R0 Suomalaiset raamatunkäännökset (RAAMATTU SUOMEKSI YLEISTÄ)
| r0-suom-rtunkaannokset.pdf |
Avaa lukemista ja tulostamista varten yllä oleva pdf-tiedosto (päivitelty 19.1.2025).
R RAAMATTU SUOMEKSI https://gen.fi/r.html
R0 YLEISTÄ https://gen.fi/r/r0.html
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
SISÄLLYSLUETTELO (luonnos)
0. Tallenteet ja dokumentteja
1. Kansankieliset Raamatut
2. Raamatunkäännöstyön periaatteita
3. Raamatunkäännös, esiymmärrys ja teologia
4. Uuden testamentin alkuteksti
5. Vanhan testamentin alkuteksti
6. Suomalaisia käännöksiä
6.1 Kirkkoraamatut
6.2 Muut koko raamatun käännökset
6.3 Uuden testamentin käännöksiä
6.4 Psalmien käännöksiä
0. TALLENTEET JA DOKUMENTTEJA
Muu raamattutunti 31, Suomalaiset raamatunkäännökset 1/7, 3.11.2024 (0.27)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/p2v7jyz3q3wg/
Youtube https://youtu.be/_oNy7ZCKBGE
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
L Alkutekstien ja suomalaisten raamatunkäännösten lyhenteet
https://gen.fi/info-l-suomalaiset-raamatunkaannokset.html
Muu raamattutunti 32, Suomalaiset raamatunkäännökset 2/7, 3.11.2024 (0.19)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/ptdibaf9w1ui/
Youtube https://youtu.be/31qiKK_XOyE
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
L Alkutekstien ja suomalaisten raamatunkäännösten lyhenteet
https://gen.fi/info-l-suomalaiset-raamatunkaannokset.html
Muu raamattutunti 33, Suomalaiset raamatunkäännökset 3/7, 10.11.2024 (0.20)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/plvdbx2ac290/
Youtube https://youtu.be/UEK35w7Ps2U
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
Muu raamattutunti 34, Suomalaiset raamatunkäännökset 4/7, 1.12.2024 (0.21)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/psqdpyxgi5qt/
Youtube https://youtu.be/MxaWjTgm4Nw
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
Muu raamattutunti 35, Suomalaiset raamatunkäännökset 5/7, 8.12.2024 (0.23)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/pmr74wgmlzr0/
Youtube https://youtu.be/TEI8SjYidq8
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
Muu raamattutunti 36, Suomalaiset raamatunkäännökset 6/7, 15.12.2024 (0.17)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/p9gsgt7fh1qs/
Youtube https://youtu.be/1FwwrLfGk6E
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
Muu raamattutunti 37, Suomalaiset raamatunkäännökset 7/7, 19.1.2025 (0.32)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/p6oanjovz3hf/
Youtube https://youtu.be/jloQQUfC5cc
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
L Alkutekstien ja suomalaisten raamatunkäännösten lyhenteet
https://gen.fi/info-l-suomalaiset-raamatunkaannokset.html
I Juha Muukkosen (Genesis ry) kotisivujen sivukartta
https://gen.fi/info-sivukartta.html
L Alkutekstien ja suomalaisten raamatunkäännösten lyhenteet
https://gen.fi/info-l-suomalaiset-raamatunkaannokset.html
Suomalaiset raamatunkäännökset
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_raamatunkäännökset
1. KANSANKIELISET RAAMATUT
1500-luvun reformaatio alkoi kehityksen, joka toi kansankieliset Raamatut yleiseen käyttöön Euroopassa. Keskiajalla Rooman paavin johtamassa kirkossa Raamattua olivat lukeneet vain papit latinaksi (Vulgata). Toki aiemmillakin vuosisadoilla oli käännöstyötä tehty, mutta katolisen kirkon vastustus oli estänyt käännösten laajemman käytön.
• Pierre Valdes (1140–1207) ranskalainen reformaattori > valdolaiset
• John Wycliffe (1320–1384) englantilainen reformaattori
• Jan Hus (~1369–1415) tšekkiläinen reformaattori
Myös kirjapainotaidon keksiminen (Johannes Gutenberg 1398–1468) auttoi merkittävästi kansankielisten Raamattujen levittämistä. Martti Luther (1483–1546), joka on raamatunkäännöstyön merkkihenkilöitä, halusi nimenomaan kansankielisen Raamatun: "Ei saa kysyä latinan kirjaimilta, miten saksaa pitää puhua, kuten nämä aasit tekevät (so. Lutherin käännöstyön vastustajat, toim. huom.). Täytyy kysyä perheen äidiltä, kadulla leikkiviltä lapsilta, torilla liikkuvalta tavalliselta mieheltä ja kuunnella tarkkaan, miten he puhuvat, ja kääntää sen mukaan. Silloin he ymmärtävät ja huomaavat, että heidän kanssaan puhutaan saksaa." Näin Luther muotoili uskonpuhdistuksen raamatunkäännösperiaatteen vuonna 1530 kiistakirjoituksessa "Lentokirjanen kääntämisestä".
Eksegetiikan eli raamatunselitysopin professori Luther tiesi kuitenkin tarkoin kääntämiseen liittyvät ongelmat. Hänen mukaansa se, joka osaa lukea Uutta testamenttia sen alkukielellä kreikaksi on kuin se, joka saa juoda lähteen vettä suoraan sen pulppuamiskohdasta lähteeltä. Se, joka voi lukea latinankielistä Uutta testamenttia (Vulgataa), on kuin se, joka juo vettä lähteen viereen muodostuneesta lammikosta. Ja viimein ne raukat, jotka lukevat saksankielistä Uutta testamenttia, ovat niitä, jotka saavat maistella vain sitä vettä, joka virtaa lammikosta juoksevasta ojasta. – Matkan varrella veteen tarttuu väkisinkin kaikenlaista lisäainesta ja makua.
Alkukielisen Pyhän Hengen johdossa syntyneen raamatunjakeen käännös on vain yksi selitys ja tulkinta Jumalan sanan moniulotteisista syvyyksistä. Onkin tehty kysymys: mikä erottaa toisistaan teologin ja maallikkosaarnaajan? Teologi lukee ja selittää alkukielistä Raamattua, maallikkosaarnaaja on toisten tekemien vajavaisten ja merkityksiä rajoittavien käännösten ja selityksien varassa.
Havahdun joskus saarnoja tai muita hengellisiä puheita kuunnellessani siihen, että puhuja opettaa Raamattua nyt suomenkielisen käännöksen pohjalta, ei alkutekstin. Käännös on tulkinta, ja kun vielä tätä tulkintaakin tulkitaan, niin joskus ollaan kyllä hakoteillä. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö alkukieliä taitamattomatkin voisi ja saisi opettaa Jumalan sanaa. Joka tapauksessa kaikkien on aina pysyttäydyttävä lain ja evankeliumin erottamisessa ja armovanhurskaudessa.
2. RAAMATUNKÄÄNNÖSTYÖN PERIAATTEITA
Raamatunkäännöstyön periaatteellisista kysymyksistä on syytä ottaa esille seuraavat käsitteet:
• sanakonkordanssi eli sanavastaavuus
• dynaaminen ekvivalenssi "voimakas/elävä vastaavuus"
eli ajatusvastaavuus
□ KR 1992
• parafraasi eli toisin sanoin kerrottu
□ Elävä uutinen (UT) 1977
□ Matteuksen evankeliumi savoks huastettuna (2000)
• väännös eli perversio: kääntäjä ei ole edes yrittänyt kääntää Pyhää
Raamattua uskossa Israelin Jumalaan: Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen
□ Pentti Saarikosken Matteuksen evankeliumi (1969)
□ Jehovan todistajien Uuden maailman käännös (1995/2018)
□ Jeesuksen torjuvien juutalaisten raamatunkäännökset
Sanakonkordanssi eli sanavastaavuus tarkoittaa käännösperiaatetta, jossa sama sana käännetään aina samalla sanalla. Esim. heprean צְדָקָה tsedaka ja kreikan δικαιοσύνη dikaiosynee käännetään aina vanhurskaus-sanalla.
Dynaaminen ekvivalenssi eli ajatusvastaavuus tarkoittaa periaatetta, jonka mukaan lauseen ajatus yritetään mahdollisimman elävästi ja tarkasti tuoda kohdekieleen. Yksittäisiä sanoja ei silloin välttämättä käännetä eikä mistään sanakonkordanssista voi olla puhettakaan.
Sanakonkordanssin ongelma on se, että esim. heprean tsedaka ja sen keskeinen kreikan vastine δικαιοσύνη dikaiosynee sekä niihin liittyvät samakantaiset sanat tarkoittavat eri yhteyksissä hieman eri asioita, esim. oikeamielisyyttä, moitteettomuutta, suoruutta, hurskautta, oikeassa olemista, syyttömyyttä, oikeaa tuomiota, armahtavaisuutta ja laupeutta. Jos joka kohdassa käytetään käännöksessä vanhurskaus-sanaa, niin tekstistä tulee raskasta ja vaikeaselkoista.
Toinen yksinkertainen esimerkki sanavastaavuuden ongelmasta on esim. heprean אִשָּׁה isha ja kreikan γυνή gynee, jotka tarkoittavat sekä aviovaimoa että naista yleensä. Samoin vaikkapa heprean verbi ידע jada, joka tarkoittaa esim. tietää, tuntea ja olla sukupuoliyhteydessä.
Tiukasti sanakonkordanssin mukaan kääntäen Raamatusta tulee kerrassaan omituista, osittain käsittämätöntä ja jopa täysin harhaanjohtavaa. Esim. heprean kaikki-sana כֹּל kol tarkoittaa kielteisessä lauseessa "(ei) mitään". Jos käännetään sana sanalta, niin käärmeen ensimmäinen repliikki kuuluu "ei kaikista puista" – niin kuin se on virheellisesti VT 1933:ssa käännettykin. KR 1992 kääntää tässä kohtaa oikein: "ei mistään puusta" (1Moos03_01). Saatana on valheen isä ensimmäisistä sanoistaan asti.
1 Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" (1Moos03_01 VT 1933) – väärä käännös
1 Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'?" (1Moos03_01 KR 1992) – oikea käännös
Dynaamisen ekvivalenssin eli ajatusvastaavuuden ongelma on puolestaan se, että kääntäjä tulee ottaneeksi myös vahvasti ja nimenomaan Raamatun tulkitsijan ja selittäjän roolin. Kääntäjän esiymmärrys ja teologiset näkemykset tulevat vahvasti ja selvästi käännöksessä esille. Joskus nykyistä vuoden 1992 kirkkoraamattua lukiessani koen olevani tekemisissä pikemminkin tunnetun liberaaliteologin Aimo Nikolaisen kommentaarin eli selitysteoksen kuin Jumalan pyhän sanan kanssa.
Ajatusvastaavuuden mukaan käännetyt jakeet rajoittavat aina alkutekstin rikkautta. Monitasoiset ja useampaan suuntaan avautuvat merkitykset sekä ennen kaikkea syvällinen Kristus-saarna eivät ole enää täytenä luettavissa.
20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal02_20 UT 1938)
– hyvä käännös
20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. (Gal02_20 KR 1992) – huono käännös
"Jumalan Pojan usko" ei tarkoita ainoastaan uskoa Jumalan Poikaan, vaan myös Jumalan Pojan vaikuttamaa, ylläpitämää ja lahjoittamaa eli omistamaa uskoa.
Parafraasinen eli toisin sanoin kerrottu Raamattu ei ankarasti tulkiten ole raamatunkäännös ollenkaan vaan selittelevä mukaelma. Joskus parafraasisen tekstin keskeltä voi kuitenkin löytyä helmiä ja tehdä riemastuttavia ahaa-elämyksiä.
Allekirjoittaneen ymmärryksen mukaan paras lopputulos on kahden varsinaisen raamatunkäännösperiaatteen eli sanavastaavuuden ja ajatusvastaavuuden yhdistäminen. Painottaisin enemmän sanavastaavuutta, joka yleensä jättää lukijalle enemmän vaihtoehtoja kohdan ymmärtämiseen. Samalla tekstistä tulee kuitenkin hitaammin luettavaa, raskaampaa, enemmän ajatustyötä ja keskittymistä vaativaa. Ajatusvastaavuuden mukaan käännettyä Raamattua voi sen sijaan usein lukea kuin romaania: helppoa ja sujuvaa – Jumalan ilmoitussana on samalla ikävä kyllä menettänyt syvyyttään ja pahimmassa tapauksessa muuttunut ihmissanaksi.
