S Affiksit eli sanan liitteet (INFO SUOMEN KIELIOPPI)
| info-s-affiksit.pdf |
Avaa lukemista ja tulostamista varten yllä oleva pdf-tiedosto (päivitelty 25.6.2024).
INFO https://gen.fi/info.html
S SUOMEN KIELIOPPI https://gen.fi/info-s.html
S Affiksit eli sanan liitteet
https://gen.fi/info-s-affiksit.html
SISÄLLYSLUETTELO (luonnos)
00. Dokumentteja
0. Affiksien eli sanan liitteiden johdanto
1. Prefiksit eli etuliitteet
1.0 Prefiksien johdanto
1.1 Suomalaisia prefiksejä
1.2 Vierasperäisiä prefiksejä
1.3 Vierasperäisten prefiksien merkityksiä
2. Infiksit eli sisäliitteet
3. Suffiksit eli loppuliitteet
3.0 Suffiksien johdanto
3.1 Possessiivisuffiksit eli omistusliitteet
3.2 Liitepartikkelit
00. DOKUMENTTEJA
INFO Juha Muukkosen (Genesis ry) kotisivujen sivukartta
https://gen.fi/info-sivukartta.html
S Suomen kielen lyhyt kielioppi
https://gen.fi/info-s-suomen-kielioppi.html
S Äänneoppi: äänteet, kirjaimet, tavut ja morfeemit
https://gen.fi/info-s-aanneoppi.html
Ikola, Osmo: Nykysuomen käsikirja. 3. uud. laitos. Gummerus 1991
Ison suomen kieliopin verkkoversio (VISK)
https://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php
Kielitoimiston ohjepankki
https://kielitoimistonohjepankki.fi/
Kielitoimiston sanakirja
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
Korpela, Jukka K.: Nykyajan kielenopas
https://jkorpela.fi/kielenopas/index.html
Mikkola et al.: Äidinkieli ja kirjallisuus. Käsikirja. WSOY 2004
Pitkäranta, Reijo: Suomi–latina–suomi-sanakirja. 6. painos. Gaudeamus 2018
Turtia, Kaarina: Sivistyssanat. Otava 2001
Wikipedia
https://fi.wikipedia.org/
Wiktionary
https://www.wiktionary.org/
https://en.wiktionary.org/wiki/
0. AFFIKSIEN ELI SANAN LIITTEIDEN JOHDANTO
Affiksi eli sanan liite tarkoittaa sananmukaisesti "viereen kiinnitetty". Suomen kieliopissa liitteeksi määritellään sanan sellainen morfeemi, joka ei voi esiintyä itsenäisenä sanana eikä ole tunnus eikä taivutuspääte. Morfeemiopissa johtimet pidetään yleensä kuitenkin erillään muista liitteistä.
• affiksi, affix < affixus < ad "luo, vieressä", figere /ī/ kiinnittää
Affiksit jaetaan ryhmiin sen mukaan, missä kohtaa sanaa ne sijaitsevat. Liite voi olla sanan edessä, sisässä tai lopussa:
• 1. prefiksi eli etuliite
• 2. infiksi eli sisäliite
• 3. suffiksi eli loppuliite
Suomessa ja useimmissa muissa länsikielissä ei esiinny sisäliitteitä toisin kuin vaikkapa seemiläisissä kielissä, esim. hepreassa ja arabiassa.
1. PREFIKSIT ELI ETULIITTEET
1.0 PREFIKSIEN JOHDANTO
Ison suomen kieliopin verkkoversio (VISK)
https://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php
Prefiksi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Prefiksi
Etuliite eli prefiksi on sanavartalon alkuun liittyvä morfeemi, jonka lisääminen synnyttää uuden sanan eli lekseemin. Suomen kieliopissa varsinaisiksi prefikseiksi saatetaan kutsua vain vierasperäisiä etuliitteitä, jotka lähes kaikki johtuvat suoraan kreikasta tai latinasta. Vierasperäiseen etuliitteeseen voidaan liittää myös suomalaisia sanoja, esim. antisankari, ex-johtaja, minitomaatti tai pseudotiede.
