OR Kaste ja uudestisyntyminen (Joh. 3:3–7) (OPETUKSET, RAAMATTUTUNNIT)
| or-kaste-ja-uudestisyntyminen.pdf |
Avaa tulostamista varten yllä oleva pdf-tiedosto.
O OPETUKSET, https://www.gen.fi/o.html
OR RAAMATTUTUNNIT, https://www.gen.fi/or.html
OR Kaste ja uudestisyntyminen (Joh. 3:3–7)
https://www.gen.fi/or-kaste-ja-uudestisyntyminen.html
SISÄLLYSLUETTELO
0. Dokumentit
1. Perisynti
2. Lapsi uskon esikuvana
3. Uudestisyntyminen
4. Jumalan teko ja armonväline
5. Kaste Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen
6. Kastetun luopuminen ja paluu
7. Kasteeseen liittyviä väärinkäytöksiä ja harhoja
7.1 Opetuksen laiminlyönti
7.2 Kaste pelastaa ilman uskoa
7.3 Evankeliumin hylkääminen
8. Kaste ja Pyhän Hengen saaminen eri aikaan
0. DOKUMENTIT
OM Ihmiskäsitys ja opetus kasteesta
https://www.gen.fi/om-ihmiskasitys-ja-opetus-kasteesta.html
OS Kadonnut ja jälleen löytynyt (Luuk. 15:1–10, 4 shel)
https://www.gen.fi/os-kadonnut-ja-jalleen-loytynyt.html
1. PERISYNTI
3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."
4 Nikodemos sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä on syntynyt lihasta, on liha. Ja mikä on syntynyt Hengestä, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä." (Joh. 3:3–7)
Kristillinen kaste ja siihen liittyvä uudestisyntyminen on uskonopin ja -elämän huippukivi eli holvin sitova kulmakivi. Se, millaisista kivistä oppirakennelman eli uskon perustus on tehty, vaikuttaa ratkaisevasti opetukseen Pyhästä Kasteesta ja uudestisyntymisestä.
Eri kasteoppien taustalla on erityisesti ihmiskäsitys eli kysymys siitä, millaisena ihminen syntyy maailmaan. Jos emme löydä ihmiskäsityksessä yhteisymmärrystä Jumalan sanan äärellä, niin turhaa on yrittää löytää yhteisymmärrystä kasteesta tai uudestisyntymisestä.
Samalla tuo kulmakivi-sana tarkoittaa myös rakennuksen ensimmäistä peruskiveä, jonka varaan kaikki muut kivet asetetaan. Pyhä Kaste on Raamatun ja sitä oikein opettavan luterilaisen tunnustuksen mukaisen uskonelämän peruskivi, jonka varaan kaikki muu kristillinen elämä ja kilvoitus rakentuvat. Jeesus Kristus on myös kasteen kautta se Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, mutta joka on Kulmakiveksi tullut.
Aadam oli luotaessa Jumalan kaltainen (1. Moos. 1:26, 1. Moos. 5:1), mutta langenneelle Aadamille syntynyt poika ei enää sitä ollut. Set oli vain langenneen ja syntisen Aadamin kuvan kautta synnytetty ja hänen kaltaisensa (1. Moos. 5:3).
Lankeemuksen jälkeen kaikki miehestä ja naisesta syntyneet ihmiset ovat olleet syntisiä, ts. äidin kohdussa sikiämisestään asti Jumalasta erossa ja hengellisesti kuolleita. Daavid kirjoittaa psalmeissaan mm. seuraavaa:
7 Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. (Ps. 51:7)
4 Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valehtelijat hamasta äidin helmasta. (Ps. 58:4)
Tällaisia jumalattomia luopioita me olemme luonnostamme kaikki, kuten voimme lukea esimerkiksi Roomalaiskirjeestä:
9 Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
10 niin kuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
11 ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa.
12 Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet. Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla.
14 Heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.
15 Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
16 hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
17 ja rauhan tietä he eivät tunne.
18 Ei ole Jumalan pelko heidän silmiensä edessä." (Room. 3:9–18)
Tämän kohdan lainaukset ovat Psalttarista (Ps. 14:1, 3; Ps. 53:2, 4; Ps. 5:10; Ps. 140:4; Ps. 10:7; Ps. 36:2), Jesajasta (Jes. 59:7, 8), Sananlaskujen kirjasta (Sananl. 1:16) ja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta (1. Moos. 20:11). On poikkeuksellista ja ainutlaatuista, että UT:n lainaus VT:sta on koottu näin monesta eri VT:n kirjasta ja kohdasta.
Sekin on erityistä, että samat jakeet on kirjoitettu sanasta sanaan kahteen kertaan VT:ssa ja vielä kerran UT:ssa. Jumala on tällä kolmeen kertaan kirjoituttamisella tahtonut erityisesti alleviivata ja vahvistaa opetusta jokaisen ihmisen läpikotaisesta turmeltuneisuudesta ja jumalattomuudesta.
Jaakobin sanotaan pettäneen veljensä jo äidin kohdussa (Hoos. 12:4). Jaakob-nimen (hepr. Ja'akov) yksi merkitys on "petturi". Samoin Herra puhuu koko omasta valitusta kansastaan, Jaakobin heimosta, jota Israelin nimellä kutsutaan, seuraavasti:
8 – – minä tiesin, että sinä olet aivan uskoton ja luopioksi kutsuttu hamasta äidin kohdusta. (Jes. 48:8)
Paavali opettaa Roomalaiskirjeessään rautalangasta vääntäen, miten synti, kuolema ja kadotus lankeavat Aadamin rikkomuksen tähden automaattisesti ja väistämättä jokaiselle hänen ja hänen poikiensa siittämälle. Vapahtajamme syntyikin vaimon siemenestä, ei syntiä siittävän miehen siemenestä. Synti periytyy nimenomaan isän eli miehen (Aadamin) kautta.
18 Yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi. (Room. 5:18)
Yhden kuuliaisuuden kautta synti myös sovitetaan ja kaikki pelastetaan.
12 Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet – –
15 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen. Sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
16 Eikä lahjan laita ole, niin kuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta. Sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
17 Jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta.
18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi.
19 Sillä niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi. (Room. 5:12, 15–19)
Lain näkökulmasta keskeinen on siis tämä veret seisauttava tuomio: "Yhden ihmisen lankeemus on siis koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi." Mutta samalla saamme kuulla riemullisen evankeliumin: Yhden ihmisen, se on Jeesuksen Kristuksen, vanhurskaus koituu kaikille ihmisille pelastukseksi:
22 Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa. (1. Kor. 15:22)
22 Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. (Gal. 3:22)
Äitinsä kohdussa kasvavat ihmistaimet kuin myös vastasyntyneet lapset ovat vastaansanomattomasti syntisiä, erossa Jumalasta, hengellisesti kuolleita ja siksi luonnostaan kadotettuja. Tämän todistaa se, että he myös fyysisesti kuolevat. Synnitön ei kuole.
23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room. 6:23)
Jos pienet lapset olisivat synnittömiä ja puhtaita, niin kuolemalla ei olisi heihin mitään valtaa. Jos lapsi sikiäisi ja syntyisi maailmaan Jumalan lapsena ja taivaskansalaisena, niin yksikään lapsi ei menehtyisi keskenmenoon tai synnytykseen, yhtäkään lasta ei kyettäisi abortissa tappamaan.
Jokainen ihminen tekee syntiä, koska jokainen ihminen on syntynyt syntisenä ja pelastuksesta osattomana maailmaan. Syy- ja seuraussuhde on ehdottoman tärkeä pitää oikeassa järjestyksessä: Ihminen ei ole siksi syntinen, että hän tekee syntiä. Syy- ja seuraussuhde kulkee toiseen suuntaan: Ihminen tekee syntiä, koska hän on syntinen.
Orjantappuraa ei tee orjantappuraksi se, että siinä on piikkejä. Jos jostain orjantappurasta olisi syystä tai toisesta piikit poissa – joku olisi ne esimerkiksi katkonut pois – niin se olisi silti orjantappura. Sen sijaan: Orjantappura tuottaa piikkejä, koska se on olemukseltaan ja luonnoltaan sellainen piikkikasvi. Vaikka joku siis leikkaisi kaikki orjantappuran piikit pois, niin tuo kasvi olisi yhä edelleen orjantappura, joka kasvaessaan alkaisi taas tuottaa uusia piikkejä.
3 Sillä teidän kätenne ovat tahratut verellä ja sormenne vääryydellä. Teidän huulenne puhuvat valhetta, teidän kielenne latelee petosta.
4 Ei kukaan vaadi oikeuteen vanhurskaasti, eikä kukaan käräjöi rehellisesti. He turvautuvat tyhjään ja puhuvat vilppiä, kantavat kohdussaan tuhoa ja synnyttävät turmion.
5 Myrkkyliskon munia he hautovat, hämähäkin verkkoja he kutovat: Joka niitä munia syö, se kuolee, rikkipoljetusta puhkeaa kyykäärme. (Jes. 59:3–5)
Vaikka joku kykenisi tahdollaan ja kilvoituksellaan peittämään ja estämään syntisen sydämensä halun ulospäin näkyviksi pahoiksi sanoiksi ja teoiksi, niin hän olisi silti kadotettu, koska hän on sydämessään ja omalta luonnoltaan kuitenkin omavanhurskas, ylpeä, Jumalan vihollinen ja epäuskoinen. Tekosynnit (ajatukset, sanat ja teot) ovat seurausta ihmisen perinpohjaisesta lihallisesta turmeltuneisuudesta ja luontaisesta, isiltä – viime kädessä Aadamilta – peritystä hengellisestä kuolemasta eli perisynnistä.
Aadam ja Eeva kuolivat Jumalan sanan mukaan sinä päivänä, kun he söivät hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää (1. Moos. 2:17). Tuo kuolema tarkoittaa hengellistä kuolemaa, eroa Jumalasta. Tuo lankeemuksen hetkellä tapahtunut hengellinen kuolema näkyi selvästi esimerkiksi siinä, että ihminen lankeemuksensa jälkeen pakeni eli lymysi Herran kasvojen edestä.
Fyysistä kuolemaa tuo sana tarkoittaa vain välillisesti, sehän tuli vasta paljon myöhemmin, ei suinkaan samana päivänä. Ruumiin kuolema onkin vain seurausta ihmisen hengellisestä kuolemasta.
3 Herra sanoi: "Minun Henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa 120 vuotta." (1. Moos. 6:3)
Tämä ennen vedenpaisumusta kerrottu kohta voi tarkoittaa myös koko ihmiskunnan jäljellä olevia vuosia ennen tuhotulvaa. Mutta hyvin tarkasti se myös kertoo varhaisimpien sukupolvien jälkeisen ihmisiän enimmäispituuden.
Aadamilta ja Eevalta perityn synnin todellisuus, kaiken kattavuus ja kadottavuus, on hengellisesti kuolleelle ihmiselle mahdotonta ymmärtää. Synnin totaalisuuden eli kokonaisvaltaisuuden voi vain uskoa Jumalan Raamatussa antaman ilmoitussanan äärellä. Järki ei sen tunnustamiseen koskaan taivu. Juuri siksi Jumala uhraa niin paljon Raamatussa tilaa ihmisen syntisyyden ja synnin käsittelemiseen.
Paha ja synti on ihmisen sisässä ja sieltä se lähtee.
20 [Jeesus] sanoi: "Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
21 Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat,
22 aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
23 Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen." (Mark. 7:20–23)
Rikoksien ja syntien syyksi voi ei osoittaa huonoa kasvatusta, petollisia ystäviä ja vääryyteen houkuttelevia olosuhteita. Toki hyvät kasvattajat ja rehellisyyteen sekä totuuteen ohjaava ympäristö varmasti vähentävät ihmisen pahuuden ilmentymistä. Mutta millään maailmansisäisillä ja ajallisilla asioilla ei voi parantaa tai korjata perusongelmaa: sydämen ja sisimmän syntisyyttä ja pahuutta.
13 Me olemme luopuneet Herrasta ja kieltäneet hänet, vetäytyneet pois Jumalaamme seuraamasta, puhuneet sortoa ja kapinaa, kantaneet kohdussamme ja purkaneet sisimmästämme valheen sanoja. (Jes. 59:13)
Synti ei tarkoita ainoastaan syntisiä tekoja, vaan myös synnin valtakuntaa ja pimeyden valtaa.
12 kiittäen Isää, – –
13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. (Kol. 1:12–13)
9 Te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa. (1. Piet. 2:9)
29 Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh. 1:29)
Nämä kaikki kertovat synnin kaiken kattavuudesta, jonka Jeesus nyt tulee yhtä kaiken kattavasti sovittamaan. Kreikankielen yksikkömuoto sanasta synti (hamartiaa) viittaa nimenomaan synnin juureen, perisyntiin. Johanneksen huudahdus voitaisiin dynaamisesti kääntää: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman perisynnin!"
Vapahtajamme on jo 2000 vuotta sitten Jerusalemin Temppelivuoren kupeessa Pääkallonpaikalla ottanut pois sinunkin perisyntisi syyllisyyden ja sen vaikuttaman iankaikkisen kuoleman ja kadotuksen. Uskothan sen!
2. LAPSI USKON ESIKUVANA
1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen luokse ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
2 Niin hän kutsui luoksensa lapsen, asetti sen heidän keskellensä
3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
4 Sen tähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
5 Joka ottaa luoksensa yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa luoksensa minut.
6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen." (Matt. 18:1–6)
Jeesus sanoo: "Joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa." Sitä ennen hän sanoi: "Totisesti minä sanon teille: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan." Mikä tekee lapsesta uskon esikuvan?
Lapsen fyysisestä syntymästä ei löydy perustetta siihen, miksi Jeesus asettaa lapsen uskon esikuvaksi. Kuten edellä totesimme perisynnistä puhuttaessa, niin lapset – pienimmätkin – ovat syntisiä ja kadotustuomion alaisia. Joudummekin lähestymään lapsen esikuvallisuutta toisesta näkökulmasta.
Lapsi on uskon esikuva sen tähden, että lapsi ei kykene itse valitsemaan ja tekemään omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja. Hän on kokonaan toisten tahdonratkaisujen, huolen, rakkauden ja hoidon varassa.
Aikuiset sen sijaan kuvittelevat voivansa itse valita Jumalan tuntemisen ja häneen uskomisen. Omasta mielestään viisaat ja ymmärtäväiset kuvittelevat vastoin Jumalan yksiselitteistä ilmoitusta, että elämä ja hyvinvointi ovat heidän omassa varassaan. Sydämemme syvyyksissä olemme ylpeitä ja itseriittoisia. Kuvittelemme ansaitsevamme omalla ahkeruudella, työllä, vaivannäöllä, kilvoituksella, hurskaudella ja valinnoilla hyvinvoinnin, rikkauden, onnen – jopa pelastuksen ja iankaikkisen autuuden.
Meillä ei kuitenkaan olisi mitään hyvää, ei yhtään mitään, jos Jumala ei olisi sitä meille ensin lahjaksi antanut. Se, että minulla on kyky ajatella, puhua ja toimia – että yleensä elän – on kokonaan ja sataprosenttisesti Jumalan lahjaa minulle, ei vähimmässäkään määrin itse ansaittua tai valittua. Aivan yhtä vähän myös se, että uskon Herraani ja Vapahtajaani, syntieni sovittajaan Jeesukseen Kristukseen, on minun oma valintani tai tahdonratkaisuni.
16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: Että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi. (Joh. 15:16)
Kukapa meistä voi rehellisesti sanoa, että olisi omalla viisaudellaan ja ymmärryksellään tajunnut ja käsittänyt Jumalan pelastussuunnitelman? Että ratkaisu elämäni ahdistuksiin ja tulevaan kuolemaan olisi seuraava: Luoja tulee itse alas maanpäälle ja syntyy ihmiseksi neitsyestä. Sitten tuo maailmankaikkeuden Herra kuolee ihmisten tuomitsema, kirottuna ja hylättynä, kapinoivan orjan kauhean ja äärimmäisen tuskallisen rangaistuksen kantavana. Ja kolmen päivän kuluttua tuo ihminen ja Jumala samassa persoonassa nousee ylös kuolleista jne.?
Lopuksi vielä kaikkein käsittämättömin asia: Tuo Jeesuksen kärsimys Golgatan ristillä tuottaa minullekin – juuri minulle, joka elän kaksi tuhatta vuotta myöhemmin aivan erilaisessa maailmassa ja eri maanosassa kuin Jeesus – tuottaa minulle täydellisen anteeksiantamuksen Jumalan pyhän, kaikkeen syntiin kohdistuvan vihan edessä.
