S Fonetiikka eli ääntöoppi (INFO SUOMEN KIELIOPPI)
info-s-fonetiikka.pdf |
Avaa lukemista ja tulostamista varten yllä oleva pdf-tiedosto (päivitelty 10.6.2024).
INFO https://gen.fi/info.html
S SUOMEN KIELIOPPI https://gen.fi/info-s.html
S Fonetiikka eli ääntöoppi
https://gen.fi/info-s-fonetiikka.html
SISÄLLYSLUETTELO (luonnos)
00. Dokumentteja
0. Johdanto
1. Vokaaliäänteet
1.0 Vokaaliäänteiden johdanto
1.1 Lyhyet ja pitkät vokaaliäänteet
1.2 Etu- ja takavokaalit
1.3 Vokaalisointu eli vokaaliharmonia
1.4 Diftongit
2. Konsonanttiäänteet
2.0 Konsonanttiäänteiden johdanto
2.1 Soinnilliset ja soinnittomat konsonanttiäänteet
2.2 Foneettiset äänneluokat
3. Äännevaihtelu
00. DOKUMENTTEJA
INFO Juha Muukkosen (Genesis ry) kotisivujen sivukartta
https://gen.fi/info-sivukartta.html
S Suomen kielen lyhyt kielioppi
https://gen.fi/info-s-suomen-kielioppi.html
S Foneettiset äänneluokat
https://gen.fi/info-s-fonetikka-aanneluokat.html
S Foneettinen äännevaihtelu
https://gen.fi/info-s-fonetiikka-aannevaihtelu.html
Aejmelaeus, Lars: Uuden testamentin kreikan kielioppi. Kirjapaja 2008 (LA)
Aspinen, Mika: Raamatun heprean kielioppi. Finn Lectura 2011 (MA)
Ikola, Osmo: Nykysuomen käsikirja. 3. uud. laitos. Gummerus 1991
Kielitoimiston ohjepankki
https://kielitoimistonohjepankki.fi/
Kielitoimiston sanakirja
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
Klein, Ernest: A Comprehensive Etymological Dictionary
of the Hebrew Language. Macmillan 1987 (Klein)
https://www.sefaria.org/Klein_Dictionary?lang=bi
Korpela, Jukka K.: Nykyajan kielenopas
https://jkorpela.fi/kielenopas/index.html
Mikkola et al.: Äidinkieli ja kirjallisuus. Käsikirja. WSOY 2004
Mozeson, Isaac E.: The Word. The Dictionary That Reveals the Hebrew Source
of English. Shapolsky 1989 (Mozeson)
Pitkäranta, Reijo: Suomi–latina–suomi-sanakirja. 6. painos. Gaudeamus 2018
Turtia, Kaarina: Sivistyssanat. Otava 2001
Wikipedia
https://fi.wikipedia.org/
Wiktionary
https://www.wiktionary.org/
https://en.wiktionary.org/wiki/
0. JOHDANTO
Suomen kielen lisäksi tässä dokumentissa on käsitelty soveltuvin osin myös Raamatun alkukieliä hepreaa ja kreikkaa sekä nykyhepreaa. Lisäksi joissakin kohdin on viitattu kreikan lisäksi muihinkin indoeurooppalaisiin kieliin.
Raamatun heprean ja Raamatun aramean äänneoppi on hyvin pitkälle yhtenevä. Jatkossa tässä dokumentissa on mainittu vain heprea, mutta useimmissa tapauksissa se koskee muutettavat muuttaen myös arameaa.
Englanninkieliset sanat on kirjoitettu punaisella, latinankieliset violetilla. Latinan sanoissa paino on yleensä kolmanneksi viimeisellä tavulla (antepenultima). Jos toiseksi viimeinen tavu (penultima) on kuitenkin pitkä, niin silloin se on painollinen.
Fonetiikassa eli ääntöopissa tutkitaan puhetta: ihmisäänen ja kielen äänteiden – vokaalien ja konsonanttien – syntyä, niiden akustista luonnetta ja kuulosignaalin tulkitsemista. Fonetiikka lasketaan usein kielitieteen osa-alueeksi. (Wikipedia)
Fonologia eli äänneoppi on kielitieteen osa-alue, joka liittyy luonnollisen kielen rakennetutkimukseen. Kun fonetiikassa (ääntöoppi) tutkitaan ihmisen kykyä tuottaa kaikenlaisia äänteitä puhe-elimillään ja puhetta konkreettisella tasolla, fonologia käsittelee sitä, miten äänne-eroja hyödynnetään eri kielijärjestelmissä merkitysten erottamiseen. Fonetiikka ja fonologia ovat kuitenkin kiinteässä yhteydessä toisiinsa, mutta niiden näkökulmat ovat erilaiset: fonetiikan näkökulma on universaali eli kaikkia kieliä koskeva, kun taas fonologia on kieli(järjestelmä)kohtaista. (Wikipedia)
Nimitykset "fonetiikka" eli ääntöoppi ja "fonologia" eli äänneoppi ovat peräisin kreikan kielestä. Foneemi tarkoittaa puolestaan äännettä, kielen pienintä merkitystä erottavaa yksikköä.
• φωνή foonee (UT 139x) ääni, puhe, puhuttu kieli
• φωνητικός fooneetikos "ääntä koskeva"
• φώνημα fooneema "äänne, ääntäminen, puhuttu asia"
• λόγος logos (UT 330x) sana, järki, viisaus, oppi
Äänteiden merkitsemiseksi on luotu foneettiset aakkoset eli tarkekirjoitus.
Kansainvälinen foneettinen aakkosto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainvälinen_foneettinen_aakkosto
Äänteet jakautuvat vokaaliäänteisiin ja konsonanttiäänteisiin. Vokaaliäänteet voivat muodostaa yksin tavun toisin kuin konsonanttiäänteet, jotka vaativat aina seurakseen vokaalin.
Foneettinen lausuminen merkitään tarvittaessa vinoviivoilla:
• kenkä /keŋkä/
• John /dʒɔn/
Foneettisessa tarkekirjoituksessa voidaan käyttää kaksoispistettä. Vokaaliäänteiden yhteydessä se tarkoittaa pitkää vokaaliäännettä, konsonanttiäänteiden yhteydessä pidentynyttä konsonanttiäännettä, so. on geminaattaa eli kaksoiskonsonanttia.