Myös tiettyjä suomalaisia sanan alkuosaksi liitettäviä morfeemeja voidaan käsitellä prefiksien yhteydessä. Tosin määritelmät näyttävät olevan häilyviä. Suomalaisia sanan alkuosaksi liitettäviä morfeemeja, jotka eivät voi esiintyä itsenäisenä sanana, kutsutaan Ison suomen kieliopin verkkoversiossa jossain kohtaa "prefiksinomaisiksi", toisessa suoraan prefikseiksi. Allekirjoittanut kutsuu niitä jatkossa yksinkertaisesti prefikseiksi eli etuliitteiksi.
Jos sanan alkuun liitettävä morfeemi voi esiintyä itsenäisenä sanana, esim. "ensi" (ensi vuonna), niin tällaista ei nimitetä prefiksiksi. "Ensirakkaus" on "puhdas" yhdyssana – ei siis prefiksillä muodostettu uusi sana. Mutta koska "ensi" on taipumaton adjektiivi, niin se kielenkäyttäjän mielessä voi hyvinkin rinnastua prefikseihin.
Sen sijaan "epä" ei esiinny itsenäisenä, ja niinpä "epäpuhdas" on puhdas prefiksillä muodostettu uusi sana eli lekseemi. Kieliopit määrittelevät sen yleensä kuitenkin yhdyssanaksi, mutta morfeemiopissa "epä" on mielekkäintä määritellä etuliitteeksi.
Prefiksit kirjoitetaan suoraan kiinni pääsanaan, paitsi "ex": ex-presidentti eli entinen presidentti; vertaa myös "ei-järjellinen". Jos prefiksi päättyy samaan vokaaliin kuin millä pääsana alkaa, niin silloin käytetään yhdyssanojen tapaan yhdysmerkkiä: pre-eksistenssi "ennaltaolo".
1.1 SUOMALAISIA PREFIKSEJÄ
Suomalaisia prefiksejä, jotka eivät siis esiinny itsenäisinä sanoina samassa merkityksessä, ovat esim. seuraavat:
• epä-, esi-, etu-, etä-, haja-, iki-, irto-, jälki-, kauko-, keski-, lähi-,
myöhäis-, nuor-, nyky-, perus-, pika-, täsmä-, täys-, uutis-, varhais-, vasta-, äkki-
Allekirjoittanut liittää suomalaisten prefiksien joukkoon myös kieltävän morfeemin "ei-". Itsenäisenä sanana se kirjoitetaan ilman yhdysmerkkiä (ei), etuliitteenä aina yhdysmerkin kera (ei-).
Kieliopillisissa esityksissä etuliitteiden avulla muodostetut uudet sanat määritellään kuitenkin siis usein yhdyssanoiksi.