Miten tuollaiset järjelle käsittämättömät asiat voisivat olla meidän oman ymmärryksemme tavoitettavissa? Miten minä voisin itse valita, että uskon tällaiseen veriseen ja häpeällisesti kuolevaan Jumalaan? Jos joku tällaista ihmisymmärryksellä järkeilisi, niin olisi syytä viedä hänet mielentilatutkimukseen ja psyykkiseen hoitoon.
21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat. (1. Kor. 1:21)
Jumala pelastaa ihmisen ihmisjärjen, viisauden ja ymmärryksen yli, ohi ja suorastaan vastaisesti. Yhtä vähän kuin olen kyennyt itselleni äidin kohdussa elämän antamaan tai tekemään tahdonratkaisuja ja valintoja – nyt päätän tulla siitetyksi äitini kohdussa, kasvaa ja elää – yhtä vähän me kykenemme itsellemme antamaan hengellisen elämän, uskonyhteyden Kaikkivaltiaaseen Luojaan ja Herraan Jeesukseen.
Hengellisesti kuollut ihminen ei ymmärrä edes haluta Ristin Miehen tuntemista. Luonnollinen ihminen ei etsi jumalakseen häpeällisesti ristiinnaulittua Kristusta, vaan kunnian kuningasta ja voittoisaa sankaria. Lihallinen ihminen näkee Jeesuksessa vain tuomitun ja hylätyn saarnamiehen, parhaimmillaan hyvän opettajan ja profeetan. Kuka kapinoivan orjan kauhean kuolemanrangaistuksen kokenutta miestä oikeasti haluaisi seurata? Kuitenkin me omassa Jumalasta vieraantumisessamme ja ylpeydessämme kuvittelemme, että voisimme oman tahdonvalintamme perusteella Ristin Jumalaan uskoa ja häntä seurata.
Lapsen kohdalla on selvää, että jos joku toinen ei hänestä huolta pidä, niin hän ei selviä. Kristillisen uskon tärkeimpiä ja syvimpiä ulottuvuuksia onkin täydellinen riippuvuus toisesta – luottamus johonkin itsensä ulkopuoliseen: lapsen usko. Lapsi on avuton ja voimaton, heikko ja kyvytön.
Kun tämän ymmärrämme, alamme käsittää sitä, miksi lapsi on uskon esikuva. Lapsi ei ole itse valinnut uskoa Jeesukseen. Usko on annettu hänelle lahjana toisten tahdonvalinnan seurauksena. Samalla tavalla minä, kuten kaikki muutkin Jeesukseen uskovat, olen uskomassa Jeesukseen Jumalan tahdonvalinnan perusteella. Hän on valinnut minut uskomaan ja hengelliseen elämään. En minä omalla tahdollani ole kyennyt Jeesusta valitsemaan ja häneen uskomista haluamaan.
Kun jätän oman elämäni täysin ja kokonaan Jumalan varaan, aivan kuin vastasyntynyt lapsi, joka jää kokonaan vanhempiensa rakastavan huollon varaan, olen oikeassa Jeesuksen tarkoittamassa ja lahjoittamassa uskossa. Kun en kuvittele minkään oman valintani tai minkään muunkaan minusta itsestäni lähtevän asian olevan autuuteni ja pelastukseni peruste, niin olen oikealla tavalla lapsen kaltainen.
Kun vain passiivisesti, vailla omia tekoja tai tahdonvalintoja, otan vastaan ja hyväksyn kohdalleni Jumalan sanan ja uskon sen – kun luotan ja uskon ainoastaan Jeesuksen ristiin ja ylösnousemukseen, hänen täydelliseen elämäänsä ja kilvoitteluunsa – niin omistan pelastavan uskon ja olen taivaskansalainen.
En kuvittele valheellisesti olevani oman elämäni perusteella hurskas ja taivaskelpoinen, en luulottele olevani omassa ymmärryksessäni viisas. Taivaskansalaisena tunnustan, että yksin Jumala on viisas ja ymmärtävä: yksin hänen sanansa kertoo totuuden. Minun sydämeni ja järkeni ovat niin usein väärässä ja osoittavat eri suuntaan kuin Jumalan kirjoitettu sana.
Psalmissa tämä kerrotaan kauniisti ja herkästi:
1 Matkalaulu. Daavidin virsi. Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivät minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät.
2 Totisesti, minä olen itseni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: Niin kuin kylläinen lapsi äidin helmassa, niin kuin kylläinen lapsi, niin on elämäni minussa.
3 Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti. (Ps. 131)
Taivasten valtakunnan kansalainen saa panna toivonsa ja luottamuksensa yksin Herraan, hänen sanaansa ja hänen valintaansa: ei mihinkään omaan, ei mihinkään tämän maailman sisäiseen asiaan. Jos niin teemme, saamme tyyntyä kaikesta maailman levottomuudesta kuin kylläinen lapsi äitinsä sylissä. Siinä on Jeesuksen oman rauha maailman myrskyjen keskellä.
Pastorinkutsumuksessani sain joskus kastaa vastasyntyneitä lapsia Jumalan lapsiksi. Juuri tuo sylilapsen kaste kertoo kaikkein voimakkaimmalla tavalla uskon suuren salaisuuden: omassa voimassaan, ymmärryksessään ja viisaudessaan kyvytön, heikko, vähäinen ja syntinen – itsessään hengellisesti kuollut, syntinen ja jumalaton – kelpaa Jumalalle juuri sellaisena. Pienestä avuttomasta hengellisesti saastaisesta ihmislapsesta tehdään taivaskansalaisista puhtain ja suurin.
Sen parempaa ja puhtaampaa kristittyä, varmimmin kohti taivasta kulkevaa Jeesuksen opetuslasta, ei voi ollakaan kuin vastakastettu lapsi. Hän ei ala väitellä, kiistellä ja epäillä Jumalan sanaa, ei yritä tuoda Jumalan eteen mitään omaansa. Hän ei kuvittele itse omalla järjellään ymmärtävänsä yhtään mitään Jumalan suurista pelastusteoista.
Lapsella ei ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa vastaan, saada osakseen rakkautta ja hellyyttä. Hän ei kuvittele itse mitään ansaitsevansa, ei kuvittele itse vähimmässäkään määrin omalla työllään elämäänsä ylläpitävän.
Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa:
6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. (Matt. 18:6)
Vähäiset eli pienet lapset (kreik. miikros [-rós]) voivat siis uskoa Jeesukseen. Joku voi silti ihmetellä ja epäillä, miten vastasyntynyt lapsi voisi Jeesukseen uskoa. Jeesukseen uskominen ei olekaan ihmisen oma tietoinen valinta, eikä ihmisen järjestä ja ymmärryksestä ole mitään apua uskon syntymiselle – päinvastoin.
Luukkaan evankeliumi vahvistaa uskonsuhteen syntymisen pienen lapsen – jopa vielä äitinsä kohdussa kasvavan lapsen – ja Jeesuksen välille. Jeesuksen äiti Maria ja Johannes Kastajan äiti Elisabet kohtasivat kummankin vielä odottaessa lastaan. Tuossa tilanteessa kaikkivaltias Jumala kohtasi vielä äitinsä kohdussa olevan lapsen.
41 Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa, ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.
42 Hän puhkesi puhumaan suurella äänellä ja sanoi: "Siunattu sinä vaimojen joukossa, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!
43 Kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun luokseni?
44 Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani." (Luuk. 1:41–45)
Uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää kohdan oikein. Hän sanoo vielä Marian kohdussa olevan Herran Jeesuksen puhuvan tässä Joosefin morsiamen suulla tuon tervehdyksen. Samalla tavalla Jumala tänäkin päivänä puhuu morsiamen eli kirkkonsa/seurakuntansa suulla. (Tähän Kristuksen Kirkkoon eivät kuulu Pyhän Raamatun ja Jeesuksen jumaluuden kieltäjät – ei, vaikka kyseessä olisi piispa.)
Jumalan sanan vaikutuksesta syntyi uskonsuhde Jeesuksen ja Johanneksen välille. Johanneksen äiti Elisabet todistaa tästä sanoilla: " – – hypähti lapsi ilosta minun kohdussani."
Jumala ihmisen Luojana voi kohdata luomansa tämän ollessa vielä idussaan, äitinsä kohdussa kasvamassa, sekä vastasyntyneen. (Ps. 139:13, 16; Job 31:15; Jer. 1:5; Luuk. 1:15) Jumalalle ei ole mahdotonta lahjoittaa Pyhää Henkeään pienelle ihmiselle. Tarkkaan ottaen hän ei Hengen täyteyttään itseään suurina pitäville edes vuodata.
3. UUDESTISYNTYMINEN
Raamatussa ei ole annettu muuta tietä taivaaseen pääsemiseksi kuin usko Jeesuksen evankeliumiin ja kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen.
15 Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark. 16:15–16)
Sananmukainen käännös jakeen 16 alkuosasta (kreik. ho pisteusaas kai baptistheis sootheesetai) kuuluisi: "Uskova ja kastettu tullaan pelastamaan." Dynaamisesti käännettynä: "Jumala pelastaa sen, joka uskoo ja on kastettu." Passiivin aoristimuodon "baptistheis" tarkin käännös on "kastettu".
Kastetta ennen tulee kasteopetus, kuin myös kasteen jälkeen, niin kuin Jeesus sanoo kaste- ja lähetyskäskyssä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. (Matt. 28:19–20)
Opetuslapseksi tekeminen eli "opetuslapseuttaminen" (kreik. matheeteuoo) esiintyy UT:ssa vain kolmessa kohdassa tämän lisäksi:
Matt. 13:52, Matt. 27:57, Ap. t. 14:21
Kaikissa kohdissa merkitys on eri kuin pelkkä opettaminen: kysymys on johonkin joukkoon liittämisestä ja seuraajaksi tekemisestä. Kansaan kuuluvat yksiselitteisesti myös lapset. Tämä näkyy myös siinä, että UT:ssa kerrotaan koko perhekuntien saaneen kasteen, ei ainoastaan aikuisten.
– Ap. t. 10:44–11:14 (Corneliuksen perhekunta)
– Ap. t. 16:15 (Lyydian perhekunta)
– Ap. t. 16:33 (Filipin vanginvartijan kaikki omaiset)
– Ap. t. 18:8 (Crispuksen perhekunta)
– 1. Kor. 1:16 (Stefanaan perhekunta)
Jokaisen ihmisen, lapsenkin, täytyy tulla uskoon ja uudestisyntyä, jotta hän pääsisi taivaaseen. Lapset, jotka ovat kuolleet äitinsä kohtuun, ovat toivon mukaan saaneet kuulla evankeliumin ja vastaanottaa äitinsä suun kautta Herran tosi ruumiin ja pyhän veren. Tämä ja esirukous on se, mitä me voimme heidän pelastumisekseen tehdä. Siihen päättyy meidän vastuumme heidän iankaikkisesta autuudestaan.
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha, ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä." (Joh. 3:5–7)
Jumala vaikuttaa tuon ihmeellisen uuden hengellisen luomisen eli uudestisyntymisen uutta luovan sanansa kautta. Jumalan sana vaikuttaa ihmisessä uskon. Ennen kastetta kastettavalle julistetaan Jumalan sanaa ja pelastavaa evankeliumia. Oikeat kristityt seurakuntalaiset, vanhemmat, isovanhemmat ja kummit sekä kastepastori, rukoilevat hartaasti kastettavan puolesta sekä ennen kastetilaisuutta että sen aikana.
Heidän rukouksensa on, että kastettava saisi ottaa vastaan kaikki Jumalan pelastavat lahjat sanassa ja kastevedessä. Tässä ei ole eroa sillä, onko kastettava lapsi vai aikuinen. Molemmat tarvitsevat yhtä lailla uskoa, uudestisyntymistä, Pyhää Henkeä, syntien anteeksiantamusta ja Jumalan armoa.
Kastevedessä ja sen kautta vaikuttavana Jumalan sana uudestisynnyttää kastettavan. Jeesus synnyttää sanallaan uskon ja antaa asettamansa sakramenttinsa kautta lahjaksi uuden elämän. Ihminen on uskon syntymisessä vain vastaanottavassa asemassa, tekemisen kohteena eli objektina. Jumala vaikuttaa sanallaan ja sakramentillaan uskon ja uudestisyntymisen myös vastasyntyneessä lapsessa.
Tarkkaan ottaen uudestikastajat eli ns. uskovaisten kasteen tai aikuiskasteen kannattajat ovat siinä oikeassa, että ketään ei saa kastaa, jos hän ei usko Jeesukseen. Sylilastakaan ei saa kastaa, jos hän ei usko Jeesukseen.
Edellä huomasimme, miten pienetkin ihmistaimet Raamatun todistuksen mukaan voivat uskoa Jeesukseen. Usko Jeesukseen syntyy Jumalan sanan kuulemisen kautta.
17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17)
Tuo sylilapsen kuuleminen – yhtä lailla kuin aikuisenkin kuuleminen – on ymmärrettävä nimenomaan hengelliseksi kuulemiseksi, joka ei ole sidottu järjen ja sielullisen ymmärtämisen tasoon. Lasarus kuuli kuolleena (mätänevillä korvillaan ja aivoillaan!) Jeesuksen sanan:
43 – – Lasarus, tule ulos! (Joh. 11:43)
Lapsi kuulee Jumalan sanan jo äitinsä kohdussa, ja tuo Herran sana vaikuttaa hengellistä kuulemista (Luuk. 1:41–45). On tärkeää, että odottavat äidit ovat Jumalan sanan kuulossa ja ehtoollispöydässä: siinä Herramme Jeesuksen Kristuksen tosi ruumis ja pyhä veri jaetaan myös kohdussa kasvavan lapsen hyväksi.
Jeesus sanoo:
25 Totisesti, totisesti minä sanon teille: Tulee aika ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Jotka sen kuulevat, saavat elää. (Joh. 5:25)
Uskon synnyttävä Kristuksen sana on se sama Jumalan sana, josta kerrotaan luomisessa:
3 Jumala sanoi: "Tulkoon valo." Niin valo tuli. (1. Moos. 1:3).
Kristus on itse Jumalan Sana. Vapahtajamme on myös ihmisten ja koko maailman Valo. (Joh. 8:12, Joh. 12:46)
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan luona.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. (Joh. 1:1–3)
Kristuksen sana eli evankeliumin sana synnyttää ja luo tyhjästä uutta, tuo valon pimeyteen. Ihminen, joka ennen oli kuollut, saa uuden elämän Jumalan uutta luovan sanan voimasta. Yksin Pyhä Henki voi viedä julistetun Jumalan sanan korvista sydämeen ja uudestisynnyttää, vaikuttaa hengellisen kuulemisen. Ihminen ei voi itse tätä saada aikaan, vaan sen tekee yksin ja ainoastaan Jumala sanansa voimalla Pyhän Hengen kautta meille käsittämättömän armonvalintansa (armovalintansa) perusteella.
Kaksi syntistä ja hengellisesti kuollutta ihmistä kuulee Jumalan evankeliumin. Toinen tulee herätetyksi ja alkaa uskoa Jeesukseen, toinen jää paatumukseensa ja matkalle kohti helvettiä. Uskon lahjan saanut ei ole yhtään parempi tai hurskaampi. Hän ei itse voinut tehdä yhtään mitään herätäkseen kuoleman tilasta elämään. Sen vaikutti yksin Herra. Voimmeko väittää, että Lasaruksen kuolleista heräämiseen vaikutti jotenkin myös hänen oma tahtonsa? Voimmeko väittää, että ihmisen fyysisen sikiämisen syynä on jotenkin tuo sikiävä ihminen itse?
Evankeliumin julistaminen uskosta osattomille eli hengellisesti kuolleille on samanlaista kuin menisi hautausmaalle puhumaan vainajille: Nouskaa ylös! Työt odottavat. Mitä te siellä vielä makaatte ja aikaa kulutatte! Nyt äkkiä liikkeelle ja toimimaan!
Ei tällä puheella ole mitään vaikutusta, jos Jumala itse ei noita sanoja puhu ja anna kuolleille korvat kuulla.
Yksin Herra voi saada sanallaan kuivat luut kuulemaan ja elämään:
4 – – Ennusta näistä luista ja sano niille: Kuivat luut, kuulkaa Herran sana.
