| valvomisen_sunnuntain_rippipuhe_-__aamoksen_aika.pdf |
| valmistaudu_kohtaamaan_jumalasi_israel_.pdf |
Valvomisen sunnuntain rippipuhe - Aamoksen aika
Valmistaudu kohtaamaan Jumalasi, Israel! Aam. 1 (opetukset, saarnat)
Veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa! Tänään on kirkkovuoden viimeistä edellinen sunnuntai eli valvomisen sunnuntai. Herran omia kehotetaan erityisesti tänään valvomaan. Tuo valvominen ei tarkoita ensisijaisesti sitä, että yrittää väen väkisin pitää silmiään illalla auki, vaikka jo kovasti nukuttaa. Kysymys on pikemminkin siitä, olemmeko jo heränneet synnin ja suruttomuuden unesta uskonkilvoittelun valvetilaan.
Ensi sunnuntai on kirkkovuoden viimeinen pyhäpäivä. Se muistuttaa meitä siitä, että myös aikamme loppuu kerran. Jeesus tulee takaisin ja koittaa viimeinen tuomio. Aihe voi jonkun mielestä tuntua kovin kaukaiselta, onhan Jeesuksen takaisintulo antanut odottaa itseään jo kohta kaksi tuhatta vuotta; ja kuka tietää, kuinka kauan ihmiskunnalla vielä on aikaa jäljellä. Mutta varmemmin ajankohtaiseksi tämän aiheen tekee se, että oman kuolemamme hetkellä jokainen meistä on samassa tilanteessa kuin koko jäljellä oleva ihmiskunta maailmanlopun hetkellä. Tulemme jokainen Pyhän Jumalan kasvojen eteen ja tuomiolle kuolemamme hetkellä. Oman lähtömme hetki voi olla arvaamattoman lähellä – ja toki arvaamattoman lähellä voi olla myös maailmanloppu ja siihen liittyvä jokaisen ihmiskunnan jäsenen joutuminen tutkittavaksi ja tuomittavaksi.
Jokainen ihminen havaitaan tuossa taivaan tuomioistuimessa syntiseksi ja kadotuksen ansaitsevaksi. Pyhän ja vanhurskaan Jumalan edessä ei kukaan langenneen ihmissuvun jälkeläinen voi kestää pystyssä. Ihmisten silmissä parhain ja hurskainkin on Jumalan sataprosenttista täydellisyyttä vaativan lain edessä epätäydellinen ja vajavainen, rikkonut ja syntinen. Jokainen ihminen joutuu oman vajavaisen ja syntisen olemuksensa ja siitä seuranneen epätäydellisen elämän tähden kuulemaan syytelauselman: ”Olet syntinen ihminen, joka ansaitsee tulla heitetyksi pois Jumalan kasvojen edestä iankaikkiseen helvettiin.” Oman lihamme syntisyyden ja siitä seuranneen vajavaisen elämämme perusteella joudumme kaikki tuomituksi kadotukseen, tuliseen järveen, joka on valmistettu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen.
Jumala ei kuitenkaan halua syntisen kuolemaa, vaan sitä että hän kääntyy pois synneistään ja saa elää. Herra kutsuu niin minua kuin sinuakin tänään parannuksentekijän paikalle tunnustamaan syntisyytemme ja hylkäämään paha elämämme Jeesuksen ristille kiinni naulittavaksi.
Käymme nyt sydämen katumuksessa tunnustamaan syntimme. Teemme sen sanoin, jotka alkavat : 'Minä vaivainen syntinen ihminen'.
1. HISTORIALLINEN TAUSTA
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Profeetta Aamoksen toiminnan ajankohta on noin 760 eKr. Israel oli tuolloin jakautuneena kahteen valtakuntaan: pohjoiseen Israeliin ja eteläiseen Juudaan (1. Kun 12). Israelin kuninkaana oli kuningas Jooasin poika Jerobeam II (787-747 eKr.) ja Juudan kuninkaana kuningas Amasjan poika Asarja eli Ussia (786-735 eKr.). Kumpikin, Jerobeam ja Ussia, olivat pitkäaikaisia ja mahtavia hallitsijoita. Vaikka Aamos oli kotoisin eteläisestä Juudasta, niin hän toimi kuitenkin Israelin alueella ja hänen saarnansa suuntautuikin ensisijaisesti pohjoista Israelia vastaan.