1.2 VIERASPERÄISIÄ PREFIKSEJÄ
Vierasperäiset prefiksit voidaan luokitella merkityksen mukaan esim. seuraavasti (prefiksi voi kuulua useaan ryhmään):
• adjektiiviset tai modaaliset eli laatua tai tapaa ilmaisevat prefiksit, esim.:
□ auto-, con-, ekstra-, inter-, kon-, kvasi-, pseudo-
• kronologiset eli aikaa tarkoittavat tai aikaan suhteutuvat prefiksit, esim.:
□ eks-, ex-, neo-, paleo-, post-, pre-, proto-, re-
• kvantitatiiviset eli kokoa, määrää tai astetta ilmaisevat prefiksit, esim.:
□ hehto‑, kilo‑, mega‑, mikro‑, milli‑, mini‑, pan-, sub‑, super‑, sur‑,
ultra-
• lokatiiviset eli paikkaa tarkoittavat prefiksit, esim.:
□ anti-, epi-, hyper-, infra-, inter-, intro-, kata-, para-, peri-, sub‑,
super‑, tele-, trans-
• numeraaliset eli lukua tai lukumäärää tarkoittavat prefiksit, esim.:
□ bi‑, di‑, mono‑, multi‑, poly‑, semi‑, tri‑, uni‑
• negaatio- eli kieltoprefiksit:
□ a-, anti-, de-, dis-, in-, non-
• orientaatio- eli suuntautumis- ja asenneprefiksit, esim.:
• anti‑, kontra‑, pro-
1.3 VIERASPERÄISTEN PREFIKSIEN MERKITYKSIÄ (luonnos)
• anti- kreik. vasta-, vastakkais-, vastapäinen
• eks- ex "jostakin": entinen, ei enää jossakin asemassa
• epi- kreik. päälle, päällä, lisäksi
• ex- "jostakin": entinen, ei enää jossakin asemassa = eks-
• hyper- kreik. yli, liiallinen = super-
• kseno- kreik. "harvinainen": vieras, muukalais-, outo, näennäinen
• kvasi- quasi "ikään kuin": näennäis-, näennäinen, muka, kaltainen
= kreik. pseudo- "valhe"
• post- jälkeen
• pre- ennen
• pseudo- kreik. "valhe"
• re- uudelleen
• super- yli, liiallinen = kreik. hyper-
2. INFIKSIT ELI SISÄLIITTEET
Suomalaisten ja muiden länsikielten sanojen sisälle ei voi yleensä lisätä liitteitä.
Seemiläisissä kielissä sisäliitteet eli infiksit ovat sen sijaan yleisiä. Heprean kolmikirjaimisen sanavartalon eli juuren sisään lisätään aina vähintään chaser vokaalimerkkejä, usein myös varsinaisia sisäliitteitä, so. vokaalikirjaimia eli pitkän vokaalin merkkeinä toimivia vav- ja jod-kirjaimia.
H4N Nominityypit, johd.
https://gen.fi/h4n-nominityypit-johd.html
Myös transfiksit eli "läpiliitteet" kuuluvat sisäliitteisiin. Transfiksi tarkoittaa sanan sisälle tulevaa epäyhtenäistä pääsääntöisesti kaksiosaista liitettä, esim. heprean kaatool-nominit, joissa ensimmäisen juurikirjaimen jälkeen tulee a-vokaali (kamats) ja toisen juurikirjaimen jälkeen pitkä o-vokaali, joko cholam chaser tai cholam male.
3. SUFFIKSIT ELI LOPPULIITTEET
3.0 SUFFIKSIEN JOHDANTO
Sanavartaloon liitetyt johtimet ovat myös suffikseja, esim. kala: kala-staa.
S Äänneoppi: äänteet, kirjaimet, tavut ja morfeemit (4.2 Johdin)
https://gen.fi/info-s-aanneoppi.html
Tässä dokumentissa käsittelen vain suffiksien kahta alaryhmää:
• 1. omistusliitteet eli possessiivisuffiksit
• 2. liitepartikkelit
3.1 POSSESSIIVISUFFIKSIT ELI OMISTUSLIITTEET
Omistusliitteet eli possessiivisuffiksit ilmaisevat omistajan persoonan ja luvun. Sen sijaan omistettavan luku ei tule suomen suffikoidussa sanassa esiin:
• setä-ni = minulla (yks. 1.) on yksi tai monta setää
• omena-si = sinulla (yks. 2.) on yksi tai monta omenaa
• (hänen) poikan-nsa = hänellä (yks. 3) on yksi tai monta poikaa
• kirjamme-mme = meillä (mon. 1.) on yksi tai monta kirjaa
• laulu-nne = teillä (mon. 2.) on yksi tai monta laulua
• (heidän) öljy-nsä = heillä (mon. 3.) on öljyä
Kolmannen persoonaan liitteet (-nsa, -nsä) esiintyvät monissa sijamuodoissa muodossa "loppuvokaalin pidentymä ja -n":
• heidän jumaliaan, jumalallaan, jumalilleen jne.