5 Näin sanoo Herra Jahve näille luille: Katso, minä annan tulla teihin hengen, ja te tulette eläviksi. (Hes. 37:4–5)
Parannussaarnalla ja evankeliumin julistamisella ei ole mitään vaikutusta, jos Pyhä Henki ei itse vaikuta Jumalan sanan kautta hengellisesti kuolleissa kuulemista ja uskoa.
Ihminen ei voi tietoisesti vaikuttaa ja tahtoa omaa fyysistä syntymäänsä. Ei hän voi vaikuttaa ja tahtoa myöskään hengellistä syntymäänsä. Sekä lihallinen että hengellinen elämä annetaan toisten tahdosta ilman synnytettävän omia tahdonratkaisuja. Siksi se, joka haluaa uskoa Jeesukseen – Herra suokoon, että niitä olisi monia! – tuo julki vain sen, että Jumala on jo häntä sanallaan kutsunut ja herätellyt. Tuo Jeesusta elämäänsä haluava ihminen on itsessään aivan yhtä kurja ja syntinen kuin sekin, joka jää epäuskoon ja kulkee kohti kadotusta. Jeesukseen uskominen on ihmisjärjelle käsittämätön ja ymmärtämätön Jumalan armonvalinta.
Luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvassa Martti Lutherin kasteen toimittamisen kaavassa näkyy erityisen kirkkaasti se, että lapsi ottaa Jumalan sanan kohdatessaan sen vastaan ja uskoo sen.
Seuraavassa on ote Lutherin kastekaavasta (TK 1990, s. 323):
Lapsi viedään kastealtaan ääreen ja pappi lausuu:
Pappi: Herra varjelkoon sinun tulosi ja lähtösi
nyt ja iankaikkisesti. (Ps. 121:8)
Sen jälkeen pappi antaa lapsen kummiensa suulla sanoutua irti Perkeleestä näin:
Pappi: (Nimi), luovutko Perkeleestä?
Kummit: Luovun.
Pappi: Luovutko kaikista hänen teoistaan?
Kummit: Luovun.
Pappi: Luovutko kaikesta hänen
petoksestaan?
Kummit: Luovun.
Sen jälkeen pappi kysyy:
Pappi: Uskotko Jumalaan, Isään,
Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan?
Kummit: Uskon.
Pappi: Uskotko Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
meidän Herraamme,
joka syntyi ja kärsi kuoleman?
Kummit: Uskon.
Pappi: Uskotko Pyhään Henkeen,
pyhän kristillisen kirkon,
pyhien yhteisön,
syntien anteeksiantamuksen,
lihan ylösnousemuksen
ja iankaikkisen, kuolemanjälkeisen elämän?
Kummit: Uskon.
Pappi: Tahdotko, että sinut kastetaan?
Kummit: Tahdon.
Silloin pappi ottaa lapsen, kastaa hänet kastealtaaseen ja lausuu:
Pappi: Niin minä kastan sinut
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Sitten kummit ottavat lapsen vastaan, ja pappi lausuu pukien samalla lasta kastepaitaan:
Pappi: Kaikkivaltias Jumala,
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä,
joka on sinut uudesti synnyttänyt veden
ja Pyhän Hengen kautta
ja antanut sinulle kaikki syntisi anteeksi,
vahvistakoon nyt sinua armollaan
iankaikkiseen elämään.
Aamen. Rauha sinulle.
Seurakunta: Aamen.
4. JUMALAN TEKO JA ARMONVÄLINE
Kaste on Jumalan teko. Se on armonväline (armoväline). Siksi UT:ssa kastaa verbi (kreik. baptidzoo [-í-]) on säännöllisesti passiivissa, kun kerrotaan jonkun tulleen kastetuksi. Kyseessä on ns. jumalallinen passiivi (lat. passivum divinum), joka kertoo varsinaiseksi tekijäksi eli kastajaksi Jumalan.
UT:ssa on paljon esimerkkejä tällaisista jumalallisista passiiveista. Korostus on silloin siinä, että ihminen tulee Jumalan kastamaksi – ei siinä, että ihminen itse päättäisi mennä kasteelle. Kaste on Jumalan teko, jolla hän kohdistaa Jeesuksen tuottaman sovituksen ja pelastuksen juuri tietylle nimeltä mainittavalle ihmiselle.
Kasteessa hengellisenä toimijana on Jumala, ei ihminen. Kaste on ensisijaisesti evankeliumia, sellaista, mikä tulee ihmisen ulkopuolelta, kokonaan ja täysin Jumalan armosta ja Hänen valintansa perusteella. Kaste on ensisijaisesti luonteeltaan lupaus ja lahja, ei vaatimus tai käsky. Kasteessa Jumala antaa hyvää meille, emme me Jumalalle.
Kastetta tulee seurata pyhitys eli jokapäiväinen uskon kilvoittelu, parannus ja oman lihanmielen pois paneminen. Pyhitys tässä suppeassa merkityksessä ei kuitenkaan koskaan tule täydelliseksi tässä ajassa. Arkielämän pyhitys ei ole pelastuksen peruste, vaan seuraus Jumalan lapseksi pääsemisestä.
Pietarin helluntaisaarnasta:
38 Muuttakaa mielenne ja tulkoon jokainen teistä kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, ja teille annetaan Pyhän Hengen lahja. (Ap. t. 2:38)
Ananias sanoi Paavalille:
16 Nouse, tule kastetuksi ja pestyksi synneistäsi. (Ap. t. 22:16)
Kaste kuuluu olennaisena osana ihmisen pelastukseen, ja se mainitaan samassa joukossa kuin Herra itse ja hänen Henkensä.
4 yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte.
5 Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste,
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (Ef. 4:4–6)
Kaste mainitaan sellaisessa yhteydessä, että se ei selvästikään ole mikään ihmisen teko tai pelkkä tunnustautumisen väline: kaste on Jumalan armonväline, jonka kautta hän liittää jäseniä Poikansa seurakuntaruumiiseen. Sen enempää usko kuin kastekaan ei ole peräisin ihmiseltä, vaan se on sulaa armoa ja lahjaa Kirkkauden Isältä.
Apostoli Pietari kirjoittaa viitaten Nooan kanssa tehtyyn liittoon (1. Moos. 9:8–17):
20 – – Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena – joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta – Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella. Hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut. (1. Piet. 3:20–22)
Kaste pelastaa, koska siinä päästään osallisiksi uudesta liitosta, jonka Kristus on solminut. Pietari kirjoittaa, että vesi pelasti Nooan perhekuntineen. Nooan pelasti kuitenkin aikanaan tarkkaan ottaen arkki, joka kellui veden varassa. Samalla tavoin on ymmärrettävä meidät pelastava kaste: Kasteen pelastava voima tulee Uuden liiton pelastusarkista, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Kastetta ja pelastusta, kastetta ja Jeesusta (hänen vertaan), kastetta ja Jumalan sanaa, kastetta ja Pyhää Henkeä, kastetta ja uudestisyntymistä sen enempää kuin Jeesusta ja Jumalan sanaakaan ei saa erottaa toisistaan. Kaikki toimivat yksiselitteisesti yhdessä meidän pelastuksemme.
5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä. Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä. (1. Joh. 5:5–8)
Kaste on uudestisyntymisen pesu.
4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. (Tit. 3:4–7)
Kaste ei lepää ihmisen uskon varassa. Kaste on oikea Jumalan pelastusteko silloinkin, kun ihminen sen omassa epäuskossaan torjuu. Ihminen voi hylätä kasteessa lahjaksi saamansa uuden elämän ja taivaspaikan aivan samoin kuin ihminen voi näännyttää itsensä nälkään tai muuten riistää itseltään fyysisen elämän.
Jumalan puolelta ovea pelastukseen ei kastetulta suljeta. Jokaista kasteensa hylännyttä kutsutaan palaamaan kasteen armoon eli kaikkien syntiensä täyden anteeksisaamisen uskomiseen Jeesuksen ristin tähden. Sen enempään kastetun kuin kastamattomankaan ei kuitenkaan pidä siirtää armon vastaanottamista eli kääntymistä Jumalan puoleen huomiseksi. Huomista päivää ei saata koskaan tulla.
Jumala on asettanut aistein kosketettavat, tunnettavat, haistettavat, maistettavat ja kuultavat sakramentit, kasteen ja ehtoollisen, myös siksi, että meillä olisi, mihin tarttua kiinni epäilysten ja kiusausten kohdatessa. Jumalan valtakunta kulkee pitkin maanpintaa, lähellä ihmisiä, ei jossakin kaukana sfääreissä, filosofioissa ja aatteissa. Jeesus otti lihassa eläessään lapset syliinsä ja siunasi heitä. Kasteessa Jumala ottaa meidät syliinsä, ei vain sanojen, vaan myös aineen kautta.
Kaste on meidän ulkopuoleltamme tuleva Jumalan armonvalinta. Mitä lähempänä Jumalaa olemme, sitä vähemmän voimme tuoda Herran eteen mitään oman lihamme läpi käynyttä, emme edes omaa uskoontuloamme, hurskasta rukousta, lähetys- tai evankelioimistyötä tai lähimmäistemme auttamista. Kaikkeen tähän sekoittuu myös oma syntisyytemme – vähintäänkin omavanhurskaus – ja siksi tarvitsemme täysin oman tahtomme ja elämämme ulkopuolista pelastuksen perustetta.
Miksi juuri minä, syntisistä suurin, saisin pelastuksen ja taivaan? Siksi koska minut on kastettu Jeesuksen omaksi! Siinä Jumala lahjoitti minulle kaiken, mitä pelastukseen tarvitaan. Synninhädässäni saan luottaa tähän kasteen armoon, kun kaikki muu rapistuu ja sortuu maahan pyhän ja vanhurskaan Jumalan edessä.
Kastetta ja sen vaikutusta ei voi ymmärtää järjellä. Jumalaa ja hänen pelastustekojaan ei voi tavoittaa ihmisen oman ymmärryksen kautta. Kasteen kautta tapahtuvan Jumalan pelastusteon todeksi tulemisen juuri minun kohdalleni voi ottaa vain uskolla vastaan. Raamatun todistus on varma: Joka uskoo evankeliumin ja on kastettu, pelastuu.
Kristillinen kaste on Jumalan sanan mukaan uudestisyntymisen, Pyhän Hengen saamisen ja synneistä puhtaaksi pesemisen paikka (Joh. 3:5, Ap. t. 2:38, Ap. t. 22:16, Tit. 3:5).
Kastetta edeltävä "esiusko" ja kaipaus elävän Jumalan puoleen syntyy Jumalan sanan kuulemisesta. Uskon synnyttävä Jumalan sanan kuuleminen on mahdollista, koska Kristus itse vaikuttaa sen uutta luovan ylösnousemussanansa kautta. (Room. 10:17).
Se, miten Jumala vaikuttaa sanansa kautta uskon lapsessa, saarnaa myös siitä, miten Herra on vaikuttanut uskon aikuisissa. Kasteessa Jumala antaa pelastuksen lahjaksi ilman vähintäkään ihmisen omaa ansiota. Lapsikaste kertoo vahvasti pelastuksen lahjaluonteesta, Jumalan armovalinnasta. Kastetun sylilapsen usko ei potki Jumalaa vastaan, niin kuin me oman ymmärryksemme, viisautemme ja tietomme varassa elävät aikuiset niin helposti teemme. Lapsikasteessa tulee todeksi kaikkein kirkkaimmin esille se, että me emme valitse Jeesusta, vaan hän valitsee meidät.
Kristillinen kaste on myös adoptio eli lapseksi ottaminen. Ihmisten keskellä voidaan ottaa jonkun toisen siittämä ja synnyttämä lapsi omaksi lapseksi, jolla on oikeus adoptiovanhempiensa nimeen, perheenjäsenyyteen, huoltoon ja perintöön. Kasteessa Jumala adoptoi meidät omiksi lapsikseen. Me saamme käyttää pyhästä Kaikkivaltiaasta Luojasta nimeä "Isä", "Isi". Sen lisäksi, että saamme Isältämme maallisen huollon ja hoivan, saamme oikeuden myös Isämme iankaikkiseen perintöosaan.
Ihminen ei pysty itse päättämään sitä, kenen lapseksi hän syntyy. Ainoa, minkä ihminen pystyy (aikuistuttuaan) itse päättämään, on se, hylkääkö hän vanhempansa. Tästä Herra meitä nimenomaan varoittaa: Älkää kasvako koskaan ulos Jumalan lapsen asemasta ja alkako itse tekemään ratkaisuja, vaan pysykää aina lapsina, jotka turvaavat Isään!
Samoin ei esimerkiksi lastenkodissa oleva pieni lapsi voi itse valita sitä, kuka hänet adoptoi. Niin ei myöskään ihminen pysty itse millään tavalla vaikuttamaan siihen, ottaako Jumala hänet lapsekseen vai ei. Jos ottaa, niin se on Jumalan valinta, ei ihmisen. Ei ihminen pysty itse päättämään sitä, kenen lapseksi hän on syntynyt tai kenen omaksi hänet on lapsena adoptoitu.
Jumalan Sana liittyneenä eli yhdistyneenä aineeseen, materiaan on järjelle käsittämätön asia. Jeesus itse tuli kuitenkin lihaan ikuisena ja äärettömänä Jumalan Sanana. Samasta ihmeestä ja paradoksista, mahdottomuudesta ja järjettömyydestä – ääretön mahtuu äärelliseen – on kysymys myös kasteessa ja ehtoollisessa.
5. KASTE KRISTUKSEN KUOLEMAAN JA YLÖSNOUSEMUKSEEN
1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi.
7 Sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
9 tietäen, että Kristus, sitten kuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
10 Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä. Mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.
11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 6:1–11)
9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
10 ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
13 Teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme, sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. (Kol. 2:9–14)
6. KASTETUN LUOPUMINEN JA PALUU
Entä jos kastettu ei saakaan hengellistä ravintoa? Elääkö vastasyntynyt lapsi ilman maitoa ja ravintoa, ilman hoitoa ja hoivaa? Ei toki, ilman ravintoa ja hoitoa lapsi kuihtuu ja kuolee. Samoin käy myös kasteessa hengellisesti uudestisynnytetylle. Jos uusi ihminen ei saa hengellistä ravintoa, niin se kuihtuu ja kuoleutuu. Jos kastettu ei kuule Jumalan sanaa, eikä häntä opeteta rukoilemaan sekä uskomaan ja elämään kasteensa mukaisesti kristillisen seurakunnan keskellä, niin kastettu menettää uskonsa ja uuden elämän.
Kasteeseen tulee liittyä myös opetuslapseksi tekemisen toinen puoli: kaiken sen opettaminen, minkä Jeesus on käskenyt meidän pitää. Ilman Jumalan sanan ravintoa kastetusta tulee pian luopio, joka on pelastuksesta yhtä osaton kuin jumalattomin pakana. Jumalan kansan jäsen, joka luopuu Herrasta ja hänen käskystään, on suorastaan kovemman rangaistuksen ja tuomion alainen kuin sellainen, jota ei ole koskaan Jumalan kansan jäseneksi otettukaan.
Jeesus puhuu oman kansansa keskelle lähettämilleen opetuslapsilleen:
14 Missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne.
15 Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sen kaupungin. (Matt. 10:14–15)
20 Sitten hän rupesi nuhtelemaan niitä kaupunkeja, joissa useimmat hänen voimalliset tekonsa olivat tapahtuneet, siitä, etteivät ne olleet tehneet parannusta:
21 "Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet teissä, olisivat tapahtuneet Tyroksessa ja Sidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhkassa tehneet parannuksen.
22 Mutta minä sanon teille: Tyroksen ja Sidonin on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin teidän.
23 Sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas. Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet sinussa, olisivat tapahtuneet Sodomassa, niin se seisoisi vielä tänäkin päivänä.
24 Mutta minä sanon teille: Sodoman maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sinun." (Matt. 11:20–24)
Nooan aikaisen tuhotulvan vesi on esikuva kasteesta. Arkin sisällä – Jeesuksessa ja hänen uskossaan elävät – vesi pelastaa. Jeesuksen ulkopuolella tuo sama kastevesi hukuttaa. Kastettu, joka torjuu sydämestään ja elämästään Jumalan sanan ja sen lähettiläät, on erityisen ankaran rangaistuksen kohteena.