Itse tuottamissani dokumenteissa saatan tehdä kustakin jakeesta kaksi käännöstä:
• 1. raakakäännöksen (JMR), jossa pyrin suomen kielen rajoja äärimmilleen venyttäen niin pitkälle kuin mahdollista tuomaan esiin alkutekstin rakenteen ja pitäytyä sanavastaavuuteen
• 2. käännösehdotuksen (JM), jossa pyrin selkeämpään suomen kieleen ja helpommin lähestyttävään muotoon
L Alkutekstien ja suomalaisten raamatunkäännösten lyhenteet
https://gen.fi/info-l-suomalaiset-raamatunkaannokset.html
3. RAAMATUNKÄÄNNÖS, ESIYMMÄRRYS JA TEOLOGIA
Jokainen raamatunkääntäjä on sidottu omaan aikaansa, esiymmärrykseensä ja teologiaansa. Mitä avoimemmin kääntäjä ymmärtää, tunnustaa ja tuo jäsennellysti esiin omat lähtökohtansa, sitä paremmin käännöksen lukija voi käännöstä arvioida. Jokaisen itseään arvostavan kristillisen tunnustuskunnan pitäisi tehdä oma raamatunkäännös. Raamatussa on suuri joukko kohtia, joiden ymmärtäminen on kokonaan riippuvainen esiymmärryksestä eli viime kädessä teologiasta.
Tunnustukselliset luterilaiset – joihin allekirjoittanutkin kuuluu – ovat siinä mielessä hyvässä ja turvallisessa asemassa, että heillä on vanhan jakamattoman kristikunnan kolme uskontunnustusta (apostolinen, Nikean ja Athanasioksen) ja Luterilaiset tunnustuskirjat, jotka opettavat Raamattua oikein.
Vaikeassa tai epäselvässä raamatunkohdassa voi tekstiä peilata aina perusasiaan: jumalaton vanhurskautetaan yksin uskosta (sola fide /sṓlā fídē/) ja yksin armosta (sola gratia /sṓlā grā́tiā/). Raamatun keskus ja meidän pelastuksemme perustus on yksin Kristus (solus Christus /sṓlus khrī́stus/) ja kunnia kuuluu yksin Jumalalle (soli Deo gloria /sṓlī déō glṓria/ S. D. G.).
Sola scriptura /sṓla skrīptū́ra/ eli yksin Raamattu -periaate on siten turvattu harhaopeilta, jotka aina yrittävät tavalla tai toisella siirtää yksin Jumalalle kuuluvaa kunniaa ihmiselle, kääntää ja muuttaa Jumalan teot ihmisteoiksi esim. ns. uskoontulon tai uudestisynnyttävän ja Pyhän Hengen lahjoittavan kasteen osalta.
4. UUDEN TESTAMENTIN ALKUTEKSTI
Tulkitsijan roolilta ei voi koskaan Raamattua kääntäessä välttyä. Jo pelkästään käännöksen pohjaksi valittu alkuteksti on teologinen kannanotto. UT:n osalta on olemassa tuhansia erilaisia kreikankielisiä käsikirjoituksia.
Menneinä vuosisatoina on käytetty Textus Receptusta ("vastaanotettu teksti", TR), joka on 1500-luvulta peräisin oleva bysanttilaista tekstimuotoa edustava kreikankielinen UT:n teksti. 1800-luvun loppuun asti käytännössä kaikki länsimaisten kielten UT:t on käännetty tästä. Vieläpä 1980 suomeksi ilmestyneessä Raamatun Tietokirjan kustantamassa 5-osaisessa Novum, Uusi testamentti selityksin -kirjasarjassa on päätekstinä tämä Textus Receptus – toki muidenkin käsikirjoitusten tekstivariantteja eli vaihtoehtoisia erilaisia muotoja on otettu esiin.
1800-luvun lopulta alkaen on alettu enenevässä määrin käyttää modernin tekstikritiikin mukaan toimitettuja alkutekstejä eli ns. kriittisiä tekstilaitoksia eli editioita. Seuraavassa on näistä muutama:
• Westcott–Hort- tekstilaitos on B. F. Westcottin ja F. J. A. Hortin laatima UT:n kreikankielinen tekstilaitos, joka on julkaistu vuonna 1881.
• Nestle–Aland-tekstilaitos (NA) on Eberhard Nestlen ja Kurt Alandin vuonna 1952 laatima editio, joka on nykyisin ehtinyt jo 28. painokseen (2012, NA28). Esim. vuoden 1992 kirkkoraamattu on UT:n osalta käännetty NA26-laitoksesta. Myös edellinen UT 1938 on käännetty silloisesta NA-laitoksesta. Suomalaisissa käännöksissä ei ole kuitenkaan aina seurattu pää- eli corpustekstissä olevia sanamuotoja: joskus käännöksen pohjaksi onkin valittu alamarginaalissa eli apparaatissa oleva vaihtoehtoinen lukutapa.
• Society of Biblical Literature Greek New Testament eli SBLGNT-tekstin toimitti Michael W. Holmes vuonna 2010. Holmes vertailee tekstissään vain toisia tekstilaitoksia – ei käsikirjoituksia, kuten muissa kriittisissä tekstilaitoksissa
• Allekirjoittanut käyttää Ivan Paninin vuonna 1934 julkaisemaa numeerista eli Raamatun gematriaan (kirjainten lukuarvoihin) perustavaa tekstiä.
New Testament in the Original Greek by Ivan Panin.
Book Society of Canada 1934 (kopioi selaimeesi alla olevan linkin osoite)
https://www.scribd.com/document/644433/Ivan-Panin-The-New-Testament-in-the-Original-Greek
uusi painos: Numeric Greek New Testament. Ed. Mark Vedder 2017/2019•
5. VANHAN TESTAMENTIN ALKUTEKSTI
VT:n osalta hepreankielisenä alkutekstinä on yleensä käytetty masoreettista eli keskiaikaisten juutalaisten kirjanoppineiden välittämää Codex Leningradensis (CL) -tekstiä. Se on kirjoitettu Egyptin Kairossa vuosina 1008–1010 ja on vanhin koko Heprealaisen Vanhan testamentin käsikirjoitus. CL:n teksti on kuitenkin joissakin kohdin lähes tai täysin käsittämätöntä, ja käännöksissä on tehty monenlaisia korjauksia ja tulkintoja. Onpa vuoden 1933 VT:ssa jokunen rivi suomalaisen runoilijan tekstiä, joka oli kääntäjien täydellisen umpikujan edessä vain ympätty keskelle Raamattua!
KR 1992:ssa on joissakin kohdin käytetty myös Septuagintaa (LXX) eli ~2200 vuotta vanhaa kreikankielistä VT:n käännöstä. Jotkut vuosien 1933 ja 1992 käännösten merkittävästi toisistaan poikkeavat kohdat selittyvät sillä, että niissä onkin käännetty eri tekstejä. Kriittisen raamatunlukijan kannalta on todella ikävää, että nykyisessä käännöksessä ei ole mitenkään mainittu sitä, milloin on käännetty hepreankielistä masoreettista tekstiä, milloin taas kreikankielistä LXX:a.
Esim. Sak. 11:13 uusi käännös "metallinsulattaja" (VT 1933 savenvalaja), joka liittyi myös keskeisesti Jeesuksen kärsimyshistoriaan (Matt27_07, Matt27_10), on peräisin LXX:sta. Qumranin tekstilöydöt 1940-luvulta alkaen ovat muuttaneet yllättävän vähän tekstikriittisiä tulkintoja. Qumranin tekstit on kirjoitettu Jeesuksen syntymän tienoilla. Heprealainen masoreettinen teksti on säilynyt hämmästyttävän tarkasti ja muuttumattomana läpi vuosituhansien.
6. SUOMALAISIA KÄÄNNÖKSIÄ
6.1 KIRKKORAAMATUT
6.1.1 BIBLIA 1642 (BIB 1642)
Suomen historian ylivertaisesti tärkein henkilö, uskonpuhdistaja ja kirjakielen isä, Mikael Agricola käänsi jo 1548 UT:n suomeksi.
• Mikael Agricola (~1510 Pernaja – 9. huhtikuuta 1557 Uusikirkko) oli Turun piispa ja uskonpuhdistaja, joka raamatunsuomennoksellaan loi suomen kirjakielen pohjan sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat. Häntä pidetäänkin siksi suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden isänä.
Agricola opiskeli 1530-luvulla Saksassa Wittenbergin yliopistossa reformaation molempien johtohahmojen Philip Melanchthonin ja Martti Lutherin oppilaana. Valmistuttuaan hän toimi Suomessa Turun katedraalikoulun rehtorina ja Turun piispana. Agricolan käännös Uudesta testamentista julkaistiin vuonna 1548 nimellä Se Wsi Testamenti. Kymmenen vuoden aikana hän julkaisi yhdeksän kirjaa, yhteensä noin 2400 sivua. Agricola kustansi käännöstyönsä paljolti itse. Agricolan kuolinpäivänä 9. huhtikuuta vietetään suomen kielen päivää. (Wikipedia)
Agricolan jälkeen kului kuitenkin vielä lähes vuosisata, ennen kuin häneltä kääntämättä jäänyt noin 3/4 VT:sta tuli valmiiksi. Ensimmäinen kokonainen suomenkielinen Raamattu sai päivänvalon Tukholmassa 1642.
Ruotsin valtionhoitaja Kaarle-herttua oli asettanut jo 1602 Turun piispa Sorolaisen johtaman komitean kääntämään Raamatun suomeksi.
• Kaarle IX (ruots. Karl IX, 1550–1611) oli Ruotsin hallitsija vuosina 1599–1611, kuningas virallisesti vuodesta 1604. Hän oli yksi kuningas Kustaa Vaasan pojista. Kaarlesta on käytetty myös nimitystä Kaarle-herttua viitattaessa tapahtumiin ennen hänen kuninkuuttaan. (Wikipedia)
• Ericus Erici (Eerik) Sorolainen (~1546–1625) toimi Turun piispana vuosina 1583–1625. Hän toimi myös Viipurin piispana vuoteen 1618. Hän toimi puheenjohtajana vuonna 1602 asetetussa Raamatun suomennoskomiteassa. Sorolainen joutui kuitenkin Kaarle-herttuan epäsuosioon, mikä vaikeutti käännöstyön etenemistä.
Sorolaisen pääteokset ovat: Catechismus (1614), Postilla (I 1621, II 1625) ja Kirkkokäsikirjan suomennos (1614). Sorolaisen kirjoittama postilla oli Suomen ensimmäinen postilla eli kirkkovuoden mukaisten evankeliumitekstien selitysteos ja saarnakirja, joka oli tarkoitettu ensisijaisesti pappien käyttöön. Se on vaikuttanut merkittävästi suomen kirjakielen kehitykseen ja omaperäisen kielen käyttöön. Sorolaisen kirjakieleen ottamia sanoja saattavat olla asianhaara, elämäkerta, epäluulo, lahkokunta, sielunpaimen ja välikappale. (Wikipedia)
Raamatunkäännöskomitean keskeinen jäsen, Turun koulun rehtori Marcus Henrici Helsingius, kuoli jo vuonna 1609. Yleinen poliittinen ilmapiiri ajoi myös komitean johtajan piispa Sorolaisen vaikeuksiin. Lopulta Kaarle-herttuan asettaman komitean kääntämä Raamattu jäi käsikirjoitukseksi eikä sitä ole painettu.
• Marcus Henrici Helsingius (~1565–1609) oli nimensä mukaisesti Helsingin pitäjästä syntyisin oleva teologi ja filosofi. Hän opiskeli Wittenbergin yliopistossa ja toi sieltä Suomeen tunnustuksellisen varhaisortodoksisen luterilaisen teologian. Myöhemmin hän toimi Turun katedraalikoulun rehtorina. Helsingius oli myös raamatunsuomennoskomitean jäsen. Hänen vuonna 1603 ilmestynyt kalvinilaisvastainen kiistakirjoitus Elenchus ("kiistäminen, kumoaminen, tutkimus") on ensimmäinen Suomessa syntynyt tieteellinen teos. (Wikipedia)
Seuraavaksi vastuun käännöstyöstä otti piispa Isaacus Rothovius. Hän jakoi heti Turkuun tultuaan 1627 Raamatun kirjoja eri papeille käännettäväksi.
• Isaacus Birgeri (Isak Birgerinpoika) Rothovius (1572–1652) oli Turun piispana vuosina 1627–1652. Ruotsalaissyntyinen Rothovius pani Suomen kirkossa toimeen ankaran kirkkokurin ja järjesti seurakunnallisia oloja muun muassa aloittamalla kirkonkirjojen käytön. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen sijaiskansleri ja toimi opetuksen parantamiseksi Suomessa. Hänen aloitteestaan asetettiin myös raamatunsuomennoskomissio. Suomessa ollessaan hän katsoi olleensa "skorpionien ja barbaarien keskellä".
Rothoviuksen aikana hallintoa tehostettiin itsenäistämällä lukuisia kappeliseurakuntia itsenäisiksi kirkkoherran johtamiksi seurakunniksi. Suomen paikallishallinto perustui maaseudulla näihin seurakuntiin vuoteen 1865 saakka, jolloin kunnallishallinto erotettiin evankelis-luterilaisten seurakuntien hallinnosta. Rothoviuksen seurakunnallinen järjestelytyö on vertaansa hakeva Suomen kirkon hallinnon historiassa.
