kasteen_esikuvia_vanhassa_liitossa.pdf |
Kasteen esikuvia Vanhassa liitossa
Raamatunkäännös: KR 1933/38
JÄSENNYS
1. HENKI JA VESI JA VERI
2. YMPÄRILEIKKAUS
2.1. SYDÄMEN YMPÄRILEIKKAUS
2.2. YMPÄRILEIKKAUS KASTEEN ESIKUVANA
2.3. YMPÄRILEIKKAUS ELI KASTE RISTIN ESIKUVANA
3. VEDENPAISUMUS
4. KAISLAMEREN YLITYS JA KANSAA JOHDATTANUT PILVI
5. JORDANIN YLITYS
6. SYYRIALAISEN NAEMANIN PUHDISTUMINEN SPITAALISTA
7. VT:N SÄÄNNÖKSET VEDELLÄ PUHDISTAMISISTA
8. VESI MERIBAN KALLIOSTA
9. MUITA KASTEEN ESIKUVIA ISRAELIN KANSAN ELÄMÄSSÄ
1. HENKI JA VESI JA VERI
Vanhan testamentin sivuilta löytyvät esikuvallisina kaikki Uuden liiton tapahtumat ja asiat. Siellä on profeetallinen ilmoitus kolmiyhteisestä Jumalasta, Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä, sekä myös armonvälineistä, joiden kautta tuo iankaikkinen Herra meidät langenneet syntiset kohtaa ja pelastaa. Esimerkiksi profeetta Sakarjan kirjan viimeisessä luvussa on profetia Pyhän Hengen vuodattamisesta. "Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti." (Sak. 14:8) Herra avaa Siionin vuorella auki elävän veden ja sovitusveren lähteen kaikkea syntiä ja syyllisyyttä vastaan "Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan." (Sak. 13:1)
Siion-nimi (hepr. Tsijón) tarkoittaa heprean kielessä sekä merkkikiveä (tsijún) että kuivaa paikkaa (tsijá). Jeesus Kristus on se Jumalan valitsema kivi, joka on pelastuksen merkkinä kaikille kansoille. Siionin vuori oli toisaalta ainoa Jerusalemin kukkuloista, jonka rinteillä ei ollut omaa luonnonvaraista lähdettä. Siksi Siionin nimi on myös 'kuiva paikka'. Mutta juuri tuonne kuivuuden keskelle Herra avaa elävän veden lähteen. "Minä puhkaisen purot kalliokukkuloihin, lähteet laaksojen pohjiin; minä muutan erämaan vesilammikoiksi ja hietikon hetteiköksi." (Jes. 41:18) Se tarkoittaa on Herramme Siionin vuoren kupeessa vuodattamaa sovitusverta, jonka Pyhä Henki tekee meille eläväksi ja avoimeksi vesilähteeksi.
Vesi ja Pyhä Henki kuuluvat erottamattomasti yhteen, niin kuin myös veri. "Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. Sillä kolme on jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä." (1Joh. 5:6-8) Tutkimme nyt Vanhan liiton esikuvia Hengestä ja vedestä ja verestä, jotka tarkoittavat Pyhää Kastetta, jossa meidät Jumalan Sanan ja Hengen vaikutuksesta pestään Jeesuksen veren voimalla puhtaaksi synnin syyllisyydestä.
2. YMPÄRILEIKKAUS
Miehen tai poikavauvan esinahan ympärileikkaus on Vanhan liiton sekä myös nykyisen juutalaisen kansan tärkeimpiä instituutioita eli tapajärjestelmiä (ympärileikkaus: hepr. mulá (VT) tai milá (nykyh.), kreik. peritomé, engl. circumcision; esinahka: hepr. orlá, kreik. akrobystía, engl. foreskin). Ympärileikkauksen ensimmäinen ja nimenomaisin sisältö VT:ssa on toimia Jumalan Aabrahamin kanssa tekemän liiton merkkinä; eikä ainoastaan vain merkkinä, vaan ympärileikkaus oli myös armonväline.