• /ɑ:/ father /fɑ:ðǝ*/ = /fɑɑðǝ*/
□ lausuttaessa kuuluu pitkä vokaali
• /k:/ syntisillekin /syntisillek:in/ = /syntisillekkin/
□ lausuttaessa kuuluu rajageminaatio eli rajakahdennus
□ allekirjoittaneen tuottamissa dokumenteissa käytetään
jälkimmäistä /syntisillekkin/-kirjoitustapaa
Allekirjoittanut käyttää heprean, kreikan ja latinan sanojen lausumisohjeissa vokaaliäänteiden pituuden merkitsemiseen vokaalin päälle kirjoitettavia foneettisia tarkkeita eli tarkemerkkejä.
• makron eli pituusmerkki: vaakaviiva latinalaisen vokaalimerkin päällä
(ā, ē, ī jne.) tarkoittaa pitkää vokaalia: aa, ee, ii jne.
□ μακρός makros (UT 5x) suuri
• breve eli lyhyysmerkki: yläkaari latinalaisen vokaalimerkin päällä
(ă, ĕ, ĭ jne.) tarkoittaa lyhyttä vokaalia: a, e, i jne.
□ brevis "lyhyt"
Äänneasu eli lausuminen ja toisaalta kirjoitusasu on pidettävä toisistaan erillään. Suomen kielessä äänteet ja kirjainmerkit vastaavat hyvin pitkälle toisiaan: suurta osaa äänteistä eli foneemeista vastaa yksi kirjainmerkki. Tällaista kirjoitusjärjestelmää kutsutaan foneeminmukaiseksi eli fonemaattiseksi.
Toisin on esim. nykyenglannissa, jossa äänteet ja kirjainmerkit kulkevat osin aivan eri latuja. Esim. seuraavia äänteitä voidaan merkitä a-kirjainmerkillä – tai pikemminkin a-kirjainmerkin ääntäminen on levinnyt moneen suuntaan:
• 1. "ei" amen /eimen/
• 2. "ǝ" America /ǝmérikǝ/
• 3. "æ" hat /hæt/
• 4. "ɑ:" father /fɑ:ðǝ*/
• 4. "ɛ" hair /hɛǝ*/
• 6. "-" meaning /mi:niŋ/, measure /meʒǝ*/
Myöskään suomessa äänteet eli äänneasu ja kirjainmerkit eli kirjoitusasu eivät aina vastaa suoraan toisiaan. Kahdella äänteellä ei ole omaa kirjainmerkkiä:
• äng-äänne /ŋ/
□ kenkä /keŋkä/
□ kengän /keŋŋän/
• glottaaliklusiili /ɂ/ (pisteetön kysymysmerkki) eli äänirakosulku,
joka voidaan lausua myös pidentyneenä vokaalipäätteisen ja vokaalialkuisen käskymuodon välissä
□ anna olla! /annaɂ ɂolla/
• glottis [ō]
• 1. äänirako, äänihuulten välinen rako
• 2. kurkunpää, äänielin, äänihuulet ja äänirako
□ γλῶσσα gloossa (UT 50x) kieli (elin ja puhe),
kielilläpuhuminen
• clusilis /ū/ suljettava, closable < cludere /ū/ sulkea
Suomen kielessä on myös muita fonemaattisesta eli äänteenmukaisesta kirjoituksesta poikkeavia tilanteita, esim. m-äänteen kirjoittaminen tietyissä tilanteissa n-kirjainmerkillä:
• onpa /ompa/
Myöskään rajageminaatiota eli rajakahdennusta ei kirjoiteta näkyviin:
• meillekin /meillekkin/
• tule tänne! /tulet tänne/
□ geminus "kaksonen, kaksinkertainen, kaksois-"
< γίνομαι giinomai (UT 670x) syntyä, tulla, tapahtua
< קנה kana BH synnyttää, hankkia itselleen
Kysymyksessä on ortografiaan eli oikeinkirjoitukseen liittyvät säännöt.
• ὀρθός orthos (UT 2x) suora, oikea
• γράφω grafoo (UT 191x) kirjoittaa, piirtää
1. VOKAALIÄÄNTEET
1.0 VOKAALIÄÄNTEIDEN JOHDANTO
Suomen kielessä on kahdeksan vokaaliäännettä eli ääntiötä:
• /a, e, i, o, u, y, ä, ö/
• vocalis /ō–ā/ sointuva, soinnillinen, vokaali < vox /ō/ ääni
Vokaaliäänteet jakautuvat lyhyihin ja pitkiin vokaaleihin sekä etu- ja takavokaaleihin. Vokaalit voivat muodostaa diftongeja eli yhdessä tavussa voi esiintyä kaksi eri vokaalia.
1.1 LYHYET JA PITKÄT VOKAALIÄÄNTEET
Lyhyet ja pitkät vokaaliäänteet on kieliopillisesti yleensä erotettava toisistaan. Suomalaisissa sanoissa tätä tukee myös kirjoitusasu, joka tuo selkeästi esiin vokaaliäänteen pituuden. Vierassanoissa tilanne on monimutkaisempi.
Lyhyt vai pitkä vokaali? (biologinen vai biolooginen?)
https://jkorpela.fi/kielenopas/6.3.html
Klassisessa kreikassa ja UT:n alkukielessä koineekreikassa alfa /a/, joota /i/ ja hypsiilón /y/ -äänteiden osalta kirjoitusasu ei aina suoraan paljasta vokaaliäänteen pituutta. Antiikin aikana tehtiin ääntämisessä kuitenkin selvä ero lyhyiden ja pitkien vokaalien välillä. Vokaalin pituus voi vaikuttaa myös sanan kieliopilliseen määritykseen ja merkitykseen. Joissakin harvoissa tapauksissa näiden kolmen kreikan vokaalin /a, i, y/ pituus ei ole enää tiedossa.
• ἡ κοινὴ διάλεκτος hee koinee dialektos "yleinen kieli, yleismurre, koinee"
Hepreassa viime kädessä tavuoppi määrittelee vokaaliäänteen pituuden. Lyhyttä a-vokaalia (patach) lukuun ottamatta kaikki muut heprean täysvokaalimerkit voivat olla sekä lyhyiden että pitkien vokaaliäänteiden merkkeinä. Nykyheprealaisessa lausumistavassa lyhyet ja pitkät vokaaliäänteet eivät välttämättä eroa toisistaan. Esim. a-äänne on sanan lopussa kirjoitusasusta riippumatta aina lyhyt.
Hepreassa on pitkien ja lyhyiden vokaaliäänteiden lisäksi vielä katko- eli sieppausvokaalit, so. hyvin lyhyet vokaalit (chataf-vokaalit). Näiden ja ns. varastetun patachin (patach ganuv) merkitsemiseen voidaan allekirjoittaneen tuottamissa dokumenteissa tarvittaessa käyttää pientä yläindeksikirjainta.