Poliittisesti katsoen Rothoviuksen ura palveli valtakunnan voimavarojen kokoamista uskonsodan luonteen saaneen kolmikymmenvuotisen sodan onnistumiseksi. Kirkon ja uskonnon merkitys suurvallan luomisessa oli suuri. Juuri Rothoviuksen aikana valtio alkoi käyttää pappien palveluksia omien päämääriensä ajamiseen. Kirkko alkoi paljolti maallisen esivallan vaatimuksesta saarnata sanomaa, jonka keskeisinä viesteinä olivat kuuliaisuus esivaltaa kohtaan sekä synnin vahingollisuuden korostaminen: uhkaamalla kansaa synnin tuomalla kollektiivisella seuraamuksella se pystyttiin pitämään entistä paremmin kurissa. Kirkko oli kruunulle korvaamaton apuri: pappi sai tiedottaa hallituksen tärkeäksi katsomia asioita rahvaalle ja sai täten toimia myös kruunun propagandistina. Näin toimi myös Rothovius, joka kaikin keinoin korosti kirkon ja kruunun yhteenkuuluvuutta ja maallisen esivallan toimien oikeutusta. (Wikipedia)
Piispa Rothoviuksen halu kiirehtää käännöstyötä oli ymmärrettävää: Jumalan sana oli saatava kansankielellä luettavaksi. Myös Kustaa II Aadolfin ruotsinkielinen kirkkoraamattu oli ilmestynyt vuonna 1618. Piispa Rothovius saattoi ilmoittaa kuninkaalle vuonna 1630, että ensimmäinen suomenkielinen kokoraamattu oli valmis ja odotti painatustaan.
• Kustaa II Aadolf (Gustav II Adolf, 1594–1632) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) vuosina 1611–1632. Kutsumanimen "Pohjoisen Leijona" saanut valloittajakuningas oli yksi historian suurimmista sotapäälliköistä. Sekä Napoleon Bonaparte että sotateoreetikko Carl von Clausewitz olivat Kustaan ylimpiä ihailijoita. Kustaa II Aadolf teki myös huomattavia valtiollisia uudistuksia "oikean kätensä" kansleri Axel Oxenstiernan kanssa. Ruotsissa hänet tunnetaan myös Kustaa Aadolf Suurena (ruots. Gustav Adolf den Store).
Vuonna 1630 valmistuneen käännöksen painotyö lykkääntyi ilmeisesti Saksan sodan vuoksi. Käännöksen laatuunkaan ei oltu täysin tyytyväisiä. Nimenomaisesti Rothoviuksen ansiosta hanke ei päässyt kuitenkaan unohduksiin. Vuoden 1636 valtiopäivillä asia oli uudelleen esillä. Samoin vuonna 1638, jolloin piispa uudisti pyyntönsä ja hallitus asetti uuden suomennoskomitean, puheenjohtajana Turun kirkkoherra Eskil Petraeus. Muut jäsenet olivat Piikkiön kirkkoherra Gregorius Favorinus, Maskun rovasti Henrik Hoffman sekä Turun Akatemian pyhien kielten professori Martinus Stodius.
Komitean saamissa ohjeissa vaadittiin paitsi puhdasta suomea, "jota kaikkialla Suomessa pystytään hyvin ymmärtämään", myös nimenomaan alkukielen mukaista käännöstä, jonka kuitenkin tuli vastata Martti Lutherin tekemän käännöksen tulkintoja. Komitean työ ilmeisesti pohjasi suurelta osalta aiempaan käännökseen, sillä jo syksyllä 1640 tukholmalainen kirjanpainaja Henrik Keyser aloitti painatuksen. Kokoraamattu valmistui vuonna 1642 ja käännöstyön tehneille neljälle kirkonmiehelle annettiin palkaksi koko manttaalin talo elinikäiseksi läänitykseksi ja yhdet kirkonkymmenykset.
Vuoden 1642 Bibliaa painettiin 1200 kappaletta, joista kuitenkin vain 750 tuli Suomeen. Kun koristeellinen kirja oli valmis, tajuttiin Suomessa tapahtuman merkitys: 31. heinäkuuta 1642 jokaisessa kirkossa pidettiin kiitosjumalanpalvelus. Piispa Rothovius velvoitti papistoa hankkimaan Raamatun jokaiselle suomenkieliselle seurakunnalle kymmenen riikintaalerin sakon uhalla.
Tämän vuoden 1642 Biblian kieliasua on uudistettu sen jälkeen monta kertaa. Ensimmäinen uudistettu laitos painettiin Turussa 1685. Tätä laitosta kutsutaan nimellä Gezeliuksen Raamattu tai Sotaraamattu.
• Johannes (Juhana) Gezelius vanhempi (1615–1690) oli Turun piispa sekä Turun akatemian varakansleri vuosina 1664–1690. Gezelius edisti kansanopetusta, kävi ahkerasti tarkastusmatkoilla ja julkaisi muun muassa omassa kirjapainossaan painattamiaan oppikirjoja, kuten kirjan Yxi paras lasten tawara (1666). Gezeliuksen kirjallinen tuotanto on muutenkin laaja ja kattaa paitsi teologista kirjallisuutta, myös laajan tietosanakirjan Encyclopaedia synoptican (1672) sekä kreikkalais–latinalaisen sanakirjan.
Gezeliuksen aikana laajennettiin Turun katedraalikoulua ja perustettiin triviaalikoulut Ouluun ja Hämeenlinnaan. Kansanopetuksen tehostamiseksi määrättiin seurakuntiin hankittaviksi kirjantaitavat lukkarit tai näiden puutteessa erityiset koulumestarit. Lukkarien tuli opettaa lukutaito hyväpäisille pojille ja näiden edelleen oman kylänsä muille lapsille; tämä oli kiertokoulujen alku. Kristinopin osaamista määrättiin tutkittavaksi kinkereillä ja tulokset oli merkittävä kirkonkirjoihin. Katekismuksen osaaminen ja ehtoollisella käynti määrättiin aviokuulutuksen saamisen ehdoiksi. Ensimmäisellä ehtoollisella käyntiin valmistautuvien nuorten opettamisesta annettiin määräykset, jotka olivat rippikoulun alkuna. (Wikipedia)
Seuraavaksi Bibliaa uudisti ja korjasi Antti Lizelius vuosina 1758 ja 1776.
• Anders (Antti) Lizelius (12. lokakuuta 1708 Tyrvää – 15. lokakuuta 1795 Mynämäki) oli suomalainen pappi ja kirjallisuusmies, joka vaikutti myös suomen kirjakielen kehitykseen. Lizelius toimi Mynämäen kirkkoherrana ja julkaisi ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä nimeltään Suomenkieliset Tieto-Sanomat. Lizelius toimi myös kahden raamatunpainoksen kielentarkistajana. Lizelius otti suomen ortografiassa käyttöön c:n sijasta k:n. (Wikipedia)
Vuoden 1776 Biblia on Suomen ev.lut. kirkon ensimmäinen virallinen kirkkoraamattu (BIB 1776). Tähän kirkkoraamattuun tehtiin vielä 1800-luvulla joitakin muutoksia. Viimeisin Biblian versio on vuodelta 1872 (BIB 1872). Biblia on edelleen käytössä joillain herätysliikkeillä, kuten vanhoillislestadiolaisilla, esikoislestadiolaisilla ja rukoilevaisilla.
Biblian kieli on saanut vahvoja vaikutteita länsimurteista. Myös ruotsin- ja saksankieliset käännökset ovat vaikuttaneet monien kohtien kääntämiseen. Käännösperiaate on lähimpänä sanavastaavuutta: olen joskus kutsunut Bibliaa "köyhän miehen alkutekstiksi" – jos et osaa hepreaa ja/tai kreikkaa, niin Biblia antaa yleensä alkutekstille uskollisimman ja sanatarkimman käännöksen.
Biblia (raamatunkäännös)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Biblia_(raamatunkäännös)
6.1.2 VT 1933 ja UT 1938
Raamatunkäännöskomitea oli jo 1913 julkaissut UT:n käännösehdotuksen, joka otettiinkin väliaikaiseen käyttöön. Käännös oli hyvä ja moderni. Se oli suorastaan liian hyvä! Kirkko halusi vanhanaikaisemman Raamatun, jossa kuuluisi jykevä ja omalaatuinen muihin kuin suomen kieleen perustuva poljento. Niinpä lauserakenteita muutettiin edellistä Biblian käännöstä myötäileviksi ja vuoden 1913 käännöstä muutettiin muutenkin vanhahtavammaksi. "Vanhennettu UT" otettiin käyttöön 1938. Uusi VT:n käännös oli hyväksytty jo 1933.
UT 1938:n suurin ongelma ei ole kuitenkaan jo sen julkaisuajankohtana ollut vanhahtavuus eikä edes käytetyn alkutekstin ongelmat. Suurin ongelma on Jeesuksen jumaluutta ilmaisevat kohdat. Osa niistä on käännetty niin, että lukija ei oivalla tässä puhuttavan Jeesuksesta Jumalana. Katso esimerkkejä esim. seuraavasta:
K6 ἐγώ εἰμι Minä olen
https://gen.fi/k6-05-egoo-eimi-mina-olen.html
Rovasti ja kirjailija Risto Santala kirjoittaa vuoden 1938 käännöksestä: "Kirkkoraamattumme kielellinen ja merkitysopillinen taso ovat olleet niin kovaa luokkaa, että sitä voitaneen pitää yhtenä maailman parhaista käännöksistä." – Allekirjoittanut ei pysty tuolle 1930-luvun Raamatulle aivan näin ylistäviä arvioita antamaan, vaikka omana peruskäännöksenä sitä yhä edelleen käytän.
Käännöksen tekeminen kesti 80 vuotta, ja sen aikana myös osa käännökseen kohdistuneista vaatimuksista ja tavoitteista muuttui. Käännöskomitea asetettiin Johan Mauritz Nordenstamin johtaman Suomen senaatin päätöksellä 11.4.1861. Komitean puheenjohtaja oli professori Gabriel Geitlin (1804–1871).
Komiteaan kuului arvovaltaisia jäseniä, kuten professori A. W. Ingman (1819–1877). Tarkoituksena oli käyttää apuna Ingmanin aikaisempaa vuonna 1859 ilmestynyttä "koetusraamattuna" tunnettua käännöstä. Komitean saamat ohjeet olivat kuitenkin epämääräiset. Myös työtavoista oltiin erimielisiä. Vanhan testamentin käännösehdotus valmistui, mutta se ei saanut kirkolliskokouksen hyväksyntää 1886. Tämän seurauksena komitea hajaantui.
Kirkolliskokous asetti samana vuonna uuden raamatunkäännöskomitean, joka keskittyi lähinnä Uuden testamentin kääntämiseen. Tärkeät välityöt olivat vuoden 1906 evankeliumisuomennos sekä vuoden 1913 Uuden testamentin väliaikainen suomennos. Lopullisen ehdotuksen laati vuosina 1920–1930 neljän hengen komitea:
• 1. raamatunselitysopin professori Antti Filemon Puukko (1875–1954)
• 2. teologian tohtori, Savonlinnan ja Viipurin tuomiokapitulin asessori
sekä Mikkelin lääninrovasti August Fridolf Peltonen (1870–1952)
3. Oulun tuomiorovasti ja valtiopäivämies, myöh. Oulu piispa,
Johan Abram Mannermaa (1871–1943)
• 4. kirjailija, runoilija ja suomentaja Otto Manninen (1872–1950)
Tarkoituksena oli saada raamatunkäännöstyö lopulta valmiiksi. Tärkeänä pidettiin vanhan Raamatussa käytetyn kielen suurempaa huomioon ottamista ja kieliasun yhtenäistämistä. Monista – mutta ei suinkaan kaikista – raamattukieltä kahlinneista vieraista piirteistä päästiin lopulta eroon. Komitean työn kantavana periaatteena kuitenkin oli: "Raamattu- ja kirkkokielemme, joka on suomalaisen kirjakielen vanhin ja samalla mitä arvokkain tyylilaji, tulee kaiketi saada säilyä ja kehittyä omalla pohjallansa."
Tässä periaatteessa on hyvää se, että Raamatun oma jumalallinen ilmoitusluonne voi tässä todennäköisemmin elää vapaammin kuin lukijakeskeisessä käännöksessä, jossa ajatellaan siis enemmän lukijaa kuin itse tekstiä. Huonoa tässä periaatteessa on se, että raamattukieli halutaan tietoisesti pitää omalaatuisen juhlavana, mahtipontisena ja vanhahtavana eli erottaa se arkipäivän kielestä. Uskonpuhdistuksen (eli Lutherin) raamatunkääntämisen periaate on kuitenkin se, että Raamatun kielen täytyy olla ihmisten tavallista kieltä. Tätä periaatetta ei tietenkään saa käyttää vesittämään itse ilmoituksen sisältöä: jos itse asia on monisyinen, niin Jumalan sanaa käännettäessä tekstin ajatuksellisia mutkia ei saa suoristaa ja yksinkertaistaa. Esim. Paavalin kirjoitukset olivat osin vaikeasti ymmärrettäviä jopa apostolien johtajalle Pietarille.
