| kelpaanko_minä_jumalalle_.pdf |
Kelpaanko minä Jumalalle? (Room. 1)
Raamatunkäännös: KR 1933/38
JÄSENNYS:
1. Vanhurskas on se, joka julistetaan tuomioistuimessa vapaaksi
2. Vanhurskaus VT:ssa ja ympärileikkauksen liitto
3. Lain tekojen tie
4. Sijaiskärsijä
1. VANHURSKAS ON SE, JOKA JULISTETAAN TUOMIOISTUIMESSA VAPAAKSI
"Vanhurskas on elävä uskosta." (Room. 1:17). Martti Luther löysi aikanaan Paavalin Roomalaiskirjeestä uskonvanhurskauden. Raamatun tohtorin Lutherin opetuksien kautta alkoi 1500-luvulla uskonpuhdistus, jonka keskeisimmät ja tärkeimmät asiat olivat seuraavat:Ihminen pelastuu iankaikkisesta kadotuksesta taivaaseen yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen Kristuksen tähden. Yksin Pyhä Raamattu, Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset, ovat pelastavan uskon, opin ja tunnustuksen koetinkivi, jonka valossa kaikkea kuulemaamme ja näkemäämme on tutkittava ja arvosteltava.
Uskonpuhdistuksen teemat ovat erinomaisen tärkeitä ja polttavia aiheita jokaiselle ihmiselle. Eli millä perusteella ja miten minä voin kelvata Jumalalle ja pelastua helvetin tulelta ja piinalta? Se on kaikkein tärkein asia myös meille jokaiselle, jotka olemme tänään tänne Herran Jeesuksen nimeen kokoontuneet. Raamatussa tästä Jumalalle kelpaamisesta käytetään useimmille suomalaisille lähes käsittämätöntä sanaa vanhurskaus. Suomen kielessä vanhurskas-sana johtuu ymmärtääkseni sanoista 'vaa'an hurskas' eli vaa'alla punnitusti hurskaaksi osoittautunut tai vakaasti hurskas. Toinen mahdollisuus on selittää vanhurskas sanan johtuvan sanoista vanha ja hurskas, eli mahdollisesti myös vanhastaan hurskas. Hurskas-sana tarkoittaa puolestaan Nykysuomen sanakirjan mukaan vakavamielistä, oikeamielistä, puhdassydämistä, harrasta, jumalista ja Jumalaa pelkääväistä.
Vanhurskaus (hepr. צְדָקָה şedāqā́, kreik. δικαιοσύνη dikaiosýnē, lat. iūstitia) on erityisesti pakanakansojen apostolin Paavalin kielenkäytössä oikeuskäsite. Kun oikeusistuimessa syytettynä oleva vapautetaan - kun tuomari ei määrää mitään rangaistusta - niin silloin on kyseessä vanhurskas ihminen.
Minulla on tästä omakohtaista kokemusta kirkollisen oikeudenkäytön alalta. Oulun piispa sekä lainoppinut asessori syyttivät minua tammikuussa vuonna 2005 Tervolan ylimääräisessä piispantarkastuksessa mm. pappisvalani rikkomisesta ja seurakunnan edessä valehtelemisesta. He ajoivat mitä ilmeisemmin minun erottamistani Tervolan seurakuntapastorin virasta. Keskusteltuaan kuitenkin puolustusasianajajani eli Tervolan kirkkoherran ja kirkkoneuvoston sekä myös tuomiokapitulin muun jäsenen kanssa piispa kuitenkin päätti vapauttaa minut kaikista syytteistään. Mitään rangaistusta ei määrätty ja sain jatkaa vapaana miehenä saarnaviran hoitamista. Minut julistettiin siis kirkollisen oikeuden näkökulmasta vanhurskaaksi.
Hengellisestä, taivaallisesta oikeussalista voidaan käyttää seuraavaa kuvaa. Tässä tuomioistuimessa tuomarina toimii Jumala, puolustusasianajajana Jeesus ja syyttäjänä laki. Tutkittavana ja aiheesta syytettynä on ihminen. Jumalan täydellisyyttä vaativa ja edellyttävä laki osoittaa syytetyn - siis jokaisen ihmisen - syylliseksi ja siten rangaistuksen ansaitsevaksi; taivasosattomaksi ja helvettiin kuuluvaksi. Mutta Puolustusasianajaja toteaa itselleen kuuluvien ristinuskovaisten kohdalla, että syytetty on vedonnut Golgatan ristillä toimeenpantuun rangaistukseen, jo toteutettuun kadotustuomioon. Ja koska rikoksesta ei voida oikeusperiaatteiden mukaan rangaista ja tuomiota täytäntöön panna kahdesti - kenenkään ei tarvitse maksaa yhtä velkaa kahta kertaa - niin on lopputuloksena syytetyn vapauttaminen.