Ympärileikkauksen liitto oli nimenomaan veren kautta solmittu armoliitto. Miehen sukupuolielimen ympärileikkaus näyttää konkreettisesti sen, mihin me kaikkein kipeimmin tarvitsemme Jumalan armoa: se on perisyntiimme. Jumala ei käske vuodattamaan verta kädestä tai kielestä tai päästä, joissa synti tulee tekoina, sanoina ja ajatuksina esille. Nuo käden, kielen ja pään tekosynnit, olivatpa ne sitten salaisia ajatuksia, kuuluvia sanoja tai näkyviä tekoja, ovat vain seurausta siitä, että me olemme olemukseltamme, perimältämme, syntisiä eli Jumalasta pois kääntyneitä ja siten osattomia elämästä ja autuudesta.
Aadamin pojat siittävät syntisiä lapsia. Jokainen isän siittämä lapsi sikiää tänne synnin alaiseksi. Jo paratiisissa vielä Aadamin kupeissa ollessamme me jokainen teimme Aadamissa oman uskonratkaisumme: Hylkäsimme Jumalan eli Hänen Sanansa ja uskoimme käärmeen valheisiin. Silloin paratiisissa lankeemuksen hetkellä koko ihmiskunta kuoli hengellisesti. Tällaisessa kuoleman olotilassa meidän ainoa mahdollisuutemme on se, että Jumala itse meidät armahtaa ja herättää uuteen elämään. Ja sen Hän tekee uutta luovalla Sanallaan. Erityisen konkreettisesti tuo Jumalan Sanan uutta luova työ se näkyy silloin, kun Sana yhdistyy aineeseen: Kasteessa veteen ja ehtoollisessa leipään sekä viiniin.
Ympärileikkaus tunnetaan juutalaisuuden lisäksi monien kansojen keskuudessa ympäri maailmaa. Aasian lisäksi niin Afrikassa, Australiassa kuin Amerikassakin on kansoja, joilla tapa on ollut käytössä. Joillakin kansoilla, erityisesti länsiseemiläisillä, joihin juutalaisten lisäksi kuuluivat esim. arabit, foinikialaiset ja syyrialaiset, ympärileikattiin pojat jo vauvoina. Poikavauvan ympärileikkaus kuuluu juutalaisuuden lisäksi myös nykyisin islaminuskoon. Joissain kansoissa ympärileikkaus suoritettiin murrosiässä, pojista tuli tämän rituaalin kautta miehiä. Egyptissä ympärileikattiin vain papit. Erityisesti paimentolaiskulttuurista tunnetaan myös hääjuhlaan liittyvä sulhasen ympärileikkaus.
Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle: »Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton. 2. Ja minä teen liittoni meidän välillemme, minun ja sinun, ja lisään sinut ylen runsaasti.» ... 9. Ja Jumala sanoi Aabrahamille: »Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen. 10. Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne. 11. Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän. 12. Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi. 13. Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi. 14. Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni.» (1Moos. 17:1-2, 9-14)
Lihan ympärileikkaus tuli myöhempinä aikoina juutalaisuudessa niin tärkeäksi, että rabbien opetuksen mukaan oikeastaan koko Pyhällä maalla ei tulisi asua kenenkään, joka ei ole ympärileikattu. Oikea juutalainen ei voinut seurustella kenenkään ympärileikkaamattoman kanssa. Ympärileikkaamaton ei myöskään saanut syödä pääsiäislammasta (2Moos. 12:48). Ympärileikkaukseen liittyi myös nimenantaminen lapselle (Luuk. 1:59, 2:21). Lisäksi on huomattavaa, että ympärileikkaukseen liittyi myös kaikkien liiton säädöksien ja käskyjen painaminen lasten mieliin (5Moos. 6:4-9, Shma Jisraél eli Kuule, Israel). Jeesus vahvistaa tämän vastaavan kasteeseen liittyvän yhteyden myös Uudessa liitossa: ... ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä Minä olen käskenyt teidän pitää (Matt. 28:20).
