OS Kadonnut ja jälleen löytynyt (Luuk. 15:1–10, 4 shel) (OPETUKSET, SAARNAT)
(luonnos)
Kadonnut ja jälleen löytynyt -sunnuntain rippipuhe ja saarna
https://www.gen.fi/os-kadonnut-ja-jalleen-loytynyt.html
1. IHMISEN HALU YHTEYTEEN ON JÄLKI KOLMIYHTEISESTÄ JUMALASTA
2. EKSYNYT LAMMAS
3. KADONNUT HOPEARAHA
4. OLET HERRALLE ÄÄRETTÖMÄN ARVOKAS JA TÄRKEÄ
RIPPIPUHE
Veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Tänään on neljäs sunnuntai helluntaista. Päivän otsikko on ’Kadonnut ja jälleen löytynyt’.
Oma kansamme on valtaosaltaan kastettu Jeesuksen omaksi. Niin moni on kuitenkin joutunut hukkaan: Moni kulkee kaukana Herrasta, ilman uskoa Jeesuksen ristinveren sovitusvoimaan ja ilman jokapäiväistä parannusta syntielämästä.
Mutta kiitos armon Jumalalle: Herramme etsii kadonnutta. Jo heti paratiisissa kadoksiin joutumisen eli syntiinlankeemuksen jälkeen saamme kuulla Hyvän Paimenen äänen: Ihminen, missä olet? (1.Moos. 3:9) Tänäänkin kuuluu tuo sama ääni: "Missä olet, sinä ihminen, jota Minä niin palavasti rakastan ja jonka haluan oman vereni voimalla vapauttaa synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta?" Luonnostaan me kaikki lymyämme piiloon Jumalan kasvojen edestä - painaahan syyllisyys tuntoamme: Olemme niin monessa kohtaa rikkoneet.
Uskonpuhdistajamme Luther ohjeistaa seurakunnan kaitsijoita seuraavasti: Saarnaa ja opeta sitä, mikä on seurakunnassa ja kuulijoiden joukossa kaikkein eniten pielessä; sitä, missä eniten syntiä tehdään. Mikähän mahtaisi olla sinun elämäsi suurin ja eniten pahaa aiheuttava synti? Mikä sinun elämässäsi murehduttaa eniten Pyhää Henkeä ja rakasta Vapahtajaamme? Älä nyt ajattele naapuriasi äläkä vierelläsi istuvaa veljeä tai sisarta. Ajattele nyt vain itseäsi. Mikä on se asia, jossa sinun - juuri sinun - pitäisi ensimmäiseksi parannusta tehdä? Saat hetken aikaa miettiä.
Jos nyt alkaisin kysellä ja koota vastauksia, niin todennäköisesti moni olisi nimennyt suurimmaksi synnikseen ja ensimmäiseksi parannuksenteonpaikakseen asian, joka kuuluu toisen tauluun eli ihmisten välisiin suhteisiin:
- on maallisen lain rikkomista sekä vanhempien ja esivallan halpana pitämistä
- on rakkaudettomuutta, katkeruutta, kateutta ja vihaa
- on haureutta ja huoruutta
- on taloudellisia väärinkäytöksiä ja varastamista
- on valehtelemista ja juoruamista
- on toisen oman himoitsemista
- on juoppoutta ja ylensyömistä
Mutta mikään näistä ei todennäköisesti ole sen enempää minun kuin sinunkaan suurin synti. Perussynti ja ensimmäinen parannuksenteonpaikka on ensimmäisen taulun alueella eli suhteessa Jumalaan - ei suinkaan lähimmäisiin. Tiivistäen ja mutkat suoristaen sanon, että useimpien meistä on ensimmäiseksi tehtävä parannusta kolmannen käskyn rikkomisesta. Mikä se muuten on?
Se on: "Muista pyhittää lepopäivä." Tuo käsky tarkoittaa Jumalan sanan harjoittamista ja Herramme määräämien armonvälineiden käyttämistä. "No, emmekös me nyt juuri ole täällä kirkkosalissa koolla tässä tarkoituksessa? Mitenkäs se pastori nyt tässä asiassa sormella osoittaa?", saattaa joku ajatella.
Mutta niin se vain on, että useimpien meidän suurin synti on se, että me seurustelemme aivan liian vähän Jumalan sanan kanssa. Ja tästä perussynnistä on sitten seurauksena kaikki muutkin synnit. Jos Jumalan sana - se on Pyhä Henki, joka Raamatun sanan kautta vaikuttaa - ei saa täyttää ajatuksiamme ja elämäämme, niin sitten meidän oma lihallinen mielemme pitää meitä vallassaan. Tämä lihan valta meissä tuottaa näkyviä rikkomuksia myös lähimmäissuhteissa.
Käymme nyt yhdessä tunnustamaan niin haluttomuutemme ja penseytemme Jumalan sanaa kohtaan kuin koko syntiturmeluksemme. Teemme sen synnintunnustuksen sanoin, joka alkaa: ”Taivaallinen Isä. Sain kasteen Sinun lapseksesi."
SAARNA
1. IHMISEN HALU YHTEYTEEN ON JÄLKI KOLMIYHTEISESTÄ JUMALASTA
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Puhun tänään kolmesta asiasta: Ensiksi ihmisen halusta yhteyteen toisten kanssa; ihmisten ja pohjimmiltaan myös Jumalan kanssa. Toiseksi tuon yhteyden rikkoutumisesta ja kolmanneksi siitä, kuinka Jumala itse haluaa tuon yhteyden uudelleen rakentaa toimivaksi.