אֲדֹנָי צְבָאוֹת אדני צבאות
Adonai Tsevaot /'aḏōnāj ṣeḇā'ōt/ Herra Sebaot
"(Sota- ja palvelus)joukkojen Herra"
רוּחַ רוח
ruach /rūaḥ/ henki, Henki, tuuli
אֱמֶת אמת
emet ['ɛmɛṯ] totuus, Totuus
צָהֳרַ֫יִם צוהריים
tsohoraim [ṣåhårájim] keskipäivä "kaksoiskirkkaus"
1.2 ETU- JA TAKAVOKAALIT
Suomen kielessä on viisi etuvokaalia. Etuvokaalia lausuttaessa kieli on suun etu- tai keskiosassa:
• /e, i, y, ä, ö/
□ labiaaliset (pyöreät) puolisuppea ö ja suppea y
□ illabiaaliset suppea i, puolisuppea e ja väljä ä
Loput kolme ovat takavokaaleja, joita lausuttaessa kieli on taaksepäin vetäytyneenä:
• /a, o, u/
□ labiaaliset puolisuppea o ja suppea u
□ illabiaalinen väljä a
• labium "huuli"
• in-labiaalinen > illabiaalinen (assimilaatio) "ei-huulivokaali"
Labiaalista vokaalia eli huulivokaalia äännettäessä huulet ovat pyöristyneet:
• /o, u, y, ö/
Illabiaalista eli "ei-huulivokaalia", so. laveaa vokaalia, äännettäessä huulia ei pyöristetä:
• /a, e, i, ä/
1.3 VOKAALISOINTU ELI VOKAALIHARMONIA
Vokaalisointu eli vokaaliharmonia tarkoittaa sitä, että omaperäisissä suomen sanoissa ei voi sanan sisällä olla kuin vain joko taka- /a, o, u/ tai etuvokaaleja /ä, ö, y/. E- ja i-äänteet ovat vokaalisoinnun näkökulmasta neutraaleja, ne voivat esiintyä sekä etu- että takavokaalien kanssa. Jos sanassa on pelkästään e- ja i-etuvokaaleja, niin silloin johtimissa ja taivutuspäätteissä käytetään etuvokaaleja /y, ä, ö/.
• ἁρμονία harmoniaa "sopusointu, sopusuhtaisuus, yhteenliittyminen"
< ἁρμός mask. harmos (UT 1x) liitos, nivel
Vokaalisointu tulee esille erityisesti esiin johtimissa ja taivutuspäätteissä:
• kala-ssa – kylä-ssä
• levo-ttom-uus – kiittämä-ttöm-yys
• kalmi-sto – tie-stö
Kreikassa ei ole vokaalisointua. Suomalaisen voi olla vaikea lausua esim. olympialaiset- tai Hierosólyyma- eli Jerusalem-sanoja.
Vokaalisointu ei vaikuta yhdyssanojen osien välillä:
• sadanpäämies
• syntiuhri
Vokaalisointu ei koske myöskään seuraavia sanoja:
• tällainen: supistuma yhdyssanasta "tämänlajinen"
• vaikkeivät: supistuma sanoista "vaikka" ja "eivät"
• laihanläntä
1.4 DIFTONGIT
Diftongi eli kaksoisääntiö tarkoittaa pitkää vokaalia, jossa ääntyy kaksi eri vokaalia. Diftongin ääntämisen aikana äännearvo muuttuu liukuen. Diftongi merkitään kahdella eri kirjaimella, jotka edustavat äänteen alku- ja loppuarvoa.
Suomen kielessä on vain lyhytvokaalisia diftongeja, ts. tavussa on kaksi eri vokaalia, jotka ovat kumpikin lyhyitä.
• δίφθογγος difthoŋgos "kaksoisääni" < δύο dyo (UT 136x) kaksi,
φθόγγος fthoŋgos mask. (UT 2x) ääni, sävel, puhe
Suomen diftongit (18):
• ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi, au, eu, iu, ou, äy, öy, uo, yö, iy, ey, ie
Kreikassa on myös pitkävokaalisia diftongeja eli ns. valediftongeja. Pitkävokaalisessa diftongissa on sekä pitkä vokaali (ᾱ alfa, η eeta tai ω oomega) että sen jälkeen vielä lyhyt ι (joota) -vokaali, jota ei kuitenkaan enää lausuta.
Hepreassa ei tavuopillisesti ole diftongeja. Nykyisen lausumisen kannalta diftongeja kuitenkin esiintyy. Siksi puhutaan esim. diftongisegolaateista. Kielen tavuopillisen rakenteen näkökulmasta kysymyksessä on kuitenkin kaksi eri tavua.
Hepreassa ei koskaan ole ns. varastettua patachia (esim. ruach "henki, Henki, tuuli") lukuun ottamatta kahta vokaalia samassa tavussa. Varastettu patachkaan (patach ganuv) ei ole tavuopillisesti itsenäinen eli erillinen vokaali, se on vain lausumista helpottava apuäänne.
2. KONSONANTTIÄÄNTEET
2.0 KONSONANTTIÄÄNTEIDEN JOHDANTO
Suomen kielessä on 22 foneemia eli äännettä: 8 vokaaliäännettä eli ääntiötä ja 14 konsonanttiäännettä eli keraketta – sikäli jos glottaaliklusiili eli äänirakosulku lasketaan yhdeksi konsonanttiäänteeksi.
• /ɂ/ (pisteetön kysymysmerkki) glottaaliklusiili eli äänirakosulku
Glottaaliklusiili
https://fi.wikipedia.org/wiki/Glottaaliklusiili
Glottaaliklusiili eli äänirakosulku on laryngaalinen eli kurkussa ääntyvä konsonanttiäänne. Glottaaliklusiili muodostetaan sulkemalla kokonaan sekä äänihuulirako että rustorako, niin että ilmavirtaus keuhkoista pysähtyy hetkeksi kokonaan.
Äänirako
https://fi.wikipedia.org/wiki/Äänirako
Suomessa ei ole glottaaliklusiilille eli äänirakosululle omaa kirjainmerkkiä. Mutta hepreasta ja muista seemiläisistä kirjaimistoista sellainen löytyy: א alef. Latinalaisilla kirjaimilla kirjoitettavassa seemiläisessä maltan kielessä glottaaliklusiili kirjoitetaan näkyville käyttäen q-kirjainmerkkiä.
