Evankeliumin kautta toimivan Pyhän Hengen jatkuvan vaikutuksen piirissä tämä heikko armon kaipaus kasvaa lujaksi luottamukseksi (Hepr. 11:1), että meillä on anteeksiantamus. Ihminen ei aina tiedä, milloin hän on kääntynyt, mutta hän tietää, että hän on kääntynyt (Joh. 3:7,8; 1.Joh. 3:14; raamattuviite 367). Tällaisen kääntymyksen kautta pääsemme armon tilaan, joka jatkuu niin kauan kuin pysymme uskossa.
 
4. Vaikka ihminen ei luonnostaan tahdo tulla käännytetyksi, Jumala ei silti pakota häntä kääntymään, sillä ihmisen sydäntä ja tahtoa ei voi muuttaa väkisin. Sen sijaan Jumala evankeliumin kautta suostuttelee ihmistä, saa hänet vakuuttuneeksi ja vaikuttaa hänen tahtoonsa niin, että se vapaaehtoisesti kääntyy Jumalan puoleen. Kääntymyksessä Jumala tekee "vastahakoisen halukkaaksi".
 
— Niinpä syynä siihen, että Jumala käy tuloksellisesti kutsumaan tai valistamaan tai käännyttämään ihmistä, ei ole mikään meidän ansiomme tai arvollisuutemme, vaan yksinomaan Hänen armonsa (338 ja 342).
 
179. Mitä muuta Pyhä Henki on saanut aikaan sinussa?
 
{1}Hän on pyhittänyt minua oikeassa uskossa; toisin sanoen Hän on uskon kautta uudistanut sydämeni {2}ja antaa minulle voimaa vastustaa ja voittaa Saatana, maailma ja oma lihani {3}ja vaeltaa jumalisuudessa ja hyvissä töissä. (Pyhitys suppeammassa merkityksessä.)
 
343) 1.Tess. 4:3. Tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne.
 
344) Ef. 2:10. Me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
 
Kolmas vaihe. --
 
1. Uskolla on kaksoisvaikutus: Ensinnäkin se vastaanottaa Kristuksen koko ansion ja näin vanhurskauttaa syntisen Jumalan silmissä; tätä sanotaan uskon vanhurskauttavaksi voimaksi, ja sitä käsitellään kysymyksissä 194–200. Toiseksi on uskon pyhittävä voima, joka sisältää sen, että usko muuttaa sydämen moraalisen asenteen niin, että kun se ennen oli lihallismielinen, se nyt on hengellismielinen, mikä tarkoittaa sitä, että mieli ei enää ole suuntautunut lihan tekoihin, vaan niihin tekoihin, jotka miellyttävät Jumalaa (498; Room. 12:2). Koska kaikki synnit lähtevät sydämestä (162), elämän uudistuksenkin on alettava sieltä. Lait ja säännöt voivat jossain määrin muuttaa ihmisen ulkoista käyttäytymistä, mutta se, mikä todella uudistaa pahantekijän, on Kristukseen uskomisen pyhittävä voima.
 
2. Tällainen sydämen muutos osoittautuu siinä, että uskova tukahduttaa lihansa pahat yllykkeet (497), ei anna synnin hallita itseään (Room. 6:12–14) ja vastustaa kiusausta (212).
 
3. Mutta tämä sisäinen muutos ilmenee myös myönteisemmällä tavalla siinä, että uskova "tekee parannuksen soveliaita hedelmiä" (Matt. 3:8), hän on innokas tekemään hyviä tekoja (Tiit. 2:14). On Jumalan tahto, että me pyhitämme elämämme (343), Hänhän on kääntymyksessä uudestiluonut meidät sitä varten, että vaeltaisimme Hänen edessään elämän pyhyydessä (344). Usko on dynaaminen voima, joka aina vaikuttaa rakkauden kautta (Gal. 5:6), muussa tapauksessa se on kuollut (Jaak. 2:17–18).
 
4. Pyhitys alkaa siinä silmänräpäyksessä, kun usko on syntynyt, ja se jatkuu niin kauan kuin usko elää sydämessä. Meissä olevan vanhan Aadamin tähden pyhitys ei koskaan tule täydelliseksi tässä elämässä (148).
 
5. Uskon pyhittävä voima vaihtelee uskon vahvuuden tai heikkouden mukaan.
 
6. Uskon pyhittävä voima ei ole syynä siihen, että pelastumme uskon kautta (342).
 
180. Mikä on hyvä teko Jumalan silmissä?
 
Kaikki se, mitä hyvänsä {1}Jumalan lapsi tekee, puhuu tai ajattelee {2}uskossa, {3}kymmenen käskyn mukaisesti, {4}Jumalan kunniaksi ja lähimmäisensä parhaaksi.
 
345) Joh. 15:5. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
 
346) Matt. 15:9. Turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.
 
347) 1. Kor. 10:31. Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.
 
348) 1.Piet. 4:10. Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina.
 
Raamatunkertomuksia:
 
Mark. 12:41–44. Lesken ropo. --
 
Mark. 14:3–9. Jeesuksen pään voitelu kalliilla nardusvoiteella. --
Luuk. 10:38–42. Martta ja Maria.
 
Ei ole ihmisen asia päättää, mikä on hyvä teko Jumalan silmissä, vaan Jumalan on itse kerrottava se meille.
 
1. Uudestisyntymätön ihminen ei pysty tekemään mitään todella hyviä tekoja (147, 345b), sillä se, mitä hyvänsä hän tehneekin, ei ole peräisin pelosta ja rakkaudesta Jumalaa kohtaan (katso huomautukset kysymykseen 90). Vain Jumalan lapsi voi tehdä ja tekeekin hyviä tekoja: usko Kristukseen tekee hänet kyvykkääksi ja halukkaaksi kantamaan hedelmää, hyviä tekoja (345).
 
2. Kaikki, mitä kristitty tekee, ei kuitenkaan ole hyvä teko (496), vaan hän tekee hyviä tekoja vain silloin, kun uusi ihminen, usko, vaikuttaa hänessä halun tehdä jotakin — "usko, joka rakkauden kautta työtä tekee" (Gal. 5:6 [Biblian mukaan]).
 
3. Laista tiedämme, mitkä teot ovat Jumalalle mieluisia, joten hyvien tekojen on oltava kymmenen käskyn mukaisia (346).
 
4. Nämä teot on tehtävä oikeassa hengessä, ei itsekkäistä vaikuttimista, ei omaksi kunniaksemme, vaan Jumalan kunniaksi (347) ja lähimmäisemme parhaaksi (348).
 
5. Sellaiset teot, joita Jumala ei ole sen enempää käskenyt kuin kieltänytkään, ovat itsessään epäolennaisia, adiafora-asioita, mutta nekin — kuten syöminen ja juominen, lepääminen ja työnteko, opiskelu jne. — on määrä tehdä Jumalan kunniaksi. Sen, mitä ikinä kristitty tehneekin, siis hänen koko elämänsä, on tarkoitus olla jatkuvaa kiitosuhrin uhraamista hänen Jumalalleen (Room. 12:1).
 
181. Mitä Pyhä Henki on vielä viimeiseksi saanut sinussa aikaan?
 
Hän on evankeliumin kautta varjellut minua oikeassa uskossa.
 
349) 1.Piet. 1:5. Te Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen.
 
350) Fil. 1:6. Varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
 
Neljäs vaihe.
 
— Ruokaa ja juomaa välineinä käyttäen Jumala ylläpitää luonnollista elämäämme; samaa evankeliumia, jonka kautta Hän loi uskon ja hengellisen elämän meihin, Hän käyttää välineenä myös ylläpitäessään niitä (349: tämä Jumalan "voima" vaikuttaa evankeliumin kautta; 166; 350: tämä "hyvä työ" on usko, jonka Jumala "täyttää" eli varjelee ja ylläpitää meissä, kunnes saamme taivaassa osaksemme sen, mitä maan päällä toivoimme). Hän, joka ei tahdo käyttää armonvälineitä, tekee hengellisen itsemurhan.
 
Viides vaihe.
 
— Tämän uskon kautta Pyhä Henki lopulta pelastaa ne, jotka kestävät loppuun asti (raamattuviitteet 404; 350: "Kristuksen Jeesuksen päivään saakka"; 349: "pelastukseen"; 1.Piet. 1:9: "te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen"). Näin Pyhä Henki ei ainoastaan käynnistä kulkuamme taivaaseen johtavalla tiellä, vaan Hän myös pitää meidät tällä tiellä, kunnes saavumme ylhäällä olevaan iankaikkiseen kotiimme.
 
Kääntymys itse on silmänräpäyksellinen. Juuri sillä hetkellä, kun evankeliumi on tuloksellisesti kutsunut jonkun henkilön, hänet on myös valistettu, käännytetty ja uudestisynnytetty, juuri sillä hetkellä usko on saatu aikaan hänen sydämessään. Mutta juuri siitä hetkestä alkaen hänen uskonsa myös vanhurskauttaa hänet Jumalan edessä ja pyhittää hänet hänen elämässään. Näin ihminen pääsee kääntymyksen kautta armon tilaan, jonka sisältönä on se, että uskon kautta hän lakkaamatta nauttii Jumalan armoa ja hänellä on kaikkien syntiensä täydellinen anteeksiantamus, että hän on Jumalan lapsi ja pelastuksen perillinen, että hän tietää ja tuntee itsensä Jumalan lapseksi ja että hän elää Jumalan lapsena. Tässä armon tilassa pysyminen riippuu uskossa pysymisestä. "Kerran armossa, aina armossa" [eli: "kerran pelastettu, aina pelastettu"] ei pidä paikkaansa. Sillä hetkellä, kun joku henkilö menettää uskon, hän lankeaa pois armon tilasta, mutta kuka ikinä pysyy oikeassa uskossa ja kuolee tässä uskossa, siirtyy armon tilasta kirkkauden tilaan (404, 396 ja 547).
 
Meidän pelastuksemme on yksin Jumalan työtä; ilman omaa ansiotamme tai myötävaikutustamme Jumalan Poika lunasti meidät, ilman omaa ansiotamme tai myötävaikutustamme Pyhä Henki käännytti meidät. Kuka ikinä on lopulta pelastettuna taivaassa, ei voi vaatia yhtään mitään kunniaa itselleen, vaan hänen on annettava kaikki ylistys ja kunnia Jumalalle.
 
182. Onko Pyhä Henki tehnyt tämän kaiken ainoastaan sinussa?
 
Ei; vaan Hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksessa Kristuksessa varjelee ainoassa oikeassa uskossa.
 
Joskin kääntymykseen liittyvät ulkoiset olosuhteet voivatkin vaihdella, Pyhä Henki käyttää kaikissa tapauksissa samoja armonvälineitä, seuraa samaa armonjärjestystä, saa aikaan saman armon tilan, nimittäin saman uskon ja hengellisen elämän, kaikissa, jotka Hän käännyttää, "niin kuin hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu jne." (362).
 
183. Tahtooko Pyhä Henki toteuttaa kaiken tämän jokaisessa, joka kuulee evankeliumin?
 
Tahtoo; mutta useimmat ihmiset vastustavat uppiniskaisesti Sanaa ja Jumalan Henkeä ja joutuvat näin kadotetuiksi omasta syystään.
 
351) Hes. 33:11. Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää.
 
352) 1.Tim. 2:4. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
 
353) 2.Piet. 3:9. Herra ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
 
354) Matt. 22:14. Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.
 
355) Matt. 23:37. Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
 
356) Ap.t. 7:51. Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä — niinkuin teidän isänne, niin tekin.
 
357) Hoos. 13:9. Itse sinä olet sinun kadotukses, Israel! vaan minussa on sinun apus. [Biblia]
 
Se on sinun turmiosi, Israel, että olet minua vastaan, joka olen sinun apusi. [VT 1933]
 
Kalvinismi opettaa, ettei Jumala tahdo käännyttää ja pelastaa kaikkia ihmisiä, vaan ainoastaan valitut.
 
1. Raamattuviitteet 351, 352 ja 353 osoittavat selvästi, että Jumala täysin vakavissaan ja vilpittömästi tahtoo kaikkien ihmisten pääsevän pelastuksen osallisuuteen ja on siksi halukas synnyttämään pelastavan uskon kaikissa, jotka kuulevat evankeliumin.
 
2. Raamattuviitteistä 354 ja 394 sekä Matt. 25:46:sta opimme, etteivät kaikki ihmiset tule kääntymykseen ja pelastukseen.
 
3. Syy siihen, etteivät monet tule Kristuksen luo, vaikka ovat kutsutut, esitetään raamattuviitteessä 355: he "eivät ole tahtoneet", ja raamattuviitteessä 356: he "aina vastustavat Pyhää Henkeä", joka pyrkii voittamaan heidät Kristukselle. Siksi onkin heidän oma vikansa, jos he joutuvat turmioon ja kadotukseen, mutta jos joku saa avun ja pelastuksen, se on yksistään Jumalan aikaansaannosta (357). Havainnollistus: Jos tuhlaajapoika (Luuk. 15:11–32) olisi menehtynyt puutteeseensa, se olisi ollut hänen oma vikansa; se, että hän palasi isänsä luo, johtui siitä vaikutuksesta, jonka hänen isänsä rakkauden ja hyvyyden muisto sai aikaan hänen sydämessään (Luuk. 15:17).
 
Ottaen huomioon sen, että luonnostaan kaikki ihmiset ovat yhtä arvottomia käännytettäviksi [otettaviksi Jumalan yhteyteen] (338) ja niinikään yhtä kyvyttömiä saamaan itsessään aikaan kääntymyksen ja haluttomia tulemaan käännytetyiksi (kysymys 175); ottaen huomioon sen, että Jumalan on käännytettävä ihminen, jotta tämä ylipäänsä voisi tulla kääntymykseen (340), ja sen, että Jumala myös todella tahtoisi kaikkien ihmisten pelastuvan (351); ottaen huomioon sen, että Jumala käyttää samoja välineitä ja noudattaa samaa menetelmää (kysymys 182): tuloksena näyttäisi olevan, että joko kaikki, jotka kuulevat evankeliumin, tai ei kukaan heistä tulisi todellisuudessa kääntymykseen.
 
Kuitenkin käy niin, että vain harvat pelastuvat (354). Mistä tämä kontrasti johtuu?
 
Synergismi koettaa selittää tämän tuloksen erilaisuuden ihmisten erilaisuudella.
 
Kalvinismi Jumalan tahdon ja tavoitteen erilaisuudella.
 
Mutta Raamattu kiistää sen, että sen enempää ihmisten hengellisessä asennoitumisessa Jumalaa kohtaan (kysymys 175) kuin Jumalan armotahdossakaan ihmistä kohtaan (351, 352 ja 353) olisi mitään eroa. On Raamatun selkeä opetus, että Jumala haluaa käännyttää ja pelastaa kaikki ihmiset, ja että, jos joku ylipäänsä on tullut kääntymykseen ja pelastukseen, Jumala yksin on voinut saada sen aikaan. Jos näin ollen joku ihminen on kääntymyksessä päässyt Jumalan yhteyteen, se on ainoastaan ja yksinomaan Pyhän Hengen työtä, mutta jos joku jää kääntymättä, se on ainoastaan ja yksinomaan hänen oma vikansa.
 
Tämän pitemmälle meidän ei pidä yrittää järkeillä. (Lue Yksimielisyyden ohjeen toinen kiistakysymys, "Vapaa tahto".)
 
Synti Pyhää Henkeä vastaan (1.Joh. 5:16; Matt. 12:31–32; Hepr. 6:4–6) ei suuntaudu Pyhän Hengen persoonaa vastaan, vaan Hänen virkaansa ja työtänsä vastaan, ja siinä on kysymys siitä, että ihminen häijysti ja pahanilkisesti tieten tahtoen hylkää ne totuudet, joista Pyhä Henki on saanut hänet vakuuttumaan, ja pilkkaa niitä. Kaikki pilkkaaminen ei siis ole syntiä Pyhää Henkeä vastaan: Paavali pilkkasi tietämättömänä, epäuskossa (1.Tim. 1:13), Pietari teki niin ihmispelon tähden (Mark. 14:66–72), mutta fariseukset näköjään tekivät niin pahanilkisyyttään ja tieten tahtoen julistaessaan niiden Kristuksen tekojen, jotka tekivät heihin vaikutuksen Jumalan tekoina, olevan paholaisen tekoja (Matt. 12: 22–32). Tätä syntiä ei voi antaa anteeksi, eikä anteeksisaamisen mahdottomuus johdu siitä syystä, että tämä synti itsessään olisi sen suurempi kuin mikään muukaan synti tai pilkkaaminen, vaan koska juuri tämän synnin luonne itsessään tekee parannuksen mahdottomaksi (Hepr. 6:4–6). Meidän pitäisi olla hyvin hitaita syyttämään ketään ihmistä tästä synnistä, sillä meille on mahdotonta sanoa, onko ihminen sydämessään vakuuttunut niistä asioiden totuudesta, joita hän pilkkaa, ja syntyykö tämä pilkka todella tahallisesta pahanilkisyydestä. Sellainen ihminen, joka on vakavasti huolissaan sielunsa pelastuksesta, ei varmasti ole tehnyt tätä syntiä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että jokainen, joka ei ole vakavasti huolissaan sielunsa hyvinvoinnista, olisi tehnyt tämän synnin.
 
2. SEURAKUNNASTA
184. Miten kolmannen uskonkohdan toinen tunnustus on ilmaistu?
 
Minä uskon pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden.
 
Me emme usko "seurakuntaan" samassa merkityksessä kuin me uskomme Jumalaan, vaan me uskomme "seurakunnan" eli sen, että on olemassa yksi pyhä kristillinen seurakunta.
 
185. Mikä seurakunta on?
 
Se on kaikkien pyhien yhteisö, nimittäin koko oikea kristikunta, kaikkien uskovien kristittyjen täysi lukumäärä; sillä ainoastaan uskovat kristityt ja kaikki uskovat kristityt ovat oikean kirkon eli seurakunnan jäseniä.
 
358) Ef. 2:19–22. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
 
Ap.t. 2. luku. Helluntai.
 
Kaikki ne, jotka Pyhä Henki on kutsunut, valistanut jne., Hän myös "kokoaa", ja tämä kristittyjen kokoontuminen, tämä pyhien yhteisö tai yhteys, on nimeltään kirkko, seurakunta tai kristikunta. Kaikki uskovat kristityt ja ainoastaan he muodostavat seurakunnan, oikean kirkon, kuten näemme raamattuviitteestä 358. Seurakunta on Kristuksen armon valtakunta, jonka kansalaisia ovat kaikki ne ja ainoastaan ne, jotka ovat luopuneet paholaisesta ja ovat uskossa tunnustaneet Kristuksen kuninkaakseen ja Herrakseen; se on Jumalan ruokakunta, Jumalan perhe, jossa kaikki ne ja ainoastaan ne ovat lapsia, jotka ovat uudestisyntyneet eli uudestisynnytetyt; se on Jumalan temppeli, jossa kaikki ne ja ainoastaan ne ovat eläviä kiviä (1.Piet. 2:5), jotka uskon kautta ovat "apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus", nimittäin apostolien ja profeettojen opetusten varaan, joissa kaikissa Kristus on ydin ja keskus, tähtäyspiste ja asian olemus. Tämä hengellinen rakennus "liittyy yhteen" saumattomasti, sen jäsenet, jotka kaikki lepäävät uskossa perustuksen varassa, yhdistyvät veljesrakkauden sitein; ja se "kasvaa", kun yhä uusia kääntymykseen tulleita liitetään siihen. Kun viimeinen kivi on asetettu paikalleen Siionin muureihin, kun viimeinen valituista on voitettu Kristukselle, silloin tämä nykyinen maailma, jonka ainoa tehtävä on palvella Jumalan hengellisen temppelin rakennustelineenä, on saava tuhonsa.
 
186. Miksi sanomme: "Minä uskon seurakunnan"
 
1. Siksi, että oikea kirkko on näkymätön, koskapa kukaan ihminen ei pysty katsomaan toisensa sydämeen nähdäkseen, uskooko tämä;
 
2. Siksi, että Kirjoitukset yhtä kaikki ovat vakuuttaneet meidät siitä, että Pyhä Henki kaikkina aikoina kokoaa ja varjelee uskovien kristittyjen seurakunnan.
 
359) 2.Tim. 2:19. Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa".
 
360) Luuk. 17:20,21. Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: "Katso, täällä se on", tahi: "Tuolla"; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.
 
361) Matt. 16:18. Sinä olet Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa minun seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman. [käännös Biblian mukaan]
 
Raamatunkertomus:
 
1.Kun. 19:8–18. Israelin seitsemäntuhatta.
 
Kysymykset 186–189 kertovat meille, millainen seurakunta on.
 
1. Usko, joka tekee ihmisestä oikean kirkon jäsenen (358) on näkymätön ihmiselle (raamattuviite 360), muttei Jumalalle (359), joten, vaikkakin Jumala "tuntee omansa", me emme pysty varmuudella sanomaan, onko joku tietty ihminen todellinen uskova kristitty eli oikean kirkon jäsen, ja näin ollen ihmiselle oikea kirkko on näkymätön.
 
2. Vaikkakin helvetin vallat mieluusti täysin tuhoaisivat tämän oikean kirkon, sen on pysyttävä ja se pysyy aina päivien loppuun saakka (361, raamatunkertomus).
 
Roomalaiskatolinen kirkko yrittää käyttää raamattuviitettä 361 todistuksena siitä, että Kristus olisi perustanut seurakuntansa apostoli Pietarin varaan ja että, koskapa Rooman paavien ajatellaan olevan Pietarin seuraajia, kirkko olisi nykyään perustettu paavin varaan; tästä edelleen päätellään, että kuka ikinä ei tunnusta Rooman paavia kirkon pääksi ja perustukseksi, on oikean kirkon ulkopuolella, eikä hänellä ole edes mahdollisuutta pelastua. [Kaikki roomalaiskatoliset eivät nykyään mene johtopäätöksissään näin pitkälle, mutta paavin asema roomalaiskatolisuudessa on yhä perusteiltaan ennallaan. Suom. huom.] Näiden paavillisten väittämien suhteen on muistettava,
 
1. että ei ole varmaa historiallista tietoa siitä, että Pietari koskaan kävikään Rooman kaupungissa;
 
2. ja vaikka hän olisi siellä käynytkin, hän ei missään tapauksessa ollut paavina siinä mielessä kuin Rooman paavit paaviuden ymmärtävät.
 
3. Apostolinvirassa kenelläkään apostolilla ei ollut seuraajaa, eivätkä Rooman paavitkaan näin ollen voi olla Pietarin, apostolin, seuraajia.
 
4. Tässä tekstissä Kristus ei puhu Simon apostolille [siis Simonille hänen virkansa perusteella, suom. huom.], vaan Simon uskojalle ja tunnustajalle, joka tunnustuksellaan (jae 16) oli osoittanut olevansa oikea "kalliomies", oikea Petros. Jeesus Kristus, elävän Jumalan Poika, on Petra, se kallio ja perustus, jolle oikea kirkko on rakennettu (364), ja kuka ikinä Simonin tavoin uskoo ja tunnustaa tämän, siitä tulee hänen tavallaan oikea Petros eli kalliomies. Kaikki kristityt uskovat tämän, ja näin ollen oikea kirkko on rakennettu tämän evankeliumin keskeisen totuuden varaan: "Jeesus on Kristus ja elävän Jumalan Poika". Apostolina Pietaria voidaan kutsua oikean kirkon perustukseksi vain siinä mielessä kuin kaikkia apostoleja ja profeettoja samoin kutsutaan (358).
 