Pohjoisessa Israelissa elettiin 760-luvulla eKr. taloudellisen ja kulttuurisen korkeasuhdanteen aikaa. Aiemmin Palestiinan alue oli ollut sekä assyrialaisten että aramilaisten (aramealaisten) valtapiirissä. 700-luvun puoliväliä lähestyttäessä sekä assyrialaisten eli pohjoismesopotamialaisten että aramilaisten eli syyrialaisten ylivalta alueella kuitenkin heikkeni. Israel hyötyi tästä valtatyhjiöstä ja valloitti Jooasin ja Jerobeamin johdolla takaisin menettämiään alueita syyrialaisilta sekä idässä että pohjoisessa (2. Kun. 13:24-25, 14:25,28). Israel aiheutti jopa veljeskansalleen Juudalle raskaita tappioita (2. Kun.14:8-14).
Israelin sotilaallinen menestys toi mukanaan kansallisen ylpeyden sekä näennäisen turvallisuuden tunteen. Kaupankäynti sekä kansainvälinen yhteydenpito oli vilkasta. Rakennusalalla elettiin kultakautta: erityisesti pääkaupunkiin Samariaan (myöh. Sebaste) kohosi toinen toistaan hienompia rakennuksia. Kaikenpuolinen hyvinvointi tuli esiin myös maatalouden menestymisellä, niin viininviljelyn kuin karjanhoidonkin osalla.
Ylelliset juhlat ja musiikkiharrastus kukoistivat. Hyvät ajat houkuttelivat myös löysäämään sukupuolimoraalia; sekä maksullinen että maksuton sukupuolielämä muiden kuin oman puolison kanssa yleistyi. Israelilaisten Jerobeam I:n ajoista (930-909 eKr.) lähtien ylläpitämä kultti kultaisten vasikoiden palvontamenoineen Daanissa ja Beetelissä (1. Kun 12:25-33) sai sekin lisäpotkua vauraudesta. Rikkaus ei kuitenkaan lisääntynyt tai edes jakautunut tasapuolisesti. Päinvastoin. Sosiaaliset ristiriidat lisääntyivät. Maahan syntyi rikkaille ja häikäilemättömille maanomistajille maansa menettäneiden entisten pientalonpoikien surkea ja rutiköyhä ryhmä. Myös oikeudenkäytössä esiintyi lahjontaa. Siinailla Mooseksen saamaa lakia ei enää otettu vakavasti. Muodollisesti jumalanpalvelus ja uhrikultti jatkuivat ennallaan, mutta sydämessään ja päivittäisessä elämässään kansa luopui Herrasta.