Suomen 14 konsonanttiäännettä eli keraketta:
• /d, h, j, k, l, m, n, ŋ, p, r, s, t, ʋ, ɂ/
□ /ŋ/ äng-äänne
□ /ʋ/ suomen v-konsonantti
vrt. /v/ englannin v-konsonantti, esim. very /veɹi/
□ /ɂ/ (pisteetön kysymysmerkki) glottaaliklusiili eli äänirakosulku
Vierassanoissa ja -nimissä voi esiintyä myös esimerkiksi seuraavia konsonanttiäänteitä:
• /b/
□ Betlehem, hepr. "leivän/sodan talo"
• /ph, f/
□ faarao, eg. "iso talo"
• /g/
□ Gideon, hepr. "hakkaaja"
• /θ/ (soinniton th)
□ thick "paksu"
□ Θεός Theos (UT 1318x) Jumala
• /ð/ (soinnillinen th)
□ this "tämä"
• /z/ soinnillinen s-äänne (ei ts!)
□ zulu (afrikkalainen bantukieli)
□ hepr. ז zain
□ zoo /zu:/ eläintarha
• /ʃ/ soinniton suhu-s (sh)
□ shakki, šakki
□ shalom
□ she /ʃi:/ hän
• /ʒ/ soinnillinen suhu-s (ž)
□ genre /ʒɑ:nɹǝ/ laji, laatu, taidemuoto
□ ransk. Jacques /ʒɑk/
• /x/ velaarifrikatiivi eli kitapurjehankausäänne
□ saks. ach- ja ich-äänteet: Bach /bax/, ich /ix/ minä
□ holl. Van Gogh /xɔx/
□ Loch /lox/ Ness (< gaeli)
□ klass. hepr. pisteetön כ kaf [ḵ]
□ nykykreik. χ chii
Allekirjoittanut käyttää klassisen heprean tarkekirjoituksessa pisteettömästä eli frikatiivisesta כ kaf-äänteestä /x/ merkintää "ḵ" (k-kirjain, jonka alla on viiva):
בְּכוֹר בכור
bechor /beḵōʀ/ esikoinen
Klassisessa tarkekirjoituksessa allekirjoittaneen dokumenteissa heprean ח chet merkitään "ḥ" (h-kirjain, jonka alla on piste):
• /ḥ/ (ch), karhea nielussa ääntyvä h, faryngaalinen frikatiivi
eli nieluhankausäänne
□ ח chet
□ nykyhepr. pisteetön כ chaf
חֵי״ת \ חֵית חי״ת \ חית
• chet /ḥēṯ/ (aakkoston 8. kirjain)
יוֹחָנָן יוחנן
• Jochanan /jōḥānān/ VT Johanan, UT Johannes
"Jahve on suonut armosta lahjaksi"
Klassisesti velaarinen frikatiivi eli hankaava כ chaf /x/ ääntyy nykyhepreassa samalla tavalla kuin faryngaali ח chet. Allekirjoittanut käyttää transkriboinnissa eli heprealaisen kirjoituksen siirtämisessä latinaiselle kirjaimistolle kummastakin "ch"-merkintää:
חֵי״ת \ חֵית חי״ת \ חית
• chet (aakkoston 8. kirjain)
יוֹחָנָן יוחנן
• Jochanan VT Johanan, UT Johannes
"Jahve/Herra on suonut armosta lahjaksi"
בְּכוֹר בכור
• bechor "esikoinen"
Konsonanttiäänne eli kerake ääntyy tavussa aina yhdessä vokaalin kanssa eli vokaalin "kera". Konsonantti voi suomen kielessä muodostaa tavun vain vokaalin kanssa, ei koskaan itsenäisesti. Sananmukaisesti konsonantti tarkoittaa "soinnillisen (vokaalin) kanssa eli kera (ääntyvä)". Itse konsonanttiäänne voi olla soinnillinen tai soinniton.
• consonans /kōnsonāns/ yhdessä ääntyvä tai sointuva, konsonantti
< σύμφωνον symfoonon "yhdessä vokaalin kanssa ääntyvä foneemi"
vrt. συμφωνία symfooniaa (UT 1x) soitto, musiikki, sopusointu
> sinfonia
Ihmiskunnan alkukielessä hepreassa on 22 kirjainmerkkiä – suomen kielessä on 22 äännettä: 8 vokaaliäännettä ja 14 konsonanttiäännettä.
Konsonanttiäänteet voidaan jakaa soinnillisiin ja soinnittomiin sekä lukuisiin muihin foneettisiin ryhmiin.
2.1 SOINNILLISET JA SOINNITTOMAT KONSONANTTIÄÄNTEET
Soinnillista äännettä eli foneemia lausuttaessa äänihuulet värähtelevät eli "soivat" – soinnitonta äännettäessä äänihuulet eivät puolestaan värähtele eli "soi". Suomessa on kahdeksan soinnillista konsonanttiäännettä:
• /d, j, l, m, n, ŋ, r, ʋ/
□ /ʋ/ suomen v-äänne
vrt. /v/ englannin v-äänne, esim. very /veɹi/ hyvin, kovin, erittäin
Suomen soinnilliset konsonanttiäänteet voidaan jakaa seuraaviin ryhmiin:
• dentaali eli hammasäänne: /d/
• likvidat eli juoksevaisäänteet: /l, r/
• nasaalit eli nenä-äänteet: /m, n, ŋ/
• puolivokaalit (approksimantit): /j, ʋ/
□ puolivokaali on konsonanttiäänne, jota ei voi kahdentaa – suomen
murteissa j- ja ʋ-äänteet voivat kuitenkin esiintyä kahdentuneina
H-äänne voi olla suomessa sekä soinnillinen ("saha") että soinniton ("helppo, lahti").
Suomen kielen aina soinnittomat konsonanttiäänteet:
• /k, p, s, t, ɂ/ (glottaaliklusiili)
Vierasäänteistä soinnillisia ovat esim.
• /b/ Betlehem
• /g/ Gideon
• /z/ (soinnillinen s) zulu, ז zain
• /ʒ/ (ž, soinnillinen suhu-s) ransk. Jacques
• /ð/ (soinnillinen frikatiividentaali eli hankaava hammasäänne) this
Vierasäänteistä soinnittomia ovat esim.