187. Miksi uskomme yhden seurakunnan?
 
Siksi, että kaikki uskovat kristityt ovat yksi hengellinen ruumis, jonka ainoa pää on Kristus.
 
362) Ef. 4:3–6. Pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
 
Koska kaikki uskovat kristityt muodostavat tämän seurakunnan, ei voi olla kuin yksi seurakunta (362). Koska vain ne tulevat autuaiksi eli pelastuvat, jotka uskon kautta Kristukseen ovat tämän oikean kirkon eli seurakunnan jäseniä, seurauksena on, että tämä yksi näkymätön oikea kirkko on ainoa autuaaksitekevä kirkko. Ei yksikään näkyvä kirkollinen tunnustuskunta, kaikkein vähimmin roomalaiskatolinen, voi todenperäisesti väittää olevansa ainoa autuaaksitekevä kirkko.
 
188. Miksi me sanomme: "Minä uskon pyhän seurakunnan"?
 
1. Siitä syystä, että kaikki oikean kirkon eli seurakunnan jäsenet ovat pyhiä uskon kautta Kristukseen;
 
2. Siitä syystä, että he palvelevat Jumalaa pyhillä teoilla.
 
363) Ef. 5:25–27. Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.
 
1.Piet. 2:5. Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
 
1. Uskon kautta Kristukseen kaikilla uskovilla kristityillä on täydellinen syntien anteeksiantamus ja Vapahtajansa täydellinen vanhurskaus, he todella ovat pyhiä ihmisiä Jumalan edessä uskon kautta (363).
 
2. Usko saa jokaisen kristityn tekemään pyhiä tekoja (1.Piet. 2:5; kysymys 179).
 
189. Miksi me sanomme: "Minä uskon kristillisen seurakunnan"?
 
Siitä syystä, että seurakunta on rakennettu Kristuksen, ainoan perustuksensa, varaan.
 
364) 1.Kor. 3:11. Muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
 
Ef. 2:19–22. Katso kysymys 185.
 
Alun perin uskontunnustuksessa oli tällä paikalla "katolinen"-sana, ja sitä käytetään toisinaan vieläkin. ["Katolinen" on suomennettu "yhteinen"-sanalla. Suom. huom.] Se merkitsee maailmanlaajuista ja yleistä, ja sitä käytetään osoittamaan, että tämä seurakunta kattaa kaikki todelliset kristityt, jotka koskaan ovat eläneet, ovat nyt elossa tai joiden elämä on vasta tulevaisuudessa, aina päivien loppuun asti. Kuka ikinä on todellinen uskova kristitty, siitä riippumatta, milloin ja missä hän elää, mihin rotuun tai kansallisuuteen hän kuuluu, kuuluu tähän seurakuntaan. Missä ikinä kristittyjä onkin, siellä on tämä seurakunta. Tässä merkityksessä "katolinen"-sana [tai "yhteinen"-sana, joka tarkoittaa tässä kaikille uskoville kristityille yhteistä, suom. huom.] kuvaa osuvasti näkymättömän oikean kirkon kattavaa luonnetta. Mutta koskapa Rooman kirkko on anastanut käyttöönsä tämän sanan ja virheellisesti sovittaneet sen omaan erityiseen tunnustuskuntaansa, meillä on nyt käytössä "kristillinen"-sana. [Näin siis Amerikan tunnustuksellisilla luterilaisilla; ja meillä Suomessa on siis "yhteinen"-sana. Suom. huom.] Näin erotamme tämän seurakunnan muiden uskontojen seuraajista (kuten esimerkiksi juutalaisista, muhamettilaisista, buddhalaisista jne.) ja tunnustamme, että Kristus ja Hänen lunastustyönsä on kaikkien sen jäsenten uskon perustus (364 ja 358).
 
190. Mistä tämä yksi, pyhä, yhteinen kristillinen seurakunta on löydettävissä?
 
Kaikkialta sieltä ja vain sieltä, missä Kristuksen evankeliumi on käytössä; sillä Jumalan lupauksen mukaan Hänen sanansa ei jää hedelmättömäksi.
 
365) Jes. 55:10,11. Niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.
 
Evankeliumi tuottaa aina uskoa joissain ihmisissä (365), tämä usko tekee heistä seurakunnan jäseniä, joten näin ollen sieltä, missä ikinä evankeliumi on käytössä, voimme varmuudella löytää joitain kristittyjä eli seurakunnan.
 
— Todellisia kristittyjä eli oikean kirkon jäseniä on myös sellaisissa tunnustuskunnissa, jotka väärien oppien opettamisen ohella yhä pitäytyvät johonkin perustavaan evankeliumin totuuteen, sillä jopa evankeliumin osallakin, jos se todella on evankeliumia, on koko evankeliumin vaikutusvoima, ja se pystyy tuottamaan uskon niiden sydämeen, jotka sen kuulevat.
 
— Missä Jumalan kolmiykseys, Kristuksen jumaluus ja sijaissovitus kielletään, missä ei ole evankeliumia, siellä ei ole seurakuntaakaan, sillä Jumala rakentaa seurakuntansa evankeliumia välineenä käyttäen.
 
— Matt. 24:14:n mukaan evankeliumi saarnataan myös todistukseksi monille (Jes. 6:9; Mark. 4:11–12). Hän, joka ehdoin tahdoin paaduttaa sydämensä evankeliumia vastaan, voi Jumalan tuomion alaisena lopulta joutua tämän evankeliumin paaduttamaksi.
 
191. Keitä tarkoitamme, kun puhumme näkyvästä seurakunnasta?
 
Kaikkia niitä, jotka tunnustavat kristillistä uskoa ja kerääntyvät Jumalan sanan ympärille, mutta joiden joukossa tosi kristittyjen lisäksi on myös teeskentelijöitä.
 
Raamatunkertomuksia:
 
Matt. 13:24–26. Luste nisun seassa. --
Matt. 13:47–48. Nuotta, joka kokosi kaikkinaisia kaloja.
 
Kaikki tosi kristityt tunnustavat uskonsa (Room. 10:9–10), osoittavat sitä jumalisella elämällä (439) ja kuulevat Jumalan sanaa (52 ja 57); siitä muut voivat tunnistaa heidät, ja tällä tavoin näkymätön seurakunta tulee näkyviin. Kuitenkin myös teeskentelijät pystyvät jäljittelemään näitä uskon tunnusmerkkejä, ja siksi teemme tämän erotuksen: näkymätön oikea kirkko ovat kaikki ne, joilla on tosi usko sydämessään, näkyvä kirkko ovat kaikki ne, jotka tunnustavat uskoa. Näkymätön oikea kirkko on kätkettynä näkyvässä kirkossa.
 
192. Keitä kutsumme oikeaksi näkyväksi kirkoksi?
 
Kaikkia niitä, joilla on koko Jumalan sanan oppi kaikessa puhtaudessaan, jotka opettavat ja tunnustavat sitä ja joiden keskuudessa sakramentit oikein toimitetaan Kristuksen asetuksen mukaan.
 
366) Matt. 28:20. Opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
 
Näkyvä kirkko levittää puun tavoin monia haaroja eri suuntiin, ja jokainen haara muodostaa erillisen tunnustuskunnan, jota kirkoksikin kutsutaan. Nämä tunnustuskunnat poikkeavat toisistaan enimmäkseen oppikysymyksissä, ja kukin niistä vakuuttaa omien opetustensa olevan tosia. Ei kuitenkaan voi olla kuin yksi totuus. Oppi on joko tosi tai virheellinen, se ei voi olla molempia. Totuus on suvaitsematon, sillä ei voi olla yhteyttä harhaan, yhtä vähän kuin valolla on yhteyttä pimeyteen (2.Kor. 6:14). Ei voi olla kuin yksi tosi oppi maailman luomisesta, Pyhästä Kolminaisuudesta, Kristuksen persoonasta, lunastuksesta jne., ja mikä hyvänsä ei ole yhtäpitävää tämän opin kanssa, sen täytyy välttämättä olla virheellistä. Sen tähden on typerää sanoa, että kaikki kirkot, miten paljon niiden opetukset sitten eroavatkin, ovat oikeassa.
 
Kirkon opin ei, ollakseen totta, tarvitse olla yhtäpitävä inhimillisen järjen, nykytieteen, yleisen mielipiteen tms. kanssa, mutta sen täytyy kaikissa kohdissa ja kysymyksissä olla yhtäpitävä Jumalan sanan kanssa (368 ja 438; 2.Piet. 1:19). Jokaisen ihmisen on tutkittava itse omasta puolestaan, ovatko hänen kirkkonsa opetukset yhtäpitäviä Raamatun selvien lausumien kanssa (Ap.t. 17:11), hänen ei ole lupa luottaa muiden lausuntoihin asiasta. Tutkimalla asian havaitsemme, että evankelis-luterilaisen kirkon opit, sellaisina kuin ne on esitetty vuoden 1580 Yksimielisyyden ohjeessa eli Tunnustuskirjoissa, pitävät yhtä Jumalan sanan kanssa joka suhteessa, ja siksi tämä evankelis-luterilainen kirkko on tosi, oikeaoppinen (ortodoksinen) näkyvä kirkko, koska se opettaa kaiken sen, mitä Kristus on käskenyt, ja vain sen, mitä Hän on käskenyt (366).
 
Sanomalla, että evankelis-luterilainen kirkko on oikea näkyvä kirkko, emme tarkoita sanoa, että se olisi ainoa autuaaksitekevä kirkko tai että kaikki sen jäsenet olisivat tosi kristittyjä ja tulisivat poikkeuksetta autuaiksi tai että muissa tunnustuskunnissa ei olisi kristittyjä (katso kysymykseen 190 liittyvä selitys). Tahdomme kuitenkin todella sanoa, että kaikki sen opetukset pitävät yhtä Jumalan sanan kanssa ja ovat vuorenvarmasti tosia, ja että sellaiset opetukset, jotka poikkeavat niistä, ovat harhaisia ja virheellisiä. Niitä kirkkoja, jotka pitäytyvät sellaisiinkin oppeihin, jotka poikkeavat Jumalan sanasta (346), kutsutaan vääriksi tai toisuskoisiksi (heterodoksisiksi) kirkoiksi. Tämä ei tarkoita sitä, että tuomitsisimme näiden kirkkojen yksilöjäsenten henkilökohtaisen uskon, siis että leimaisimme heidät teeskentelijöiksi ja pakanoiksi. Sen sijaan langetamme tämän tuomion ainoastaan itse kirkkojen julkisista opeista.
 
193. Milloin me käytämme tätä oppia kirkosta oikealla tavalla?
 
{1}Silloin, kun pidämme varamme, että olisimme ja pysyisimme näkymättömän oikean kirkon jäseninä; {2}silloin, kun me tässä tarkoituksessa pitäydymme puhtaan sanan ja tunnustuksen kirkkoon, {3}myötävaikutamme sen säilymiseen ja leviämiseen kykymme mukaan {4}ja vältämme kaikkia vääriä kirkkoja.
 
367) 2.Kor. 13:5. Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne.
 
368) Joh. 8:31,32. Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.
 
369) 1.Kor. 9:14. Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa.
 
370) Matt. 28:19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
 
371) Matt. 7:15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
 
372) 1.Joh. 4:1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
 
373) Room. 16:17. Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.
 
2.Kor. 6:14–18. Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani." Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias."
 
1. Itse kunkin yksilön polttavimpana asiana täytyy olla se, että hänellä olisi tosi usko Kristukseen ja että hän näin olisi näkymättömän oikean kirkon jäsen. Ulkoisesta kirkon jäsenyydestä ei ole mitään hyötyä, ellei sydämessä ole uskoa (360). Sen, onko jollakulla tosi usko, tietävät yksin Jumala (359) ja tämä henkilö itse, ja juuri tähän liittyy raamattuviite 367.
 
2. Ollaksemme Kristuksen todellisia opetuslapsia meidän on tiukasti pitäydyttävä Hänen sanaansa ja pysyttävä siinä (368). Ne, jotka tekevät tämän, haluavat pysyä myös "keskinäisessä yhteydessä" (525), he haluavat etsiä yhteyttä sellaisten kanssa, jotka samoin pysyvät apostolien opin mukaisessa opetuksessa, haluavat liittyä oikeaan näkyvään kirkkoon.
 
3. Samalla kun meidän on autettava tukemaan (369 ja 61) ja levittämään (370) puhtaan sanan kirkkoa, emme saa tehdä näin minkään sellaisen kirkon suhteen, joka opettaa vääriä oppeja, ettemme olisi osallisia muiden synteihin (2.Joh. jakeet 9–11).
 
4. Väärillä profeetoilla on usein hurskasteleva ulkoinen käyttäytyminen, "lammasten vaatteet", mutta väärällä opillaan, "hedelmillään" (Matt. 7:20), he tuhoavat sieluja. Väärät opit ovat aina vaarallisia, ne eivät koskaan hoida hengellistä elämäämme, vaan, jos tiedämme niiden olevan vääriä ja silti pitäydymme niihin, tuottavat sille tuhon. Siksi: Kavahtakaa! [Kauhistuen karttakaa!] (371 ja 373). Jos johonkin kirkkoon kuuluva henkilö havaitsee sen opettavan vääriä oppeja, hänen on todistettava totuuden puolesta harhoja vastaan, mutta ellei siitä ole apua, hänen on "lähdettävä pois heidän keskeltänsä" (2.Kor. 6:14–18). Näin ollen meillä ei ole lupaa harjoittaa kirkollista yhteyttä ja pitää yhteisjumalanpalveluksia sellaisten kanssa, jotka julkisesti tunnustavat vääriä oppeja.
 
3. SYNTIEN ANTEEKSISAAMISESTA
194. Miten kolmannen uskonkohdan kolmas tunnustus on ilmaistu?
 
Minä uskon syntien anteeksisaamisen.
 
"Jossa kristikunnassa Hän antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi." Syntien anteeksiantamus on löydettävissä ainoastaan kristillisestä seurakunnasta, sillä se on täällä, missä saarnataan evankeliumia (katso kysymys 190), joka julistaa tämän anteeksiantamuksen. Kaikkialta, mistä evankeliumi tyystin puuttuu, sieltä samoin puuttuvat myös anteeksiantamus ja pelastus.
 
195. Miksi sanot: "Minä uskon syntien anteeksisaamisen"?
 
Siitä syystä, että {1}Kirjoitusten perusteella olen saanut varmuuden siitä, että {2}Jumala {3}ilman ansiotamme, {4}armosta, {5}Kristuksen tähden, {6}evankeliumin kautta {7}antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi.
 
374) Mark. 2:7. Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin?
 
) Ps. 130:3,4. Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua peljättäisiin.
 
376) Ps. 103:2,3. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi.
 
377) Ef. 1:7. Kristuksessa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
 
378) Room. 3:28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
 
1. Koska Jumala yksin voi antaa synnit anteeksi, Hän yksin voi kertoa meille, onko ne annettu anteeksi, ja Hän todella kertookin sen meille omassa sanassaan; tästä syystä meidän uskomme, että meidän syntimme ovat anteeksiannetut, ei saa perustua ihmisten mielipiteeseen tai sydämemme tunteeseen, vaan sen on perustuttava Jumalan lupaukseen.
 
2. Siitä syystä, että kaikki synti on tehty Jumalaa vastaan (Ps. 51:4), Hän yksin voi antaa synnin anteeksi (374), ja Hän todella antaakin synnin anteeksi (375, 376).
 
3. Jumalan vaikuttimena antaa meille syntimme anteeksi ei ole mikään meissä oleva ansiollisuus tai arvollisuus, Hän ei anna pahaa tekoa anteeksi minkään hyvän työn tähden, jonka olemme ehkä jo tehneet tai joka meidän vielä pitäisi tehdä, sillä mikään määrä täysin hyviä töitä ei koskaan sovita tai hyvitä yhtäkään pahaa tekoa. Ihmisessä ei ole kerrassaan mitään, mikä voisi saada Jumalan antamaan hänelle hänen syntinsä anteeksi (375, 378).
 
4. Armo — se Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan, joka ei ota huomioon ihmisen henkilökohtaista ansiollisuutta tai vianalaisuutta (Room. 11:6) — sai Hänet hankkimaan ja tarjoamaan meille syntien anteeksiantamuksen (377).
 
5. Jumala antaa synnit anteeksi Kristuksen tähden, nimittäin siksi, että Kristus on kärsimisellään ja kuolemallaan täydellisesti maksanut syntivelkamme (377 ja 384).
 
6. Evankeliumi ei ainoastaan kerro meille tästä anteeksiantamuksesta, vaan se todella tuo ja tarjoaa sen meille, evankeliumin lupaus siis sisältää lupaamansa lahjan (Luuk. 24:47). Toisin kuin Jumalan lain lupaus (142; Gal. 3:12), evankeliumi on ehdoton lupaus, jossa Jumala ilman mitään varauksia tai ehtoja kertoo meille, että meidän syntimme ovat anteeksiannetut (521), ja tällä tavoin Hän todella tarjoaa anteeksiantamusta meille. Tästä syystä evankeliumi on se väline, jonka kautta Jumala antaa ja tuo syntien anteeksiantamuksen ihmiselle, se on Jumalan "Gebehand": antava, lahjoittava käsi. --
 
7. Tätä anteeksiantamuksen aarretta ei voi kuluttaa loppuun (377: "hänen armonsa rikkaus"; Room. 5:20), siitä syystä Jumala antaa anteeksi "runsain määrin", ei osittain, vaan täydellisesti, ei joitakin, vaan kaikki synnit. Jokainen ihminen, jolla vain on syntien anteeksiantamus, on saanut kaikki syntinsä anteeksi. Koska tämä lupaus on kaiken aikaa käden ulottuvilla (Room. 10:8), niin samoin on myös sen tarjoama anteeksiantamus, ja näin ollen Hän antaa synnit anteeksi "joka päivä". Milloin vain käännymmekin armon lupauksen puoleen, löydämme sieltä täyden anteeksiantamuksen kaikista synneistämme (293; Jes. 1:18; 43:25).
 
8. Jotta meillä olisi ja me omistaisimme tämän anteeksiantamuksen, meidän on suostuttava siihen. Koska se ei ole aineellinen vaan hengellinen asia, joka tarjotaan meille ehdottomassa lupauksessa (521), voimme suostua siihen ja vastaanottaa sen yksin uskon kautta (378; Room. 4:13–22), ja sillä, joka uskoo tämän lupauksen, on se, mitä siinä luvataan, nimittäin syntien anteeksiantamus (383). Lupaus ja usko ovat vastaavuussuhteessa: lupaus vaatii uskoa ja usko edellyttää lupausta. Jos anteeksiantamus tarjottaisiin jollain muulla tavalla kuin ehdottoman lupauksen kautta, voisi olla mahdollista ottaa se vastaan jollain muulla tavalla kuin uskon kautta. Mutta kun asiat nyt ovat niin kuin ne ovat, usko on ainoa väline, jonka kautta me voimme ottaa vastaan anteeksiantamuksen lupauksen, se on ihmisen vastaanottava käsi, "Nehmehand". Jollei evankeliumin lupaukseen suostuta ja sitä vastaanoteta uskon kautta, siitä ei ole ihmiselle mitään hyötyä (Hepr. 4:2).
 
Pelastava usko ei ole sitä, että uskomme yleisellä tasolla sen, että syntien anteeksiantamus on olemassa, vaan sitä, että uskova kristitty soveltaa tämän lupauksen itseensä: minä olen vakuuttunut siitä, että Jumala on antanut minulle kaikki minun syntini anteeksi.
 
Meillä on anteeksiantamus niin kauan kuin uskomme, voimme menettää sen vain, jos menetämme uskommekin, ja siinä tapauksessa menetämme kummankin juuri samalla hetkellä (367; Mark. 16:16).
 
196. Millä tavalla Jumala antaa synnit anteeksi?
 
Hän ei lue syntisille viaksi heidän syntejään eli toisin sanoen Hän julistaa syntiset vanhurskaiksi (syyttömiksi). (Vanhurskauttaminen.)
 
379) 2.Kor. 5:21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
 
380) Room. 8:33. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
 
Raamatunkertomus:
 
Matt. 18:23–35. Paha, armoton palvelija.
 
Meidän syntimme luettiin Kristuksen viaksi (379), siitä syystä niistä ei enää syytetä meitä (380), ja tämän johdosta me olemme Jumalan silmissä vapaita synnin syyllisyydestä, olemme vanhurskaita. Seuraavat käsitteet merkitsevät samaa asiaa eli ovat keskenään synonyymisiä: antaa synti anteeksi, olla lukematta syntiä, vanhurskauttaa, julistaa vanhurskaaksi (Ps. 32:1–2; Room. 4:5–8).
 
197. Kuka saa osakseen tämän anteeksiantamuksen?
 
{1}Vaikka anteeksiantamus on hankittu kaikille ihmisille {2}ja evankeliumi tarjoaa sitä kaikille, jotka ovat kuulemassa, {3}silti ainoastaan ne, jotka uskovat evankeliumin ja siten suostuvat syntien anteeksiantamukseen ja ottavat sen vastaan, todella pääsevät osallisiksi tästä anteeksiantamuksesta.
 
381) 2.Kor. 5:19. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
 
382) 1.Moos. 15:6. Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.
 
383) Room. 4:5. Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi.
 
Raamatunkertomus:
 
Luuk. 18:9–14. Publikaani.
 
1. Kristuksen sovitettua koko maailman Jumalan kanssa (381) Jumala Kristuksen tähden ei enää lue syntejä kenenkään ihmisen viaksi (381), vaan on sydämessään antanut kaikki synnit anteeksi kaikille ihmisille, ja arvioi ja julistaa kaikki ihmiset vanhurskaiksi (syyttömiksi) Hänen silmissään. Vaikka kaikki ihmiset ovat luonnostaan ja omien tekojensa perusteella "jumalattomia", Kristuksen tähden Jumala siltikin "vanhurskauttaa jumalattoman" (383), Hän julistaa kaikki jumalattomat vanhurskaiksi. Tämä on yleinen (eli objektiivinen) vanhurskautus.
 
2. Tämän totuuden, että Kristuksessa kaikki synnit ovat anteeksiannetut ja kaikki ihmiset ovat vanhurskautetut Jumalan silmissä, Jumala itse julistaa evankeliumissa, joka ei ole ilmoitusta (informaatiota) siitä, että tietyillä ehdoilla Jumala on valmis antamaan anteeksi, vaan se on virallinen ja suora julistus Jumalan taholta, että Poikansa sijaiskärsimyksen ja –kuoleman tähden Hän on omassa sydämessään jo kauan sitten antanut kaikki synnit anteeksi kaikille ihmisille. Jumala ei anna syntejä anteeksi joka päivä siinä merkityksessä, että, koskapa ihmiset tekevät syntiä päivittäin, Jumala samaten päivä päivältä ottaisi esiin nämä yksittäistapaukset ja antaisi rikkomukset anteeksi sitä mukaa kuin niitä tehdään, sillä silloin, kun Hän herätti Kristuksen kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden (308), Hän siten julisti yleisen armahduksen (amnestian) eli anteeksiantamuksen kaikista menneistä, nykyisistä ja tulevista synneistä. Tämän totuuden Hän tekee ihmiselle tiettäväksi evankeliumissa.
 