2.1. SYDÄMEN YMPÄRILEIKKAUS
Profeetta Jeremia taisteli kansan - ja todennäköisesti myös uskonnollisten johtajienkin - keskellä vahvana elävää uskomusta vastaan, jonka mukaan lihan ympärileikkaus sellaisenaan automaattisesti takasi oikean suhteen Jumalaan. Ympärileikkausta pidettiin pelastuksen yksiselitteisenä takeena sillä tavoin, että se käytännössä irrotettiin kokonaan elämänvaelluksesta. Juutalaisuudessa on syntynyt jopa sellainenkin uskomus, että isä Abraham valvoo helvetin porteilla ja tempaa sitä kohti kulkevan juutalaisen pois ennen kadotukseen astumista. Näin kukaan ympärileikattu valitun kansan jäsen ei vahingossakaan joudu ikuiseen vaivan paikkaan. Ei siis mitään uutta auringon alla: kaikki pääsevät taivaaseen, niin kuin esimerkiksi Pakilan pastori on meitä muutama vuosi sitten valistanut.
Jeremia nuhteli kansaa siitä, että se ei elänyt ympärileikkauksensa mukaisesti. Oikein ymmärrettyyn ja pelastavaan ympärileikkaukseen liittyy myös Jumalan liiton mukainen elämä.
Ympärileikatkaa itsenne Herralle ja poistakaa sydämenne esinahka, te Juudan miehet ja Jerusalemin asukkaat, ettei minun vihani syttyisi kuin tuli ja palaisi, eikä olisi sammuttajaa, teidän tekojenne pahuuden tähden. (Jer. 4:4)
Jeremian mukaan koko kansa oli niin sydämeltään kuin korviltaankin ympärileikkaamaton (Jer. 6:10, 9:25). Jo Mooses oli puhunut samasta teemasta: Ympärileikatkaa sentähden sydämenne älkääkä olko enää niskureita. (5Moos. 10:16). Stefanos viittaa näihin Mooseksen ja Jeremiaan sanoihin pitäessään puhetta Suuren neuvoston edessä: Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä - niinkuin teidän isänne, niin tekin. (Apt. 7:51).
Mooses profetoi myös tulevasta ajasta, jolloin Herra kokoaa ja noutaa oman hajotetun kansansa maan ja taivaan ääristä: Ja Herra, sinun Jumalasi, tuo sinut siihen maahan, jonka sinun isäsi ovat omistaneet, ja niin sinä otat sen omaksesi; ja hän tekee sinulle hyvää ja antaa sinun lisääntyä enemmän kuin isiesi. 6. Ja Herra, sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämet, niin että rakastat Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, että eläisit. (5Moos. 30:5-6)
Paavali tarttuu näihin Mooseksen ja Jeremian sanoihin opettaessaan Roomalaiskirjeensä kautta koko kristikuntaa: Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; 29. vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta. (Room. 2:28-29)
Miten lihan ympärileikkaus ja sydämen ympärileikkaus liittyvät toisiinsa? Näkökulmia on ainakin kaksi.
Ensinnäkin lihan ympärileikkauksessa poistetaan herkän paikan päältä nahkapeite. Sydämen ympärileikkaus tarkoittaa tämän kautta ymmärrettynä sitä, että sydämen päältä poistetaan kaikki sellainen suoja ja peite, mikä estää sitä tuntemasta herkästi. Ympärileikattu sydän tuntee ja kokee herkästi niin syyllisyyden Jumalan edessä kuin anteeksisaamisen ja armon riemunkin. Ympärileikattu sydän ei kätkeydy ja suojaudu lähimmäisen hädältä, vaan se itkee itkevien kanssa ja riemuitsee riemuitsevien kanssa (Room. 12:15). Ympärileikatun sydämen vastakohta on paatunut sydän; poltinraudalla merkitty eli tunnoton (1Tim. 4:2). Ympärileikatut korvat puolestaan kuulevat herkästi Jumalan sanan.
Toiseksi ympärileikkaamattomuus eli esinahka oli myös saastaisuuden merkki. Kolmannessa Mooseksen kirjassa (3Moos. 19:23) käsketään kansaa olemaan syömättä vastaistutettujen hedelmäpuiden hedelmiä. Kolmen ensimmäisen vuoden satoa oli pidettävä noiden puiden esinahkana. Ensimmäisten vuosien hedelmät olivat siis saastaisia, eikä niihin saanut koskea. Sydämen ympärileikkaus tarkoittaa siis myös saastan eli synnin poislaittamista.