Kastettu voi kuitenkin palata takaisin armoliittoon. Herra voi herättää hänet sanallaan jälleen elämään, kuten hän teki esikuvallisesti Lasarukselle. Me tarvitsemme kipeästi sisälähetystyötä ja Jumalasta eroon joutuneiden kastettujen uudelleen evankeliointia, aivan yhtä paljon kuin pakanalähetystä.
Lasaruksen syntymäpäivänä pysyi hänen alkuperäinen syntymäpäivänsä, ei kuolleista herättämisen päivä. Kastetun palauttaminen hengelliseen elämään ei häntä uudestisynnytä, vaan palauttaa hänet kuoleman tilasta alkuperäiseen uudestisyntymiseen ja armoliittoon. Kasteen armoon palaamista me tarvitsemme jokainen joka päivä.
Lasaruksen herättäminen kuolleista kertoo myös kastetun, mutta myöhemmin hengellisesti kuolleen, palauttamisesta takaisin elämään. Luukkaan evankeliumin luvun 15 vertaukset eksyneestä lampaasta, kadonneesta hopearahasta sekä tuhlaajapojasta kertovat kaikki tästä kasteen armoliittoon palaamisesta. Erityisesti tuhlaajapojan isän kahteen kertaan lausuma sana pojan palattua takaisin kotiin kertoo kasteen armoliittoon palaamisesta, paluusta takaisin oikeaan ja alkuperäiseen Isän kotiin, johon on synnytty:
24 Minun poikani oli kuollut, mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt! (Luuk. 15:24, 32)
Kastettu, joka on luopunut uskosta, tarvitsee uudelleen uskomista, ei uudelleen kastamista.
(Ote Kadonnut ja jälleen löytynyt -saarnasta)
Jeesus puhuu Luukkaan evankeliumin luvun 15 toisessa vertauksessaan kadonneesta hopearahasta. Kun Jeesus sanoo rahoja olleen alun perin kymmenen, niin hän viittaa naisten käyttämään juhlakoruun, jossa rahat oli liitetty toisiinsa otsa- tai kaulakoruksi. Tällaista korua varten oli säästetty kauan, ja sitten hääjuhlassa morsian sen ensimmäistä kertaa päälleen puki.
Korun arvo oli suuri. Jokainen raha tällaisesta korusta oli omistajalleen arvokas. Hopearaha on jo sinällään työmiehen päivän palkka. Tuollaiseen vihkisormukseen verrattavaan koruun liitettynä sen arvo oli tietysti vielä verrattomasti suurempi. Koko korusta tuli käyttökelvoton, jos yksi sen rahoista puuttui.
Jos esimerkiksi kadonneen lampaan kohdalla mietimme katoamisen omaehtoisuutta, tahallisuutta, niin rahan kohdalla asiaa ei tarvitse kauan mietiskellä. Kolikko on passiivinen, vastustelematon kaikissa vaiheissaan: Niin silloin, kun se liitettiin kantajansa hääkalleuteen, kuin silloinkin, kun se putosi erilleen lattian koloon, pimeyteen ja kadoksiin. Myöskään oman löytymisensä eteen se ei voi tehdä mitään. Tuskin se tietää edes olevansa kadoksissa.
Kadonnut hopearaha puhuu Jumalan omaksi kasteessa otetusta lapsesta, joka ei koskaan saanut edes mahdollisuutta pysyä osana Herran maanpäällistä ruumista, Jeesukseen uskovien seurakuntaa. Lapselle ei koskaan opetettu Jumalan tietä, hänen käskyjään ja Jeesuksen ristinpuulla osoittamaa rakkautta vajavaista ihmistä kohtaan.
Ilman hengellistä ruokaa ja juomaa, se on Raamatun sanaa, rukousta, ehtoollista ja seurakuntayhteyttä, kastettu lapsi hengellisesti kuolee. Mistään nimenomaisesta eksymisestä laumasta ei voi hänen kohdallaan puhua – ei häntä oltu koskaan opetettu paimenta seuraamaan. Mutta yhtäkaikki, samalla tavoin rahakin pois omalta paikaltaan joutuneena on kadotettu ja omistajalleen hyödytön kuin erämaassa yksin oleva lammas.
Jeesuksen aikana talot olivat pieniä, ikkunattomia tai hyvin pieni-ikkunaisia huoneita. Maalattiat oli peitetty kuivatulla kaislalla. Tavarat olivat enimmäkseen lattialla. Jos tällaisen talon lattialle tippuu kolikko, on sen etsiminen työlästä puuhaa. Maalattian koloihin ja epätasaisuuksiin voi hämärässä tavaroiden ja kuivatun kaislan keskellä hävitä vaikka mitä. Mutta nainen on sitkeä – koruhan on hänelle arvokas – ja jatkaa etsimistään kunnes löytää. Sytyttäen lampun hän maan ja kaislojen tomua luudalla lakaisten, välillä esineitä tieltä pois siirrellen, käy koko huoneen läpi. Lamppu tarkoittaa Pyhää Henkeä, lakaiseva luuta Jumalan sanaa.
Jeesus ei välitä vaaroista, vaivoista tai kärsimyksistä tiellä, jolla hän tahtoo etsiä kadonneen lampaan kantaakseen sen takaisin laumaan. Jeesus etsii visusti löytääkseen kadonneen rahan ja liittääkseen sen taas arvopaikalleen. Hänelle jokainen meistä on monin verroin arvokkaampi kuin kuolleesta metallista tehty raha tai koru omistajalleen, arvokkaampi kuin kenellekään paimenelle yksikään lammas.
On sanottu, että jonkin asian arvo on siitä maksettu hinta. Ihminen kohtelee eri tavoin sentin maksanutta paperinpalaa kuin miljoonilla euroilla huutokaupasta ostettua maailmankuulun taitelijan taulua. Jos paperinpalaa uhkaa likaantuminen tai repeytyminen, niin sitä tuskin jaksetaan paljoakaan varjella. Se joutaa roskakoriin. Jos sen sijaan arvokas taulu on uhattuna tai peräti katoaa, ryhdytään juoksujalkaa toimiin, ja hätä on suuri.
Minusta ja sinusta on maksettu kallis hinta, äärettömän kallis hinta. Niin suuri hinta, että sillä voisi ostaa omakseen koko luodun maailmankaikkeuden tähtisumuineen ja linnunratoineen. Tuo mittaamaton rahavuori ei siitä kaupasta vielä niin paljon hupenisi, että sen vähenemistä voisi edes havaita. Jeesuksen veri, Isän ja Pojan täydellisen rakkaussuhteen katkaiseminen Golgatan ristillä, oli niin suuri lunnasmaksu, että sen rinnalla kaikki muu on mitätöntä. Niin suuren hinnan Jumala on maksanut jokaisesta ihmisestä. Minusta. Ja sinusta.
7. KASTEESEEN LIITTYVIÄ VÄÄRINKÄYTÖKSIÄ JA HARHOJA
7.1 OPETUKSEN LAIMINLYÖNTI
Esimerkiksi kansankirkossa kaste on käytännössä erotettu kristillisestä elämästä sekä jokapäiväisestä parannuksesta ja kilvoittelusta. Katekismus- ja muuta kasteopetusta annetaan kastetuille yleensä vain satunnaisesti ja leväperäisesti. Lapset kastetaan hengellisesti jäätymään lumihankeen.
Kun kastettua ei opeteta elämään jokapäiväisessä parannuksessa, niin seurauksena on lavean kadotukseen johtavan tien kulkeminen. Ilman opetusta ja seurakuntayhteyttä kasteessa uudestisynnytetty kuihtuu ja kuolee, kuten lapsi ruumiillisesti kuihtuu ja kuolee ilman fyysistä ravintoa ja hoivaa. Jos kastettu luopuu kasteensa mukaisesta Jeesuksen uskosta, niin hän joutuu samaan paikkaan kuin jumalattomat ja riivaajat.
7.2 KASTE PELASTAA ILMAN USKOA
Kaste ei pelasta ilman uskoa Jeesukseen. Jeesuksen antamaan pelastukseen tartutaan kiinni uskolla: Minut on kastettu Jeesuksen omaksi, minä kuulun Vapahtajalle. Ns. ex opere operato -opin tulkinta, jonka mukaan kaste pelkkänä tekona pelastaa, on epäraamatullinen harhaoppi. Oikein suoritettu kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vettä käyttäen on kyllä oikea, mutta jos se on erotettu uskosta ja turvautumisesta Jeesuksen ansioon, niin ei siitä mitään hengellistä hyötyä kastettavalle ole.
7.2 EVANKELIUMIN HYLKÄÄMINEN
Monet kirkko- ja tunnustuskunnat sekä jotkut luterilaisen kirkon herätysliikkeistä ohittavat sen objektiivisen tosiasian, kasteen, jonka kautta meidät liitetään Jeesukseen.
Kun pelastuksen perustukseksi asetetaan esimerkiksi ns. oma uskonratkaisu tai oma parannuksenteko, niin ihminen jää lopulta epävarmuuden tilaan. Oliko uskonratkaisuni sittenkään niin puhdas ja vailla omia itsekkäitä motiiveja?
Varma taivastoivo lepää yksin Jumalan valinnassa ja tuon valinnan konkreettisessa osoituksessa ja sinetissä, kasteessa, joka liittää juuri minut Jeesuksen ruumiin jäsenyyteen ja pelastuvien joukkoon.
Mitä seuraa, jos uskossa ja opetuksessa luovutaan kasteen armosta? Jumala lahjoittaa oman valintansa perusteella ihmiselle kasteen kautta kaiken, mitä pelastukseen tarvitaan. Ihminen pelastuu yksin, vain ja ainoastaan uskon kautta Jeesukseen. Tämä pelastava usko ja uusi elämä osoitetaan, annetaan ja vahvistetaan ihmiselle lahjaksi juuri kasteen kautta.
Pelastava usko ei ole pelkästään historiallisten asioiden tietämistä ja totena pitämistä – sehän on jumalattomilla ja riivaajillakin. Usko on ennen kaikkea luottamusta ja turvautumista noiden tosiasioiden vaikutukseen: Juuri minä saan uskoa omat syntini anteeksi Kristuksen veren tähden. Juuri minä saan rauhoittaa pelästyneen omantuntoni Jeesuksen sijaisuhrin tähden.
Joka kieltää kasteessa tapahtuvan Jumalan armonvalinnan ja uudestisyntymisen, astuu Herran varpaille. Ei Jumala anna kunniaansa toisille. Ei kukaan voi sanoa olleensa millään tavalla myötävaikuttamassa siihen, että hän on uudestisyntynyt ja pelastunut. Se on puhdasta Jumalan työtä, jonka hän kohdistaa ihmiseen armonvälineidensä eli Raamatun sanan, kasteen, ripin ja ehtoollisen kautta.
Sanan saarnaa ja sakramenttien hoitamista varten Vapahtajamme on asettanut apostolisen saarna- eli paimenviran. Tuohon virkaan tulee kutsua apostolisen järjestyksen mukaisesti opetustaitoisia yhden vaimon miehiä.
Kun Jeesus huutaa Golgatan ristillä: "Se on täytetty", niin silloin olivat tulleet tehdyiksi jo kaikki hyvät työt, mitä taivaaseen pääsemiseksi tarvitaan. Silloin oli tullut loppuun asti kärsityksi se täydellinen rangaistus, mitä helvetistä pääsemiseksi tarvitaan.
Jos joku alkaa lisätä Jeesuksen täytettyyn työhön omia tekoja, kilvoittelua, kääntymystä, katumusta, uskonratkaisua tai muita ihmisestä itsestään nousevia asioita, niin hän tulee samalla ilmoittaneeksi, että Jeesuksen elämä ja risti ei sittenkään yksin ollut riittävä peruste ihmisen pääsemiseksi taivaaseen.
Tällaisessa opissa kavennetaan Jumalan kunniaa. Tilalle asetetaan synnin saastuttamia ihmistekoja. Ei Jumala tällaista hyväksy. Hänelle kelpaa vain täydellinen, puhdas ja synnitön. Sellainen on yksin Herra Jeesus Kristus. Siksi pelastuksen peruste on yksin Jeesus, joka meille kasteessa lahjoitetaan, ei mikään muu.
Puhtaimmillaan syntien anteeksiantaminen ja Jeesuksen pelastus annetaan ihmiselle lahjaksi juuri kasteessa, ripissä ja ehtoollisessa. Yksi ja sama evankeliumi ja pelastus osoitetaan ihmiselle niin Jumalan sanassa kuin sakramenteissa.
Yhteinen Herran pöytä ja muu kirkollinen yhteys edellyttää yksimielisyyttä tässä evankeliumin opissa ja sakramenttien toimittamisessa (CA 7, TK 1990 s. 54). Jos joku julkisesti opettaa tai toimii vastoin evankeliumia ja kristillistä uskoa, niin silloin hän itse sulkee yhteyden apostoliseen Kristuksen Kirkkoon. Jumalan sanalle kuuliainen ja Herran sanan edessä arka kristitty ei voi vakuuttaa tällaiselle kaiken olevan kunnossa suhteessa Jumalaan.
8. KASTE JA PYHÄN HENGEN SAAMINEN ERI AIKAAN
Samarian herätyksen aikana (Ap. t. 8) ja Corneliuksen perhekunnan kääntymisen yhteydessä (Ap. t. 10) kerrotaan, miten ihmiset saivat Pyhän Hengen ennen kastetuksi tulemistaan. Jotta nämä poikkeukselliset tapahtumat voisi ymmärtää oikein, niin ne täytyy asettaa suureen pelastus- ja kirkkohistorialliseen viitekehykseen.
Samarialaisten ja pakanoiden saattaminen samaan kirkkoon juutalaisten kanssa vaati näkyvän Jumalalta tulevan ykseyden osoituksen. Tämä lähetystyön portaittainen eteneminen on ylösnousseen Jeesuksen edeltä käsin ilmoittama:
8 – – kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka. (Ap. t. 1:8)
Tässä on näkyvissä lähetystyön ja Pyhän Hengen vuodattamisen kolmiportainen eteneminen:
– Jerusalem ja koko Juudea eli juutalaiset (Ap. t. 2)
– Samaria eli sekakansa (Ap. t. 8)
– maan ääret eli pakanat (Ap. t. 10)
Kun Pyhä Henki vuodatettiin samarialaisiin nimenomaan Jerusalemin alkuseurakunnan lähettämien apostolien Pietarin ja Johanneksen toimittaman kätten päälle panemisen kautta, niin se vahvisti sen, että samarialaisten kristittyjen usko oli samaa uskoa kuin Jeesukseen uskovien juutalaistenkin. Juutalaisten ja samarialaisten välit olivat niin tulehtuneet, että ilman tätä näkyvän ykseyden osoitusta nämä kaksi seurakuntaa olisivat muodostuneet kahdeksi erilliseksi kirkoksi.
Vastaavasti Pyhän Hengen lahjan vuodattaminen vielä kastamattomien pakanoiden päälle – roomalaisen upseerin Corneliuksen, hänen perheväkensä, sukulaistensa ja lähimpien ystäviensä – johtavan apostolin Pietarin saarnan aikana, vahvisti sen, että Jumala haluaa myös pakanoiden kuuluvan Jumalan valtakuntaan ja samaan seurakuntaan kuin juutalaiset. Ilman tätä nimenomaisesta Pietarin kautta tapahtunutta pakanalähetystyön alkua pakanakristityt olisivat jääneet eroon juutalaiskristityistä.
Muualla kristillisen kirkon aikana kaste ja Pyhän Hengen saaminen liittyvät yhteen. Pietarin helluntaisaarnasta
38 Muuttakaa mielenne, ja tulkoon jokainen teistä kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, ja teille annetaan Pyhän Hengen lahja. (Ap. t. 2:38, suora käännös kreikasta)
Paavali kysyy Efesoksessa tapaamilta opetuslapsilta:
2 "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan."
3 Hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella."
4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehottaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen."
5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,
6 ja Paavalin pannessa kätensä heidän päälleen tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat. (Ap. t. 19:2–6)
Paavali ei voinut ajatellakaan sellaista mahdollisuutta, että kastetulla ei olisi Pyhää Henkeä: "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" Tässäkin näkyy, miten kastetoimituksen kautta Herra lahjoittaa Pyhän Hengen.