Päivittäinen anteeksiantamus tarkoittaakin yksinkertaisesti yleisen anteeksiantamuksen päivittäistä soveltamista yksittäistapauksiin. Evankeliumia sanotaan "sovituksen sanaksi", ei siitä syystä, että se osoittaisi sovituksen tai sovinnon mahdollisuuden, vaan siitä syystä, että se julistaa sovituksen ja sovinnon tosiasian. Presidentti Lincolnin antaman orjien vapautusjulistuksen sisältönä ei ollut se, että tietyillä ehdoilla neekeriorjat voisivat päästä vapaiksi, vaan se yksinkertaisesti julisti heidät vapaiksi. Samoin evankeliumikin yksinkertaisesti julistaa, että maailma on sovitettu Jumalan kanssa Hänen Poikansa kuoleman kautta ja ettei Hän enää lue syntejä kenenkään ihmisen viaksi (381; Luuk. 24:47: meidän ei ole saarnattava pelkästään anteeksiantamuksesta, vaan anteeksiantamusta on suoraan julistettava).
 
3. Tämä yleisen vanhurskauttamisen eli anteeksiantamuksen julistaminen ei hyödytä ketään ihmistä, ellei hän suostu siihen ja ota sitä vastaan, aivan kuten orjien vapautusjulistus ei olisi hyödyttänyt sellaista neekeriorjaa, joka ei olisi uskoen ottanut vastaan sitä ja käyttänyt sitä hyödykseen. Uskon kautta meidän on sovitettava itseemme henkilökohtaisesti se, mikä evankeliumissa on tarjottu kaikille ihmisille yleisesti. Uskon kautta me tällä tavoin olemme henkilökohtaisesti (subjektiivisesti) vanhurskautettuja (382 ja 383: "Joka ei töitä tee," ei yritä tulla vanhurskaaksi Jumalan edessä tekojensa kautta, "vaan uskoo Häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman," luottaa Jumalaan, joka Kristuksen tähden julistaa jumalattoman vanhurskaaksi, "sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi", hänet vanhurskautetaan tämän uskon kautta henkilökohtaisesti — koska hän uskon kautta sovittaa itseensä yleisen lupauksen anteeksiantamuksesta, Jumala vahvistaa sen hänelle henkilökohtaisesti ja lukee ja julistaa hänet vanhurskaaksi). Tämä henkilökohtainen (subjektiivinen) vanhurskauttaminen on ehdottoman välttämätön syntisen pelastumiseksi (378). Henkilökohtainen vanhurskauttaminen uskon kautta edellyttää yleisen vanhurskauttamisen lupauksen, mikä puolestaan edellyttää yleisen vanhurskauttamisen tosiasian Jumalan puolelta, mikä puolestaan edellyttää Kristuksen lunastustyön, jonka kautta anteeksiantamus hankittiin.
 
Miksi usko pelastaa meidät?
 
1. Synnintunnon täytyy välttämättä edeltää uskoa, mutta tällainen suru synnin tähden, vaikka kuinkakin vilpitön, ei anna uskolle sen pelastavaa voimaa (vrt. Juudas Iskariotin kohtalo).
 
2. Hyvät teot ja pyhä elämä syntyvät välttämättä uskosta (Gal. 5:6; Jaak. 2:17), mutta tämä uskon pyhittävä voima (kysymys 179) ei ole sen pelastava ja vanhurskauttava voima.
 
3. Uskoakin voidaan sanoa ihmisen teoksi siinä mielessä, että hän toteuttaa uskomisen; se on myös hyvä teko, sangen otollinen Jumalalle (Joh. 6:28–29); mutta usko ei pelasta meitä oman luontaisen arvonsa tai eettisen ansiollisuutensa tähden, sillä tässä mielessä uskokin olisi lain teko (378).
 
4. Niin kuin meitä ei ravitse syömisteko, vaan syömämme ruoka, samoin meitä ei pelasta uskomisteko, vaan se, mitä me uskomme. Niin kuin ihmisen on syötävä sellaista ruokaa, joka todella ravitsee, samoin hänen on uskottava totuuksia, jotka todella pelastavat. Väärä oppi, siitä riippumatta, kuinka vilpittömästi se saatettiinkin uskoa, ei koskaan voi ketään pelastaa; siitä syystä onkin mieletöntä sanoa, että uskoipa ihminen mitä hyvänsä, hän kyllä pelastuu, jos vain on uskossaan vilpitön. Ensimmäisen uskonkappaleen opetukset ovat totuuksia, mutta sellainen ihminen, joka uskoo vain ne, ei voi tämän uskonsa kautta pelastua — nehän eivät ole pelastavia totuuksia. Pelastava totuus — ja juuri siitä syystä kristillisen opin pääkohta — on se, että Jumala armosta, Kristuksen tähden antaa meille kaikki meidän syntimme anteeksi. Sillä ihmisellä, joka todella uskoo sen, mitä nämä sanat ilmaisevat, on syntien anteeksiantamus. Samoin kuin juuri se kultakimpale, joka minulla on kädessäni, tekee minut rikkaaksi, samoin juuri ne Kristuksen ansiot, jotka käsitän ja joihin tartun uskolla, pelastavat minun sieluni. Pelastava voima on näin ollen Kristuksen ansioissa, ja usko on pelkkä väline; mutta se on ainoa väline, jolla me saamme nämä ansiot itsellemme.
 
198. Mitä me sitten yhdessä kirkkomme kanssa tunnustamme syntien anteeksiantamuksesta eli vanhurskauttamisesta?
 
Sen, että me saamme syntien anteeksiantamuksen ja tulemme vanhurskaiksi Jumalan edessä, emme omalla tekemisellämme, vaan armosta, Kristuksen tähden, uskon kautta.
 
384) Room. 3:22–26. Ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään.
 
199. Voiko jokainen uskova kristitty olla varma syntien anteeksiantamuksesta ja omasta pelastumisestaan?
 
Kyllä vain, hän voi ja hänen pitäisi olla niistä varma, sillä Jumalan lupaus on varma.
 
385) 2.Tim. 1:12. Minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.
 
386) Room. 8:38,39. Minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
 
Rooman kirkko opettaa, että ihmisen on aina pidettävä yllä "terveellistä epävarmuutta" pelastuksensa suhteen. Mutta koskapa Jumalan lupaus anteeksiantamuksesta on varma, meidän uskomme, joka tarttuu juuri tähän lupaukseen, on varmaa tietoa (191, 385 ja 386: sellaiset sanonnat kuin: "minä tunnen" ja "minä olen varma" ilmaisevat vakaumusta, varmaa luottamusta). Varmoina syntiensä anteeksiantamuksesta kristityt saavat olla aina onnellisia ja iloisia, ja sellaisia heidän tulisikin olla (Room. 5:1–5).
 
200. Miksi meidän on aina pidettävä erityisen lujasti kiinni juuri tästä uskonkohdasta?
 
Siitä syystä, että se on kristillisen opin pääkohta, jonka kautta oikea kristillinen kirkko erottautuu kaikista vääristä uskonnoista ja joka antaa kaiken kunnian yksin Jumalalle ja suo kestävän lohdutuksen kurjille syntisille.
 
Raamatunkertomus:
 
Matt. 9:1–8. Halvattu mies.
 
1. Tämä uskonkohta on niin tärkeä, että ilman sitä Raamattu ei pystyisi "tekemään meitä viisaiksi, niin että pelastumme uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa" (3).
 
2. Kaikki ihmistekoiset uskonnot opettavat, että, koska ihminen on tehnyt syntiä, ihmisen on se hyvitettävä. Juuri tämä oppi vapaasta anteeksiantamuksesta uskon kautta Kristukseen, jota mikään ihmismieli ei koskaan olisi voinut keksiä (1.Kor. 2:9–11), todistaa kristinuskon jumalallisen alkuperän.
 
3. Mikä hyvänsä sellainen oppi, joka ylistää ihmistä ja antaa hänelle paljon tai vähän ansiota omasta pelastuksestaan, on varmasti väärä, sillä kaikkien oppien on koiduttava Jumalan kunniaksi (347).
 
4. Se, joka kokonaan tai osittain luottaa omiin tekoihinsa, ei koskaan voi olla varma Jumalan armosta eikä omasta pelastuksestaan (Gal. 3:10).
 
4. RUUMIIN YLÖSNOUSEMISESTA
201. Miten kolmannen uskonkohdan neljäs tunnustus on ilmaistu?
 
Minä uskon ruumiin ylösnousemisen.
 
"Herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet." Sielu, joka kuolemassa erkani ruumiista, on palaava samaan ruumiiseen, elävöittävä sen, tekevä sen eläväksi.
 
202. Mitä uskot tästä asiasta Kirjoitusten mukaan?
 
Sen, että {3}viimeisenä päivänä {2}Jumala on {1}herättävä {4}minut ja kaikki kuolleet, niin että meidän ruumiimme, ne samat ruumiit, jotka ovat kuolleet, tehdään jälleen eläviksi.
 
387) Joh. 5:28,29. Hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.
 
Tällekään opille meillä ei ole mitään muuta ratkaisevaa perustetta kuin Kirjoitukset; järki ja kokemus eivät tue sitä. On kuitenkin niin, että enimmäkseen syy siihen, että ihmiset kieltävät ruumiin ylösnousemisen, ei ole siinä, että he eivät voi ymmärtää sitä, sillä hehän ovat valmiit uskomaan moniakin muita itselleen käsittämättömiä asioita, vaan siitä syystä, että he eivät halua nousta kuolleista ja ilmestyä Jumalan tuomioistuimen eteen. Tästä syystä jotkut tahtovat ruumiinsa tuhkattavaksi, toivoen siten tekevänsä sen ylösnousemuksen mahdottomaksi.
 
1. Sielu palaa ruumiiseen ja elävöittää sen (1.Kun. 17:22).
 
2. Niin kuin Lasarus kuuli Kristuksen äänen ja tuli ulos haudasta (Joh. 11:43–44), samoin kaikki kuolleet kuulevat jonain päivänä "Hänen äänensä" ja nousevat kuolleista (387).
 
3. Katso selitys kysymykseen 166, 2. kohta. --
 
4. Yksikään ei silloin ole välinpitämätön tai tottelematon Kristuksen kutsua kohtaan, vaan kaikkien, niidenkin, jotka mieluummin eivät nousisi kuolleista, täytyy tulla esiin, ja niin he tulevatkin (387; Ilm. 20:12–13).
 
5. Niin kuin lapsen sielu tuli takaisin omaan ruumiiseensa (1.Kun. 17:22), samoin kukin sielu palaa juuri siihen ruumiiseen, jossa se eli maan päällä (389: "Saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan, minun silmäni katsovat häntä.") --
 
6. Ne, jotka ovat elossa Herran tulemuksen hetkellä, eivät kuole tullakseen sitten herätetyiksi kuolleista, vaan heidät muutetaan välittömästi (1.Kor. 15:51–52; 1.Tess. 4:16–17).
 
203. Mikä ero on ihmisten välillä kuolleiden ylösnousemuksessa?
 
{1}Uskovat kristityt nousevat kirkastetussa ruumiissa iankaikkiseen elämään; {2}mutta epäuskoiset nousevat iankaikkiseen kuolemaan, nimittäin iankaikkiseen häpeään, kauhuun ja tuskaan helvetissä.
 
388) Dan. 12:2. Monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.
 
Joh. 5:28,29. Katso kysymys 202.
 
389) Job 19:25–27. Minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova. Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan. Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. [käännös Biblian mukaan]
 
390) Fil. 3:21. Joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi.
 
1.Kor. 15:51,52. Elossa olevien muuttuminen.
 
391) Luuk. 16:23,24. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: "Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!"
 
392) Matt. 10:28. Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää Häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
 
393) Jes. 66:24. Heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.
 
394) Matt. 7:13. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät.
 
Raamatunkertomuksia:
 
Luuk. 16:19–31. Rikas mies ja Lasarus. — Vain kaksi paikkaa. --
 
(Luuk. 12:47,48. Kadotustuomion ankaruusasteet.)
 
Ylösnousemuksessa itsessään ei ole eroa, vaan ero on kuolleista herätettyjen tilassa ja asemassa.
 
1. Kaikista vajavaisuuksista vapautettuna heidän ruumiinsa on oleva "Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltainen" (390), heillä on oleva iankaikkinen elämä (388).
 
2. Epäuskoiset ovat "kauhistukseksi kaikelle lihalle" (raamattuviite 393) ja ovat kadotettuja iankaikkisesti (387 ja 388; Matt. 25:41).
 
Raamattu ei opeta, että epäuskoisten rangaistuksen sisältönä olisi heidän hävittämisensä olemattomiin, vaan että on olemassa todellinen helvetti /361 ja 391 [UT 1938 käyttää näissä kohdin tuonela-sanaa, vanha Biblia helvetti-sanaa; käytetystä sanasta riippumatta 391 osoittaa yksiselitteisesti, että rikas mies kärsi kuolemansa jälkeen tuskaa tajuisessa tilassa. Suom. huom.]). Se on paikka, jossa kadotukseen tuomitut ovat iankaikkisesti hyljättyinä ja karkotettuina Jumalan autuaallisesta läsnäolosta (Matt. 25:41), missä he ovat niin ruumiillisessa kuin sielullisessakin tuskassa (391, 392 ja 393), johon ei ole mitään helpotusta — rikkaalta mieheltä evätään vesitippakin —, josta ei ole pakotietä (Luuk. 16:26) ja jolle ei ole loppua (393). Se on paikka, jossa on itku ja hammasten kiristys (Luuk. 13:28) ja jossa ei heikoinkaan toivon pilkahdus ilahduta kadotukseen tuomittuja heidän kurjuudessaan. Se mielipide, että loppujen lopuksi kaikki kadotukseen tuomitut, myös riivaajat, palaisivat Jumalan yhteyteen taivaassa, on täysin vailla raamatullisia perusteita. "Ken tästä käy [helvettiin], saa kaiken toivon heittää." [helvetin portin ylle kirjoitetut sanat Danten "Jumalaisen näytelmän" mukaan, suom. huom.] Opimme Luuk. 12:47–48:sta ja Matt. 11:16–24:stä, että helvetin rangaistuksessa on ankaruusasteita.
 
Rooman kirkko opettaa, että on kaikkiaan viisi paikkaa [joihin ihminen voi nykyisen elämän perästä joutua].
 
1. Infernum eli helvetti;
 
2. purgatorium eli kiirastuli: paikka, jonka otaksutaan olevan lähellä helvettiä ja jossa sielut puhdistetaan jäljelläolevista epätäydellisyyksistä;
 
3. limbus infantum ("lasten alho"): sellainen paikka kastamattomien lasten sieluja varten, jossa he eivät kärsi tuskaa, mutta jossa he ovat myös suljetut taivaan ilojen ulkopuolelle;
 
4. limbus patrum (isien helma): paikka, jossa Vanhan testamentin pyhien ja patriarkkojen sieluja pidettiin, kunnes Kristus vapautti heidät, ja joka on nyttemmin tyhjillään;
 
5. paratiisi eli taivas. --
 
Se tuli, josta 1.Kor. 3:13 ja 1.Piet. 1:6–7 puhuvat, ei ole tuonpuoleinen kiirastulen liekki, vaan se tarkoittaa sitä koettelemusta, jonka kestämme tässä elämässä uskomme koettelemiseksi. Raamatun mukaan on vain kaksi paikkaa [joihin ihminen voi nykyisen elämän perästä joutua] (394): henkilö on joko pelastettu tai kadotettu (Mark. 16:16). Kuoleman jälkeen kenelläkään ei ole mitään tilaisuutta parantaa asemaansa (428).
 
Ajallinen kuolema on ruumiin ja sielun eroaminen toisistaan, ja tämä kuoleman tila tai asema, Todeszustand, kestää ylösnousemuksen päivään asti. Väliaikana ruumis makaa haudassa ja sielu on joko taivaassa tai helvetissä (Matt. 25:46). --
 
Ei ole mitään sielunvaellusta sielujen puhdistamiseksi ja täydellistämiseksi, eivätkä edesmenneiden sielut palaa tämän maan pinnalle [ennen ylösnousemusta] (Luuk. 16:27–31).
 
5. IANKAIKKISESTA ELÄMÄSTÄ
204. Miten kolmannen uskonkohdan viides tunnustus on ilmaistu?
 
Minä uskon iankaikkisen elämän.
 
"Ja antaa minulle sekä kaikille uskoville Kristuksessa iankaikkisen elämän."
 
205. Mitä Kirjoitukset opettavat iankaikkisesta elämästä?
 
Sen, että {1}kaikki uskovat kristityt, {2}kun he kuolevat, ovat sielunsa osalta heti Kristuksen luona {3}ja, viimeisen päivän jälkeen, tulevat olemaan Kristuksen luona ruumiineen ja sieluineen ja elämään Hänen kanssaan iankaikkisessa ilossa, kirkkaudessa ja kunniassa.
 
395) Luuk. 23:43. Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.
 
396) Ilm. 14:13. Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes.
 
397) Joh. 10:27,28. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän.
 
398) 1.Joh. 3:2. Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
 
399) Ps. 16:11. Ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti.
 
400) Joh. 17:24. Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut.
 
401) Room. 8:18. Minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.
 
(2.Kor. 9:6. Iankaikkisen kirkkauden asteet.)
 
Oman mielikuvituksensa valtaan jätettyinä ihmiset kuvittelevat mitä merkillisimpiä asioita tästä aiheesta; meidän on rajoituttava siihen, mitä Kirjoitukset opettavat tulevasta elämästä.
 
1. Kaikki uskovat kristityt ja ainoastaan uskovat kristityt saavat periä iankaikkisen elämän (396, 397, 398, 400 ja 402).
 
2. Ei ole mitään kiirastulta eikä mitään sielunvaellusta, vaan heti heidän kuollessaan heidän sielunsa pääsevät taivaaseen (395 ja 396).
 
3. Katso raamattuviitteet 387, 388, 389 ja 399.
 
Autuuden tila.
 
— Taivaassa maalliset olosuhteet ja menettelytavat eivät vallitse: siellä ei ole avioliittoa (Matt. 22:30), ei jakautumista perhekuntiin kuten tässä elämässä, sillä kaikki pyhät muodostavat yhden perheen (Ef. 3:15), ei hallintovirkamiehiä, ei maallisia kutsumuksia, ei tunnustuskuntiin jakautumisia, ei lähetystyötä eikä avaintenvaltaa.
 
— Pyhillä ei ole mitään syntiä, niinpä heillä ei ole sen enempää surua kuin tuskaakaan (Ilm. 21:4).
 
— Jumalan kuva saatetaan heissä alkuperäiseen täydellisyyteensä (raamattuviitteet 218 ja 398), ja he ymmärtävät täydellisesti ne asiat, jotka olivat heille hämäriä ja tuntemattomia maan päällä (1.Kor. 13:9–12).
 
— Heillä on hengellinen ruumis (1.Kor. 15:42–44), ja, vaikka itse kullakin onkin sama ruumis kuin hänellä oli täällä maan päälläkin, nämä ruumiit eivät ole enää samojen lakien ja rajoitusten alaisia, joiden vallassa ne olivat tässä elämässä, sillä ne ovat samankaltaisia kuin Kristuksen kirkastettu ruumis (390 ja 401; Matt. 13:43).
 
— Samalla, kun kaikki pyhät ovat täysin onnellisia ja autuaita, heidän kirkkaudessaan on eroa (1.Kor. 15:41–42; Dan. 12:3). Suurempi kirkkaus annetaan palkkana, ei ansiosta vaan armosta, niille, jotka maan päällä osoittivat uskonsa Jumalalle pyhitetyssä palveluksessa ja monissa lähimmäisilleen tekemissään hyvissä töissä (143; 2.Kor. 9:6; Matt. 25:14–30; Luuk. 19:12–26).
 
— He ovat Jumalan yhteydessä, näkevät Hänet kasvoista kasvoihin ja siitä syystä nauttivat sanoinkuvaamatonta autuutta (400, 398, 399 ja 396; 1.Piet. 1:3–9).
 
206. Keille iankaikkinen elämä annetaan?
 
Minulle sekä kaikille uskoville kristityille, mutta ainoastaan uskoville kristityille.
 
402) Joh. 3:16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
 
403) Joh. 3:36. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle [tai: joka ei suostu uskomaan Poikaan], se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.
 
404) Matt. 24:13. Joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
 
Uskovalla kristityllä "on iankaikkinen elämä" (403); se on hänen jo nyt, kun hän vielä on maan päällä, mutta hän ei vielä nauti sitä — se on perintöosa, joka on säilytettynä häntä varten taivaassa (1.Piet. 1:4). Mutta se on hänen vain niin kauan kuin hän uskoo; siksi ainoastaan se todella pääsee taivaaseen, joka pysyy uskossa elämänsä loppuun asti ja "kuolee Herrassa" (404 ja 396).
 
207. Oletko varma siitä, että sinäkin pääset iankaikkiseen elämään?
 
Olen; sillä Kirjoitusten mukaan minun on lujasti uskottava, että, niin kuin Jumala on ajassa kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa, samoin Hän on iankaikkisuudessa valinnut minut lapseuteen ja iankaikkiseen elämään, eikä kukaan voi riistää minua Hänen kädestään.
 
405) Ef. 1:3–6. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niinkuin hän 1ennen maailman perustamista oli 3hänessä 4valinnut 6meidät 8olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, 5edeltäpäin määräten 6meidät 7lapseuteen, hänen yhteyteensä 3Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen 2armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa.
 
406) Room. 8:28–30. Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä 6ne, jotka hän on 4edeltätuntenut, hän on myös 5edeltämäärännyt 7Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.
 
Koko pyhityksen työ, nimittäin se, että Pyhä Henki evankeliumin kautta kutsuu, valistaa, pyhittää, varjelee ja lopulta pelastaa ihmisyksilön taivaaseen, ei ole sattumanvaraista, vaan tarkoituksellista, sillä kaiken, mitä Jumala on tehnyt, mitä Hän on tekemässä ja mitä Hän vielä tekee jonkun ihmisen koko elämän aikana tuodakseen hänet Kristuksen yhteyteen ja johtaakseen hänet taivaaseen, Hän on tarkoittanut, päättänyt ja määrännyt tehtäväksi tälle nimenomaiselle henkilölle aina iankaikkisuudesta asti (raamattuviite 338). Tätä kutsutaan armonvalinnaksi eli predestinaatioksi.
 
Tämä oppi voidaan esittää yksityiskohtaisemmin seuraavasti:
 
1. Ennen maailman perustamista Jumala,
2. oman armonsa liikuttamana (Room. 11:6),
3. Kristuksen tähden oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
4. valitsi ja
5. ennaltamääräsi
6. tietyistä henkilöistä,
7. että uskon kautta heistä oli tuleva Hänen lapsiaan (ennaltamääräsi heidät parannukseen ja uskoon, raamattuviite 338; Ap.t. 13:48),
8. että heistä oli tuleva pyhiä ja nuhteettomia Hänen edessään rakkaudessa (pyhään elämään, hyviin tekoihin, ),
9. että oli käyvä niin, että he pysyvät lujina tässä uskossa loppuun saakka (varjeltumaan uskossa, Joh. 10:28; Matt. 24:24)
10. ja että tämän uskon kautta he lopulta pelastuvat taivaaseen (iankaikkiseen pelastukseen, Ap.t. 13:48).
 