Tuomari julistaa siis syytetylle loppulausuman: Rikokset näytettiin toteen ja syytetty ne totuudenmukaisesti tunnusti. Lisäksi näistä toteennäytetyistä rikoksista osoitettiin myös, että niiden rangaistus on jo täytäntöön pantu. Siten asia katsotaan loppuun käsitellyksi ja syytetty on vapaa. 'OK' sanoo tuomari syytetylle, jonka ansaitsema rangaistus oli jo kärsitty Jerusalemissa Rooman toisen keisarin Tiberiuksen aikana (14-37 jKr.) Pontius Pilatuksen (26-36 jKr.) ollessa Juudean maaherrana.
Sellainen syytetty puolestaan, joka vaikenee toteennäytettyjen syytteiden alla - jopa yrittää kieltää tekonsa - tai sitten alkaa vajavaista elämäänsä tavalla tai toisella puolustella, selitellä tai vähätellä, joutuu itse vastaamaan omalla ikuisella elämällään keskeneräisyydestään ja täydellisyyden puutteestaan. "Teinhän minä sentään paljon hyvääkin." "Samalla tavallahan kaikki toisetkin elivät." "Ei kai tässä näin pikkutarkka tarvitse olla." "Oikeastaan vika ei ollut minun, vaan alkoholistivanhempien ja hullun opettajan." "Minä ajattelin aina, että kyllä minä saan nämä anteeksi; eikö anteeksiantaminen olekaan Jumalan ammatti?" "Parhaani minä aina tein perheeni ja lasten eteen." "Eikös kirkkoon kuuluminen, rippikoulun käyminen ja papin vihkimä avioliitto riitä?" "Eikös me voitaisi sopia tätä asiaa noin niin kuin herrasmiesten kesken?"
Selittelyt ja puolustelut eivät viimeisellä tuomiolla auta vähääkään. Kenellä ei ole Jeesuksen sovitusverta suojanaan, ei ole suojaa Jumalan polttavalta vihalta kaikkea syntiä ja vääryyttä vastaan. Joka ei ole elänyt kasteen uudestisyntymisen armossa (Mark. 16:16, Joh. 3:5, 1. Kor. 6:11, Tiit. 3:5. 1. Piet. 3:21 jne.) eli jokapäiväisessä parannuksessa (Room. 6:1-14) ei ole taivaspaikkaa. Sillä, joka ei halua syödä ja juoda ehtoollisella Jeesuksen ruumiista ja verta (Joh. 6:53-56), ei ole iankaikkista elämää. Vanhurskas eli Jumalalle kelpaava taivaskansalainen on vain ja ainoastaan se, joka tunnustaa suullaan ja uskoo sydämessään ainoaksi pelastuksen perusteeksi Jeesuksen täytetyn työn ristillä. Kadotustuomiosta voi vapautua vain Jeesuksen nimessä ja veressä saatavan armahduksen kautta.
2. VANHURSKAUS VT:SSA JA YMPÄRILEIKKAUKSEN LIITTO
Paavali ei keksinyt itse tätä uskosta vanhurskaus-asiaa, vaan sen juuret ovat syvällä Vanhassa testamentissa. Uskon isäksi kutsuttu Aabraham luettiin Vanhan liiton aikana vanhurskaaksi hänen vielä ollessaan nimeltään Abram: "Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi." (1. Moos. 15:6). Myöhemmin Abramille annettu ympärileikkauksen liitto vahvisti tämän Jumalalle kelpaamisen. "Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne." (1. Moos. 17:10) Ympärileikkaus oli Vanhan liiton sakramentti eli pyhä toimitus, armonväline, jonka kautta itsessään syntinen ihminen otettiin pyhän Jumalan yhteyteen.
Ympärileikkaukseen liittyvä verenvuodatus ennakoi myös anteeksiantamuksen ja armon varsinaista lähdettä, Jeesuksen vuodattamaa verta Golgatalla. Ympärileikkaus oli alunperin avioliiton solmimiseen liittyvä toimi (vrt. veriylkä 2. Moos. 4:25). Appi ympärileikkasi hääjuhlan valmistelujen aikana sulhasen, jotta tämä voisi liittyä yhdeksi lihaksi morsiamensa kanssa. Kun Mooseksen vaimo Sippora puhuu ympärileikkauksen yhteydessä veriyljästä (2. Moos. 4), niin hän paimentolaiskulttuurin lapsena liittää nämä kaksi asiaa toisiinsa. Raamatun hepreassa appi on sananmukaisesti 'ympärileikkaaja' (חֹתֵן ḥotén) ja sulhanen 'ympärileikattava' ( חָתָן ḥātā́n).