2. Piet. 3:14–16
14 Sen tähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
16 niin kuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niin kuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
Käännös hyväksyttiin virallisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon raamatunkäännökseksi XI yleisessä kirkolliskokouksessa vuonna 1933 (Vanha testamentti) ja XII yleisessä kirkolliskokouksessa vuonna 1938 (Uusi testamentti). Käännös korvasi vuoden 1776 Biblian. 1930-luvun käännöksen korvasi puolestaan aikanaan KR 1992. (Wikipedia)
Raamattu 1933/1938
https://fi.wikipedia.org/wiki/Raamattu_1933/1938
6.1.3 KR 1992
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokoukselle jätettiin 1968 aloite uuden virallisen raamatunsuomennoksen valmistamiseksi. Uutta raamatunkäännöstä perusteltiin seuraavilla seikoilla:
• 1. Vanha käännös sisälsi selviä käännösvirheitä.
• 2. 1930-luvun kirkkoraamattu oli suomen kielen näkökulmasta vanhentunut. Varsinkin nuoriso tunsi sen sanamuodot vanhahtaviksi ja vieraannuttaviksi. Nykyajan lukijat eivät kyenneet ymmärtämään kaikkia sanoja ja sanontatapoja.
Uutta kirkkoraamattua varten asetettiin vuonna 1973 kymmenjäseninen raamatunkäännöskomitea:
• 1. VT:n ja seemiläisen filologian edustajina
□ professori Jussi Aro (1928–1983)
□ professori Ilmari Soisalon-Soininen (1917–2002)
□ emerituspiispa Aarre Lauha (1907–1988)
• 2. UT:n ja kreikkalaisen filologian edustajina
□ piispa Aimo T. Nikolainen (1912–1995)
□ apul.prof. Esko Haapa (1914–1991)
□ professori Heikki Koskenniemi (1919–2013)
□ vt. prof. Jukka Thurén (1930–2015)
3. kirkon opin edustajana
□ apul.prof. Kalevi Toiviainen (1929–2015)
4. suomen kielen ja tyylin edustajina
□ professori Osmo Ikola (1918–2016)
□ kirjailija Lassi Nummi (1928–2012)
Koko käännöstyön ajan puheenjohtajana työskenteli piispa Nikolainen. Vuodesta 1974 komitean sihteerinä työskenteli teologian tohtori Aarne Toivanen (1936–2021).
Pian työnsä alkuvaiheessa komitea pyysi Suomen ei-luterilaisia kirkkoja ja yhteisöjä nimeämään edustajansa. Suomen ortodoksinen kirkko ja Suomen vapaakristillinen neuvosto (SVKN) valitsivat komiteaan kumpikin yhden jäsenen. Katolinen kirkko työskenteli mukana vuonna 1977 asetetussa palauteryhmässä.
Ortodoksisen kirkon edustajana toimi aluksi teol. lis. Johannes Seppälä (1944–2017), sitten Helsingin metropoliitta Johannes (Johannes Rinne, 1923–2010) sekä vuodesta 1984 lähtien fil. maist. Merja Merras (1947–).
SVKN:a edusti komiteassa koko ajan päätoimittaja, toimitusjohtaja Valtter Luoto (1936–2021) varamiehenään Suomen Vapaakirkon pastori, rehtori Väinö A. Hyvönen (1937–).
Käännöksen keskeinen piirre on yhdysvaltalaisen kielitieteilijän Eugene Nidan (1914–2011) kehittämä dynaamisen ekvivalenssin eli ajatusvastaavuuden periaate. Se tarkoittaa (oletetun) merkityksen ensisijaisuutta tekstin ilmaisutapaan nähden. Uuden suomennoksen myötä oli tarkoitus siirtyä alkutekstisidonnaisesta sanatarkkuuteen pyrkivästä käännöksestä lukijapainotteiseen helposti vastaanotettavaan tekstiin.
Dynaamisen ekvivalenssin periaatetta noudattaen syntyi kokonaan uusi käännös, jolla ei ollut esikuvia juuri missään muualla. Monin kohdin tulee esiin käännöskomitean puheenjohtajan eksegetiikan professori ja piispa Aimo T. Nikolaisen ja muiden suomalaisten ns. liberaalia raamattunäkemystä edustavien oppineiden harhaoppinen yliopistoteologia.
Dynaamisen vastaavuuden periaate käännöksessä tarkoittaa, että alkukielen mukaisia sanoja ei ole pyritty kääntämään sanatarkasti, vaan että yksittäisiä sanoja tärkeämpää on sujuva ja ymmärrettävä suomen kieli, joka tuo esille tekstin ajatuksen. Lisäksi on pyritty välttämään tarpeetonta alkukielen rakenteiden toistoa. Esimerkiksi vanhoissa käännöksissä monet jakeet alkoivat ja-sanalla, mutta vuoden 1992 käännöksessä tätä on vältetty. Koska kielen kehitys on muuttanut useiden perinteisesti käytettyjen sanojen merkitystä, esim. vaippa merkityksessä "viitta", niin "raamattusuomi" on pyritty korvaamaan tavallisella yleiskielellä.
KR 1992 lähenee parafraasia eli omin sanoin vapaasti kerrottua esitystä. Käännös on kyllä kauttaaltaan erittäin hyvää suomea ja helppolukuinen: suomen kielen vaatimuksia on käytetty – ainakin tekosyinä – himmentämään teologista sisältöä. Adoptianismia kannattanut ja opettanut Nikolainen ei tunnustanut Jeesusta Jumalasta syntyneeksi Jumalaksi.
Tämän harhaoppisen eksegeetin mielestä Jumala oli kasteessa adoptoinut Jeesuksen, tavallisen ihmisen, ottopojakseen. Tämän johdosta esimerkiksi Paavalin usein käyttämä käsite "olla Kristuksessa, kreik. en Khriistoo)" piti selittää pois: eihän kukaan voi olla toisessa ihmisessä. Se on totta, mutta Jeesus ei olekaan pelkkä ihminen, vaan myös Jumala samassa persoonassa. Tätä Nikolainen ei uskonut eikä tunnustanut. Ilmaisu "olla Kristuksessa" jätettiin pois yli puolesta niistä kohdista, joissa se oli ollut UT 1938:ssa.
Lopputulos on teologisesti arvioituna käännös hyvin epätasainen. Esimerkiksi evankelisten turkulaisoppineiden Heikki Koskenniemen ja Jukka Thurénin valmistelemat kirjat, vaikkapa Johanneksen evankeliumi tai Heprealaiskirje, ovat mielestäni hyviä käännöksiä. VT:ssa monet messiaaniset kohdat on käännöksessä häivytetty pois: Jeesus on hukassa. UT:n puolella erityisesti teologispainotteiset Paavalin kirjeet ovat monin kohdin oiottu ja tulkittu yksisilmäisesti. Joissakin kohdin KR 1992 on silti selvästi edellistä 1930-luvun kirkkoraamattua parempi ja tarkempi: noin sadasta edellisen kirkkoraamatun selvästä käännösvirheestä on korjattu noin kaksi kolmasosaa.
6.2 MUUT KOKO RAAMATUN KÄÄNNÖKSET
"Koetusraamattu" 1859
Ylivetelin seurakunnan kappalaisena toiminut Anders Wilhelm Ingman (1819–1877) julkaisi uuden raamatunkäännöksen vuosina 1857–1859. Käännöstä ei kuitenkaan hyväksytty yleiseen käyttöön. Myyntiin laitettujen kappaleiden kanteen määrättiin liimattavaksi lappu "Koetus-käännös", josta Ingmanin käännös sai koetusraamattu-nimensä. En ole tuota käännöstä koskaan lukenut tai edes nähnyt, joten en sitä voi sitä myöskään arvioida.
Uuras Saarnivaaran Jumalan Kansan Pyhä Raamattu (JKR 1993)
TT, FT Uuras Saarnivaara (1907–1998) oli jo 1987 julkaissut 1930-luvun kirkkoraamatun korjauksin ja selityksin. JKR 1993 on tästä vielä paranneltu versio. Suurin osa käännöksestä on suoraan VT 1933:n ja UT 1938:n tekstiä. Uuraksen yksityistyö, joka heijastelee hänen omaa teologiaansa. JKR 1993 on suomalaisessa kontekstissa hyvä ja käyttökelpoinen käännös, allekirjoittaneen mielestä parempi kuin 1930-luvun kirkkoraamattu.
Raamattu Kansalle (RK 2012)
Olin itsekin mukana tässä käännöshankkeessa 2000-luvun alussa. Lopputulos oli kuitenkin minulle pettymys: kaipasin sanatarkkuutta, mutta sainkin lopulta enemmän tulkittua ajatusvastaavuutta. Taustalla on vapaiden suuntien teologia. Käännöstyöni yhdistyksessä päättyi oikeastaan ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Olen asiantilaan tyytyväinen: en halua, että tuota käännöstä markkinoitaisiin minun nimelläni. Kokonaisuudessaan käännös on allekirjoittaneen mielestä käyttökelpoisuudessaan samalla tasolla kuin 1930-luvun kirkkoraamattu.
Markku Särelän Pyhä Raamattu (STLK 2017)
Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko (STLK) julkaisi uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2017 Markku Särelän (1936–2024) kääntämän Raamatun. Yhden iäkkään miehen käännöshanke kuten Uuras Saarnivaaran JKR 1993 mutta kuitenkin parempi. Suurin osa VT:a on suoraa kopiota VT 1933:sta. UT:n pohjatekstinä on myös 1930-luvun kirkkoraamattu, jota on muokattu hieman enemmän kuin VT:a.
6.3 UUDEN TESTAMENTIN KÄÄNNÖKSIÄ
Se Wsi Testamenti [Mikael Agricola 1548] (UT 1548)
Uusi Testamentti (väliaikainen suomennos, UT 1913)
Parempi ja modernimpi kuin sen tietoisesti vanhennettu versio eli UT 1938.
Uusi Testamentti (Suomen vapaa ev.lut. seurakuntaliitto, VES UT 1935/1983)
Parempi kuin UT 1938.
Uusi testamentti (Aapeli Saarisalo ja Toivo Koilo, AS UT 1969/1991)
Professori A. Saarisalo (1896–1986) julkaisi vuonna 1969 yhdessä FM Toivo Koilon (s. 1910) kanssa oman käännöksen, joka pyrkii sanatarkkuuteen. Käännöstä on uudistettu vuonna 1991. Omalaatuinen mutta hyvä käännös, jossa erisnimet on suomalaistettu: Aapraham, Jaako, Jooseppi jne. Parempi kuin UT 1938.
Uusi testamentti nykysuomeksi (NS UT 1972)
Heikki Räisänen, Raimo Huikuri ja Esko Rintala tekivät parafraasisen eli toisin sanoin kerrotun UT:n. Ei varsinainen raamatunkäännös.
Elävä Uutinen (EU 1977)
Parafraasi eli vapaasti mukaillen kerrottu. Ei varsinainen raamatunkäännös.
Suuri Ilosanoma (TK 1980)
Helluntaiherätykseen kuuluva FM Toivo Koilo oli mukana Aapeli Saarisalon UT:n käännöksessä. Hän julkaisi vielä omankin käännöksen vuonna 1980. Lukemisen arvoinen.
Nikolaisen käännös (1980-luku)
Raamatunkäännöskomitean pj. Nikolainen julkaisi omassa UT:n kommentaarisarjassaan oman käännöksensä. Vielä huonompi kuin KR 1992:n UT.
UT2020. Uusi testamentti alkukielestä mobiilikäyttäjille (UT 2020)
Suomen Pipliaseura julkaisi vuonna 2020 parafraasisen digitaalisen UT:n. Ei varsinainen raamatunkäännös.
6.4 PSALMIEN KÄÄNNÖKSIÄ
Psalmit. Suomalaisen raamatunkäännöskomitean tekemä suomennos. (PS 1914)
Parempi kuin VT 1933:n psalmikäännös.
Psalmit (Suomen vapaa ev.lut. seurakuntaliitto, VES PS 1949/1983)
Parempi kuin VT 1933:n psalmikäännös.
Psalmit nykysuomeksi (Jussi Aro, NS PS 1973)
Helsingin yliopiston seemiläisten kielten professori Jussi Aro (1928–1983) julkaisi vuonna 1973 parafraasisen eli vapaasti mukaillen kerrotun Psalmien kirjan. Ei varsinainen raamatunkäännös.
Psalmit Septuagintan mukaan. Psalmien ja oodien kirkollinen suomennus
Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto ja Suomen Pipliaseura 2010
Psalmit 2024. Psalmit hepreasta mobiilikäyttäjille (PS 2024)
Suomen Pipliaseuran tuore parafraasinen digitaalinen Psalmien kirja. Ei varsinainen raamatunkäännös.