Näin ollen Jumala ennaltamääräsi iankaikkiseen elämään kääntymyksen, uskon, pyhityksen ja uskossa varjeltumisen kautta. Kaiken, mitä Jumala iankaikkisuudessa päätti näiden ihmisten suhteen tehdä, Hän todella heidän suhteensa tekeekin heidän elinaikanaan täällä maan päällä, Hän nimittäin kutsuu heitä evankeliumin kautta, valistaa heitä lahjoillaan, pyhittää ja varjelee heitä oikeassa uskossa ja lopulta myös pelastaa heidät tämän uskon kautta; heidän ajallisen elämänsä aikana Hän siunaa heitä "kaikella hengellisellä siunauksella taivaallisissa" "niinkuin" Hän oli jo iankaikkisuudessa päättänyt tehdä. Ne, jotka Jumalaa rakastavat, ovat kutsutut "Hänen aivoituksensa mukaan" (406), heidät on "pelastettu", käännytetty, Hänen "oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja" (338). Siitä syystä yksityisen ihmisen kääntymys, pyhitys, varjeltuminen uskossa ja pelastuminen tämän uskon kautta ovat ainoastaan Jumalan tätä ihmisyksilöä koskevan iankaikkisen tarkoituksen ja säätämyksen toimeenpanemista ja toteuttamista. Valittuna kääntymykseen, uskoon jne. ihminen ei voi olla valittu minkään näistä perusteella; usko ei siksi ole henkilön valitsemisen syy vaan sen seuraus (Ap.t. 13:48).
 
Kenelläkään ihmisellä ei ole omasta valitsemisestaan suoraa tietoa, mutta jos hän elämässään kokee niitä asioita, jotka Raamatun mukaan ovat valinnan seurauksia, hän voi ja hänen tuleekin päätellä, että hänkin kuuluu valittuihin. Niin kuin me päättelemme sydämessämme kokemastamme uskosta (367), että me tulemme pelastumaan (), samoin meidän tulisi päätellä tästä samasta uskosta, joka on valintamme seurausta (Ap.t. 13:48), että me olemme ennalta määrätyt, ja tämä taas vuorostaan vahvistaa meitä uskossamme, että me varmasti tulemme pelastumaan (Matt. 24:24: mikään ei voi estää valittuja pelastumasta [Biblia: "Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin."]).
 
Niinpä usko ei selitä sitä, miksi meidät on valittu, vaan se ainoastaan osoittaa, että meidät on valittu; me tunnistamme valintamme sen seurauksista kokiessamme niitä elämässä. Sen, joka tahtoisi tietää, kuuluuko hän valittuihin, ei pitäisi alkaa spekuloida ja aprikoida Jumalan iankaikkista säätämystä, vaan kuulkoon hän evankeliumia ja uskokoon Kristukseen, tutkikoon itseään, "onko uskossa" (367), niin tämän uskon kautta hän saa tiedon myös valitsemisestaan. Valitsemisemme tunteminen on riippuvainen uskostamme Kristukseen. Niin kauan kuin ihminen on uskossa hänen tulisi pitää itseään yhtenä valituista, samoin kuin hän pitää itseään elämän perillisenä uskoessaan Kristukseen. Samoin meidän täytyy Paavalin tavoin (405) katsoa kaikkien, joiden otaksumme olevan uskovia kristittyjä, olevan valittuja. Niin kauan kuin joku henkilö on yhä kristillistä uskoa vailla, hän ei voi tietää eikä katsoa olevansa valittu, mutta tämä ei tarkoita sitä, että hän ei ole valittu, sillä Jumala voi vielä kutsua häntä evankeliumin kautta jne. Kuulkoon hän evankeliumia, ja kun Jumala aloittaa hyvän työnsä hänessä, hän saa sen kautta tietää valinnastaan.
 
Tämä oppi antaa meille väkevän lohdutuksen osoittaessaan, että mitkään "hengelliset siunaukset", joilla meitä on siunattu tässä elämässä, eivät ole sattumanvaraisia tai perustu meidän puoleltamme tapahtuneeseen henkilökohtaiseen ratkaisuun (Room. 9:16), vaan kaikki ne ovat tulosta meidän Jumalamme iankaikkisesta ja armollisesta tarkoituksesta, ja Hän on vievä päätökseen sen, mitä on säätänyt, ja tästä on seurauksena, ettei kukaan voi riistää meitä Hänen kädestään (Joh. 10:28).
 
Raamattuviitteessä 406 esiintyvä "edeltätuntea"-sana ei merkitse pelkästään samaa kuin etukäteen tunteminen, sillä Jumala kyllä tunsi kaikki ihmiset, ennen kuin he olivat syntyneetkään; vaan se merkitsee tuntemista ja tunnustamista Hänen omikseen ja näin ollen heidän tekemistään Hänen omikseen, valitsemista, poimimista itselleen. Ne, jotka Hän on valinnut, Hän on edeltämäärännyt, että he pääsevät Hänen "Poikansa kuvan kaltaisiksi"; heistä oli tuleva Hänen lapsiaan uskon kautta Kristukseen (488). Edeltämäärättyään heidät iankaikkisuudessa Hän näiden valittujensa elämän aikana etenee suunnitelmansa ja tarkoituksensa toteuttamisessa, Hän nimittäin kutsuu heidät, vanhurskauttaa heidät ja on lopulta myös kirkastava heidät taivaassa.
 
Amen, minä uskon henkilökohtaisesti kaiken sen, mitä kolmas uskonkohta opettaa, olevan aivan varmasti totta.
 
KOLMAS LUKU
HERRAN RUKOUS
Yleistä rukouksesta
Johdanto Herran rukoukseen
Ensimmäinen pyyntö
Toinen pyyntö
Kolmas pyyntö
Neljäs pyyntö
Viides pyyntö
Kuudes pyyntö
Seitsemäs pyyntö
Päätös Herran rukoukseen
 
YLEISTÄ RUKOUKSESTA
208. Mitä rukous on?
 
Se on {1}jumalanpalvelustoimi, {2}jossa me sydämessämme ja huulillamme {3}tuomme pyyntömme ja anomuksemme Jumalan eteen {4}ja uhraamme ylistyksemme ja kiitoksemme Hänelle.
 
407) Ps. 19:15. Kelvatkoot sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi, Herra, minun kallioni ja lunastajani.
 
408) Ps. 10:17. Sinä kuulet nöyrien halajamisen, Herra, sinä vahvistat heidän sydämensä, sinä teroitat korvasi.
 
409) Jes. 65:24. Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
 
410) Matt. 6:7. Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
 
Katso kysymykseen 28 liittyvät raamattuviitteet.
 
1. Jumala käskee meitä rukoilemaan (411), ja rukoilemalla Häntä me palvomme ja palvelemme Häntä; tällainen jumalanpalvelus on Hänelle otollista ( 407).
 
2. Me voimme rukoilla sydämessämme ajatuksilla ja toiveilla (407 ja 408; 1.Sam. 1:12,13); huulillamme puhumalla ääneen (407 ja 409) ja laulamalla kiitosvirsiä (59; Luuk. 2:14).
 
3. Rukouksessa teemme Jumalalle tiettäviksi kaikki puutteemme ja tarpeemme, surumme ja huolemme, kaiken, mikä ikinä meitä huolestuttaa ja ahdistaakin (408 ja 414).
 
4. 2.Moos. 15:1–19; Luuk. 2:13,14; 17:16.
 
Rukoillessamme meidän tulisi pitää mielessämme, että olemme puhumassa Jumalalle, eikä meidän näin ollen tulisi toistella rukouksia ajattelemattomasti (410); meidän tulisi ymmärtää se, mitä rukoilemme, ajatella sitä, mitä olemme sanomassa, ja tarkoittaa sitä, mitä sanomme. Rukousten arvo ei riipu niiden pituudesta tai paljoudesta, ei myöskään käyttämämme kielen oikeellisuudesta ja viimeistellystä ilmiasusta, vaan siitä, että me rukoilemme sydämestä, vakavasti ja vilpittömästi, "totuudessa" (413). Rukouksemme voivat olla lyhyitä, mutta niiden tulisi olla voimakkaita ja palavia.
 
209. Minkä pitäisi ajaa meitä rukoilemaan?
 
Jumalan {1}käskyn ja {2}lupauksen, {3}niin myös meidän oman tarpeemme ja lähimmäisemme tarpeen.
 
411) Ps. 27:8. Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: "Etsikää minun kasvojani." Herra, minä etsin sinun kasvojasi.
 
412) Matt. 7:7,8. Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
 
413) Ps. 145:18,19. Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat, kaikkia, jotka totuudessa häntä avuksensa huutavat. Hän tekee, mitä häntä pelkääväiset halajavat, hän kuulee heidän huutonsa ja auttaa heitä.
 
414) Ps. 50:15. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.
 
1. "Etsikää minun kasvojani" merkitsee: rukoilkaa minua (411). On synti olla rukoilematta. Henkilökohtaisen arvottomuuden tunteen ei pitäisi olla esteenä rukoilemisellemme (Luuk. 18:13 — publikaani).
 
2. Jumalan lupaus kuulla rukouksemme ja auttaa meitä (412, 413 ja 414) ei ole turha, vaan Hän pystyy tekemään, tahtoo tehdä ja tekee sen, mitä on luvannutkin (416). Jumala ei kuule jumalattomien rukousta (Sananl. 28:9; Joh. 9:31), mutta kuulee varmasti omien lastensa rukouksen (413 ja 435; Joh. 9:31).
 
3. Vaikeuksissa ollessamme etsimme tavallisesti apua, ja siitä syystä hätä ja vaikeudet opettavat meitä rukoilemaan (414 ja 433). Meidän oman hätämme, olipa se suuri tai pieni, ruumiillinen tai hengellinen, tulisi saada meidät rukoilemaan (Luuk. 17:13 — spitaaliset; Luuk. 18:13 — publikaani). Mutta myös lähimmäisemme hädän tulisi saada meidät rukoilemaan hänen puolestaan (1.Moos. 18:23–32 — Aabraham; Matt. 8:5,6 — sadanpäämies).
 
210. Ketä meidän pitäisi rukoilla?
 
{1}Ainoastaan tosi Jumalaa, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, {2}sillä Hänelle yksin sellainen kunnia on soveliasta, ja Hän yksin pystyy kuulemaan ja tahtoo kuulla rukouksemme.
 
415) Matt. 4:10. Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.
 
416) Ps. 65:3. Sinä kuulet rukouksen: sinun tykösi tulee kaikki liha.
 
417) Jes. 63:16. Sinähän olet meidän isämme, sillä Aabraham ei meistä tiedä eikä Israel meitä tunne: sinä, Herra, olet meidän isämme; "meidän Lunastajamme" on ikiajoista sinun nimesi.
 
1. Meidän ei pidä rukoilla epäjumalia tai epäjumalankuvia, kuviteltuja jumaluuksia, ei vapaamuurariuden opettamaa jumalaakaan; eikä pyhimyksiä, ei Neitsyt Mariaakaan, sillä he eivät kuule eivätkä voi auttaa meitä (417); ei ketään enkeliä tai suojelusenkeliä, niin kuin roomalaiskatolisia opetetaan tekemään (Ilm. 22:8,9); vaan ainoastaan Kolmiyhteistä Jumalaa (415).
 
2. Rukoilemalla me palvomme Jumalaa, ja tällaisen palvonnan Jumala vaatii yksin itselleen (15). Yksin Hän sekä voi että tahtoo kuulla ja todella kuuleekin meidän rukouksemme (416).
 
211. Mitä meidän pitäisi pyytää Jumalalta rukouksessamme?
 
{1}Kaikkea, {2}mikä koituu kunniaksi Jumalalle {3}ja omaksi ja lähimmäisemme hyödyksi, {4}niin hengellisiä kuin ajallisiakin siunauksia.
 
418) Fil. 4:6. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.
 
419) Mark. 11:24. Kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva.
 
1. Mikä hyvänsä meitä ahdistaneekin, meidän ei pitäisi olla siitä huolissamme, vaan sen sijaan saattaa kaikki puutteemme Jumalalle tiettäväksi: saamme rukoilla "kaikessa" (418); "kaikki", mitä kaipaamme, olipa se suurta tai pientä, tärkeää tai vähemmän tärkeää, kaikkia asioita saamme viedä Jumalalle rukouksessa (419).
 
2. Emme kuitenkaan saa rukoilla sellaisia asioita, joiden kautta Jumalan nimi joutuisi rienattavaksi, kuten menestystä väärälle opille, syntisille hankkeille jne.: sellainen rukous on jumalanpilkkaa. Emme saa myöskään Sebedeuksen poikien äidin (Matt. 20:20–23) tavoin etsiä itsellemme mainetta ja kunniaa.
 
3. Emme saa rukoilla sellaisia asioita, jotka voivat koitua vahingoksi itsellemme tai toisille, vaan ainoastaan sellaisia, jotka ovat ihmisten parhaaksi.
 
4. Katso tarkempi selvitys hengellisistä ja ajallisista siunauksista Herran rukouksen seitsemän pyynnön selityksistä.
 
212. Mikä rukouksiimme liittyvä ero meidän on syytä panna merkille?
 
Sellaisia hengellisiä siunauksia, jotka ovat pelastuksellemme välttämättömiä, meidän tulee pyytää ilman mitään varauksia; kaikkia muita lahjoja taas sillä ehdolla, että Jumala antaisi ne meille, jos ne koituvat Hänen kunniakseen ja meidän parhaaksemme.
 
420) Luuk. 11:13. Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!
 
421) Luuk. 22:42. Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.
 
422) Matt. 8:2. Herra, jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa.
 
423) 1.Joh. 5:14. Tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.
 
1. Koska Jumala on luvannut meille hengellisiä siunauksia, Hän tahtoo varmasti myös antaa niitä (420), ja siitä syystä me saamme pyytää niitä empimättä, ilman minkäänlaisia ehtoja tai varauksia.
 
2. Yleisellä tasolla me saamme ehdoitta ja varauksitta pyytää ajallisiakin asioita, kuten teemme Herran rukouksen neljännessä pyynnössä.
 
3. Pyytäessämme erityisiä ajallisia siunauksia, joita Jumala ei ole nimenomaisesti luvannut meille, meidän on jätettävä Jumalan harkintaan, suostuuko hän pyyntöömme vai eikö (421, 422 ja 423).
 
213. Miten meidän pitäisi rukoilla?
 
{4}Jeesuksen nimessä ja {5}lujasti luottaen.
 
424) Joh. 16:23. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.
 
425) Matt. 21:22. Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte.
 
Meidän tulee rukoilla:
1. tietoisesti: meidän pitäisi ajatella sitä, mitä olemme tekemässä ja sanomassa (410);
2. vilpittömästi: meidän pitäisi tarkoittaa sitä, mitä sanomme (413);
3. Jumalan tahdon mukaisesti (423);
4. Jeesuksen nimessä: meidän pitäisi pyytää Jumalaa suomaan meille sen, mitä rukoilemme, ei oman itsemme tähden, siis siitä syystä, että olisimme siihen arvolliset tai sen ansainneet [katso kysymys 123, selitys 1], vaan Kristuksen tähden (Dan. 9:18; 424). Jollei Kristus olisi sovittanut meitä Jumalan kanssa, yksikään rukous ei koskaan tulisi kuulluksi;
5. uskossa ja luottamuksessa: koskapa Jumala on luvannut kuulla meidän rukouksemme, meidän tulee lujasti uskoa, että Hän omasta tahdostaan sen myös tekee (425). Sen, joka epäilee omaa rukoustaan, ei pidä luulla Jumalan kuulevan sitä (Jaak. 1:6,7).
 
214. Keiden puolesta meidän pitäisi rukoilla?
 
{1}Itsemme ja {2}kaikkien muiden ihmisten puolesta; {3}mutta ei kuolleiden puolesta.
 
426) 1.Tim. 2:1. Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta.
 
427) Matt. 5:44. Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.
 
428) Hepr. 9:27. Ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio.
 
Raamatunkertomuksia:
 
Luuk. 18:13. Publikaani. --
1.Moos. 18:20–23. Aabraham. --
Matt. 15:22–28. Syyrofoinikialainen nainen. --
Luuk. 23:34. Jeesus. --
Ap.t. 7:59. Stefanus.
 
1. Publikaani ja ne kymmenen spitaalista miestä rukoilivat omasta puolestaan.
 
2. Aabraham ja syyrofoinikialainen nainen rukoilivat toisten puolesta, Jeesus ja Stefanus rukoilivat vihollistensa puolesta. Niinpä meidän tulee rukoilla kaikkien ihmisten puolesta (426), vanhempien ja perheenjäsenten puolesta, hallituksen ja valtakunnan puolesta, opettajien ja pastoreiden puolesta, koulun, kirkon ja lähetyskenttien puolesta, vihollistemmekin puolesta (427).
 
3. Meidän ei pidä rukoilla kuolleiden puolesta, sillä Jumala ei ole sen enempää käskenyt tekemään niin kuin luvannut kuulla sellaista rukousta; se on hyödytöntäkin, sillä se ei hyödytä heitä (428). Rooman kirkko perustaa kuolleiden puolesta rukoilemisensa Toisen Makkabealaisten kirjan kahdennentoista luvun jakeisiin 43–46, mutta Makkabealaisten kirjat eivät ole Jumalan inspiroimia. [Kysymys on Vanhan testamentin apokryfikirjoista. Suom. huom.]
 
215. Missä meidän pitäisi rukoilla?
 
Kaikkialla ja erityisesti omassa kammiossamme ja julkisessa jumalanpalveluksessa.
 
429) 1.Tim. 2:8. Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä.
 
430) Matt. 6:6. Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle [julkisesti — Biblia].
 
431) Ps. 26:12. Seurakunnan kokouksissa minä kiitän Herraa.
 
1. Rukouspaikkamme pyhyys ei lainkaan lisää rukouksemme arvoa; Kristuksen hautakammiossa (jota ristiretkeläiset käyttivät aikanaan rukouspaikkana) tai pyhäinjäännöslippaan edessä pidetty rukous ei ole sen tehoisampi kuin missä hyvänsä muualla pidetty. "Joka paikassa" (429), kadulla kävellessämme tai työmme ääressä, saamme rukoilla sydämessämme; mutta meidän ei pidä tehdä rukouksistamme julkista näytöstä, kuten fariseukset tekivät (Matt. 6:5).
 
"Käsien kohottaminen" (2.Moos. 17:11) on rukousasento, joka ilmaisee sitä, että olemme valmiina ottamaan vastaan sen, mitä Jumala näkee hyväksi antaa vastauksena rukoukseemme. Me ristimme kätemme ja kumarramme päämme ilmaisten siten, että tunnustamme nöyrästi arvottomuutemme kaikkeen siihen, mitä hyvä Herramme sitten näkeekin soveliaaksi antaa meille.
"Pyhät kädet": me emme saa rukoilla synnillisissä asioissa emmekä sydämellä, joka etsii tilaisuutta pahantekoon.
"Ilman vihaa": rukouksemme ei kelpaa Jumalalle, jos olemme vihoissamme veljellemme (460).
"Ilman epäilystä": meidän tulee uskoa lujasti, että rukouksemme on kuultu. --
 
2. "Kammioosi" (430): yksityisesti, siellä, missä mikään ei häiritse meitä eikä hajoita ajatuksiamme.
 
3. Kristittyjen tulee rukoilla yhdessä toistensa kanssa, ja niin he tekevät julkisessa jumalanpalveluksessa (431). Me emme saa rukoilla yhdessä pakanoiden kanssa ajatellen, että heidän rukoillessaan epäjumaliaan me voimme rukoilla tosi Jumalaa; sillä kenen alttarilla rukoilet, sen uskontoa tunnustat.
 
216. Milloin meidän pitäisi rukoilla?
 
{1}Aina ja {2}erityisesti ollessamme vaikeuksissa.
 
432) 1.Tess. 5:17. Rukoilkaa lakkaamatta.
 
433) Jes. 26:16. Herra, ahdistuksessa he etsivät sinua, vuodattivat hiljaisia rukouksia, kun sinä heitä kuritit.
 
Katso Vähän katekismuksen aamu- ja iltarukoukset.
 
1. Raamattuviite 432 ei tarkoita, että puhumme lakkaamatta suullamme rukouksia, vaan että sydämessämme meidän tulee aina olla rukouksen hengessä, aina tuntea riippuvuutemme Jumalasta ja luottaa alati Hänen apuunsa.
 
2. Vaikeuksissa ollessamme me etsimme apua, ja siitä puhuu myös raamattuviite 433. --
 
3. Meidän tulisi harjoittaa tapaa rukoilla määräaikoina: aamulla, illalla ja ruokapöydässä.
 
217. Mikä on kaikista rukouksista suurenmoisin, mallirukous?
 
Herran rukous: "Isä meidän, joka olet taivaissa…"
 
Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.
 
Tämä on rukouksista paras
1. siitä syystä, että Herra itse opetti meidät rukoilemaan tällä tavalla (Luuk. 11:1–4), ja
2. siitä syystä, että se on suppea, mutta silti niin kattava, että siihen sisältyy kaikki, mitä tarvitsemme ajassa ja iankaikkisuudessa.
 
218. Mihin osiin Herran rukous voidaan jakaa?
 
Näihin: johdanto, seitsemän pyyntöä ja päätös.
 
JOHDANTO
219. Mikä on Herran rukouksen johdanto?
 
Isä meidän, joka olet taivaissa!
 
220. Mitä se tarkoittaa?
 
Jumala tahtoo tällä saada meitä uskomaan, että hän on meidän oikea Isämme ja me olemme hänen oikeita lapsiaan, niin että rukoilisimme häntä turvallisesti ja täydellä luottamuksella niin kuin rakkaat lapset armasta isäänsä.
 
Jeesus opettaa meitä kutsumaan Jumalaa omaksi Isäksemme, sillä juuri Hänen kauttaan me olemme Jumalan lapsia (raamattuviitteet 276, 434 ja 488). Tästä syystä vain kristityt voivat täydellä todella rukoilla tämän rukouksen, ja he pyytävät kaikkea, mitä tämä rukous sisältää, Hänen nimessään, joka opetti heille tämän rukouksen.
 
221. Miksi Jumala tahtoo meidän kutsuvan itseään "Isäksi"?
 
Jumala tahtoo tällä turvallisella ja luottamusta herättävällä nimellä rohkaista meitä rukoilemaan ilman pelkoa tai epäilystä.
 
434) 1.Joh. 3:1. Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi.
 
435) Room. 8:15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
 
436) Ef. 3:14,15. Sentähden kumarran minä polveni meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isän puoleen, Joka kaikkein oikia Isä on, jotka taivaissa ja maassa lapsiksi kutsutaan.[käännös Biblian mukaan]
 
Jumalalla on monia muitakin nimiä, mutta "Isä" on erityisen turvallinen ja luottamusta herättävä nimi, joka osoittaa Hänen rakkautensa meitä kohtaan (434) ja rohkaisee meitä puhumaan Hänelle pelkäämättä, samoin kuin lapset puhuvat isälleen (435: "orjuuden henki": sellaisen orjan henki ja tunnetila, joka pelkää pyytää mitään isännältään; "lapseuden henki": sellaisen lapsen henki ja tunnetila, joka ei lainkaan pelkää pyytää armaalta isältään kaikkea tarvitsemaansa). Koska Hän rakastaa meitä isän rakkaudella, voimme tuntea olomme luottavaiseksi sen suhteen, että Hän kuulee mielellään rukouksemme, aivan niin kuin Paavalikin (436) juuri tästä syystä oli luottavainen sen suhteen, että Jumala kuulisi hänen rukouksensa Efeson kristittyjen puolesta.
 
222. Miksi meidän on sanottava: "Isä meidän"?
 
Siitä syystä, että kaikki uskovat kristityt ovat Kristuksessa yhden ja saman Isän lapsia ja että heidän tulee siksi rukoilla toistensa puolesta ja toistensa kanssa.
 