Jumala otti tämän ympärileikkauksen nyt tästä maallisesta hääjuhlayhteydestä ja teki siitä itsensä ja valitun kansan välisen liiton solmimisen välineen. Ympärileikkaus oli siis Jumalan eli sulhasen ja seurakunnan eli morsiamen yhdistävä armonväline eli sakramentti. Syvimmiltään tämä alunperin sulhasen ympärileikkaukseen viittaava toimi viittasi tietenkin Golgatalle, jossa valmisteltiin taivaallista hääjuhlaa: Sulhasen veri vuosi, jotta Hän voisi saada omakseen niin syvästi kaipaamaansa ja haluamansa morsiamen eli seurakunnan.
Jo ennen tätä uskosta vanhurskaaksi lukemista Abram oli saanut lupauksen:"Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa (se on sinun siemenessäsi Jeesuksessa Kristuksessa) tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." (1. Moos. 12:3)
Uskon kohde on ratkaiseva niin vanhurskaaksi julistamisessa kuin siunauksen saamisessakin - jos se on jokin muu kuin taivaasta alas astunut, ristillä helvettiin painunut, mutta kolmantena päivänä kuolleista ylösnoussut ja taivaaseen astunut Jumalan Poika Jeesus Kristus, joka kerran vielä palaa maan päälle, niin hukka perii. Eikö sitten kerta kaikkiaan ole mahdollista, että mitään muuta tietä taivaaseen olisi kuin täysin passiivinen ja ihmisen omat teot kokonaan roskakoriin heittävä usko johonkin kaksituhatta vuotta sitten eläneeseen Nasaretin mieheen?
3. LAIN TEKOJEN TIE
Tutkimme siis vielä hetken sitä toista tietä - oman elämän perusteella taivaaseen pääsemistä: Pohjaksi kaksi VT:n kohtaa:
Se on kirottu, joka ei pidä koko lakia: "Kirottu olkoon se, joka ei pidä tämän lain sanoja eikä täytä niitä. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen'." (5. Moos. 27:26)
Lain kaikki kohdat täyttävä saa elää: "Noudattakaa minun käskyjäni ja säädöksiäni, sillä se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä. Minä olen Herra." (3. Moos. 18:5)
Raamatussa - niin VT:ssa kuin UT:ssa - korostetaan toistuvasti lain tärkeyttä (esim. 5. Moos. 6:25, 7:22-23; Matt. 5:17-20; Room 2:6-13). Noudata lakia, niin Jumala siunaa sinua! Antaudu kokonaan Herralle, ole ehdottoman kuuliainen, sanoudu irti kaikesta synnistä, aseta koko tahdonvoimasi syntiä vastaan! Jos siis pystymme olemaan täydellisiä ja pyhiä (se on elämään lain mukaan) - olemme rakkauden ja totuuden täyttämiä - niin pelastumme. Onko Paavali ristiriidassa näiden kirjoitusten kanssa, kun hän puhuu kuitenkin vain uskon kautta - ei siis tekojen kautta - tulevasta kelpoisuudesta Jumalan edessä?
Eikö Raamattu yksiselitteisesti avaa taivasta lain noudattajille edellä kuultujen kohtien perusteella? Eikö laki siis näin ollen ole hyvä asia, joka avaa meille tien pelastukseen? Paavali on realisti. Hän tietää, että joka ainoa - hän itse mukaan lukien - rikkoo jatkuvasti lakia sekä teoin että tekemättä jättämisin; ja myös ja erityisesti ajatuksin ja sanoin. Emme kykene lakia noudattamaan, vaikka kuinka parhaamme yrittäisimme.
Jokainen ihminen on siis lainrikkojana kirottu pois Jumalan yhteydestä ja pelastuksesta. Tämä lain perusteella kirotuksi ja helvettiin heitetyksi tuleminen on yhteistä niin uskoville kuin uskomattomille, niin kristityille kuin muslimeille, niin hurskaille Pyhän Hengen täyttämille kilvoittelijoille kuin paatuneimmille ammattirikollisille ja kansan tahtoa kuunteleville piispoille. Joka ainoa meistä rikkoo Jumalan ilmoittamaa kymmenen käskyn lakia vastaan joka ainoa päivä. Kuolemaan asti joka ainoassa teossamme on mukana syntiä - pahoissa teoissa lähimmäisen rakastamattomuutta ja hyvissä teoissa ylpeyttä niin ihmisten kuin Jumalan edessä. Laki osoittaa jokaisen syntiseksi ja kelvottomaksi täydelliseen taivaaseen. Olemme jokainen parantumattomasti lain kirouksen alaisia.