• /f/ faarao
• /ʃ/ (š, sh, soinniton suhu-s) she, שׁ shin
• /θ/ (soinniton frikatiividentaali) thick, Θεός Theos (UT 1318x) Jumala
2.2 FONEETTISET ÄÄNNELUOKAT
S Foneettiset äänneluokat
https://gen.fi/info-s-fonetikka-aanneluokat.html
H20 Heprean foneettiset kirjainryhmät
https://gen.fi/h20-foneettiset-kirjainryhmat.html
3. ÄÄNNEVAIHTELU
S Foneettinen äännevaihtelu
https://gen.fi/info-s-fonetiikka-aannevaihtelu.html
INFO https://gen.fi/info.html
S SUOMEN KIELIOPPI https://gen.fi/info-s.html
S Fonetiikka eli ääntöoppi
https://gen.fi/info-s-fonetiikka.html
SISÄLLYSLUETTELO (luonnos)
00. Dokumentteja
0. Johdanto
1. Vokaaliäänteet
1.0 Vokaaliäänteiden johdanto
1.1 Lyhyet ja pitkät vokaaliäänteet
1.2 Etu- ja takavokaalit
1.3 Vokaalisointu eli vokaaliharmonia
1.4 Diftongit
2. Konsonanttiäänteet
2.0 Konsonanttiäänteiden johdanto
2.1 Soinnilliset ja soinnittomat konsonanttiäänteet
2.2 Foneettiset äänneluokat
3. Äännevaihtelu
00. DOKUMENTTEJA
INFO Juha Muukkosen (Genesis ry) kotisivujen sivukartta
https://gen.fi/info-sivukartta.html
S Suomen kielen lyhyt kielioppi
https://gen.fi/info-s-suomen-kielioppi.html
S Foneettiset äänneluokat
https://gen.fi/info-s-fonetikka-aanneluokat.html
S Foneettinen äännevaihtelu
https://gen.fi/info-s-fonetiikka-aannevaihtelu.html
Aejmelaeus, Lars: Uuden testamentin kreikan kielioppi. Kirjapaja 2008 (LA)
Aspinen, Mika: Raamatun heprean kielioppi. Finn Lectura 2011 (MA)
Ikola, Osmo: Nykysuomen käsikirja. 3. uud. laitos. Gummerus 1991
Kielitoimiston ohjepankki
https://kielitoimistonohjepankki.fi/
Kielitoimiston sanakirja
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
Klein, Ernest: A Comprehensive Etymological Dictionary
of the Hebrew Language. Macmillan 1987 (Klein)
https://www.sefaria.org/Klein_Dictionary?lang=bi
Korpela, Jukka K.: Nykyajan kielenopas
https://jkorpela.fi/kielenopas/index.html
Mikkola et al.: Äidinkieli ja kirjallisuus. Käsikirja. WSOY 2004
Mozeson, Isaac E.: The Word. The Dictionary That Reveals the Hebrew Source
of English. Shapolsky 1989 (Mozeson)
Pitkäranta, Reijo: Suomi–latina–suomi-sanakirja. 6. painos. Gaudeamus 2018
Turtia, Kaarina: Sivistyssanat. Otava 2001
Wikipedia
https://fi.wikipedia.org/
Wiktionary
https://www.wiktionary.org/
https://en.wiktionary.org/wiki/
0. JOHDANTO
Suomen kielen lisäksi tässä dokumentissa on käsitelty soveltuvin osin myös Raamatun alkukieliä hepreaa ja kreikkaa sekä nykyhepreaa. Lisäksi joissakin kohdin on viitattu kreikan lisäksi muihinkin indoeurooppalaisiin kieliin.
Raamatun heprean ja Raamatun aramean äänneoppi on hyvin pitkälle yhtenevä. Jatkossa tässä dokumentissa on mainittu vain heprea, mutta useimmissa tapauksissa se koskee muutettavat muuttaen myös arameaa.
Englanninkieliset sanat on kirjoitettu punaisella, latinankieliset violetilla. Latinan sanoissa paino on yleensä kolmanneksi viimeisellä tavulla (antepenultima). Jos toiseksi viimeinen tavu (penultima) on kuitenkin pitkä, niin silloin se on painollinen.
Fonetiikassa eli ääntöopissa tutkitaan puhetta: ihmisäänen ja kielen äänteiden – vokaalien ja konsonanttien – syntyä, niiden akustista luonnetta ja kuulosignaalin tulkitsemista. Fonetiikka lasketaan usein kielitieteen osa-alueeksi. (Wikipedia)
Fonologia eli äänneoppi on kielitieteen osa-alue, joka liittyy luonnollisen kielen rakennetutkimukseen. Kun fonetiikassa (ääntöoppi) tutkitaan ihmisen kykyä tuottaa kaikenlaisia äänteitä puhe-elimillään ja puhetta konkreettisella tasolla, fonologia käsittelee sitä, miten äänne-eroja hyödynnetään eri kielijärjestelmissä merkitysten erottamiseen. Fonetiikka ja fonologia ovat kuitenkin kiinteässä yhteydessä toisiinsa, mutta niiden näkökulmat ovat erilaiset: fonetiikan näkökulma on universaali eli kaikkia kieliä koskeva, kun taas fonologia on kieli(järjestelmä)kohtaista. (Wikipedia)
Nimitykset "fonetiikka" eli ääntöoppi ja "fonologia" eli äänneoppi ovat peräisin kreikan kielestä. Foneemi tarkoittaa puolestaan äännettä, kielen pienintä merkitystä erottavaa yksikköä.
• φωνή foonee (UT 139x) ääni, puhe, puhuttu kieli
• φωνητικός fooneetikos "ääntä koskeva"
• φώνημα fooneema "äänne, ääntäminen, puhuttu asia"
• λόγος logos (UT 330x) sana, järki, viisaus, oppi
Äänteiden merkitsemiseksi on luotu foneettiset aakkoset eli tarkekirjoitus.
Kansainvälinen foneettinen aakkosto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainvälinen_foneettinen_aakkosto
Äänteet jakautuvat vokaaliäänteisiin ja konsonanttiäänteisiin. Vokaaliäänteet voivat muodostaa yksin tavun toisin kuin konsonanttiäänteet, jotka vaativat aina seurakseen vokaalin.
Foneettinen lausuminen merkitään tarvittaessa vinoviivoilla:
• kenkä /keŋkä/
• John /dʒɔn/
Foneettisessa tarkekirjoituksessa voidaan käyttää kaksoispistettä. Vokaaliäänteiden yhteydessä se tarkoittaa pitkää vokaaliäännettä, konsonanttiäänteiden yhteydessä pidentynyttä konsonanttiäännettä, so. on geminaattaa eli kaksoiskonsonanttia.
• /ɑ:/ father /fɑ:ðǝ*/ = /fɑɑðǝ*/
□ lausuttaessa kuuluu pitkä vokaali
• /k:/ syntisillekin /syntisillek:in/ = /syntisillekkin/
□ lausuttaessa kuuluu rajageminaatio eli rajakahdennus
□ allekirjoittaneen tuottamissa dokumenteissa käytetään
jälkimmäistä /syntisillekkin/-kirjoitustapaa
Allekirjoittanut käyttää heprean, kreikan ja latinan sanojen lausumisohjeissa vokaaliäänteiden pituuden merkitsemiseen vokaalin päälle kirjoitettavia foneettisia tarkkeita eli tarkemerkkejä.