Mooses kuvaa itseään huuliltaan ympärileikkaamattomaksi eli puhetaidoltaan heikoksi (2Moos. 6:12,30). Kielikuva tarkoittanee sitä, että ympärileikkaamattomat huulet ovat aivan kuin (saastaisen) peitteen alla. Seurauksena tästä puhe on enemmän tai vähemmän epäselvää sössötystä. Sovellettaessa tätä huulten ympärileikkausta sydämen ympärileikkaukseen lienee lupa ajatella, että ympärileikattu sydän ei ainoastaan kuule herkästi, vaan myös puhuu selkeästi. Ympärileikattu sydän todistaa kirkkaasti Jeesuksesta ja Hänen rakkaudestaan. Ympärileikattu sydän ei kätke aarretta peitteen alle, vaan tuo täydellä varmuudella esiin Herramme täydellisen pelastustyön Golgatan ristillä.
2.2. YMPÄRILEIKKAUS KASTEEN ESIKUVANA
Sydämen ympärileikkaus eli hengellinen ympärileikkaus tarkoittaa Paavalin Kolossalaiskirjeen opetuksen mukaan nimenomaan kristillistä kastetta, jossa meidät liitetään Kristukseen. ... ja Hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: 12. ollen haudattuina Hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. 13. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät Hän teki eläviksi yhdessä Hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset... (Kol. 2:11-13)
Paavali oli ollut myös keskeinen vaikuttaja Jerusalemissa pidetyssä apostolien kokouksessa, jonka mukaan pakanuudesta kristinuskoon kääntyviä ei tarvinnut ympärileikata (Apt. 15). Olihan jotkut uskoontulleet juutalaiset opettaneet pakanakristittyjä: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua." (Apt. 15:1). Paavali oli Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta ymmärtänyt, että lihaan tehty ympärileikkaus ei ollut enää tarpeellinen pakanalähetyksen aikakautena.
Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. (Gal. 6:15) Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen. (1Kor. 7:19) Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan (Fil. 3:3).
Sydämen ympärileikkaus, uudestisyntyminen, sen sijaan on ehdoton edellytys pelastukseen. Uuden liiton aikana kaste sai sen paikan, mikä oli Vanhassa liitossa ollut ympärileikkauksella. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark. 16:16)
Koko Paavalin teologian yksi kulmakivi, lihan ja hengen välisen vastakkainasettelu, perustuu juutalaisten valheelliseen ja väärään käsitykseen siitä, että lihaan tehty ympärileikkaus pelkkänä tekona ilman sydämen kääntymystä pelastaisi.
Ympärileikkaamattoman saastaisuus kertoo myös omalta osaltaan sitä, että ihminen syntyy maailmaan perisynnin alaisena: ihmisellä on luonnostaan saastainen esinahka. Vain Jumalan tekemän armoliiton kautta ihmisen saastaisuus voidaan leikata eli pestä pois. Kristilliseen kasteeseen kuuluva nimenanto on myös perua ympärileikkaukseen liittyvästä nimenannosta.
Lähes kaikki, mitä Raamatussa on sanottu ympärileikkauksesta, voidaan "muutettavat muuttaen" soveltaa myös ja nimenomaan kristilliseen kasteeseen.

Oikea sydämen ympärileikkaus (eli kaste) tarkoittaa siis Kristuksen kuolemaan kastamista (Kol. 2:11). Jo Vanhan liiton kirjoituksissa ympärileikkaus viittaa salatusti Kristuksen kasteeseen eli ristiin.
Paavali opettaa Efesolaiskirjeen viidennessä luvussa: "'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa." (Ef. 5:31-32) Kun tutkimme Vanhasta testamentista tämän yhden lihan teologian juuria, tulemme keskelle Golgatan ristiä ja syntien sovittamista. "Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo." (1Moos. 2:21-22)
Tässä on profetia Golgatan tapahtumista. Jeesus vaivutetaan kuoleman uneen ristillä ja Hänen kyljestään, siitä valuvasta vedestä ja verestä (Joh. 19:34), rakennetaan Pojalle morsian eli seurakunta. Vesi tarkoittaa niin puhdistavaa Jumalan sanaa kuin kastevettä; veri puhdistavaa ja sovittavaa uhriverta sekä ehtoollista. Tästä Herrastamme otetusta 'kylkiluusta' eli kasteen ja ehtoollisen kautta synnytetään Herran maanpäällinen ruumis, seurakunta. Jeesus ihastelee tätä omaa kansaansa sanoin: "Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani!" (KR 1992 1Moos. 2:23) Tässä on sopiva apu Herralle, josta Hän iloitsee ja jonka kautta Hän voi viedä pelastavan evankeliumin yli koko maan piirin.