4. SIJAISKÄRSIJÄ
Kun olemme nähneet tämän itsessämme lähtemättömästi olevan synnin syövän tuhoavan meidät ikuisiksi ajoiksi, vaivumme epätoivoon. Mitään tietä ikuiseen elämään ei ole. Tähän tilanteeseen Jumala lähetti Jeesuksen kirotulle ristinpuulle sijaiskärsijäksi.
Jokainen puuhun ripustettu on kirottu; Herran runneltu palvelija otti siis meille kuuluvan rangaistuksen: "Jos joku on tehnyt itsensä syypääksi rikkomukseen, josta rangaistaan kuolemalla, ja hänet surmataan, ja sinä ripustat hänet hirteen, 23. niin älköön hänen ruumiinsa jääkö hirteen yöksi, vaan hautaa hänet samana päivänä, sillä Jumalan kiroama on se, joka on hirteen ripustettu; älä saastuta sitä maata, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi." (5. Moos. 21:22-23)
Samasta asiasta kertoo myös Jesaja: "Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, 5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." (Jes. 53:4-5)
Meidän todellisista synneistämme seurasi todellinen rangaistus. Mutta vanhurskaan Jumalan kaikkea saastaa ja pahuutta vastaan osoittaman vihan kantoikin itse Jumalan poika. Jeesus kirottiin, tehtiin saatanalliseksi käärmeeksi Golgatan ristillä. Hänen päälleen heitettiin koko maailman pahuus; kaikkien ihmisten kaikkina aikakausina tekemät synnit. Myös minun syntini. Ja sinun syntisi. Siksi Hänen kokemansa rangaistus ja tuska on mittaamattoman valtava ja suuri, sitä ei voi verrata kenenkään ihmisen kärsimykseen ja tuskaan. Ja vaikka Jeesuksen kärsimys kesti ihmisen ajassa mitaten vain tunteja tai korkeintaan vuorokausia, niin ikuisen ja äärettömän Jumalan äärellinen kärsimys vastaa - ja ylittääkin - äärellisten ihmisten äärettömän kärsimyksen.
Jeesuksen ristintyö on ainoa toivo toivottomalle, ainoa tie synnin umpikujaan joutuneelle, ainoa pelastuslautta hukkuvalle, ainoa lääke kuolemansairaalle. Ne kohdat pyhissä kirjoituksissa, jotka kertovat uskosta vanhurskaaksi tekemisen perusteena - vanhurskaan elämisestä uskosta - ovat kultaa ja jalokiviä kalliimpia. Jos niitä ei olisi, jäisimme ikuiseen pimeyteen ja kiroukseen, lain alle. Vanhurskauttavassa uskossa on tärkeintä uskon kohde, ristillä minun puolestani kärsivä Jumala, Jeesus Kristus.
Koska me olemme läpikotaisin syntisiä; lihallisia ja tähän näkyväiseen kiinnittyneitä, joutuu Jumalan meihin synnyttämä usko oman epäuskomme ja järkeilymme hyökkäyksen kohteeksi. Siksi tarvitsemme jatkuvasti, joka päivä vahvistusta uskossamme. Jumala on antanut pyhän ilmoituksensa Raamatun sekä näkyvät sakramentit, joiden kautta Pyhä Henki synnyttää ja vahvistaa meissä uskoa synnit sovittaneeseen Jumalan uhrikaritsaan. Lihalliset, luonnolliset silmäni näkevät Jeesuksen ristissä vain heikon ja epäonnistuneen filosofin, kiertelevän saarnamiehen ja ihmeidentekijän häpeällisen lopun. Kuolemaantuomittu ja hautaan kuuluva hylkiö. Uskon silmillä näen minun puolestani kärsivän puhtaan ja epäitsekkään rakkauden. Usko tarttuu sanaan: "Se on täytetty" (Joh. 19:30), ja rakastaa tuota selkäpiitä karmivan kidutus- ja teloituspaikan Herraa, ruhjottua Messiasta, Nasaretin Jeesusta.
Sinä ja minä kelpaamme Jumalalle, mutta vain ja ainoastaan Jeesuksen ristin tähden. Jos joku yrittää lähestyä Pyhää ja Kaikkivaltiasta Jumalaa muuten kuin Jeesuksen nimeen ja ristiin turvaten, niin mitään armoa ei meidän rikkomuksiamme kohtaan tulla osoittamaan. Mutta Jeesukseen uskova kannetaan enkelien riemusaatossa taivaan suureen juhlaan.