2. PROFEETAN RASKAS TEHTÄVÄAamoksen julkinen toiminta on kestänyt lyhyen ajan, mahdollisesti jopa vain muutamia viikkoja. Profeetan ura pohjoisen Israelin alueella päättyi maastakarkotukseen. Karkottajana toimii Israelin kuninkaan pyhäkön Beetelin pappi Amasja (Aam. 7:12-13). Aamos ei ollut itse valinnut profeetan tehtävää, vaan Jumala hänet oli siihen tehtävään temmannut kesken maanviljelystöiden. Vaikka itse kutsumisnäkyä ei Aamoksen profeettakirjassa kuvatakaan (vertaa Jes. 6 tai Jer. 1), niin itse tehtävän saaminen on kuitenkin selkeästi esitetty. "Leijona ärjyy, kuka ei pelkäisi? Herra Jumala (KR 1933: Herra, Herra) puhuu, kuka ei ennustaisi?" (Aam. 3:8) Samoin Aamoksen vastaus pappi Amasjalle: "En minä ole profeetta enkä profeetanoppilas, vaan minä olen paimen ja metsäviikunapuiden viljelijä. Ja Herra otti minut laumojeni äärestä ja Herra sanoi minulle: 'Mene ja ennusta kansaani Israelia vastaan!'" (Aam. 7:14-15)
Aamoksen hepreankielinen nimi tarkoittaa taakan tai kuorman kantajaa. Herran oikean profeetan tehtävä onkin poikkeuksetta raskas - jopa äärimmäisen raskas - ja kaiken vaativa. Profeetan taakan alla on autuasta muistaa se, että profeetan tehtävä on aina Herran antama, ei koskaan itse valittu. Kun Herra ajaa kutsumansa profeetan inhimillisesti katsoen umpikujaan ja mahdottomuuksien eteen, niin Hän on samalla itse jo omalla kaikkivaltiudellaan ja viisaudellaan valmistanut avun ahdinkoon ja avannut tien eteenpäin. Näin profeetta ei voi hetkeäkään kuvitella toimivansa tai kestävänsä omassa varassaan.
3. PROFEETTA JULISTAA TUOMION KATUMATTOMILLE
Lähtökohta Aamoksen julistukseen oli se, että sanoma oli peräisin Herralta, ei ihmismielestä. Jumalalla on asiaa kansalleen, vieläpä erityisen vakavaa asiaa. Herra oli päättänyt saattaa itsepäisesti synnin tiellä kulkevan kansansa tuomiolle. Tämä tuomio konkretisoituikin noin 40 vuotta myöhemmin pohjoisen Israelin lopullisesti tuhoutuessa assyrialaisten miekkoihin. Jumala ei voinut enää katsoa ja sietää Israelin hengellistä ja siveellistä rappiotilaa. Korruptoitunut oikeuslaitos, kansan kerman hillitön elämä ja itse valittu, vastoin Jumalan sanaa toteutettu, tekopyhä jumalanpalvelus eivät voineet jäädä ilman seurauksia.
Israel oli valittu toteuttamaan ja vaalimaan Jumalan pelastushistoriallista suunnitelmaa. Aabraham ja hänen siemenensä oli kutsuttu olemaan pyhä pappiskansa, julistamaan Jumalan jaloja tekoja niin suullaan kuin elämälläänkin. Jos valittu kansa ei siihen nöyrtyisi, olisi seurauksena vääjäämättömästi tuhoutuminen. Israelin asema Jumalan valitsemana kansana ei suonut mitään erivapauksia synnin tekemiselle. Päinvastoin: mitä enemmän on annettu, sitä enemmän myös vaaditaan (Luuk. 12:48, Jaak. 3:1). Kaikki syntiä katumattomat ja Herran vanhurskautta halpana pitävät joutuvat vastaamaan teoistaan.
Israelilaiset kuvittelivat, että Herran päivä eli Jumalan koston päivä olisi heille onnen päivä. Israelin ulkopoliittiset viholliset kukistettaisiin ja kansan keskeltä muutamat häpeäpilkut - sellaiset, jotka olivat jääneet kiinni törkeimmistä julkisynneistä - saisivat tuomion. Kansa saisi elää sen jälkeen rauhassa ja yltäkylläisyydessä. Mutta Jumalan sana tähän tilanteeseen olikin aivan erilainen: "Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista! Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus.” (Aam 5:18). Herran tuomio alkaisikin Jumalan omasta kansasta: ja tuo kansa joutuisi tuhoon Assyrian miekan alla, koska se oli arkipäivän elämässään hylännyt Jumalan lain. Eloonjääneet vietäisiin pakkosiirtolaisiksi kauaksi pois omalta maaltaan. Valmistaudu siis kohtaamaan Jumalasi, Israel! Se tarkoittaa katumattomille: Valmistaudu tuhoon ja kuolemaan!
