S Foneettiset äänneluokat (INFO SUOMEN KIELIOPPI)
info-s-fonetiikka-aanneluokat.pdf |
Avaa lukemista ja tulostamista varten yllä oleva pdf-tiedosto (päivitelty 10.6.2024).
INFO https://gen.fi/info.html
S SUOMEN KIELIOPPI https://gen.fi/info-s.html
S Foneettiset äänneluokat
https://gen.fi/info-s-fonetikka-aanneluokat.html
SISÄLLYSLUETTELO (luonnos)
0. Dokumentteja
1. Artikulaatio- eli ääntämispaikat
1.0 Johdanto
1.1 Labiaalit eli huuliäänteet
1.2 Dentaalit eli hammasäänteet
1.3 Alveolaarit eli hammasvalliäänteet
1.4 Palataalit eli lakiäänteet
1.5 Velaarit eli kitapurjeäänteet
1.6 Uvulaarit eli kitakielekeäänteet
1.7 Faryngaalit eli nieluäänteet
1.8 Laryngaalit tai glottaalit eli kurkkuäänteet
1.9 Koronaalit eli kielen etuosan äänteet
1.10 Lateraalit eli laideäänteet
1.11 Nasaalit eli nenä-äänteet
2. Muita foneettisia äänneluokkia
2.1 Affrikaatat eli lisätyt hankausäänteet
2.2 Aspiroituneet eli henkäykselliset klusiilit
2.3 Emfaattiset eli painollisen äänteet
2.4 Frikatiivit eli hankausäänteet
2.5 Klusiilit eli umpiäänteet
2.6 Likvidat eli juoksevaisäänteet
2.7 Puolivokaalit (approksimantit)
2.8 Resonantit: likvidat ja nasaalit
2.9 Sibilantit eli suhuäänteet
2.10 Spirantit eli rakoäänteet
2.11 Tremulantit eli täryäänteet
0. DOKUMENTTEJA
INFO Juha Muukkosen (Genesis ry) kotisivujen sivukartta
https://gen.fi/info-sivukartta.html
S Suomen kielen lyhyt kielioppi
https://gen.fi/info-s-suomen-kielioppi.html
S Äänneoppi: äänteet, kirjaimet, tavut ja morfeemit
https://gen.fi/info-s-aanneoppi.html
S Fonetiikka eli ääntöoppi
https://gen.fi/info-s-fonetiikka.html
S Foneettinen äännevaihtelu
https://gen.fi/info-s-fonetiikka-aannevaihtelu.html
Artikulaatiopaikka
https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Fonologia/sivu132.htm
Pitkäranta, Reijo: Suomi–latina–suomi-sanakirja. 6. p. Gaudeamus 2018
Turtia, Kaarina: Sivistyssanat. Otava 2001
Wikipedia
https://fi.wikipedia.org/
Wiktionary
https://www.wiktionary.org/
https://en.wiktionary.org/wiki/
1. ARTIKULAATIO- ELI ÄÄNTÄMISPAIKAT
1.0 JOHDANTO
Yksi fonetiikan eli ääntöopin keskeisistä käsitteistä on artikulaatiopaikka eli ääntämispaikka tai ääntöpaikka. Suuväylässä on mm. seuraavia anatomisia osia, so. orgaaneja eli elimiä, joita käyttäen foneemit eli äänteet muodostetaan:
Artikulaatiovyöhykkeet
https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Fonologia/sivu132.htm
• 1. huulet (labium, mon. labia)
• 2. hampaat (dens /ē/, mon. dentes /tēs/)
• 3. hammasvalli (alveolum < alveus "ontelo, allas")
• 4. kitalaki eli suulaki, jatkossa yleensä lyhyesti "laki" (palatum /lā/)
□ 4.a kova kitalaki (palatum /lā/ durum /dū/)
□ 4.b kitapurje (velum /ē/ purje)
• 5. kitakieleke (uvula /ūv/)
• 6. nielu (pharynks < φάρυγξ faryŋks)
• 7. äänirako (glottis /ō/ < γλωττίς gloottis < γλῶσσα gloossa "kieli",
larynx < λάρυγξ laryŋks "kurkku, kurkunpää")
• 8. kielen kärki (apex "hiippa, suippo kärki, nipukka, nokka")
• 9. kielen etuosa: (kärki ja) lapa (lamina /lā/ laatta, levy,
corona /rō/ seppele, kruunu)
• 10. kielen laiteet (latus "kylki, sivu", mon. latera)
• 11. kielen selkä (dorsum "selkä, harjanne")
• 12. kielen tyvi (radix /ā–ī/ juuri)
• 13. nenä (nasus /ā/) – numero puuttuu kuvasta
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ääntöpaikka
• 1. eksolabiaalinen eli huulten ulkopinnalla ääntyvä
• 2. endolabiaalinen eli huulten sisäpinnalla ääntyvä
• 3. dentaalinen eli hammasäänne
• 4. alveolaarinen eli hammasvalliäänne
• 5. postalveolaarinen eli takahammasvalliäänne
• 6. prepalataalinen eli etulakiäänne
• 7. palataalinen eli lakiäänne
• 8. velaarinen eli kitapurjeäänne
• 9. uvulaarinen eli kitakielekeäänne
• 10. faryngaalinen eli nieluäänne
• 11. glottaalinen eli äänirakoäänne = laryngaali eli kurkkuäänne
• 12. epiglottaalinen eli kurkunkansiäänne
• 13. radikaalinen eli kielentyviäänne
• 14. postdorsaalinen takakielenselkä-äänne
• 15. (medio)dorsaalinen eli (keski)kielenselkä-äänne
• 16. laminaalinen eli kielenlapaäänne
• 17. apikaalinen eli kielenkärkiäänne
• 18. subapikaalinen eli kielenkärjen alla ääntyvä
Tässä dokumentissa käsitellään seuraavia artikulaatio- eli ääntämispaikkaluokkia:
• 1. labiaali eli huuliäänne
• 2. dentaali eli hammasäänne
• 3. alveolaari eli hammasvalliäänne
• 4. palataali eli lakiäänne
• 5. velaari eli kitapurjeäänne
• 6. uvulaari eli kitakielekeäänne
• 7. faryngaali eli nieluäänne
• 8. laryngaali eli kurkkuäänne = glottaali eli äänirakoäänne
• 9. koronaali eli kielen etuosaäänne
• 10. lateraali eli laideäänne
• 11. nasaali eli nenä-äänne
Muita foneettisia äänneluokkia:
• 1. affrikaatta eli hankausäänteen lisäys
• 2. aspiroitunut eli henkäyksellinen klusiili, so. umpiäänne
• 3. emfaattinen eli painollinen äänne
• 4. frikatiivi eli hankausäänne
• 5. klusiili eli umpiäänne
• 6. likvida eli juoksevaisäänne
• 7. puolivokaali (approksimantti)
• 8. resonantti: soinnillinen likvida, nasaali tai puolivokaali
• 9. sibilantti eli suhuäänne, kouruäänne
• 10. sonorantti: soinnillinen likvida, nasaali tai puolivokaali
• 11. spirantti eli rakoäänne
• 12. tremulantti eli täryäänne
1.1 LABIAALIT ELI HUULIÄÄNTEET
• labiaali, bilabiaali, labiodentaali; labiaalinen ja illabiaalinen vokaali
Suomen konsonanteista labiaaleihin eli huuliäänteisiin kuuluvat /b, f, m, p ja ʋ/. Myös englannin /v/ ja/w/ ovat labiaaleja, samoin kuin klassisen heprean ו vav /wāw/.