437) Ef. 4:6. Yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja [teissä] kaikissa. [hakasulkeisiin lisätty sana Biblian mukaan]
 
Kaikki kristityt ovat yhtä suurta perhettä (436), heillä kaikilla on sama Isä (437), ja siitä syystä he rukoilevat toistensa puolesta, kuten Paavali teki Ef. 3:14–19:ssä, ja myös toistensa kanssa (525; Ap.t. 1:14).
 
223. Miksi lisäämme: "joka olet taivaissa"?
 
Muistaaksemme, että meidän Isämme on Herra yli kaiken ja "voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme." Ef. 3:20.
 
Nämä sanat eivät merkitse sitä, että Jumala olisi rajoitettu johonkin tiettyyn paikkaan (170 ja 413), vaan niiden tarkoitus on muistuttaa meitä siitä, että tämä Isä on kaikkivaltias Jumala, joka voi tehdä kaiken, mitä vain anommekin.
 
Sanat "Isä meidän" osoittavat, että Jumala tahtoo kuulla meidän rukouksemme, sanat "joka olet taivaissa", että Hän pystyy suomaan meille, mitä anomme.
 
224. Mitä me anomme näissä seitsemässä pyynnössä?
 
Kolmessa ensimmäisessä pyynnössä me anomme hengellisiä siunauksia, neljännessä pyynnössä ajallisia lahjoja ja kolmessa viimeisessä pyynnössä suojelusta pahaa vastaan.
 
ENSIMMÄINEN PYYNTÖ
225. Mikä on ensimmäinen pyyntö?
 
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
 
226. Mitä se tarkoittaa?
 
Jumalan nimi on kyllä itsestänsä pyhä; mutta me rukoilemme tässä rukouksessa, että se pyhitettäisiin meidänkin keskuudessamme.
 
227. Kuinka se tapahtuu?
 
Kun Jumalan sanaa opetetaan selvästi ja puhtaasti ja me myös elämme sen mukaan pyhästi Jumalan lapsina. Siihen auta meitä, rakas taivaallinen Isä! Mutta ken opettaa ja elää toisin kuin Jumalan sana opettaa, hän häpäisee meidän keskuudessamme Jumalan nimen. Siitä varjele meitä, taivaallinen Isä!
 
"Jumalan nimi": katso kysymys 20.
 
"Pyhitetty" ei tässä tarkoita pyhäksi tekemistä vaan pyhänä pitämistä, pyhäksi katsomista ja pyhänä käyttämistä (55 ja 58). Herra, auta meitä, että pyhittäisimme Sinun nimesi!
 
228. Mitä me anomme Jumalalta tässä pyynnössä?
 
Puhdasta oppia ja pyhää elämää.
 
438) Joh. 17:17. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
 
439) Matt. 5:16. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
 
Me pyhitämme Jumalan nimen,
 
1. kun opetamme (366) ja uskomme Hänen sanansa totuuden selvästi ja puhtaasti (368 ja 438). Ainoastaan, jos me "pysymme Jeesuksen sanassa" eli pitäydymme Jeesuksen opetuksiin, Hänen totuutensa pystyy "pyhittämään" meidät, saaden sydämessämme aikaan Jumalaa kohtaan sen hengellisen asenteen, joka on oikea uskonto. "Pyhittää"-sanan koko merkityksestä katso kysymykset 176–181. Harhaopit eivät pysty "pyhittämään" ketään, ja kaikki sellaiset sydämen uskonnot, jotka perustuvat väärille tai harhaisille opetuksille, ovat välttämättä harhaa, siitä riippumatta, kuinka vilpitön joku ihminen voikin olla uskossaan;
 
2. kun me elämme Jumalan sanan mukaan, välttäen sitä, minkä Hän on kieltänyt ja tehden sitä, mitä Hän käskee (439). Jos sydämemme on pyhittynyt eli pyhitetty uskon kautta evankeliumin totuuteen, se heijastuu elämässämme ihmisten keskuudessa (katso kysymys 179), niin että nämä katsoessaan jumalista vaellustamme ja hyviä tekojamme tulevat johdetuiksi ylistämään Jumalaa (1.Piet. 2:12). Meidän on ensin pyhitettävä Jumalan nimi sydämessämme uskomalla Hänen totuutensa, sitten meidän on pyhitettävä se elämässämme elämällä Hänen tahtonsa mukaisesti. Jotta tämä voisi toteutua, me rukoilemme: "Pyhitetty olkoon Sinun nimesi."
 
229. Miltä me anomme Häntä meitä varjelemaan?
 
Harhaopilta ja jumalattomalta elämältä.
 
440) Hes. 22:26. Sen papit tekevät väkivaltaa minun lailleni ja häpäisevät sitä, mikä on minulle pyhitetty.
 
441) Room. 2:23–24. Sinä, joka laista kerskaat, häpäiset lainrikkomisella Jumalaa. Sillä "teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa".
 
Jumalan nimeä halvennetaan — kohdellaan epäkunnioittavasti vähäarvoisena ja vähämerkityksisenä asiana --
 
1. kun me opetamme, uskomme ja levitämme harhaoppeja (346 ja 440). Kuka vain uskaltaakin muuttaa ja tulkita väärin Jumalan sanan, hänellä ei ole "arka tunto" Hänen sanansa edessä (55), ja vähänpä hän osoittaa kunnioitusta Jumalan nimeä, kunniaa ja valtasuuruutta kohtaan;
 
2. kun me vietämme syntielämää (441). Jos kristityt, jotka tunnustavat Jumalan Isäkseen ja itsensä Hänen lapsikseen, elävät syntielämää, he tuottavat halveksuntaa ja häpeää Jumalalle ja antavat epäuskoisille tilaisuuden ivata ja pilkata Hänen nimeään. Me rukoilemme, että Jumala varjelisi meidät tällaiselta.
 
230. Miten puhdas oppi ja pyhä elämä pyhittävät Jumalan nimen meidän keskuudessamme?
 
Ne eivät tee Jumalan nimeä pyhäksi, mutta ne pitävät sen pyhänä meidän ja muiden ihmisten keskuudessa, ja tällä tavoin Hänen kunniansa lisääntyy maan päällä.
 
TOINEN PYYNTÖ
231. Mikä on toinen pyyntö?
 
Tulkoon sinun valtakuntasi.
 
232. Mitä se tarkoittaa?
 
Jumalan valtakunta tulee kyllä itsestänsä, ilman meidän rukoustamme; mutta me anomme tässä rukouksessa, että se tulisi meidänkin tykömme.
 
233. Kuinka se tapahtuu?
 
Kun taivaallinen Isä antaa meille Pyhän Henkensä, niin että me hänen armostansa uskomme hänen pyhän sanansa ja elämme autuaina täällä ajassa ja sitten iankaikkisuudessa.
 
234. Mitä valtakuntaa me tässä tarkoitamme?
 
Emme voiman valtakuntaa, vaan armon valtakuntaa ja kirkkauden valtakuntaa.
 
Olemme luonnostamme voiman valtakunnassa; siispä se ei voi enää tulla meidän luoksemme. Armon valtakunta tulee pakanoiden tykö ilman heidän rukoustaan, ja se tuli meidänkin tykömme kasteessa, vaikka me itse emme olleet rukoilleet sen tulemista. Mutta ellei se yhä edelleenkin tule meidän luoksemme, me menetämme sen, ja siitä syystä me rukoilemme, että se yhä edelleenkin tulisi meidän luoksemme ja pysyisi meillä.
 
235. Mitä me anomme tässä pyynnössä?
 
{1}Me anomme, että Jumala armollisesti soisi meille oikean uskon ja jumalisen elämän, {2}että Hän levittäisi armon valtakuntaansa maan päällä {3}ja kiirehtisi kirkkauden valtakuntansa tulemista.
 
442) Joh. 3:5. Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
 
443) Matt. 9:38. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.
 
444) Luuk. 12:32. Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.
 
Raamatunkertomus:
 
Ap.t. 4:24–30. (Lähetysrukous.)
 
1. Armon valtakunta tulee meidän luoksemme ja pysyy meillä, kun armonvälineitä hoidetaan keskuudessamme. Ei ole mitään armonvaltakuntaa ilman armonvälineitä — ei ilman sitä, että armonvälineiden kautta Jumala antaa meille oman Pyhän Henkensä, että Pyhä Henki synnyttää ja ylläpitää uskon meidän sydämessämme (442) ja että tämän uskon kautta Hän antaa meille voimaa elää jumalista elämää (Room. 8:13–14).
 
2. Tällä samalla tavalla armon valtakunta tulee muidenkin ihmisten luo. Ensimmäinen välttämätön asia on näin ollen se, että evankeliumi saarnataan heille. Meidän on rukoiltava, että Jumala lähettäisi työmiehiä, lähetyssaarnaajia (443), ja meidän on itsemmekin oltava käytettävissä lähetystyöhön (478) ja tuettava kaikkea oikeaa lähetystyötä rukouksillamme (Ap.t. 4:24–30) ja lahjoillamme.
 
3. Me rukoilemme myös sen kirkkauden valtakunnan tulemista, jonka Jumala on luvannut meille (444). Se tulee ihmisyksilölle, kun hän kuolee Herrassa (395), ja viimeisenä päivänä myös meidän ylösnoussut ruumiimme saa astua siihen (Matt. 25:34).
 
KOLMAS PYYNTÖ
236. Mikä on kolmas pyyntö?
 
Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.
 
237. Mitä se tarkoittaa?
 
Jumalan hyvä, armollinen tahto tapahtuu kyllä ilman meidän rukoustamme; mutta me anomme tässä rukouksessa, että se tapahtuisi meidänkin tykönämme.
 
238. Kuinka se tapahtuu?
 
Kun Jumala tekee tyhjäksi ja estää kaikki pahat neuvot ja hankkeet, kuten perkeleen, maailman ja oman lihamme tahdon, jotka eivät meidän salli pyhittää Jumalan nimeä eivätkä hänen valtakuntansa tulla meidän tykömme; ja kun hän vahvistaa ja varjelee meitä pysymään lujina hänen sanassaan ja uskossa aina elämämme loppuun asti. Tämä on hänen armollinen, hyvä tahtonsa.
 
239. Mikä on Jumalan hyvä ja armollinen tahto?
 
Kaikki, mitä Hän tahtoo tehdä meidän suhteemme oman lupauksensa mukaan, ja kaikki, mitä Hän on nähnyt hyväksi meidän tekevän, kestävän tai kärsivän.
 
Jumalan tahto siltä osin kuin se toimii voiman valtakunnassa ja osoittautuu Hänen ihmisten ja luonnon hallinnassaan, tapahtuu aina (226 ja 223), eikä mikään voi estää sitä. Tämäkin kuuluu Jumalan hyvään tahtoon, koskapa Jumalan perimmäinen tarkoitus Hänen toimissaan ihmisten suhteen on johtaa heidät parannukseen (Room.2:4), niin että itse kunkin kohdalla myös Hänen hyvä ja armollinen tahtonsa tapahtuisi. Sen, mikä tämä Jumalan armollinen tahto on, me opimme ensimmäisistä kahdesta pyynnöstä, nimittäin, että Hänen nimensä pyhitetään ja Hänen valtakuntansa tulee. On olemassa voimia, jotka työskentelevät tehdäkseen Jumalan armolliset suunnitelmat tyhjiksi, ja juuri siitä syystä me rukoilemmekin, että Hänen tahtonsa yhtä kaikki todella tapahtuisi. Jossain se kyllä varmasti tapahtuu, mutta me rukoilemme, että se tapahtuisi meidänkin tykönämme ja meidän toiminnassamme, ja tähän me tarvitsemme Jumalan apua.
 
240. Keiden pahat neuvot ja hankkeet vastustavat aina tätä Jumalan tahtoa?
 
{1}Perkeleen, {2}maailman ja {3}oman lihamme hankkeet.
 
445) 1.Piet. 5:8. Perkele käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
 
446) 1.Joh. 2:15–17. Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.
 
1. Sen, että perkele vastustaa tätä Jumalan tahtoa, me näemme ihmisen lankeemuksesta, Kristuksen kiusauksesta ja Juudaksen petoksesta; hän pyrkii yhäti pitämään ihmisiä hengellisessä tietämättömyydessä tai johtamaan heidät epäuskoon, epätoivoon tai muihin suuriin synteihin ja paheisiin (445).
 
2. Maailma tarkoittaa maailmassa olevia pahoja ihmisiä (103), sellaisia kuin Potifarin vaimo, Sodoman kansa tai Nebukadnessar (Dan. 3:15), ja myös maailmassa vallitsevaa pahuutta: pahoja tapoja, huonoja esimerkkejä, synnillisiä huvituksia yms. (446).
 
3. Oma lihamme tarkoittaa omaa syntistä luontoamme, vanhaa Aadamia (83, 134 ja 496; 2.Moos. 4:13 — Mooses; 2.Sam. 11. luku — Daavid).
 
241. Mitä me siis tässä pyydämme Jumalalta?
 
Sitä, että Hän tekisi tyhjäksi ja estäisi tällaiset pahat neuvot ja hankkeet ja vahvistaisi ja varjelisi meitä pysymään lujina Hänen sanassaan ja uskossa, niin että me, samoin kuin enkelit taivaassa, tekisimme Hänen tahtonsa iloiten ja pysyisimme kaikissa kärsimyksissä uskollisina aina maallisen elämämme loppuun asti.
 
Room. 16:20. Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle.
 
447) 1.Piet. 1:5. Te Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen.
 
448) Fil. 1:6. Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
 
Pahat neuvot merkitsevät perkeleen ja hänen liittolaistensa ponnistusten takana usein piilevää ovelaa suunnitelmaa, ohjelmaa tai salajuonta.
 
Pahat hankkeet merkitsevät sitä pahaa tarkoitusta ja pyrkimystä, joka heillä on; siitä riippumatta, miten viattomalta tai ihmiselle hyödylliseltä paholaisen ja hänen liittolaistensa neuvot voivatkin näyttää, niiden tarkoituksena on aina mitätöidä Jumalan hyvä ja armollinen tahto.
 
Tyhjäksi tekeminen tarkoittaa mitätöimistä, täydellistä hajottamista, kuten Kristus teki tyhjäksi Sauluksen pahan neuvon ja hankkeen, kun tämä oli matkalla Damaskoon (Ap.t. 9. luku).
 
Estäminen tarkoittaa paholaisen pahan tavoitteen saattamista häpeään, vaikka hän saisikin toteuttaa suunnitelmansa, kuten Jumala teki Jobin kohdalla ja kuten Hän esti Joosefin veljien tahdon toteutumisen (228). Näin Jumala on luvannut menetellä (Room. 16:20).
 
Vahvistaa meitä Hänen sanassaan merkitsee meidän Hänen sanaansa koskevan tietämyksemme lisäämistä, niin että ymmärrämme sitä paremmin.
 
Vahvistaa meitä uskossa merkitsee meidän uskomme vahvistamista (Room. 4:20), niin että meistä tulee kykenevämpiä vastustamaan perkelettä ja hänen liittolaisiaan (463).
 
Varjella meitä Hänen sanassaan merkitsee Hänen sanansa säilyttämistä puhtaana ja turmeltumattomana meidän keskellämme.
 
Varjella meitä uskossa merkitsee sitä, että Hän auttaa meitä Henkensä kautta, niin että emme menetä uskoa Jumalaa ja Hänen sanaansa kohtaan. Näin Hän on luvannut menetellä (447 ja 448).
 
"Myös maan päällä niin kuin taivaassa." Niin kuin Jumalan enkelit taivaassa, samoin tulisi meidänkin, Hänen lapsiensa, täällä maan päällä halukkaasti tehdä kaikki se, mitä Jumala haluaa meiltä, ja nurisematta kantaa sitä ristiä, jonka Hänen viisautensa näkee soveliaaksi asettaa meidän kannettavaksemme. Jotta tämä kaikki tapahtuisi, Jumalan on autettava meitä, ja Hän mielellään auttaakin meitä; siitä syystä rukoilemme luottavaisesti: "Tapahtukoon sinun tahtosi."
 
NELJÄS PYYNTÖ
242. Mikä on neljäs pyyntö?
 
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
 
243. Mitä se tarkoittaa?
 
Jumala antaa tosin ilman meidän rukoustamme jokapäiväisen leivän kaikille ihmisille, vieläpä pahoillekin; mutta me anomme tässä rukouksessa, että hän opettaisi meitä tuntemaan tämän hyvyyden ja kiittäen vastaanottamaan jokapäiväisen leipämme.
 
244. Mitä jokapäiväinen leipä on?
 
Kaikki, mikä kuuluu ruumiin ravintoon ja tarpeisiin, kuten ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, kontu, pelto, karja, raha, tavara, hurskas puoliso, hurskaat lapset, hurskaat palvelijat, hurskas ja uskollinen esivalta, hyvä hallitus, hyvät ilmat, rauha, terveys, hyvät tavat, hyvä maine, hyvät ystävät, uskolliset naapurit ja muu senkaltainen.
 
Jokapäiväinen "leipä" ei sisällä kaikkea, mitä voisimme haluta ja kaivata, kuten esimerkiksi erityisiä mukavuuksia ja ylellisyyksiä, mutta se kyllä sisältää kaiken, mitä me todella tarvitsemme maallista elämäämme varten, kuten esimerkiksi ruoan ja vaatetuksen, asunnon, mahdollisuuden työskennellä ja ansaita elanto rehellisin keinoin, perheen, esivallan yms.
 
"Hyvät tavat" merkitsee sitä, että itse kukin tottelee niitä auktoriteetteja, jotka on asetettu hänen yläpuolelleen, ja että hän erityisesti omassa siveellisessä käyttäytymisessään alistuu Jumalan sanan hallittavaksi.
 
"Hyvä maine" tarkoittaa tahratonta nimeä ja mainetta ihmisten keskuudessa.
 
245. Miksi me kristityt pyydämme jokapäiväistä leipää, vaikka Jumala antaa sen kaikille pahoillekin, jotka eivät pyydä sitä rukouksessa?
 
Siksi, että Jumala opettaisi meitä tuntemaan tämän hyvyyden Hänen lahjanaan ja kiittäen vastaanottamaan jokapäiväisen leipämme.
 
449) Matt. 5:45. Hän [Isä Jumala] antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
 
450) Ps. 145:15,16. Kaikkien silmät vartioitsevat sinua, ja sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan. Sinä avaat kätesi ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät.
 
Raamatunkertomus:
 
Luuk. 5:1–7. Pietarin kalansaalis.
 
"Anna." Me pyydämme Jumalalta jokapäiväistä leipäämme, jonka siis näin ollen täytyy olla Hänen lahjansa (450). Jumala antaa sen niillekin, jotka eivät rukoile sitä (449), mutta Hän tahtoisi meidän rukoilevan tämän pyynnön, jotta saisimme yhä uudestaan muistutuksen siitä, että kaikki se, mitä meillä on ja minkä omistamme tässä maailmassa, on ilmaista Jumalan lahjaa, jota me emme ole ansainneet. Vaikka onkin Jumalan tahto, että me työskentelemme ja työskentelemällä saamme itsellemme nämä asiat (451; 1.Moos. 3:19), niin siltikin juuri Hän on se, joka antaa meille leipämme (Luuk. 5:1–7); näin ollen meillä ei ole oikeutta vaatia sitä, vaan saamme vain rukoilla sitä. Mitä hyvänsä Jumala meille suoneekin, olipa sitten paljon tai vähän, se meidän tulisi siksi ottaa vastaan kiittäen (katso Lutherin opettamat aamu-, ilta- ja ruokarukoukset Vähästä katekismuksesta).
 
246. Miksi sanomme: "meidän leipämme"?
 
{1}Siitä syystä, että meidän ei pitäisi haluta sellaista leipää, joka ei tulisi meille rehellisin keinoin, {2}ja siitä syystä, että meidän tulisi rukoilla myös lähimmäisemme puolesta {3}ja jakaa hänelle omastamme.
 
451) 2.Tess. 3:10–12. Kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä. Sillä me olemme kuulleet, että muutamat teidän keskuudessanne vaeltavat kurittomasti, eivät tee työtä, vaan puuhailevat sellaisessa, mikä ei heille kuulu. Semmoisia me käskemme ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, tekemään työtä hiljaisuudessa ja syömään omaa leipäänsä.
 
452) Jes. 58:7. Taitat leipäsi isoavalle. [Esimerkki siitä, mikä on otollista Herralle.]
 
"Meidän." --
 
1. Jos työskentelemme uskollisesti, Jumala siunaa työmme niin, että me "syömme omaa leipäämme" (451); ja ainoastaan sellaista leipää, joka tulee meille rehellisin keinoin, meidän kuuluu pyytää ja rukoilla.
 
2. "Meidän", ei pelkästään "minun" — näin ollen me pyydämme tässä Jumalaa antamaan muillekin heidän jokapäiväisen leipänsä.
 
3. Jos rukoilemme vakavissamme toisten puolesta, olemmehan toki valmiit myös jakamaan liiastamme niille, jotka sitä tarvitsevat (452; 1.Joh. 3:17; Jaak. 2:14–16). Jumala antaa meille enemmän kuin itse tarvitsemme, jotta voisimme antaa puutteessa olevalle (104; 1.Tim. 6:17–18).
 
247. Miksi sanomme "jokapäiväinen" ja "tänä päivänä"?
 
Siitä syystä, että meille pitäisi riittää, että meillä on kunakin päivänä sen verran kuin sinä päivänä tarvitsemme; ja siksikin, että on typerää ja pakanallista kiduttaa itseämme murehtimalla tulevaisuutta.
 
453) Snl. 30:7–9. Kahta minä sinulta pyydän, älä niitä minulta koskaan kiellä, kuolemaani saakka: Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: "Kuka on Herra?" ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.
 
454) 1.Tim. 6:8. Kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.
 
455) Matt. 6:33,34. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.
 
456) Ps. 127:2. Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa.
 
Raamatunkertomus:
 
Luuk. 12:15–21. Rikas mies, jonka maa oli kasvanut hyvin.
 
"Jokapäiväinen" kertoo meille, kuinka paljon Jumalan pitäisi meille antaa. Me emme pyydä, että Hän heti varustaisi meidät niin, että meillä olisi kaikki, mitä tarvitsemme, kuukaudeksi tai vuodeksi etukäteen. Sen sijaan on aivan riittävää, jos saamme juuri sen, mitä tarvitsemme tällä hetkellä, tätä päivää varten.
 
Raamattuviite 453: "määräosani leipää" eli niin paljon kuin tarvitsemme.
 
Raamattuviite 454: Älä pyydä liiallisuuksia, sellaisia mukavuuksia ja ylellisyyksiä, joita et todella tarvitse.
 
Raamattuviite 455: Me saamme kyllä suunnitella ja varustautua huomisen varalle, mutta meidän ei pitäisi murehtia tulevaisuuden tarpeidemme täyttymistä, sillä sellainen murehtiminen osoittaa luottamuksen puutetta Jumalaa kohtaan (225 ja 229) ja on täysin hyödytöntä (456; Luuk. 12:15–21). Jumala antaa runsaasti ja jo etukäteen; tänä vuonna Hän siunaa maan siemenen, niin että meillä olisi leipää tulevina päivinä.
 