R RAAMATTU SUOMEKSI https://gen.fi/r.html
R0 YLEISTÄ https://gen.fi/r/r0.html
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
SISÄLLYSLUETTELO (luonnos)
0. Tallenteet ja dokumentteja
1. Kansankieliset Raamatut
2. Raamatunkäännöstyön periaatteita
3. Raamatunkäännös, esiymmärrys ja teologia
4. Uuden testamentin alkuteksti
5. Vanhan testamentin alkuteksti
6. Suomalaisia käännöksiä
6.1 Kirkkoraamatut
6.2 Muut koko raamatun käännökset
6.3 Uuden testamentin käännöksiä
6.4 Psalmien käännöksiä
0. TALLENTEET JA DOKUMENTTEJA
Muu raamattutunti 31, Suomalaiset raamatunkäännökset 1/7, 3.11.2024 (0.27)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/p2v7jyz3q3wg/
Youtube https://youtu.be/_oNy7ZCKBGE
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
L Alkutekstien ja suomalaisten raamatunkäännösten lyhenteet
https://gen.fi/info-l-suomalaiset-raamatunkaannokset.html
Muu raamattutunti 32, Suomalaiset raamatunkäännökset 2/7, 3.11.2024 (0.19)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/ptdibaf9w1ui/
Youtube https://youtu.be/31qiKK_XOyE
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
L Alkutekstien ja suomalaisten raamatunkäännösten lyhenteet
https://gen.fi/info-l-suomalaiset-raamatunkaannokset.html
Muu raamattutunti 33, Suomalaiset raamatunkäännökset 3/7, 10.11.2024 (0.20)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/plvdbx2ac290/
Youtube https://youtu.be/UEK35w7Ps2U
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
Muu raamattutunti 34, Suomalaiset raamatunkäännökset 4/7, 1.12.2024 (0.21)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/psqdpyxgi5qt/
Youtube https://youtu.be/MxaWjTgm4Nw
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
Muu raamattutunti 35, Suomalaiset raamatunkäännökset 5/7, 8.12.2024 (0.23)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/pmr74wgmlzr0/
Youtube https://youtu.be/TEI8SjYidq8
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
Muu raamattutunti 36, Suomalaiset raamatunkäännökset 6/7, 15.12.2024 (0.17)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/p9gsgt7fh1qs/
Youtube https://youtu.be/1FwwrLfGk6E
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
Muu raamattutunti 37, Suomalaiset raamatunkäännökset 7/7, 19.1.2025 (0.32)
Tallenne https://gen.adobeconnect.com/p6oanjovz3hf/
Youtube https://youtu.be/jloQQUfC5cc
R0 Suomalaiset raamatunkäännökset
https://gen.fi/r0-suom-rtunkaannokset.html
L Alkutekstien ja suomalaisten raamatunkäännösten lyhenteet
https://gen.fi/info-l-suomalaiset-raamatunkaannokset.html
I Juha Muukkosen (Genesis ry) kotisivujen sivukartta
https://gen.fi/info-sivukartta.html
L Alkutekstien ja suomalaisten raamatunkäännösten lyhenteet
https://gen.fi/info-l-suomalaiset-raamatunkaannokset.html
Suomalaiset raamatunkäännökset
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_raamatunkäännökset
1. KANSANKIELISET RAAMATUT
1500-luvun reformaatio alkoi kehityksen, joka toi kansankieliset Raamatut yleiseen käyttöön Euroopassa. Keskiajalla Rooman paavin johtamassa kirkossa Raamattua olivat lukeneet vain papit latinaksi (Vulgata). Toki aiemmillakin vuosisadoilla oli käännöstyötä tehty, mutta katolisen kirkon vastustus oli estänyt käännösten laajemman käytön.
• Pierre Valdes (1140–1207) ranskalainen reformaattori > valdolaiset
• John Wycliffe (1320–1384) englantilainen reformaattori
• Jan Hus (~1369–1415) tšekkiläinen reformaattori
Myös kirjapainotaidon keksiminen (Johannes Gutenberg 1398–1468) auttoi merkittävästi kansankielisten Raamattujen levittämistä. Martti Luther (1483–1546), joka on raamatunkäännöstyön merkkihenkilöitä, halusi nimenomaan kansankielisen Raamatun: "Ei saa kysyä latinan kirjaimilta, miten saksaa pitää puhua, kuten nämä aasit tekevät (so. Lutherin käännöstyön vastustajat, toim. huom.). Täytyy kysyä perheen äidiltä, kadulla leikkiviltä lapsilta, torilla liikkuvalta tavalliselta mieheltä ja kuunnella tarkkaan, miten he puhuvat, ja kääntää sen mukaan. Silloin he ymmärtävät ja huomaavat, että heidän kanssaan puhutaan saksaa." Näin Luther muotoili uskonpuhdistuksen raamatunkäännösperiaatteen vuonna 1530 kiistakirjoituksessa "Lentokirjanen kääntämisestä".
Eksegetiikan eli raamatunselitysopin professori Luther tiesi kuitenkin tarkoin kääntämiseen liittyvät ongelmat. Hänen mukaansa se, joka osaa lukea Uutta testamenttia sen alkukielellä kreikaksi on kuin se, joka saa juoda lähteen vettä suoraan sen pulppuamiskohdasta lähteeltä. Se, joka voi lukea latinankielistä Uutta testamenttia (Vulgataa), on kuin se, joka juo vettä lähteen viereen muodostuneesta lammikosta. Ja viimein ne raukat, jotka lukevat saksankielistä Uutta testamenttia, ovat niitä, jotka saavat maistella vain sitä vettä, joka virtaa lammikosta juoksevasta ojasta. – Matkan varrella veteen tarttuu väkisinkin kaikenlaista lisäainesta ja makua.
Alkukielisen Pyhän Hengen johdossa syntyneen raamatunjakeen käännös on vain yksi selitys ja tulkinta Jumalan sanan moniulotteisista syvyyksistä. Onkin tehty kysymys: mikä erottaa toisistaan teologin ja maallikkosaarnaajan? Teologi lukee ja selittää alkukielistä Raamattua, maallikkosaarnaaja on toisten tekemien vajavaisten ja merkityksiä rajoittavien käännösten ja selityksien varassa.
Havahdun joskus saarnoja tai muita hengellisiä puheita kuunnellessani siihen, että puhuja opettaa Raamattua nyt suomenkielisen käännöksen pohjalta, ei alkutekstin. Käännös on tulkinta, ja kun vielä tätä tulkintaakin tulkitaan, niin joskus ollaan kyllä hakoteillä. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö alkukieliä taitamattomatkin voisi ja saisi opettaa Jumalan sanaa. Joka tapauksessa kaikkien on aina pysyttäydyttävä lain ja evankeliumin erottamisessa ja armovanhurskaudessa.
2. RAAMATUNKÄÄNNÖSTYÖN PERIAATTEITA
Raamatunkäännöstyön periaatteellisista kysymyksistä on syytä ottaa esille seuraavat käsitteet:
• sanakonkordanssi eli sanavastaavuus
• dynaaminen ekvivalenssi "voimakas/elävä vastaavuus"
eli ajatusvastaavuus
□ KR 1992
• parafraasi eli toisin sanoin kerrottu
□ Elävä uutinen (UT) 1977
□ Matteuksen evankeliumi savoks huastettuna (2000)
• väännös eli perversio: kääntäjä ei ole edes yrittänyt kääntää Pyhää
Raamattua uskossa Israelin Jumalaan: Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen
□ Pentti Saarikosken Matteuksen evankeliumi (1969)
□ Jehovan todistajien Uuden maailman käännös (1995/2018)
□ Jeesuksen torjuvien juutalaisten raamatunkäännökset
Sanakonkordanssi eli sanavastaavuus tarkoittaa käännösperiaatetta, jossa sama sana käännetään aina samalla sanalla. Esim. heprean צְדָקָה tsedaka ja kreikan δικαιοσύνη dikaiosynee käännetään aina vanhurskaus-sanalla.
Dynaaminen ekvivalenssi eli ajatusvastaavuus tarkoittaa periaatetta, jonka mukaan lauseen ajatus yritetään mahdollisimman elävästi ja tarkasti tuoda kohdekieleen. Yksittäisiä sanoja ei silloin välttämättä käännetä eikä mistään sanakonkordanssista voi olla puhettakaan.
Sanakonkordanssin ongelma on se, että esim. heprean tsedaka ja sen keskeinen kreikan vastine δικαιοσύνη dikaiosynee sekä niihin liittyvät samakantaiset sanat tarkoittavat eri yhteyksissä hieman eri asioita, esim. oikeamielisyyttä, moitteettomuutta, suoruutta, hurskautta, oikeassa olemista, syyttömyyttä, oikeaa tuomiota, armahtavaisuutta ja laupeutta. Jos joka kohdassa käytetään käännöksessä vanhurskaus-sanaa, niin tekstistä tulee raskasta ja vaikeaselkoista.
Toinen yksinkertainen esimerkki sanavastaavuuden ongelmasta on esim. heprean אִשָּׁה isha ja kreikan γυνή gynee, jotka tarkoittavat sekä aviovaimoa että naista yleensä. Samoin vaikkapa heprean verbi ידע jada, joka tarkoittaa esim. tietää, tuntea ja olla sukupuoliyhteydessä.
Tiukasti sanakonkordanssin mukaan kääntäen Raamatusta tulee kerrassaan omituista, osittain käsittämätöntä ja jopa täysin harhaanjohtavaa. Esim. heprean kaikki-sana כֹּל kol tarkoittaa kielteisessä lauseessa "(ei) mitään". Jos käännetään sana sanalta, niin käärmeen ensimmäinen repliikki kuuluu "ei kaikista puista" – niin kuin se on virheellisesti VT 1933:ssa käännettykin. KR 1992 kääntää tässä kohtaa oikein: "ei mistään puusta" (1Moos03_01). Saatana on valheen isä ensimmäisistä sanoistaan asti.
1 Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" (1Moos03_01 VT 1933) – väärä käännös
1 Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'?" (1Moos03_01 KR 1992) – oikea käännös
Dynaamisen ekvivalenssin eli ajatusvastaavuuden ongelma on puolestaan se, että kääntäjä tulee ottaneeksi myös vahvasti ja nimenomaan Raamatun tulkitsijan ja selittäjän roolin. Kääntäjän esiymmärrys ja teologiset näkemykset tulevat vahvasti ja selvästi käännöksessä esille. Joskus nykyistä vuoden 1992 kirkkoraamattua lukiessani koen olevani tekemisissä pikemminkin tunnetun liberaaliteologin Aimo Nikolaisen kommentaarin eli selitysteoksen kuin Jumalan pyhän sanan kanssa.
Ajatusvastaavuuden mukaan käännetyt jakeet rajoittavat aina alkutekstin rikkautta. Monitasoiset ja useampaan suuntaan avautuvat merkitykset sekä ennen kaikkea syvällinen Kristus-saarna eivät ole enää täytenä luettavissa.
20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal02_20 UT 1938)
– hyvä käännös
20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. (Gal02_20 KR 1992) – huono käännös
"Jumalan Pojan usko" ei tarkoita ainoastaan uskoa Jumalan Poikaan, vaan myös Jumalan Pojan vaikuttamaa, ylläpitämää ja lahjoittamaa eli omistamaa uskoa.
Parafraasinen eli toisin sanoin kerrottu Raamattu ei ankarasti tulkiten ole raamatunkäännös ollenkaan vaan selittelevä mukaelma. Joskus parafraasisen tekstin keskeltä voi kuitenkin löytyä helmiä ja tehdä riemastuttavia ahaa-elämyksiä.
Allekirjoittaneen ymmärryksen mukaan paras lopputulos on kahden varsinaisen raamatunkäännösperiaatteen eli sanavastaavuuden ja ajatusvastaavuuden yhdistäminen. Painottaisin enemmän sanavastaavuutta, joka yleensä jättää lukijalle enemmän vaihtoehtoja kohdan ymmärtämiseen. Samalla tekstistä tulee kuitenkin hitaammin luettavaa, raskaampaa, enemmän ajatustyötä ja keskittymistä vaativaa. Ajatusvastaavuuden mukaan käännettyä Raamattua voi sen sijaan usein lukea kuin romaania: helppoa ja sujuvaa – Jumalan ilmoitussana on samalla ikävä kyllä menettänyt syvyyttään ja pahimmassa tapauksessa muuttunut ihmissanaksi.