Herralla on aivan samalla tavalla kuin Aamoksen aikana myös tänään asiaa omalle kansalleen. Pyhän kasteen kautta me suomalaiset pakanatkin olemme tulleet oksastetuiksi jaloon viinipuuhun eli valittuun kansaan, Israeliin. Meidän Jumalamme on nyt Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala, ei enää Perkele, jota pakanat luonnostaan palvelevat. Missä asioissa muistutamme Aamoksen ajan kansaa? Suostummeko itse valtavirran mukana sellaiseen elämäntyyliin ja jumalanpalvelukseen, josta Herra Aamoksen kautta varoittaa?
Tutkimme hetken sitä väärää jumalanpalvelusta, jota Jumala sanoo Aamoksen kautta tulleessa profetiassa vihaavansa ja halveksivansa. "Minä vihaan, minä halveksin teidän juhlianne enkä mielisty teidän juhlakokouksiinne. 22. Sillä vaikka te tuotte minulle polttouhreja ja ruokauhrejanne, eivät ne minulle kelpaa, enkä minä katso teidän yhteysuhrienne, syöttövasikkainne, puoleen. 23. Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa. 24. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niinkuin ehtymätön puro." (Aam. 5:21-24)
Tämä väärä jumalanpalvelus - sekä siitä voimansa saava ja siihen liittyvä väärä elämäntapa - olivat syynä siihen, että Israel joutui Herran eteen tuomiolle ja tuhoon.
4. VÄÄRÄ JUMALANPALVELUS JA JEROBEAMIN SYNTI
Jumala ei ole kiinnostunut mistään ulkonaisesta kultin eli menojen ylläpitämisestä, jos siihen osallistuvat eivät sydämessään halua liittyä totuuteen; se on Jumalan lakiin eli Hänen Raamatussa ilmoitettuihin sanoihinsa. Uhri - tai uuden liiton näkökulmasta esimerkiksi jumalanpalvelukseen osallistuminen, kaste, ehtoollinen tai kolehtiraha - ei ulkonaisena tekona hyödytä mitään, jos sydän on kaukana Herrasta. Teurasuhri oli Jumalan säätämä jumalanpalvelusmuoto, joka toi sovituksen ihmisten synneistä. Tarkkaan ottaen kyseessä on kuitenkin edeltä käsin liittyminen ainoaan todelliseen Jumalalle kelpaavaan uhriin, Jeesuksen ristiin. Samalla tavoin me kristityt jälkikäteen liitymme ehtoollisessa tuohon Golgatan teurasuhriin. Uhrin syöjän ja sen välille, jolle uhri uhrattiin, syntyi yhteys.
Israelissa oli kuitenkin tosiasiassa unohdettu todellinen sydämen liittyminen Jumalan sanaan. Elämää ei arkipäivässä ojennettu ja uudistettu tuon sanan mukaisesti. Uhrikultista oli tullut uskonnollista ajanvietettä, johon liittyi loistelias ulkonainen muoto korkeatasoisine musiikkiesityksineen. Aamoksen saarnassa ei ole kyseessä itse uhrikultin vähäarvoisena pitäminen, vaan se, että kansa vähät välitti parannuksenteosta, vaikka kulttia muodollisesti ylläpidettiinkin. Tekopyhän uhrikultin tuomitsivat myös monet muut profeetat: Hoosea (Hoos. 6:6), Jesaja (Jes. 1:11-17), Miika (Miika 6:6-8) ja Jeremia (Jer. 7:1-11, 21-23).
Väärään jumalanpalvelukseen liittyy kiinteästi Jerobeamin synti. Jerobeamin synti on kerta toisensa jälkeen esillä pohjoisvaltakunnan Israelin historiassa. Joka ainoa pohjoisvaltakunnan kuningas syyllistyi tähän; alkaen tuon epäjumalanpalvelusmenon alullepanijasta, Israelin ensimmäisestä kuninkaasta Jerobeam I:stä, aina Israelin viimeiseen kuninkaaseen Hooseaan asti. 206 vuotta (930-724 eKr.), kaikki 19 kuningasta ja jokaiselle sama tuomio: He eivät luopuneet Jerobeamin synnistä. Israelin kansa seurasi sankoin joukoin kuninkaittensa esimerkkiä. Hepreaksi kuninkaan nimi Jerobeam tarkoittaakin ’hän tekee kansan runsaaksi’.