JÄSENNYS:
1. Vanhurskas on se, joka julistetaan tuomioistuimessa vapaaksi
2. Vanhurskaus VT:ssa ja ympärileikkauksen liitto
3. Lain tekojen tie
4. Sijaiskärsijä
1. VANHURSKAS ON SE, JOKA JULISTETAAN TUOMIOISTUIMESSA VAPAAKSI
"Vanhurskas on elävä uskosta." (Room. 1:17). Martti Luther löysi aikanaan Paavalin Roomalaiskirjeestä uskonvanhurskauden. Raamatun tohtorin Lutherin opetuksien kautta alkoi 1500-luvulla uskonpuhdistus, jonka keskeisimmät ja tärkeimmät asiat olivat seuraavat:Ihminen pelastuu iankaikkisesta kadotuksesta taivaaseen yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen Kristuksen tähden. Yksin Pyhä Raamattu, Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset, ovat pelastavan uskon, opin ja tunnustuksen koetinkivi, jonka valossa kaikkea kuulemaamme ja näkemäämme on tutkittava ja arvosteltava.
Uskonpuhdistuksen teemat ovat erinomaisen tärkeitä ja polttavia aiheita jokaiselle ihmiselle. Eli millä perusteella ja miten minä voin kelvata Jumalalle ja pelastua helvetin tulelta ja piinalta? Se on kaikkein tärkein asia myös meille jokaiselle, jotka olemme tänään tänne Herran Jeesuksen nimeen kokoontuneet. Raamatussa tästä Jumalalle kelpaamisesta käytetään useimmille suomalaisille lähes käsittämätöntä sanaa vanhurskaus. Suomen kielessä vanhurskas-sana johtuu ymmärtääkseni sanoista 'vaa'an hurskas' eli vaa'alla punnitusti hurskaaksi osoittautunut tai vakaasti hurskas. Toinen mahdollisuus on selittää vanhurskas sanan johtuvan sanoista vanha ja hurskas, eli mahdollisesti myös vanhastaan hurskas. Hurskas-sana tarkoittaa puolestaan Nykysuomen sanakirjan mukaan vakavamielistä, oikeamielistä, puhdassydämistä, harrasta, jumalista ja Jumalaa pelkääväistä.
Vanhurskaus (hepr. צְדָקָה şedāqā́, kreik. δικαιοσύνη dikaiosýnē, lat. iūstitia) on erityisesti pakanakansojen apostolin Paavalin kielenkäytössä oikeuskäsite. Kun oikeusistuimessa syytettynä oleva vapautetaan - kun tuomari ei määrää mitään rangaistusta - niin silloin on kyseessä vanhurskas ihminen.
Minulla on tästä omakohtaista kokemusta kirkollisen oikeudenkäytön alalta. Oulun piispa sekä lainoppinut asessori syyttivät minua tammikuussa vuonna 2005 Tervolan ylimääräisessä piispantarkastuksessa mm. pappisvalani rikkomisesta ja seurakunnan edessä valehtelemisesta. He ajoivat mitä ilmeisemmin minun erottamistani Tervolan seurakuntapastorin virasta. Keskusteltuaan kuitenkin puolustusasianajajani eli Tervolan kirkkoherran ja kirkkoneuvoston sekä myös tuomiokapitulin muun jäsenen kanssa piispa kuitenkin päätti vapauttaa minut kaikista syytteistään. Mitään rangaistusta ei määrätty ja sain jatkaa vapaana miehenä saarnaviran hoitamista. Minut julistettiin siis kirkollisen oikeuden näkökulmasta vanhurskaaksi.
Hengellisestä, taivaallisesta oikeussalista voidaan käyttää seuraavaa kuvaa. Tässä tuomioistuimessa tuomarina toimii Jumala, puolustusasianajajana Jeesus ja syyttäjänä laki. Tutkittavana ja aiheesta syytettynä on ihminen. Jumalan täydellisyyttä vaativa ja edellyttävä laki osoittaa syytetyn - siis jokaisen ihmisen - syylliseksi ja siten rangaistuksen ansaitsevaksi; taivasosattomaksi ja helvettiin kuuluvaksi. Mutta Puolustusasianajaja toteaa itselleen kuuluvien ristinuskovaisten kohdalla, että syytetty on vedonnut Golgatan ristillä toimeenpantuun rangaistukseen, jo toteutettuun kadotustuomioon. Ja koska rikoksesta ei voida oikeusperiaatteiden mukaan rangaista ja tuomiota täytäntöön panna kahdesti - kenenkään ei tarvitse maksaa yhtä velkaa kahta kertaa - niin on lopputuloksena syytetyn vapauttaminen.