Yksin oleminen, yhteydestä pois joutuminen, on ehkä suurin ongelma ja ahdistuksen aihe, mitä ihmisen elämässä voi olla. Jo heti luomisen jälkeen Jumala toteaa: ”Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä.” (1.Moos. 2:18) Toisen persoonan seura on ihmiselle korvaamaton ja ehdoton elämän onnen ja tyytyväisyyden edellytys. Vain hyvin syvältä rikki mennyt ihminen, raskaasti toisiin ihmisiin pettynyt, voi haluta eristäytyä kaiken inhimillisen kanssakäymisen ulkopuolelle. Ihmisyyden yksi keskeinen tuntomerkki on halu toisen persoonan, toisen ihmisen seuraan.
Ihmisen kaipuussa yhteyteen on jälki meidän Luojastamme, kuva kolmiyhteisestä Jumalasta. Jumalan eri persoonien, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, välillä vallitseva täydellinen rakkaussuhde ja yhteys on kaikkien persoonallisten suhteiden lähtökohta. Jumalan kyseessä ollen voimme puhua jopa eri persoonien ykseydestä. Yhdessä Jumalassa on kolme eri persoonaa.
Tämä yhteys on niin täydellinen, että Jeesus saattoi sanoa: ”Joka on nähnyt Minut, on nähnyt Isän.” (Joh. 14:9) ja "Minä ja Isä olemme Yksi." (Joh. 10:30).
Kirkkoraamattujen käännös ja lähes kaikkien muidenkin suomenkielisten käännösten 'Minä ja Isä olemme yhtä' on väärä. Minulla on hyllyssäni kymmenkunta suomenkielistä käännöstä Johanneksen evankeliumista, ja vain yksi niistä, Suomen vapaan evankelisluterilaisen seurakuntaliiton vuonna 1935 käyttöön otettu ja vuonna 1983 tarkastettu käännös kääntää tarkasti ja oikein: "Minä ja Isä olemme yksi."
Jeesus viittaa tällä sanallaan ns. Israelin uskontunnustukseen: "Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on Yksi." (5. Moos. 6:4) Samoin Sakarjan kirjan luku 14, jae 9: "Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva Yksi ja hänen nimensä Yksi." (Sak. 14:9)
Meille langenneessa maailmassa eläville on vaikea edes kuvitella täydellistä rakkaussuhdetta. Sellaista, jossa mikään itsekkyys tai ala-arvoisuus ei riko sopusointua, harmoniaa. Suhdetta, joka on täynnä iloa, riemua, yksimielisyyttä ja kaiken jakamista.
Mutta Isän ja Jeesuksen ja Pyhän Hengen välillä on sellainen puhdasta ja pyyteetöntä rakkautta ja yhteyttä pursuava suhde. Parhaimmillaankin tässä maailmassa miehen ja naisen, vanhemman ja lapsen, veljien ja sisarten tai ystävien välinen rakkaus on vain varjo tuosta suhteesta. Se on vain kalpea aavistus kaiken jakamisesta ja yhteiseksi tekemisestä, itsensä toiselle avaamisesta, kommunikoinnista, joka tuossa taivaallisessa rakkaudessa Jumalan kolmen eri persoonan välisenä tulee ylitsevuotavana esiin.
Luodessaan ihmisen Jumala tarkoitti ihmisen yhteyteen. Ensiksi ja ennen kaikkea yhteyteen itsensä kanssa. Jumala teki persoonallisen olennon, itse tahtovan ja itse päätöksiä tekevän ihmisen. Luojamme tahtoi, että Hän, Jumala, voisi seurustella ihmisen kanssa. Vain itsensä kaltaisen persoonan kanssa voi täysipainoisesti seurustella. Ennen maailman luomista olemassa ollut Jumalan Viisaus eli Kristus sanoo Sananlaskujen kirjan luvussa kahdeksan: ”… ihastukseni olivat ihmislapset.” (Sananl. 8:30) Jumalan ilo on se, että Hän saa seurustella omaksi kuvaksi eli kaltaisekseen luomiensa ihmisten kanssa.
Ja myös toisinpäin: Ihmisen suurin ilo on seurustella Luojamme, Isämme kanssa. Ihmisen oikea ja alkuperäinen paikka on Jumalan lähellä, Hänen kasvojensa edessä, Hänen seurassaan. Olimmepa missä muualla tahansa, on meillä aina sydämemme syvyyksissä koti-ikävä Isän luo. Ihminen valmistaa erilaisia esineitä eri tarkoituksia varten: Tuolin siksi, että sillä voisi istua; lampun siksi, että se valaisisi. Jumala loi ihmisen olemaan yhteydessä, seurustelemaan Luojansa kanssa.
Kuten jokainen meistä karvaasti tietää ja tuntee, on ihmiskunnan yhteys lähtöpaikkaansa poikki. Samalla kun syntiinlankeemuksessa rikkoontui yhteys Jumalan ja ihmisen välillä, rikkoontuivat myös ihmisten keskinäiset suhteet. Ja vieläpä ihmisen suhde luomakuntaankin muuttui tuskalliseksi ja hikiseksi. Tämä yhteyden särkyminen ja sen tuottama tuska sekä paha olo ovat totta ja arkipäivää meidän jokaisen elämässä.