• 1. /b/ Betlehem
• 2. /f/ faarao
• 3. /m/ Messias
• 4. /p/ pelastus
• 5. /ʋ/ voittaja
• 6. /v/ very /veɹi/
• 7. /w/ wine
Labiaalit jakautuvat bilabiaaleihin eli kaksoishuuliäänteisiin ja labiodentaaleihin eli huulihammasäänteisiin. Bilabiaalit eli kaksoishuuliäänteet ääntyvät kahdella huulella eli ala- ja ylähuulen välissä:
• /b/ soinnillinen bilabiaalinen klusiili: Betlehem
• /m/ bilabiaalinen nasaali: Messias
• /p/ soinniton bilabiaalinen klusiili: pelastus
• /w/ soinnillinen bilabiaalinen frikatiivi: wine
Labiaalien toinen alaryhmä eli labiodentaalit ääntyvät yläetuhampaiden ja alahuulen välissä eli alahuuli koskettaa yläetuhampaita:
• /f, ph/ soinniton labiodentaalinen spiranttinen frikatiivi: faarao
• /ʋ/ v puolivokaali, soinnillinen labiodentaalinen frikatiivi: voittaja
Heprean neljästä labiaalista eli huuliäännekirjaimesta (ב bet, ו vav, מ mem, פ pe) on muodostettu tekninen muistisana בּוּמָ״ף "bumaf".
Vokaalia kutsutaan labiaaliseksi eli huuliäännevokaaliksi, jos se ääntyy huulet pyöreinä /o, u, y, ö/.
Muut vokaalit /a, e, i, ä/ ovat illabiaalivokaaleja eli ei-huuliäännevokaaleja.
1.2 DENTAALIT ELI HAMMASÄÄNTEET
• dentaali eli hammasäänne
Dentaalissa eli hammasäänteessä kielen kärki (apex) muodostaa äänteen eli artikuloi etuhampaita vasten. Dentaalit kuuluvat yhdessä alveolaarien eli hammasvalliäänteiden kanssa koronaaleihin eli kielen etuosalla, so. kärjellä tai lavalla, artikuloitaviin äänteisiin. L- ja n-kirjaimen ääntämispaikka voi vaihdella dentaalin ja alveolaarin välillä sen mukaan, millaisten äänteiden yhteydessä se esiintyy.
Suomen kielessä dentaalisena ääntyy ensisijaisesti klusiili eli umpiäänne /t/ sekä sen yhteydessä esiintyessään myös lateraali eli laideäänne /l/ (esim. kalteva) ja nasaali eli nenä-äänne /n/ (esim. kanto).
Tavallisesti /l/ ja /n/ (ja monissa muissa kielissä myös /t/, esim. engl.) ääntyvät kuitenkin alveolaarisina eli hammasvalliäänteenä, niin että kieli koskettaa hampaiden sijasta hammasvallia.
Esim. klassisessa hepreassa, kreikassa ja englannissa esiintyy myös nonsibilanttisia eli ei-suhisevia hankaavia hammasäänteitä:
• /θ/ th (soinniton frikatiivinen nonsibilanttinen dentaali
eli hankaava ei-suhiseva hammasäänne)
□ klass. hepr. ת /θ/ (ṯ, pisteetön tav)
nykyhepr. ת /t/
□ kreik. θ theeta
□ think /θiŋk/ ajatella
• /ð/ (soinnillinen nonsibilanttinen frikatiivinen dentaali
eli hankaava ei-suhiseva hammasäänne)
□ klass. hepr. ד /ð/ (ḏ, pisteetön dalet)
□ this /ðis/ tämä
Myös s-äänne voi ääntyä dentaalisena. Esim. puolan kielestä löytyy sekä soinniton että soinnillinen hankaava dentaalinen sibilantti. Myös klassisessa hepreassa on soinniton dentaalinen sibilantti:
• /ś/ שׂ śin (soinniton dentaalinen sibilantti
eli terävä kielen kärjellä äännettävä "käärme-s")
□ nykyhepr. שׂ /s/ sin = samech
(soinniton alveolaarinen eli hammasvallissa ääntyvä sibilantti)
1.3 ALVEOLAARIT ELI HAMMASVALLIÄÄNTEET
• alveolaari eli hammasvalliäänne:
□ t-äänteet: d, t, θ, ð, ṭ (ט tet)
□ useimmat sibilantit eli s-äänteet
□ likvidat eli juoksevaisäänteet: l, r
□ nasaali: n
Alveolaarissa eli hammasvalliäänteessä kielen kärki tai lapa muodostaa äänteen hammasvallia vasten. Alveolaarit kuuluvat yhdessä dentaalien eli hammasäänteiden kanssa koronaaleihin eli kielen etuosalla, so. kärjellä tai lavalla, artikuloitaviin äänteisiin. L- ja n-kirjainten ääntämispaikka vaihtelee dentaalin ja alveolaarin välillä sen mukaan, millaisten äänteiden yhteydessä se esiintyy.
Alveolaarit voidaan jakaa pre- (etu-), medio- (keski-) ja post- eli taka-alveolaareihin sen mukaan, artikuloiko kieli hammasvallin etuosaa, keskiosaa vai takaosaa vasten.
alveolus "kaukalo"
< alveus "ontelo, allas, säiliö, amme, ruuhi, vene, uoma"
Prealveolaari eli hammasvallin etuosaa vasten ääntyvä: t
• Tuomas
Medioalveolaareja eli hammasvallin keskiosaa vasten ääntyvä: d, l, n, r
• David
• Leevi
• Nooa
• Ruut
Postalveolaareja eli hammasvallin takaosaa vasten ääntyvä: engl.
/ɹ/ (r), esim. ray /ɹei/ säde
/ʃ/ (sh), esim. shy /ʃai/ ujo
/dʒ/ (dž), esim. John /dʒon/ UT Johannes
1.4 PALATAALIT ELI LAKIÄÄNTEET
• palataali eli lakiäänne: g, h, j, k, ŋ, klass. hepr. ḳ (ק kof)
Palataali äännetään kielen selän ja palatumin eli kovan kitalaen – tai vaihtoehtoisesti velumin eli pehmeän kitalaen eli kitapurjeen välissä. G-, k- ja ŋ-äänteiden paikat vaihtelevat sen mukaan, millaisessa äänneympäristössä ne esiintyvät.
Palataalit voidaan jakaa pre-, medio- tai postpalataaleihin sen mukaan, syntyykö äänne kitalaen ja kielenselän etuosassa, keskiosassa vai takaosassa.
Esimerkiksi ensimmäinen äänne englannin sanoissa "you, king" tai suomen sanoissa "juna, kissa" ovat prepalataaleja. Ensimmäinen äänne englannin sanassa "core" ja suomen sanassa "kassa" ovat mediopalataaleja. Sanansisäiset ŋ-konsonantit suomen sanassa "langat" ovat postpalataaleja.
1.5 VELAARIT ELI KITAPURJEÄÄNTEET
• velaari eli kitapurjeäänne:
□ g, k, ŋ
□ saks. ach- ja ich-äänteet
□ nykykreik. χ chii
Eurooppalaisten kielten fonetiikassa puhutaan palataaleista ja velaareista. Velaari on äänne, joka syntyy kielen selän takaosan ja velumin (pehmeän kitalaen eli kitapurjeen) välissä. G-, k- ja ŋ-äänteiden paikka vaihtelee sen mukaan, millaisessa äänneympäristössä ne esiintyvät.
Esim. ensimmäinen äänne englannin sanassa "cast" ja viimeinen äänne englannin sanassa "sing" sekä sanansisäinen ŋ-konsonantti suomen sanassa "tango" ovat velaareja.
1.6 UVULAARIT ELI KITAKIELEKEÄÄNTEET
• uvulaari eli kitakielekeäänne
Uvulaari on äänne, joka syntyy uvulan /ūv/ eli kitakielekkeen avulla. Uvulaarinen äänne syntyy ilmavirran vaikutuksesta kielen ollessa toimeton. Nykyheprean ר resh sekä ranskan ja pohjoissaksan "r" ovat uvulaareja. Sen enempää suomessa kuin monessa muussakaan kielessä ei ole uvulaareja.
• /ʀ/ uvulaarinen eli kitakielekeäänne
□ nykyhepr. ר resh
□ ransk. ja pohjoissaksan "r"
1.7 FARYNGAALIT ELI NIELUÄÄNTEET
• faryngaali eli nieluäänne
φάρυγξ farynks "nielu"
Faryngaali on äänne, joka syntyy kielen tyven (radix /ā–ī/) ja nielun takaseinämän välissä.