"Tänä päivänä" kertoo meille, milloin Jumalan pitäisi antaa meille meidän jokapäiväinen leipämme: tänään, kun me tarvitsemme sitä, "ajallaan" (450). Jos Jumala antaa meille meidän päivittäisen annoksemme joka päivä, kun me tarvitsemme sitä, emme koskaan kärsi puutetta. Hän tekeekin näin mielellään, sillä Hänhän itse käski meidän rukoilla: "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme."
 
VIIDES PYYNTÖ
248. Mikä on viides pyyntö?
 
Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.
 
"Velat" ovat Jumalan lain rikkomisia eli syntejä; ne tekevät meidät syyllisiksi Jumalan edessä ja rangaistuksen ansainneiksi.
 
"Meidän": me tunnustamme kaiken vastuun, häpeän ja syyllisyyden näistä synneistä.
 
"Meille": tunnustaessamme itsemme syyllisiksi yhdessä muiden kanssa pyydämme myös anteeksiantoa sekä itsellemme että muille.
 
"Anna anteeksi": me emme pysty saamaan syntejämme tekemättömiksi emmekä hyvittämään niitä; siitä syystä me pyydämme Jumalaa antamaan anteeksi, olemaan syyttämättä meitä niistä, jättämään lukematta ne meidän syyksemme, niin ettei Hän "katsoisi" niitä eikä rankaisisi meitä niiden vuoksi. Koska Kristus itse opetti meitä rukoilemaan tällä tavoin, kysymys on siitä, että Jumala antaa meille meidän syntimme anteeksi Kristuksen tähden (kysymys 250).
 
"Niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme." Tämä ei tarkoita, että Jumalan pitäisi antaa meille anteeksi siitä syystä, että me annamme anteeksi toisille, tai silloin, kun me annamme anteeksi toisille, tai yhtä paljon kuin me annamme anteeksi toisille, vaan se on meidän puoleltamme lupaus siitä, että, koska Jumala antaa meille anteeksi, mekin tahdomme antaa anteeksi velallisillemme.
 
249. Mitä se tarkoittaa?
 
Me anomme tässä rukouksessa, ettei taivaallinen Isä katsoisi meidän syntejämme {1}eikä niiden tähden hylkäisi rukoustamme; {2}sillä me emme ensinkään ole mahdolliset saamaan, mitä rukoilemme, emmekä ole sitä ansainneet; {3}vaan että hän antaisi meille armosta kaiken tämän; sillä me teemme paljon syntiä joka päivä ja ansaitsemme yksinomaan rangaistusta. {4}Niin mekin tahdomme antaa sydämestämme anteeksi ja tehdä hyvää niille, jotka rikkovat meitä vastaan.
 
1. Kaikkea, mitä me pyydämme Herran rukouksessa.
 
2. Siksi, että me olemme luonnostamme pahoja ja turmeltuneita, me emme ole mahdolliset eli arvolliset [katso kysymys 123, selitys 1] siihen, että Jumala kuulisi meidän rukouksemme (231 ja 457). Me emme ole tehneet mitään, minkä perusteella ansaitsisimme sen, että Jumala suostuisi antamaan meille mitään, mitä rukoilemme, vaan aivan päinvastoin: synneillämme me olemme ansainneet sen, että Jumala hylkäisi kaikki anomuksemme.
 
3. Me pyydämme Jumalalta, ettei Hän katsoisi meidän syntejämme, vaan antaisi ne anteeksi ja armollisesti suostuisi antamaan meille kaiken sen, mitä rukoilemme.
 
4. Siitä syystä, että Jumala tahtoo täyttää pyyntömme ja suoda anteeksi kaikki syntimme, me lupaamme antaa anteeksi, ei ainoastaan suumme sanoilla, vaan sydämestämme (Matt. 18:35), kaikille niille, jotka tekevät syntiä meitä vastaan, ja osoittaa olevamme tosissamme tekemällä heille hyvää. Me emme ansaitse Jumalan anteeksiantamusta antamalla anteeksi lähimmäisellemme, mutta kieltäytymällä antamasta hänelle anteeksi me varmasti menetämme Jumalan anteeksiantamuksen (kysymys 253, raamattuviite 460; Matt. 18:23–35).
 
250. Mitä me anomme tässä pyynnössä?
 
Sitä, ettei taivaallinen Isä katsoisi meidän syntejämme eikä lukisi niitä meidän viaksemme, vaan armollisesti, Kristuksen tähden, antaisi ne anteeksi.
 
457) Luuk. 15:21. Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan. (377.)
 
251. Mikä erityinen syy meillä on rukoilla tällä tavoin?
 
Me emme ensinkään ole mahdolliset saamaan, mitä rukoilemme, emmekä ole sitä ansainneet; sillä me teemme paljon syntiä joka päivä ja ansaitsemme yksinomaan rangaistusta.
 
458) Ps. 19:13. Erhetykset kuka ymmärtää? Anna anteeksi minun salaiset syntini (231).
 
252. Mitä me lupaamme tunnustaessamme kiitollisina saaneemme Jumalalta anteeksi?
 
Mekin tahdomme antaa sydämestämme anteeksi ja tehdä hyvää niille, jotka rikkovat meitä vastaan.
 
253. Voiko kukaan, joka tahtoo evätä anteeksiantonsa lähimmäiseltään, saada anteeksi Jumalalta?
 
Ei missään tapauksessa; pikemminkin hän, lausuessaan Herran rukouksen viidennen pyynnön, vetää päälleen Jumalan vihan.
 
460) Mark. 11:25,26. Kun te seisotte ja rukoilette, niin anteeksi antakaat, jos teillä on jotakin jotakuta vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antais teille anteeksi teidän rikoksenne. Mutta jos ette anteeksi anna, ei myös teidän Isänne, joka on taivaissa, anna anteeksi teidän rikoksianne. [jae 26 puuttuu UT38:sta; tämä käännös perustuu Bibliaan]
 
Raamatunkertomus:
 
Matt. 18:23–35. Paha, armoton palvelija.
 
KUUDES PYYNTÖ
254. Mikä on kuudes pyyntö?
 
Äläkä saata meitä kiusaukseen.
 
255. Mitä se tarkoittaa?
 
Jumala ei tosin kiusaa ketään, mutta me anomme tässä rukouksessa, että Jumala suojelisi ja varjelisi meitä, niin ettei perkele, maailma ja oma lihamme pettäisi eikä viettelisi meitä epäuskoon, epätoivoon ja muihin suuriin synteihin ja paheisiin, ja että jos joutuisimmekin sellaisiin kiusauksiin, kuitenkin viimein saisimme voiton.
 
256. Monenkolaisia koettelemuksia on olemassa?
 
Kahdenlaisia, nimittäin koettelemus, jolla on hyvä tarkoitus, ja kiusaus pahaan.
 
[Uuden testamentin alkukielessä, kreikassa, samalla sanalla on nämä molemmat merkitykset; Herran rukouksessa on tämä sana, ja siksi sen merkitykset selitetään tässä yhteydessä, vaikka Herran rukouksen suomennoksessa onkin käytössä kiusaus-sana, jonka ainoa merkitys on pahaan vietteleminen. Suom. huom.]
 
257. Mitä tarkoittaa koettelemus, jolla on hyvä tarkoitus?
 
Sitä, että {1}Jumala koettelee {2}omia lapsiaan puhdistaakseen ja vahvistaakseen heidän uskoaan.
 
Joh. 6:5,6. Jeesus sanoi Filippukselle: "Mistä ostamme leipää näiden syödä?" Mutta sen hän sanoi koetellakseen häntä, sillä itse hän tiesi, mitä aikoi tehdä.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1.Moos. 22:1–19. Aabraham. --
Mark. 7:25–30. Syyrofoinikialainen nainen.
 
1. Jumala todellakin koettelee omia lapsiaan, ei pahassa tarkoituksessa (462), vaan hyvässä (Joh. 6:5,6).
 
2. Nämä koettelemukset ovat "näytön paikkoja", joiden tarkoituksena on saada heidän uskonsa esiin ja vahvistaa sitä (katso tähän kysymykseen liittyvät raamatunkertomukset).
 
3. Jumala sallii useinkin perkeleen, maailman ja oman lihamme kiusata meitä syntiin (Job), mutta Jumalan tarkoitusperä tässä on koetella, puhdistaa ja vahvistaa meidän uskoamme — Hän tahtoo meidän vastustavan näitä kiusauksia; mutta perkeleen, josta kiusaus on lähtöisin ja joka sen toteuttaa, häijynä päämääränä on uskomme turmeleminen ja tuhoaminen. Käy siis niin, että samaa kiusausta, jonka Jumala sallii koetellakseen meidän uskoamme, paholainen käyttää tuhotakseen uskomme.
 
[Uskon koettelemista verrataan Raamatussa kullan koettelemiseen (1.Piet. 1:6,7). Kullan koettelemisen tarkoituksena on sekä selvittää kullan aitous että puhdistaa aito kulta kuona-aineista. Niin kuin kulta ei synny eikä katoa koeteltaessa, vaan vain puhdistuu ja tulee entistä selvemmin esille, samoin käy aidon uskonkin koetuksissa. — Koettelemukset harjaannuttavat ja vahvistavat niin uskoa (Jaak. 2:22) kuin toivoakin (Room. 5:3,4) ja parantavat näin ihmisen hengellistä hyvinvointia (2.Kor. 4:16–18). — Jos joku ei kestä uskon koetuksessa, syynä ei ole ihmisen syntisyys sinänsä — muutenhan ei kukaan voisi kestää (Ps. 143:2) — vaan väärä usko: lihallinen itsevarmuus (Matt. 26:31–35) tai eksyttävän opin seuraaminen (2.Tim. 3:8). Kun omatekoinen uskomme ja oma voimamme osoittautuvat kestämättömiksi, Herra tahtoo antaa tilalle aidon uskon evankeliumin kautta (Room. 10:17), joka on Hänen voimansa (Room. 1:16), niin että voimme kestää kaikki koetukset Hänessä (Fil. 4:13). — Koettelemuksia ja ahdistuksia ei tarvitse pelätä (Ilm. 2:10), sillä mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa (Room. 8:35–39). — Suom. huom.]
 
258. Mitä tarkoittaa kiusaus pahaan?
 
Sitä, että {1}perkele, maailma ja oma lihamme {2}pyrkivät pettämään tai viettelemään meidät {3}epäuskoon, epätoivoon ja muihin suuriin synteihin ja paheisiin.
 
462) Jaak. 1:13,14. Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee.
 
463) 1.Piet. 5:8,9. Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa.
 
464) Matt. 18:6,7. Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minuun, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat! Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee! [käännös Biblian pohjalta]
 
465) Snl. 1:10. Poikani, jos synnintekijät sinua viekoittelevat, älä suostu.
 
Raamatunkertomuksia:
 
1.Moos. 3:1–6. Kiusaus paratiisissa. --
Matt. 4:1–11. Kristuksen kiusaus. --
Joh. 13:2. Perkele Juudas Iskariotin viettelijänä. --
1.Moos. 4:13 ja Matt. 27:4,5. Kain ja Juudas Iskariot epätoivoisina. --
Luuk. 22:54,55. Pietari ylipapin pihamaalla.
 
1. Kuka kiusaa meitä pahaan? Ei Jumala (462), vaan perkele (463; 1.Tess. 3:5), maailma (raamattuviitteet 446: maailman pahuus; 464 ja 465: pahat maailman ihmiset — Potifarin vaimo) ja meidän oma lihamme: oma paha himomme (462), oma sydämemme, joka on luonnostaan kaikkeen pahaan taipuvainen (83).
 
2. Miten perkele, maailma ja oma lihamme toimivat kiusatessaan meitä? Ne pettävät saamalla synnin vaikuttamaan vaarattomalta ja harmittomalta, vieläpä hyvältä ja kannattavalta (1.Moos. 3:1–5). Perkele pujottaa houkuttelevan syötin synnin pyydyskoukkuun. Ne viettelevät, ne eivät kiusaa saadakseen siitä itse nautintoa, vaan niiden tavoitteena on johtaa meidät pois Jumalan yhteydestä.
 
3. Mihin ne tahtovat johtaa meidät? Epäuskoon: epäilemään Jumalan sanan totuutta, uskomaan harhaoppia, pitäytymään taikauskoisiin näkemyksiin; epätoivoon: epäilemään tai olemaan uskomatta, että Jumalan armon lupaus koskee meitä henkilökohtaisesti (Kain, Juudas Iskariot); suuriin synteihin: sellaisiin synteihin, jotka tuovat meille häpeää ja paheksuntaa ihmisten silmissä (Daavid); suuriin paheisiin: sellaisiin synteihin, joista tulee piintyneitä tapoja, helmasynteihin, elämäntapasynteihin, kuten esimerkiksi kiroileminen, juoppous, siveettömyys, panettelu jne.
 
Pahennukset. (Raamattuviite 464.) Pahentaminen ei tässä yhteydessä merkitse loukkaamista tai suututtamista, vaan sitä, että aiheuttaa jollekulle lankeemuksen pois oikeasta kristillisestä uskosta — sitä, että tekee ihmisestä pahan, syntisen ja jumalattoman. Pahennusta on näin ollen mikä hyvänsä sellainen, minkä kautta voimme johtaa jonkun henkilön synnin valtaan tai epäuskoon, tai sellainen, minkä kautta rohkaisemme häntä pysymään synnin vallassa ja epäuskossa. Pahentaminen voi tapahtua suusanallisesti (465) tai antamalla pahan esimerkin (441). Me emme saa olla pahennukseksi kenellekään ihmiselle (2.Kor. 6:3), emme varsinkaan lapsille (464) tai niille, jotka ovat heikkoja uskossa (Room. 14:13), emmekä maailmalle (441). Pahentaminen on sielun murhaamista. Me emme saa pahentaa emmekä pahentua, sillä joutuminen kiusattavaksi synnin valtaan suostumiseen ei anna oikeutta langeta tällaiseen kiusaukseen.
 
[Uudemmissa käännöksissä ei raamattuviite 464:n tekstissä ole pahentaa-sanaa, vaan puhutaan "viettelemisestä" ja "viettelyksistä" tai myös "johdattamisesta lankeemukseen", mikä onkin tarkka käännös. Kaikkea houkuttelemista johonkin sopimattomaan voidaan sanoa viettelemiseksi, ja UT:n kreikassa on useampia sanoja, joita on suomennettu tällä tavoin; mutta pahentamisesta on kysymys vain siinä tapauksessa, että viettelys on hengellisesti kuolemanvaarallista laatua. Näin on laita silloin, kun se voi johtaa loukkaantumaan Kristukseen ja torjumaan evankeliumin tai rohkaista pysymään tässä tilassa. — Voi vaikuttaa oudolta, kun pahentamisen selitetään tarkoittavan sitä, että tekee ihmisestä pahan, syntisen ja jumalattoman: jokainenhan meistä on jo luonnostaan sellainen. Kysymys onkin siitä, että jos usko Kristukseen, joka on "avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan" (Sak. 13:1), saatetaan ihmisen mielessä huonoon valoon, niin että hänelle "ei kelpaa pitää kiinni Jumalan tuntemisesta", niin hän jää oman "kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia" (Room. 1:28). Suom. huom.]
 
259. Mitä me siis anomme tässä pyynnössä?
 
Sitä, että Jumala suojelisi meitä niin, ettemme joutuisi kiusaukseen, tai, jos Hän sallii meidän joutua kiusaukseen, että Hän vahvistaisi ja varjelisi meitä niin, että viimein saisimme voiton.
 
466) 1.Kor. 10:13. Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.
 
467) Ef. 6:13. Ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
 
Raamattuviite 466 osoittaa, ettei mikään kiusaus ole niin suuri, ettemmekö voisi voittaa sitä Jumalan avulla. Raamattuviite 467 osoittaa, mitkä ovat ne aseet — Jumalan sana ja usko Kristukseen —, joilla voimme kukistaa kaikki kiusaukset (Matt. 4:1–11. Kristuksen kiusaus). --
 
Sellainen ihminen, joka varta vasten hankkiutuu kiusauksiin, ei voi rukoilla tätä pyyntöä, sillä hän on itse kiusaamassa Jumalaa (Matt. 4:7). [Jumalan kiusaamisella tarkoitetaan Raamatussa sitä, että vaaditaan Jumalaa toimimaan ihmisen ehdoilla; se ei tietenkään tarkoita sitä, että Jumala olisi kiusattavissa pahaan. Suom. huom.]
 
SEITSEMÄS PYYNTÖ
260. Mikä on seitsemäs pyyntö?
 
Vaan päästä meidät pahasta.
 
261. Mitä se tarkoittaa?
 
Me rukoilemme lopuksi tässä rukouksessa, että taivaallinen Isä vapahtaisi meidät kaikesta pahasta ruumiin ja sielun, tavaran ja kunnian puolesta ja että hän viimein, kun kuoleman hetki tulee, antaisi meille autuaan lopun ja armollisesti ottaisi meidät tästä murheen laaksosta tykönsä taivaaseen.
 
"Vaan" on vastakohtaa ilmaiseva konjunktio (sidesana), joka liittää seitsemännen pyynnön kuudenteen.
 
"Päästä": vapauta ja pidä vapaana (pahasta).
 
Nimettyämme viidennessä ja kuudennessa pyynnössä suurimmat pahat sisällytämme nyt kaikki muut tähän viimeiseen pyyntöön.
 
262. Mitä anomme tässä rukouksemme päätteeksi?
 
{1}Sitä, että Jumala {a}säästäisi meidät kokonaan monesta pahasta {b}tai että, kun Hän on sälyttänyt ristin meidän kannettavaksemme, Hän joko ottaisi sen harteiltamme {c}tai auttaisi meitä kestämään sitä {d}ja kääntäisi sen meidän hyödyksemme {2}ja että Hän viimein, autuaan lopun kautta, täysin vapahtaisi meidät kaikesta pahasta.
 
468) Ps. 91:10. Ei sinua pidä mikään paha kohtaaman, ja ei yhtään vaivaa pidä sinun majaas lähestymän. [käännös Biblian mukaan]
 
469) Ap.t. 14:22. Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan.
 
470) Hepr. 12:6. Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.
 
471) Job 5:19. Kuudesta murheesta päästää hän sinun; ja seitsemännestä ei tule mitään pahaa sinulle. [käännös Biblian mukaan]
 
472) 2.Tim. 4:18. Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa.
 
473) Luuk. 2:29–32. Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille.
 
474) Fil. 1:23. Halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi.
 
Nämä raamattuviitteet osoittavat, miten Jumala päästää meidät monenlaisesta pahasta
 
1. maanpäällisen elämämme aikana (a. 468; b. 471; c. 475; d. 470 ja 228) ja
2. sen lopussa (469, 472, 473 ja 474).
 
PÄÄTÖS
263. Mikä on Herran rukouksen päätös?
 
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.
 
264. Mitä amen merkitsee?
 
Että minun tulee olla varma siitä, että taivaallinen Isä mieltyy tällaisiin rukouksiin ja kuulee ne; sillä hän on itse käskenyt meidän rukoilla näin ja luvannut kuulla meitä. Amen, amen, se on: totisesti, totisesti, näin on tapahtuva.
 
"Sillä"-konjunktio johdattaa meidät tietämään, miksi anomme kaikkea tätä Jumalalta ja miksi uskomme Hänen antavan sen meille. Näillä Herran rukouksen päätössanoilla me emme ano mitään, vaan ylistämme Jumalaa, mistä syystä niitä kutsutaan doksologiaksi (ylistykseksi). Näiden sanojen merkityksestä katso kysymys 265. --
 
"Amen"-sana ilmaisee lujaa luottamustamme, että Jumala kuulee pyyntömme ja suostuu niihin. Se, joka epäilee tätä, ei voi totuudellisesti päättää rukoustaan sanomalla: "Amen." --
 
Huomaa persoonapronominin vaihtuminen: "minä" ilmaisee sitä, että itse kunkin on oltava omalta osaltaan varma. Me rukoilemme toistemme puolesta, mutta "minun" itseni on vakaasti uskottava, että minun rukoukseni tulee kuulluksi.
 
265. Mitä me tämän päätösosan rukoilemalla tunnustamme taivaalliselle Isällemme?
 
Sen, että Hän yksin on se Herra ja Kuningas, jolta meidän tulee etsiä apua; että Hänellä yksin on valta antaa meille, mitä pyydämme, ja että samoin myös kaikki siitä koituva kiitos, kunnia ja ylistys kuuluu yksin Hänelle.
 
266. Miksi me voimme olla varmat siitä, että Hän mieltyy tällaisiin rukouksiin ja kuulee ne?
 
Siksi, että hän on itse käskenyt meidän rukoilla näin ja luvannut kuulla meitä.
 
267. Mistä syystä monet valittavat, ettei heidän rukouksiaan kuulla?
 
Siksi, että he pyytävät typeriä tai vahingollisia asioita tai asettavat Jumalalle aikaa ja tapaa koskevia ehtoja, milloin ja miten Hänen pitäisi auttaa; tai siitä syystä, että koettelemuksen alla ponnistellessaan he eivät heti havaitse Jumalan auttavaa kättä.
 
Matt. 20:20–23. Silloin Sebedeuksen poikain äiti tuli poikineen hänen tykönsä ja kumarsi häntä, aikoen anoa häneltä jotakin. Niin hän sanoi vaimolle: "Mitä tahdot?" Tämä sanoi hänelle: "Sano, että nämä minun kaksi poikaani saavat istua, toinen sinun oikealla ja toinen vasemmalla puolellasi, sinun valtakunnassasi." Mutta Jeesus vastasi ja sanoi: "Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä olen juova[, ja tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan]?" He sanoivat hänelle: "Voimme." Hän sanoi heille: "Minun maljani te tosin juotte[, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin], mutta minun oikealla ja vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se annetaan niille, joille minun Isäni on sen valmistanut."
 
Monet rukoukset jäävät kuulematta siitä syystä, etteivät ne ole oikeita rukouksia (katso kysymys 213).
 
268. Kuuleeko Jumala sitten todella jokaisen oikean rukouksen?
 
Kuulee kyllä, mutta omalla tavallaan ja itse määräämällään ajalla.
 
475) 2.Kor. 12:9. Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. [Herran Jeesuksen vastaus Paavalin rukouspyyntöön.]
 
476) Joh. 2:4. Minun aikani ei ole vielä tullut. [Herran Jeesuksen vastaus oman äitinsä heidän isäntäväkensä puolesta esittämään epäsuoraan pyyntöön.]
 
477) Jes. 54:7–8. Minä olen vähäksi silmänräpäykseksi sinun hyljännyt, mutta minä tahdon sinua suurella laupeudella koota. Minä olen vihassani vähäksi silmänräpäykseksi kasvoni kätkenyt sinulta; mutta minä tahdon armahtaa sinua ijankaikkisessa armossa, sanoo Herra, sinun lunastajas. [käännös Biblian mukaan]
 
Raamattuviitteestä 477 opimme, että toisinaan Jumala pidättää meiltä apunsa saadakseen meidät tajuamaan oman avuttomuutemme ja opettaakseen meitä kutsumaan Häntä avuksi (Mark. 4:37–41), mutta lopulta Hän varmasti armahtaa meitä.
 
269. Mitä tarkoitamme puhuessamme sakramentista?
 
Sakramentti on {2}Jumalan säätämä {1}pyhä toimitus, jossa Hän {4}sanaansa yhdistettyjä {3}tiettyjä ulkoisia välineitä käyttäen, {5}tarjoaa, jakaa ja lahjoittaa henkilökohtaisesti ihmisille sen armon, jonka Kristus on ansainnut.
 