Jeesus kuvaa päivän evankeliumissa tätä onnetonta olotilaa kahdella eri vertauksella: erämaahan eksyneellä lampaalla ja lattialle kadonneella hopearahalla. Heti näiden jälkeen Jeesus kertoo vielä kolmannenkin kertomuksen samasta aiheesta. Tämä kolmas kertomus tuhlaajapojasta lienee kaikkein tunnetuin.
2. EKSYNYT LAMMAS
Lammas yksin, ilman paimenen ja lauman suojaa petojen ja koleikkojen erämaassa, on vahva kuva omalta paikaltaan pois joutuneen ihmisen tilasta. Lammas on avuton ja puolustuskyvytön raatelevia hampaita vastaan. Lampaan on mahdotonta nousta ylös upottavalta suolta tai kavuta takaisin jyrkkäseinäisestä kivilouhikosta. Laumastaan eksynyt lammas ei löydä yksin kotiin.
Myös Jeesuksesta ja Hänen joukostaan eroon joutuneen on mahdotonta yksin selviytyä. Nälkä, kylmyys, pedot ja vaarat vievät väistämättä omilla teillään olevan lampaan hengen - ellei Pelastaja-Paimen tule kantamaan eksynyttä tai karannutta kotiin. Lampaan sielunelämästä en tiedä, haluaako se tieten tahtoen kulkea eri suuntaan kuin paimen johdattaa.
Mutta meidän ihmisten joukossa asia on selvä: Me haluamme tuon tuostakin kulkea omaan suuntaamme. Meidän arvostelukykymme mukaan jokin muu suunta on selvästi parempi kuin lauman johtajan näyttämä tie. Joskus lammas voi eksyä joukosta, johtajan äänen kuulumattomiin, jonkun muun houkuttelevan äänen perään. Yhtäkkiä se vain huomaa olevansa yksin: Paimen ja lauma ovat hävinneet näköpiiristä ja niiden kulkusuunnasta ei ole enää tietoa.
Lauman joukosta ulos houkuteltu, yksinäinen, on helppo saalis vieraille. Eksyminen tapahtuu varmimmin silloin, kun kuulemme niin vähän Herran sanaa eli Raamatun opetusta, että emme enää tunnista Paimenen puhetta kaiken muun hälinän ja ihmisviisauden mukaisen puheen keskeltä. Vain seurustelemalla paljon kirjoitetun ja ääneen luetun Raamatun sanan kanssa voimme oppia tunnistamaan Jeesuksen äänen kaikkien muiden äänien keskeltä.
Toinen kuva lammasten maailmasta. Paimen kulkee aina laumansa edellä, valmistaen ja varmistaen tien perässä tuleville. Paimen etsii laumalleen keitaita ja kaivoja erämaan keskellä, joiden luona lampaat voivat sammuttaa janonsa; paimen etsii laidunpaikat. Samoin paimen edeltä käsin valmistaa suojaisen yöpaikan kaitsemilleen. Paimen myös puolustaa laumaansa asettaen oman henkensä alttiiksi petoja vastaan taistellessaan. Jos joku lammas on kulkemassa erilleen laumasta, niin paimen ehkä kiven heitolla lampaan eteen sinne puolelle, josta vaara uhkaa - tai kutsuhuudolla - kääntää harhailevan takaisin pois vaaralliselta alueelta toisten joukkoon.
Joskus itämailla voi nähdä sellaisen paimenen, joka kulkee lauman perässä, ei sen edellä; sellaisen, joka huudoin ja ehkä kepiniskuin ajaa lampaita edellään eteenpäin. Kuka tuo paimen sitten mahtaa olla? Se on teurastaja, joka vie avuttomat lampaat surmapaikalle. - Täydellisyyteen ruoskivan lain käskyjen kautta ei kukaan tule taivaaseen eli ikuiseen elämään ajetuksi. Päinvastoin: se, joka kuvittelee lain täyttämisen kautta perille pääsevänsä, joutuukin lopulta teurastuspaikalle. Taivaaseen ei voi ketään väkipakolla lakihenkisesti ajaa. Ei, Jeesus kutsuu, houkuttelee ja johtaa meidät sinne, itse edellä käyden. Paimen voi ruohotupolla ja muilla herkuilla suostutella eläimiä luokseen. Toki Saatanakin työntää, mutta pelkästään sielunvihollisen ja syyllisyyden voimasta ei kukaan perille pääse.
3. KADONNUT HOPEARAHA
Jeesus puhui toisessa vertauksessaan kadonneesta hopearahasta. Kun Jeesus sanoo rahoja olleen alun perin kymmenen, niin hän viittaa naisten käyttämään juhlakoruun, jossa rahat oli liitetty toisiinsa otsa- tai kaulakoruksi. Tällaista korua varten oli saatettu säästää kauan, ja sitten hääjuhlassa morsian sen ensimmäistä kertaa päälleen puki. Korun arvo oli suuri. Jokainen raha tällaisesta korusta oli omistajalleen arvokas. Hopearaha on jo sinällään työmiehen päivän palkka. Tuollaiseen vihkisormukseen verrattavaan koruun liitettynä sen arvo oli tietysti vielä verrattomasti suurempi. Koko korusta tuli käyttökelvoton, jos yksi sen rahoista puuttui.