Monissa kielissä possessiivisuffikseja vastaavat possessiivipronominit. Suomen kielessä omistusliitteitä käytetään myös lauseenvastikkeissa, kun lauseenvastikkeella ja päälauseella on suffiksin persoonan mukainen sama subjekti:
• Nukkuessamme näemme unia.
= Kun me nukumme, niin me näemme unia.
Kolmannen persoonan possessiivisuffiksin (-nsa, -nsä) käyttö on yleiskielessä pakollista, jos substantiivin määritteenä on genetiivimuotoinen aito persoonapronomini (minun, sinun, hänen, meidän, teidän, heidän):
• minun Jumalani – ei: minun Jumala
• meidän syntimme – ei: meidän synti
Eräissä ilmaisuissa, joissa monikon persoonapronominin genetiivi ilmaisee muuta kuin omistamista, suffiksi voidaan jättää pois:
• meidän kylällä
• teidän äiti
Kun possessiivisuffiksi viittaa lauseen subjektiin tai subjektipersoonaan, persoonapronominin genetiiviä ei saakaan käyttää, esim. lauseessa "voimme lukea meidän aikamme löytöretkeilijöistä" sana "meidän" katsotaan virheelliseksi. (Miksi ihmeessä? kysyy allekirjoittanut – tautologia vai vierasperäisyys?)
Kolmannessa persoonassa joko sekä persoonapronominin että possessiivisuffiksin taikka pelkän possessiivisuffiksin valinnalla ilmaistaan, onko kyse ns. refleksiivisestä omistuksesta (jossa omistaja on identtinen lauseen subjektin kanssa):
• Maria näki Herransa (= oman Herransa).
• Maria näki hänen herransa (= jonkun toisen herran).
Jos refleksiiviomistuksessa on kyse muusta kuin henkilöstä, voidaan käyttää joko kolmannen persoonan possessiivisuffiksia tai se-demonstratiivipronominin genetiiviä:
• koira näki isäntänsä tai koira näki sen isännän
Puhekielessä omistusliitteiden käyttöä vierastetaan ylätyylisenä ja niitä käytetään sen vuoksi epäsäännöllisesti. Parhaiten possessiivisuffiksit näyttävät säilyvän juuri refleksiivisen omistuksen yhteydessä (mä löysin kirjani, vrt. mä löysin mun kirjan) sekä tyyli- ja tehokeinona. Vaihtelevasta käytöstään huolimatta kaikki possessiivisuffiksit ovat kuitenkin täysin ymmärrettävää ja normaalia kielenkäyttöä myös puhekielessä.
Possessiivisuffikseja käytetään myös refleksiivi- ja resiprookkipronomineissa:
• itselleni, toisilleen
Suffikseja käytetään myös infiniittisten verbinmuotojen yhteydessä:
• Sanoin etsiväni Totuutta.
• Emme elä syödäksemme vaan syömme elääksemme.
2.3.2 LIITEPARTIKKELIT
Liitepartikkelit ovat irrallisia sanan loppuun liitettäviä morfeemeja, jotka kuuluvat partikkeleihin. Ne eivät ole itsenäisiä sanoja vaan liittyvät aina johonkin toiseen sanaan. Suomessa on seuraavat liitepartikkelit:
• -han, -hän
• -ka, -kä
• -kaan, -kään
• -kin
• -ko, -kö
• -pa, -pä
• -s
Liitepartikkeli voi olla peräisin itsenäisestä sanasta. Monet liitepartikkelit ovat syntyneet pronomineista: esimerkiksi ‑han/-hän on kehittynyt yksikön 3. persoonan pronominista hän, ja ‑s on kehittynyt pronominista sinä tai se.
Liitepartikkelit muistuttavat kuitenkin itsenäisiä sanoja siinä mielessä, että niiden alkukonsonantti voi osallistua rajakahdennukseen. Samalla tavalla kuin sanotaan /älä teek kuvaa/, sanotaan myös /älä teekkään/.