"Sakramentti"-sana ei ole Raamatun käyttämä ilmaus; alun perin "sacramentum" tarkoitti valaa tai juhlallista sitoumusta, kuten Rooman valtakunnan sotilaiden antamaa sotilasvalaa. Koska varhaiskirkossa kristityt kasteensa yhteydessä irtisanoutuivat kaikista epäjumalista ja vannoivat uskollisuutta Kristukselle, mikä vala tosiaan oli heidän sacramentuminsa [sanan alkuperäismerkityksessä], tätä sanaa alettiin pian käyttää pyhästä kasteesta itsestäänkin ja myöhemmin myös Herran ehtoollisesta. Nykyään sakramenteiksi sanotaan hengellisten lahjojen näkyviä välikappaleita, Kristuksen asettamia uskonnollisia toimituksia.
 
1. Sakramentit ovat pyhiä toimituksia, jotka on erotettava sellaisista toimista kuin tavallinen peseminen, syöminen ja juominen.
 
2. Koska sakramentin on välitettävä Jumalan lahjoja, sitä ei voi asettaa ihminen, vaan yksin Jumala.
 
3. Me emme saa käyttää mitään itse valitsemiamme ulkoisia välikappaleita, vaan ainoastaan niitä nimenomaisia — vettä kasteessa, leipää ja viiniä Herran ehtoollisessa — jotka Jumala on itse siihen tarkoitukseen osoittanut, sillä armon lahjan tarjoajana Hän määrää myös armon välineet.
 
4. Ilman Jumalan sanaa ulkoiset välikappaleet eivät ole mikään sakramentti; Jumalan sana yhtyneenä säädettyihin ulkoisiin välikappaleisiin tekee ne sakramentiksi.
 
5. Sakramentit eivät ole pelkkiä merkkejä, joiden kautta niitä käyttävä ihminen osoittaa jollain muulla tavoin saaneensa Jumalan armon, vaan ne ovat armon itsensä merkkejä tai todistuksia, ne ovat armonvälineitä, joiden kautta Jumala antaa ja vakuuttaa armonsa ihmiselle.
 
6. Tämä armo tarjotaan sakramenteissa lupauksen sanan kautta, ja ulkoiset välikappaleet palvelevat sinettinä, joka varmistaa tämän lupauksen meille.
 
7. Sakramentit tarjoavat armon kaikille, jotka niitä käyttävät, mutta jakavat ja lahjoittavat henkilökohtaisesti sen vain niille, jotka uskovat lupauksen.
 
Sakramentin pätevyys eli kysymys siitä, onko jaettu sakramentti todella Herran sakramentti, ei riipu sakramentin jakajan uskosta (Matt. 23:2–3) eikä sen vastaanottajan uskosta (Room. 3:3,4), vaan siitä, että se jaetaan tarkasti asetussanojen mukaisesti, mikä tarkoittaa, että ei riitä pelkästään toistaa asetussanoja, vaan ne on myös käsitettävä nimenomaan siinä merkityksessä ja tarkoituksessa kuin Kristus tahtoo meidän ymmärtävän ne.
 
Sakramentin voima välittää armoa ja vaikuttaa uskoa ei perustu ulkoisiin välikappaleisiin vaan Jumalan sanaan.
 
Sakramentin hyöty yksilölle riippuu sakramentin vastaanottajan uskosta.
 
270. Montako sakramenttia on olemassa?
 
Kaksi: pyhä kaste ja Herran ehtoollinen.
 
Roomalaiskatolisella kirkolla on seitsemän sakramenttia: kaste, konfirmaatio, messu eli pyhä ehtoollinen, avioliittoon vihkiminen, pappisvihkimys, katumus [rippi] ja viimeinen voitelu. Osaa näistä ei Jumala ole säätänyt, toiset taas eivät välitä hengellisiä lahjoja eikä niitä siitä syystä ole pidettävä sakramentteina.
 
ENSIKSI: MITÄ KASTE ON?
271. Mitä kaste on?
 
Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan se on sellaista vettä, joka on suljettu Jumalan käskyyn ja yhdistetty Jumalan sanaan.
 
272. Mikä se Jumalan sana siis on?
 
Tämä, jonka meidän Herramme Jeesus Kristus sanoo Matteuksen viimeisessä luvussa:
 
Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. [Matt. 28:19.]
 
273. Miksi kaste ei ole pelkkää vettä?
 
Koska se on Jumalan asettama ja siten suljettu Jumalan käskyyn ja koska se on toimitettava Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja on näin yhdistetty Jumalan sanaan.
 
1. Vaikkakaan "vettä" ei nimenomaisesti mainita kastekäskyssä (478), se on selvästi osoitettu käytettäväksi ulkoiseksi välikappaleeksi "kastaa"-sanalla, sillä niin kuin "pestä"-sana yleensä sisältää veden käyttämisen puhdistamiseen, samoin "kastaa"-sana sisältää veden käyttämisen. Raamattuviitteessä 492 vesi mainitaan nimenomaisestikin. Koska Jumala käskee kastamaan, vesi on osoitettu tällä käskyllä ja suljettu tähän käskyyn. Tämä ei kuitenkaan koske kaikkea vettä vaan ainoastaan sitä vettä, jota todella käytetään kastamiseen; se vesi on tällä käskyllä erotettu juuri tätä pyhää toimitusta varten.
 
2. Tämä vesi on myös yhdistetty Jumalan sanaan, koska sitä käytetään Jumalan käskystä ja Hänen nimeensä ja koska Jumalan lupaus on yhdistetty siihen.
 
274. Kuka sitten asetti pyhän kasteen?
 
{1}Itse Jumala; sillä meidän Herramme Jeesus Kristus käski Matteuksen viimeisessä luvussa {2}omaa kirkkoaan kastamaan kaikki kansat.
 
478) Matt. 28:18–20. Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
 
Luuk. 3:2–3. Joh. 1:33. Johanneksen kaste.
 
1. Se tosiasia, että Kristus on asettanut kasteen (478) on riittävä syy, miksi meidät pitäisi kastaa, vaikka siitä ei olisi meille mitään hyötyäkään. Kasteen halveksiminen on Kristuksen itsensä halveksimista.
 
2. Kastekäsky ei koske ainoastaan niitä opetuslapsia, jotka olivat paikalla sitä kuulemassa, vaan, kuten sanat "minä olen teidän kanssanne…" osoittavat, kaikkia myöhemmin eläviäkin kristittyjä aina ajan loppuun asti. Kristus käskee myös, että se, mitä Hän oli käskenyt ja parhaillaan käskemässä opetuslapsilleen, heidän pitäisi opettaa muita ihmisiä pitämään, ja kastekin sisältyy tähän. Näin ollen kirkko on määrätty kastamaan.
 
— Raamattuviite 478: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä… ja opettamalla heitä pitämään…" Tämä raamatunkohta osoittaa selvästi, millä tavalla ihmisistä tehdään Kristuksen opetuslapsia, nimittäin kasteen kautta ja välityksellä ja koulutuksen ja opettamisen kautta ja välityksellä.
 
275. Kenen on toimitettava kaste?
 
Yleensä Kristuksen kutsuttujen palvelijoiden eli pastoreiden, mutta hätätapauksissa jokaisen kristityn.
 
479) 1.Kor. 4:1. Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina.
 
Vaikkakin Kristus antoi kastamisen oikeuden ja velvollisuuden koko kirkolle ja jokaiselle paikalliselle seurakunnalle, käytännössä kunkin kasteen voi toimittaa vain yksi henkilö; yleensä kutsuttujen pastorien on se toimitettava.
 
276. Mitä "kastaa"-sana merkitsee?
 
Vedellä käsittelemistä pesemällä, valelemalla, pirskottamalla tai upottamalla.
 
480) Mark. 7:4. Ja torilta tultuaan he (fariseukset) eivät syö, ennenkuin ovat itseään vedellä vihmoneet; ja paljon muuta on, mitä he ovat ottaneet noudattaakseen, niinkuin maljain ja kiviastiain ja vaskiastiain [ja pöytäin] pesemisiä. [Hakasulkeissa olevat sanat Biblian mukaan.]
 
481) Ap.t. 22:16. Nouse… ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.
 
482) Matt. 3:11. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. (Vertaa Ap.t. 2:16,17. Huomaa "vuodattaa"-sana.)
 
Baptistit ja muut [kasteenuusijat eli anabaptistit] väittävät, että ellei ihmistä ole upotettu veteen, häntä ei ole kastettu. Kastaa-sana, joka on johdettu kreikan kielen baptizein-verbistä, todellakin merkitsee myös upottamista, mutta se ei ole ainoa merkitys. Raamattuviitteessä 480 kreikankielisessä alkutekstissä on "kastaa"-sana siinä, missä suomennos käyttää sanoja "vedellä vihmoa" ja "pestä". Voi hyvinkin olla niin, että juutalaiset ovat pesseet, siis "kastaneet", jotkut tässä mainitut esineet upottamalla ne veteen, mutta eivät varmastikaan pöytiä: ne "kastettiin" valelemalla vedellä tai käyttämällä vettä muuten kätevimmällä tavalla. Katso myös Luuk. 11:38, jossa kreikankielisessä tekstissä taaskin käytetään "kastaa"-sanaa, eikä ole luultavaa, että fariseukset olisivat käyneet kylvyssä aina ennen ateriointia. Hepr. 9:10:ssä mainitaan "erilaiset pesot" eli "kasteet", 4. Moos. 19. luvusta taas opimme, että jotkut noista kasteista voitiin toimittaa upottamalla, jae 7, toiset taas pirskottamalla, jakeet 13 ja 19. Raamattuviitteessä 482 meille kerrotaan, että opetuslapset kastettaisiin Pyhällä Hengellä ja tulella. Tämän profetian täyttymyksestä, Ap.t. 2:16,17:stä, opimme, että heitä ei upotettu Pyhään Henkeen eikä tuleen vaan että Pyhä Henki "vuodatettiin" heidän päälleen. Näin ollen "kastaa" ei tarkoita pelkästään upottamista, vaan se merkitsee myös "pestä, valella/vuodattaa, pirskottaa". On olennaista, että kasteessa vesi koskettaa kastettavaa henkilöä, mutta on merkityksetöntä, paljonko vettä käytetään ja miten ja mihin [kohtaan ruumista] sillä kosketetaan.
 
277. Mitä on kastaminen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen?
 
Se on tulemista otetuksi yhteyteen Kolmiyhteisen Jumalan kanssa kasteen kautta Kristuksen käskyn mukaan.
 
Kastaa Kolmiyhteisen Jumalan "nimeen" tarkoittaa kastaa Hänen käskystään ja Hänen sijassaan: Kolmiyhteisen Jumalan majesteetti on sen pastorin takana, joka suorittaa tämän pyhän toimituksen. Tällaisen kasteen kautta meidät on myös ikään kuin upotettu Jumalaan (488) ja Pyhä Henki on vuodatettu meidän sydämeemme (Ap.t. 2:38); niinpä me tällaisen kasteen kautta pääsemme läheiseen yhteyteen Kolmiyhteisen Jumalan kanssa ja meistä tulee Hänen lapsiaan. Näin ollen meidän kasteemme pitäisi ainiaan olla meille mitä pyhin ja tärkein tapahtuma.
 
278. Kenet on kastettava?
 
Kaikki kansat, nimittäin kaikki ihmiset, nuoret ja vanhat.
 
Kristuksen asettamaa kastetta ei pidä toimittaa elottomille esineille, eläimille eikä kuolleille ihmisille, vaan "kansat" on määrä kastaa, ja tämä sisältää miehet, naiset ja lapset.
 
279. Onko sitten kaikki ihmiset kastettava ilman mitään erotusta?
 
Ei; {1}ne, joita voidaan opettaa, on kastettava sen jälkeen kun heidät on etukäteen opetettu tuntemaan kristinuskon keskeiset opit; {2}mutta pikkulapset tulee kastaa, kun he ovat syntyneet kristillisen kirkon piirissä tai kun heidän holhoojansa ovat tuoneet heidät kasteelle.
 
483) Mark. 16:15,16. Saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.
 
[Markuksen evankeliumin loppuosa, tämä jae mukaanlukien, on sijoitettu vuoden 1992 raamatunkäännöksessä hakasulkeisiin, koska se ei ole mukana kaikissa käsikirjoituslöydöissä. Vaikka onkin luultavaa, että Markuksen evankeliumista on ollut olemassa myös lyhyempi versio, johon nämä jakeet eivät ole sisältyneet, ei ole mitään todellista perustetta olettaa, etteikö tämä Markuksen evankeliumin loppuosa olisi peräisin Pyhältä Hengeltä apostoli Pietarin ja evankelista Markuksen kautta aivan samalla tapaa kuin sen alkuosakin tai etteikö Kristus olisi todella puhunut juuri ne sanat, joista nämä jakeet todistavat. Niin kauan kuin kristillinen kirkko on tämän tekstiosan tuntenut, se on tunnustanut sen grafeeksi eli lukenut sen kuuluvaksi pyhiin Kirjoituksiin, Jumalan sanaan, joista kristillinen usko elää ja joista se ammentaa kaiken tietonsa ja viisautensa, jota maailma ei voi tuntea. — Ylläoleva osa Mark. 16:15,16:n sisällöstä voidaan esittää myös seuraavin sanoin: "Saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille; joka tulee siihen uskovaksi ja kastetuksi, se tulee autuaaksi."
 
Kysymys on siis:
Jumalan kuvaksi luotujen,
mutta syntiinlankeemuksen kautta hengelliseen kuolemaan sortuneiden,
ihmisten tilan muutoksesta ,
epäuskosta uskoon,
kastamattomasta pakanasta kastetuksi kristityksi ja
kadotustuomiota eli iankaikkista rangaistusta,
pelossa ja katkeruudessa, toivottomuudessa ja turtumuksessa,
vanhan Aadamin lankeemuksen ja oman turmeltuneisuuden ja syntielämän ansion mukaan,
pahalla omallatunnolla odottavasta
perkeleen lapsesta
autuutta eli iankaikkista elämää
pettämättömällä toivolla ja kirkastuneella ilolla
Kristuksen sijaissovituksen ansion mukaan
hyvällä omallatunnolla odottavaksi
Jumalan lapseksi
Kristuksen asettamien armonvälineiden,
evankeliumin julistuksen ja pyhän kasteen,
synnyttämän ja ylläpitämän
uskon kautta.
 
Kaikista luoduista puhuminen osoittaa myös sen, että evankeliumi Kristuksesta on ainoa autuuden lähde kaikille ihmisille, niin juutalaisille kuin kaikille muihin kansoihin kuuluvillekin. — Tässä Lutherille rakkaassa lähetystekstissä evankeliumin kirkkaus loistaa kirkkaimmillaan. — Suom. huom.]
 
1. Raamatunkohdista Ap.t. 8:26–40 ja Ap.t. 10:47–48 opimme, että aikuisia ihmisiä opetettiin ensin, ja siitä syystä me toimimme samalla tavalla. Näitä ei käännytetä tai tehdä Kristuksen opetuslapsiksi kastamalla, sillä he ovat jo opetuslapsia sen uskon kautta Kristukseen, jonka he tunnustavat ennen kastettaan (Ap.t. 8:37 [Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi. — Biblia]); heidän tapauksessaan kaste vakuuttaa heille Jumalan armon ja vahvistaa heitä heidän uskossaan, aivan kuten Herran ehtoollinenkin tekee.
 
2. Raamatunkohdista Ap.t. 16:15,33 näemme, että Lyydia "ja hänen perhekuntansa" kastettiin, samoin vanginvartija "ja kaikki hänen omaisensa". Voimme olettaa, että näissä perheissä oli myös lapsia, jotka olivat liian nuoria opetettaviksi, ja yhtä kaikki heidätkin kastettiin. Kristus ei sano raamattuviitteessä 478, että meidän täytyy hinnalla millä hyvänsä ensin opettaa ja vasta sitten kastaa, vaan että meidän tulee tehdä ihmisiä Hänen opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla heitä.
 
— Niin kuin Kristus siunasi [juuri] niitä lapsia, jotka tuotiin Hänen luokseen (484), samoin meidänkään ei pidä kastaa lapsia vastoin heidän holhoojiensa tahtoa tai näiden tietämättä, vaan ainoastaan ne lapset, jotka tuodaan meidän luoksemme [kastettaviksi].
 
280. Miten näytät toteen, että lapsetkin on kastettava?
 
{1}Hekin kuuluvat "kaikkiin kansoihin". {2}He ovat lihasta syntyneinä liha ja ovat sen tähden uudestisynnyttämisen tarpeessa. Pikkulapset voidaan yleensä uudestisynnyttää vain kastamalla. {5}Pikkulapset voivat myös uskoa.
 
484) Mark. 10:13–15. Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia. Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
 
485) Joh. 3:5,6. Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha.
 
486) Matt. 18:6. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
 
Raamatunkertomuksia:
 
Ap.t. 16:15. Lyydia ja hänen perheväkensä. --
Ap.t. 16:33. Filippin vanginvartija ja kaikki hänen omaisensa.
 
1. Vaikkakaan lapsia ei nimenomaisesti mainita raamattuviitteessä 478 — eipä mainita miehiä eikä naisiakaan — hekin ovat osa "kaikkia kansoja". Suomen kansaankin kuuluvat myös kaikki suomalaisten vastasyntyneet lapset.
 
2. Lasten on päästävä sisälle Jumalan valtakuntaan (484); jotta tämä kävisi päinsä, heidät on uudestisynnytettävä (485), sillä ilman uudestisyntymistä ei ole pelastustakaan; kasteessa Pyhä Henki saa aikaan uskon ja näin ollen myös uudestisyntymisen (485 ja 495; Tiit. 3:5); siitä syystä myös lapset täytyy kastaa, niin että he syntyisivät uudesti vedestä ja Hengestä ja näin pääsisivät sisälle Jumalan armon valtakuntaan.
 
3. Vanhassa testamentissa aikuisten miesten lisäksi poikalapsetkin ympärileikattiin ja otettiin sillä tavoin Jumalan armoliittoon, Uudessa testamentissa kaste on tullut ympärileikkauksen sijaan (Kol. 2:11,12). --
 
4. Kasteen lupaus on tarkoitettu myös lapsille (Ap.t. 2:38,39), joten heidätkin pitää kastaa.
 
5. Tässä on vastaus erääseen lapsikastetta kohtaan toisinaan esitettyyn vastaväitteeseen. On todellakin totta, että omasta järjestään ja voimastaan lapset eivät voi uskoa, eivätkä täysikasvuisetkaan (katso kysymys 175); mutta Pyhä Henki voi synnyttää ja todella synnyttääkin uskon lapsissa yhtä hyvin kuin aikuisissakin. Että lapset todellakin uskovat, sen me näemme raamattuviitteestä 486. Kastetta sanotaan "uudestisyntymisen pesoksi" [eli pesuksi] (Tiit. 3:5); kasteessa ja kasteen välityksellä Pyhä Henki saa aikaan uudestisyntymisen ja uskon myös lapsissa. Se väite, että lapset eivät ole tietoisia uskostaan, ei todista sitä, että heillä ei ole uskoa: eihän lapsi ole tietoinen fyysisestä elämästäänkään, mutta elää silti; eivät varttuneetkaan kristityt unessa ollessaan ole uskostaan tietoisia, ja silti heillä on usko nukkuessaankin.
 
281. Mihin tarkoitukseen kummeja tarvitaan?
 
Heidän on todistettava, että lapset on kastettu oikein, ja myös autettava pitämään huolta heidän kristillisestä kasvatuksestaan ja rukoiltava heidän puolestaan.
 
487) Matt. 18:16. Että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla.
 
1. Kuka tahansa tervejärkinen käy todistajaksi, mutta meidän tulee antaa etusija kristityille uskonveljillemme. Todistajien on määrä kertoa lapselle tämän kasvettua riittävästi, että hänet on kastettu oikein, niin että lapsi voi olla vakuuttunut omasta kasteestaan (487). Ihminen ei hyödy mitään epävarmasta kasteesta: jos joku on tietämätön siitä, onko hänet kastettu, hänet pitää kastaa, jotta hän pääsisi varmuuteen.
 
2. Kummit saavat enemmänkin vastuuta, he näet lupaavat pitää huolta kummilapsensa kristillisestä kasvatuksesta siinä tapauksessa, että tämän vanhemmat kuolevat, kun lapsi on vielä nuori ja kokematon. Ainoastaan yhteistä uskoa tunnustavia pitäisi pyytää kummeiksi.
 
3. Lapsen kaste on äärimmäisen tärkeä ja pyhä asia, ja kaikkien läsnäolijoiden pitäisi rukoilla kastettavan lapsen puolesta, sillä "vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras" (Jaak. 5:16).
 
TOISEKSI: MITÄ KASTE ANTAA TAI HYÖDYTTÄÄ?
282. Mitä kaste antaa tai hyödyttää?
 
Kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamisen, vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä ja antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset.
 
283. Mitkä ovat ne Jumalan sanat ja lupaukset?
 
Nämä, jotka meidän Herramme Jeesus Kristus sanoo Markuksen viimeisessä luvussa:
 
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. [Mark. 16:16.]
 
Kysymyksessä siitä, mitä kaste hyödyttää, kaikki muut kirkkokunnat poikkeavat luterilaisen kirkon opista. Sekä roomalaiskatolinen että kreikkalaisortodoksinen kirkko opettavat, että kaste poistaa perisynnin ja ne tekosynnit, jotka oli tehty ennen kastetta, mutta että se on tehoton niiden syntien suhteen, jotka joku tekee kastetuksi tulonsa jälkeen. Reformoidut kirkot puolestaan opettavat, ettei kaste välitä mitään armoa tai lahjaa, vaan että se on pelkkä merkki tai tunnustustoimi kastettavan henkilön puolelta siitä, että hän uskon kautta on saavuttanut anteeksiantamuksen; kastetuksi tuleminen on heille pelkkä kuuliaisuuden teko Kristuksen käskyä kohtaan.
 
Luterilainen kirkko opettaa, että kaste "vaikuttaa", siis tarjoaa ja jakaa hengellisiä lahjoja, että se on todella armonväline, jonka kautta syntien anteeksisaaminen, vapahdus kuolemasta ja perkeleestä ja iankaikkinen autuus todenperäisesti eli aidosti tarjotaan kaikille, jotka ovat kastetut, ja jaetaan ja henkilökohtaisesti lahjoitetaan kaikille, jotka uskovat kasteen lupauksen. Raamatunkohdassa Mark. 16:16 Kristus lupaa pelastuksen sille, "joka uskoo ja kastetaan". Uskon tehtävänä on vastaanottaa tämä lupaus, joten kasteen täytyy olla se väline, johon tämä lupaus on liitetty. [Jotta pelastuslupauksesta olisi ihmisyksilölle hyötyä, hänen täytyy päästä omistamaan se itselleen. Sitä varten hän tarvitsee sekä välineen, joka tuo lupauksen hänen ulottuvilleen, että välineen, jolla hän voi tarttua lupaukseen ja päästä omistamaan sen. Juuri kaste on se väline, joka tuo Jumalan pelastuslupauksen kastetun ihmisen ulottuville, ja juuri uskolla tämä voi tarttua siihen ja omistaa sen; kasteella ei voi tarttua lupaukseen eikä uskolla voi tuoda lupausta ulottuvilleen — usko ei saa aikaan lupausta eikä kastetta, vaan lupaus ja kaste saavat aikaan uskon. Katso tarkempi selvitys seuraavien kysymysten, 284 ja 285, selityksistä. — Suom. huom.]
 