5 hän pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta. (Tit. 3:5)
Kaste eli uudestisyntymisen pesu ja Pyhän Hengen uudistus kulkevat käsi kädessä. Jeesus yhdistää uudestisyntymisen nimenomaan veteen ja Henkeen eli kasteeseen:
5 Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. (Joh. 3:5)
O OPETUKSET, https://www.gen.fi/o.html
OR RAAMATTUTUNNIT, https://www.gen.fi/or.html
OR Kaste ja uudestisyntyminen (Joh. 3:3–7)
https://www.gen.fi/or-kaste-ja-uudestisyntyminen.html
SISÄLLYSLUETTELO
0. Dokumentit
1. Perisynti
2. Lapsi uskon esikuvana
3. Uudestisyntyminen
4. Jumalan teko ja armonväline
5. Kaste Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen
6. Kastetun luopuminen ja paluu
7. Kasteeseen liittyviä väärinkäytöksiä ja harhoja
7.1 Opetuksen laiminlyönti
7.2 Kaste pelastaa ilman uskoa
7.3 Evankeliumin hylkääminen
8. Kaste ja Pyhän Hengen saaminen eri aikaan
0. DOKUMENTIT
OM Ihmiskäsitys ja opetus kasteesta
https://www.gen.fi/om-ihmiskasitys-ja-opetus-kasteesta.html
OS Kadonnut ja jälleen löytynyt (Luuk. 15:1–10, 4 shel)
https://www.gen.fi/os-kadonnut-ja-jalleen-loytynyt.html
1. PERISYNTI
3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."
4 Nikodemos sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä on syntynyt lihasta, on liha. Ja mikä on syntynyt Hengestä, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä." (Joh. 3:3–7)
Kristillinen kaste ja siihen liittyvä uudestisyntyminen on uskonopin ja -elämän huippukivi eli holvin sitova kulmakivi. Se, millaisista kivistä oppirakennelman eli uskon perustus on tehty, vaikuttaa ratkaisevasti opetukseen Pyhästä Kasteesta ja uudestisyntymisestä.
Eri kasteoppien taustalla on erityisesti ihmiskäsitys eli kysymys siitä, millaisena ihminen syntyy maailmaan. Jos emme löydä ihmiskäsityksessä yhteisymmärrystä Jumalan sanan äärellä, niin turhaa on yrittää löytää yhteisymmärrystä kasteesta tai uudestisyntymisestä.
Samalla tuo kulmakivi-sana tarkoittaa myös rakennuksen ensimmäistä peruskiveä, jonka varaan kaikki muut kivet asetetaan. Pyhä Kaste on Raamatun ja sitä oikein opettavan luterilaisen tunnustuksen mukaisen uskonelämän peruskivi, jonka varaan kaikki muu kristillinen elämä ja kilvoitus rakentuvat. Jeesus Kristus on myös kasteen kautta se Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, mutta joka on Kulmakiveksi tullut.
Aadam oli luotaessa Jumalan kaltainen (1. Moos. 1:26, 1. Moos. 5:1), mutta langenneelle Aadamille syntynyt poika ei enää sitä ollut. Set oli vain langenneen ja syntisen Aadamin kuvan kautta synnytetty ja hänen kaltaisensa (1. Moos. 5:3).
Lankeemuksen jälkeen kaikki miehestä ja naisesta syntyneet ihmiset ovat olleet syntisiä, ts. äidin kohdussa sikiämisestään asti Jumalasta erossa ja hengellisesti kuolleita. Daavid kirjoittaa psalmeissaan mm. seuraavaa:
7 Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. (Ps. 51:7)
4 Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valehtelijat hamasta äidin helmasta. (Ps. 58:4)
Tällaisia jumalattomia luopioita me olemme luonnostamme kaikki, kuten voimme lukea esimerkiksi Roomalaiskirjeestä:
9 Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
10 niin kuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
11 ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa.
12 Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet. Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla.
14 Heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.
15 Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
16 hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
17 ja rauhan tietä he eivät tunne.
18 Ei ole Jumalan pelko heidän silmiensä edessä." (Room. 3:9–18)
Tämän kohdan lainaukset ovat Psalttarista (Ps. 14:1, 3; Ps. 53:2, 4; Ps. 5:10; Ps. 140:4; Ps. 10:7; Ps. 36:2), Jesajasta (Jes. 59:7, 8), Sananlaskujen kirjasta (Sananl. 1:16) ja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta (1. Moos. 20:11). On poikkeuksellista ja ainutlaatuista, että UT:n lainaus VT:sta on koottu näin monesta eri VT:n kirjasta ja kohdasta.
Sekin on erityistä, että samat jakeet on kirjoitettu sanasta sanaan kahteen kertaan VT:ssa ja vielä kerran UT:ssa. Jumala on tällä kolmeen kertaan kirjoituttamisella tahtonut erityisesti alleviivata ja vahvistaa opetusta jokaisen ihmisen läpikotaisesta turmeltuneisuudesta ja jumalattomuudesta.
Jaakobin sanotaan pettäneen veljensä jo äidin kohdussa (Hoos. 12:4). Jaakob-nimen (hepr. Ja'akov) yksi merkitys on "petturi". Samoin Herra puhuu koko omasta valitusta kansastaan, Jaakobin heimosta, jota Israelin nimellä kutsutaan, seuraavasti:
8 – – minä tiesin, että sinä olet aivan uskoton ja luopioksi kutsuttu hamasta äidin kohdusta. (Jes. 48:8)
Paavali opettaa Roomalaiskirjeessään rautalangasta vääntäen, miten synti, kuolema ja kadotus lankeavat Aadamin rikkomuksen tähden automaattisesti ja väistämättä jokaiselle hänen ja hänen poikiensa siittämälle. Vapahtajamme syntyikin vaimon siemenestä, ei syntiä siittävän miehen siemenestä. Synti periytyy nimenomaan isän eli miehen (Aadamin) kautta.
18 Yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi. (Room. 5:18)
Yhden kuuliaisuuden kautta synti myös sovitetaan ja kaikki pelastetaan.
12 Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet – –
15 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen. Sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
16 Eikä lahjan laita ole, niin kuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta. Sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
17 Jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta.
18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi.
19 Sillä niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi. (Room. 5:12, 15–19)
Lain näkökulmasta keskeinen on siis tämä veret seisauttava tuomio: "Yhden ihmisen lankeemus on siis koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi." Mutta samalla saamme kuulla riemullisen evankeliumin: Yhden ihmisen, se on Jeesuksen Kristuksen, vanhurskaus koituu kaikille ihmisille pelastukseksi:
22 Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa. (1. Kor. 15:22)
22 Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. (Gal. 3:22)
Äitinsä kohdussa kasvavat ihmistaimet kuin myös vastasyntyneet lapset ovat vastaansanomattomasti syntisiä, erossa Jumalasta, hengellisesti kuolleita ja siksi luonnostaan kadotettuja. Tämän todistaa se, että he myös fyysisesti kuolevat. Synnitön ei kuole.
23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room. 6:23)
Jos pienet lapset olisivat synnittömiä ja puhtaita, niin kuolemalla ei olisi heihin mitään valtaa. Jos lapsi sikiäisi ja syntyisi maailmaan Jumalan lapsena ja taivaskansalaisena, niin yksikään lapsi ei menehtyisi keskenmenoon tai synnytykseen, yhtäkään lasta ei kyettäisi abortissa tappamaan.
Jokainen ihminen tekee syntiä, koska jokainen ihminen on syntynyt syntisenä ja pelastuksesta osattomana maailmaan. Syy- ja seuraussuhde on ehdottoman tärkeä pitää oikeassa järjestyksessä: Ihminen ei ole siksi syntinen, että hän tekee syntiä. Syy- ja seuraussuhde kulkee toiseen suuntaan: Ihminen tekee syntiä, koska hän on syntinen.
Orjantappuraa ei tee orjantappuraksi se, että siinä on piikkejä. Jos jostain orjantappurasta olisi syystä tai toisesta piikit poissa – joku olisi ne esimerkiksi katkonut pois – niin se olisi silti orjantappura. Sen sijaan: Orjantappura tuottaa piikkejä, koska se on olemukseltaan ja luonnoltaan sellainen piikkikasvi. Vaikka joku siis leikkaisi kaikki orjantappuran piikit pois, niin tuo kasvi olisi yhä edelleen orjantappura, joka kasvaessaan alkaisi taas tuottaa uusia piikkejä.
3 Sillä teidän kätenne ovat tahratut verellä ja sormenne vääryydellä. Teidän huulenne puhuvat valhetta, teidän kielenne latelee petosta.
4 Ei kukaan vaadi oikeuteen vanhurskaasti, eikä kukaan käräjöi rehellisesti. He turvautuvat tyhjään ja puhuvat vilppiä, kantavat kohdussaan tuhoa ja synnyttävät turmion.
5 Myrkkyliskon munia he hautovat, hämähäkin verkkoja he kutovat: Joka niitä munia syö, se kuolee, rikkipoljetusta puhkeaa kyykäärme. (Jes. 59:3–5)
Vaikka joku kykenisi tahdollaan ja kilvoituksellaan peittämään ja estämään syntisen sydämensä halun ulospäin näkyviksi pahoiksi sanoiksi ja teoiksi, niin hän olisi silti kadotettu, koska hän on sydämessään ja omalta luonnoltaan kuitenkin omavanhurskas, ylpeä, Jumalan vihollinen ja epäuskoinen. Tekosynnit (ajatukset, sanat ja teot) ovat seurausta ihmisen perinpohjaisesta lihallisesta turmeltuneisuudesta ja luontaisesta, isiltä – viime kädessä Aadamilta – peritystä hengellisestä kuolemasta eli perisynnistä.
Aadam ja Eeva kuolivat Jumalan sanan mukaan sinä päivänä, kun he söivät hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää (1. Moos. 2:17). Tuo kuolema tarkoittaa hengellistä kuolemaa, eroa Jumalasta. Tuo lankeemuksen hetkellä tapahtunut hengellinen kuolema näkyi selvästi esimerkiksi siinä, että ihminen lankeemuksensa jälkeen pakeni eli lymysi Herran kasvojen edestä.
Fyysistä kuolemaa tuo sana tarkoittaa vain välillisesti, sehän tuli vasta paljon myöhemmin, ei suinkaan samana päivänä. Ruumiin kuolema onkin vain seurausta ihmisen hengellisestä kuolemasta.
3 Herra sanoi: "Minun Henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa 120 vuotta." (1. Moos. 6:3)
Tämä ennen vedenpaisumusta kerrottu kohta voi tarkoittaa myös koko ihmiskunnan jäljellä olevia vuosia ennen tuhotulvaa. Mutta hyvin tarkasti se myös kertoo varhaisimpien sukupolvien jälkeisen ihmisiän enimmäispituuden.
Aadamilta ja Eevalta perityn synnin todellisuus, kaiken kattavuus ja kadottavuus, on hengellisesti kuolleelle ihmiselle mahdotonta ymmärtää. Synnin totaalisuuden eli kokonaisvaltaisuuden voi vain uskoa Jumalan Raamatussa antaman ilmoitussanan äärellä. Järki ei sen tunnustamiseen koskaan taivu. Juuri siksi Jumala uhraa niin paljon Raamatussa tilaa ihmisen syntisyyden ja synnin käsittelemiseen.
Paha ja synti on ihmisen sisässä ja sieltä se lähtee.
20 [Jeesus] sanoi: "Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
21 Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat,
22 aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
23 Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen." (Mark. 7:20–23)
Rikoksien ja syntien syyksi voi ei osoittaa huonoa kasvatusta, petollisia ystäviä ja vääryyteen houkuttelevia olosuhteita. Toki hyvät kasvattajat ja rehellisyyteen sekä totuuteen ohjaava ympäristö varmasti vähentävät ihmisen pahuuden ilmentymistä. Mutta millään maailmansisäisillä ja ajallisilla asioilla ei voi parantaa tai korjata perusongelmaa: sydämen ja sisimmän syntisyyttä ja pahuutta.
13 Me olemme luopuneet Herrasta ja kieltäneet hänet, vetäytyneet pois Jumalaamme seuraamasta, puhuneet sortoa ja kapinaa, kantaneet kohdussamme ja purkaneet sisimmästämme valheen sanoja. (Jes. 59:13)
Synti ei tarkoita ainoastaan syntisiä tekoja, vaan myös synnin valtakuntaa ja pimeyden valtaa.
12 kiittäen Isää, – –
13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. (Kol. 1:12–13)
9 Te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa. (1. Piet. 2:9)
29 Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh. 1:29)
Nämä kaikki kertovat synnin kaiken kattavuudesta, jonka Jeesus nyt tulee yhtä kaiken kattavasti sovittamaan. Kreikankielen yksikkömuoto sanasta synti (hamartiaa) viittaa nimenomaan synnin juureen, perisyntiin. Johanneksen huudahdus voitaisiin dynaamisesti kääntää: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman perisynnin!"
Vapahtajamme on jo 2000 vuotta sitten Jerusalemin Temppelivuoren kupeessa Pääkallonpaikalla ottanut pois sinunkin perisyntisi syyllisyyden ja sen vaikuttaman iankaikkisen kuoleman ja kadotuksen. Uskothan sen!
2. LAPSI USKON ESIKUVANA
1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen luokse ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
2 Niin hän kutsui luoksensa lapsen, asetti sen heidän keskellensä
3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
4 Sen tähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
5 Joka ottaa luoksensa yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa luoksensa minut.
6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen." (Matt. 18:1–6)
Jeesus sanoo: "Joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa." Sitä ennen hän sanoi: "Totisesti minä sanon teille: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan." Mikä tekee lapsesta uskon esikuvan?
Lapsen fyysisestä syntymästä ei löydy perustetta siihen, miksi Jeesus asettaa lapsen uskon esikuvaksi. Kuten edellä totesimme perisynnistä puhuttaessa, niin lapset – pienimmätkin – ovat syntisiä ja kadotustuomion alaisia. Joudummekin lähestymään lapsen esikuvallisuutta toisesta näkökulmasta.
Lapsi on uskon esikuva sen tähden, että lapsi ei kykene itse valitsemaan ja tekemään omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja. Hän on kokonaan toisten tahdonratkaisujen, huolen, rakkauden ja hoidon varassa.
Aikuiset sen sijaan kuvittelevat voivansa itse valita Jumalan tuntemisen ja häneen uskomisen. Omasta mielestään viisaat ja ymmärtäväiset kuvittelevat vastoin Jumalan yksiselitteistä ilmoitusta, että elämä ja hyvinvointi ovat heidän omassa varassaan. Sydämemme syvyyksissä olemme ylpeitä ja itseriittoisia. Kuvittelemme ansaitsevamme omalla ahkeruudella, työllä, vaivannäöllä, kilvoituksella, hurskaudella ja valinnoilla hyvinvoinnin, rikkauden, onnen – jopa pelastuksen ja iankaikkisen autuuden.
Meillä ei kuitenkaan olisi mitään hyvää, ei yhtään mitään, jos Jumala ei olisi sitä meille ensin lahjaksi antanut. Se, että minulla on kyky ajatella, puhua ja toimia – että yleensä elän – on kokonaan ja sataprosenttisesti Jumalan lahjaa minulle, ei vähimmässäkään määrin itse ansaittua tai valittua. Aivan yhtä vähän myös se, että uskon Herraani ja Vapahtajaani, syntieni sovittajaan Jeesukseen Kristukseen, on minun oma valintani tai tahdonratkaisuni.
16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: Että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi. (Joh. 15:16)
Kukapa meistä voi rehellisesti sanoa, että olisi omalla viisaudellaan ja ymmärryksellään tajunnut ja käsittänyt Jumalan pelastussuunnitelman? Että ratkaisu elämäni ahdistuksiin ja tulevaan kuolemaan olisi seuraava: Luoja tulee itse alas maanpäälle ja syntyy ihmiseksi neitsyestä. Sitten tuo maailmankaikkeuden Herra kuolee ihmisten tuomitsema, kirottuna ja hylättynä, kapinoivan orjan kauhean ja äärimmäisen tuskallisen rangaistuksen kantavana. Ja kolmen päivän kuluttua tuo ihminen ja Jumala samassa persoonassa nousee ylös kuolleista jne.?
Lopuksi vielä kaikkein käsittämättömin asia: Tuo Jeesuksen kärsimys Golgatan ristillä tuottaa minullekin – juuri minulle, joka elän kaksi tuhatta vuotta myöhemmin aivan erilaisessa maailmassa ja eri maanosassa kuin Jeesus – tuottaa minulle täydellisen anteeksiantamuksen Jumalan pyhän, kaikkeen syntiin kohdistuvan vihan edessä.