• hepr. ח chet ja ע ain
1.8 LARYNGAALIT ELI KURKKUÄÄNTEET
TAI GLOTTAALIT ELI ÄÄNIRAKOÄÄNTEET
• laryngaali eli kurkkuäänne: h, /ɂ/ glottaaliklusiili,
hepr. א alef, ה he – yleensä myös heprean faryngaalit ח chet ja ע ain liitetään kieliopillisesti laajennettuun laryngaaliryhmään
Laryngaaliksi eli kurkkuäänteeksi, toiselta nimeltä glottaaliksi eli äänirakoäänteeksi, kutsutaan konsonanttia, jossa ääni tuotetaan kurkunpäässä.
λάρυγξ laryŋks (UT 1x Room03_13) kurkku, kurkunpää
glottis /ō/ äänirako, kurkunpää < γλωττίς gloottis
< γλῶσσα gloossa (UT 50) kieli (sekä elin että puhe)
Suomessa on kaksi kurkunpäässä tuotettavaa äännettä: h-äänne ja vokaalialkuisen tavun edessä ääntyvä lyhyt hengenpysäytys, so. glottaaliklusiili eli äänirakosulku. Glottaaliklusiililla ei ole omaa kirjainmerkkiä, sen foneettinen merkki on /ɂ/ (pisteetön kysymysmerkki).
Glottaali eli laryngaali ääntyy ääniraossa eli glottiksessa:
/h/ esim. halpa, ahead
/ɂ/ glottaaliklusiili
Glottaaliklusiili ääntyy esim. suomen ilmauksissa /ɂannaɂ ɂolla/ ja /ɂavaaɂ ɂovi/.
Hepreassa yleensä neljää kirjainta – א alef, ה he, ח chet ja ע ain – kutsutaan kurkkuäänteiksi eli laryngaaleiksi, hepr. gronijot. Tarkkaan ottaen chet ja ain ääntyvät nielussa eli ne ovat faryngaaleja. Nykyhepreassa alun perin hankaava palataalifrikatiivi eli lakihankausäänne כ chaf ääntyy samalla tavoin kuin chet eli frikatiivisena faryngaalina.
1.9 KORONAALIT ELI KIELEN ETUOSAN ÄÄNTEET
Koronaaleihin kuuluvat dentaalit eli hammasäänteet ja alveolaarit eli hammasvalliäänteet. Lisäksi koronaaleihin kuuluvat retrofleksit, joita ei esiinny suomessa.
Retrofleksi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Retrofleksi
Koronaalia äännettäessä kielen etuosa, so. kärki tai lapa, koskettaa hampaita tai hammasvallia.
1.10 LATERAALIT ELI LAIDEÄÄNTEET
• lateraali eli laideäänne
Lateraalia eli laideäänettä tuotettaessa ilmavirta kulkee pääosin suun kautta, mutta ei kuitenkaan kielen keskilinjaa noudattaen vaan kielen jommaltakummalta tai kummaltakin laidalta. Suomessa on yksi laideäänne: /l/, esim. Luukas.
Lateraalit muodostavat yhdessä tremulanttien eli täryäänteiden (suom. r) kanssa likvidoiden eli juoksevaisäänteiden luokan.
1.11 NASAALIT ELI NENÄ-ÄÄNTEET
• nasaali eli nenä-äänne: m, ɱ, n, ŋ
□ ɱ eli "ämg-äänne" voi esiintyä suomessa lainasanoissa,
esim. kamferi /kaɱferi/ (hiilivetyihin kuuluva yhdiste, esim. lääkeaineena käytetyt kamferitipat)
2. MUITA FONEETTISIA ÄÄNNELUOKKIA
2.1 AFFRIKAATAT ELI LISÄTYT HANKAUSÄÄNTEET
• affrikaatta eli lisätty frikatiivi: klusiili–frikatiivi
Affrikaatta, so. lisätty frikatiivi (klusiili–frikatiivi), on yhteen tavuun kuuluva äänneyhtymä, jossa on ensin klusiili eli umpiäänne (b d g k p t) ja sen jälkeen frikatiivi eli hankausäänne.
Affrikaatoiksi lasketaan yleensä vain enemmän tai vähemmän homorgaaniset eli samalta tai lähes samalta ääntymä- eli artikulaatiopaikalta syntyvät äänteet. Allekirjoittanut laajentaa opetusteknisistä syistä kuitenkin affrikaatta-käsitteen koskemaan kaikkia klusiili–frikatiivi-foneemeja, myös eri ääntämispaikoilta lausuttavia, esim. ps (ψ): bilabiaali–alveolaari tai ks (ξ): velaari–alveolaari.
Monet affrikaatat ovat nonsibilanttisen koronaalin, so. dentaalin tai alveolaarin, ja sibilantin yhdistelmiä: ensin on hammas- tai hammasvalliäänne (d tai t) ja sitten suhuäänne (s /z/ /ʃ/ /ʒ/).
Suomessa ei ole affrikaattoja paitsi vierasperäisissä sanoissa, esim. slangisana "tsekata, tarkistaa" < check. Nykyhepreassa צ tsadi ääntyy ts-affrikaattana.
Esimerkkejä affrikaatoista:
• /dz/
□ ζ dzeeta
• /dʒ/ (dž) soinnillinen postalveolaarinen affrikaatta
□ džonkki, kaakkoisaasialainen tai kiinalainen purjealus
□ John
• /kx/ (kh) soinniton velaarinen affrikaatta
□ klass. kreik. χ khii
• /ks/
□ ξ ksii
• /pf, pph/ soinniton labiodentaalinen affrikaatta
□ saks. Pfalz /pfalts/, alue Saksan länsiosassa:
nimessä on kaksi eri affrikaattaa
• /ps/
□ ψ psii
• /ts/ soinniton alveolaarinen affrikaatta
□ nykyhepr. צ tsadi
□ saks. z, esim. Zeit /tsait/ "aika"
□ ital. pizza /pitsa/
• /tʃ/ (tš) soinniton postalveolaarinen affrikaatta
□ Tšekki
□ church, jossa ääntyy kaksi /tʃ/-affrikaattaa
2.2 ASPIROITUNEET ELI HENKÄYKSELLISET KLUSIILIT
• aspiroitunut eli henkäyksellinen äänne
Soinnittomat klusiilit eli umpiäänteet /k, p, t/ voivat ääntyä myös aspiroituneina eli henkäyksellisinä ("hoollisina").
aspiratio /aspīrātiō/ henkäys, tuuli < spiritus /spī/ henki, hengenveto
• /kh/ (kh), esim. klass. kreik. χ khii, klass. hepr. כ ḵaf
• /ph, f/ (ph), esim. φ fii, פ fe
• /th, θ/ (th), esim. θ theeta, klass. hepr. ת tav, think
2.3 EMFAATTISET ELI PAINOLLISEN ÄÄNTEET
Klassisessa hepreassa on kolme emfaattista eli painollista, tummaa äännettä, joita äännettäessä kielen takaosa nousee korkealle: ṭēt, ṣādī ja ḳōf.
Nykyheprean ääntämisessä ne ovat menettäneet painollisuutensa.
Lisäksi ṣādī on muuttunut ts-affrikaataksi (tsadi): /t, ts, k/.