Tuomari julistaa siis syytetylle loppulausuman: Rikokset näytettiin toteen ja syytetty ne totuudenmukaisesti tunnusti. Lisäksi näistä toteennäytetyistä rikoksista osoitettiin myös, että niiden rangaistus on jo täytäntöön pantu. Siten asia katsotaan loppuun käsitellyksi ja syytetty on vapaa. 'OK' sanoo tuomari syytetylle, jonka ansaitsema rangaistus oli jo kärsitty Jerusalemissa Rooman toisen keisarin Tiberiuksen aikana (14-37 jKr.) Pontius Pilatuksen (26-36 jKr.) ollessa Juudean maaherrana.
Sellainen syytetty puolestaan, joka vaikenee toteennäytettyjen syytteiden alla - jopa yrittää kieltää tekonsa - tai sitten alkaa vajavaista elämäänsä tavalla tai toisella puolustella, selitellä tai vähätellä, joutuu itse vastaamaan omalla ikuisella elämällään keskeneräisyydestään ja täydellisyyden puutteestaan. "Teinhän minä sentään paljon hyvääkin." "Samalla tavallahan kaikki toisetkin elivät." "Ei kai tässä näin pikkutarkka tarvitse olla." "Oikeastaan vika ei ollut minun, vaan alkoholistivanhempien ja hullun opettajan." "Minä ajattelin aina, että kyllä minä saan nämä anteeksi; eikö anteeksiantaminen olekaan Jumalan ammatti?" "Parhaani minä aina tein perheeni ja lasten eteen." "Eikös kirkkoon kuuluminen, rippikoulun käyminen ja papin vihkimä avioliitto riitä?" "Eikös me voitaisi sopia tätä asiaa noin niin kuin herrasmiesten kesken?"
Selittelyt ja puolustelut eivät viimeisellä tuomiolla auta vähääkään. Kenellä ei ole Jeesuksen sovitusverta suojanaan, ei ole suojaa Jumalan polttavalta vihalta kaikkea syntiä ja vääryyttä vastaan. Joka ei ole elänyt kasteen uudestisyntymisen armossa (Mark. 16:16, Joh. 3:5, 1. Kor. 6:11, Tiit. 3:5. 1. Piet. 3:21 jne.) eli jokapäiväisessä parannuksessa (Room. 6:1-14) ei ole taivaspaikkaa. Sillä, joka ei halua syödä ja juoda ehtoollisella Jeesuksen ruumiista ja verta (Joh. 6:53-56), ei ole iankaikkista elämää. Vanhurskas eli Jumalalle kelpaava taivaskansalainen on vain ja ainoastaan se, joka tunnustaa suullaan ja uskoo sydämessään ainoaksi pelastuksen perusteeksi Jeesuksen täytetyn työn ristillä. Kadotustuomiosta voi vapautua vain Jeesuksen nimessä ja veressä saatavan armahduksen kautta.
2. VANHURSKAUS VT:SSA JA YMPÄRILEIKKAUKSEN LIITTO
Paavali ei keksinyt itse tätä uskosta vanhurskaus-asiaa, vaan sen juuret ovat syvällä Vanhassa testamentissa. Uskon isäksi kutsuttu Aabraham luettiin Vanhan liiton aikana vanhurskaaksi hänen vielä ollessaan nimeltään Abram: "Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi." (1. Moos. 15:6). Myöhemmin Abramille annettu ympärileikkauksen liitto vahvisti tämän Jumalalle kelpaamisen. "Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne." (1. Moos. 17:10) Ympärileikkaus oli Vanhan liiton sakramentti eli pyhä toimitus, armonväline, jonka kautta itsessään syntinen ihminen otettiin pyhän Jumalan yhteyteen.
Ympärileikkaukseen liittyvä verenvuodatus ennakoi myös anteeksiantamuksen ja armon varsinaista lähdettä, Jeesuksen vuodattamaa verta Golgatalla. Ympärileikkaus oli alunperin avioliiton solmimiseen liittyvä toimi (vrt. veriylkä 2. Moos. 4:25). Appi ympärileikkasi hääjuhlan valmistelujen aikana sulhasen, jotta tämä voisi liittyä yhdeksi lihaksi morsiamensa kanssa. Kun Mooseksen vaimo Sippora puhuu ympärileikkauksen yhteydessä veriyljästä (2. Moos. 4), niin hän paimentolaiskulttuurin lapsena liittää nämä kaksi asiaa toisiinsa. Raamatun hepreassa appi on sananmukaisesti 'ympärileikkaaja' (חֹתֵן ḥotén) ja sulhanen 'ympärileikattava' ( חָתָן ḥātā́n).