Miten tuollaiset järjelle käsittämättömät asiat voisivat olla meidän oman ymmärryksemme tavoitettavissa? Miten minä voisin itse valita, että uskon tällaiseen veriseen ja häpeällisesti kuolevaan Jumalaan? Jos joku tällaista ihmisymmärryksellä järkeilisi, niin olisi syytä viedä hänet mielentilatutkimukseen ja psyykkiseen hoitoon.
21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat. (1. Kor. 1:21)
Jumala pelastaa ihmisen ihmisjärjen, viisauden ja ymmärryksen yli, ohi ja suorastaan vastaisesti. Yhtä vähän kuin olen kyennyt itselleni äidin kohdussa elämän antamaan tai tekemään tahdonratkaisuja ja valintoja – nyt päätän tulla siitetyksi äitini kohdussa, kasvaa ja elää – yhtä vähän me kykenemme itsellemme antamaan hengellisen elämän, uskonyhteyden Kaikkivaltiaaseen Luojaan ja Herraan Jeesukseen.
Hengellisesti kuollut ihminen ei ymmärrä edes haluta Ristin Miehen tuntemista. Luonnollinen ihminen ei etsi jumalakseen häpeällisesti ristiinnaulittua Kristusta, vaan kunnian kuningasta ja voittoisaa sankaria. Lihallinen ihminen näkee Jeesuksessa vain tuomitun ja hylätyn saarnamiehen, parhaimmillaan hyvän opettajan ja profeetan. Kuka kapinoivan orjan kauhean kuolemanrangaistuksen kokenutta miestä oikeasti haluaisi seurata? Kuitenkin me omassa Jumalasta vieraantumisessamme ja ylpeydessämme kuvittelemme, että voisimme oman tahdonvalintamme perusteella Ristin Jumalaan uskoa ja häntä seurata.
Lapsen kohdalla on selvää, että jos joku toinen ei hänestä huolta pidä, niin hän ei selviä. Kristillisen uskon tärkeimpiä ja syvimpiä ulottuvuuksia onkin täydellinen riippuvuus toisesta – luottamus johonkin itsensä ulkopuoliseen: lapsen usko. Lapsi on avuton ja voimaton, heikko ja kyvytön.
Kun tämän ymmärrämme, alamme käsittää sitä, miksi lapsi on uskon esikuva. Lapsi ei ole itse valinnut uskoa Jeesukseen. Usko on annettu hänelle lahjana toisten tahdonvalinnan seurauksena. Samalla tavalla minä, kuten kaikki muutkin Jeesukseen uskovat, olen uskomassa Jeesukseen Jumalan tahdonvalinnan perusteella. Hän on valinnut minut uskomaan ja hengelliseen elämään. En minä omalla tahdollani ole kyennyt Jeesusta valitsemaan ja häneen uskomista haluamaan.
Kun jätän oman elämäni täysin ja kokonaan Jumalan varaan, aivan kuin vastasyntynyt lapsi, joka jää kokonaan vanhempiensa rakastavan huollon varaan, olen oikeassa Jeesuksen tarkoittamassa ja lahjoittamassa uskossa. Kun en kuvittele minkään oman valintani tai minkään muunkaan minusta itsestäni lähtevän asian olevan autuuteni ja pelastukseni peruste, niin olen oikealla tavalla lapsen kaltainen.
Kun vain passiivisesti, vailla omia tekoja tai tahdonvalintoja, otan vastaan ja hyväksyn kohdalleni Jumalan sanan ja uskon sen – kun luotan ja uskon ainoastaan Jeesuksen ristiin ja ylösnousemukseen, hänen täydelliseen elämäänsä ja kilvoitteluunsa – niin omistan pelastavan uskon ja olen taivaskansalainen.
En kuvittele valheellisesti olevani oman elämäni perusteella hurskas ja taivaskelpoinen, en luulottele olevani omassa ymmärryksessäni viisas. Taivaskansalaisena tunnustan, että yksin Jumala on viisas ja ymmärtävä: yksin hänen sanansa kertoo totuuden. Minun sydämeni ja järkeni ovat niin usein väärässä ja osoittavat eri suuntaan kuin Jumalan kirjoitettu sana.
Psalmissa tämä kerrotaan kauniisti ja herkästi:
1 Matkalaulu. Daavidin virsi. Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivät minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät.
2 Totisesti, minä olen itseni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: Niin kuin kylläinen lapsi äidin helmassa, niin kuin kylläinen lapsi, niin on elämäni minussa.
3 Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti. (Ps. 131)
Taivasten valtakunnan kansalainen saa panna toivonsa ja luottamuksensa yksin Herraan, hänen sanaansa ja hänen valintaansa: ei mihinkään omaan, ei mihinkään tämän maailman sisäiseen asiaan. Jos niin teemme, saamme tyyntyä kaikesta maailman levottomuudesta kuin kylläinen lapsi äitinsä sylissä. Siinä on Jeesuksen oman rauha maailman myrskyjen keskellä.
Pastorinkutsumuksessani sain joskus kastaa vastasyntyneitä lapsia Jumalan lapsiksi. Juuri tuo sylilapsen kaste kertoo kaikkein voimakkaimmalla tavalla uskon suuren salaisuuden: omassa voimassaan, ymmärryksessään ja viisaudessaan kyvytön, heikko, vähäinen ja syntinen – itsessään hengellisesti kuollut, syntinen ja jumalaton – kelpaa Jumalalle juuri sellaisena. Pienestä avuttomasta hengellisesti saastaisesta ihmislapsesta tehdään taivaskansalaisista puhtain ja suurin.
Sen parempaa ja puhtaampaa kristittyä, varmimmin kohti taivasta kulkevaa Jeesuksen opetuslasta, ei voi ollakaan kuin vastakastettu lapsi. Hän ei ala väitellä, kiistellä ja epäillä Jumalan sanaa, ei yritä tuoda Jumalan eteen mitään omaansa. Hän ei kuvittele itse omalla järjellään ymmärtävänsä yhtään mitään Jumalan suurista pelastusteoista.
Lapsella ei ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa vastaan, saada osakseen rakkautta ja hellyyttä. Hän ei kuvittele itse mitään ansaitsevansa, ei kuvittele itse vähimmässäkään määrin omalla työllään elämäänsä ylläpitävän.
Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa:
6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. (Matt. 18:6)
Vähäiset eli pienet lapset (kreik. miikros [-rós]) voivat siis uskoa Jeesukseen. Joku voi silti ihmetellä ja epäillä, miten vastasyntynyt lapsi voisi Jeesukseen uskoa. Jeesukseen uskominen ei olekaan ihmisen oma tietoinen valinta, eikä ihmisen järjestä ja ymmärryksestä ole mitään apua uskon syntymiselle – päinvastoin.
Luukkaan evankeliumi vahvistaa uskonsuhteen syntymisen pienen lapsen – jopa vielä äitinsä kohdussa kasvavan lapsen – ja Jeesuksen välille. Jeesuksen äiti Maria ja Johannes Kastajan äiti Elisabet kohtasivat kummankin vielä odottaessa lastaan. Tuossa tilanteessa kaikkivaltias Jumala kohtasi vielä äitinsä kohdussa olevan lapsen.
41 Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa, ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.
42 Hän puhkesi puhumaan suurella äänellä ja sanoi: "Siunattu sinä vaimojen joukossa, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!
43 Kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun luokseni?
44 Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani." (Luuk. 1:41–45)
Uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää kohdan oikein. Hän sanoo vielä Marian kohdussa olevan Herran Jeesuksen puhuvan tässä Joosefin morsiamen suulla tuon tervehdyksen. Samalla tavalla Jumala tänäkin päivänä puhuu morsiamen eli kirkkonsa/seurakuntansa suulla. (Tähän Kristuksen Kirkkoon eivät kuulu Pyhän Raamatun ja Jeesuksen jumaluuden kieltäjät – ei, vaikka kyseessä olisi piispa.)
Jumalan sanan vaikutuksesta syntyi uskonsuhde Jeesuksen ja Johanneksen välille. Johanneksen äiti Elisabet todistaa tästä sanoilla: " – – hypähti lapsi ilosta minun kohdussani."
Jumala ihmisen Luojana voi kohdata luomansa tämän ollessa vielä idussaan, äitinsä kohdussa kasvamassa, sekä vastasyntyneen. (Ps. 139:13, 16; Job 31:15; Jer. 1:5; Luuk. 1:15) Jumalalle ei ole mahdotonta lahjoittaa Pyhää Henkeään pienelle ihmiselle. Tarkkaan ottaen hän ei Hengen täyteyttään itseään suurina pitäville edes vuodata.
3. UUDESTISYNTYMINEN
Raamatussa ei ole annettu muuta tietä taivaaseen pääsemiseksi kuin usko Jeesuksen evankeliumiin ja kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen.
15 Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark. 16:15–16)
Sananmukainen käännös jakeen 16 alkuosasta (kreik. ho pisteusaas kai baptistheis sootheesetai) kuuluisi: "Uskova ja kastettu tullaan pelastamaan." Dynaamisesti käännettynä: "Jumala pelastaa sen, joka uskoo ja on kastettu." Passiivin aoristimuodon "baptistheis" tarkin käännös on "kastettu".
Kastetta ennen tulee kasteopetus, kuin myös kasteen jälkeen, niin kuin Jeesus sanoo kaste- ja lähetyskäskyssä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. (Matt. 28:19–20)
Opetuslapseksi tekeminen eli "opetuslapseuttaminen" (kreik. matheeteuoo) esiintyy UT:ssa vain kolmessa kohdassa tämän lisäksi:
Matt. 13:52, Matt. 27:57, Ap. t. 14:21
Kaikissa kohdissa merkitys on eri kuin pelkkä opettaminen: kysymys on johonkin joukkoon liittämisestä ja seuraajaksi tekemisestä. Kansaan kuuluvat yksiselitteisesti myös lapset. Tämä näkyy myös siinä, että UT:ssa kerrotaan koko perhekuntien saaneen kasteen, ei ainoastaan aikuisten.
– Ap. t. 10:44–11:14 (Corneliuksen perhekunta)
– Ap. t. 16:15 (Lyydian perhekunta)
– Ap. t. 16:33 (Filipin vanginvartijan kaikki omaiset)
– Ap. t. 18:8 (Crispuksen perhekunta)
– 1. Kor. 1:16 (Stefanaan perhekunta)
Jokaisen ihmisen, lapsenkin, täytyy tulla uskoon ja uudestisyntyä, jotta hän pääsisi taivaaseen. Lapset, jotka ovat kuolleet äitinsä kohtuun, ovat toivon mukaan saaneet kuulla evankeliumin ja vastaanottaa äitinsä suun kautta Herran tosi ruumiin ja pyhän veren. Tämä ja esirukous on se, mitä me voimme heidän pelastumisekseen tehdä. Siihen päättyy meidän vastuumme heidän iankaikkisesta autuudestaan.
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha, ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä." (Joh. 3:5–7)
Jumala vaikuttaa tuon ihmeellisen uuden hengellisen luomisen eli uudestisyntymisen uutta luovan sanansa kautta. Jumalan sana vaikuttaa ihmisessä uskon. Ennen kastetta kastettavalle julistetaan Jumalan sanaa ja pelastavaa evankeliumia. Oikeat kristityt seurakuntalaiset, vanhemmat, isovanhemmat ja kummit sekä kastepastori, rukoilevat hartaasti kastettavan puolesta sekä ennen kastetilaisuutta että sen aikana.
Heidän rukouksensa on, että kastettava saisi ottaa vastaan kaikki Jumalan pelastavat lahjat sanassa ja kastevedessä. Tässä ei ole eroa sillä, onko kastettava lapsi vai aikuinen. Molemmat tarvitsevat yhtä lailla uskoa, uudestisyntymistä, Pyhää Henkeä, syntien anteeksiantamusta ja Jumalan armoa.
Kastevedessä ja sen kautta vaikuttavana Jumalan sana uudestisynnyttää kastettavan. Jeesus synnyttää sanallaan uskon ja antaa asettamansa sakramenttinsa kautta lahjaksi uuden elämän. Ihminen on uskon syntymisessä vain vastaanottavassa asemassa, tekemisen kohteena eli objektina. Jumala vaikuttaa sanallaan ja sakramentillaan uskon ja uudestisyntymisen myös vastasyntyneessä lapsessa.
Tarkkaan ottaen uudestikastajat eli ns. uskovaisten kasteen tai aikuiskasteen kannattajat ovat siinä oikeassa, että ketään ei saa kastaa, jos hän ei usko Jeesukseen. Sylilastakaan ei saa kastaa, jos hän ei usko Jeesukseen.
Edellä huomasimme, miten pienetkin ihmistaimet Raamatun todistuksen mukaan voivat uskoa Jeesukseen. Usko Jeesukseen syntyy Jumalan sanan kuulemisen kautta.
17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17)
Tuo sylilapsen kuuleminen – yhtä lailla kuin aikuisenkin kuuleminen – on ymmärrettävä nimenomaan hengelliseksi kuulemiseksi, joka ei ole sidottu järjen ja sielullisen ymmärtämisen tasoon. Lasarus kuuli kuolleena (mätänevillä korvillaan ja aivoillaan!) Jeesuksen sanan:
43 – – Lasarus, tule ulos! (Joh. 11:43)
Lapsi kuulee Jumalan sanan jo äitinsä kohdussa, ja tuo Herran sana vaikuttaa hengellistä kuulemista (Luuk. 1:41–45). On tärkeää, että odottavat äidit ovat Jumalan sanan kuulossa ja ehtoollispöydässä: siinä Herramme Jeesuksen Kristuksen tosi ruumis ja pyhä veri jaetaan myös kohdussa kasvavan lapsen hyväksi.
Jeesus sanoo:
25 Totisesti, totisesti minä sanon teille: Tulee aika ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Jotka sen kuulevat, saavat elää. (Joh. 5:25)
Uskon synnyttävä Kristuksen sana on se sama Jumalan sana, josta kerrotaan luomisessa:
3 Jumala sanoi: "Tulkoon valo." Niin valo tuli. (1. Moos. 1:3).
Kristus on itse Jumalan Sana. Vapahtajamme on myös ihmisten ja koko maailman Valo. (Joh. 8:12, Joh. 12:46)
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan luona.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. (Joh. 1:1–3)
Kristuksen sana eli evankeliumin sana synnyttää ja luo tyhjästä uutta, tuo valon pimeyteen. Ihminen, joka ennen oli kuollut, saa uuden elämän Jumalan uutta luovan sanan voimasta. Yksin Pyhä Henki voi viedä julistetun Jumalan sanan korvista sydämeen ja uudestisynnyttää, vaikuttaa hengellisen kuulemisen. Ihminen ei voi itse tätä saada aikaan, vaan sen tekee yksin ja ainoastaan Jumala sanansa voimalla Pyhän Hengen kautta meille käsittämättömän armonvalintansa (armovalintansa) perusteella.
Kaksi syntistä ja hengellisesti kuollutta ihmistä kuulee Jumalan evankeliumin. Toinen tulee herätetyksi ja alkaa uskoa Jeesukseen, toinen jää paatumukseensa ja matkalle kohti helvettiä. Uskon lahjan saanut ei ole yhtään parempi tai hurskaampi. Hän ei itse voinut tehdä yhtään mitään herätäkseen kuoleman tilasta elämään. Sen vaikutti yksin Herra. Voimmeko väittää, että Lasaruksen kuolleista heräämiseen vaikutti jotenkin myös hänen oma tahtonsa? Voimmeko väittää, että ihmisen fyysisen sikiämisen syynä on jotenkin tuo sikiävä ihminen itse?
Evankeliumin julistaminen uskosta osattomille eli hengellisesti kuolleille on samanlaista kuin menisi hautausmaalle puhumaan vainajille: Nouskaa ylös! Työt odottavat. Mitä te siellä vielä makaatte ja aikaa kulutatte! Nyt äkkiä liikkeelle ja toimimaan!
Ei tällä puheella ole mitään vaikutusta, jos Jumala itse ei noita sanoja puhu ja anna kuolleille korvat kuulla.
Yksin Herra voi saada sanallaan kuivat luut kuulemaan ja elämään:
4 – – Ennusta näistä luista ja sano niille: Kuivat luut, kuulkaa Herran sana.