• /ṭ/ ט טֵי״ת ṭēt, emfaattinen nonsibilanttinen alveolaarinen klusiili
eli painollinen ei-suhiseva hammasvallissa ääntyvä umpiäänne
• /ṣ/ צ צָדִי ṣādī, emfaattinen sibilanttinen alveolaarinen frikatiivi
eli painollinen suhiseva hammasvallissa ääntyvä hankausäänne
• /ḳ/ ק קוֹף ḳōf, emfaattinen velaarinen klusiili
eli painollinen kitapurjeessa ääntyvä umpiäänne
2.4 FRIKATIIVIT ELI HANKAUSÄÄNTEET
Suurin osa konsonanttiäänteistä voidaan jakaa klusiileihin eli umpiäänteisiin ja toisaalta frikatiiveihin eli hankausäänteisiin. Frikatiiveja on useita eri alaluokkia:
• aspiroituneet eli henkäykselliset äänteet: klass. kreik. χ khii, φ fii, θ theeta
• spirantit eli rakoäänteet: f, h
• sibilantit eli suhu- tai kouruäänteet: s-äänteet
• frikatiiviset nonsibilanttiset dentaalit
eli hankaavat ei-suhisevat hammasäänteet: θ, ð
• labiodentaalinen eli huulihammasäänne: v
• frikatiiviset velaarit eli kitapurjeäänteet
ja frikatiiviset palataalit eli lakiäänteet:
g, j, k, ŋ, saks. ach- ja ich-äänteet, nykykreik. χ chii
• frikatiiviset faryngaalit eli nieluäänteet: ח chet, ע ain, nykyhepr. כ chaf
Hankausäänne eli frikatiivi syntyy, kun ääntöväylä puristetaan niin kapeaksi, että sen läpi kulkeva ilmavirta aiheuttaa hankaushälyä.
fricare /ā/ hangata
2.5 KLUSIILIT ELI UMPIÄÄNTEET
• klusiili eli umpiäänne: b, d, g, k, p, t
Umpiäänne eli klusiili syntyy, kun ilmavirta ensin pysäytetään ääntöväylässä ja sitten annetaan sen purkautua äkillisesti. Umpiäännettä voidaan kutsua myös nimellä (eks)plosiivi "räjähtävä".
clusilis /ū/ suljettava, closable < cludere /ū/ sulkea
2.6 LIKVIDAT ELI JUOKSEVAISÄÄNTEET
Likvida
https://fi.wikipedia.org/wiki/Likvida
Likvidoihin eli (heleisiin) juoksevaisäänteisiin kuuluvat lateraali eli laideäänne /l/ sekä tremulantit eli r-täryäänteet:
• /l/ lateraali eli laideäänne
□ Leevi (hepr. liittyminen)
• /r/ medioalveolaari eli keskihammasvalliäänne
□ Ruut (hepr. ystävätär)
• /ʀ/ uvulaarinen eli kitakielekeäänne
□ nykyheprean ר resh
□ ranskan ja pohjoissaksan r
• /ɹ/ postalveolaarinen eli takahammasvalliäänne
□ Rachel /ɹeitʃǝl/ Raakel (hepr. emolammas, uuhi)
2.7 PUOLIVOKAALIT (APPROKSIMANTIT)
Approksimantti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Approksimantti
Puolivokaalia eli approksimanttia ei voi kahdentaa: j, v.
2.8 RESONANTIT: LIKVIDAT JA NASAALIT
Resonantti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Resonantti
Soinnillisista likvidoista eli juoksevaisäänteistä /l, r/ ja nasaaleista eli nenä-äänteistä /m, n, ŋ/ käytetään yhteisnimitystä "resonantti". Erityisesti anglosaksissa yhteyksissä resonanteista käytetään myös rinnakkaista nimitystä "sonorantti, sonorant".
• sonus "sointi, sävel, ääni"
• resonare /ā/ soida, kaikua"
Suomen kieliopissa resonanteiksi luetaan myös puolivokaalit /j/ ja /ʋ/.
• /ʋ/ suomen v-äänne
□ vrt. /v/ esim. englannin v-äänne: very /veɹi/
Resonantit ovat luonnostaan soinnillisia, joten useimmissa kielissä niiltä puuttuvat soinnittomat vastineet. /ʋ/-äänteellä on kuitenkin suomen kielen lainasanoissa ja vierasnimissä esiintyvä soinniton vastine /f/.
Allekirjoittanut käyttää resonantti-nimitystä vain likvidoista ja nasaaleista.
2.9 SIBILANTIT ELI SUHUÄÄNTEET
Sibilanttia eli suhu- tai kouruäännettä äännettäessä ilmavirta kulkee kielen muodostamaa kourumaista väylää pitkin. Sibilantit kuuluvat frikatiiveihin eli hankausäänteisiin.
sibilans /sībilāns/ sihisevä, suhiseva, hissing
< sibilare /sībilāre/ sihistä, suhista, viheltää
Suomen kielessä on vain yksi sibilantti /s/.
Klassisessa hepreassa sibilanttiäänteitä on 5, nykyhepreassa 4:
• 1. ז /z/ zain (soinnillinen s)
• 2. ס /s/ samech
• 3. צ /ṣ/ [ṣādī] (emfaattinen eli painollinen alveolaarinen "tumma" s),
nykyhepr. צ /ts/ tsadi (affrikaatta)
• 4. שׁ /ʃ/ šin, shin (soinniton suhu-s)
• 5. שׂ /ś/ [śin] (soinniton dentaalinen sibilantti
eli terävä kielen kärjellä äännettävä "käärme-s")
nykyhepr. שׂ /s/ sin = samech
Klassisessa ja koineekreikassa on 4 sibilanttia:
• 1. Ζ ζ /dz/ ζῆτα dzeeta ("ohut d" ja soinnillinen s, affrikaatta)
• 2. Ξ ξ /ks/ ξῖ ksii (affrikaatta)
• 3. Σ σ /s/ σίγμα/σῖγμα sigma/siigma
• 4. Ψ ψ /ps/ ψῖ psii (affrikaatta)
Englannin kielessä on 6 sibilanttia:
• 1. /s/
□ Savior /seivjǝ*/ Pelastaja, Vapahtaja
• 2. /z/ (soinnillinen s)
□ zoo /zu:/ eläintarha
• 3. /ʃ/ (š, sh, soinniton suhu-s)
□ she /ʃi:/ hän
• 4. /ʒ/ (soinnillinen suhu-s)
□ genre /ʒɑ:nɹǝ/ laji, laatu, taidemuoto
• 5. /tʃ/ (t ja soinniton suhu-s, affrikaatta)
□ church /tʃǝ:tʃ/ kirkko
• 6. /dʒ/ ("ohut d" ja soinnillinen suhu-s, affrikaatta)
□ John /dʒɔn/ UT Johannes
Venäjän ja ukrainan kielistä löytyy peräti 7 sibilanttia
(foneettiset eli äännearvot yksinkertaistettu):
• 1. ж /ʒ/ (soinnillinen suhu-s, soinnillinen postalveolaarinen frikatiivi)
• 2. з /z/ (soinnillinen s, soinnillinen alveolaarinen frikatiivi)
• 3. с /s/ (soinniton alveolaarinen frikatiivi)
• 4. ц /ts/ (soinniton alveolaarinen affrikaatta)
• 5. ч /tʃ/ (t ja soinniton suhu-s, tš, tsh,
soinniton palato-alveolaarinen affrikaatta)
• 6. ш /ʃ/ (suhu-s, š, sh, soinniton postalveolaarinen frikatiivi)
• 7. щ /ɕː/ (soinniton palato-alveolaarinen sibilantti)
2.10 SPIRANTIT ELI RAKOÄÄNTEET
• spirantti eli rakoäänne: /f, h/
Spirantit eli rakoäänteet kuuluvat frikatiiveihin eli hankausäänteisiin. Aiemmin spirantti-nimitystä on käytetty synonyymisesti frikatiivin kanssa, mutta nykyisin spirantti-nimitys on rajoitettu koskemaan vain niitä hankausäänteitä, joita äännettäessä ilmavirta kulkee tasaisen ja leveän kapeikon läpi. Esim. sibilanteissa rako on kourumainen.
spirans /ī–ā/ hengittävä < spirare /ī–ā/puhaltaa, tuulla, hengittää
< spiritus /spī/ henki, hengenveto
2.11 TREMULANTIT ELI TÄRYÄÄNTEET
Suomessa on vain yksi tremulantti eli täryäänne /r/, joka on medioalveolaari eli keskihammasvalliäänne.
tremulus "tärähtelevä"
Muissa kielissä esiintyy myös uvulaarisia ja postalveolaarisia tremulantteja. Tremulanttia äännettäessä äänteen muodostaa ilmavirta, joka saa aikaan värähtelyä sopivan rennossa suun osassa. Äänteen aikaansaamiseksi ei käytetä lainkaan lihasvoimaa.
• /r/ medioalveolaari eli keskihammasvalliäänne
• /ʀ/ uvulaarinen eli kitakielekeäänne
□ nykyhepr. ר resh
□ ransk. ja pohjoissaksan "r"
• /ɹ/ postalveolaarinen eli takahammasvalliäänne
□ Rachel /ɹeitʃǝl/ Raakel, hepr. emolammas, uuhi
Tremulantit ovat resonantteja ja muodostavat lateraalien eli laideäänteiden kanssa likvidoiden eli juoksevaisäänteiden luokan.