Itse tuottamissani dokumenteissa saatan tehdä kustakin jakeesta kaksi käännöstä:
• 1. raakakäännöksen (JMR), jossa pyrin suomen kielen rajoja äärimmilleen venyttäen niin pitkälle kuin mahdollista tuomaan esiin alkutekstin rakenteen ja pitäytyä sanavastaavuuteen
• 2. käännösehdotuksen (JM), jossa pyrin selkeämpään suomen kieleen ja helpommin lähestyttävään muotoon
L Alkutekstien ja suomalaisten raamatunkäännösten lyhenteet
https://gen.fi/info-l-suomalaiset-raamatunkaannokset.html
3. RAAMATUNKÄÄNNÖS, ESIYMMÄRRYS JA TEOLOGIA
Jokainen raamatunkääntäjä on sidottu omaan aikaansa, esiymmärrykseensä ja teologiaansa. Mitä avoimemmin kääntäjä ymmärtää, tunnustaa ja tuo jäsennellysti esiin omat lähtökohtansa, sitä paremmin käännöksen lukija voi käännöstä arvioida. Jokaisen itseään arvostavan kristillisen tunnustuskunnan pitäisi tehdä oma raamatunkäännös. Raamatussa on suuri joukko kohtia, joiden ymmärtäminen on kokonaan riippuvainen esiymmärryksestä eli viime kädessä teologiasta.
Tunnustukselliset luterilaiset – joihin allekirjoittanutkin kuuluu – ovat siinä mielessä hyvässä ja turvallisessa asemassa, että heillä on vanhan jakamattoman kristikunnan kolme uskontunnustusta (apostolinen, Nikean ja Athanasioksen) ja Luterilaiset tunnustuskirjat, jotka opettavat Raamattua oikein.
Vaikeassa tai epäselvässä raamatunkohdassa voi tekstiä peilata aina perusasiaan: jumalaton vanhurskautetaan yksin uskosta (sola fide /sṓlā fídē/) ja yksin armosta (sola gratia /sṓlā grā́tiā/). Raamatun keskus ja meidän pelastuksemme perustus on yksin Kristus (solus Christus /sṓlus khrī́stus/) ja kunnia kuuluu yksin Jumalalle (soli Deo gloria /sṓlī déō glṓria/ S. D. G.).
Sola scriptura /sṓla skrīptū́ra/ eli yksin Raamattu -periaate on siten turvattu harhaopeilta, jotka aina yrittävät tavalla tai toisella siirtää yksin Jumalalle kuuluvaa kunniaa ihmiselle, kääntää ja muuttaa Jumalan teot ihmisteoiksi esim. ns. uskoontulon tai uudestisynnyttävän ja Pyhän Hengen lahjoittavan kasteen osalta.
4. UUDEN TESTAMENTIN ALKUTEKSTI
Tulkitsijan roolilta ei voi koskaan Raamattua kääntäessä välttyä. Jo pelkästään käännöksen pohjaksi valittu alkuteksti on teologinen kannanotto. UT:n osalta on olemassa tuhansia erilaisia kreikankielisiä käsikirjoituksia.
Menneinä vuosisatoina on käytetty Textus Receptusta ("vastaanotettu teksti", TR), joka on 1500-luvulta peräisin oleva bysanttilaista tekstimuotoa edustava kreikankielinen UT:n teksti. 1800-luvun loppuun asti käytännössä kaikki länsimaisten kielten UT:t on käännetty tästä. Vieläpä 1980 suomeksi ilmestyneessä Raamatun Tietokirjan kustantamassa 5-osaisessa Novum, Uusi testamentti selityksin -kirjasarjassa on päätekstinä tämä Textus Receptus – toki muidenkin käsikirjoitusten tekstivariantteja eli vaihtoehtoisia erilaisia muotoja on otettu esiin.
1800-luvun lopulta alkaen on alettu enenevässä määrin käyttää modernin tekstikritiikin mukaan toimitettuja alkutekstejä eli ns. kriittisiä tekstilaitoksia eli editioita. Seuraavassa on näistä muutama:
• Westcott–Hort- tekstilaitos on B. F. Westcottin ja F. J. A. Hortin laatima UT:n kreikankielinen tekstilaitos, joka on julkaistu vuonna 1881.
• Nestle–Aland-tekstilaitos (NA) on Eberhard Nestlen ja Kurt Alandin vuonna 1952 laatima editio, joka on nykyisin ehtinyt jo 28. painokseen (2012, NA28). Esim. vuoden 1992 kirkkoraamattu on UT:n osalta käännetty NA26-laitoksesta. Myös edellinen UT 1938 on käännetty silloisesta NA-laitoksesta. Suomalaisissa käännöksissä ei ole kuitenkaan aina seurattu pää- eli corpustekstissä olevia sanamuotoja: joskus käännöksen pohjaksi onkin valittu alamarginaalissa eli apparaatissa oleva vaihtoehtoinen lukutapa.
• Society of Biblical Literature Greek New Testament eli SBLGNT-tekstin toimitti Michael W. Holmes vuonna 2010. Holmes vertailee tekstissään vain toisia tekstilaitoksia – ei käsikirjoituksia, kuten muissa kriittisissä tekstilaitoksissa
• Allekirjoittanut käyttää Ivan Paninin vuonna 1934 julkaisemaa numeerista eli Raamatun gematriaan (kirjainten lukuarvoihin) perustavaa tekstiä.
New Testament in the Original Greek by Ivan Panin.
Book Society of Canada 1934 (kopioi selaimeesi alla olevan linkin osoite)
https://www.scribd.com/document/644433/Ivan-Panin-The-New-Testament-in-the-Original-Greek
uusi painos: Numeric Greek New Testament. Ed. Mark Vedder 2017/2019•
5. VANHAN TESTAMENTIN ALKUTEKSTI
VT:n osalta hepreankielisenä alkutekstinä on yleensä käytetty masoreettista eli keskiaikaisten juutalaisten kirjanoppineiden välittämää Codex Leningradensis (CL) -tekstiä. Se on kirjoitettu Egyptin Kairossa vuosina 1008–1010 ja on vanhin koko Heprealaisen Vanhan testamentin käsikirjoitus. CL:n teksti on kuitenkin joissakin kohdin lähes tai täysin käsittämätöntä, ja käännöksissä on tehty monenlaisia korjauksia ja tulkintoja. Onpa vuoden 1933 VT:ssa jokunen rivi suomalaisen runoilijan tekstiä, joka oli kääntäjien täydellisen umpikujan edessä vain ympätty keskelle Raamattua!
KR 1992:ssa on joissakin kohdin käytetty myös Septuagintaa (LXX) eli ~2200 vuotta vanhaa kreikankielistä VT:n käännöstä. Jotkut vuosien 1933 ja 1992 käännösten merkittävästi toisistaan poikkeavat kohdat selittyvät sillä, että niissä onkin käännetty eri tekstejä. Kriittisen raamatunlukijan kannalta on todella ikävää, että nykyisessä käännöksessä ei ole mitenkään mainittu sitä, milloin on käännetty hepreankielistä masoreettista tekstiä, milloin taas kreikankielistä LXX:a.
Esim. Sak. 11:13 uusi käännös "metallinsulattaja" (VT 1933 savenvalaja), joka liittyi myös keskeisesti Jeesuksen kärsimyshistoriaan (Matt27_07, Matt27_10), on peräisin LXX:sta. Qumranin tekstilöydöt 1940-luvulta alkaen ovat muuttaneet yllättävän vähän tekstikriittisiä tulkintoja. Qumranin tekstit on kirjoitettu Jeesuksen syntymän tienoilla. Heprealainen masoreettinen teksti on säilynyt hämmästyttävän tarkasti ja muuttumattomana läpi vuosituhansien.
6. SUOMALAISIA KÄÄNNÖKSIÄ
6.1 KIRKKORAAMATUT
6.1.1 BIBLIA 1642 (BIB 1642)
Suomen historian ylivertaisesti tärkein henkilö, uskonpuhdistaja ja kirjakielen isä, Mikael Agricola käänsi jo 1548 UT:n suomeksi.
• Mikael Agricola (~1510 Pernaja – 9. huhtikuuta 1557 Uusikirkko) oli Turun piispa ja uskonpuhdistaja, joka raamatunsuomennoksellaan loi suomen kirjakielen pohjan sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat. Häntä pidetäänkin siksi suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden isänä.
Agricola opiskeli 1530-luvulla Saksassa Wittenbergin yliopistossa reformaation molempien johtohahmojen Philip Melanchthonin ja Martti Lutherin oppilaana. Valmistuttuaan hän toimi Suomessa Turun katedraalikoulun rehtorina ja Turun piispana. Agricolan käännös Uudesta testamentista julkaistiin vuonna 1548 nimellä Se Wsi Testamenti. Kymmenen vuoden aikana hän julkaisi yhdeksän kirjaa, yhteensä noin 2400 sivua. Agricola kustansi käännöstyönsä paljolti itse. Agricolan kuolinpäivänä 9. huhtikuuta vietetään suomen kielen päivää. (Wikipedia)
Agricolan jälkeen kului kuitenkin vielä lähes vuosisata, ennen kuin häneltä kääntämättä jäänyt noin 3/4 VT:sta tuli valmiiksi. Ensimmäinen kokonainen suomenkielinen Raamattu sai päivänvalon Tukholmassa 1642.
Ruotsin valtionhoitaja Kaarle-herttua oli asettanut jo 1602 Turun piispa Sorolaisen johtaman komitean kääntämään Raamatun suomeksi.
• Kaarle IX (ruots. Karl IX, 1550–1611) oli Ruotsin hallitsija vuosina 1599–1611, kuningas virallisesti vuodesta 1604. Hän oli yksi kuningas Kustaa Vaasan pojista. Kaarlesta on käytetty myös nimitystä Kaarle-herttua viitattaessa tapahtumiin ennen hänen kuninkuuttaan. (Wikipedia)
• Ericus Erici (Eerik) Sorolainen (~1546–1625) toimi Turun piispana vuosina 1583–1625. Hän toimi myös Viipurin piispana vuoteen 1618. Hän toimi puheenjohtajana vuonna 1602 asetetussa Raamatun suomennoskomiteassa. Sorolainen joutui kuitenkin Kaarle-herttuan epäsuosioon, mikä vaikeutti käännöstyön etenemistä.
Sorolaisen pääteokset ovat: Catechismus (1614), Postilla (I 1621, II 1625) ja Kirkkokäsikirjan suomennos (1614). Sorolaisen kirjoittama postilla oli Suomen ensimmäinen postilla eli kirkkovuoden mukaisten evankeliumitekstien selitysteos ja saarnakirja, joka oli tarkoitettu ensisijaisesti pappien käyttöön. Se on vaikuttanut merkittävästi suomen kirjakielen kehitykseen ja omaperäisen kielen käyttöön. Sorolaisen kirjakieleen ottamia sanoja saattavat olla asianhaara, elämäkerta, epäluulo, lahkokunta, sielunpaimen ja välikappale. (Wikipedia)
Raamatunkäännöskomitean keskeinen jäsen, Turun koulun rehtori Marcus Henrici Helsingius, kuoli jo vuonna 1609. Yleinen poliittinen ilmapiiri ajoi myös komitean johtajan piispa Sorolaisen vaikeuksiin. Lopulta Kaarle-herttuan asettaman komitean kääntämä Raamattu jäi käsikirjoitukseksi eikä sitä ole painettu.
• Marcus Henrici Helsingius (~1565–1609) oli nimensä mukaisesti Helsingin pitäjästä syntyisin oleva teologi ja filosofi. Hän opiskeli Wittenbergin yliopistossa ja toi sieltä Suomeen tunnustuksellisen varhaisortodoksisen luterilaisen teologian. Myöhemmin hän toimi Turun katedraalikoulun rehtorina. Helsingius oli myös raamatunsuomennoskomitean jäsen. Hänen vuonna 1603 ilmestynyt kalvinilaisvastainen kiistakirjoitus Elenchus ("kiistäminen, kumoaminen, tutkimus") on ensimmäinen Suomessa syntynyt tieteellinen teos. (Wikipedia)
Seuraavaksi vastuun käännöstyöstä otti piispa Isaacus Rothovius. Hän jakoi heti Turkuun tultuaan 1627 Raamatun kirjoja eri papeille käännettäväksi.
• Isaacus Birgeri (Isak Birgerinpoika) Rothovius (1572–1652) oli Turun piispana vuosina 1627–1652. Ruotsalaissyntyinen Rothovius pani Suomen kirkossa toimeen ankaran kirkkokurin ja järjesti seurakunnallisia oloja muun muassa aloittamalla kirkonkirjojen käytön. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen sijaiskansleri ja toimi opetuksen parantamiseksi Suomessa. Hänen aloitteestaan asetettiin myös raamatunsuomennoskomissio. Suomessa ollessaan hän katsoi olleensa "skorpionien ja barbaarien keskellä".
Rothoviuksen aikana hallintoa tehostettiin itsenäistämällä lukuisia kappeliseurakuntia itsenäisiksi kirkkoherran johtamiksi seurakunniksi. Suomen paikallishallinto perustui maaseudulla näihin seurakuntiin vuoteen 1865 saakka, jolloin kunnallishallinto erotettiin evankelis-luterilaisten seurakuntien hallinnosta. Rothoviuksen seurakunnallinen järjestelytyö on vertaansa hakeva Suomen kirkon hallinnon historiassa.