5 Näin sanoo Herra Jahve näille luille: Katso, minä annan tulla teihin hengen, ja te tulette eläviksi. (Hes. 37:4–5)
Parannussaarnalla ja evankeliumin julistamisella ei ole mitään vaikutusta, jos Pyhä Henki ei itse vaikuta Jumalan sanan kautta hengellisesti kuolleissa kuulemista ja uskoa.
Ihminen ei voi tietoisesti vaikuttaa ja tahtoa omaa fyysistä syntymäänsä. Ei hän voi vaikuttaa ja tahtoa myöskään hengellistä syntymäänsä. Sekä lihallinen että hengellinen elämä annetaan toisten tahdosta ilman synnytettävän omia tahdonratkaisuja. Siksi se, joka haluaa uskoa Jeesukseen – Herra suokoon, että niitä olisi monia! – tuo julki vain sen, että Jumala on jo häntä sanallaan kutsunut ja herätellyt. Tuo Jeesusta elämäänsä haluava ihminen on itsessään aivan yhtä kurja ja syntinen kuin sekin, joka jää epäuskoon ja kulkee kohti kadotusta. Jeesukseen uskominen on ihmisjärjelle käsittämätön ja ymmärtämätön Jumalan armonvalinta.
Luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvassa Martti Lutherin kasteen toimittamisen kaavassa näkyy erityisen kirkkaasti se, että lapsi ottaa Jumalan sanan kohdatessaan sen vastaan ja uskoo sen.
Seuraavassa on ote Lutherin kastekaavasta (TK 1990, s. 323):
Lapsi viedään kastealtaan ääreen ja pappi lausuu:
Pappi: Herra varjelkoon sinun tulosi ja lähtösi
nyt ja iankaikkisesti. (Ps. 121:8)
Sen jälkeen pappi antaa lapsen kummiensa suulla sanoutua irti Perkeleestä näin:
Pappi: (Nimi), luovutko Perkeleestä?
Kummit: Luovun.
Pappi: Luovutko kaikista hänen teoistaan?
Kummit: Luovun.
Pappi: Luovutko kaikesta hänen
petoksestaan?
Kummit: Luovun.
Sen jälkeen pappi kysyy:
Pappi: Uskotko Jumalaan, Isään,
Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan?
Kummit: Uskon.
Pappi: Uskotko Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
meidän Herraamme,
joka syntyi ja kärsi kuoleman?
Kummit: Uskon.
Pappi: Uskotko Pyhään Henkeen,
pyhän kristillisen kirkon,
pyhien yhteisön,
syntien anteeksiantamuksen,
lihan ylösnousemuksen
ja iankaikkisen, kuolemanjälkeisen elämän?
Kummit: Uskon.
Pappi: Tahdotko, että sinut kastetaan?
Kummit: Tahdon.
Silloin pappi ottaa lapsen, kastaa hänet kastealtaaseen ja lausuu:
Pappi: Niin minä kastan sinut
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Sitten kummit ottavat lapsen vastaan, ja pappi lausuu pukien samalla lasta kastepaitaan:
Pappi: Kaikkivaltias Jumala,
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä,
joka on sinut uudesti synnyttänyt veden
ja Pyhän Hengen kautta
ja antanut sinulle kaikki syntisi anteeksi,
vahvistakoon nyt sinua armollaan
iankaikkiseen elämään.
Aamen. Rauha sinulle.
Seurakunta: Aamen.
4. JUMALAN TEKO JA ARMONVÄLINE
Kaste on Jumalan teko. Se on armonväline (armoväline). Siksi UT:ssa kastaa verbi (kreik. baptidzoo [-í-]) on säännöllisesti passiivissa, kun kerrotaan jonkun tulleen kastetuksi. Kyseessä on ns. jumalallinen passiivi (lat. passivum divinum), joka kertoo varsinaiseksi tekijäksi eli kastajaksi Jumalan.
UT:ssa on paljon esimerkkejä tällaisista jumalallisista passiiveista. Korostus on silloin siinä, että ihminen tulee Jumalan kastamaksi – ei siinä, että ihminen itse päättäisi mennä kasteelle. Kaste on Jumalan teko, jolla hän kohdistaa Jeesuksen tuottaman sovituksen ja pelastuksen juuri tietylle nimeltä mainittavalle ihmiselle.
Kasteessa hengellisenä toimijana on Jumala, ei ihminen. Kaste on ensisijaisesti evankeliumia, sellaista, mikä tulee ihmisen ulkopuolelta, kokonaan ja täysin Jumalan armosta ja Hänen valintansa perusteella. Kaste on ensisijaisesti luonteeltaan lupaus ja lahja, ei vaatimus tai käsky. Kasteessa Jumala antaa hyvää meille, emme me Jumalalle.
Kastetta tulee seurata pyhitys eli jokapäiväinen uskon kilvoittelu, parannus ja oman lihanmielen pois paneminen. Pyhitys tässä suppeassa merkityksessä ei kuitenkaan koskaan tule täydelliseksi tässä ajassa. Arkielämän pyhitys ei ole pelastuksen peruste, vaan seuraus Jumalan lapseksi pääsemisestä.
Pietarin helluntaisaarnasta:
38 Muuttakaa mielenne ja tulkoon jokainen teistä kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, ja teille annetaan Pyhän Hengen lahja. (Ap. t. 2:38)
Ananias sanoi Paavalille:
16 Nouse, tule kastetuksi ja pestyksi synneistäsi. (Ap. t. 22:16)
Kaste kuuluu olennaisena osana ihmisen pelastukseen, ja se mainitaan samassa joukossa kuin Herra itse ja hänen Henkensä.
4 yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte.
5 Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste,
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (Ef. 4:4–6)
Kaste mainitaan sellaisessa yhteydessä, että se ei selvästikään ole mikään ihmisen teko tai pelkkä tunnustautumisen väline: kaste on Jumalan armonväline, jonka kautta hän liittää jäseniä Poikansa seurakuntaruumiiseen. Sen enempää usko kuin kastekaan ei ole peräisin ihmiseltä, vaan se on sulaa armoa ja lahjaa Kirkkauden Isältä.
Apostoli Pietari kirjoittaa viitaten Nooan kanssa tehtyyn liittoon (1. Moos. 9:8–17):
20 – – Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena – joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta – Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella. Hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut. (1. Piet. 3:20–22)
Kaste pelastaa, koska siinä päästään osallisiksi uudesta liitosta, jonka Kristus on solminut. Pietari kirjoittaa, että vesi pelasti Nooan perhekuntineen. Nooan pelasti kuitenkin aikanaan tarkkaan ottaen arkki, joka kellui veden varassa. Samalla tavoin on ymmärrettävä meidät pelastava kaste: Kasteen pelastava voima tulee Uuden liiton pelastusarkista, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Kastetta ja pelastusta, kastetta ja Jeesusta (hänen vertaan), kastetta ja Jumalan sanaa, kastetta ja Pyhää Henkeä, kastetta ja uudestisyntymistä sen enempää kuin Jeesusta ja Jumalan sanaakaan ei saa erottaa toisistaan. Kaikki toimivat yksiselitteisesti yhdessä meidän pelastuksemme.
5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä. Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä. (1. Joh. 5:5–8)
Kaste on uudestisyntymisen pesu.
4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. (Tit. 3:4–7)
Kaste ei lepää ihmisen uskon varassa. Kaste on oikea Jumalan pelastusteko silloinkin, kun ihminen sen omassa epäuskossaan torjuu. Ihminen voi hylätä kasteessa lahjaksi saamansa uuden elämän ja taivaspaikan aivan samoin kuin ihminen voi näännyttää itsensä nälkään tai muuten riistää itseltään fyysisen elämän.
Jumalan puolelta ovea pelastukseen ei kastetulta suljeta. Jokaista kasteensa hylännyttä kutsutaan palaamaan kasteen armoon eli kaikkien syntiensä täyden anteeksisaamisen uskomiseen Jeesuksen ristin tähden. Sen enempään kastetun kuin kastamattomankaan ei kuitenkaan pidä siirtää armon vastaanottamista eli kääntymistä Jumalan puoleen huomiseksi. Huomista päivää ei saata koskaan tulla.
Jumala on asettanut aistein kosketettavat, tunnettavat, haistettavat, maistettavat ja kuultavat sakramentit, kasteen ja ehtoollisen, myös siksi, että meillä olisi, mihin tarttua kiinni epäilysten ja kiusausten kohdatessa. Jumalan valtakunta kulkee pitkin maanpintaa, lähellä ihmisiä, ei jossakin kaukana sfääreissä, filosofioissa ja aatteissa. Jeesus otti lihassa eläessään lapset syliinsä ja siunasi heitä. Kasteessa Jumala ottaa meidät syliinsä, ei vain sanojen, vaan myös aineen kautta.
Kaste on meidän ulkopuoleltamme tuleva Jumalan armonvalinta. Mitä lähempänä Jumalaa olemme, sitä vähemmän voimme tuoda Herran eteen mitään oman lihamme läpi käynyttä, emme edes omaa uskoontuloamme, hurskasta rukousta, lähetys- tai evankelioimistyötä tai lähimmäistemme auttamista. Kaikkeen tähän sekoittuu myös oma syntisyytemme – vähintäänkin omavanhurskaus – ja siksi tarvitsemme täysin oman tahtomme ja elämämme ulkopuolista pelastuksen perustetta.
Miksi juuri minä, syntisistä suurin, saisin pelastuksen ja taivaan? Siksi koska minut on kastettu Jeesuksen omaksi! Siinä Jumala lahjoitti minulle kaiken, mitä pelastukseen tarvitaan. Synninhädässäni saan luottaa tähän kasteen armoon, kun kaikki muu rapistuu ja sortuu maahan pyhän ja vanhurskaan Jumalan edessä.
Kastetta ja sen vaikutusta ei voi ymmärtää järjellä. Jumalaa ja hänen pelastustekojaan ei voi tavoittaa ihmisen oman ymmärryksen kautta. Kasteen kautta tapahtuvan Jumalan pelastusteon todeksi tulemisen juuri minun kohdalleni voi ottaa vain uskolla vastaan. Raamatun todistus on varma: Joka uskoo evankeliumin ja on kastettu, pelastuu.
Kristillinen kaste on Jumalan sanan mukaan uudestisyntymisen, Pyhän Hengen saamisen ja synneistä puhtaaksi pesemisen paikka (Joh. 3:5, Ap. t. 2:38, Ap. t. 22:16, Tit. 3:5).
Kastetta edeltävä "esiusko" ja kaipaus elävän Jumalan puoleen syntyy Jumalan sanan kuulemisesta. Uskon synnyttävä Jumalan sanan kuuleminen on mahdollista, koska Kristus itse vaikuttaa sen uutta luovan ylösnousemussanansa kautta. (Room. 10:17).
Se, miten Jumala vaikuttaa sanansa kautta uskon lapsessa, saarnaa myös siitä, miten Herra on vaikuttanut uskon aikuisissa. Kasteessa Jumala antaa pelastuksen lahjaksi ilman vähintäkään ihmisen omaa ansiota. Lapsikaste kertoo vahvasti pelastuksen lahjaluonteesta, Jumalan armovalinnasta. Kastetun sylilapsen usko ei potki Jumalaa vastaan, niin kuin me oman ymmärryksemme, viisautemme ja tietomme varassa elävät aikuiset niin helposti teemme. Lapsikasteessa tulee todeksi kaikkein kirkkaimmin esille se, että me emme valitse Jeesusta, vaan hän valitsee meidät.
Kristillinen kaste on myös adoptio eli lapseksi ottaminen. Ihmisten keskellä voidaan ottaa jonkun toisen siittämä ja synnyttämä lapsi omaksi lapseksi, jolla on oikeus adoptiovanhempiensa nimeen, perheenjäsenyyteen, huoltoon ja perintöön. Kasteessa Jumala adoptoi meidät omiksi lapsikseen. Me saamme käyttää pyhästä Kaikkivaltiaasta Luojasta nimeä "Isä", "Isi". Sen lisäksi, että saamme Isältämme maallisen huollon ja hoivan, saamme oikeuden myös Isämme iankaikkiseen perintöosaan.
Ihminen ei pysty itse päättämään sitä, kenen lapseksi hän syntyy. Ainoa, minkä ihminen pystyy (aikuistuttuaan) itse päättämään, on se, hylkääkö hän vanhempansa. Tästä Herra meitä nimenomaan varoittaa: Älkää kasvako koskaan ulos Jumalan lapsen asemasta ja alkako itse tekemään ratkaisuja, vaan pysykää aina lapsina, jotka turvaavat Isään!
Samoin ei esimerkiksi lastenkodissa oleva pieni lapsi voi itse valita sitä, kuka hänet adoptoi. Niin ei myöskään ihminen pysty itse millään tavalla vaikuttamaan siihen, ottaako Jumala hänet lapsekseen vai ei. Jos ottaa, niin se on Jumalan valinta, ei ihmisen. Ei ihminen pysty itse päättämään sitä, kenen lapseksi hän on syntynyt tai kenen omaksi hänet on lapsena adoptoitu.
Jumalan Sana liittyneenä eli yhdistyneenä aineeseen, materiaan on järjelle käsittämätön asia. Jeesus itse tuli kuitenkin lihaan ikuisena ja äärettömänä Jumalan Sanana. Samasta ihmeestä ja paradoksista, mahdottomuudesta ja järjettömyydestä – ääretön mahtuu äärelliseen – on kysymys myös kasteessa ja ehtoollisessa.
5. KASTE KRISTUKSEN KUOLEMAAN JA YLÖSNOUSEMUKSEEN
1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi.
7 Sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
9 tietäen, että Kristus, sitten kuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
10 Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä. Mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.
11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 6:1–11)
9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
10 ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
13 Teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme, sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. (Kol. 2:9–14)
6. KASTETUN LUOPUMINEN JA PALUU
Entä jos kastettu ei saakaan hengellistä ravintoa? Elääkö vastasyntynyt lapsi ilman maitoa ja ravintoa, ilman hoitoa ja hoivaa? Ei toki, ilman ravintoa ja hoitoa lapsi kuihtuu ja kuolee. Samoin käy myös kasteessa hengellisesti uudestisynnytetylle. Jos uusi ihminen ei saa hengellistä ravintoa, niin se kuihtuu ja kuoleutuu. Jos kastettu ei kuule Jumalan sanaa, eikä häntä opeteta rukoilemaan sekä uskomaan ja elämään kasteensa mukaisesti kristillisen seurakunnan keskellä, niin kastettu menettää uskonsa ja uuden elämän.
Kasteeseen tulee liittyä myös opetuslapseksi tekemisen toinen puoli: kaiken sen opettaminen, minkä Jeesus on käskenyt meidän pitää. Ilman Jumalan sanan ravintoa kastetusta tulee pian luopio, joka on pelastuksesta yhtä osaton kuin jumalattomin pakana. Jumalan kansan jäsen, joka luopuu Herrasta ja hänen käskystään, on suorastaan kovemman rangaistuksen ja tuomion alainen kuin sellainen, jota ei ole koskaan Jumalan kansan jäseneksi otettukaan.
Jeesus puhuu oman kansansa keskelle lähettämilleen opetuslapsilleen:
14 Missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne.
15 Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sen kaupungin. (Matt. 10:14–15)
20 Sitten hän rupesi nuhtelemaan niitä kaupunkeja, joissa useimmat hänen voimalliset tekonsa olivat tapahtuneet, siitä, etteivät ne olleet tehneet parannusta:
21 "Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet teissä, olisivat tapahtuneet Tyroksessa ja Sidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhkassa tehneet parannuksen.
22 Mutta minä sanon teille: Tyroksen ja Sidonin on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin teidän.
23 Sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas. Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet sinussa, olisivat tapahtuneet Sodomassa, niin se seisoisi vielä tänäkin päivänä.
24 Mutta minä sanon teille: Sodoman maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sinun." (Matt. 11:20–24)
Nooan aikaisen tuhotulvan vesi on esikuva kasteesta. Arkin sisällä – Jeesuksessa ja hänen uskossaan elävät – vesi pelastaa. Jeesuksen ulkopuolella tuo sama kastevesi hukuttaa. Kastettu, joka torjuu sydämestään ja elämästään Jumalan sanan ja sen lähettiläät, on erityisen ankaran rangaistuksen kohteena.