Mutta miten tämä sitten liittyy ympärileikkaukseen? Seuraava, todennäköisesti harvemmin saarnoissa tai hartauspuheissa käsitelty kohta, on avain ja antaa kysymykseen vastauksen: "Ja matkan varrella yöpaikassa tapahtui, että Herra kävi hänen (Mooseksen) kimppuunsa ja tahtoi surmata hänet. Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: »Sinä olet minun veriylkäni». Niin hän jätti hänet rauhaan. Silloin Sippora sanoi: »Veriylkä ympärileikkauksen kautta.»" (2Moos. 4:24-26)
Ympärileikkaus liittyi paimentolaiskulttuurissa avioliiton solmimiseen. Hääjuhlan aikana morsiamen isä eli appi ympärileikkasi sulhasen esinahan, jotta sulhanen voisi saada omakseen morsiamensa ja liittyä tähän yhdeksi lihaksi. (Hepreaksi appi on 'chotén' eli ympärileikkaaja ja sulhanen on 'chatán', joka tarkoittaa ympärileikattavaa.) Näin avioliiton solmimisesta jäi pysyvä ja elinikäinen merkki sulhasen lihaan. Tällä toimella sulhasen ja morsiamen suvut liittyivät yhteen - sulhanen ja morsian olivat tämän jälkeen samaa perhettä eli yhtä lihaa. Kun Jumala antoi Aabrahamille ympärileikkauksen liiton merkiksi, niin siinä siirrettiin tämä jo aiemmin tunnettu (avio)liiton merkki Jumalan ja valitun kansan välisen liiton merkiksi.
Sippora tuntee tämän ympärileikkauksen vanhan käyttötavan ja liittyy omalla toiminnallaan tähän traditioon. Salatusti Sippora vetoaa Jumalan vihan edessä Kristuksen ristiin: Poika ympärileikattiin Golgatalla, jotta tämä sulhanen voisi saada omakseen morsiamensa ja liittyä tähän yhdeksi lihaksi. Pitkäperjantaina vietettiin Jerusalemin kaupungin muurien ulkopuolella taivaallista hääjuhlaa, jossa sulhasen veri vuosi rakkaudesta ja halusta morsianta kohtaan.
3. VEDENPAISUMUS
... Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. 21. Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. (KR 1992 1Piet. 3:20-21)
Vesi erottaa hukkuvat ja pelastuvat toisistaan. Vesi hukuttaa syntisen maailman, mutta arkissa olevat se kannattelee uuteen maailmaan. Arkki ja sen ovi tarkoittavat Jeesusta. Arkin sisällä olevat ihmiset eli Jeesukseen kastetut ja tuon kasteensa mukaisesti Häneen uskovat on pelastuva seurakunta. Arkkiin on siis vain yksi ovi - pelastukseen on vain yksi ovi. Ihmisen ei tarvitse itse tuota ovea kenenkään edestä sulkea; Jumala itse sulkee aikanaan tuon pelastuksen portin ennen lopullisen tuomion alkamista. Silloin kukaan ei enää voi saada syntejään anteeksi, jollei sitä ennen ole käynyt kasteen kautta sisälle Jeesus-portista.

1. Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi 2. ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä 3. ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa 4. ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus. 5. Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa. (1Kor. 10:1-5)
Myöhemmin samasta luvusta (1Kor. 10) näemme vielä selvemmin, että VT:n esikuvat autiomaavaelluksen ajalta viittaavat yksiselitteisesti Uuden liiton sakramentteihin. "Kaste Moosekseen pilvessä ja meressä" on erityinen esikuva kristillisestä kasteesta joka on "kaste Jeesukseen Hengessä ja vedessä". Israelin kansaa johdattanut pilvi oli Jumalan läsnäolon merkki ja paikka eli Pyhä Henki, joka on luonamme täällä maan päällä. Meri on esikuva vedestä, jonka kautta Herran valittu kansa kulkee eteenpäin järjelle käsittämättömällä, yliluonnollisella tavalla ja pelastuu. Sama vesi hukuttaa ja kuolettaa syntistä lihaa (egyptiläiset sotajoukot).