Jos lampaiden kohdalla mietimme katoamisen omaehtoisuutta, tahallisuutta, niin rahan kohdalla asiaa ei tarvitse kauan mietiskellä. Kolikko on passiivinen, vastustelematon kaikissa vaiheissaan: Niin silloin, kun se liitettiin kantajansa hääkalleuteen, kuin silloinkin, kun se putosi erilleen lattian koloon, pimeyteen ja kadoksiin. Myöskään oman löytymisensä eteen se ei voi tehdä mitään; tuskin se tietää edes olevansa kadoksissa.
Minulle tuo kadonnut hopearaha puhuu Jumalan omaksi pyhässä kasteessa otetusta lapsesta, joka ei koskaan saanut edes mahdollisuutta elää ja pysyä osana Herran maanpäällistä ruumista, Jeesukseen uskovien seurakuntaa. Lapselle ei koskaan opetettu Jumalan tietä; Hänen käskyjään ja Jeesuksen ristinpuulla osoittamaa rakkautta vajavaista ihmistä kohtaan.
Ilman hengellistä ruokaa ja juomaa; se on Raamatun sanaa, rukousta, ehtoollista ja seurakuntayhteyttä, kastettu lapsi hengellisesti kuolee. Mistään varsinaisesta eksymisestä laumasta ei voi hänen kohdallaan puhua, eihän häntä koskaan ollut opetettu paimenta seuraamaan. Mutta yhtäkaikki, samalla tavoin rahakin on pois paikaltaan joutuneena kadotettu, omistajalleen hyödytön, kuin erämaassa yksin oleva lammas.
Jeesuksen aikana talot olivat pieniä, ikkunattomia tai hyvin pieni-ikkunaisia huoneita. Maalattiat oli peitetty kuivatulla kaislalla. Tavarat olivat enimmäkseen lattialla. Jos tällaisen talon lattialle tippuu kolikko, on sen etsiminen työlästä puuhaa. Maalattian koloihin ja epätasaisuuksiin voi hämärässä tavaroiden ja kuivatun kaislan keskellä hävitä vaikka mitä. Mutta nainen on sitkeä; koruhan on hänelle arvokas, ja jatkaa etsimistään kunnes löytää. Sytyttäen lampun hän maan ja kaislojen tomua luudalla lakaisten, välillä esineitä tieltä pois siirrellen, käy koko huoneen läpi. Lamppu eli valo tarkoittaa Pyhää Henkeä, lakaiseva luuta Jumalan sanaa.
Jeesus ei välitä vaaroista, vaivoista tai kärsimyksistä tiellä, jolla hän tahtoo etsiä kadonneen lampaan kantaakseen sen takaisin laumaan. Jeesus etsii visusti löytääkseen kadonneen rahan ja liittääkseen sen taas arvopaikalleen. Hänelle jokainen meistä on monin verroin arvokkaampi kuin kuolleesta metallista tehty raha tai koru omistajalleen; arvokkaampi, kuin kenellekään paimenelle yksikään lammas.
4. OLET HERRALLE ÄÄRETTÖMÄN ARVOKAS JA TÄRKEÄ
On sanottu, että jonkin asian arvo on siitä maksettu hinta. Ihminen kohtelee eri tavoin sentin maksanutta paperinpalaa kuin miljoonilla euroilla huutokaupasta ostettua maailmankuulun taitelijan taulua. Jos paperinpalaa uhkaa likaantuminen tai repeytyminen, niin sitä tuskin jaksetaan paljoakaan varjella. Se joutaa roskakoriin. Jos sen sijaan arvokas taulu on uhattuna tai peräti katoaa, ryhdytään juoksujalkaa toimiin ja hätä on suuri.
Minusta ja sinusta on maksettu kallis hinta, äärettömän kallis hinta. Niin suuri hinta, että sillä voisi ostaa omakseen koko luodun maailmankaikkeuden tähtisumuineen ja linnunratoineen, eikä se rahavuori siitä kaupasta vielä niin paljon hupenisi, että sen vähenemistä voisi edes havaita. Jeesuksen veri, Isän ja Pojan täydellisen rakkaussuhteen katkaiseminen Golgatan ristillä, oli niin suuri lunnasmaksu, että sen rinnalla kaikki muu on mitätöntä. Niin suuren hinnan Jumala on maksanut jokaisesta ihmisestä. Sinusta. Ja minusta.
Hyvä paimen etsii ja kutsuu jokaista meitä tänään luokseen. Jeesus tahtoo löytää, Jeesus tahtoo kantaa kotiin. Hän on se Hyvä Paimen, joka rakastaa lampaitaan ja antaa henkensä lampaat pelastaakseen. Jeesuksessa näemme hyvän Isän, Jumalan, joka tahtoo iloita lapsistaan. Hän riemuitsee tänäänkin enkelien kanssa yhdestäkin syntisestä, joka kääntyy ja tekee parannuksen; yhdestäkin eksyneestä, joka suostuu löydettäväksi. Jumalan suurin ilo ja toive on se, että me kuulemme ja seuraamme Hänen rakkaan Poikansa ääntä. Se ääni vakuuttaa jokaiselle syntejään kauhistuvalle ja pyhyyttä kaipaavalle: ”Poikani, tyttäreni, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Mene Herrasi rauhaan.” Tämä on varmasti totta. Aamen.