Mooseksen sanat Viidennessä Mooseksen kirjassa autiomaavaelluksen aikana ennen kansan saapumista Luvattuun maahan ovat kuitenkin yksiselitteiset: "8. Älkää tehkö, niinkuin me tässä tänä päivänä teemme, jokainen sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein […] 10. Mutta kun olette menneet Jordanin yli ja asettuneet siihen maahan, jonka Herra, teidän Jumalanne, jakaa teille perinnöksi, ja kun Hän on suonut teidän päästä rauhaan kaikista vihollisistanne joka taholta, niin että asutte turvassa, 11. silloin viekää siihen paikkaan, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee nimensä asuinsijaksi, kaikki, mitä minä käsken teidän viedä: polttouhrinne ja teurasuhrinne, kymmenyksenne, kätenne anti, niin myös kaikki parhaat lupausuhrinne, jotka te lupaatte Herralle. […] 13. Varo, ettet uhraa polttouhrejasi missä mieleisessäsi paikassa hyvänsä. 14. Vaan siinä paikassa, jonka Herra valitsee jonkun sinun sukukuntasi alueelta, siinä uhraa polttouhrisi ja tee kaikki, mitä minä käsken sinun tehdä.” (5. Moos 12:8, 10-11, 13-14)
Siionin vuori Jerusalemissa ei ole ainoastaan Israelin kansan ainoa oikea uhripaikka, vaan se on Jumalan puheen kanava koko ihmiskunnalle. Erityisesti tämä tarkoittaa Golgataa, Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen paikkaa Siionin vuoren kupeessa. Jerusalemin kautta tullut Jumalan sana tulee kerran tuomitsemaan koko maailman, kaikki maailman kansat.
Jerobeam ei tuosta 'yksin Jerusalem’ -linjasta kuitenkaan piitannut. Tarkoituksenmukaisuus pyhitti paikanvalinnan. Tämä tapahtui siten, että hän perusti kaksi uutta kulttipaikkaa: toisen Beeteliin, aivan valtakunnan etelärajalle, ja toisen Daaniin, aivan valtakunnan pohjoisosaan. Molempiin kaupunkeihin pystytettiin kultaiset vasikkapatsaat. Nyt jokaisella israelilaisella oli lyhyempi matka oman valtakunnan kulttipaikkaan kuin entiseen jumalanpalveluspaikkaan Jerusalemiin.
Tarkoituksenmukaisuus vaati myös kultin muodon tarkastamista. Israelin kansalla oli yletön halu kanaanilaiseen Baal-jumalan palvontaan, joka piti jotenkin tyydyttää. Baal oli kanaanilaisten maanviljelijöiden jumala, eikä paimentolaiskulttuuriin liittyvä Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumalan palvonta - ja kultin veriuhrikeskeisyys - tuntunut enää sopivan uuteen elämäntilanteeseen. Kanaanilaisissa yhteyksissä härkävasikka oli hedelmällisyyden symboli. Kanaanilaiset valmistivat palvomansa Baalin valtaistuimeksi tai seisoma-alustaksi nimenomaan härkäpatsaita.
Israelilaisistakin oli nyt tullut paikallaan asuvia maanviljelijöitä. Jerobeam yhdisti tarkoituksenmukaisesti kaksi uskontoa. Jahven eli Herran opetettiin seisovan valetun sonnipatsaan päällä. Käytännössä kansa alkoi pitää itse patsaita jumalina, koska niiden edessä kumarrettiin sekä niiden edessä uhrattiin - ja mitään muuta kuin patsas ei kuitenkaan näkynyt. Muodon ja kuvan muuttuessa muuttui tosiasiassa myös sisältö. Tässä Jerobeamin jumalanpalvelusuudistuksessa muuttui radikaalisti opetus siitä, mitä Jumala halusi ja mitä Jumala vihasi. Ja kuinka olisikaan enää voitu ottaa Mooseksen laki niin vakavasti, kun jo pelkkä kulttipaikan valintakin oli vastoin sen selvää lakipykälää.