INFO https://gen.fi/info.html
S SUOMEN KIELIOPPI https://gen.fi/info-s.html
S Foneettiset äänneluokat
https://gen.fi/info-s-fonetikka-aanneluokat.html
SISÄLLYSLUETTELO (luonnos)
0. Dokumentteja
1. Artikulaatio- eli ääntämispaikat
1.0 Johdanto
1.1 Labiaalit eli huuliäänteet
1.2 Dentaalit eli hammasäänteet
1.3 Alveolaarit eli hammasvalliäänteet
1.4 Palataalit eli lakiäänteet
1.5 Velaarit eli kitapurjeäänteet
1.6 Uvulaarit eli kitakielekeäänteet
1.7 Faryngaalit eli nieluäänteet
1.8 Laryngaalit tai glottaalit eli kurkkuäänteet
1.9 Koronaalit eli kielen etuosan äänteet
1.10 Lateraalit eli laideäänteet
1.11 Nasaalit eli nenä-äänteet
2. Muita foneettisia äänneluokkia
2.1 Affrikaatat eli lisätyt hankausäänteet
2.2 Aspiroituneet eli henkäykselliset klusiilit
2.3 Emfaattiset eli painollisen äänteet
2.4 Frikatiivit eli hankausäänteet
2.5 Klusiilit eli umpiäänteet
2.6 Likvidat eli juoksevaisäänteet
2.7 Puolivokaalit (approksimantit)
2.8 Resonantit: likvidat ja nasaalit
2.9 Sibilantit eli suhuäänteet
2.10 Spirantit eli rakoäänteet
2.11 Tremulantit eli täryäänteet
0. DOKUMENTTEJA
INFO Juha Muukkosen (Genesis ry) kotisivujen sivukartta
https://gen.fi/info-sivukartta.html
S Suomen kielen lyhyt kielioppi
https://gen.fi/info-s-suomen-kielioppi.html
S Äänneoppi: äänteet, kirjaimet, tavut ja morfeemit
https://gen.fi/info-s-aanneoppi.html
S Fonetiikka eli ääntöoppi
https://gen.fi/info-s-fonetiikka.html
S Foneettinen äännevaihtelu
https://gen.fi/info-s-fonetiikka-aannevaihtelu.html
Artikulaatiopaikka
https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Fonologia/sivu132.htm
Pitkäranta, Reijo: Suomi–latina–suomi-sanakirja. 6. p. Gaudeamus 2018
Turtia, Kaarina: Sivistyssanat. Otava 2001
Wikipedia
https://fi.wikipedia.org/
Wiktionary
https://www.wiktionary.org/
https://en.wiktionary.org/wiki/
1. ARTIKULAATIO- ELI ÄÄNTÄMISPAIKAT
1.0 JOHDANTO
Yksi fonetiikan eli ääntöopin keskeisistä käsitteistä on artikulaatiopaikka eli ääntämispaikka tai ääntöpaikka. Suuväylässä on mm. seuraavia anatomisia osia, so. orgaaneja eli elimiä, joita käyttäen foneemit eli äänteet muodostetaan:
Artikulaatiovyöhykkeet
https://fl.finnlectura.fi/verkkosuomi/Fonologia/sivu132.htm
• 1. huulet (labium, mon. labia)
• 2. hampaat (dens /ē/, mon. dentes /tēs/)
• 3. hammasvalli (alveolum < alveus "ontelo, allas")
• 4. kitalaki eli suulaki, jatkossa yleensä lyhyesti "laki" (palatum /lā/)
□ 4.a kova kitalaki (palatum /lā/ durum /dū/)
□ 4.b kitapurje (velum /ē/ purje)
• 5. kitakieleke (uvula /ūv/)
• 6. nielu (pharynks < φάρυγξ faryŋks)
• 7. äänirako (glottis /ō/ < γλωττίς gloottis < γλῶσσα gloossa "kieli",
larynx < λάρυγξ laryŋks "kurkku, kurkunpää")
• 8. kielen kärki (apex "hiippa, suippo kärki, nipukka, nokka")
• 9. kielen etuosa: (kärki ja) lapa (lamina /lā/ laatta, levy,
corona /rō/ seppele, kruunu)
• 10. kielen laiteet (latus "kylki, sivu", mon. latera)
• 11. kielen selkä (dorsum "selkä, harjanne")
• 12. kielen tyvi (radix /ā–ī/ juuri)
• 13. nenä (nasus /ā/) – numero puuttuu kuvasta
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ääntöpaikka
• 1. eksolabiaalinen eli huulten ulkopinnalla ääntyvä
• 2. endolabiaalinen eli huulten sisäpinnalla ääntyvä
• 3. dentaalinen eli hammasäänne
• 4. alveolaarinen eli hammasvalliäänne
• 5. postalveolaarinen eli takahammasvalliäänne
• 6. prepalataalinen eli etulakiäänne
• 7. palataalinen eli lakiäänne
• 8. velaarinen eli kitapurjeäänne
• 9. uvulaarinen eli kitakielekeäänne
• 10. faryngaalinen eli nieluäänne
• 11. glottaalinen eli äänirakoäänne = laryngaali eli kurkkuäänne
• 12. epiglottaalinen eli kurkunkansiäänne
• 13. radikaalinen eli kielentyviäänne
• 14. postdorsaalinen takakielenselkä-äänne
• 15. (medio)dorsaalinen eli (keski)kielenselkä-äänne
• 16. laminaalinen eli kielenlapaäänne
• 17. apikaalinen eli kielenkärkiäänne
• 18. subapikaalinen eli kielenkärjen alla ääntyvä
Tässä dokumentissa käsitellään seuraavia artikulaatio- eli ääntämispaikkaluokkia:
• 1. labiaali eli huuliäänne
• 2. dentaali eli hammasäänne
• 3. alveolaari eli hammasvalliäänne
• 4. palataali eli lakiäänne
• 5. velaari eli kitapurjeäänne
• 6. uvulaari eli kitakielekeäänne
• 7. faryngaali eli nieluäänne
• 8. laryngaali eli kurkkuäänne = glottaali eli äänirakoäänne
• 9. koronaali eli kielen etuosaäänne
• 10. lateraali eli laideäänne
• 11. nasaali eli nenä-äänne
Muita foneettisia äänneluokkia:
• 1. affrikaatta eli hankausäänteen lisäys
• 2. aspiroitunut eli henkäyksellinen klusiili, so. umpiäänne
• 3. emfaattinen eli painollinen äänne
• 4. frikatiivi eli hankausäänne
• 5. klusiili eli umpiäänne
• 6. likvida eli juoksevaisäänne
• 7. puolivokaali (approksimantti)
• 8. resonantti: soinnillinen likvida, nasaali tai puolivokaali
• 9. sibilantti eli suhuäänne, kouruäänne
• 10. sonorantti: soinnillinen likvida, nasaali tai puolivokaali
• 11. spirantti eli rakoäänne
• 12. tremulantti eli täryäänne
1.1 LABIAALIT ELI HUULIÄÄNTEET
• labiaali, bilabiaali, labiodentaali; labiaalinen ja illabiaalinen vokaali
Suomen konsonanteista labiaaleihin eli huuliäänteisiin kuuluvat /b, f, m, p ja ʋ/. Myös englannin /v/ ja/w/ ovat labiaaleja, samoin kuin klassisen heprean ו vav /wāw/.
• 1. /b/ Betlehem
• 2. /f/ faarao
• 3. /m/ Messias
• 4. /p/ pelastus
• 5. /ʋ/ voittaja
• 6. /v/ very /veɹi/
• 7. /w/ wine
Labiaalit jakautuvat bilabiaaleihin eli kaksoishuuliäänteisiin ja labiodentaaleihin eli huulihammasäänteisiin. Bilabiaalit eli kaksoishuuliäänteet ääntyvät kahdella huulella eli ala- ja ylähuulen välissä:
• /b/ soinnillinen bilabiaalinen klusiili: Betlehem
• /m/ bilabiaalinen nasaali: Messias
• /p/ soinniton bilabiaalinen klusiili: pelastus
• /w/ soinnillinen bilabiaalinen frikatiivi: wine
Labiaalien toinen alaryhmä eli labiodentaalit ääntyvät yläetuhampaiden ja alahuulen välissä eli alahuuli koskettaa yläetuhampaita:
• /f, ph/ soinniton labiodentaalinen spiranttinen frikatiivi: faarao
• /ʋ/ v puolivokaali, soinnillinen labiodentaalinen frikatiivi: voittaja
Heprean neljästä labiaalista eli huuliäännekirjaimesta (ב bet, ו vav, מ mem, פ pe) on muodostettu tekninen muistisana בּוּמָ״ף "bumaf".