284. Mitkä kolme suurta asiaa kaste siis antaa tai saa aikaan?
 
{1}Se vaikuttaa syntien anteeksisaamisen; {2}se vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä; ja {3}se antaa iankaikkisen autuuden.
 
488) Gal. 3:26,27. Te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
 
489) Ap.t. 2:38. Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi.
 
490) 1.Kor. 15:55–57. Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi? Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
 
491) Kol. 1:12–14. [Kiittäkää] Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus [hänen verensä kautta], syntien anteeksisaaminen. [hakasulkeissa olevat osat Biblian mukaisesti]
 
492) 1.Piet. 3:20,21. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. [liitto Jumalan tykönä]- Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. [hakasulkeissa oleva osa Biblian mukaisesti]
 
Näitä "kolmea suurta asiaa" ei voi erottaa toisistaan; jolla on yksi niistä, sillä on ne kaikki. Mark. 16:16 osoittaa, että me pelastumme kasteen kautta, siispä kasteen kautta myös meidän syntimme ovat anteeksiannetut ja meidät on vapahdettu kuolemasta ja perkeleestä.
 
— Kasteessa me "pukeudumme Kristukseen" (488), toisin sanoen Kristuksen ansioihin, ei vain osaan niistä vaan niihin kaikkiin. Mutta me emme pystyisi pukeutumaan Kristuksen ansioihin kasteessa, ellei niitä tarjottaisi meille kasteessa. Pukeutuaksemme Kristukseen kasteessa meidät täytyy todellakin kastaa, mutta saadaksemme osaksemme sen, mitä Kristus tahtoo tämän kasteen välityksellä yllemme pukea, meidän on uskottava ja tällä uskolla vastaanotettava Vapahtajamme lahjat, ja näin meistä tulee Jumalan lapsia. Näin kaste tarjoaa ja usko vastaanottaa Kristuksen ansiot.
 
— Raamattuviite 489 osoittaa selvästi, että meidät kastetaan sitä varten, että saisimme sillä tavalla syntimme anteeksi.
 
— Kristuksen kautta meillä on voitto kuolemasta (490) ja kasteessa puemme yllemme Kristuksen täydellisen ansion (488), joten on selvää, että kasteen kautta saamme osaksemme myös tämän voiton.
 
— Raamattuviite 491 osoittaa, että Kristuksen kautta meillä on syntien anteeksiantamus, vapautus pimeyden vallasta, pääsy armon valtakuntaan ja taivaan valtakunnan toivo. Kaikki tämä sisältyy Kristuksen ansioihin, joihin me pukeudumme kasteessa (488).
 
— Kaste pelastaa meidät (492) pesemällä pois synnin saastan ja antamalla siten meille puhtaan, hyvän omantunnon suhteessa Jumalaan.
 
285. Mutta eikö Kristus kärsimisellään ja kuolemallaan lunastanut meidät kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta ja ansainnut meille iankaikkisen pelastuksen?
 
Aivan varmasti; mutta pyhä kaste on se väline, jota käyttäen Pyhä Henki tekee kaikki nämä suuret asiat meidän omiksemme.
 
493) 1.Kor. 6:11. Mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
 
1. Sijaissovituksensa kautta Kristus ansaitsi meille kaikki nämä lahjat (491).
 
2. Kaste on väline, jonka kautta ja välityksellä ne tarjotaan ja tuodaan meille (493). --
 
3. Usko on se väline, jolla me otamme ne vastaan ja suostumme niihin. (Hepr. 4:2.)
 
286. Keille kaste antaa kaiken tämän?
 
Kaikille, jotka uskovat sen, kuten Jumalan sanat ja lupaukset kuuluvat:
 
"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." [Mark. 16:16.]
 
Nämä hengelliset lahjat tarjotaan kasteessa jokaiselle, joka kastetaan, mutta vain se, joka uskoo, pääsee ne todella omistamaan. Joka kasteensa hetkellä ei usko, se ei saa omakseen kasteen hengellistä lahjaa, ja joka kasteen jälkeen lankeaa pois uskosta, se todellakin menettää kasteen hyödyn, mutta ei kuitenkaan kastetta itseään; hänen kasteensa on oikea ja voimassaoleva, eikä häntä tarvitse kastaa uudelleen. Jos hän kääntyy takaisin Jumalan puoleen, hän saa taas tarttua kasteessa itselleen annettuihin lupauksiin, sillä Jumalan puolelta kasteen lupaus kestää (Room.3:3). Kerran oikein toimitettua kastetta ei tarvitse toistaa, mutta meillä on kasteen hyöty ainoastaan niin kauan kuin me uskomme sen lupauksen, sillä "joka ei usko", olkoon vaikka kastettukin, "se tuomitaan kadotukseen".
 
287. Mutta miksi ei Kristus, meidän Herramme, sano: "Joka ei usko eikä ole kastettu, se tuomitaan kadotukseen"
 
Siitä syystä, että yksin epäusko kadottaa; ja vaikkakaan pelastava usko ei voi olla läsnä kasteen halveksimisen rinnalla, se voi olla läsnä kasteen puuttumisesta huolimatta.
 
494) Luuk. 7:30. Fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta.
 
Kaste ei ole ehdottoman välttämätön pelastukseen siitä syystä, että se ei ole ainoa väline, jonka kautta Kristuksen lunastustyön pelastavat ansiot tarjotaan meille; myös evankeliumin sana toimii tällaisena välineenä. Mutta koska usko on ainoa väylä niin sakramentteihin kuin evankeliumin sanaankin sisältyvän armon lupauksen käsittämiseen ja omistamiseen, niin usko on ehdottoman välttämätön. On mahdollista pelastua kastamattomanakin (ristin ryöväri 395), muttei ilman uskoa Kristukseen. Mutta joka halveksii kastetta, se halveksii myös Häntä, joka sen on asettanut, ja niitä lahjojakin, joita se tarjoaa; siispä hänellä ei voi olla oikeaa uskoa, mistä syystä hän on kadotuksen tilassa. Jumala tahtoi pelastaa myös fariseukset, mutta hylkäämällä kasteen he hylkäsivät Jumalan tarjoaman pelastuksenkin (494).
 
KOLMANNEKSI: MIKÄ ON KASTEEN VOIMA?
288. Miten vesi voi vaikuttaa näin suuria asioita?
 
Vesi ei tosin vaikuta sitä, vaan {1}Jumalan sana, joka on vedessä ja veden kanssa, {2}ja usko, joka uskoo veteen yhdistettyyn Jumalan sanaan. Sillä vesi on ilman Jumalan sanaa pelkkää vettä eikä kaste. Mutta Jumalan sanaan yhdistettynä se on kaste, se on {3}armorikas elämän vesi ja uuden syntymisen peso {4}Pyhässä Hengessä, niin kuin apostoli Paavali sanoo kirjeessään Tiitukselle kolmannessa luvussa:
 
Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me {5}vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Tämä sana on varma. [Tiit. 3:5–8.]
 
"Näin suuria asioita": katso kysymys 282.
 
1. Veteen yhdistetty Jumalan lupaus sisällyttää nämä luvatut asiat veteen ja antaa näin vedelle voiman tarjota ne meille (495). Havainnollistus: veteen sekoitettu lääke.
 
2. Usko tarttuu tähän Jumalan sanaan ja ottaa siten nämä asiat kasteesta omikseen.
 
3. Jumalan sana tekee "pelkän veden" "armorikkaaksi vedeksi", vedeksi, jonka kautta ylenpalttinen armo tarjotaan, ja "elämän vedeksi", joka vaikuttaa hengellisen elämän eli uskon meissä, ja vielä "uuden syntymisen pesoksi", sillä sen välityksellä ihminen uudestisynnytetään ja käännetään Jumalan puoleen.
 
4. Mutta kaste ei vaikuta tätä mekaanisesti, vaan Pyhä Henki, joka on vuodatettu meidän päällemme kasteessa (Ap.t. 2:38), on se, joka vaikuttaa uudestisyntymisen, hengellisen elämän ja uskon meissä kasteen lupauksen kautta. Raamatunkohdasta Tiit. 3:5 luemme: "Hän", Jumala, "pelasti meidät uudestisyntymisen pesun… kautta." "Pelasti"-sana viittaa johonkin, mitä Jumala teki meille menneisyydessä: Hän pelasti meidät kääntäessään meidät puoleensa; näin ollen tämä raamatunkohta opettaa selvästi, että meidät käännettiin Jumalan puoleen uudestisyntymisen pesun välityksellä. Katso myös raamattuviite 485, joka kertoo meille, että me "synnymme uudesti" vedestä ja Hengestä. Siitä syystä juuri Pyhä Henki on se, joka pelasti eli uudestisynnytti meidät kasteen kautta vaikuttamalla meissä uskon, ja sillä tavoin meistä "tehtiin Kristuksen opetuslapsia" (478).
 
5. Tällä uskolla me otimme vastaan syntien anteeksiantamuksen, joka tarjotaan kasteessa (489), siten meidät vanhurskautettiin Jumalan edessä (493 ja 495) ja meidät tehtiin iankaikkisen elämän perillisiksi.
 
— Siitä syystä kasteen voima on se, että se ei pelkästään lupaa "näitä suuria asioita", vaan että tämän lupauksen kautta Pyhä Henki myös vaikuttaa sydämessämme näiden asioiden vastaanottamisen, vaikuttaa uskon eli uudestisynnyttää meidät. Järkemme voi erityisesti pikkulasten osalta kysyä, kuinka tämä voi tapahtua (Joh. 3:9), mutta me emme saa epäillä Kirjoituksia emmekä Jumalan voimaa (175 ja 171[; Mark. 12:24]).
 
289. Onko vedellä itsessään voima saada aikaan näin suuria asioita?
 
Ei ole; pelkkä vesi ei tosiaankaan saa niitä aikaan.
 
290. Miten sitten kasteveden kautta syntien anteeksiantamus, vapautus kuolemasta ja perkeleestä ja iankaikkinen pelastus päästään omistamaan?
 
Jumalan sana, joka on vedessä ja veden kanssa, tuo nämä suuret asiat kasteeseen; sillä vesi ilman Jumalan sanaa on pelkkää vettä eikä kaste. Mutta usko, joka luottaa tähän vedessä olevaan Jumalan sanaan, ottaa nämä suuret asiat kasteesta ja omii ne itselleen.
 
495) Ef. 5:25,26. Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta.
 
291. Miksi Kirjoitukset kutsuvat kastetta uudestisyntymisen pesuksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi?
 
Siitä syystä, että Pyhä Henki vaikuttaa kasteessa uskon ja sen myötä uuden hengellisen elämän.
 
NELJÄNNEKSI: MITÄ KASTE MERKITSEE?
292. Mitä merkitsee sitten tällainen vedellä kastaminen?
 
Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja että sen sijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.
 
293. Missä se on kirjoitettuna?
 
Apostoli Paavali sanoo Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa:
 
Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. [Room. 6:4.]
 
294. Mikä se vanha ihminen on?
 
Se on meidän koko synnillinen turmeltuneisuutemme, joka on tullut osaksemme Aadamin lankeemuksen kautta ja on meille synnynnäistä.
 
496) Ef. 4:22. Teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten.
 
Vanha ihminen on yhtä kuin perisynti (kysymys 95), joka ilmenee turmeltuneissa ja petollisissa himoissa (496 ja 160). Kasteessa itse perisyntiä ei poisteta tai hävitetä sydämestä (159), mutta sen syyllisyys annetaan anteeksi. Kristityillä on yhä perisynti eli vanha ihminen, joka ei heissä ole hitustakaan parempi kuin epäuskoisten vanha ihminen. Erona on vain se, että epäuskoiset ovat elämässään täysin tämän vanhan ihmisen vallassa, kun taas kristityt pyrkivät tukahduttamaan sen.
 
295. Miten tämä vanha Aadam on hukutettava meissä?
 
Jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa, jolla me vastustamme pahoja haluja ja tukahdutamme ne.
 
497) Gal. 5:24. Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
 
Katumus on tunnonvaivojen tai vilpittömän surun kokemista sydämessä Pietarin tavoin (Luuk. 22:62); me vältämme niitä asioita, joista olemme todella pahoillamme, joten katumus auttaa meitä pitämään vanhan ihmisen kurissa.
 
— Parannus-sana tarkoittaa laajassa merkityksessä katumusta ja uskoa, suppeassa merkityksessä se taas voi tarkoittaa kumpaa hyvänsä niistä; tässä se tarkoittaa uskoa, koskapa katumus oli jo erikseen mainittuna. Jos me todella uskomme Jumalaan ja pidämme oikeassa arvossa sitä, mitä Kristus on tehnyt hyväksemme, emme varmasti tieten tahtoen ja varta vasten käy tekemään sellaista, mikä olisi Jumalalle vastenmielistä (28). Tällä tavoin me ristiinnaulitsemme oman lihamme ja tukahdutamme vanhan ihmisen vastustamalla sen himoja (497).
 
— Tämän on oltava elämässämme "jokapäiväistä", ei vain satunnaista, sillä nämä himot heräävät päivittäin, ja päivittäin meidän täytyy ne tukahduttaa. Niin kuin pesemme kasvomme päivittäin, samoin meidän on päivittäin pestävä sydämemmekin katumuksessa ja parannuksessa, tarvitsemme siis päivittäistä synnintunnustusta. Taistelun syntiä vastaan täytyy alkaa omasta sydämestämme, sillä juuri sieltä kaikki synnitkin saavat alkunsa (83).
 
296. Mikä se uusi ihminen on?
 
Se on se uusi hengellinen olemus ja elämä, jonka uudestisyntymisen pesu on meihin luonut.
 
498) 2.Kor. 5:17. Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus.
 
Uusi luomus on ainoastaan kristityissä; se syntyi heihin, kun heidät uudestisynnytettiin; se on usko Kristukseen — ei kuitenkaan katsoen siihen, että tämä usko pitää kiinni armon lupauksesta ja vanhurskauttaa meidät Jumalan edessä, vaan katsoen siihen, että se on moraalinen voima, joka uudistaa sydämen ja on meille vaikuttimena hyvien tekojen tekemiseen (katso kysymys 179). Uskon kautta ihmisen siveellinen asennoituminen muuttuu niin perustavalla tavalla, että häntä kutsutaan "uudeksi luomukseksi" (498). [Asian ydin ei ole siinä, että kristittyjen teot olisivat ulkonaisesti aina paremmat kuin muiden ihmisten, vaan siinä, että he ovat ainoat ihmiset maan päällä, joiden tekojen vaikuttimena voi olla rakkaus Häneen, joka on heidän puolestaan kuollut ja ylösnoussut (2.Kor. 5:14,15). Suom. huom.]
 
297. Miten tämän uuden ihmisen on tultava esiin ja noustava ylös?
 
Niin, että me päivästä päivään vaellamme ja kasvamme Jumalan kasvojen edessä tosi uskossa ja hyvissä teoissa.
 
499) Ef. 4:24. Teidän tulee pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.
 
Uusi ihminen ilmenee pyhissä haluissa (Room. 7:22) ja hyvissä töissä (499: "totuuden vanhurskaus ja pyhyys" tai "totinen vanhurskaus ja pyhyys" [Biblia]). Jokaisessa kristityssä sekä vanha ihminen (eli vanha Aadam) että uusi ihminen ovat täydessä toimessa ja taukoamattomassa sodassa toisiaan vastaan (Gal. 5:17) kummankin pyrkiessä saavuttamaan herruuden hänessä (Room. 7:23). Meidän on aina asetuttava vanhaa ihmistä vastaan ja tukahdutettava se (496 ja 497), mutta autettava ja rohkaistava uutta ihmistä (499). [Tämä tapahtuu ennen muuta armonvälineitä käyttämällä, sillä halu Jumalan tahtoon voi syntyä ja kasvaa ainoastaan siten, että saamme "maistaa ja katsoa, kuinka Herra on hyvä" (Ps. 34:9) ja että pääsemme "näkemään Hänen lakinsa ihmeitä" (Ps. 119:18). Suom. huom.]
 
298. Miten kaste merkitsee jokapäiväistä vanhan ihmisen hukkumista ja uuden ihmisen esiin tulemista?
 
Kasteen välityksellä meidät on tehty osallisiksi Kristuksesta. Niin kuin Hän on haudannut meidän syntimme, samoin mekin saamme ja meidän tulee paivittäin haudata ne ja karttaa niitä; ja niin kuin Hän on noussut kuolleista ja elää, samoin mekin saamme ja meidän tulee päivittäin vaeltaa uudessa elämässä.
 
Kasteessa me pukeudumme Kristukseen ja tulemme näin läheiseen yhteyteen Hänen kanssaan, niin että Hänen elämänsä, kuolemansa, hautaamisensa ja ylösnousemuksensa ovat meidän elämämme, kuolemamme, hautaamisemme ja ylösnousemuksemme. Kasteen välityksellä meidät tehtiin Kristuksen kuolemasta osallisiksi (Room. 6:3), siinä me Kristuksessa ja Kristuksen kanssa kuolimme synnille, ja siitä syystä me olemme kuolleita synnille eikä meillä enää pitäisi olla sen kanssa mitään tekemistä (Room. 6:6–8,11). Meidät myös haudattiin kasteen välityksellä Kristuksen kanssa Hänen kuolemaansa (Room. 6:4); niin kuin ne, jotka ovat kuolleet ja jotka on haudattu, eivät enää ole tämän elämän synnillisten intohimojen vallassa, samoin ei meidänkään pitäisi antaa synnin hallita itseämme (Room. 6:12–14), vaan milloin ikinä vääriä pyrkimyksiä ilmenee, meidän tulisi heti paikalla haudata ne päivittäisen katumuksen ja parannuksen kautta.
 
Kasteen välityksellä meidät on tehty osallisiksi myös Kristuksen ylösnousemuksesta (Room. 6:4,5). Kristuksen maanpäällistä elämää hallitsivat meidän syntimme siinä mielessä, että Hänen täytyi kantaa syyllisyytemme taakka ja kärsiä sen rangaistus; kuolemallaan Hän maksoi tämän rangaistuksen, ja siitä syystä Hän noustessaan kuolleista oli vapautunut meidän synnistämme. Kasteen välityksellä meistä on tehty osallisia tähän ylösnousseen Vapahtajamme uuteen elämään, ja meidänkin elämämme pitäisi tästedes olla vapaa kaikesta synnin hallintavallasta — meidänkin pitäisi nyt elää uutta ja pyhää elämää, "antaen itsemme, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenemme vanhurskauden aseiksi Jumalalle" (Room. 6:13). Juuri tätä kaste merkitsee meille sikäli kuin kysymys on nykyisestä elämästämme, ja kasteemme uskollinen muistaminen antaa meille yhä uudelleen ja uudelleen voimaa elää tällaista elämää.
 
299. Minkä muun pitäisi erityisesti saada meidät elämään ja vaeltamaan tosi pyhyydessä?
 
Oman kastelupauksemme, sillä kasteessa me olemme luopuneet perkeleestä ja kaikista hänen teoistaan ja kaikesta hänen petoksestaan ja luvanneet palvella Kolmiyhteistä Jumalaa, ja yksin Häntä. [Nämä asiat sisältävät lupaukset kuuluvat Lutherin kastekaavaan, ja pikkulapsia kastettaessa kummit lausuvat ne kastettavan lapsen puolesta. Pätevästi voidaan kastaa muutakin kaavaa käyttäen, mutta kaavasta riippumatta nämä lupaukset muistuttavat meitä ja kaikkia Kristukseen kastettuja siitä, että kaste on aina myös pyhä liitto Kolmiyhteisen Jumalan ja kastetun ihmisen välillä, ja tähän liittoon kuuluu ihmisen puolelta velvollisuus suostua oppimaan pitämään kaikki, mitä Jeesus on käskenyt opetuslastensa pitää (Matt. 28:19,20); tähän sisältyvät myös Lutherin kastekaavassa luvatut asiat. Suom. huom.]
 
300. Mikä on avaintenvalta?
 
Se on se kirkolle ominainen valta, jonka Kristus on antanut omalle kirkolleen maan päällä antaa katuville syntisille heidän syntinsä anteeksi mutta pidättää katumattomien synnit niin kauan kuin he eivät tee parannusta.
 
301. Missä se on kirjoitettuna?
 
Näin kirjoittaa pyhä evankelista Johannes, kahdeskymmenes luku: Herra Jeesus puhalsi opetuslastensa päälle ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." [Joh. 20:22,23.]
 
Ne avaintenvaltaa käsittelevät osiot, jotka sisältyvät kysymyksiin 300, 301 ja 307, eivät ole Lutherin kirjoittamia, vaan ne löydettiin Nürnbergin lastensaarnoista (Nürnberger Kinderpredigten) ja lisättiin Enchirideoniin [Saksassa käytettyyn Vähän katekismuksen laitokseen] vuoden 1560 tienoilla. [Sen sijaan tämän luvun loppuosan teksti "Kuinka yksinkertaisia on opetettava ripittäytymään?" on Lutherilta itseltään ja kuuluu Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin otettuun Lutherin Vähään katekismukseen. — Luther pääsi Herransa iloon vuoden 1546 helmikuussa. — Suom. huom.]
 
302. Miksi avaintenvaltaa sanotaan kirkolle ominaiseksi vallaksi?
 
Siitä syystä, että se ei ole {1}ajallinen vaan {2}hengellinen valta, jonka {3}Kristus on antanut {4}omalle kirkolleen maan päällä ja tarkemmin sanoen jokaiselle paikalliselle seurakunnalle.
 
500) Matt. 16:19. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet.
 
501) Joh. 20:21. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
 
502) Matt. 18:17,18,20. Jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani. Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa. … Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.
 
503) 1.Piet. 2:9. Te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.
 
1. Tämä valta on ominainen kirkolle, ja se on erotettava siitä vallasta, joka on annettu maalliselle esivallalle ja jonka sisältönä on se, että maalliset viranomaiset suojelevat ihmisten elämää, omaisuutta ja rauhaa, pitävät huolta siitä, että ihmiset voivat vapaasti harjoittaa ammattiaan ja nauttia oikeuksistaan, ja ylläpitävät kuria ja järjestystä valtion alueella. Maallisella hallituksella on miekan valta. Tämä ajallinen valta on pidettävä erillään kirkon hengellisestä vallasta (katso Huoneentaulu Lutherin Vähän katekismuksen lopusta).
 
2. Se on hengellinen valta, sillä se ei koske ruumiin ajallisia asioita, vaan sielun hengellisiä asioita, ja siitä syystä, että sitä harjoitetaan evankeliumin saarnaamisen kautta, välittämällä ihmisille hengellisiä lahjoja, jotta he pelastuisivat ja pääsisivät sisään taivaan valtakuntaan (500).
 
3. Tämä valta ei ole peräisin eikä voi olla peräisin ihmisestä, vaan yksin Jumalasta. Niin kuin Isä lähetti Kristuksen, samoin Kristus lähetti omat opetuslapsensa päästämään ja pidättämään syntejä (501).
 
4. Tätä avaintenvaltaa ei annettu yksinomaan Pietarille (vertaa 505 ja 502 toisiinsa) eikä yksinomaan apostoleillekaan, niin että nykyaikana ei kukaan ihminen maan päällä voisi antaa syntejä anteeksi tai pidättää niitä; ei tämä valta myöskään ole yksin roomalaiskatolisen tai minkään muunkaan oikein virkaan asetetun papiston hallussa; vaan se annettiin Kristuksen kirkolle maan päällä, kaikille niille, jotka ovat ottaneet vastaan eli saaneet Pyhän Hengen, siis kaikille todellisille uskov