• makron eli pituusmerkki: vaakaviiva latinalaisen vokaalimerkin päällä
(ā, ē, ī jne.) tarkoittaa pitkää vokaalia: aa, ee, ii jne.
□ μακρός makros (UT 5x) suuri
• breve eli lyhyysmerkki: yläkaari latinalaisen vokaalimerkin päällä
(ă, ĕ, ĭ jne.) tarkoittaa lyhyttä vokaalia: a, e, i jne.
□ brevis "lyhyt"
Äänneasu eli lausuminen ja toisaalta kirjoitusasu on pidettävä toisistaan erillään. Suomen kielessä äänteet ja kirjainmerkit vastaavat hyvin pitkälle toisiaan: suurta osaa äänteistä eli foneemeista vastaa yksi kirjainmerkki. Tällaista kirjoitusjärjestelmää kutsutaan foneeminmukaiseksi eli fonemaattiseksi.
Toisin on esim. nykyenglannissa, jossa äänteet ja kirjainmerkit kulkevat osin aivan eri latuja. Esim. seuraavia äänteitä voidaan merkitä a-kirjainmerkillä – tai pikemminkin a-kirjainmerkin ääntäminen on levinnyt moneen suuntaan:
• 1. "ei" amen /eimen/
• 2. "ǝ" America /ǝmérikǝ/
• 3. "æ" hat /hæt/
• 4. "ɑ:" father /fɑ:ðǝ*/
• 4. "ɛ" hair /hɛǝ*/
• 6. "-" meaning /mi:niŋ/, measure /meʒǝ*/
Myöskään suomessa äänteet eli äänneasu ja kirjainmerkit eli kirjoitusasu eivät aina vastaa suoraan toisiaan. Kahdella äänteellä ei ole omaa kirjainmerkkiä:
• äng-äänne /ŋ/
□ kenkä /keŋkä/
□ kengän /keŋŋän/
• glottaaliklusiili /ɂ/ (pisteetön kysymysmerkki) eli äänirakosulku,
joka voidaan lausua myös pidentyneenä vokaalipäätteisen ja vokaalialkuisen käskymuodon välissä
□ anna olla! /annaɂ ɂolla/
• glottis [ō]
• 1. äänirako, äänihuulten välinen rako
• 2. kurkunpää, äänielin, äänihuulet ja äänirako
□ γλῶσσα gloossa (UT 50x) kieli (elin ja puhe),
kielilläpuhuminen
• clusilis /ū/ suljettava, closable < cludere /ū/ sulkea
Suomen kielessä on myös muita fonemaattisesta eli äänteenmukaisesta kirjoituksesta poikkeavia tilanteita, esim. m-äänteen kirjoittaminen tietyissä tilanteissa n-kirjainmerkillä:
• onpa /ompa/
Myöskään rajageminaatiota eli rajakahdennusta ei kirjoiteta näkyviin:
• meillekin /meillekkin/
• tule tänne! /tulet tänne/
□ geminus "kaksonen, kaksinkertainen, kaksois-"
< γίνομαι giinomai (UT 670x) syntyä, tulla, tapahtua
< קנה kana BH synnyttää, hankkia itselleen
Kysymyksessä on ortografiaan eli oikeinkirjoitukseen liittyvät säännöt.
• ὀρθός orthos (UT 2x) suora, oikea
• γράφω grafoo (UT 191x) kirjoittaa, piirtää
1. VOKAALIÄÄNTEET
1.0 VOKAALIÄÄNTEIDEN JOHDANTO
Suomen kielessä on kahdeksan vokaaliäännettä eli ääntiötä:
• /a, e, i, o, u, y, ä, ö/
• vocalis /ō–ā/ sointuva, soinnillinen, vokaali < vox /ō/ ääni
Vokaaliäänteet jakautuvat lyhyihin ja pitkiin vokaaleihin sekä etu- ja takavokaaleihin. Vokaalit voivat muodostaa diftongeja eli yhdessä tavussa voi esiintyä kaksi eri vokaalia.
1.1 LYHYET JA PITKÄT VOKAALIÄÄNTEET
Lyhyet ja pitkät vokaaliäänteet on kieliopillisesti yleensä erotettava toisistaan. Suomalaisissa sanoissa tätä tukee myös kirjoitusasu, joka tuo selkeästi esiin vokaaliäänteen pituuden. Vierassanoissa tilanne on monimutkaisempi.
Lyhyt vai pitkä vokaali? (biologinen vai biolooginen?)
https://jkorpela.fi/kielenopas/6.3.html
Klassisessa kreikassa ja UT:n alkukielessä koineekreikassa alfa /a/, joota /i/ ja hypsiilón /y/ -äänteiden osalta kirjoitusasu ei aina suoraan paljasta vokaaliäänteen pituutta. Antiikin aikana tehtiin ääntämisessä kuitenkin selvä ero lyhyiden ja pitkien vokaalien välillä. Vokaalin pituus voi vaikuttaa myös sanan kieliopilliseen määritykseen ja merkitykseen. Joissakin harvoissa tapauksissa näiden kolmen kreikan vokaalin /a, i, y/ pituus ei ole enää tiedossa.
• ἡ κοινὴ διάλεκτος hee koinee dialektos "yleinen kieli, yleismurre, koinee"
Hepreassa viime kädessä tavuoppi määrittelee vokaaliäänteen pituuden. Lyhyttä a-vokaalia (patach) lukuun ottamatta kaikki muut heprean täysvokaalimerkit voivat olla sekä lyhyiden että pitkien vokaaliäänteiden merkkeinä. Nykyheprealaisessa lausumistavassa lyhyet ja pitkät vokaaliäänteet eivät välttämättä eroa toisistaan. Esim. a-äänne on sanan lopussa kirjoitusasusta riippumatta aina lyhyt.
Hepreassa on pitkien ja lyhyiden vokaaliäänteiden lisäksi vielä katko- eli sieppausvokaalit, so. hyvin lyhyet vokaalit (chataf-vokaalit). Näiden ja ns. varastetun patachin (patach ganuv) merkitsemiseen voidaan allekirjoittaneen tuottamissa dokumenteissa tarvittaessa käyttää pientä yläindeksikirjainta.