Vokaalia kutsutaan labiaaliseksi eli huuliäännevokaaliksi, jos se ääntyy huulet pyöreinä /o, u, y, ö/.
Muut vokaalit /a, e, i, ä/ ovat illabiaalivokaaleja eli ei-huuliäännevokaaleja.
1.2 DENTAALIT ELI HAMMASÄÄNTEET
• dentaali eli hammasäänne
Dentaalissa eli hammasäänteessä kielen kärki (apex) muodostaa äänteen eli artikuloi etuhampaita vasten. Dentaalit kuuluvat yhdessä alveolaarien eli hammasvalliäänteiden kanssa koronaaleihin eli kielen etuosalla, so. kärjellä tai lavalla, artikuloitaviin äänteisiin. L- ja n-kirjaimen ääntämispaikka voi vaihdella dentaalin ja alveolaarin välillä sen mukaan, millaisten äänteiden yhteydessä se esiintyy.
Suomen kielessä dentaalisena ääntyy ensisijaisesti klusiili eli umpiäänne /t/ sekä sen yhteydessä esiintyessään myös lateraali eli laideäänne /l/ (esim. kalteva) ja nasaali eli nenä-äänne /n/ (esim. kanto).
Tavallisesti /l/ ja /n/ (ja monissa muissa kielissä myös /t/, esim. engl.) ääntyvät kuitenkin alveolaarisina eli hammasvalliäänteenä, niin että kieli koskettaa hampaiden sijasta hammasvallia.
Esim. klassisessa hepreassa, kreikassa ja englannissa esiintyy myös nonsibilanttisia eli ei-suhisevia hankaavia hammasäänteitä:
• /θ/ th (soinniton frikatiivinen nonsibilanttinen dentaali
eli hankaava ei-suhiseva hammasäänne)
□ klass. hepr. ת /θ/ (ṯ, pisteetön tav)
nykyhepr. ת /t/
□ kreik. θ theeta
□ think /θiŋk/ ajatella
• /ð/ (soinnillinen nonsibilanttinen frikatiivinen dentaali
eli hankaava ei-suhiseva hammasäänne)
□ klass. hepr. ד /ð/ (ḏ, pisteetön dalet)
□ this /ðis/ tämä
Myös s-äänne voi ääntyä dentaalisena. Esim. puolan kielestä löytyy sekä soinniton että soinnillinen hankaava dentaalinen sibilantti. Myös klassisessa hepreassa on soinniton dentaalinen sibilantti:
• /ś/ שׂ śin (soinniton dentaalinen sibilantti
eli terävä kielen kärjellä äännettävä "käärme-s")
□ nykyhepr. שׂ /s/ sin = samech
(soinniton alveolaarinen eli hammasvallissa ääntyvä sibilantti)
1.3 ALVEOLAARIT ELI HAMMASVALLIÄÄNTEET
• alveolaari eli hammasvalliäänne:
□ t-äänteet: d, t, θ, ð, ṭ (ט tet)
□ useimmat sibilantit eli s-äänteet
□ likvidat eli juoksevaisäänteet: l, r
□ nasaali: n
Alveolaarissa eli hammasvalliäänteessä kielen kärki tai lapa muodostaa äänteen hammasvallia vasten. Alveolaarit kuuluvat yhdessä dentaalien eli hammasäänteiden kanssa koronaaleihin eli kielen etuosalla, so. kärjellä tai lavalla, artikuloitaviin äänteisiin. L- ja n-kirjainten ääntämispaikka vaihtelee dentaalin ja alveolaarin välillä sen mukaan, millaisten äänteiden yhteydessä se esiintyy.
Alveolaarit voidaan jakaa pre- (etu-), medio- (keski-) ja post- eli taka-alveolaareihin sen mukaan, artikuloiko kieli hammasvallin etuosaa, keskiosaa vai takaosaa vasten.
alveolus "kaukalo"
< alveus "ontelo, allas, säiliö, amme, ruuhi, vene, uoma"
Prealveolaari eli hammasvallin etuosaa vasten ääntyvä: t
• Tuomas
Medioalveolaareja eli hammasvallin keskiosaa vasten ääntyvä: d, l, n, r
• David
• Leevi
• Nooa
• Ruut
Postalveolaareja eli hammasvallin takaosaa vasten ääntyvä: engl.
/ɹ/ (r), esim. ray /ɹei/ säde
/ʃ/ (sh), esim. shy /ʃai/ ujo
/dʒ/ (dž), esim. John /dʒon/ UT Johannes
1.4 PALATAALIT ELI LAKIÄÄNTEET
• palataali eli lakiäänne: g, h, j, k, ŋ, klass. hepr. ḳ (ק kof)
Palataali äännetään kielen selän ja palatumin eli kovan kitalaen – tai vaihtoehtoisesti velumin eli pehmeän kitalaen eli kitapurjeen välissä. G-, k- ja ŋ-äänteiden paikat vaihtelevat sen mukaan, millaisessa äänneympäristössä ne esiintyvät.
Palataalit voidaan jakaa pre-, medio- tai postpalataaleihin sen mukaan, syntyykö äänne kitalaen ja kielenselän etuosassa, keskiosassa vai takaosassa.
Esimerkiksi ensimmäinen äänne englannin sanoissa "you, king" tai suomen sanoissa "juna, kissa" ovat prepalataaleja. Ensimmäinen äänne englannin sanassa "core" ja suomen sanassa "kassa" ovat mediopalataaleja. Sanansisäiset ŋ-konsonantit suomen sanassa "langat" ovat postpalataaleja.
1.5 VELAARIT ELI KITAPURJEÄÄNTEET
• velaari eli kitapurjeäänne:
□ g, k, ŋ
□ saks. ach- ja ich-äänteet
□ nykykreik. χ chii
Eurooppalaisten kielten fonetiikassa puhutaan palataaleista ja velaareista. Velaari on äänne, joka syntyy kielen selän takaosan ja velumin (pehmeän kitalaen eli kitapurjeen) välissä. G-, k- ja ŋ-äänteiden paikka vaihtelee sen mukaan, millaisessa äänneympäristössä ne esiintyvät.
Esim. ensimmäinen äänne englannin sanassa "cast" ja viimeinen äänne englannin sanassa "sing" sekä sanansisäinen ŋ-konsonantti suomen sanassa "tango" ovat velaareja.
1.6 UVULAARIT ELI KITAKIELEKEÄÄNTEET
• uvulaari eli kitakielekeäänne
Uvulaari on äänne, joka syntyy uvulan /ūv/ eli kitakielekkeen avulla. Uvulaarinen äänne syntyy ilmavirran vaikutuksesta kielen ollessa toimeton. Nykyheprean ר resh sekä ranskan ja pohjoissaksan "r" ovat uvulaareja. Sen enempää suomessa kuin monessa muussakaan kielessä ei ole uvulaareja.
• /ʀ/ uvulaarinen eli kitakielekeäänne
□ nykyhepr. ר resh
□ ransk. ja pohjoissaksan "r"
1.7 FARYNGAALIT ELI NIELUÄÄNTEET
• faryngaali eli nieluäänne
φάρυγξ farynks "nielu"
Faryngaali on äänne, joka syntyy kielen tyven (radix /ā–ī/) ja nielun takaseinämän välissä.