5. NAISPAPPEUS ON MEIDÄN AIKAMME JEROBEAMIN SYNTI
Meidän aikamme Jerobeamin synti liittyy myös Jumala-kuvan muutokseen. Konkreettisimmin tämä on tullut esille joissakin viime vuosien uudistuksissa. Kun naispappeus toteutettiin 1980-luvun lopussa, syrjäytettiin Raamatun yksiselitteinen opetus miehen ja naisen erilaisista - luomiseen ja lankeemukseen perustuvista - tehtävistä perheessä ja seurakunnassa. Tarkoituksenmukaisuus vaati tällaisen muutoksen. Vanhaan maatalousyhteiskuntaan vielä perinteinen miespappeus kävi, mutta kaupungistuneeseen yhteiskuntaan sen ei enää katsottu soveltuvan. Nyt molemmat, sekä mies että nainen kävivät kodin ulkopuolella ansiotyössä, naiset kouluttautuivat jopa miehiä ahkerammin, lapsiluku rajattiin perheissä useimmiten pariin kolmeen, ja päiväkodit hoitivat nuo muutamatkin lapset jo pienestä pitäen. Kun kaikkialla muuallakin yhteiskunnassa naiset valtasivat aikanaan vain miehille kuuluneet ammatit, niin sama täytyi toki toteuttaa kirkossakin.
Pappisviran avaaminen Jumalan yksiselitteisen sanan vastaisesti naisille oli seuraus jo pitkään jatkuneesta sydämen luopumisesta Jumalan sanasta ja tunnustuksesta. Naispappeuspäätös avasi käytännössä kansankirkkomme ovet auki kaikille mahdollisille harhaopeille: kirkolliskokous ja piispat voivat halutessaan enemmistöpäätöksillä ohittaa Pyhän Raamatun. Olemme nyt kansankirkkona tiellä, jossa seurakunnan jäsenten enemmistö voi päättää mistä tahansa uudistuksista täysin vastoin Jumalan sanaa. "Raamattu kun on aikaansa sidottua tekstiä - ja toki meillä täytyy olla oikeus käyttää 'kaupunkilaisjärkeä' omista asioista päättäessämme." On avoimesti näkyvissä, että kirkkomme opettama Jumala-kuva on ratkaisevasti muuttunut näiden vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana.
Esimerkkejä tästä kehityksestä on useita. Kaikkein syvimmälle käyvä muutos kirkkomme opetuksessa on 1990-luvun lopulla kirkolliskokouksen hyväksymä Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta. Tuo asiakirja yksiselitteisesti hämärsi selvää ja raamatullista "yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden, yksin uskosta -pelastumista". Asiakirja tarjoili epämääräisin ja osittain suorastaan hämäävin sanakääntein lopulta ihmisen pelastustieksi myös uskon ja tekojen yhdistelmää. Tuon asiakirjan perusteella myös ihmisen teot voivat kelvata Jumalalle osaksi ihmisen pelastumisen perustetta, jollei niitä sitten suorastaan jo ihmiseltä vaaditakin pelastumiseen.
Kansankirkon pappien saarnat ovat muuttuneet vuosi vuodelta ihmiskeskeisimmiksi. Ympäripyöreää ja uskosta osatonta ihmistä loukkaamatonta puhetta kuuluu jatkuvasti enemmän, kuulijat Jeesuksen ristin juurelle ajavaa parannussaarnaa entistä harvemmin. Syntiä ei enää sanota synniksi. Esimerkiksi vaikkapa kielenkäytön rivoutta, lepopäivän pyhittämättömyyttä, esivallan ja koulun opettajien kunnioittamattomuutta, aborttia, viinanjuontia ja oluen kittaamista, terveytensä tupakoinnilla tuhoamista, avosuhteita, puolison vaihtamista ja homoseksuaalisten suhteiden harjoittamista vastaan ei saarnata. Saarnoissa ei enää hehku sen enempää helvetti kuin syntisen posketkaan - ja sitä myötä ei pala myöskään Jeesuksen verisen ristin juurella syntinsä anteeksisaaneen kristityn sydän uskoa ja rakkautta.