Kadonnut ja jälleen löytynyt -sunnuntain rippipuhe ja saarna
https://www.gen.fi/os-kadonnut-ja-jalleen-loytynyt.html
1. IHMISEN HALU YHTEYTEEN ON JÄLKI KOLMIYHTEISESTÄ JUMALASTA
2. EKSYNYT LAMMAS
3. KADONNUT HOPEARAHA
4. OLET HERRALLE ÄÄRETTÖMÄN ARVOKAS JA TÄRKEÄ
RIPPIPUHE
Veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Tänään on neljäs sunnuntai helluntaista. Päivän otsikko on ’Kadonnut ja jälleen löytynyt’.
Oma kansamme on valtaosaltaan kastettu Jeesuksen omaksi. Niin moni on kuitenkin joutunut hukkaan: Moni kulkee kaukana Herrasta, ilman uskoa Jeesuksen ristinveren sovitusvoimaan ja ilman jokapäiväistä parannusta syntielämästä.
Mutta kiitos armon Jumalalle: Herramme etsii kadonnutta. Jo heti paratiisissa kadoksiin joutumisen eli syntiinlankeemuksen jälkeen saamme kuulla Hyvän Paimenen äänen: Ihminen, missä olet? (1.Moos. 3:9) Tänäänkin kuuluu tuo sama ääni: "Missä olet, sinä ihminen, jota Minä niin palavasti rakastan ja jonka haluan oman vereni voimalla vapauttaa synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta?" Luonnostaan me kaikki lymyämme piiloon Jumalan kasvojen edestä - painaahan syyllisyys tuntoamme: Olemme niin monessa kohtaa rikkoneet.
Uskonpuhdistajamme Luther ohjeistaa seurakunnan kaitsijoita seuraavasti: Saarnaa ja opeta sitä, mikä on seurakunnassa ja kuulijoiden joukossa kaikkein eniten pielessä; sitä, missä eniten syntiä tehdään. Mikähän mahtaisi olla sinun elämäsi suurin ja eniten pahaa aiheuttava synti? Mikä sinun elämässäsi murehduttaa eniten Pyhää Henkeä ja rakasta Vapahtajaamme? Älä nyt ajattele naapuriasi äläkä vierelläsi istuvaa veljeä tai sisarta. Ajattele nyt vain itseäsi. Mikä on se asia, jossa sinun - juuri sinun - pitäisi ensimmäiseksi parannusta tehdä? Saat hetken aikaa miettiä.
Jos nyt alkaisin kysellä ja koota vastauksia, niin todennäköisesti moni olisi nimennyt suurimmaksi synnikseen ja ensimmäiseksi parannuksenteonpaikakseen asian, joka kuuluu toisen tauluun eli ihmisten välisiin suhteisiin:
- on maallisen lain rikkomista sekä vanhempien ja esivallan halpana pitämistä
- on rakkaudettomuutta, katkeruutta, kateutta ja vihaa
- on haureutta ja huoruutta
- on taloudellisia väärinkäytöksiä ja varastamista
- on valehtelemista ja juoruamista
- on toisen oman himoitsemista
- on juoppoutta ja ylensyömistä
Mutta mikään näistä ei todennäköisesti ole sen enempää minun kuin sinunkaan suurin synti. Perussynti ja ensimmäinen parannuksenteonpaikka on ensimmäisen taulun alueella eli suhteessa Jumalaan - ei suinkaan lähimmäisiin. Tiivistäen ja mutkat suoristaen sanon, että useimpien meistä on ensimmäiseksi tehtävä parannusta kolmannen käskyn rikkomisesta. Mikä se muuten on?
Se on: "Muista pyhittää lepopäivä." Tuo käsky tarkoittaa Jumalan sanan harjoittamista ja Herramme määräämien armonvälineiden käyttämistä. "No, emmekös me nyt juuri ole täällä kirkkosalissa koolla tässä tarkoituksessa? Mitenkäs se pastori nyt tässä asiassa sormella osoittaa?", saattaa joku ajatella.
Mutta niin se vain on, että useimpien meidän suurin synti on se, että me seurustelemme aivan liian vähän Jumalan sanan kanssa. Ja tästä perussynnistä on sitten seurauksena kaikki muutkin synnit. Jos Jumalan sana - se on Pyhä Henki, joka Raamatun sanan kautta vaikuttaa - ei saa täyttää ajatuksiamme ja elämäämme, niin sitten meidän oma lihallinen mielemme pitää meitä vallassaan. Tämä lihan valta meissä tuottaa näkyviä rikkomuksia myös lähimmäissuhteissa.
Käymme nyt yhdessä tunnustamaan niin haluttomuutemme ja penseytemme Jumalan sanaa kohtaan kuin koko syntiturmeluksemme. Teemme sen synnintunnustuksen sanoin, joka alkaa: ”Taivaallinen Isä. Sain kasteen Sinun lapseksesi."
SAARNA
1. IHMISEN HALU YHTEYTEEN ON JÄLKI KOLMIYHTEISESTÄ JUMALASTA
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Puhun tänään kolmesta asiasta: Ensiksi ihmisen halusta yhteyteen toisten kanssa; ihmisten ja pohjimmiltaan myös Jumalan kanssa. Toiseksi tuon yhteyden rikkoutumisesta ja kolmanneksi siitä, kuinka Jumala itse haluaa tuon yhteyden uudelleen rakentaa toimivaksi.