Tässä kohtaa on erityisen sopiva paikka puhua Herran valitun kansan kahdenlaisista jäsenistä. Israelin kansan kulttiyhteisöön kuuluvista ympärileikatuista ja Moosekseen pilvessä ja meressä kastetuista aikuisista miehistä pääsi perille luvattuun maahan vain kaksi: Joosua ja Kaaleb. Luvattuun maahan pääseminen on esikuva taivaaseen pääsemisestä, sen maan perimisestä, joka "vuotaa maitoa ja mettä". Valtavasta kansan miesjoukosta vain kaksi pelastui, vaikka he olivat kaikki "kastettuja ja konfirmoituja (eli kulttikelpoisia) seurakunnan jäseniä". Älköön kukaan siis kuvitelko, että oikeaan Jumalan valittuun kansaan muodollisesti kuuluminen takaa automaattisesti pelastuksen. Jos sydämen ympärileikkaus puuttuu - se on jokapäiväinen syntien poislaittaminen ja herkkyys Herran ja Hänen sanansa edessä - niin turhaksi ja tehottomaksi jää silloin uudestisynnyttävä kaste. Jos kastettu luopuu uskostaan Jeesukseen, niin silloin kaste Jeesuksen ulkopuolella muuttuu hukuttavaksi vedenpaisumukseksi ja päälle karkaavaksi mereksi.
Tarkastelemme vielä hetken noita kahta pelastuvaa miestä, Joosuaa ja Kaalebia. Uudenkaan liiton aikana ei taivaaseen pääse kuin nuo kaksi: Joosua eli Pelastaja/Vapahtaja ja Kaaleb eli koira, joka oli VT:n näkökulmasta saastainen eläin. Joosua johdattaa Kaalebin eli saastaisen koiran Jordanin virran eli kuoleman läpi Uuteen maahan. Jeesuksen lisäksi taivaaseen pääsevät vain Kaaleb eli saastainen koira, joka kulkee Jeesuksen perässä. Vain se, joka tunnustaa olevansa täysin mahdoton ja kelvoton; vain se, joka tunnustaa itsensä saastaiseksi koiraksi, voi kulkea toisen hankkiman ja omistaman, vieraan vanhurskauden perusteella taivaaseen.
5. JORDANIN YLITYS
Sitten Joosua sanoi israelilaisille: »Tulkaa tänne ja kuulkaa Herran, teidän Jumalanne, sanat». 10. Ja Joosua sanoi: »Tästä saatte tietää, että elävä Jumala on teidän keskellänne ja karkoittaa teidän tieltänne kanaanilaiset, heettiläiset, hivviläiset, perissiläiset, girgasilaiset, amorilaiset ja jebusilaiset: 11. katso, kaiken maan Herran liitonarkki kulkee teidän edellänne Jordanin poikki. 12. Ottakaa siis kaksitoista miestä Israelin sukukunnista, kustakin sukukunnasta yksi mies. 13. Niin pian kuin papit, jotka kantavat Herran, kaiken maan Herran, liitonarkkia, laskevat jalkansa Jordanin veteen, katkeaa Jordanin vesi, ylhäältä päin virtaava vesi, juoksussaan ja pysähtyy roukkioksi.» 14. Kun kansa sitten lähti liikkeelle teltoistaan mennäksensä Jordanin poikki, liitonarkkia kantavien pappien käydessä kansan edellä, 15. ja niin pian kuin liitonarkin kantajat tulivat Jordanille ja liitonarkkia kantavien pappien jalat painuivat rantaveteen, niin vaikka Jordan koko elonleikkuuajan on tulvillaan yli kaikkien äyräidensä, 16. pysähtyi ylhäältä päin virtaava vesi ja seisoi yhtenä roukkiona hyvin kaukana Aadamin luona, sen kaupungin, joka on Saaretanin vieressä; ja se vesi, joka virtasi alaspäin Aromereen, Suolamereen, hävisi kokonaan. Niin kansa kulki virran yli Jerikon kohdalta. 17. Ja Herran liitonarkkia kantavat papit seisoivat alallaan kuivalla pohjalla keskellä Jordania, kaiken Israelin kulkiessa kuivaa myöten, kunnes koko kansa oli ehtinyt kulkea Jordanin yli. (Joos. 3:9-17)
Jordanin virran ylitys on esikuva kasteesta, joka vie meidät jokapäiväiseen kuolemiseen omalle syntiselle lihallemme. Jordanin ylitys on myös esikuva niin Jeesuksen kuolemasta kuin myös meidän jokaisen maanpäällisen ruumiin kertakaikkisesta ja lopullisesta kuolemasta. Vrt. negrospirituaali "Deep river".