Poliittisesti katsoen Rothoviuksen ura palveli valtakunnan voimavarojen kokoamista uskonsodan luonteen saaneen kolmikymmenvuotisen sodan onnistumiseksi. Kirkon ja uskonnon merkitys suurvallan luomisessa oli suuri. Juuri Rothoviuksen aikana valtio alkoi käyttää pappien palveluksia omien päämääriensä ajamiseen. Kirkko alkoi paljolti maallisen esivallan vaatimuksesta saarnata sanomaa, jonka keskeisinä viesteinä olivat kuuliaisuus esivaltaa kohtaan sekä synnin vahingollisuuden korostaminen: uhkaamalla kansaa synnin tuomalla kollektiivisella seuraamuksella se pystyttiin pitämään entistä paremmin kurissa. Kirkko oli kruunulle korvaamaton apuri: pappi sai tiedottaa hallituksen tärkeäksi katsomia asioita rahvaalle ja sai täten toimia myös kruunun propagandistina. Näin toimi myös Rothovius, joka kaikin keinoin korosti kirkon ja kruunun yhteenkuuluvuutta ja maallisen esivallan toimien oikeutusta. (Wikipedia)
Piispa Rothoviuksen halu kiirehtää käännöstyötä oli ymmärrettävää: Jumalan sana oli saatava kansankielellä luettavaksi. Myös Kustaa II Aadolfin ruotsinkielinen kirkkoraamattu oli ilmestynyt vuonna 1618. Piispa Rothovius saattoi ilmoittaa kuninkaalle vuonna 1630, että ensimmäinen suomenkielinen kokoraamattu oli valmis ja odotti painatustaan.
• Kustaa II Aadolf (Gustav II Adolf, 1594–1632) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) vuosina 1611–1632. Kutsumanimen "Pohjoisen Leijona" saanut valloittajakuningas oli yksi historian suurimmista sotapäälliköistä. Sekä Napoleon Bonaparte että sotateoreetikko Carl von Clausewitz olivat Kustaan ylimpiä ihailijoita. Kustaa II Aadolf teki myös huomattavia valtiollisia uudistuksia "oikean kätensä" kansleri Axel Oxenstiernan kanssa. Ruotsissa hänet tunnetaan myös Kustaa Aadolf Suurena (ruots. Gustav Adolf den Store).
Vuonna 1630 valmistuneen käännöksen painotyö lykkääntyi ilmeisesti Saksan sodan vuoksi. Käännöksen laatuunkaan ei oltu täysin tyytyväisiä. Nimenomaisesti Rothoviuksen ansiosta hanke ei päässyt kuitenkaan unohduksiin. Vuoden 1636 valtiopäivillä asia oli uudelleen esillä. Samoin vuonna 1638, jolloin piispa uudisti pyyntönsä ja hallitus asetti uuden suomennoskomitean, puheenjohtajana Turun kirkkoherra Eskil Petraeus. Muut jäsenet olivat Piikkiön kirkkoherra Gregorius Favorinus, Maskun rovasti Henrik Hoffman sekä Turun Akatemian pyhien kielten professori Martinus Stodius.
Komitean saamissa ohjeissa vaadittiin paitsi puhdasta suomea, "jota kaikkialla Suomessa pystytään hyvin ymmärtämään", myös nimenomaan alkukielen mukaista käännöstä, jonka kuitenkin tuli vastata Martti Lutherin tekemän käännöksen tulkintoja. Komitean työ ilmeisesti pohjasi suurelta osalta aiempaan käännökseen, sillä jo syksyllä 1640 tukholmalainen kirjanpainaja Henrik Keyser aloitti painatuksen. Kokoraamattu valmistui vuonna 1642 ja käännöstyön tehneille neljälle kirkonmiehelle annettiin palkaksi koko manttaalin talo elinikäiseksi läänitykseksi ja yhdet kirkonkymmenykset.
Vuoden 1642 Bibliaa painettiin 1200 kappaletta, joista kuitenkin vain 750 tuli Suomeen. Kun koristeellinen kirja oli valmis, tajuttiin Suomessa tapahtuman merkitys: 31. heinäkuuta 1642 jokaisessa kirkossa pidettiin kiitosjumalanpalvelus. Piispa Rothovius velvoitti papistoa hankkimaan Raamatun jokaiselle suomenkieliselle seurakunnalle kymmenen riikintaalerin sakon uhalla.
Tämän vuoden 1642 Biblian kieliasua on uudistettu sen jälkeen monta kertaa. Ensimmäinen uudistettu laitos painettiin Turussa 1685. Tätä laitosta kutsutaan nimellä Gezeliuksen Raamattu tai Sotaraamattu.
• Johannes (Juhana) Gezelius vanhempi (1615–1690) oli Turun piispa sekä Turun akatemian varakansleri vuosina 1664–1690. Gezelius edisti kansanopetusta, kävi ahkerasti tarkastusmatkoilla ja julkaisi muun muassa omassa kirjapainossaan painattamiaan oppikirjoja, kuten kirjan Yxi paras lasten tawara (1666). Gezeliuksen kirjallinen tuotanto on muutenkin laaja ja kattaa paitsi teologista kirjallisuutta, myös laajan tietosanakirjan Encyclopaedia synoptican (1672) sekä kreikkalais–latinalaisen sanakirjan.
Gezeliuksen aikana laajennettiin Turun katedraalikoulua ja perustettiin triviaalikoulut Ouluun ja Hämeenlinnaan. Kansanopetuksen tehostamiseksi määrättiin seurakuntiin hankittaviksi kirjantaitavat lukkarit tai näiden puutteessa erityiset koulumestarit. Lukkarien tuli opettaa lukutaito hyväpäisille pojille ja näiden edelleen oman kylänsä muille lapsille; tämä oli kiertokoulujen alku. Kristinopin osaamista määrättiin tutkittavaksi kinkereillä ja tulokset oli merkittävä kirkonkirjoihin. Katekismuksen osaaminen ja ehtoollisella käynti määrättiin aviokuulutuksen saamisen ehdoiksi. Ensimmäisellä ehtoollisella käyntiin valmistautuvien nuorten opettamisesta annettiin määräykset, jotka olivat rippikoulun alkuna. (Wikipedia)
Seuraavaksi Bibliaa uudisti ja korjasi Antti Lizelius vuosina 1758 ja 1776.
• Anders (Antti) Lizelius (12. lokakuuta 1708 Tyrvää – 15. lokakuuta 1795 Mynämäki) oli suomalainen pappi ja kirjallisuusmies, joka vaikutti myös suomen kirjakielen kehitykseen. Lizelius toimi Mynämäen kirkkoherrana ja julkaisi ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä nimeltään Suomenkieliset Tieto-Sanomat. Lizelius toimi myös kahden raamatunpainoksen kielentarkistajana. Lizelius otti suomen ortografiassa käyttöön c:n sijasta k:n. (Wikipedia)
Vuoden 1776 Biblia on Suomen ev.lut. kirkon ensimmäinen virallinen kirkkoraamattu (BIB 1776). Tähän kirkkoraamattuun tehtiin vielä 1800-luvulla joitakin muutoksia. Viimeisin Biblian versio on vuodelta 1872 (BIB 1872). Biblia on edelleen käytössä joillain herätysliikkeillä, kuten vanhoillislestadiolaisilla, esikoislestadiolaisilla ja rukoilevaisilla.
Biblian kieli on saanut vahvoja vaikutteita länsimurteista. Myös ruotsin- ja saksankieliset käännökset ovat vaikuttaneet monien kohtien kääntämiseen. Käännösperiaate on lähimpänä sanavastaavuutta: olen joskus kutsunut Bibliaa "köyhän miehen alkutekstiksi" – jos et osaa hepreaa ja/tai kreikkaa, niin Biblia antaa yleensä alkutekstille uskollisimman ja sanatarkimman käännöksen.
Biblia (raamatunkäännös)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Biblia_(raamatunkäännös)
6.1.2 VT 1933 ja UT 1938
Raamatunkäännöskomitea oli jo 1913 julkaissut UT:n käännösehdotuksen, joka otettiinkin väliaikaiseen käyttöön. Käännös oli hyvä ja moderni. Se oli suorastaan liian hyvä! Kirkko halusi vanhanaikaisemman Raamatun, jossa kuuluisi jykevä ja omalaatuinen muihin kuin suomen kieleen perustuva poljento. Niinpä lauserakenteita muutettiin edellistä Biblian käännöstä myötäileviksi ja vuoden 1913 käännöstä muutettiin muutenkin vanhahtavammaksi. "Vanhennettu UT" otettiin käyttöön 1938. Uusi VT:n käännös oli hyväksytty jo 1933.
UT 1938:n suurin ongelma ei ole kuitenkaan jo sen julkaisuajankohtana ollut vanhahtavuus eikä edes käytetyn alkutekstin ongelmat. Suurin ongelma on Jeesuksen jumaluutta ilmaisevat kohdat. Osa niistä on käännetty niin, että lukija ei oivalla tässä puhuttavan Jeesuksesta Jumalana. Katso esimerkkejä esim. seuraavasta:
K6 ἐγώ εἰμι Minä olen
https://gen.fi/k6-05-egoo-eimi-mina-olen.html
Rovasti ja kirjailija Risto Santala kirjoittaa vuoden 1938 käännöksestä: "Kirkkoraamattumme kielellinen ja merkitysopillinen taso ovat olleet niin kovaa luokkaa, että sitä voitaneen pitää yhtenä maailman parhaista käännöksistä." – Allekirjoittanut ei pysty tuolle 1930-luvun Raamatulle aivan näin ylistäviä arvioita antamaan, vaikka omana peruskäännöksenä sitä yhä edelleen käytän.
Käännöksen tekeminen kesti 80 vuotta, ja sen aikana myös osa käännökseen kohdistuneista vaatimuksista ja tavoitteista muuttui. Käännöskomitea asetettiin Johan Mauritz Nordenstamin johtaman Suomen senaatin päätöksellä 11.4.1861. Komitean puheenjohtaja oli professori Gabriel Geitlin (1804–1871).
Komiteaan kuului arvovaltaisia jäseniä, kuten professori A. W. Ingman (1819–1877). Tarkoituksena oli käyttää apuna Ingmanin aikaisempaa vuonna 1859 ilmestynyttä "koetusraamattuna" tunnettua käännöstä. Komitean saamat ohjeet olivat kuitenkin epämääräiset. Myös työtavoista oltiin erimielisiä. Vanhan testamentin käännösehdotus valmistui, mutta se ei saanut kirkolliskokouksen hyväksyntää 1886. Tämän seurauksena komitea hajaantui.
Kirkolliskokous asetti samana vuonna uuden raamatunkäännöskomitean, joka keskittyi lähinnä Uuden testamentin kääntämiseen. Tärkeät välityöt olivat vuoden 1906 evankeliumisuomennos sekä vuoden 1913 Uuden testamentin väliaikainen suomennos. Lopullisen ehdotuksen laati vuosina 1920–1930 neljän hengen komitea:
• 1. raamatunselitysopin professori Antti Filemon Puukko (1875–1954)
• 2. teologian tohtori, Savonlinnan ja Viipurin tuomiokapitulin asessori
sekä Mikkelin lääninrovasti August Fridolf Peltonen (1870–1952)
3. Oulun tuomiorovasti ja valtiopäivämies, myöh. Oulu piispa,
Johan Abram Mannermaa (1871–1943)
• 4. kirjailija, runoilija ja suomentaja Otto Manninen (1872–1950)
Tarkoituksena oli saada raamatunkäännöstyö lopulta valmiiksi. Tärkeänä pidettiin vanhan Raamatussa käytetyn kielen suurempaa huomioon ottamista ja kieliasun yhtenäistämistä. Monista – mutta ei suinkaan kaikista – raamattukieltä kahlinneista vieraista piirteistä päästiin lopulta eroon. Komitean työn kantavana periaatteena kuitenkin oli: "Raamattu- ja kirkkokielemme, joka on suomalaisen kirjakielen vanhin ja samalla mitä arvokkain tyylilaji, tulee kaiketi saada säilyä ja kehittyä omalla pohjallansa."
Tässä periaatteessa on hyvää se, että Raamatun oma jumalallinen ilmoitusluonne voi tässä todennäköisemmin elää vapaammin kuin lukijakeskeisessä käännöksessä, jossa ajatellaan siis enemmän lukijaa kuin itse tekstiä. Huonoa tässä periaatteessa on se, että raamattukieli halutaan tietoisesti pitää omalaatuisen juhlavana, mahtipontisena ja vanhahtavana eli erottaa se arkipäivän kielestä. Uskonpuhdistuksen (eli Lutherin) raamatunkääntämisen periaate on kuitenkin se, että Raamatun kielen täytyy olla ihmisten tavallista kieltä. Tätä periaatetta ei tietenkään saa käyttää vesittämään itse ilmoituksen sisältöä: jos itse asia on monisyinen, niin Jumalan sanaa käännettäessä tekstin ajatuksellisia mutkia ei saa suoristaa ja yksinkertaistaa. Esim. Paavalin kirjoitukset olivat osin vaikeasti ymmärrettäviä jopa apostolien johtajalle Pietarille.