Yksin oleminen, yhteydestä pois joutuminen, on ehkä suurin ongelma ja ahdistuksen aihe, mitä ihmisen elämässä voi olla. Jo heti luomisen jälkeen Jumala toteaa: ”Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä.” (1.Moos. 2:18) Toisen persoonan seura on ihmiselle korvaamaton ja ehdoton elämän onnen ja tyytyväisyyden edellytys. Vain hyvin syvältä rikki mennyt ihminen, raskaasti toisiin ihmisiin pettynyt, voi haluta eristäytyä kaiken inhimillisen kanssakäymisen ulkopuolelle. Ihmisyyden yksi keskeinen tuntomerkki on halu toisen persoonan, toisen ihmisen seuraan.
Ihmisen kaipuussa yhteyteen on jälki meidän Luojastamme, kuva kolmiyhteisestä Jumalasta. Jumalan eri persoonien, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, välillä vallitseva täydellinen rakkaussuhde ja yhteys on kaikkien persoonallisten suhteiden lähtökohta. Jumalan kyseessä ollen voimme puhua jopa eri persoonien ykseydestä. Yhdessä Jumalassa on kolme eri persoonaa.
Tämä yhteys on niin täydellinen, että Jeesus saattoi sanoa: ”Joka on nähnyt Minut, on nähnyt Isän.” (Joh. 14:9) ja "Minä ja Isä olemme Yksi." (Joh. 10:30).
Kirkkoraamattujen käännös ja lähes kaikkien muidenkin suomenkielisten käännösten 'Minä ja Isä olemme yhtä' on väärä. Minulla on hyllyssäni kymmenkunta suomenkielistä käännöstä Johanneksen evankeliumista, ja vain yksi niistä, Suomen vapaan evankelisluterilaisen seurakuntaliiton vuonna 1935 käyttöön otettu ja vuonna 1983 tarkastettu käännös kääntää tarkasti ja oikein: "Minä ja Isä olemme yksi."
Jeesus viittaa tällä sanallaan ns. Israelin uskontunnustukseen: "Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on Yksi." (5. Moos. 6:4) Samoin Sakarjan kirjan luku 14, jae 9: "Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva Yksi ja hänen nimensä Yksi." (Sak. 14:9)
Meille langenneessa maailmassa eläville on vaikea edes kuvitella täydellistä rakkaussuhdetta. Sellaista, jossa mikään itsekkyys tai ala-arvoisuus ei riko sopusointua, harmoniaa. Suhdetta, joka on täynnä iloa, riemua, yksimielisyyttä ja kaiken jakamista.
Mutta Isän ja Jeesuksen ja Pyhän Hengen välillä on sellainen puhdasta ja pyyteetöntä rakkautta ja yhteyttä pursuava suhde. Parhaimmillaankin tässä maailmassa miehen ja naisen, vanhemman ja lapsen, veljien ja sisarten tai ystävien välinen rakkaus on vain varjo tuosta suhteesta. Se on vain kalpea aavistus kaiken jakamisesta ja yhteiseksi tekemisestä, itsensä toiselle avaamisesta, kommunikoinnista, joka tuossa taivaallisessa rakkaudessa Jumalan kolmen eri persoonan välisenä tulee ylitsevuotavana esiin.
Luodessaan ihmisen Jumala tarkoitti ihmisen yhteyteen. Ensiksi ja ennen kaikkea yhteyteen itsensä kanssa. Jumala teki persoonallisen olennon, itse tahtovan ja itse päätöksiä tekevän ihmisen. Luojamme tahtoi, että Hän, Jumala, voisi seurustella ihmisen kanssa. Vain itsensä kaltaisen persoonan kanssa voi täysipainoisesti seurustella. Ennen maailman luomista olemassa ollut Jumalan Viisaus eli Kristus sanoo Sananlaskujen kirjan luvussa kahdeksan: ”… ihastukseni olivat ihmislapset.” (Sananl. 8:30) Jumalan ilo on se, että Hän saa seurustella omaksi kuvaksi eli kaltaisekseen luomiensa ihmisten kanssa.
Ja myös toisinpäin: Ihmisen suurin ilo on seurustella Luojamme, Isämme kanssa. Ihmisen oikea ja alkuperäinen paikka on Jumalan lähellä, Hänen kasvojensa edessä, Hänen seurassaan. Olimmepa missä muualla tahansa, on meillä aina sydämemme syvyyksissä koti-ikävä Isän luo. Ihminen valmistaa erilaisia esineitä eri tarkoituksia varten: Tuolin siksi, että sillä voisi istua; lampun siksi, että se valaisisi. Jumala loi ihmisen olemaan yhteydessä, seurustelemaan Luojansa kanssa.
Kuten jokainen meistä karvaasti tietää ja tuntee, on ihmiskunnan yhteys lähtöpaikkaansa poikki. Samalla kun syntiinlankeemuksessa rikkoontui yhteys Jumalan ja ihmisen välillä, rikkoontuivat myös ihmisten keskinäiset suhteet. Ja vieläpä ihmisen suhde luomakuntaankin muuttui tuskalliseksi ja hikiseksi. Tämä yhteyden särkyminen ja sen tuottama tuska sekä paha olo ovat totta ja arkipäivää meidän jokaisen elämässä.