• hepr. ח chet ja ע ain
1.8 LARYNGAALIT ELI KURKKUÄÄNTEET
TAI GLOTTAALIT ELI ÄÄNIRAKOÄÄNTEET
• laryngaali eli kurkkuäänne: h, /ɂ/ glottaaliklusiili,
hepr. א alef, ה he – yleensä myös heprean faryngaalit ח chet ja ע ain liitetään kieliopillisesti laajennettuun laryngaaliryhmään
Laryngaaliksi eli kurkkuäänteeksi, toiselta nimeltä glottaaliksi eli äänirakoäänteeksi, kutsutaan konsonanttia, jossa ääni tuotetaan kurkunpäässä.
λάρυγξ laryŋks (UT 1x Room03_13) kurkku, kurkunpää
glottis /ō/ äänirako, kurkunpää < γλωττίς gloottis
< γλῶσσα gloossa (UT 50) kieli (sekä elin että puhe)
Suomessa on kaksi kurkunpäässä tuotettavaa äännettä: h-äänne ja vokaalialkuisen tavun edessä ääntyvä lyhyt hengenpysäytys, so. glottaaliklusiili eli äänirakosulku. Glottaaliklusiililla ei ole omaa kirjainmerkkiä, sen foneettinen merkki on /ɂ/ (pisteetön kysymysmerkki).
Glottaali eli laryngaali ääntyy ääniraossa eli glottiksessa:
/h/ esim. halpa, ahead
/ɂ/ glottaaliklusiili
Glottaaliklusiili ääntyy esim. suomen ilmauksissa /ɂannaɂ ɂolla/ ja /ɂavaaɂ ɂovi/.
Hepreassa yleensä neljää kirjainta – א alef, ה he, ח chet ja ע ain – kutsutaan kurkkuäänteiksi eli laryngaaleiksi, hepr. gronijot. Tarkkaan ottaen chet ja ain ääntyvät nielussa eli ne ovat faryngaaleja. Nykyhepreassa alun perin hankaava palataalifrikatiivi eli lakihankausäänne כ chaf ääntyy samalla tavoin kuin chet eli frikatiivisena faryngaalina.
1.9 KORONAALIT ELI KIELEN ETUOSAN ÄÄNTEET
Koronaaleihin kuuluvat dentaalit eli hammasäänteet ja alveolaarit eli hammasvalliäänteet. Lisäksi koronaaleihin kuuluvat retrofleksit, joita ei esiinny suomessa.
Retrofleksi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Retrofleksi
Koronaalia äännettäessä kielen etuosa, so. kärki tai lapa, koskettaa hampaita tai hammasvallia.
1.10 LATERAALIT ELI LAIDEÄÄNTEET
• lateraali eli laideäänne
Lateraalia eli laideäänettä tuotettaessa ilmavirta kulkee pääosin suun kautta, mutta ei kuitenkaan kielen keskilinjaa noudattaen vaan kielen jommaltakummalta tai kummaltakin laidalta. Suomessa on yksi laideäänne: /l/, esim. Luukas.
Lateraalit muodostavat yhdessä tremulanttien eli täryäänteiden (suom. r) kanssa likvidoiden eli juoksevaisäänteiden luokan.
1.11 NASAALIT ELI NENÄ-ÄÄNTEET
• nasaali eli nenä-äänne: m, ɱ, n, ŋ
□ ɱ eli "ämg-äänne" voi esiintyä suomessa lainasanoissa,
esim. kamferi /kaɱferi/ (hiilivetyihin kuuluva yhdiste, esim. lääkeaineena käytetyt kamferitipat)
2. MUITA FONEETTISIA ÄÄNNELUOKKIA
2.1 AFFRIKAATAT ELI LISÄTYT HANKAUSÄÄNTEET
• affrikaatta eli lisätty frikatiivi: klusiili–frikatiivi
Affrikaatta, so. lisätty frikatiivi (klusiili–frikatiivi), on yhteen tavuun kuuluva äänneyhtymä, jossa on ensin klusiili eli umpiäänne (b d g k p t) ja sen jälkeen frikatiivi eli hankausäänne.
Affrikaatoiksi lasketaan yleensä vain enemmän tai vähemmän homorgaaniset eli samalta tai lähes samalta ääntymä- eli artikulaatiopaikalta syntyvät äänteet. Allekirjoittanut laajentaa opetusteknisistä syistä kuitenkin affrikaatta-käsitteen koskemaan kaikkia klusiili–frikatiivi-foneemeja, myös eri ääntämispaikoilta lausuttavia, esim. ps (ψ): bilabiaali–alveolaari tai ks (ξ): velaari–alveolaari.
Monet affrikaatat ovat nonsibilanttisen koronaalin, so. dentaalin tai alveolaarin, ja sibilantin yhdistelmiä: ensin on hammas- tai hammasvalliäänne (d tai t) ja sitten suhuäänne (s /z/ /ʃ/ /ʒ/).
Suomessa ei ole affrikaattoja paitsi vierasperäisissä sanoissa, esim. slangisana "tsekata, tarkistaa" < check. Nykyhepreassa צ tsadi ääntyy ts-affrikaattana.
Esimerkkejä affrikaatoista:
• /dz/
□ ζ dzeeta
• /dʒ/ (dž) soinnillinen postalveolaarinen affrikaatta
□ džonkki, kaakkoisaasialainen tai kiinalainen purjealus
□ John
• /kx/ (kh) soinniton velaarinen affrikaatta
□ klass. kreik. χ khii
• /ks/
□ ξ ksii
• /pf, pph/ soinniton labiodentaalinen affrikaatta
□ saks. Pfalz /pfalts/, alue Saksan länsiosassa:
nimessä on kaksi eri affrikaattaa
• /ps/
□ ψ psii
• /ts/ soinniton alveolaarinen affrikaatta
□ nykyhepr. צ tsadi
□ saks. z, esim. Zeit /tsait/ "aika"
□ ital. pizza /pitsa/
• /tʃ/ (tš) soinniton postalveolaarinen affrikaatta
□ Tšekki
□ church, jossa ääntyy kaksi /tʃ/-affrikaattaa
2.2 ASPIROITUNEET ELI HENKÄYKSELLISET KLUSIILIT
• aspiroitunut eli henkäyksellinen äänne
Soinnittomat klusiilit eli umpiäänteet /k, p, t/ voivat ääntyä myös aspiroituneina eli henkäyksellisinä ("hoollisina").
aspiratio /aspīrātiō/ henkäys, tuuli < spiritus /spī/ henki, hengenveto
• /kh/ (kh), esim. klass. kreik. χ khii, klass. hepr. כ ḵaf
• /ph, f/ (ph), esim. φ fii, פ fe
• /th, θ/ (th), esim. θ theeta, klass. hepr. ת tav, think
2.3 EMFAATTISET ELI PAINOLLISEN ÄÄNTEET
Klassisessa hepreassa on kolme emfaattista eli painollista, tummaa äännettä, joita äännettäessä kielen takaosa nousee korkealle: ṭēt, ṣādī ja ḳōf.
Nykyheprean ääntämisessä ne ovat menettäneet painollisuutensa.
Lisäksi ṣādī on muuttunut ts-affrikaataksi (tsadi): /t, ts, k/.
• /ṭ/ ט טֵי״ת ṭēt, emfaattinen nonsibilanttinen alveolaarinen klusiili
eli painollinen ei-suhiseva hammasvallissa ääntyvä umpiäänne
• /ṣ/ צ צָדִי ṣādī, emfaattinen sibilanttinen alveolaarinen frikatiivi
eli painollinen suhiseva hammasvallissa ääntyvä hankausäänne
• /ḳ/ ק קוֹף ḳōf, emfaattinen velaarinen klusiili
eli painollinen kitapurjeessa ääntyvä umpiäänne
2.4 FRIKATIIVIT ELI HANKAUSÄÄNTEET
Suurin osa konsonanttiäänteistä voidaan jakaa klusiileihin eli umpiäänteisiin ja toisaalta frikatiiveihin eli hankausäänteisiin. Frikatiiveja on useita eri alaluokkia:
• aspiroituneet eli henkäykselliset äänteet: klass. kreik. χ khii, φ fii, θ theeta
• spirantit eli rakoäänteet: f, h
• sibilantit eli suhu- tai kouruäänteet: s-äänteet
• frikatiiviset nonsibilanttiset dentaalit
eli hankaavat ei-suhisevat hammasäänteet: θ, ð
• labiodentaalinen eli huulihammasäänne: v
• frikatiiviset velaarit eli kitapurjeäänteet
ja frikatiiviset palataalit eli lakiäänteet:
g, j, k, ŋ, saks. ach- ja ich-äänteet, nykykreik. χ chii
• frikatiiviset faryngaalit eli nieluäänteet: ח chet, ע ain, nykyhepr. כ chaf
Hankausäänne eli frikatiivi syntyy, kun ääntöväylä puristetaan niin kapeaksi, että sen läpi kulkeva ilmavirta aiheuttaa hankaushälyä.