Ensimmäisenä kuoleman virtaan astui siis liitonarkku, joka tarkoittaa Jeesusta. Room. 3:25: Jeesus on asetettu armoistuimeksi eli liitonarkun kanneksi. Liitonarkun kannen päällä - tarkkaan ottaen sen keskellä, siis Jeesuksen lihassa - tapahtui kerran vuodessa suurena sovituspäivänä (Jom Kippur) kansan syntien sovitus. Jeesus kohtasi kuoleman vallat ja voitti ne; Kuolleeseenmereen virtaava joki seisahtui. Herran omien ei tarvitse pelätä kuolemaa, sillä Jeesus itse on vastaanottamassa meitä siellä kaikkein syvimmässä paikassa ja on itse myös jo edeltä käsin tehnyt tehottomaksi kuoleman vallan.

Niin Naeman tuli hevosineen ja vaunuineen ja pysähtyi Elisan talon oven eteen. 10. Ja Elisa lähetti hänen luokseen sanansaattajan ja käski sanoa: »Mene ja peseydy seitsemän kertaa Jordanissa, niin lihasi tulee entisellensä, ja sinä tulet puhtaaksi». 11. Mutta Naeman vihastui ja meni matkaansa sanoen: »Katso, minä luulin hänen edes tulevan ja astuvan esiin ja rukoilevan Herran, Jumalansa, nimeä, heiluttavan kättänsä sen paikan yli ja niin poistavan pitalin. 12. Eivätkö Damaskon virrat, Abana ja Parpar, ole kaikkia Israelin vesiä paremmat? Voisinhan minä yhtä hyvin peseytyä niissä tullakseni puhtaaksi.» Ja hän kääntyi ja meni tiehensä kiukustuneena. 13. Mutta hänen palvelijansa astuivat esiin ja puhuttelivat häntä ja sanoivat: »Isäni, jos profeetta olisi määrännyt sinulle jotakin erinomaista, etkö tekisi sitä? Saati sitten, kun hän sanoi sinulle ainoastaan: 'Peseydy, niin tulet puhtaaksi'.» 14. Niin hän meni ja sukelsi Jordaniin seitsemän kertaa, niinkuin Jumalan mies oli sanonut; ja hänen lihansa tuli entisellensä, pienen pojan lihan kaltaiseksi, ja hän tuli puhtaaksi. (2Kun. 5:9-14)
Spitaali tarkoittaa perisyntiä (vrt. Matt. 8:1-4). Seitsenkertaisuus tarkoittaa puolestaan täydellisyyttä (Ps. 12:7). Jumalan käskyn mukaan tapahtuva kastevedellä puhdistaminen tuo siis täydellisen puhdistumisen ja pelastuksen. "Pienen pojan lihan kaltaisuus" kertoo meille myös siitä, että kasteessa meidät tehdään pikkulapsen kaltaiseksi, joka ei kykene omilla ansioillaan, tahdollaan ja voimallaan tekemään mitään positiivista pelastuakseen (Jumalan valtakunta on lasten kaltaisten, Mark. 10:13-16).
Ihminen omalla järjellään ja ennakkoymmärryksellään haluaisi jotain dramaattista, jotain suurempaa ja uskonnollisesti vaikuttavampaa pelastusta kuin minkä Herra on yksinkertaisesti määrännyt. »Katso, minä luulin hänen edes tulevan ja astuvan esiin ja rukoilevan Herran, Jumalansa, nimeä, heiluttavan kättänsä sen paikan yli ja niin poistavan pitalin. 12. Eivätkö Damaskon virrat, Abana ja Parpar, ole kaikkia Israelin vesiä paremmat? Voisinhan minä yhtä hyvin peseytyä niissä tullakseni puhtaaksi.» Mikä tahansa vesi ei pelasta; yksin Israelin vesi eli kristillinen, Jumalan sanan mukainen kastevesi pelastaa.