אֲדֹנָי צְבָאוֹת אדני צבאות
Adonai Tsevaot /'aḏōnāj ṣeḇā'ōt/ Herra Sebaot
"(Sota- ja palvelus)joukkojen Herra"
רוּחַ רוח
ruach /rūaḥ/ henki, Henki, tuuli
אֱמֶת אמת
emet ['ɛmɛṯ] totuus, Totuus
צָהֳרַ֫יִם צוהריים
tsohoraim [ṣåhårájim] keskipäivä "kaksoiskirkkaus"
1.2 ETU- JA TAKAVOKAALIT
Suomen kielessä on viisi etuvokaalia. Etuvokaalia lausuttaessa kieli on suun etu- tai keskiosassa:
• /e, i, y, ä, ö/
□ labiaaliset (pyöreät) puolisuppea ö ja suppea y
□ illabiaaliset suppea i, puolisuppea e ja väljä ä
Loput kolme ovat takavokaaleja, joita lausuttaessa kieli on taaksepäin vetäytyneenä:
• /a, o, u/
□ labiaaliset puolisuppea o ja suppea u
□ illabiaalinen väljä a
• labium "huuli"
• in-labiaalinen > illabiaalinen (assimilaatio) "ei-huulivokaali"
Labiaalista vokaalia eli huulivokaalia äännettäessä huulet ovat pyöristyneet:
• /o, u, y, ö/
Illabiaalista eli "ei-huulivokaalia", so. laveaa vokaalia, äännettäessä huulia ei pyöristetä:
• /a, e, i, ä/
1.3 VOKAALISOINTU ELI VOKAALIHARMONIA
Vokaalisointu eli vokaaliharmonia tarkoittaa sitä, että omaperäisissä suomen sanoissa ei voi sanan sisällä olla kuin vain joko taka- /a, o, u/ tai etuvokaaleja /ä, ö, y/. E- ja i-äänteet ovat vokaalisoinnun näkökulmasta neutraaleja, ne voivat esiintyä sekä etu- että takavokaalien kanssa. Jos sanassa on pelkästään e- ja i-etuvokaaleja, niin silloin johtimissa ja taivutuspäätteissä käytetään etuvokaaleja /y, ä, ö/.
• ἁρμονία harmoniaa "sopusointu, sopusuhtaisuus, yhteenliittyminen"
< ἁρμός mask. harmos (UT 1x) liitos, nivel
Vokaalisointu tulee esille erityisesti esiin johtimissa ja taivutuspäätteissä:
• kala-ssa – kylä-ssä
• levo-ttom-uus – kiittämä-ttöm-yys
• kalmi-sto – tie-stö
Kreikassa ei ole vokaalisointua. Suomalaisen voi olla vaikea lausua esim. olympialaiset- tai Hierosólyyma- eli Jerusalem-sanoja.
Vokaalisointu ei vaikuta yhdyssanojen osien välillä:
• sadanpäämies
• syntiuhri
Vokaalisointu ei koske myöskään seuraavia sanoja:
• tällainen: supistuma yhdyssanasta "tämänlajinen"
• vaikkeivät: supistuma sanoista "vaikka" ja "eivät"
• laihanläntä
1.4 DIFTONGIT
Diftongi eli kaksoisääntiö tarkoittaa pitkää vokaalia, jossa ääntyy kaksi eri vokaalia. Diftongin ääntämisen aikana äännearvo muuttuu liukuen. Diftongi merkitään kahdella eri kirjaimella, jotka edustavat äänteen alku- ja loppuarvoa.
Suomen kielessä on vain lyhytvokaalisia diftongeja, ts. tavussa on kaksi eri vokaalia, jotka ovat kumpikin lyhyitä.
• δίφθογγος difthoŋgos "kaksoisääni" < δύο dyo (UT 136x) kaksi,
φθόγγος fthoŋgos mask. (UT 2x) ääni, sävel, puhe
Suomen diftongit (18):
• ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi, au, eu, iu, ou, äy, öy, uo, yö, iy, ey, ie
Kreikassa on myös pitkävokaalisia diftongeja eli ns. valediftongeja. Pitkävokaalisessa diftongissa on sekä pitkä vokaali (ᾱ alfa, η eeta tai ω oomega) että sen jälkeen vielä lyhyt ι (joota) -vokaali, jota ei kuitenkaan enää lausuta.
Hepreassa ei tavuopillisesti ole diftongeja. Nykyisen lausumisen kannalta diftongeja kuitenkin esiintyy. Siksi puhutaan esim. diftongisegolaateista. Kielen tavuopillisen rakenteen näkökulmasta kysymyksessä on kuitenkin kaksi eri tavua.
Hepreassa ei koskaan ole ns. varastettua patachia (esim. ruach "henki, Henki, tuuli") lukuun ottamatta kahta vokaalia samassa tavussa. Varastettu patachkaan (patach ganuv) ei ole tavuopillisesti itsenäinen eli erillinen vokaali, se on vain lausumista helpottava apuäänne.
2. KONSONANTTIÄÄNTEET
2.0 KONSONANTTIÄÄNTEIDEN JOHDANTO
Suomen kielessä on 22 foneemia eli äännettä: 8 vokaaliäännettä eli ääntiötä ja 14 konsonanttiäännettä eli keraketta – sikäli jos glottaaliklusiili eli äänirakosulku lasketaan yhdeksi konsonanttiäänteeksi.
• /ɂ/ (pisteetön kysymysmerkki) glottaaliklusiili eli äänirakosulku
Glottaaliklusiili
https://fi.wikipedia.org/wiki/Glottaaliklusiili
Glottaaliklusiili eli äänirakosulku on laryngaalinen eli kurkussa ääntyvä konsonanttiäänne. Glottaaliklusiili muodostetaan sulkemalla kokonaan sekä äänihuulirako että rustorako, niin että ilmavirtaus keuhkoista pysähtyy hetkeksi kokonaan.
Äänirako
https://fi.wikipedia.org/wiki/Äänirako
Suomessa ei ole glottaaliklusiilille eli äänirakosululle omaa kirjainmerkkiä. Mutta hepreasta ja muista seemiläisistä kirjaimistoista sellainen löytyy: א alef. Latinalaisilla kirjaimilla kirjoitettavassa seemiläisessä maltan kielessä glottaaliklusiili kirjoitetaan näkyville käyttäen q-kirjainmerkkiä.