Kastettu voi kuitenkin palata takaisin armoliittoon. Herra voi herättää hänet sanallaan jälleen elämään, kuten hän teki esikuvallisesti Lasarukselle. Me tarvitsemme kipeästi sisälähetystyötä ja Jumalasta eroon joutuneiden kastettujen uudelleen evankeliointia, aivan yhtä paljon kuin pakanalähetystä.
Lasaruksen syntymäpäivänä pysyi hänen alkuperäinen syntymäpäivänsä, ei kuolleista herättämisen päivä. Kastetun palauttaminen hengelliseen elämään ei häntä uudestisynnytä, vaan palauttaa hänet kuoleman tilasta alkuperäiseen uudestisyntymiseen ja armoliittoon. Kasteen armoon palaamista me tarvitsemme jokainen joka päivä.
Lasaruksen herättäminen kuolleista kertoo myös kastetun, mutta myöhemmin hengellisesti kuolleen, palauttamisesta takaisin elämään. Luukkaan evankeliumin luvun 15 vertaukset eksyneestä lampaasta, kadonneesta hopearahasta sekä tuhlaajapojasta kertovat kaikki tästä kasteen armoliittoon palaamisesta. Erityisesti tuhlaajapojan isän kahteen kertaan lausuma sana pojan palattua takaisin kotiin kertoo kasteen armoliittoon palaamisesta, paluusta takaisin oikeaan ja alkuperäiseen Isän kotiin, johon on synnytty:
24 Minun poikani oli kuollut, mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt! (Luuk. 15:24, 32)
Kastettu, joka on luopunut uskosta, tarvitsee uudelleen uskomista, ei uudelleen kastamista.
(Ote Kadonnut ja jälleen löytynyt -saarnasta)
Jeesus puhuu Luukkaan evankeliumin luvun 15 toisessa vertauksessaan kadonneesta hopearahasta. Kun Jeesus sanoo rahoja olleen alun perin kymmenen, niin hän viittaa naisten käyttämään juhlakoruun, jossa rahat oli liitetty toisiinsa otsa- tai kaulakoruksi. Tällaista korua varten oli säästetty kauan, ja sitten hääjuhlassa morsian sen ensimmäistä kertaa päälleen puki.
Korun arvo oli suuri. Jokainen raha tällaisesta korusta oli omistajalleen arvokas. Hopearaha on jo sinällään työmiehen päivän palkka. Tuollaiseen vihkisormukseen verrattavaan koruun liitettynä sen arvo oli tietysti vielä verrattomasti suurempi. Koko korusta tuli käyttökelvoton, jos yksi sen rahoista puuttui.
Jos esimerkiksi kadonneen lampaan kohdalla mietimme katoamisen omaehtoisuutta, tahallisuutta, niin rahan kohdalla asiaa ei tarvitse kauan mietiskellä. Kolikko on passiivinen, vastustelematon kaikissa vaiheissaan: Niin silloin, kun se liitettiin kantajansa hääkalleuteen, kuin silloinkin, kun se putosi erilleen lattian koloon, pimeyteen ja kadoksiin. Myöskään oman löytymisensä eteen se ei voi tehdä mitään. Tuskin se tietää edes olevansa kadoksissa.
Kadonnut hopearaha puhuu Jumalan omaksi kasteessa otetusta lapsesta, joka ei koskaan saanut edes mahdollisuutta pysyä osana Herran maanpäällistä ruumista, Jeesukseen uskovien seurakuntaa. Lapselle ei koskaan opetettu Jumalan tietä, hänen käskyjään ja Jeesuksen ristinpuulla osoittamaa rakkautta vajavaista ihmistä kohtaan.
Ilman hengellistä ruokaa ja juomaa, se on Raamatun sanaa, rukousta, ehtoollista ja seurakuntayhteyttä, kastettu lapsi hengellisesti kuolee. Mistään nimenomaisesta eksymisestä laumasta ei voi hänen kohdallaan puhua – ei häntä oltu koskaan opetettu paimenta seuraamaan. Mutta yhtäkaikki, samalla tavoin rahakin pois omalta paikaltaan joutuneena on kadotettu ja omistajalleen hyödytön kuin erämaassa yksin oleva lammas.
Jeesuksen aikana talot olivat pieniä, ikkunattomia tai hyvin pieni-ikkunaisia huoneita. Maalattiat oli peitetty kuivatulla kaislalla. Tavarat olivat enimmäkseen lattialla. Jos tällaisen talon lattialle tippuu kolikko, on sen etsiminen työlästä puuhaa. Maalattian koloihin ja epätasaisuuksiin voi hämärässä tavaroiden ja kuivatun kaislan keskellä hävitä vaikka mitä. Mutta nainen on sitkeä – koruhan on hänelle arvokas – ja jatkaa etsimistään kunnes löytää. Sytyttäen lampun hän maan ja kaislojen tomua luudalla lakaisten, välillä esineitä tieltä pois siirrellen, käy koko huoneen läpi. Lamppu tarkoittaa Pyhää Henkeä, lakaiseva luuta Jumalan sanaa.
Jeesus ei välitä vaaroista, vaivoista tai kärsimyksistä tiellä, jolla hän tahtoo etsiä kadonneen lampaan kantaakseen sen takaisin laumaan. Jeesus etsii visusti löytääkseen kadonneen rahan ja liittääkseen sen taas arvopaikalleen. Hänelle jokainen meistä on monin verroin arvokkaampi kuin kuolleesta metallista tehty raha tai koru omistajalleen, arvokkaampi kuin kenellekään paimenelle yksikään lammas.
On sanottu, että jonkin asian arvo on siitä maksettu hinta. Ihminen kohtelee eri tavoin sentin maksanutta paperinpalaa kuin miljoonilla euroilla huutokaupasta ostettua maailmankuulun taitelijan taulua. Jos paperinpalaa uhkaa likaantuminen tai repeytyminen, niin sitä tuskin jaksetaan paljoakaan varjella. Se joutaa roskakoriin. Jos sen sijaan arvokas taulu on uhattuna tai peräti katoaa, ryhdytään juoksujalkaa toimiin, ja hätä on suuri.
Minusta ja sinusta on maksettu kallis hinta, äärettömän kallis hinta. Niin suuri hinta, että sillä voisi ostaa omakseen koko luodun maailmankaikkeuden tähtisumuineen ja linnunratoineen. Tuo mittaamaton rahavuori ei siitä kaupasta vielä niin paljon hupenisi, että sen vähenemistä voisi edes havaita. Jeesuksen veri, Isän ja Pojan täydellisen rakkaussuhteen katkaiseminen Golgatan ristillä, oli niin suuri lunnasmaksu, että sen rinnalla kaikki muu on mitätöntä. Niin suuren hinnan Jumala on maksanut jokaisesta ihmisestä. Minusta. Ja sinusta.
7. KASTEESEEN LIITTYVIÄ VÄÄRINKÄYTÖKSIÄ JA HARHOJA
7.1 OPETUKSEN LAIMINLYÖNTI
Esimerkiksi kansankirkossa kaste on käytännössä erotettu kristillisestä elämästä sekä jokapäiväisestä parannuksesta ja kilvoittelusta. Katekismus- ja muuta kasteopetusta annetaan kastetuille yleensä vain satunnaisesti ja leväperäisesti. Lapset kastetaan hengellisesti jäätymään lumihankeen.
Kun kastettua ei opeteta elämään jokapäiväisessä parannuksessa, niin seurauksena on lavean kadotukseen johtavan tien kulkeminen. Ilman opetusta ja seurakuntayhteyttä kasteessa uudestisynnytetty kuihtuu ja kuolee, kuten lapsi ruumiillisesti kuihtuu ja kuolee ilman fyysistä ravintoa ja hoivaa. Jos kastettu luopuu kasteensa mukaisesta Jeesuksen uskosta, niin hän joutuu samaan paikkaan kuin jumalattomat ja riivaajat.
7.2 KASTE PELASTAA ILMAN USKOA
Kaste ei pelasta ilman uskoa Jeesukseen. Jeesuksen antamaan pelastukseen tartutaan kiinni uskolla: Minut on kastettu Jeesuksen omaksi, minä kuulun Vapahtajalle. Ns. ex opere operato -opin tulkinta, jonka mukaan kaste pelkkänä tekona pelastaa, on epäraamatullinen harhaoppi. Oikein suoritettu kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vettä käyttäen on kyllä oikea, mutta jos se on erotettu uskosta ja turvautumisesta Jeesuksen ansioon, niin ei siitä mitään hengellistä hyötyä kastettavalle ole.
7.2 EVANKELIUMIN HYLKÄÄMINEN
Monet kirkko- ja tunnustuskunnat sekä jotkut luterilaisen kirkon herätysliikkeistä ohittavat sen objektiivisen tosiasian, kasteen, jonka kautta meidät liitetään Jeesukseen.
Kun pelastuksen perustukseksi asetetaan esimerkiksi ns. oma uskonratkaisu tai oma parannuksenteko, niin ihminen jää lopulta epävarmuuden tilaan. Oliko uskonratkaisuni sittenkään niin puhdas ja vailla omia itsekkäitä motiiveja?
Varma taivastoivo lepää yksin Jumalan valinnassa ja tuon valinnan konkreettisessa osoituksessa ja sinetissä, kasteessa, joka liittää juuri minut Jeesuksen ruumiin jäsenyyteen ja pelastuvien joukkoon.
Mitä seuraa, jos uskossa ja opetuksessa luovutaan kasteen armosta? Jumala lahjoittaa oman valintansa perusteella ihmiselle kasteen kautta kaiken, mitä pelastukseen tarvitaan. Ihminen pelastuu yksin, vain ja ainoastaan uskon kautta Jeesukseen. Tämä pelastava usko ja uusi elämä osoitetaan, annetaan ja vahvistetaan ihmiselle lahjaksi juuri kasteen kautta.
Pelastava usko ei ole pelkästään historiallisten asioiden tietämistä ja totena pitämistä – sehän on jumalattomilla ja riivaajillakin. Usko on ennen kaikkea luottamusta ja turvautumista noiden tosiasioiden vaikutukseen: Juuri minä saan uskoa omat syntini anteeksi Kristuksen veren tähden. Juuri minä saan rauhoittaa pelästyneen omantuntoni Jeesuksen sijaisuhrin tähden.
Joka kieltää kasteessa tapahtuvan Jumalan armonvalinnan ja uudestisyntymisen, astuu Herran varpaille. Ei Jumala anna kunniaansa toisille. Ei kukaan voi sanoa olleensa millään tavalla myötävaikuttamassa siihen, että hän on uudestisyntynyt ja pelastunut. Se on puhdasta Jumalan työtä, jonka hän kohdistaa ihmiseen armonvälineidensä eli Raamatun sanan, kasteen, ripin ja ehtoollisen kautta.
Sanan saarnaa ja sakramenttien hoitamista varten Vapahtajamme on asettanut apostolisen saarna- eli paimenviran. Tuohon virkaan tulee kutsua apostolisen järjestyksen mukaisesti opetustaitoisia yhden vaimon miehiä.
Kun Jeesus huutaa Golgatan ristillä: "Se on täytetty", niin silloin olivat tulleet tehdyiksi jo kaikki hyvät työt, mitä taivaaseen pääsemiseksi tarvitaan. Silloin oli tullut loppuun asti kärsityksi se täydellinen rangaistus, mitä helvetistä pääsemiseksi tarvitaan.
Jos joku alkaa lisätä Jeesuksen täytettyyn työhön omia tekoja, kilvoittelua, kääntymystä, katumusta, uskonratkaisua tai muita ihmisestä itsestään nousevia asioita, niin hän tulee samalla ilmoittaneeksi, että Jeesuksen elämä ja risti ei sittenkään yksin ollut riittävä peruste ihmisen pääsemiseksi taivaaseen.
Tällaisessa opissa kavennetaan Jumalan kunniaa. Tilalle asetetaan synnin saastuttamia ihmistekoja. Ei Jumala tällaista hyväksy. Hänelle kelpaa vain täydellinen, puhdas ja synnitön. Sellainen on yksin Herra Jeesus Kristus. Siksi pelastuksen peruste on yksin Jeesus, joka meille kasteessa lahjoitetaan, ei mikään muu.
Puhtaimmillaan syntien anteeksiantaminen ja Jeesuksen pelastus annetaan ihmiselle lahjaksi juuri kasteessa, ripissä ja ehtoollisessa. Yksi ja sama evankeliumi ja pelastus osoitetaan ihmiselle niin Jumalan sanassa kuin sakramenteissa.
Yhteinen Herran pöytä ja muu kirkollinen yhteys edellyttää yksimielisyyttä tässä evankeliumin opissa ja sakramenttien toimittamisessa (CA 7, TK 1990 s. 54). Jos joku julkisesti opettaa tai toimii vastoin evankeliumia ja kristillistä uskoa, niin silloin hän itse sulkee yhteyden apostoliseen Kristuksen Kirkkoon. Jumalan sanalle kuuliainen ja Herran sanan edessä arka kristitty ei voi vakuuttaa tällaiselle kaiken olevan kunnossa suhteessa Jumalaan.
8. KASTE JA PYHÄN HENGEN SAAMINEN ERI AIKAAN
Samarian herätyksen aikana (Ap. t. 8) ja Corneliuksen perhekunnan kääntymisen yhteydessä (Ap. t. 10) kerrotaan, miten ihmiset saivat Pyhän Hengen ennen kastetuksi tulemistaan. Jotta nämä poikkeukselliset tapahtumat voisi ymmärtää oikein, niin ne täytyy asettaa suureen pelastus- ja kirkkohistorialliseen viitekehykseen.
Samarialaisten ja pakanoiden saattaminen samaan kirkkoon juutalaisten kanssa vaati näkyvän Jumalalta tulevan ykseyden osoituksen. Tämä lähetystyön portaittainen eteneminen on ylösnousseen Jeesuksen edeltä käsin ilmoittama:
8 – – kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka. (Ap. t. 1:8)
Tässä on näkyvissä lähetystyön ja Pyhän Hengen vuodattamisen kolmiportainen eteneminen:
– Jerusalem ja koko Juudea eli juutalaiset (Ap. t. 2)
– Samaria eli sekakansa (Ap. t. 8)
– maan ääret eli pakanat (Ap. t. 10)
Kun Pyhä Henki vuodatettiin samarialaisiin nimenomaan Jerusalemin alkuseurakunnan lähettämien apostolien Pietarin ja Johanneksen toimittaman kätten päälle panemisen kautta, niin se vahvisti sen, että samarialaisten kristittyjen usko oli samaa uskoa kuin Jeesukseen uskovien juutalaistenkin. Juutalaisten ja samarialaisten välit olivat niin tulehtuneet, että ilman tätä näkyvän ykseyden osoitusta nämä kaksi seurakuntaa olisivat muodostuneet kahdeksi erilliseksi kirkoksi.
Vastaavasti Pyhän Hengen lahjan vuodattaminen vielä kastamattomien pakanoiden päälle – roomalaisen upseerin Corneliuksen, hänen perheväkensä, sukulaistensa ja lähimpien ystäviensä – johtavan apostolin Pietarin saarnan aikana, vahvisti sen, että Jumala haluaa myös pakanoiden kuuluvan Jumalan valtakuntaan ja samaan seurakuntaan kuin juutalaiset. Ilman tätä nimenomaisesta Pietarin kautta tapahtunutta pakanalähetystyön alkua pakanakristityt olisivat jääneet eroon juutalaiskristityistä.
Muualla kristillisen kirkon aikana kaste ja Pyhän Hengen saaminen liittyvät yhteen. Pietarin helluntaisaarnasta
38 Muuttakaa mielenne, ja tulkoon jokainen teistä kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, ja teille annetaan Pyhän Hengen lahja. (Ap. t. 2:38, suora käännös kreikasta)
Paavali kysyy Efesoksessa tapaamilta opetuslapsilta:
2 "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan."
3 Hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella."
4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehottaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen."
5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,
6 ja Paavalin pannessa kätensä heidän päälleen tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat. (Ap. t. 19:2–6)
Paavali ei voinut ajatellakaan sellaista mahdollisuutta, että kastetulla ei olisi Pyhää Henkeä: "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" Tässäkin näkyy, miten kastetoimituksen kautta Herra lahjoittaa Pyhän Hengen.
5 hän pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta. (Tit. 3:5)
Kaste eli uudestisyntymisen pesu ja Pyhän Hengen uudistus kulkevat käsi kädessä. Jeesus yhdistää uudestisyntymisen nimenomaan veteen ja Henkeen eli kasteeseen:
5 Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. (Joh. 3:5)