Jeesus kuvaa päivän evankeliumissa tätä onnetonta olotilaa kahdella eri vertauksella: erämaahan eksyneellä lampaalla ja lattialle kadonneella hopearahalla. Heti näiden jälkeen Jeesus kertoo vielä kolmannenkin kertomuksen samasta aiheesta. Tämä kolmas kertomus tuhlaajapojasta lienee kaikkein tunnetuin.
2. EKSYNYT LAMMAS
Lammas yksin, ilman paimenen ja lauman suojaa petojen ja koleikkojen erämaassa, on vahva kuva omalta paikaltaan pois joutuneen ihmisen tilasta. Lammas on avuton ja puolustuskyvytön raatelevia hampaita vastaan. Lampaan on mahdotonta nousta ylös upottavalta suolta tai kavuta takaisin jyrkkäseinäisestä kivilouhikosta. Laumastaan eksynyt lammas ei löydä yksin kotiin.
Myös Jeesuksesta ja Hänen joukostaan eroon joutuneen on mahdotonta yksin selviytyä. Nälkä, kylmyys, pedot ja vaarat vievät väistämättä omilla teillään olevan lampaan hengen - ellei Pelastaja-Paimen tule kantamaan eksynyttä tai karannutta kotiin. Lampaan sielunelämästä en tiedä, haluaako se tieten tahtoen kulkea eri suuntaan kuin paimen johdattaa.
Mutta meidän ihmisten joukossa asia on selvä: Me haluamme tuon tuostakin kulkea omaan suuntaamme. Meidän arvostelukykymme mukaan jokin muu suunta on selvästi parempi kuin lauman johtajan näyttämä tie. Joskus lammas voi eksyä joukosta, johtajan äänen kuulumattomiin, jonkun muun houkuttelevan äänen perään. Yhtäkkiä se vain huomaa olevansa yksin: Paimen ja lauma ovat hävinneet näköpiiristä ja niiden kulkusuunnasta ei ole enää tietoa.
Lauman joukosta ulos houkuteltu, yksinäinen, on helppo saalis vieraille. Eksyminen tapahtuu varmimmin silloin, kun kuulemme niin vähän Herran sanaa eli Raamatun opetusta, että emme enää tunnista Paimenen puhetta kaiken muun hälinän ja ihmisviisauden mukaisen puheen keskeltä. Vain seurustelemalla paljon kirjoitetun ja ääneen luetun Raamatun sanan kanssa voimme oppia tunnistamaan Jeesuksen äänen kaikkien muiden äänien keskeltä.
Toinen kuva lammasten maailmasta. Paimen kulkee aina laumansa edellä, valmistaen ja varmistaen tien perässä tuleville. Paimen etsii laumalleen keitaita ja kaivoja erämaan keskellä, joiden luona lampaat voivat sammuttaa janonsa; paimen etsii laidunpaikat. Samoin paimen edeltä käsin valmistaa suojaisen yöpaikan kaitsemilleen. Paimen myös puolustaa laumaansa asettaen oman henkensä alttiiksi petoja vastaan taistellessaan. Jos joku lammas on kulkemassa erilleen laumasta, niin paimen ehkä kiven heitolla lampaan eteen sinne puolelle, josta vaara uhkaa - tai kutsuhuudolla - kääntää harhailevan takaisin pois vaaralliselta alueelta toisten joukkoon.
Joskus itämailla voi nähdä sellaisen paimenen, joka kulkee lauman perässä, ei sen edellä; sellaisen, joka huudoin ja ehkä kepiniskuin ajaa lampaita edellään eteenpäin. Kuka tuo paimen sitten mahtaa olla? Se on teurastaja, joka vie avuttomat lampaat surmapaikalle. - Täydellisyyteen ruoskivan lain käskyjen kautta ei kukaan tule taivaaseen eli ikuiseen elämään ajetuksi. Päinvastoin: se, joka kuvittelee lain täyttämisen kautta perille pääsevänsä, joutuukin lopulta teurastuspaikalle. Taivaaseen ei voi ketään väkipakolla lakihenkisesti ajaa. Ei, Jeesus kutsuu, houkuttelee ja johtaa meidät sinne, itse edellä käyden. Paimen voi ruohotupolla ja muilla herkuilla suostutella eläimiä luokseen. Toki Saatanakin työntää, mutta pelkästään sielunvihollisen ja syyllisyyden voimasta ei kukaan perille pääse.
3. KADONNUT HOPEARAHA
Jeesus puhui toisessa vertauksessaan kadonneesta hopearahasta. Kun Jeesus sanoo rahoja olleen alun perin kymmenen, niin hän viittaa naisten käyttämään juhlakoruun, jossa rahat oli liitetty toisiinsa otsa- tai kaulakoruksi. Tällaista korua varten oli saatettu säästää kauan, ja sitten hääjuhlassa morsian sen ensimmäistä kertaa päälleen puki. Korun arvo oli suuri. Jokainen raha tällaisesta korusta oli omistajalleen arvokas. Hopearaha on jo sinällään työmiehen päivän palkka. Tuollaiseen vihkisormukseen verrattavaan koruun liitettynä sen arvo oli tietysti vielä verrattomasti suurempi. Koko korusta tuli käyttökelvoton, jos yksi sen rahoista puuttui.