Lähetystyö potee kroonista lähtijäpulaa, vaikka maassamme olisi monilla aloilla koulutettua työvoimaa vaikka toisille jakaa. Kun julistus ei sytytä uskontulta, niin motivaatio vaivalloiseen ja paljon luopumista sisällään pitävään työhön kaukana kotoa ei innosta. Kansamme täyttää lepopäivinä huvitilaisuudet, ravintolat, urheilukisat, lenkkipolut ja televisioiden sekä näyttöpäätteiden edustat, mutta kirkot ammottavat tyhjyyttään.
Ja monin paikoin sielläkin, missä vielä jumalanpalvelukseen kokoonnutaan, opetetaan "kilttiä nallekarhu Taivaan Isää, joka rakastaa luomakuntaansa ja jokaista luotuaan". Synti, tuomio, parannus ja Jeesuksen risti ovat julistuksessa syrjässä. Verettömän evankeliumin omaksuneet tulevat kohtaamaan kiivaan ja kostavan Herran, joka tuhoaa tämän luomakunnan viimeistä hiekanjyvää myöten. Valmistaudu kohtaamaan Jumalasi, Israel! Tuo päivä tuo mukanaan tuomion ja pimeyden, ei valoa ja vapautusta.
6. JUMALA TEKEE OIKEIN TUOMITESSAAN
Vain siellä, missä ’oikeus virtaa kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro’, voimme kohdata armahtavan Jumalan. (Aam. 5:24). Vain siellä, missä Jeesuksen veri saa pestä puhtaaksi läpikotaisin syntisen ihmisen - siellä missä surraan ja kadutaan syntejä ja halutaan ne Jeesuksen ristin juurelle jättää - siellä kohtaamme elävän ja voimallisen Jumalan, taivaan ja pelastuksen.
Aamoksen saarna väärää jumalanpalvelusta vastaan painuu suoraan Jumala-suhteeseen: Jumala on valinnut ja kutsunut itselleen ja omiin nimiinsä kansan, jotta tämä kansa palvelisi ja ylistäisi Jumalaansa ja Herraansa. Juutalainen-sana johtuu nimestä ’Juuda’, joka hepreankielellä tarkoittaa: ’Herra olkoon ylistetty!’ Jokainen kastettu on kutsuttu tällaiseksi Herran kiittäjäksi.
Jumalan valitun kansan tarkoitus ja tehtävä eivät tyhjene ihmisten välisen oikeudenmukaisuuden vaalimiseen ja lähimmäisrakkauden toteuttamiseen, vaikka nekin ovat Jeesukseen uskovalle tietenkin tärkeitä ja luovuttamattomia. Jumalan valituilta odotetaan ensisijaisesti oikeaa ja kokosydämistä jumalanpalvelusta, Herran kunnioittamista. Tuon kunnioittamisen ja palvelemisen tärkein sisältö on tunnustaa Herra oikeamieliseksi ja oikeudenmukaiseksi, kun Hän tuomitsee minut syntieni tähden, ja samalla ylistää ja kiittää Häntä siitä, että Jeesus on tuon kadotustuomion minun puolestani jo ristillä kantanut.
Silloinkin, kun kohtaamme tuomion Jumalan, meillä on aihetta Häntä ylistää. Jumala ei olisi oikea ja ylistyksen arvoinen Jumala, jos Hän ei tuomitsisi vääryyttä ja syntiä. Ja sen Hän on jo kerran tehnyt Golgatan ristillä. Sinäkin saat uskoa verisen ristin tähden tämän sanan: "Poikani, tyttäreni, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi." Tämä on varmasti totta. Aamen.