INFO https://gen.fi/info.html
S SUOMEN KIELIOPPI https://gen.fi/info-s.html
S Affiksit eli sanan liitteet
https://gen.fi/info-s-affiksit.html
SISÄLLYSLUETTELO (luonnos)
00. Dokumentteja
0. Affiksien eli sanan liitteiden johdanto
1. Prefiksit eli etuliitteet
1.0 Prefiksien johdanto
1.1 Suomalaisia prefiksejä
1.2 Vierasperäisiä prefiksejä
1.3 Vierasperäisten prefiksien merkityksiä
2. Infiksit eli sisäliitteet
3. Suffiksit eli loppuliitteet
3.0 Suffiksien johdanto
3.1 Possessiivisuffiksit eli omistusliitteet
3.2 Liitepartikkelit
00. DOKUMENTTEJA
INFO Juha Muukkosen (Genesis ry) kotisivujen sivukartta
https://gen.fi/info-sivukartta.html
S Suomen kielen lyhyt kielioppi
https://gen.fi/info-s-suomen-kielioppi.html
S Äänneoppi: äänteet, kirjaimet, tavut ja morfeemit
https://gen.fi/info-s-aanneoppi.html
Ikola, Osmo: Nykysuomen käsikirja. 3. uud. laitos. Gummerus 1991
Ison suomen kieliopin verkkoversio (VISK)
https://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php
Kielitoimiston ohjepankki
https://kielitoimistonohjepankki.fi/
Kielitoimiston sanakirja
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
Korpela, Jukka K.: Nykyajan kielenopas
https://jkorpela.fi/kielenopas/index.html
Mikkola et al.: Äidinkieli ja kirjallisuus. Käsikirja. WSOY 2004
Pitkäranta, Reijo: Suomi–latina–suomi-sanakirja. 6. painos. Gaudeamus 2018
Turtia, Kaarina: Sivistyssanat. Otava 2001
Wikipedia
https://fi.wikipedia.org/
Wiktionary
https://www.wiktionary.org/
https://en.wiktionary.org/wiki/
0. AFFIKSIEN ELI SANAN LIITTEIDEN JOHDANTO
Affiksi eli sanan liite tarkoittaa sananmukaisesti "viereen kiinnitetty". Suomen kieliopissa liitteeksi määritellään sanan sellainen morfeemi, joka ei voi esiintyä itsenäisenä sanana eikä ole tunnus eikä taivutuspääte. Morfeemiopissa johtimet pidetään yleensä kuitenkin erillään muista liitteistä.
• affiksi, affix < affixus < ad "luo, vieressä", figere /ī/ kiinnittää
Affiksit jaetaan ryhmiin sen mukaan, missä kohtaa sanaa ne sijaitsevat. Liite voi olla sanan edessä, sisässä tai lopussa:
• 1. prefiksi eli etuliite
• 2. infiksi eli sisäliite
• 3. suffiksi eli loppuliite
Suomessa ja useimmissa muissa länsikielissä ei esiinny sisäliitteitä toisin kuin vaikkapa seemiläisissä kielissä, esim. hepreassa ja arabiassa.
1. PREFIKSIT ELI ETULIITTEET
1.0 PREFIKSIEN JOHDANTO
Ison suomen kieliopin verkkoversio (VISK)
https://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php
Prefiksi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Prefiksi
Etuliite eli prefiksi on sanavartalon alkuun liittyvä morfeemi, jonka lisääminen synnyttää uuden sanan eli lekseemin. Suomen kieliopissa varsinaisiksi prefikseiksi saatetaan kutsua vain vierasperäisiä etuliitteitä, jotka lähes kaikki johtuvat suoraan kreikasta tai latinasta. Vierasperäiseen etuliitteeseen voidaan liittää myös suomalaisia sanoja, esim. antisankari, ex-johtaja, minitomaatti tai pseudotiede.