Jumala otti tämän ympärileikkauksen nyt tästä maallisesta hääjuhlayhteydestä ja teki siitä itsensä ja valitun kansan välisen liiton solmimisen välineen. Ympärileikkaus oli siis Jumalan eli sulhasen ja seurakunnan eli morsiamen yhdistävä armonväline eli sakramentti. Syvimmiltään tämä alunperin sulhasen ympärileikkaukseen viittaava toimi viittasi tietenkin Golgatalle, jossa valmisteltiin taivaallista hääjuhlaa: Sulhasen veri vuosi, jotta Hän voisi saada omakseen niin syvästi kaipaamaansa ja haluamansa morsiamen eli seurakunnan.
Jo ennen tätä uskosta vanhurskaaksi lukemista Abram oli saanut lupauksen:"Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa (se on sinun siemenessäsi Jeesuksessa Kristuksessa) tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." (1. Moos. 12:3)
Uskon kohde on ratkaiseva niin vanhurskaaksi julistamisessa kuin siunauksen saamisessakin - jos se on jokin muu kuin taivaasta alas astunut, ristillä helvettiin painunut, mutta kolmantena päivänä kuolleista ylösnoussut ja taivaaseen astunut Jumalan Poika Jeesus Kristus, joka kerran vielä palaa maan päälle, niin hukka perii. Eikö sitten kerta kaikkiaan ole mahdollista, että mitään muuta tietä taivaaseen olisi kuin täysin passiivinen ja ihmisen omat teot kokonaan roskakoriin heittävä usko johonkin kaksituhatta vuotta sitten eläneeseen Nasaretin mieheen?
3. LAIN TEKOJEN TIE
Tutkimme siis vielä hetken sitä toista tietä - oman elämän perusteella taivaaseen pääsemistä: Pohjaksi kaksi VT:n kohtaa:
Se on kirottu, joka ei pidä koko lakia: "Kirottu olkoon se, joka ei pidä tämän lain sanoja eikä täytä niitä. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen'." (5. Moos. 27:26)
Lain kaikki kohdat täyttävä saa elää: "Noudattakaa minun käskyjäni ja säädöksiäni, sillä se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä. Minä olen Herra." (3. Moos. 18:5)
Raamatussa - niin VT:ssa kuin UT:ssa - korostetaan toistuvasti lain tärkeyttä (esim. 5. Moos. 6:25, 7:22-23; Matt. 5:17-20; Room 2:6-13). Noudata lakia, niin Jumala siunaa sinua! Antaudu kokonaan Herralle, ole ehdottoman kuuliainen, sanoudu irti kaikesta synnistä, aseta koko tahdonvoimasi syntiä vastaan! Jos siis pystymme olemaan täydellisiä ja pyhiä (se on elämään lain mukaan) - olemme rakkauden ja totuuden täyttämiä - niin pelastumme. Onko Paavali ristiriidassa näiden kirjoitusten kanssa, kun hän puhuu kuitenkin vain uskon kautta - ei siis tekojen kautta - tulevasta kelpoisuudesta Jumalan edessä?
Eikö Raamattu yksiselitteisesti avaa taivasta lain noudattajille edellä kuultujen kohtien perusteella? Eikö laki siis näin ollen ole hyvä asia, joka avaa meille tien pelastukseen? Paavali on realisti. Hän tietää, että joka ainoa - hän itse mukaan lukien - rikkoo jatkuvasti lakia sekä teoin että tekemättä jättämisin; ja myös ja erityisesti ajatuksin ja sanoin. Emme kykene lakia noudattamaan, vaikka kuinka parhaamme yrittäisimme.
Jokainen ihminen on siis lainrikkojana kirottu pois Jumalan yhteydestä ja pelastuksesta. Tämä lain perusteella kirotuksi ja helvettiin heitetyksi tuleminen on yhteistä niin uskoville kuin uskomattomille, niin kristityille kuin muslimeille, niin hurskaille Pyhän Hengen täyttämille kilvoittelijoille kuin paatuneimmille ammattirikollisille ja kansan tahtoa kuunteleville piispoille. Joka ainoa meistä rikkoo Jumalan ilmoittamaa kymmenen käskyn lakia vastaan joka ainoa päivä. Kuolemaan asti joka ainoassa teossamme on mukana syntiä - pahoissa teoissa lähimmäisen rakastamattomuutta ja hyvissä teoissa ylpeyttä niin ihmisten kuin Jumalan edessä. Laki osoittaa jokaisen syntiseksi ja kelvottomaksi täydelliseen taivaaseen. Olemme jokainen parantumattomasti lain kirouksen alaisia.