fricare /ā/ hangata
2.5 KLUSIILIT ELI UMPIÄÄNTEET
• klusiili eli umpiäänne: b, d, g, k, p, t
Umpiäänne eli klusiili syntyy, kun ilmavirta ensin pysäytetään ääntöväylässä ja sitten annetaan sen purkautua äkillisesti. Umpiäännettä voidaan kutsua myös nimellä (eks)plosiivi "räjähtävä".
clusilis /ū/ suljettava, closable < cludere /ū/ sulkea
2.6 LIKVIDAT ELI JUOKSEVAISÄÄNTEET
Likvida
https://fi.wikipedia.org/wiki/Likvida
Likvidoihin eli (heleisiin) juoksevaisäänteisiin kuuluvat lateraali eli laideäänne /l/ sekä tremulantit eli r-täryäänteet:
• /l/ lateraali eli laideäänne
□ Leevi (hepr. liittyminen)
• /r/ medioalveolaari eli keskihammasvalliäänne
□ Ruut (hepr. ystävätär)
• /ʀ/ uvulaarinen eli kitakielekeäänne
□ nykyheprean ר resh
□ ranskan ja pohjoissaksan r
• /ɹ/ postalveolaarinen eli takahammasvalliäänne
□ Rachel /ɹeitʃǝl/ Raakel (hepr. emolammas, uuhi)
2.7 PUOLIVOKAALIT (APPROKSIMANTIT)
Approksimantti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Approksimantti
Puolivokaalia eli approksimanttia ei voi kahdentaa: j, v.
2.8 RESONANTIT: LIKVIDAT JA NASAALIT
Resonantti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Resonantti
Soinnillisista likvidoista eli juoksevaisäänteistä /l, r/ ja nasaaleista eli nenä-äänteistä /m, n, ŋ/ käytetään yhteisnimitystä "resonantti". Erityisesti anglosaksissa yhteyksissä resonanteista käytetään myös rinnakkaista nimitystä "sonorantti, sonorant".
• sonus "sointi, sävel, ääni"
• resonare /ā/ soida, kaikua"
Suomen kieliopissa resonanteiksi luetaan myös puolivokaalit /j/ ja /ʋ/.
• /ʋ/ suomen v-äänne
□ vrt. /v/ esim. englannin v-äänne: very /veɹi/
Resonantit ovat luonnostaan soinnillisia, joten useimmissa kielissä niiltä puuttuvat soinnittomat vastineet. /ʋ/-äänteellä on kuitenkin suomen kielen lainasanoissa ja vierasnimissä esiintyvä soinniton vastine /f/.
Allekirjoittanut käyttää resonantti-nimitystä vain likvidoista ja nasaaleista.
2.9 SIBILANTIT ELI SUHUÄÄNTEET
Sibilanttia eli suhu- tai kouruäännettä äännettäessä ilmavirta kulkee kielen muodostamaa kourumaista väylää pitkin. Sibilantit kuuluvat frikatiiveihin eli hankausäänteisiin.
sibilans /sībilāns/ sihisevä, suhiseva, hissing
< sibilare /sībilāre/ sihistä, suhista, viheltää
Suomen kielessä on vain yksi sibilantti /s/.
Klassisessa hepreassa sibilanttiäänteitä on 5, nykyhepreassa 4:
• 1. ז /z/ zain (soinnillinen s)
• 2. ס /s/ samech
• 3. צ /ṣ/ [ṣādī] (emfaattinen eli painollinen alveolaarinen "tumma" s),
nykyhepr. צ /ts/ tsadi (affrikaatta)
• 4. שׁ /ʃ/ šin, shin (soinniton suhu-s)
• 5. שׂ /ś/ [śin] (soinniton dentaalinen sibilantti
eli terävä kielen kärjellä äännettävä "käärme-s")
nykyhepr. שׂ /s/ sin = samech
Klassisessa ja koineekreikassa on 4 sibilanttia:
• 1. Ζ ζ /dz/ ζῆτα dzeeta ("ohut d" ja soinnillinen s, affrikaatta)
• 2. Ξ ξ /ks/ ξῖ ksii (affrikaatta)
• 3. Σ σ /s/ σίγμα/σῖγμα sigma/siigma
• 4. Ψ ψ /ps/ ψῖ psii (affrikaatta)
Englannin kielessä on 6 sibilanttia:
• 1. /s/
□ Savior /seivjǝ*/ Pelastaja, Vapahtaja
• 2. /z/ (soinnillinen s)
□ zoo /zu:/ eläintarha
• 3. /ʃ/ (š, sh, soinniton suhu-s)
□ she /ʃi:/ hän
• 4. /ʒ/ (soinnillinen suhu-s)
□ genre /ʒɑ:nɹǝ/ laji, laatu, taidemuoto
• 5. /tʃ/ (t ja soinniton suhu-s, affrikaatta)
□ church /tʃǝ:tʃ/ kirkko
• 6. /dʒ/ ("ohut d" ja soinnillinen suhu-s, affrikaatta)
□ John /dʒɔn/ UT Johannes
Venäjän ja ukrainan kielistä löytyy peräti 7 sibilanttia
(foneettiset eli äännearvot yksinkertaistettu):
• 1. ж /ʒ/ (soinnillinen suhu-s, soinnillinen postalveolaarinen frikatiivi)
• 2. з /z/ (soinnillinen s, soinnillinen alveolaarinen frikatiivi)
• 3. с /s/ (soinniton alveolaarinen frikatiivi)
• 4. ц /ts/ (soinniton alveolaarinen affrikaatta)
• 5. ч /tʃ/ (t ja soinniton suhu-s, tš, tsh,
soinniton palato-alveolaarinen affrikaatta)
• 6. ш /ʃ/ (suhu-s, š, sh, soinniton postalveolaarinen frikatiivi)
• 7. щ /ɕː/ (soinniton palato-alveolaarinen sibilantti)
2.10 SPIRANTIT ELI RAKOÄÄNTEET
• spirantti eli rakoäänne: /f, h/
Spirantit eli rakoäänteet kuuluvat frikatiiveihin eli hankausäänteisiin. Aiemmin spirantti-nimitystä on käytetty synonyymisesti frikatiivin kanssa, mutta nykyisin spirantti-nimitys on rajoitettu koskemaan vain niitä hankausäänteitä, joita äännettäessä ilmavirta kulkee tasaisen ja leveän kapeikon läpi. Esim. sibilanteissa rako on kourumainen.
spirans /ī–ā/ hengittävä < spirare /ī–ā/puhaltaa, tuulla, hengittää
< spiritus /spī/ henki, hengenveto
2.11 TREMULANTIT ELI TÄRYÄÄNTEET
Suomessa on vain yksi tremulantti eli täryäänne /r/, joka on medioalveolaari eli keskihammasvalliäänne.
tremulus "tärähtelevä"
Muissa kielissä esiintyy myös uvulaarisia ja postalveolaarisia tremulantteja. Tremulanttia äännettäessä äänteen muodostaa ilmavirta, joka saa aikaan värähtelyä sopivan rennossa suun osassa. Äänteen aikaansaamiseksi ei käytetä lainkaan lihasvoimaa.
• /r/ medioalveolaari eli keskihammasvalliäänne
• /ʀ/ uvulaarinen eli kitakielekeäänne
□ nykyhepr. ר resh
□ ransk. ja pohjoissaksan "r"
• /ɹ/ postalveolaarinen eli takahammasvalliäänne
□ Rachel /ɹeitʃǝl/ Raakel, hepr. emolammas, uuhi
Tremulantit ovat resonantteja ja muodostavat lateraalien eli laideäänteiden kanssa likvidoiden eli juoksevaisäänteiden luokan.