Mutta joka on saastunut eikä puhdistaudu, se hävitettäköön seurakunnasta, koska hän on saastuttanut Herran pyhäkön eikä puhdistusvettä ole vihmottu häneen; hän on saastainen. (4Moos. 19:20. Katso myös 31:19-20)
Ilman kastetta kolmiyhteisen Jumalan nimeen ei voi olla seurakunnan jäsen. Ilman kastetta Jeesukseen ei ole puhdistusta ihmisen omasta saastaisuudesta. Ilman kastetta ei voi osallistua Herran temppelin aterialle eli ehtoolliselle. Ilman kasteen mukaista uskoa Jeesukseen kukaan ei voi päästä taivaaseen. Kaste tarkoittaa puhdistautumista kaikesta saastaisuudesta. Se on samalla kertaa niin kertakaikkinen lahja kuin myös jokapäiväinen tehtävä.
Midianilaisia vastaan tehdyn kostosotaretken loppuvaiheissa Israelin sotaväki syyllistyi laittomuuteen ja sai seuraavat puhdistautumisohjeet:
Mutta itse oleskelkaa leirin ulkopuolella seitsemän päivää. Jokainen teistä, joka on jonkun surmannut, ja jokainen teistä, joka on koskenut surmattuun, puhdistautukoon kolmantena ja seitsemäntenä päivänä, sekä te että teidän vankinne. 20. Ja puhdistettakoon jokainen vaate ja jokainen nahkaesine ja kaikki, mikä on tehty vuohen karvoista, ja jokainen puuesine.» 21. Ja pappi Eleasar sanoi sotamiehille, jotka olivat menneet sotaan: »Tämä on lakisäädös, jonka Herra antoi Moosekselle: 22. Vain kulta, hopea, vaski, rauta, tina ja lyijy, 23. kaikki, mikä tulta kestää, käyttäkää tulessa, niin se puhdistuu; puhdistettakoon se kuitenkin vielä puhdistusvedellä. Mutta mikä ei tulta kestä, käyttäkää se vedessä. (4Moos. 31:19-23)
Syntinen lihamme ei vielä tässä ajassa kestä tulta, joten se puhdistetaan puhdistusvedellä.
8. VESI MERIBAN KALLIOSTA
Ja kansa riiteli Moosesta vastaan ja sanoi näin: »Jospa mekin olisimme hukkuneet silloin, kun veljemme hukkuivat Herran edessä! 4. Minkätähden toitte Herran seurakunnan tähän erämaahan, kuollaksemme karjoinemme tänne? 5. Ja minkätähden johdatitte meidät pois Egyptistä tuodaksenne meidät tähän pahaan paikkaan, jossa ei kasva viljaa eikä viikunoita, ei viiniköynnöksiä eikä granaattiomenia, ja jossa ei ole vettä juoda?» ... Ja Herra sanoi Moosekselle: »Ota sauva ja kutsu sitten veljesi Aaronin kanssa kaikki israelilaiset koolle. Puhukaa kansan nähden kalliolle ja käskekää sen antaa vettä. Näin saat veden pulppuamaan kalliosta ja juotat sekä ihmiset että karjan.» (KR 1992 4Moos. 20:3-5,8)
Kristus on se kallio, josta saamme vettä niin puhdistumiseksemme (kaste) kuin juodaksemme (Jumalan sana). Meriba (hepr. riitely) tarkoittaa sitä, että kun kansa kapinoi ja riitelee Jumalaa vastaan, niin Hän antaa tähän lääkkeeksi Kalliosta puhdasta vettä.

VT:n kirjoitusten ulkopuolelta tärkeä kasteen esikuva on myöhäisjuutalaisuuden käännynnäis- eli proselyyttikaste. Jo Uuden testamentin aikaan, mutta pelastushistoriallisesti vielä Vanhaan liittoon, kuuluva Johanneksen kaste niin ikään on yksi tärkeä kristillisen kasteen esikuva. Myös esim. Qumranissa kaste ja vedellä puhdistamiset olivat keskeisellä sijalla uskonnonharjoittamisessa.