Myös tiettyjä suomalaisia sanan alkuosaksi liitettäviä morfeemeja voidaan käsitellä prefiksien yhteydessä. Tosin määritelmät näyttävät olevan häilyviä. Suomalaisia sanan alkuosaksi liitettäviä morfeemeja, jotka eivät voi esiintyä itsenäisenä sanana, kutsutaan Ison suomen kieliopin verkkoversiossa jossain kohtaa "prefiksinomaisiksi", toisessa suoraan prefikseiksi. Allekirjoittanut kutsuu niitä jatkossa yksinkertaisesti prefikseiksi eli etuliitteiksi.
Jos sanan alkuun liitettävä morfeemi voi esiintyä itsenäisenä sanana, esim. "ensi" (ensi vuonna), niin tällaista ei nimitetä prefiksiksi. "Ensirakkaus" on "puhdas" yhdyssana – ei siis prefiksillä muodostettu uusi sana. Mutta koska "ensi" on taipumaton adjektiivi, niin se kielenkäyttäjän mielessä voi hyvinkin rinnastua prefikseihin.
Sen sijaan "epä" ei esiinny itsenäisenä, ja niinpä "epäpuhdas" on puhdas prefiksillä muodostettu uusi sana eli lekseemi. Kieliopit määrittelevät sen yleensä kuitenkin yhdyssanaksi, mutta morfeemiopissa "epä" on mielekkäintä määritellä etuliitteeksi.
Prefiksit kirjoitetaan suoraan kiinni pääsanaan, paitsi "ex": ex-presidentti eli entinen presidentti; vertaa myös "ei-järjellinen". Jos prefiksi päättyy samaan vokaaliin kuin millä pääsana alkaa, niin silloin käytetään yhdyssanojen tapaan yhdysmerkkiä: pre-eksistenssi "ennaltaolo".
1.1 SUOMALAISIA PREFIKSEJÄ
Suomalaisia prefiksejä, jotka eivät siis esiinny itsenäisinä sanoina samassa merkityksessä, ovat esim. seuraavat:
• epä-, esi-, etu-, etä-, haja-, iki-, irto-, jälki-, kauko-, keski-, lähi-,
myöhäis-, nuor-, nyky-, perus-, pika-, täsmä-, täys-, uutis-, varhais-, vasta-, äkki-
Allekirjoittanut liittää suomalaisten prefiksien joukkoon myös kieltävän morfeemin "ei-". Itsenäisenä sanana se kirjoitetaan ilman yhdysmerkkiä (ei), etuliitteenä aina yhdysmerkin kera (ei-).
Kieliopillisissa esityksissä etuliitteiden avulla muodostetut uudet sanat määritellään kuitenkin siis usein yhdyssanoiksi.