4. SIJAISKÄRSIJÄ
Kun olemme nähneet tämän itsessämme lähtemättömästi olevan synnin syövän tuhoavan meidät ikuisiksi ajoiksi, vaivumme epätoivoon. Mitään tietä ikuiseen elämään ei ole. Tähän tilanteeseen Jumala lähetti Jeesuksen kirotulle ristinpuulle sijaiskärsijäksi.
Jokainen puuhun ripustettu on kirottu; Herran runneltu palvelija otti siis meille kuuluvan rangaistuksen: "Jos joku on tehnyt itsensä syypääksi rikkomukseen, josta rangaistaan kuolemalla, ja hänet surmataan, ja sinä ripustat hänet hirteen, 23. niin älköön hänen ruumiinsa jääkö hirteen yöksi, vaan hautaa hänet samana päivänä, sillä Jumalan kiroama on se, joka on hirteen ripustettu; älä saastuta sitä maata, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi." (5. Moos. 21:22-23)
Samasta asiasta kertoo myös Jesaja: "Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, 5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." (Jes. 53:4-5)
Meidän todellisista synneistämme seurasi todellinen rangaistus. Mutta vanhurskaan Jumalan kaikkea saastaa ja pahuutta vastaan osoittaman vihan kantoikin itse Jumalan poika. Jeesus kirottiin, tehtiin saatanalliseksi käärmeeksi Golgatan ristillä. Hänen päälleen heitettiin koko maailman pahuus; kaikkien ihmisten kaikkina aikakausina tekemät synnit. Myös minun syntini. Ja sinun syntisi. Siksi Hänen kokemansa rangaistus ja tuska on mittaamattoman valtava ja suuri, sitä ei voi verrata kenenkään ihmisen kärsimykseen ja tuskaan. Ja vaikka Jeesuksen kärsimys kesti ihmisen ajassa mitaten vain tunteja tai korkeintaan vuorokausia, niin ikuisen ja äärettömän Jumalan äärellinen kärsimys vastaa - ja ylittääkin - äärellisten ihmisten äärettömän kärsimyksen.
Jeesuksen ristintyö on ainoa toivo toivottomalle, ainoa tie synnin umpikujaan joutuneelle, ainoa pelastuslautta hukkuvalle, ainoa lääke kuolemansairaalle. Ne kohdat pyhissä kirjoituksissa, jotka kertovat uskosta vanhurskaaksi tekemisen perusteena - vanhurskaan elämisestä uskosta - ovat kultaa ja jalokiviä kalliimpia. Jos niitä ei olisi, jäisimme ikuiseen pimeyteen ja kiroukseen, lain alle. Vanhurskauttavassa uskossa on tärkeintä uskon kohde, ristillä minun puolestani kärsivä Jumala, Jeesus Kristus.
Koska me olemme läpikotaisin syntisiä; lihallisia ja tähän näkyväiseen kiinnittyneitä, joutuu Jumalan meihin synnyttämä usko oman epäuskomme ja järkeilymme hyökkäyksen kohteeksi. Siksi tarvitsemme jatkuvasti, joka päivä vahvistusta uskossamme. Jumala on antanut pyhän ilmoituksensa Raamatun sekä näkyvät sakramentit, joiden kautta Pyhä Henki synnyttää ja vahvistaa meissä uskoa synnit sovittaneeseen Jumalan uhrikaritsaan. Lihalliset, luonnolliset silmäni näkevät Jeesuksen ristissä vain heikon ja epäonnistuneen filosofin, kiertelevän saarnamiehen ja ihmeidentekijän häpeällisen lopun. Kuolemaantuomittu ja hautaan kuuluva hylkiö. Uskon silmillä näen minun puolestani kärsivän puhtaan ja epäitsekkään rakkauden. Usko tarttuu sanaan: "Se on täytetty" (Joh. 19:30), ja rakastaa tuota selkäpiitä karmivan kidutus- ja teloituspaikan Herraa, ruhjottua Messiasta, Nasaretin Jeesusta.
Sinä ja minä kelpaamme Jumalalle, mutta vain ja ainoastaan Jeesuksen ristin tähden. Jos joku yrittää lähestyä Pyhää ja Kaikkivaltiasta Jumalaa muuten kuin Jeesuksen nimeen ja ristiin turvaten, niin mitään armoa ei meidän rikkomuksiamme kohtaan tulla osoittamaan. Mutta Jeesukseen uskova kannetaan enkelien riemusaatossa taivaan suureen juhlaan.