2. Piet. 3:14–16
14 Sen tähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
16 niin kuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niin kuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
Käännös hyväksyttiin virallisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon raamatunkäännökseksi XI yleisessä kirkolliskokouksessa vuonna 1933 (Vanha testamentti) ja XII yleisessä kirkolliskokouksessa vuonna 1938 (Uusi testamentti). Käännös korvasi vuoden 1776 Biblian. 1930-luvun käännöksen korvasi puolestaan aikanaan KR 1992. (Wikipedia)
Raamattu 1933/1938
https://fi.wikipedia.org/wiki/Raamattu_1933/1938
6.1.3 KR 1992
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokoukselle jätettiin 1968 aloite uuden virallisen raamatunsuomennoksen valmistamiseksi. Uutta raamatunkäännöstä perusteltiin seuraavilla seikoilla:
• 1. Vanha käännös sisälsi selviä käännösvirheitä.
• 2. 1930-luvun kirkkoraamattu oli suomen kielen näkökulmasta vanhentunut. Varsinkin nuoriso tunsi sen sanamuodot vanhahtaviksi ja vieraannuttaviksi. Nykyajan lukijat eivät kyenneet ymmärtämään kaikkia sanoja ja sanontatapoja.
Uutta kirkkoraamattua varten asetettiin vuonna 1973 kymmenjäseninen raamatunkäännöskomitea:
• 1. VT:n ja seemiläisen filologian edustajina
□ professori Jussi Aro (1928–1983)
□ professori Ilmari Soisalon-Soininen (1917–2002)
□ emerituspiispa Aarre Lauha (1907–1988)
• 2. UT:n ja kreikkalaisen filologian edustajina
□ piispa Aimo T. Nikolainen (1912–1995)
□ apul.prof. Esko Haapa (1914–1991)
□ professori Heikki Koskenniemi (1919–2013)
□ vt. prof. Jukka Thurén (1930–2015)
3. kirkon opin edustajana
□ apul.prof. Kalevi Toiviainen (1929–2015)
4. suomen kielen ja tyylin edustajina
□ professori Osmo Ikola (1918–2016)
□ kirjailija Lassi Nummi (1928–2012)
Koko käännöstyön ajan puheenjohtajana työskenteli piispa Nikolainen. Vuodesta 1974 komitean sihteerinä työskenteli teologian tohtori Aarne Toivanen (1936–2021).
Pian työnsä alkuvaiheessa komitea pyysi Suomen ei-luterilaisia kirkkoja ja yhteisöjä nimeämään edustajansa. Suomen ortodoksinen kirkko ja Suomen vapaakristillinen neuvosto (SVKN) valitsivat komiteaan kumpikin yhden jäsenen. Katolinen kirkko työskenteli mukana vuonna 1977 asetetussa palauteryhmässä.
Ortodoksisen kirkon edustajana toimi aluksi teol. lis. Johannes Seppälä (1944–2017), sitten Helsingin metropoliitta Johannes (Johannes Rinne, 1923–2010) sekä vuodesta 1984 lähtien fil. maist. Merja Merras (1947–).
SVKN:a edusti komiteassa koko ajan päätoimittaja, toimitusjohtaja Valtter Luoto (1936–2021) varamiehenään Suomen Vapaakirkon pastori, rehtori Väinö A. Hyvönen (1937–).
Käännöksen keskeinen piirre on yhdysvaltalaisen kielitieteilijän Eugene Nidan (1914–2011) kehittämä dynaamisen ekvivalenssin eli ajatusvastaavuuden periaate. Se tarkoittaa (oletetun) merkityksen ensisijaisuutta tekstin ilmaisutapaan nähden. Uuden suomennoksen myötä oli tarkoitus siirtyä alkutekstisidonnaisesta sanatarkkuuteen pyrkivästä käännöksestä lukijapainotteiseen helposti vastaanotettavaan tekstiin.
Dynaamisen ekvivalenssin periaatetta noudattaen syntyi kokonaan uusi käännös, jolla ei ollut esikuvia juuri missään muualla. Monin kohdin tulee esiin käännöskomitean puheenjohtajan eksegetiikan professori ja piispa Aimo T. Nikolaisen ja muiden suomalaisten ns. liberaalia raamattunäkemystä edustavien oppineiden harhaoppinen yliopistoteologia.
Dynaamisen vastaavuuden periaate käännöksessä tarkoittaa, että alkukielen mukaisia sanoja ei ole pyritty kääntämään sanatarkasti, vaan että yksittäisiä sanoja tärkeämpää on sujuva ja ymmärrettävä suomen kieli, joka tuo esille tekstin ajatuksen. Lisäksi on pyritty välttämään tarpeetonta alkukielen rakenteiden toistoa. Esimerkiksi vanhoissa käännöksissä monet jakeet alkoivat ja-sanalla, mutta vuoden 1992 käännöksessä tätä on vältetty. Koska kielen kehitys on muuttanut useiden perinteisesti käytettyjen sanojen merkitystä, esim. vaippa merkityksessä "viitta", niin "raamattusuomi" on pyritty korvaamaan tavallisella yleiskielellä.
KR 1992 lähenee parafraasia eli omin sanoin vapaasti kerrottua esitystä. Käännös on kyllä kauttaaltaan erittäin hyvää suomea ja helppolukuinen: suomen kielen vaatimuksia on käytetty – ainakin tekosyinä – himmentämään teologista sisältöä. Adoptianismia kannattanut ja opettanut Nikolainen ei tunnustanut Jeesusta Jumalasta syntyneeksi Jumalaksi.
Tämän harhaoppisen eksegeetin mielestä Jumala oli kasteessa adoptoinut Jeesuksen, tavallisen ihmisen, ottopojakseen. Tämän johdosta esimerkiksi Paavalin usein käyttämä käsite "olla Kristuksessa, kreik. en Khriistoo)" piti selittää pois: eihän kukaan voi olla toisessa ihmisessä. Se on totta, mutta Jeesus ei olekaan pelkkä ihminen, vaan myös Jumala samassa persoonassa. Tätä Nikolainen ei uskonut eikä tunnustanut. Ilmaisu "olla Kristuksessa" jätettiin pois yli puolesta niistä kohdista, joissa se oli ollut UT 1938:ssa.
Lopputulos on teologisesti arvioituna käännös hyvin epätasainen. Esimerkiksi evankelisten turkulaisoppineiden Heikki Koskenniemen ja Jukka Thurénin valmistelemat kirjat, vaikkapa Johanneksen evankeliumi tai Heprealaiskirje, ovat mielestäni hyviä käännöksiä. VT:ssa monet messiaaniset kohdat on käännöksessä häivytetty pois: Jeesus on hukassa. UT:n puolella erityisesti teologispainotteiset Paavalin kirjeet ovat monin kohdin oiottu ja tulkittu yksisilmäisesti. Joissakin kohdin KR 1992 on silti selvästi edellistä 1930-luvun kirkkoraamattua parempi ja tarkempi: noin sadasta edellisen kirkkoraamatun selvästä käännösvirheestä on korjattu noin kaksi kolmasosaa.
6.2 MUUT KOKO RAAMATUN KÄÄNNÖKSET
"Koetusraamattu" 1859
Ylivetelin seurakunnan kappalaisena toiminut Anders Wilhelm Ingman (1819–1877) julkaisi uuden raamatunkäännöksen vuosina 1857–1859. Käännöstä ei kuitenkaan hyväksytty yleiseen käyttöön. Myyntiin laitettujen kappaleiden kanteen määrättiin liimattavaksi lappu "Koetus-käännös", josta Ingmanin käännös sai koetusraamattu-nimensä. En ole tuota käännöstä koskaan lukenut tai edes nähnyt, joten en sitä voi sitä myöskään arvioida.
Uuras Saarnivaaran Jumalan Kansan Pyhä Raamattu (JKR 1993)
TT, FT Uuras Saarnivaara (1907–1998) oli jo 1987 julkaissut 1930-luvun kirkkoraamatun korjauksin ja selityksin. JKR 1993 on tästä vielä paranneltu versio. Suurin osa käännöksestä on suoraan VT 1933:n ja UT 1938:n tekstiä. Uuraksen yksityistyö, joka heijastelee hänen omaa teologiaansa. JKR 1993 on suomalaisessa kontekstissa hyvä ja käyttökelpoinen käännös, allekirjoittaneen mielestä parempi kuin 1930-luvun kirkkoraamattu.
Raamattu Kansalle (RK 2012)
Olin itsekin mukana tässä käännöshankkeessa 2000-luvun alussa. Lopputulos oli kuitenkin minulle pettymys: kaipasin sanatarkkuutta, mutta sainkin lopulta enemmän tulkittua ajatusvastaavuutta. Taustalla on vapaiden suuntien teologia. Käännöstyöni yhdistyksessä päättyi oikeastaan ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Olen asiantilaan tyytyväinen: en halua, että tuota käännöstä markkinoitaisiin minun nimelläni. Kokonaisuudessaan käännös on allekirjoittaneen mielestä käyttökelpoisuudessaan samalla tasolla kuin 1930-luvun kirkkoraamattu.
Markku Särelän Pyhä Raamattu (STLK 2017)
Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko (STLK) julkaisi uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2017 Markku Särelän (1936–2024) kääntämän Raamatun. Yhden iäkkään miehen käännöshanke kuten Uuras Saarnivaaran JKR 1993 mutta kuitenkin parempi. Suurin osa VT:a on suoraa kopiota VT 1933:sta. UT:n pohjatekstinä on myös 1930-luvun kirkkoraamattu, jota on muokattu hieman enemmän kuin VT:a.
6.3 UUDEN TESTAMENTIN KÄÄNNÖKSIÄ
Se Wsi Testamenti [Mikael Agricola 1548] (UT 1548)
Uusi Testamentti (väliaikainen suomennos, UT 1913)
Parempi ja modernimpi kuin sen tietoisesti vanhennettu versio eli UT 1938.
Uusi Testamentti (Suomen vapaa ev.lut. seurakuntaliitto, VES UT 1935/1983)
Parempi kuin UT 1938.
Uusi testamentti (Aapeli Saarisalo ja Toivo Koilo, AS UT 1969/1991)
Professori A. Saarisalo (1896–1986) julkaisi vuonna 1969 yhdessä FM Toivo Koilon (s. 1910) kanssa oman käännöksen, joka pyrkii sanatarkkuuteen. Käännöstä on uudistettu vuonna 1991. Omalaatuinen mutta hyvä käännös, jossa erisnimet on suomalaistettu: Aapraham, Jaako, Jooseppi jne. Parempi kuin UT 1938.
Uusi testamentti nykysuomeksi (NS UT 1972)
Heikki Räisänen, Raimo Huikuri ja Esko Rintala tekivät parafraasisen eli toisin sanoin kerrotun UT:n. Ei varsinainen raamatunkäännös.
Elävä Uutinen (EU 1977)
Parafraasi eli vapaasti mukaillen kerrottu. Ei varsinainen raamatunkäännös.
Suuri Ilosanoma (TK 1980)
Helluntaiherätykseen kuuluva FM Toivo Koilo oli mukana Aapeli Saarisalon UT:n käännöksessä. Hän julkaisi vielä omankin käännöksen vuonna 1980. Lukemisen arvoinen.
Nikolaisen käännös (1980-luku)
Raamatunkäännöskomitean pj. Nikolainen julkaisi omassa UT:n kommentaarisarjassaan oman käännöksensä. Vielä huonompi kuin KR 1992:n UT.
UT2020. Uusi testamentti alkukielestä mobiilikäyttäjille (UT 2020)
Suomen Pipliaseura julkaisi vuonna 2020 parafraasisen digitaalisen UT:n. Ei varsinainen raamatunkäännös.
6.4 PSALMIEN KÄÄNNÖKSIÄ
Psalmit. Suomalaisen raamatunkäännöskomitean tekemä suomennos. (PS 1914)
Parempi kuin VT 1933:n psalmikäännös.
Psalmit (Suomen vapaa ev.lut. seurakuntaliitto, VES PS 1949/1983)
Parempi kuin VT 1933:n psalmikäännös.
Psalmit nykysuomeksi (Jussi Aro, NS PS 1973)
Helsingin yliopiston seemiläisten kielten professori Jussi Aro (1928–1983) julkaisi vuonna 1973 parafraasisen eli vapaasti mukaillen kerrotun Psalmien kirjan. Ei varsinainen raamatunkäännös.
Psalmit Septuagintan mukaan. Psalmien ja oodien kirkollinen suomennus
Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto ja Suomen Pipliaseura 2010
Psalmit 2024. Psalmit hepreasta mobiilikäyttäjille (PS 2024)
Suomen Pipliaseuran tuore parafraasinen digitaalinen Psalmien kirja. Ei varsinainen raamatunkäännös.