Jos lampaiden kohdalla mietimme katoamisen omaehtoisuutta, tahallisuutta, niin rahan kohdalla asiaa ei tarvitse kauan mietiskellä. Kolikko on passiivinen, vastustelematon kaikissa vaiheissaan: Niin silloin, kun se liitettiin kantajansa hääkalleuteen, kuin silloinkin, kun se putosi erilleen lattian koloon, pimeyteen ja kadoksiin. Myöskään oman löytymisensä eteen se ei voi tehdä mitään; tuskin se tietää edes olevansa kadoksissa.
Minulle tuo kadonnut hopearaha puhuu Jumalan omaksi pyhässä kasteessa otetusta lapsesta, joka ei koskaan saanut edes mahdollisuutta elää ja pysyä osana Herran maanpäällistä ruumista, Jeesukseen uskovien seurakuntaa. Lapselle ei koskaan opetettu Jumalan tietä; Hänen käskyjään ja Jeesuksen ristinpuulla osoittamaa rakkautta vajavaista ihmistä kohtaan.
Ilman hengellistä ruokaa ja juomaa; se on Raamatun sanaa, rukousta, ehtoollista ja seurakuntayhteyttä, kastettu lapsi hengellisesti kuolee. Mistään varsinaisesta eksymisestä laumasta ei voi hänen kohdallaan puhua, eihän häntä koskaan ollut opetettu paimenta seuraamaan. Mutta yhtäkaikki, samalla tavoin rahakin on pois paikaltaan joutuneena kadotettu, omistajalleen hyödytön, kuin erämaassa yksin oleva lammas.
Jeesuksen aikana talot olivat pieniä, ikkunattomia tai hyvin pieni-ikkunaisia huoneita. Maalattiat oli peitetty kuivatulla kaislalla. Tavarat olivat enimmäkseen lattialla. Jos tällaisen talon lattialle tippuu kolikko, on sen etsiminen työlästä puuhaa. Maalattian koloihin ja epätasaisuuksiin voi hämärässä tavaroiden ja kuivatun kaislan keskellä hävitä vaikka mitä. Mutta nainen on sitkeä; koruhan on hänelle arvokas, ja jatkaa etsimistään kunnes löytää. Sytyttäen lampun hän maan ja kaislojen tomua luudalla lakaisten, välillä esineitä tieltä pois siirrellen, käy koko huoneen läpi. Lamppu eli valo tarkoittaa Pyhää Henkeä, lakaiseva luuta Jumalan sanaa.
Jeesus ei välitä vaaroista, vaivoista tai kärsimyksistä tiellä, jolla hän tahtoo etsiä kadonneen lampaan kantaakseen sen takaisin laumaan. Jeesus etsii visusti löytääkseen kadonneen rahan ja liittääkseen sen taas arvopaikalleen. Hänelle jokainen meistä on monin verroin arvokkaampi kuin kuolleesta metallista tehty raha tai koru omistajalleen; arvokkaampi, kuin kenellekään paimenelle yksikään lammas.
4. OLET HERRALLE ÄÄRETTÖMÄN ARVOKAS JA TÄRKEÄ
On sanottu, että jonkin asian arvo on siitä maksettu hinta. Ihminen kohtelee eri tavoin sentin maksanutta paperinpalaa kuin miljoonilla euroilla huutokaupasta ostettua maailmankuulun taitelijan taulua. Jos paperinpalaa uhkaa likaantuminen tai repeytyminen, niin sitä tuskin jaksetaan paljoakaan varjella. Se joutaa roskakoriin. Jos sen sijaan arvokas taulu on uhattuna tai peräti katoaa, ryhdytään juoksujalkaa toimiin ja hätä on suuri.
Minusta ja sinusta on maksettu kallis hinta, äärettömän kallis hinta. Niin suuri hinta, että sillä voisi ostaa omakseen koko luodun maailmankaikkeuden tähtisumuineen ja linnunratoineen, eikä se rahavuori siitä kaupasta vielä niin paljon hupenisi, että sen vähenemistä voisi edes havaita. Jeesuksen veri, Isän ja Pojan täydellisen rakkaussuhteen katkaiseminen Golgatan ristillä, oli niin suuri lunnasmaksu, että sen rinnalla kaikki muu on mitätöntä. Niin suuren hinnan Jumala on maksanut jokaisesta ihmisestä. Sinusta. Ja minusta.
Hyvä paimen etsii ja kutsuu jokaista meitä tänään luokseen. Jeesus tahtoo löytää, Jeesus tahtoo kantaa kotiin. Hän on se Hyvä Paimen, joka rakastaa lampaitaan ja antaa henkensä lampaat pelastaakseen. Jeesuksessa näemme hyvän Isän, Jumalan, joka tahtoo iloita lapsistaan. Hän riemuitsee tänäänkin enkelien kanssa yhdestäkin syntisestä, joka kääntyy ja tekee parannuksen; yhdestäkin eksyneestä, joka suostuu löydettäväksi. Jumalan suurin ilo ja toive on se, että me kuulemme ja seuraamme Hänen rakkaan Poikansa ääntä. Se ääni vakuuttaa jokaiselle syntejään kauhistuvalle ja pyhyyttä kaipaavalle: ”Poikani, tyttäreni, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Mene Herrasi rauhaan.” Tämä on varmasti totta. Aamen.