Suomen 14 konsonanttiäännettä eli keraketta:
• /d, h, j, k, l, m, n, ŋ, p, r, s, t, ʋ, ɂ/
□ /ŋ/ äng-äänne
□ /ʋ/ suomen v-konsonantti
vrt. /v/ englannin v-konsonantti, esim. very /veɹi/
□ /ɂ/ (pisteetön kysymysmerkki) glottaaliklusiili eli äänirakosulku
Vierassanoissa ja -nimissä voi esiintyä myös esimerkiksi seuraavia konsonanttiäänteitä:
• /b/
□ Betlehem, hepr. "leivän/sodan talo"
• /ph, f/
□ faarao, eg. "iso talo"
• /g/
□ Gideon, hepr. "hakkaaja"
• /θ/ (soinniton th)
□ thick "paksu"
□ Θεός Theos (UT 1318x) Jumala
• /ð/ (soinnillinen th)
□ this "tämä"
• /z/ soinnillinen s-äänne (ei ts!)
□ zulu (afrikkalainen bantukieli)
□ hepr. ז zain
□ zoo /zu:/ eläintarha
• /ʃ/ soinniton suhu-s (sh)
□ shakki, šakki
□ shalom
□ she /ʃi:/ hän
• /ʒ/ soinnillinen suhu-s (ž)
□ genre /ʒɑ:nɹǝ/ laji, laatu, taidemuoto
□ ransk. Jacques /ʒɑk/
• /x/ velaarifrikatiivi eli kitapurjehankausäänne
□ saks. ach- ja ich-äänteet: Bach /bax/, ich /ix/ minä
□ holl. Van Gogh /xɔx/
□ Loch /lox/ Ness (< gaeli)
□ klass. hepr. pisteetön כ kaf [ḵ]
□ nykykreik. χ chii
Allekirjoittanut käyttää klassisen heprean tarkekirjoituksessa pisteettömästä eli frikatiivisesta כ kaf-äänteestä /x/ merkintää "ḵ" (k-kirjain, jonka alla on viiva):
בְּכוֹר בכור
bechor /beḵōʀ/ esikoinen
Klassisessa tarkekirjoituksessa allekirjoittaneen dokumenteissa heprean ח chet merkitään "ḥ" (h-kirjain, jonka alla on piste):
• /ḥ/ (ch), karhea nielussa ääntyvä h, faryngaalinen frikatiivi
eli nieluhankausäänne
□ ח chet
□ nykyhepr. pisteetön כ chaf
חֵי״ת \ חֵית חי״ת \ חית
• chet /ḥēṯ/ (aakkoston 8. kirjain)
יוֹחָנָן יוחנן
• Jochanan /jōḥānān/ VT Johanan, UT Johannes
"Jahve on suonut armosta lahjaksi"
Klassisesti velaarinen frikatiivi eli hankaava כ chaf /x/ ääntyy nykyhepreassa samalla tavalla kuin faryngaali ח chet. Allekirjoittanut käyttää transkriboinnissa eli heprealaisen kirjoituksen siirtämisessä latinaiselle kirjaimistolle kummastakin "ch"-merkintää:
חֵי״ת \ חֵית חי״ת \ חית
• chet (aakkoston 8. kirjain)
יוֹחָנָן יוחנן
• Jochanan VT Johanan, UT Johannes
"Jahve/Herra on suonut armosta lahjaksi"
בְּכוֹר בכור
• bechor "esikoinen"
Konsonanttiäänne eli kerake ääntyy tavussa aina yhdessä vokaalin kanssa eli vokaalin "kera". Konsonantti voi suomen kielessä muodostaa tavun vain vokaalin kanssa, ei koskaan itsenäisesti. Sananmukaisesti konsonantti tarkoittaa "soinnillisen (vokaalin) kanssa eli kera (ääntyvä)". Itse konsonanttiäänne voi olla soinnillinen tai soinniton.
• consonans /kōnsonāns/ yhdessä ääntyvä tai sointuva, konsonantti
< σύμφωνον symfoonon "yhdessä vokaalin kanssa ääntyvä foneemi"
vrt. συμφωνία symfooniaa (UT 1x) soitto, musiikki, sopusointu
> sinfonia
Ihmiskunnan alkukielessä hepreassa on 22 kirjainmerkkiä – suomen kielessä on 22 äännettä: 8 vokaaliäännettä ja 14 konsonanttiäännettä.
Konsonanttiäänteet voidaan jakaa soinnillisiin ja soinnittomiin sekä lukuisiin muihin foneettisiin ryhmiin.
2.1 SOINNILLISET JA SOINNITTOMAT KONSONANTTIÄÄNTEET
Soinnillista äännettä eli foneemia lausuttaessa äänihuulet värähtelevät eli "soivat" – soinnitonta äännettäessä äänihuulet eivät puolestaan värähtele eli "soi". Suomessa on kahdeksan soinnillista konsonanttiäännettä:
• /d, j, l, m, n, ŋ, r, ʋ/
□ /ʋ/ suomen v-äänne
vrt. /v/ englannin v-äänne, esim. very /veɹi/ hyvin, kovin, erittäin
Suomen soinnilliset konsonanttiäänteet voidaan jakaa seuraaviin ryhmiin:
• dentaali eli hammasäänne: /d/
• likvidat eli juoksevaisäänteet: /l, r/
• nasaalit eli nenä-äänteet: /m, n, ŋ/
• puolivokaalit (approksimantit): /j, ʋ/
□ puolivokaali on konsonanttiäänne, jota ei voi kahdentaa – suomen
murteissa j- ja ʋ-äänteet voivat kuitenkin esiintyä kahdentuneina
H-äänne voi olla suomessa sekä soinnillinen ("saha") että soinniton ("helppo, lahti").
Suomen kielen aina soinnittomat konsonanttiäänteet:
• /k, p, s, t, ɂ/ (glottaaliklusiili)
Vierasäänteistä soinnillisia ovat esim.
• /b/ Betlehem
• /g/ Gideon
• /z/ (soinnillinen s) zulu, ז zain
• /ʒ/ (ž, soinnillinen suhu-s) ransk. Jacques
• /ð/ (soinnillinen frikatiividentaali eli hankaava hammasäänne) this
Vierasäänteistä soinnittomia ovat esim.
• /f/ faarao
• /ʃ/ (š, sh, soinniton suhu-s) she, שׁ shin
• /θ/ (soinniton frikatiividentaali) thick, Θεός Theos (UT 1318x) Jumala
2.2 FONEETTISET ÄÄNNELUOKAT
S Foneettiset äänneluokat
https://gen.fi/info-s-fonetikka-aanneluokat.html
H20 Heprean foneettiset kirjainryhmät
https://gen.fi/h20-foneettiset-kirjainryhmat.html
3. ÄÄNNEVAIHTELU
S Foneettinen äännevaihtelu
https://gen.fi/info-s-fonetiikka-aannevaihtelu.html