1.2 VIERASPERÄISIÄ PREFIKSEJÄ
Vierasperäiset prefiksit voidaan luokitella merkityksen mukaan esim. seuraavasti (prefiksi voi kuulua useaan ryhmään):
• adjektiiviset tai modaaliset eli laatua tai tapaa ilmaisevat prefiksit, esim.:
□ auto-, con-, ekstra-, inter-, kon-, kvasi-, pseudo-
• kronologiset eli aikaa tarkoittavat tai aikaan suhteutuvat prefiksit, esim.:
□ eks-, ex-, neo-, paleo-, post-, pre-, proto-, re-
• kvantitatiiviset eli kokoa, määrää tai astetta ilmaisevat prefiksit, esim.:
□ hehto‑, kilo‑, mega‑, mikro‑, milli‑, mini‑, pan-, sub‑, super‑, sur‑,
ultra-
• lokatiiviset eli paikkaa tarkoittavat prefiksit, esim.:
□ anti-, epi-, hyper-, infra-, inter-, intro-, kata-, para-, peri-, sub‑,
super‑, tele-, trans-
• numeraaliset eli lukua tai lukumäärää tarkoittavat prefiksit, esim.:
□ bi‑, di‑, mono‑, multi‑, poly‑, semi‑, tri‑, uni‑
• negaatio- eli kieltoprefiksit:
□ a-, anti-, de-, dis-, in-, non-
• orientaatio- eli suuntautumis- ja asenneprefiksit, esim.:
• anti‑, kontra‑, pro-
1.3 VIERASPERÄISTEN PREFIKSIEN MERKITYKSIÄ (luonnos)
• anti- kreik. vasta-, vastakkais-, vastapäinen
• eks- ex "jostakin": entinen, ei enää jossakin asemassa
• epi- kreik. päälle, päällä, lisäksi
• ex- "jostakin": entinen, ei enää jossakin asemassa = eks-
• hyper- kreik. yli, liiallinen = super-
• kseno- kreik. "harvinainen": vieras, muukalais-, outo, näennäinen
• kvasi- quasi "ikään kuin": näennäis-, näennäinen, muka, kaltainen
= kreik. pseudo- "valhe"
• post- jälkeen
• pre- ennen
• pseudo- kreik. "valhe"
• re- uudelleen
• super- yli, liiallinen = kreik. hyper-
2. INFIKSIT ELI SISÄLIITTEET
Suomalaisten ja muiden länsikielten sanojen sisälle ei voi yleensä lisätä liitteitä.
Seemiläisissä kielissä sisäliitteet eli infiksit ovat sen sijaan yleisiä. Heprean kolmikirjaimisen sanavartalon eli juuren sisään lisätään aina vähintään chaser vokaalimerkkejä, usein myös varsinaisia sisäliitteitä, so. vokaalikirjaimia eli pitkän vokaalin merkkeinä toimivia vav- ja jod-kirjaimia.
H4N Nominityypit, johd.
https://gen.fi/h4n-nominityypit-johd.html
Myös transfiksit eli "läpiliitteet" kuuluvat sisäliitteisiin. Transfiksi tarkoittaa sanan sisälle tulevaa epäyhtenäistä pääsääntöisesti kaksiosaista liitettä, esim. heprean kaatool-nominit, joissa ensimmäisen juurikirjaimen jälkeen tulee a-vokaali (kamats) ja toisen juurikirjaimen jälkeen pitkä o-vokaali, joko cholam chaser tai cholam male.
3. SUFFIKSIT ELI LOPPULIITTEET
3.0 SUFFIKSIEN JOHDANTO
Sanavartaloon liitetyt johtimet ovat myös suffikseja, esim. kala: kala-staa.
S Äänneoppi: äänteet, kirjaimet, tavut ja morfeemit (4.2 Johdin)
https://gen.fi/info-s-aanneoppi.html
Tässä dokumentissa käsittelen vain suffiksien kahta alaryhmää:
• 1. omistusliitteet eli possessiivisuffiksit
• 2. liitepartikkelit
3.1 POSSESSIIVISUFFIKSIT ELI OMISTUSLIITTEET
Omistusliitteet eli possessiivisuffiksit ilmaisevat omistajan persoonan ja luvun. Sen sijaan omistettavan luku ei tule suomen suffikoidussa sanassa esiin:
• setä-ni = minulla (yks. 1.) on yksi tai monta setää
• omena-si = sinulla (yks. 2.) on yksi tai monta omenaa
• (hänen) poikan-nsa = hänellä (yks. 3) on yksi tai monta poikaa
• kirjamme-mme = meillä (mon. 1.) on yksi tai monta kirjaa
• laulu-nne = teillä (mon. 2.) on yksi tai monta laulua
• (heidän) öljy-nsä = heillä (mon. 3.) on öljyä
Kolmannen persoonaan liitteet (-nsa, -nsä) esiintyvät monissa sijamuodoissa muodossa "loppuvokaalin pidentymä ja -n":
• heidän jumaliaan, jumalallaan, jumalilleen jne.
Monissa kielissä possessiivisuffikseja vastaavat possessiivipronominit. Suomen kielessä omistusliitteitä käytetään myös lauseenvastikkeissa, kun lauseenvastikkeella ja päälauseella on suffiksin persoonan mukainen sama subjekti:
• Nukkuessamme näemme unia.
= Kun me nukumme, niin me näemme unia.
Kolmannen persoonan possessiivisuffiksin (-nsa, -nsä) käyttö on yleiskielessä pakollista, jos substantiivin määritteenä on genetiivimuotoinen aito persoonapronomini (minun, sinun, hänen, meidän, teidän, heidän):
• minun Jumalani – ei: minun Jumala
• meidän syntimme – ei: meidän synti
Eräissä ilmaisuissa, joissa monikon persoonapronominin genetiivi ilmaisee muuta kuin omistamista, suffiksi voidaan jättää pois:
• meidän kylällä
• teidän äiti
Kun possessiivisuffiksi viittaa lauseen subjektiin tai subjektipersoonaan, persoonapronominin genetiiviä ei saakaan käyttää, esim. lauseessa "voimme lukea meidän aikamme löytöretkeilijöistä" sana "meidän" katsotaan virheelliseksi. (Miksi ihmeessä? kysyy allekirjoittanut – tautologia vai vierasperäisyys?)
Kolmannessa persoonassa joko sekä persoonapronominin että possessiivisuffiksin taikka pelkän possessiivisuffiksin valinnalla ilmaistaan, onko kyse ns. refleksiivisestä omistuksesta (jossa omistaja on identtinen lauseen subjektin kanssa):
• Maria näki Herransa (= oman Herransa).
• Maria näki hänen herransa (= jonkun toisen herran).
Jos refleksiiviomistuksessa on kyse muusta kuin henkilöstä, voidaan käyttää joko kolmannen persoonan possessiivisuffiksia tai se-demonstratiivipronominin genetiiviä:
• koira näki isäntänsä tai koira näki sen isännän
Puhekielessä omistusliitteiden käyttöä vierastetaan ylätyylisenä ja niitä käytetään sen vuoksi epäsäännöllisesti. Parhaiten possessiivisuffiksit näyttävät säilyvän juuri refleksiivisen omistuksen yhteydessä (mä löysin kirjani, vrt. mä löysin mun kirjan) sekä tyyli- ja tehokeinona. Vaihtelevasta käytöstään huolimatta kaikki possessiivisuffiksit ovat kuitenkin täysin ymmärrettävää ja normaalia kielenkäyttöä myös puhekielessä.
Possessiivisuffikseja käytetään myös refleksiivi- ja resiprookkipronomineissa:
• itselleni, toisilleen
Suffikseja käytetään myös infiniittisten verbinmuotojen yhteydessä:
• Sanoin etsiväni Totuutta.
• Emme elä syödäksemme vaan syömme elääksemme.
2.3.2 LIITEPARTIKKELIT
Liitepartikkelit ovat irrallisia sanan loppuun liitettäviä morfeemeja, jotka kuuluvat partikkeleihin. Ne eivät ole itsenäisiä sanoja vaan liittyvät aina johonkin toiseen sanaan. Suomessa on seuraavat liitepartikkelit:
• -han, -hän
• -ka, -kä
• -kaan, -kään
• -kin
• -ko, -kö
• -pa, -pä
• -s
Liitepartikkeli voi olla peräisin itsenäisestä sanasta. Monet liitepartikkelit ovat syntyneet pronomineista: esimerkiksi ‑han/-hän on kehittynyt yksikön 3. persoonan pronominista hän, ja ‑s on kehittynyt pronominista sinä tai se.
Liitepartikkelit muistuttavat kuitenkin itsenäisiä sanoja siinä mielessä, että niiden alkukonsonantti voi osallistua rajakahdennukseen. Samalla tavalla kuin sanotaan /älä teek kuvaa/, sanotaan myös /älä teekkään/.